Yhteiskunta

Miehellä oli liian kookas varustus: 10 kummallista syytä, miksi joku on hakenut avioeroa – osa 2

Julkaistu

Miksi pariskunnat päätyvät eroamaan? Listafriikki keräsi syitä, jotka eivät ole ehkä sieltä perinteisimmästä päästä, kun mietitään perusteita avioeroon.

Avioliitto on ruusuilla tanssimista. Varsinkin kun ottaa huomioon, että noissa kauniissa ja hyvältä tuoksuvissa kukissa on piikkejä. Mutta antaa piikkien välillä pistellä, sillä sitähän se parisuhde on: ylä- ja alamäkiä, joista selvitään hyvällä tiimipelillä. Yleensä.

Tällä listalla tutustutaan tapauksiin, joissa toisen naama on vain totaalisesti alkanut ärsyttää ja lopulta kamelin selän on katkaissut hyvinkin pieni asia, ja se on sitten riittänyt syyksi avioerohakemuksen tekemiseen. Ainakin ulkopuolisen silmin katsottuna nämä syyt vaikuttavat mitättömiltä ja kieltämättä hieman huvittaviltakin.

Tässä siis omituisimpia syitä, jotka ovat johtaneet avioeroon. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista syytä voit lukea tästä:

Nainen näytti erilaiselta ilman meikkiä: 10 kummallista syytä, miksi joku on hakenut avioeroa – osa 1

Advertisement

Olisiko joku näistä syistä pätevä päättämään sinun parisuhteesi?

Liiallinen siisteys otti päähän

Mistä asioista parisuhteessa riidellään eniten? Yksi yleisimmistä kinaa aiheuttavista aiheista on siivoaminen. Kotitöiden tekeminen, jakaminen ja tekemättä jättäminen hiertävät pariskuntien välejä; joskus siihen pisteeseen saakka, että kumpikin päätyy siivoamaan omaa asuntoaan.

Uutistoimisto Reuters raportoi vuonna 2009 saksalaisesta naisesta, joka päätyi hakemaan avioeroa miehestään siivoamisen vuoksi. Ei siksi, että mies ei olisi ahkeroinut kotona, vaan siksi, että tämä siivosi koko ajan.

Pariskunta oli ollut naimisissa 15 vuoden ajan, kunnes naiselle vihdoin riitti. Hän oli vuosien mittaan sietänyt ja katsonut läpi sormien miehensä tolkutonta innostusta kodin puunaamiseen ja jatkuvaan huonekalujen siirtelyyn.

Mitta tuli kuitenkin täyteen, kun mies oli kaatanut kodista yhden seinän ja rakentanut uuden tilalle, koska vanha oli ollut likainen. Myönnettäköön, että melko radikaali ratkaisu, jonka olisi saattanut välttää vain pesemällä tai pahimmassa tapauksessa uudella maalipinnalla tai tapetilla.

Christian Kropp, Sondershausenissa työskentelevä tuomari, kertoi saksalaismedialle, ettei ollut uransa aikana koskaan aiemmin nähnyt kenenkään hakevan avioeroa innokkaan siivoamisen takia.

Advertisement

Elokuvamaut eivät kohdanneet

Eihän puolison tai kenenkään muunkaan kanssa voi olla aina samaa mieltä jonkun elokuvan hyvyydestä tai huonoudesta – kaikilla on omat mieltymyksensä ja eri näkökulmien vertailu on vain hauskaa ja (useimmiten) leikkimielistä. Nimettömänä pysyttelevän japanilaisnaisen mielestä kuitenkin vain hänen elokuvamakunsa oli oikea; siitä ei tarvinnut edes kiistellä.

Kyseinen 29-vuotias nainen ihastui vähän liiaksi vuonna 2013 ensi-iltansa saaneeseen Disneyn Frozen – huurteinen seikkailu -animaatioelokuvaan. Hän kävi katsomassa sen elokuvateatterissa lukuisia kertoja yksin, mutta sai lopulta suostuteltua puolisonsa mukaan.

Kyseessä ei ilmeisesti ollut mikään ”tykkään tästä leffasta tosi paljon” -tilanne, vaan Frozen-fanitus oli mennyt pakkomielteen puolelle. Toki nainen oli opiskellut yliopistossa tanskalaista kirjallisuutta, joten rakkaus Frozenin tarinaan oli syvemmällä, sillä sehän perustuu H. C. Andersenin kirjoittamaan Lumikuningatar-satuun.

Joka tapauksessa järkytys elokuvan loputtua oli suuri, kun kuusi vuotta naimisissa olleen pariskunnan mielipiteet nähdystä animaatiosta olivat täysin päinvastaisesti. Miehen kommentit ”en juurikaan pitänyt elokuvasta” ja ”onko se ihan oikeasti mielestäsi niin hyvä?” saivat vaimon räjähtämään. ”Jos et ymmärrä, miksi tämä elokuva on niin mahtava, on sinussa ihmisenä jotain vialla”, julisti tulistunut nainen ennen kuin ilmoitti haluavansa avioeron.

Advertisement

Armoton Frozen-fani päätti Elsan laulamien sanojen mukaisesti jättää kaiken kylmästi taakseen…

Lue myös: Kauheat alkuperäistarinat rakastettujen satujen takana – Nämä eivät sovellu lasten iltasaduiksi!

Mies oli liian mukava

Yhdysvaltalainen Rashida Lucas joutui kärsimään käsittämätöntä tuskaa viisi vuotta kestäneen avioliittonsa aikana. Hän haki miehestään T.P. Lucasista avioeroa vuonna 2009, ja heidän eroaan käsiteltiin rapakon takana supersuositussa Divorce Court -televisio-ohjelmassa, jossa oikea tuomari sovittelee riitaisia avioeroja. Tuomarin päätökset omaisuuden jaosta ja muusta eroon liittyvästä ovat laillisesti päteviä.

Rashida kertoi pariskunnan avioliiton päättyneen siihen, että T.P. oli liian kiltti. Hän ei kestänyt sitä, että mies kertoi vähintään kaksi kertaa viikossa rakastavansa vaimoaan, kohteli häntä aina kuin kukkaa kämmenellä ja kaiken lisäksi kokkasi hänelle päivittäin monen ruokalajin aterioita. Jep, kyllä vähemmästäkin menisi hermot!?!

Advertisement

Rashida kertoi tuomarille, että jatkuva herkkuaterioiden valmistaminen oli saanut hänet lihomaan. Ketään ei kuitenkaan käsittääkseni oltu pakkosyötetty, vaan Rashida oli itse ollut tyytyväisenä haarukan varressa.

Kaiken valituksen jälkeen tuomari Lynn Toler kysyi kysymyksen, joka on varmasti meidän jokaisen mielessä: ”Rouva Lucas, oletko menettänyt järkesi?”. Yllä olevalla videolla on kyseisestä jaksosta useamman minuutin pätkä, jonka aikana tekee moneen otteeseen mieli repiä päästä omat ja muidenkin hiukset.

Uhkapeliä väärällä panoksella

Uhkapelaaminen saattaa missä tahansa tilanteessa aiheuttaa kitkaa pariskunnan välille; varsinkin, jos siitä on muodostunut riippuvuus. Uhkapeliongelma saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa avioeroon, niinkuin kävi venäläiselle Andrei Karpoville ja hänen vaimolleen Tatianalle vuonna 2007. Mutta mitään tavanomaista tämän Murmanskista kotoisin olevan pariskunnan erossa ei ollut.

Andrei Karpov oli pelannut pokeria Sergey Brodovin kanssa, kun hän huomasi harmikseen rahojensa olevan loppu. Hän päätti tehdä omasta mielestään mainion ratkaisun ja laittoi käteisen sijaan panokseksi vaimonsa Tatianan. Kuinka ollakaan Andrei hävisi pelin ja kun Sergey saapui myöhemmin lunastamaan voittoaan, ei varmaan ketään yllätä, ettei kohde ollut mielissään.

Tatiana suuttui aviomiehelleen niin verisesti, että pisti siinä siunaamassa lusikat jakoon ja avioeron vireille; hän on kertonut ”tunteneensa olonsa totaalisen nöyryytetyksi”.

Kaikkein kummallisin käänne tarinalle saatiin kuitenkin siinä vaiheessa, kun Tatiana aloitti suhteen Sergeyn kanssa. ”Sergey on todella komea ja hurmaava mies, ja olen hänen kanssaan hyvin onnellinen – siitäkin huolimatta, että hän ”voitti” minut pokeripelissä”, selventää Tatiana saippuaopperaan verrattavissa olevaa suhderulettia.

Advertisement

Sergey ja Tatiana astelivat myöhemmin vihille eikä Tatiana ole hetkeäkään katunut eroa katalan tempun tehneestä ex-miehestään.

Liian kookas varustus

Vuonna 2015 nigerialainen Aisha Dannupawa haki avioero miehestään Ali Maizinarista vain viikon avioliiton jälkeen. Syynä oli miehen liian iso penis.

Pariskunta oli pidättäytynyt intiimistä kanssakäymisestä ennen avioliittoa, mutta kun oli aika vihkiä aviovuode käyttöön, alkoi Dannupawan tuska. Naisen ensimmäinen avioliitto oli kariutunut, mutta hän oli saanut kolme lasta, joten seksi ei varsinaisesti ollut hänelle mikään uusi juttu. Mutta Maizinarin valtavan varustuksen vuoksi kokemus oli Dannupawan omien sanojen mukaan painajaismainen.

Kun tuore vaimo oli viettänyt ensimmäisen traumaattisen yön yhdessä uuden aviomiehensä kanssa, kääntyi hän ongelmineen äitinsä puoleen. Äiti kehotti vain puremaan huulta, mutta antoi seuraavaa yritystä varten kipulääkkeitä mukaan.

Toinen kerta ei ollut yhtään nautinnollisempi ja seksi oli Dannupawan mukaan täysin sietämätöntä eikä lääkkeistä ollut mitään apua – miehen penis oli yksinkertaisesti aivan liian suuri. Dannupawa päätti yhteensopimattomuuteen nojaten hakea Zamfaran osavaltion oikeudelta lupaa avioliittonsa purkamiseen. Kohtalonsa hyväksynyt aviomies Maizinari ei kiistänyt syytteitä ja sanoi oikeudessa suostuvansa sopuisaan eroon, kunhan hänelle palautetaan myötäjäiset ja kosiskeluun käytetyt rahat.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version