Viihde

10 kertaa, kun Disneyn elokuvat menivät härskin puolelle

Julkaistu

Disneyn elokuvat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan koko perheen viihdettä – etenkin, jos niitä katsoessa pitää silmät auki ja hoksottimet päällä.

Disney Plus Suomi – siinä on ollut viime ajat yksi kuumimmista hakutermeistä Googlessa, mitä tulee puhtaasti Disney-aiheisiin hakuihin. Ihmiset odottavat malttamattomina, milloin Disneyn oma suoratoistopalvelu rantautuu myös Suomeen, mutta valitettavasti odotus ei ole päättymässä aivan heti.

Disney paljasti noin viikko sitten ensimmäisten Euroopan maiden julkaisuaikataulut suoratoistopalvelunsa osalta, eikä Suomi valitettavasti kuulunut tälle kahdeksan maan listalle, missä palvelun julkaisupäivä on 24. maaliskuuta. Seuraavan julkaisuaallon uskotaan kuitenkin koittavan tulevan kesän aikana ja myös Pohjoismaiden kerrotaan olevan tuolla listalla.

Oman suoratoistopalvelunsa myötä Disney julkaisee uudelleenfilmatisointeja useista todellisista kulttielokuvistaan ja onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, tulevatko Disneyn elokuvista tutut kaksimieliset tai jopa suoranaisen härskit hetket olemaan edelleen läsnä nykypäivän versioissa.

Seuraavassa Listafriikki.com käy läpi 10 kertaa, kun Disneyn elokuvat ja niistä löytyvät yksittäiset kohtaukset pitivät sisällään aikuisille suunnattuja ei-niin-siveliäitä viestejä. Osassa on toki varmasti kyse vain sattumasta, mutta osassa ei todellakaan: on päivänselvää, että useammin kuin kerran, tällä alla olevalla listalla, Disneyn omituinen puuhailu on ollut ilman pienintäkään epäilystä tarkoituksenmukaista.

Advertisement

Tämän listan luettuasi huomaat eittämättä jatkossa kiinnittäväsi aivan eri tavalla huomiota Disneyn elokuvien yksityiskohtiin kuin aiemmin. Ja mikäli Disneyn elokuvat tuntuvat esimerkiksi omien lapsien aiheuttamalta pakkopullalta, jokainen aikuinen voi jatkossa löytää niistä uusia ulottuvuuksia – nimenomaan meille aikuisille suunnattuja sellaisia.

10. Valoja vilautellen

Salama McQueen, tuo Autot-elokuvien johtotähti. Todellinen julkkiksien julkkis, jolla on elokuvassa melkoinen kannattajakunta – erityisesti kaksi ”superfania”.

Eräässä kohtauksessa Salama on jakamassa nimikirjoituksia faneilleen ja poseeraamassa valokuvissa. Eturivissä ovat Mia- ja Tia-nimiset autot, jotka ovat kaksoset. He kertovat, miten he ovat Salaman intohimoisimmat fanit, sen jälkeen he katsovat toisiinsa, laittavat silmänsä kiinni ja vilauttavat ”etuvalojaan”.

Tähän Salama McQueen toteaa kaikessa yksinkertaisuudessaan ”rakastan olla minä”.

Advertisement

9. Aladdinin avauskohtaus

Oletko koskaan miettinyt Disneyn Aladdin-elokuvan avauskohtausta? Sitä, kun Aladdin on varastanut leivän, hän pakenee sen seurauksena ”viranomaisia” läpi Agrabahin katujen, laulaen ”One Jump Ahead” -kappaletta, ja hän päätyy hetkellisesti piilottelemaan jahtaajiltaan paikkaan, jossa kolme kaunista naishahmoa tanssahtelee viehkeästi hänen ympärillään?

Äkkiseltään tuossa kohtauksessa ei vaikuta olevan mitään sen ihmeellisempää, eivätkä etenkään pikkulapset näe siinä mitään erikoista. Mutta, kun asiaa alkaa miettimään hieman tarkemmin, niin kolme naista tanssii miehelle ja kun tällä ei ole rahaa, heittävät he hänet pihalle kiukkuisen managerin johdolla. Ja myöhemmin elokuvassa, kun hän saapuu paikalle Prinssi Alina, ei ole kysymystäkään siitä, etteikö häntä palveltaisi ”haaremityttöjen” toimesta.

Jokainen miettikööt tahollaan, minkälaisissa paikoissa on viehkeitä naisia, kiukkuisia managereita ja vierastetaan rahattomia miespuolisia henkilöitä. Mielenkiintoista on myös se, että Aladdin vaikuttaa olevan kovinkin tuttu hahmo sekä näille naispalvelijoille että managerille.

8. Bambi-elokuva ja haisunäädät

Bambi-elokuva kuuluu Disneyn ehdottomiin klassikoihin. Elokuvassa seikkailevat Bambin lisäksi hänen parhaat ystävänsä, haisunäätä Kukka, kaniini Rumpali ja kauris nimeltä Faline. Kukka-haisunäätä rakastuu elokuvassa palavasti lajitoveriinsa Liisaan ja lopulta he päätyvät vaihtamaan moiskautuksen elokuvan tuoksinnassa.

Tuohon moiskautukseen saakka kaikki vaikuttaa täysin viattomalta ja normaalilta, mutta mitä tapahtuu tämän pienen pusun päätteeksi, on tulkittu täysin ymmärrettävästi aikuisten toimesta jonain muuna kuin tavanomaisena punastumisena. Kukka ei nimittäin pelkästään punastu saatuaan rakkautensa kohteelta pusun, vaan hän jäykistyy totaalisesti ja kaatuu suorilta jaloin maahan.

Advertisement

Kyseessä on siis samaan aikaan sekä humoristinen, viaton että myös kaksimielinen kohtaus – vai onko tässä sittenkin vain kyse ihmisten likaisesta mielestä? Voit aloittaa halutessasi katsomisen videon kohdasta 1:05.

7. Keisarin… Kronkin uudet kuviot

Disney julkaisi vuonna 2000 elokuvan ”Keisarin uudet kuviot”. Elokuvan päähahmo on inkakeisari Kuzco ja hänen neuvonantajanaan toimiva Yzma hamuaa paha-aikeisesti itselleen valtaa hinnalla millä hyvänsä, aikeenaan myrkyttää keisari. Hänen apurinsa on varsin tohelo Kronk, joka onnistuu lopulta omalla sähellyksellään muuttamaan Yzman laamaksi.

Kyseisessä Disneyn elokuvassa nähdään kohtaus, jossa Kronk pystyttää itselleen ulos teltan. Teltta on aivan liian pieni Kronkille ja se riittää peittämään ainoastaan Kronkin lantion alueen, mutta se ei estä häntä nukahtamasta tyytyväisenä taivasalle.

Tarkkasilmäisten huomio osuu kyseisessä kohtauksessa kuitenkin siihen, miten ihmeessä tuo teltta pysyy pystyssä, sillä ainakaan fysiikan lakien mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista: toisesta päästä telttaa nimittäin puuttuu maahan menevä kiinnityssysteemi.

Advertisement

6. Voi Frozenin Anna, mitä menit sanomaan!


Tämä Frozen – huurteinen seikkailu -elokuvan kohtaus on saanut ainakin monet aikuiset naiset hymähtelemään ja hekottelemaan elokuvateattereissa; miesten kohdalla reaktio ei ole ollut välttämättä yhtä huvittunut.

Elokuva julkaistiin vuonna 2013 ja se oli aina vuoteen 2019 saakka maailman menestynein elokuva 1,3 miljardin lipputuloilla, kunnes Leijonakuninkaan uudelleenfilmatisointi valtasi itselleen piikkipaikan.

Elokuvan päähahmoina seikkailevat siskokset Anna ja Elsa. Kun Anna tapaa ensimmäistä kertaa vuoristossa asustavan Kristoffin ja mies lupaa viedä hänet Elsa-siskon luo, kertoo Anna, miten hän on kihlautunut juuri tapaamansa miehen, Hansin, kanssa. Kristoff on pöyristynyt Annan ratkaisusta ja hämmästelee sitä kovaan ääneen, kysellen Annalta erilaisia kysymyksiä. Yksi kysymyksistä liittyy Hansin jalan kokoon ja siihen Anna vastaa ”jalan koolla ei ole merkitystä”.

Jokainen ihminen maailmassa on varmasti kuullut tämän ”koolla ei ole merkitystä” -lausahduksen, ainakin jonkinlaisessa asiayhteydessä, joten mistään harkitsemattomasta sattumasta tässä ei ole elokuvantekijöiden kohdalla kyse.

5. Toy Storyn Woodylle on luvassa ”actionia”

Advertisement

Muistatteko vielä historian ensimmäisen Toy Story -elokuvan, joka julkaistiin Suomessa alkuvuodesta 1996? Luulisi muistavan, sillä siitä on tehty yhteensä neljä osaa. Nimeä ”Leluelämää” kantava ensimmäinen osa on nimetty New York Timesin toimesta maailmanhistorian 1 000 parhaan elokuvan joukkoon ja se on myös osa Yhdysvaltain kongressin kirjastosta löytyvää National Film Registryä, johon pääsevät sekä historiallisesti että kulttuurisesti merkittävät yhdysvaltalaiselokuvat.

Nykyisin Toy Story -elokuvasarjalla on olemassa jo neljä osaa, joista viimeisin julkaistiin vuonna 2019. Toy Story -elokuvat voi halutessaan nähdä jonkinasteisena päähahmo Woodyn ja lammaspaimen Bo Peepin välisenä rakkaustarinana. Bo Peep ei epäile hetkeäkään tuoda intohimoisia tunteitaan Woodylle selväksi ja Toy Story on tällä listalla juuri häneltä kuullun lausahduksen myötä. Itse asiassa tuota lausahdusta ei voi nähdä oikeastaan edes kaksimielisenä, vaan se on hyvinkin suora ehdotus Woodylle, jonka merkitystä lapset eivät onneksi ymmärrä.

Woody on osoittanut juuri ainakin ajoittaista epäitsekkyyttään sekä rohkeuttaan, minkä seurauksena Bo Peepin jalat ovat kuin sulaa vahaa. Hän ehdottaa Woodylle, että he tapaisivat myöhemmin illalla ja sen jälkeen hänen suustaan kuullaan sanat: ”What if I get someone else to watch the sheep tonight?”, mikä tarkoittaa suomeksi ”Mitä, jos saisin jonkun muun vahtimaan lammasta tänä iltana?”. Actionia on siis luvassa.

Voit hypätä yllä olevalla videolla kohtaan 1:00.

4. The Rescuers ja alaston nainen

Advertisement

Disney-klassikko The Rescuers julkaistiin vuonna 1977. Vuoden 1999 tammikuussa Disney päätti julkaista animaatiostaan VHS-elokuvan ja myynti oli todella vauhdikasta. Kolme päivää niin sanotun kotiversion julkaisun jälkeen Disney ilmoitti pyytävänsä kaikkia 3,4 miljoonaa elokuvan ostanutta asiakastaan palauttamaan sen takaisin. Syy? Alaston nainen.

Paljaalla silmällä ikkunassa ja itse asiassa kahdessa eri kohtauksessa olevaa yläosatonta naista on käytännössä ottaen mahdoton havaita, mutta kun videon katsoo pysäyttelemällä, pala palalta, ilmestyy ruutuun paljain rinnoin oleva nainen.

Kun Disney veti tuon kotitalouksille suunnatun version pois markkinoilta, kommentoitiin tapahtunutta yhtiön toimesta sanomalla, että nainen on lisätty elokuvaan sen jälkituotannossa. Sen kummemmin syitä sille, miksi näin on käynyt tai kuka on ollut asialla, Disney ei suostunut kertomaan, mutta oikeuteen yhtiö haastettiin.

Jos siis vielä ennen tätä kohtaa epäröit, ovatko elokuvatekijät oikeasti iskeneet tarkoituksella näitä melkoisen härskejä asioita Disneyn elokuviin, niin enää tuskin tarvitsee miettiä.

Kun pysäytät yllä olevan videon kohtaan 0:19, näet tämä kohun aiheuttaneen kuvan taustalla.

Advertisement

3. Pieni merenneito ja pastorin ”polvi”

Mikäs se siellä näkyy? Kappas vain, pastorin polvihan se siinä.

Jokainen varmasti muistaa Pienen merenneidon, Arielin, tarinan tai ainakin jotain paloja siitä – onhan kyseessä yksi kaikkien aikojen suosituimmista Disney-tuotannoista. Vaan tuota pastorin polvea tuskin muistat, koska eihän siihen nyt kukaan automaattisesti kiinnitä huomiota… Polven alueelle…

Kun siis katsot yllä olevaa videota, jossa on kohtaus Prinssi Erikin ja Ursulan häistä, niin nyt kannattaa ottaa katse siihen… Polveen. Se on nimittäin sellainen polvi, joka vei Disneyn lähestulkoon oikeusistuimeen ja yritys välttyi varsinaiselta oikeudenkäynniltä ainoastaan sillä, että se muutti kohtausta jälkikäteen ja poisti tuon ”polven” Ariel-elokuvasta.

Nyt siis tämä Ariel-elokuvassa näkyvä pastori-parka on täysin polveton mies…

Advertisement

Voit kelata yllä olevalla videolla kohtaan 0:19.

2. Aladdin ja maa tärisee

Kun Aladdin ja Jasmine saavat vihdoin toisensa, kaikkien vaikeuksien jälkeen, on pariskunnan häitä häiritsemässä välittömästi huonoin aatoksin liikenteessä oleva kaveri, joka päättää laittaa maan tärisemään norsun avustuksella.

Tuossa vaiheessa lampunhenki Genie on hieman tuhmalla mielellä liikenteessä, sillä hänen ensimmäinen epäilynsä ”maanjäristyksen” aiheuttajaksi oli tuore aviopari, Aladdin ja Jasmine. Genie heittää elokuvassa ilmoille kommentin ”minä, kun luulin, että maan oli määrä täristä vasta häämatkalla”.

Itse asiassa kyseessä ei ollut ainoa kerta, kun Genie päästeli suustaan hieman mitä sattuu: pelastettuaan Aladdinin hengen, jälleen kerran, hän kertoo isännälleen, miten paljon hän arvostaa tätä ja sen jälkeen esittää tarkennuksena ”ei sillä, että haluaisin kurkistaa verhon taakse tai mitään muutakaan”.

Advertisement

1. Miss Piggy ja merirosvot

Vuonna 2018 julkaistussa The Happytime Murders -elokuvassa on melkoisen härskejä nukkeja, joiden elämät ovat monilta osin rappiolla, mutta nyt kyse ei ole tuosta elokuvasta, vaan vuonna 1996 julkaistusta Muppettien aarresaaresta. Aarresaari ei ollut tarkoituksenhakuisesti aikuisille suunnattu elokuva, kuten The Happytime Murders, mutta sellainen siitä joka tapauksessa tuli – ainakin pieniltä osin.

Elokuvassa on nimittäin kohtaus, jossa Miss Piggy juttelee Kermit-sammakon kanssa. Kermit kysyy Miss Piggyltä huhusta, jonka mukaan tällä olisi ollut jotain sutinaa Kapteeni Flintin kanssa. Tähän Miss Piggy vastaa ”no, hän oli merirosvo ja minä leidi, joten tiedät tämän tarinan”. Seuraavaksi paikalle ilmestyy merirosvo, jonka tullessa Miss Piggy toteaa ”Hei, Looooooong John” (pitkä John) ja tähän Kermit heittää ”et ole tosissasi, myös hän?”.

Tätä tuskin tarvitsee avata tämän enempää…?!

Kelaa yllä olevalla videolla kohtaan 3:31.

Advertisement

🤷‍♂ Disneyn elokuvat ovat kyllä melkoisen kaksimielisiä tuotantoja ja välillä mennään aidosti ihan härskin puolelle. Onneksi siitä ei ole kuitenkaan pelkoa, että lapset näitä ymmärtäisivät, joten miksi ei siis tarjota myös aikuisille jotain? Mitä mieltä sinä olet: pitäisikö Disneyn elokuvat olla ihan puhtaasti vain lapsille suunnattuja vai ovatko nämä aikuisille ylimääräistä lisäviihdettä tuovat pienet hetket positiivinen juttu?

Kerro mielipiteesi alapuolelle tai anna äänesi kuulua somekanavissamme; kuulemme enemmän kuin mielellämme sinun kantasi asiaan ⬇⬇

Suosituimmat

Exit mobile version