Yhteiskunta

Lahjat ostamatta? Ei hätää, tässä tulee joululahjaideat 2020

Julkaistu

Onko sinulla vielä joululahjat ostamatta? Ei hätää, sillä tässä tulee joululahjaideat 2020, jotka saattavat hyvinkin auttaa sinua.

Joululahjojen ostaminen tuntuu tietyllä tapaa vuosi vuodelta haastavammalta tehtävältä, sillä tarjontaa on yksinkertaisesti niin käsittämättömän paljon. Laajan tarjonnan voisi kuvitella olevan hyvä juttu, mutta tietyn pisteen saavuttaessaan se tekee elämästä hankalaa.

Mitkä sitten voisivat olla parhaat joululahjaideat 2020 vuoden osalta? Me yritämme parhaamme mukaan vastata tähän kysymykseen ja auttaa teistä jokaista, mikäli teillä on vielä joululahjat ostamatta ja ylipäätään joululahjaidean löytäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta tehtävältä.

Seuraavalla listalla Listafriikki tulee nostamaan esille parhaat joululahjaideat 2020, tai vähintäänkin niiden joukkoon kuuluvat kymmenen parasta ideaa, ja pyrimme parhaamme mukaan nostaa esille joululahjaideat, jotka toimivat sukupuolesta, iästä ja muista vastaavanlaisista seikoista riippumatta toimivilta. Mukaan mahtuu myös joululahjaidea lapsille, joten tältä listalta voit löytää jokaiselle jotain.

Ja tietenkin otamme ajankohdan huomioon, sillä olemme jo niin lähellä joulua ja joululahjojen jakoa, ettei netin kautta tilaaminen ole välttämättä enää täysin mahdollista – ainakaan mikäli joululahjat haluaa saada pukinkonttiin jouluaatoksi.

Advertisement

Ja ei, tämä lista ei ole millään muotoa mikään kaupallinen yhteistyö, vaan se on rakennettu puhtaasti listafriikkiläisiä ajatellen eli tässä kohtaa meidän silmään osuvat joululahjaideat kertoen.

Älypistorasia

Älypistorasia on erinomainen ja edullinen lahjaidea etenkin sellaisille henkilöille, jotka rakastavat elektroniikkaa ja/tai haluavat vain yksinkertaisesti tehdä elämästään helpompaa. Eikä sinun tarvitse miettiä sitä, onko tämän lahjaidean kohteella kotonaan esimerkiksi Amazon Alexaa tai Google Home -järjestelmää, sillä älypistorasiat saa toimimaan myös niiden omalla applikaatiolla.

Erinomainen esimerkki on Deltaco älypistorasia, joka toimii sekä Amazon Alexa- että Google Home -järjestelmillä, mutta myös omalla sovelluskaupasta ilmaiseksi ladattavalla applikaatiolla; itse asiassa tuota Deltacon omaa applikaatiota tarvitaan myös Alexan ja Google Homen kanssa, joskin alkuasennuksen jälkeen kaikki sujuu ilman Deltacon omaa applikaatiota.

Mutta mitä hyötyä sitten tällaisesta älypistorasiasta on?

Kun tulet esimerkiksi pimeään kotiin, tai heräät keskellä yötä vessaan, voit Amazon Alexaan ja Google Home -järjestelmään yhdistettynä laittaa esimerkiksi valot päälle äänikomennoilla. Ja, jos lahjan saajalla ei ole kumpaakaan näistä huippusuosituista älykotijärjestelmistä, tällöin valot voi sytyttää puhelimesta näppäintä painamalla. Tai sanotaan, että haluat laittaa Moccamasterisi päälle, kun heräät: voit pyytää Alexaa tai Google Homea laittamaan kahvin tippumaan ja aivan kuten edellisessä, pelkällä Deltaco-applikaatiolla voit painaa sängystä käsin keittimen päälle nappia painamalla. Se täytyy tosin sanoa, että kahvinkeittimessä on oltava manuaalinen virtapainike, kuten esimerkiksi Moccamastereissa on.

Käytännössä ottaen voit siis ohjata joko äänikomennoin tai Deltaco-applikaatiolla mitä tahansa laitetta.

Advertisement

Älypistorasioita on olemassa monia erilaisia, mutta me nostimme Deltacon älypistorasian, sillä sen hinta on kaupasta riippuen hieman alle tai hieman yli kymmenen euroa; voit siis halutessasi ostaa niitä useamman ja kukkaroon jää muutakin kuin Matti. Jos et kuitenkaan löydä Deltacon älypistorasiaa mistään muualta kuin nettikaupoista ja toimitus ennen joulua ei onnistu, myös muita merkkejä löytyy kivijalkamyymälöistä ja kappalehinta pysyy silti noin 14-20 eurossa.

Kuuvalaisin

Mikäli kaipaat hieman erilaista tunnelmavalaistusta, puhdasta sisustuselementtiä tai esimerkiksi tavallisesta poikkeavan yövalon, kuuvalaisin on tällä hetkellä melkoisessa suosiossa.

Kuten jokainen varmasti osasi jo ennakoida, kyseessä on pyöreä valaisin eli kuun muotoinen ja lisäksi sen pinta on kuin kuun pinta on. Perinteinen suolakivivalaisin ei välttämättä ole jokaisen makuun ja se on lahjaideana sen myötä melkoinen riski – itse asiassa erilaisten sisustuselementtien kohdalla lahjan antaja ottaa aina vähintäänkin pienen riskin – mutta kuuvalaisimet ovat huomattavasti laajemmin ihmisten suosiossa.

Kuuvalaisimia löytyy erilaisista nettikaupoista roppakaupalla ja luonnollisesti valinnanvaraa on huomattavasti enemmän, mutta mikäli et halua ottaa riskiä sen suhteen, ehtiikö valaisin netin kautta tilattuna joulupakettiin, esimerkiksi Tokmanni myy kuuvalaisinta kivijalkamyymälöissään alle 20 euron hintaan. Toki, jos haluat ostaa esimerkiksi muovisen jalustan sijaan puisella jalustalla varustetun kuuvalaisimen, siinä tapauksessa nettikaupat ovat paras vaihtoehtosi ja miksei näitä voisi löytää myös muista kivijalkamyymälöistä.

Tarjolla on eri kokoisia kuulamppuja, ainakin netistä tilattuna, joten valinnanvaraa riittää myös niiltä osin – ellet sitten joudu turvautua kivijalkamyymälöihin, joissa vaihtoehdot ovat mitä todennäköisimmin vähissä.

Taskutulostin puhelimelle

Meillä monilla on puhelimet täynnä valokuvia. Sieltä ne siirretään koneelle ja lopulta valtaosa niistä jää lojumaan merkityksettömänä ulkoisille kovalevyille tai tietokoneille. Toki sama saattaa tapahtua fyysisten eli teetettyjen valokuvien kohdalla, mutta kyllä niiden pariin tulee palattua keskimääräistä useammin.

Mutta oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa olet tavannut sinulle läheisen ja tärkeän ihmisen, tai kenties useita ihmisiä, ensimmäistä kertaa aikoihin ja napannut tapaamisen yhteydessä upean valokuvan, jonka haluaisit ojentaa fyysisessä muodossa tälle läheisellesi ja pääsyä tulostimelle ei ole? Tai kenties olet törmännyt tilanteisiin, joissa kaikessa yksinkertaisuudessaan tarvitset tulostinta nyt ja tässä, etkä ole kotona.

Advertisement

Oli sitten tilanne mikä tahansa, niin sanottu puhelimelle tarkoitettu taskutulostin on äärimmäisen toimiva ratkaisu ja se toimii ikään kuin Polaroid-kamera, sillä pystyt kuljettamaan sitä mukanasi minne ikinä oletkaan menossa; itse asiassa tässä täytyy mainita sivumaininnan muodossa lahjaideana Polaroidin tyylinen pikakamera, sillä ne ovat tällä hetkellä kovassa suosiossa.

Luonnollisesti mobiililaitteille suunnattuun taskutulostimeen voi halutessaan käyttää useita satoja euroja, mutta niitä on löydettävissä myös alle 100 euron hintaan. Taskutulostin ei ole se kaikkein edullisin lahjaidea, mutta ehdottomasti hyvä ja hieman erilainen vaihtoehto.

Sähköinen viinipullonavaaja

Jos sinulla on perheenjäsen tai tuttava, joka nauttii viinilasillisen aina silloin tällöin ja haluaa päästä ilman hikipisaroita sekä ylimääräistä vaivaa viinipulloa avatessaan, sähköinen viinipullonavaaja on erinomainen lahjaidea. Itse asiassa se on oiva joululahja jokaiseen kotitalouteen, joten sinällään sinun ei tarvitse tällaisen ostaessasi edes miettiä, onko lahjan saava henkilö millään tasolla viininharrastaja tai ei.

Sähköiset viinipullonavaajat ovat mahtava joululahjaidea ja mikä parasta – ne ovat varsin edullisia.

Esimerkiksi Verkkokauppa.com tarjoaa – myös kivijalkaliikkeissään – erinomaiset arvostelut internetin ihmeellisessä maailmassa saaneen Anton Oliver -sähköisen viinipullonavaajan alle 30 eurolla. Sähköisiä viinipullonavaajia on saatavilla hyvin samanlaiseen hintaan myös muista liikkeistä; pääsääntöisesti ne ovat melkoisen toimintavarmoja, merkistä riippumatta.

Ensiapulaukku autoon

Ensiapulaukku ei välttämättä ole se kaikkein sykähdyttävin joululahjaidea, mutta saattaa olla, että jossain vaiheessa nousee arvoon arvaamattomaan – joskaan emme tietenkään toivo, että kukaan joutuisi sitä käyttämään.

Suomalainen ajaa autolla yhden kalenterivuoden aikana keskimäärin 14 000 kilometriä. 60 kilometrin keskiarvollisella tuntivauhdilla se tarkoittaisi 233,3 tuntia vuodessa eli lähes kymmentä kokonaista vuorokautta. Kuten hyvin tiedämme, me emme ole koskaan liikenteessä yksin. Vaikka siis olisit millainen mestarikuljettaja tahansa, etkä tekisi ratin takana ainoatakaan virhettä, voivat muut niitä tehdä.

Advertisement

Ja sitten täysin oma lukunsa ovat sairaskohtaukset; ylipäätään liikenteessä vastaan saattaa tulla monenlaisia tilanteita. Eikä kyse ole pelkästään liikenteen tapahtumista, vaan ylipäätään ihmiset ajavat yleisesti ottaen paikasta A paikkaan B – esimerkiksi erilaisten harrastusten pariin – ja tuolloin takakontista löytyvä ensiapulaukku saattaa nousta niin ikään arvoon arvaamattomaan.

Edellä mainituista syistä jokaisessa autossa tulisi olla ensiapulaukku ja oikeastaan autoon tarkoitettua ensiapulaukkua parempaa joululahjaideaa saa hakemalla hakea, vaikka se ei tosiaan olekaan välttämättä se kaikkein houkuttelevin lahjaidea. Ja autoon tarkoitetun ensiapulaukun kohdalla ei todellakaan tarvitse maksaa itseään kipeäksi, vaan sellaisen löytää jopa alle 15 euron hintaan.

Koulutettavat ja ohjelmoitavat robotit lapsille

Halusimme me sitä tai emme, teknologia on oleellinen osa nykypäivää ja esimerkiksi koodaus on todellinen nykypäivän sekä ennen kaikkea tulevaisuuden ala. Jo nyt, tällä hetkellä, koodareille olisi tarjolla tuhansia ja taas tuhansia työpaikkoja, mutta vielä toistaiseksi tekijät uupuvat isoilta osin.

Ja ettei tässä nyt kukaan vedä paniikkinappulaa päälle ja ala miettimään, että liian aikaisessa vaiheessa lapsille opetettavat tällaiset taidot tekisivät jotenkin lapsuudesta liian totista, niin tilanne on todellisuudessa päinvastainen: siinä samalla, kun lapsi ohjelmoi lelurobotin toimimaan tiettyjen ohjeiden ja käskyjen mukaisesti, hän myös tekee sitä lapsille kaikkein tärkeintä asiaa eli leikkii.

Seuraavassa Listafriikki esittelee kaksi hieman erilaista lahjaideaa, joista toinen perustuu opetettaviin käytösmalleihin ja toinen taas konkreettisesti siihen ohjelmointiin eli koodaukseen.

Se täytyy heti sanoa, että vaihtoehtoja on tarjolla todella paljon, joten missään nimessä nämä meidän listaamat yksittäiset lelut eivät ole ainoita tarjolla olevia tähän tarkoitukseen tarkoitettuja leluja. Esimerkiksi Verkkokauppa.com myy Ycoo Train My Dino -lelua, joka on koulutettavissa toimimaan tietyllä tavoin: kun lapsi esimerkiksi heiluttaa käsiään, tämä robotti-dinosaurus reagoi siihen tietyllä tapaa, kuten myös sen päälakea koskettaessa. Ja halutessaan sitä pystyy ohjaamaan myös kauko-ohjaimella, mikä on se hieman perinteisempi vaihtoehto. Toinen lahjaidea on esimerkiksi Clementoni Coko krokotiili, jonka parissa lapsi oppii ohjelmointia, eikä aika käy todellakaan pitkäksi.

Advertisement

Näiden lelujen kohdalla on syytä muistuttaa kahdesta asiasta: ne ovat A: Mielekkäitä myös lasten vanhemmille ja B: Kannattaa katsoa suositusiät, ettei sieltä hyllystä tule napattua mukaan liian haastavaa lelua.

Kiertoilmakypsennin

Kun haluat herkutella, on öljy usein öljy oleellinen osa ruoanlaittoa – kuten vaikkapa ranskalaisten perunoiden kohdalla; jokainenhan meistä tietää, ettei maku ole laisinkaan sama, kun käytät öljykeittimen sijaan uunia. Öljykeittimellä valmistetut rasvaa tihkuvat ruoat ja uunissa kaiken nesteen kuumaan ja kuivuuteen kadottaneet ruoat eivät ole kuitenkaan ainoita vaihtoehtoja (kyllä kyllä, tiedämme myös kattiloista ja pannuista), vaan kiertoilmakypsennin tarjoaa tässä kohtaa erinomaisen vaihtoehdon ja nimenomaan terveellisen sellaisen.

Kiertoilmakypsentimellä valmistettaviin ruokiin ei käytetä joko laisinkaan tai vaihtoehtoisesti vain hyvin vähän öljyä ja juuri tämä tekee kiertoilmakypsentimellä valmistetusta ruoasta terveellisempää – unohtamatta sitä ruoan herkullisuutta: lopputuloksena on rapea pinta ja mehevä sisältö eli friteerattu herkkuruoka.

Tällainen kiertoilmakypsennin on erinomainen joululahjaidea etenkin perheille, mutta yhtälailla myös yksin asustaville sinkuille; yksin kokkaillessahan sitä jää enemmän ruokaa itselle!

Esimerkiksi Philips Daily Collection Airfryer -kiertoilmakypsennin maksaa 129 euroa ja siitä on eittämättä iloa henkilö(i)lle, joka saa sen joululahjaksi. Lisäksi mukaan kuuluu myös laitteelle tarkoitettu ”uunipelti”, jolla puolestaan onnistuu erilaisten leivonnaisten valmistaminen.

Lahjakortti äänikirjoille

Kuva: Unsplash

Me elämme maailmassa, jossa aika on kenties se kaikkein arvokkain asia. Ihmiset ovat jatkuvasti kiireisiä ja edes pieneksi hetkeksi pysähtyminen saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä tehtävältä. Me ihmiset osaamme myös luoda sen kiireen täysin omatoimisesti; ajoittain tuntuu siltä kuin olisimme nykyisin isoilta osin riippuvaisia siitä kiireisestä ja hektisestä maailmasta, jossa tapahtuu koko ajan jotain.

Vielä joitain vuosia sitten monille paras tapa rauhoittua oli kirjan lukeminen. On kuitenkin olemassa ihmisiä, kuten allekirjoittanut, joille se kirjan ottaminen käteen ei vain yksinkertaisesti tunnu ihan siltä kaikkein omimmalta jutulta. Onneksi kirjan lukemiselle on olemassa nykypäivänä erinomainen vaihtoehto, nimittäin niiden kuunteleminen eli äänikirjat.

Advertisement

Bookbeat on yksi ääni- ja e-kirjapalveluita tarjoava yritys, mutta toki muitakin vaihtoehtoja löytyy. Kyseiseltä yritykseltä löytyy 200 000 erilaista ääni- ja e-kirjaa, joten luettava ei ihan heti ole loppumassa kesken.

Lahjakortin ostaminen Bookbeatille on varsin yksinkertaista: menet vain yrityksen verkkosivuille, valitset millaisen lahjakortin haluat lahjan saavalle henkilölle ostaa ja sen jälkeen saat lahjakortin sähköpostiin, minkä myötä voit siis tulostaa lahjakortin täysin omatoimisesti. Tällainen lahjakortti, kuten lahjakortit ylipäänsä, ovat erinomainen lahjaidea Matti ja Maija Myöhäisille, jotka ovat jättäneet joululahjaostosten tekemisen aivan viime tinkaan.

Lahjakortin yhteyteen kun heität vielä jonkin kauniin saatetekstin, niin aina parempi. Tässä esimerkiksi allekirjoittaneen päästä tullut saateteksti, jota saa käyttää täysin vapaasti:

”Tämä lahjakortti saattaa antaa vaikutelman, että nyt on joululahjan kanssa menty sieltä, mistä aita on matalin. Se ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta, vaikka viime tingassa tämän lahjan ostinkin. On nimittäin niin, että aika on kaikkein arvokkain elementti tässä maailmassa; sitä on vaikea ostaa ja aikaa ei takaisin saa. Aika on lahjomatonta. Minä kuitenkin halusin lahjoittaa sinulle sitä omaa aikaa. Sinulla ei ole välttämättä mahdollisuutta kovinkaan usein pysähtyä ja istahtaa sohvan nurkkaan nauttimaan erinomaisesta kirjasta, mutta tällä lahjalla voit ottaa sen hetken itsellesi, missä tahansa.” -Marko Ollonqvist

Herätysvalo

Aamua on vaikea erottaa illasta ja päivänvalo on hyvin lyhyt käsite. Sitä on pitkä talvi ja kaamosaika, joskin nykyaikana tilanne on näiltä osin vieläkin surkeampi: me suomalaiset elämme etenkin nykypäivänä, kun talvet ovat mitä ovat ja lunta ei enää tahdo löytyä muuta kuin Pohjois-Suomesta, jatkuvassa pimeydessä. Itse olen ainakin huomannut kaipaavani suunnattomasti valoa, sillä aurinko ei ole näillä leveysasteilla näyttäytynyt pitkään aikaan.

Pimeään aikaan myös herääminen tuntuu astetta tai kahta haastavammalta tehtävältä, koska luonto ei pidä siitä huolta niissä määrin, mitä valoisampana aikana.

Advertisement

Tämän aasinsillan kautta pääsemme erinomaiseen joululahjaideaan, joka kulkee nimellä herätysvalo. Herätysvalo toimii siten, että se kirkastuu nousevan auringon tavoin ennen asettamaasi herätysaikaa. Toisin sanoen, kun kello lopulta soi, olet lähtökohtaisesti valmiimpi heräämään ja myös nousemaan sieltä sängyn pohjalta. Kaiken lisäksi pääset valitsemaan itse herätysvalon värin: jos tiedät jonkin tietyn värin saavan sinut paremmalle tuulelle, valitse ehdottomasti se.

Herätysvalo toimii samanaikaisesti myös herätyskellona ja voit itse valita, haluatko esimerkiksi herätä radioon tai normaaliin herätyskellon merkkiääneen. Lisäksi herätysvalosta löytyy myös torkkutoiminto.

Kuten kaikkien tuotteiden kohdalla, herätysvaloja löytyy todella monesta hintakategoriasta. Me emme kuitenkaan halua nyhtää näillä vinkeillämme kukkaroasi ammottamaan tyhjyyttä, joten yksi hyvä vaihtoehto on Prismasta alle 40 eurolla irtoava Beurer herätysvalo.

Disney+ suoratoistopalvelu

Me kaikki rakastamme Disneyn elokuvia, eikö totta? Juuri tästä nimenomaisesta syystä kyseessä on erinomainen joululahjaidea.

Sillä ei ole mitään merkitystä, oletko aikuinen vai lapsi – Disneyn elokuvat ovat yksi asia, jotka yhdistävät kaikenikäisiä. Katsottavaa ja yhteistä tekemistä riittää siis koko perheelle ja mikä parasta, tänä päivänä Disneylla on oma Disney+ suoratoistopalvelu, josta on löydettävissä niin tuoreet uutuudet kuin myös ne kaikkein legendaarisimmat Disney-klassikot; ja kuuluuhan Disneyn tarjontaan paljon muutakin kuin ”vain satuja”.

Disney+ saapui suomalaisten ulottuville syyskuun puolivälissä. Valitettavasti vielä tässä kohtaa Disney+ -lahjakortin ostaminen ei ole Suomessa mahdollista, mutta kyllä hätä keinot keksii: ei muuta kuin haet esimerkiksi internetin ihmeellisestä maailmasta jonkin Disney-aiheisen kuvan, askartelet oman näköisen lahjakortin ja asettelet sen kirjekuoreen valuutan eli rahan kera.

Advertisement

Disney+ suoratoistopalvelun kuukausihinta on 6,99 € ja kokonaiseksi vuodeksi sen saa hintaan 69,99 €. Voit siis itse valita, miten pitkälle ajalle haluat lahjan saajalle/saajille Disneyn tuotoksia lahjoittaa, mutta otathan huomioon, että kuukausittaisella sopimuksella yksi kuukausi maksaa aina 6,99 €; suora vuositilaus tulee siis tässä kohtaa halvemmaksi.

🤷‍♂️ Mikä on sinun mielestäsi paras joululahjaidea vuodelle 2020? Oletko jo ostanut lahjat vai liikenteessä viime tingassa? Kerro sinun näkemyksesi alla olevassa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️  tai somekanavissamme!

Suosituimmat

Exit mobile version