Yhteiskunta
Natsi-Saksa osallistui sota-aikana maaotteluun: 100-vuotiaan Ruotsi-ottelun historiaan mahtuu monenlaisia käänteitä
Tänä viikonloppuna (22.-24.8) kamppaillaan perinteinen yleisurheilun Suomi–Ruotsi-maaottelu. Tukholman Olympiastadionilla on tiedossa tavallista suurempaa urheilujuhlaa, kun maaottelu täyttää 100 vuotta.
Suomi–Ruotsi-maaottelu on ainoa vielä voimissaan oleva kahdenvälinen yleisurheilumaaottelu ja se on usein päättänyt kesän kisakauden. Tänä vuonna tilanne on toinen, kun yleisurheilun MM-kisat järjestetään vasta syyskuussa. Tämä tuo oman lisämausteensa Ruotsi-otteluun, kun Tokion kisakoneeseen on vielä paikkoja jaossa.
Listafriikki ottaa nyt katsauksen maaottelun 100-vuotisen historian alkutaipaleeseen. Urheilijat ovat kisanneet, mutta poliittinen peli on ollut yhtä kiivasta.
Vaikka paljon on tapahtunut radalla ja kentällä, niin maaottelu on aina herättänyt paljon urheilun ulkopuolisiakin tunteita. Kabineteissa on kiehunut aivan alusta saakka!
Erilaisista asemista ensimmäiseen maaotteluun
Yleisurheilumaaotteluita olivat kisanneet sekä Suomi ja Ruotsi jo 1910-luvulla, mutta eivät keskenään. Ruotsi oli kamppaillut esimerkiksi Belgian ja Unkarin kanssa, Suomen kisamatkat suuntautuivat itään Pietariin ja Tallinnaan – oltiinhan edelleen Venäjän vallan alla.
Itsenäistymisen jälkeen Suomella oli vuonna 1922 Ranskaa vastaan historiamme ensimmäinen maaottelu, jossa siinäkin olivat jo taustalla poliittiset vaikuttimet. Suomi oli saanut tukea Ranskalta, kun itsenäistymisen jälkeisinä vuosina Ahvenanmaan tilanteesta päätettiin Kansainliitossa. Toisaalta Ranska halusi pitää hyvät välit Suomeen hillitäkseen Saksan vaikutusvallan leviämistä pohjoiseen.
Kun ensimmäinen Suomi–Ruotsi-maaottelu järjestettiin Helsingissä Eläintarhan kentällä vuonna 1925, kohtasivat toisensa kaksi yleisurheilun silloista huippumaata. Tätä mieltä oltiin lahden kummallakin puolen. Mutta siihen ne yhteneväisyydet sitten loppuivatkin.
Suomi oli hiljattain itsenäistynyt Venäjästä ja vauras Ruotsi vanhana emämaana koki olevansa ylempänä. Ahvenanmaan kohtalokin taisi kismittää länsinaapuria. Ajan henkeen kuuluvasti peliin vedettiin myös rotuteoria ja suomenkielisten suomalaisten alkukantaiset mongolijuuret. Sehän antoi suomalaisille vain enemmän näyttämisen halua ja Suomen miehet ottivat otteluvoiton.
Kekkosen ruotsalaisviha johti pitkään taukoon
Eipä ehditty montaa maaottelua kisailla, kun kabineteissa räjähti ja yleisurheilumaaottelut keskeytettiin kahdeksaksi vuodeksi.
Viimeinen silaus välirikolle oli päätös julistaa yhdeksänkertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi ammattilaiseksi, mikä esti Suomen kansallissankarin osallistumisen vuoden 1932 Los Angelesin kesäolympialaisiin. Ruotsalaiset olivat etunenässä ajamassa kieltoa, ja suuri vaikutus oli Kansainvälisen yleisurheiluliiton silloisella ja pitkäaikaisella puheenjohtajalla Sigfird Edströmillä.
Päätös aiheutti keskinäisen kiistan Edströmin ja Suomen yleisurheiluliiton silloisen puheenjohtajan Urho Kekkosen välille. Verisesti tuohtunut Kekkonen päätti, että maaottelut olivat siinä. Ruotsalaisten kanssa ei veljeillä. Kekkonen perusteli päätöstään myös sillä, että maaotteluista oli tullut liian totisia vääntöjä ja ruotsalainen lehdistö suhtautui suomalaisiin vihamielisesti.
Pinnan alla oli kuitenkin kytenyt jo pidempään, sillä Kekkonen ei tunnetusti ollut Ruotsin, ruotsalaisuuden tai ruotsin kielen ylin ystävä. Johtavana urheilupomona hän muun muassa kehotti ruotsinkielisen sukunimen omaavia suomalaisurheilijoita suomentamaan nimensä.
Natsi-Saksa mukana maaottelussa
Vuonna 1940 oli tarkoitus järjestää kesäolympialaiset Japanin Tokiossa, mutta jo pari vuotta ennen h-hetkeä järjestäjät joutuivat sotatilan vuoksi peruuttamaan ne.
Olympialaiset myönnettiin pienelle Suomelle, mutta lopulta vuoden 1940 kisat peruttiin kokonaan. Vaikka Suomessa oli käsillä välirauhan aika, oli talvisota heikentänyt maamme taloustilannetta, ja sota-aika oli luonnollisesti katkaissut kisavalmistelut. Keväällä 1940 sota Euroopassa laajeni, kun Saksa jatkoi uusiin maihin hyökkäämistä – nyt ei ollut olympialaisten aika.
Ruotsi-ottelu oli ollut tarkoitus järjestää vuoden 1939 paluuottelun jälkeen jälleen parin vuoden kuluttua, mutta peruuntuneet kesäolympialaiset antoivat mahdollisuuden päästää upouusi Helsingin olympiastadion tositoimiin.
Ruotsi suostui aikaistamaan maaottelua vuodella, varsinkin kun mukaan kahdenvälisiin kisoihin oli kutsuttu myös Saksa. Se oli Ruotsillekin oiva tilaisuus osoittaa ystävällisyyttä Saksalle, mutta Suomelle suhteiden lähentäminen Hitlerin Saksaan oli elintärkeää Neuvostoliiton uhan vuoksi.
Myös Saksalle lähentyvä suhde Suomeen oli hyödyllinen, kun Hitler joukkoineen jo suunnitteli seuraavan kesän hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suomi kuului oleellisena osana tuohon operaatio Barbarossaan. Vaikka Suomi ja Saksa eivät toisessa maailmansodassa olleet virallisesti liitossa, niin jokainen vähänkään historiaan perehtynyt tietää, että käytännössä olimme liittolaisia.
Niinpä oli poliittisesti kannattavaa kutsua Saksa mukaan maaotteluun.
Hakaristiliput lepattivat iloisesti Suomen ja Ruotsin lippujen vieressä, ja Kolmannen valtakunnan urheilujohtaja Hans von Tschammer und Osten istui kutsuvieraskatsomossa Ruotsin kuninkaallisten kanssa pääministeri Risto Rytin, sotamarsalkka Mannerheimin ja Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkosen isännöimänä.
Talvisodan yhtenäinen henki näkyi olympiastadionilla
Kesän 1940 maaottelu oli erityislaatuinen myös siksi, että ensimmäistä kertaa mukaan osallistui myös Suomen Työväen Urheiluliiton urheilijoita.
Talvisodan jälkeinen henki oli ollut jo vahvasti läsnä heinäkuussa 1940 järjestetyissä kaatuneiden muistokisoissa, jotka järjestettiin niin ikään uudella olympiastadionilla. Mukana oli edustajia sekä Suomen voimistelu- ja urheiluliitosta että Työväen urheiluliitosta.
Suomalainen urheilukenttä oli itsenäistymisen ja verisen sisällissodan seurauksena jakaantunut syvästi kahtia: oli valkoiset ja punaiset – SVUL ja TUL.
Työväen urheiluliiton edustajia ei Suomessa otettu mukaan myöskään olympialaisiin, vaan he osallistuivat omiin kansainvälisiin kisoihinsa: työläisolympialaisiin. Useita TUL:in urheilijoita loikkasi SVUL:iin, ei vähiten päästäkseen olympialaisiin, ja moni heistä niitti menestystä uuden järjestön väreissä. Tämä toki loi kuilua syvemmäksi ja lisäsi eripuraa liittojen välillä.
Kun vuoden 1940 kesäolympialaiset päätettiin järjestää Helsingissä, saatiin kahden liiton välille jonkinlainen sopu, ja TUL:in edustajat olisivat olleet mukana kotikisoissa. Niitä kisoja ei siis kuitenkaan koskaan järjestetty.
Mutta tuona kesänä järjestetyssä maaottelussa TUL:in edustajat olivat mukana. Se oli tärkeä askel Suomen yhtenäiselle urheilukentälle. Tämän jälkeen kaikissa kisoissa ja olympialaisissa on ollut mukana kummankin järjestön urheilijoita.
Sodan vaikutus näkyi vuosien ajan myös Suomi–Ruotsi-maaottelussa
Jatkosodan aikana maaotteluita ei kisattu, vaan seuraavan kerran naapurukset kohtasivat Tukholmassa vuonna 1945. Ruotsi voitti selvästi. Keihäänheittäjä Tapio Rautavaaran mukaan maaottelu oli hävitty jo menomatkalla laivalla, kun ”ylensyöneet suomalaisurheilijat kärsivät ähkystä vielä kisapäivinä”. Ankarien sotavuosien jälkeen laivan ateriat olivat olleet harvinaista juhlaa.
Suomi koki seuraavina vuosina rökäletappion toisensa perään, minkä vuoksi maaottelu päätettiin jättää vuonna 1949 kokonaan järjestämättä. Tasoero oli liian suuri. Monet Suomen urheilijat olivat haavoittuneet sodassa, eikä treenaaminen ollut muillakaan ensisijainen aktiviteetti sotavuosien aikana ja heti niiden jälkeen.
Nousu kuitenkin alkoi, ja Helsingin olympialaisia edeltäneenä kesänä 1951 Suomi päihitti Ruotsin mehevästi pistein 216–194. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun kussakin lajissa kisasi kolme miestä kummastakin joukkueesta. Siihen saakka oli menty kahden miehen edustuksella.
Naiset mukaan ensin omine kisoineen
Tuona samaisena kesänä alkoi myös uusi aikakausi Suomi–Ruotsi-maaotteluissa, kun naisetkn pääsivät kisaamaan. Vastustus oli tietenkin suurta, joten samalla kentälle miesten kanssa naisia ei huolittu.
Naisten maaottelut järjestettiin alkuvuosina monesti kolmimaaotteluina Tanskan kanssa, ja kisapaikkoina oli esimerkiksi sellaisia metropoleja kuin Värnamo, Vammala ja Kouvola. Lajikulttuuri oli länsinaapurissa selvästi pidemmällä ja niinpä Ruotsi vei nimiinsä 12 ensimmäistä naisten yleisurheilumaaottelua. Suomi voitti ensimmäisen vasta Pietarsaaren kisoissa vuonna 1963.
Seuraavana vuonna olikin sitten aika siirtyä suuremmille areenoille ja Helsingin vuoden 1964 maaottelussa kentällä nähtiin yhtäaikaa kisaamassa sekä naiset että miehet.
Vaikka miehet olivat tuossa vaiheessa jo vuosien ajan kilpailleet kolmen edustajan voimin kussakin lajissa, oli naisille vuoteen 1983 saakka urheilijoita joka lajissa kaksi. Nykyään kilpaillaan joka tavalla tasavertaisesti.
***
Miten käykään 100-vuotisjuhlaottelussa? Toistaako Suomi viime vuoden onnistumisen, kun sekä miehet että naiset ottivat otteluvoiton? Edellisen kerran tuplavoitto oli nähty 26 vuotta aiemmin. Toivottavasti nyt ei tule yhtä pitkää taukoa.
Lue myös: