Yhteiskunta

Viihdettä ja julmuutta: Miksi kahvi kakattaa ja minkälaisia hirveitä teloitustapoja ihminen on historian saatossa käyttänyt?

Julkaistu

Listafriikki.com julkaisee meneillään olevan viikon aikana alkuvuoden 2022 luetuimmat listat ja artikkelit. Vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen on mahtunut paljon kaikenlaista mielenkiintoista ja ennen kaikkea huippumielenkiintoisia listoja.

Myös listafriikkiläiset tarvitsevat pienen irtioton arjesta. Sen myötä me tulemme tällä viikolla (27.06. – 03.07.2022) julkaisemaan kalenterivuoden 2022 ensimmäisen puoliskon luetuimmat listat ja artikkelit; olemmehan me jo kesäkuun loppupuolella.

Järjestys menee siten, että viikon lopussa – tarkalleen ottaen sunnuntaina – vuorossa ovat kaksi vuoden 2022 toistaiseksi luetuinta listaa.

Tässä viikon toisessa kertauksessa vastaan tulevat aiheina sekä kahvin ja kakkahädän keskinäinen yhteys että historian raaimmat ja julmimmat teloitustavat. Nämä kaksi listaa kuvastavatkin hyvin Listafriikkiä: luvassa on niin viihdettä kuin myös riipaisevaa julmuutta.

Miksi kakkahätä iskee välittömästi kahvin juomisen jälkeen?

LUE LISTA TÄÄLTÄ!

Advertisement

Tämän päivän ensimmäinen lista on viihdettä sieltä parhaimmasta päästä! Toki mukana on ihan tutkittua ja tieteellistä faktaa aiheesta, joka on ilmiönä tuttu varmasti lähes kaikille kahvinjuojille. Eli miksi kahvi laittaa suolen toimimaan niin nopeasti ja vastustamattomasti?

Reaktiota on selitetty erilaisilla aineilla, joita kahvi sisältää, mutta mitään yksittäistä ja tyhjentävää vastausta ei ole olemassa. Se on monen asian summa. Käy lukemassa artikkeli yllä olevan linkin kautta ja opi lisää kahvin ja kakkahädän yhteydestä!

Top 10 historian julmimmat ja raaimmat teloitustavat

LUE LISTA TÄÄLTÄ!

Tämä lista on julkaistu alunperin joulukuussa 2020, mutta se on pitänyt vahvasti pintansa kaikkein luetuimpien joukossa. Listalla on mukana hyvin brutaaleja teloitustapoja, jotka eivät ole enää pitkiin aikoihin olleet käytössä. Tuntuu silti uskomattomalta, että ihmisiä on surmattu tällaisin tavoin aivan laillisesti. Toki listalta löytyvä kivitys on käytössä edelleen lukuisissa maissa.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn raportin mukaan maailmassa tapahtui vuonna 2021 kaikkiaan 579 teloitusta 18 maassa. Se on 20 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuotena. Todellisuudessa luku on paljon suurempi, koska esimerkiksi Kiina ei raportoi teloituksista, sillä ne ovat valtionsalaisuus. Kiinassa kuitenkin uskotaan tapahtuvan teloituksia enemmän kuin koko muussa maailmassa yhteensä.

Advertisement

Käy lukemassa lista yläpuolelta löytyvän linkin kautta ja totea itse, miten karmaisevan kekseliäästi ihminen onkaan historian saatossa kiduttanut ja tappanut toisia.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä listoista:

Suosituimmat

Exit mobile version