Elämäntapa

10 älytöntä ruokahaastetta: Näissä mätöissä ei ole mitään järkeä – osa 1

Julkaistu

Valtavan kokoiset ruokahaasteet houkuttelevat suursyömäreitä matkustamaan pitkiäkin matkoja testaamaan oman mahalaukun rajoja. Esittelemme nyt mättöaterioista järjettömimmät.

Periaate ravintoloiden ruokahaasteissa on usein sama: typerryttävän iso annos, joka pitää tuhota tietyn ajan puitteissa. Palkinnoksi on luvassa mainetta, mutta harvoin mammonaa.

Ravitsemuksellisesti ja terveyden kannalta useiden tuhansien kaloreiden mättäminen kerralla ei ole mitenkään hyvästä tai suositeltavaa, joten Listafriikki ei tokikaan kannusta tällaiseen revittelyyn. Ja ovathan nämä ruokahaasteet tietysti myös ikävä esimerkki länsimaisesta ylenpalttisesta yltäkylläisyydestä.

Mutta ei saarnata sen enempää, vaan sukelletaan mässäilyn maailmaan. Ei kuitenkaan liikaa makeaa (tai suolaista) mahan täydeltä, joten lista julkaistaan kahdessa osassa. Jälkimmäisen osa voit lukea tästä: 10 järjetöntä mättöhaastetta, joiden päihittämiseen harva kykenee – osa 2.

Olisiko sinusta näiden annosten syöjäksi?

Advertisement

Osterihaaste


Yhdysvaltain New Orleansissa sijaitseva Acme Oyster House tarjoilee nimensä mukaisesti ostereita, mutta myös muita mereneläviä. Ravintolan ruokahaaste keskittyy kuitenkin juuri ostereihin ja tietysti raakoihin sellaisiin.

Ruokalistalla on normaaleita osteriannoksia, joissa näitä simpukoita on puolen tusinaa tai tusina. Mutta sellainen määrä ei tokikaan riitä haasteeksi.

Acme Oyster Housen kuudessa ravintolassa on kaikissa sama osterihaaste: ruokailijalle lyödään eteen 15 tusinaa eli 180 kappaletta raakoja ostereita! Siinä tulee varmasti lemmekkäälle tuulelle, sillä ostereidenhan tunnetusti sanotaan olevan voimakas afrodisiakki.

Aikaa ostereiden tuhoamiseen on tunti ja syöjä saa käyttää haarukkaa tai hörpätä limaisen klöntin suoraan kuoresta. Vessassa voi välillä käydä, kunhan ottaa mukaan työntekijän.

Onnistuneesti haasteen suorittanut saa ilmaisen hatun ja T-paidan sekä verkkokassin. Nimi ikuistetaan myös ravintolan Wall of Fame -kunniagalleriaan.

Advertisement

Vaikka kaikki 180 osteria menisivät alas, joutuu asiakas maksamaan niistä puolet. Ilmaiseksi koko setin saa vain siinä tapauksessa, että rikkoo kyseisen ravintolan ennätyksen määrässä. Tämä on johtanut siihen, että 180 osteria ei enää riitä.

Kaikkien aikojen ennätys on 43 tusinaa eli 516 osteria. Se on noin 9 osteria minuutissa ja kokonaisen tunnin ajan. Ennätysmies Brad Sciullon ei tuon jälkeen varmaan hetkeen tehnyt mieli ostereita.

M.A.C. 24/7 ja infernaalinen pannukakkuhaaste


Pannukakut ovat monelle herkkuaamiainen ja ne ovat tunnetusti tuhtia tavaraa. Jo muutama tavallisen kokoinen riittää täyttämään vatsan, mutta Havaijilla sijaitsevan M.A.C. 24/7 -ravintolan M.A.C. Daddy -pannukakkuhaaste on omissa sfääreissään.

Lähes 2,3 kiloa pannukakkua ja puoli kiloa päällisiä voi annoksena näyttää houkuttelevalta, mutta yhdelle henkilölle tuollaisen hiilarimäärän tuhoaminen on lähes mahdotonta. Keittiömestarin mukaan haasteen onnistumisprosentti on alle yhden, joten kovinkaan moni ei siihen pysty!

Haasteessa eteen tuodaan kolme paksua pannukakkua, joista jokainen on halkaisijaltaan reilut 35 senttimetriä. Aikaa syömiseen on 90 minuuttia.

Advertisement

Onnistuneella suorituksella pääsee Waikiki Beachilla sijaitsevan ravintolan kunniagalleriaan ja saa ilmaisen T-paidan. Myös pannukakut ovat ilmaisia, jos kaikki lautaselta katoaa. Korkealta ei kuitenkaan putoa, jos (ja todennäköisesti kun) haaste menee reisille, sillä hintaa annoksella on vain 35 dollaria.

”Kevyen” aamiaisen jälkeen onkin mukava viettää päivä rannalla uiden ja surffaten!

Viiden pirtelön haaste

Yhdysvaltain St. Louisissa sijaitsevan Crown Candy Kitchen -jälkkäriravintolan haaste vaikuttaa petollisen helpolta: Viisi pirtelöä puolessa tunnissa. Vaikka pirtelöä on hieman yli 3,5 litraa, voisi tämän ruokahaasteen kuvitella onnistuvan – mutta toisin on.

Ihmisen on käytännössä mahdoton juoda mitään – vettäkään – yli kolmea litraa kerralla. Ainakaan ilman, että muuttuu ihmisgeysiriksi. Useimmat oksentavan jo litran jälkeen.

Ihmisen mahalaukku on keskimäärin litran kokoinen, ja vaikka kyseessä on venyvä elin, tulevat kehon rajat vastaan jossain vaiheessa. Viiden pirtelön ruokahaasteessa raja tulee vastaan hyvissä ajoin ennen viimeisiä lasillisia.

Viiden pirtelön haasteen sääntöihin kuuluu, että vessaa saa käyttää koko ajan ja uloskin saa lähteä. Ravintolassa käveleskely on myös sallittua, jos sen arvelee auttavan. Ravintolan mukaan se ei auta, mutta aina voi yrittää.

Advertisement

Vaikka liikkuminen ja vessapaussit ovat sallittuja, niin oksentaminen johtaa välittömään hylkäykseen. Säännöissä lukee näin: ”Onnistuneen suorituksen jälkeen voit oksentaa niin paljon kuin haluat, mutta sinun odotetaan siivoavan omat sotkusi”.

Ravintolassa on useampaan otteeseen oksennettu Manaaja-elokuvan malliin.

Onnistuneille on tiedossa ilmainen T-paita ja paikka voittajien seinällä. Crown Candy Kitchen varoittaa, että tiedossa voi olla vatsakipuja ja brain freeze eli tunne aivojen jäätymisestä – ilmeisesti haasteeseen osallistuminen on kuitenkin kaiken tuskan arvoista.

Annos nimeltään Tiskiallas saa kakomaan altaan päällä


Ja nyt kun päästiin pirtelöiden myötä maitotuotteiden makuun, niin jatketaan samalla linjalla. San Francisco Creamery Co.-jälkiruokaravintolan älytön ruokahaaste liittyy jäätelöön.

Annokseen kuuluu kahdeksan oman maun mukaan valittua jäätelöpalloa eli yhteensä noin kilon verran jätskiä. Lisukkeena on kolme siivutettua banaania, kahdeksan eri päällistä (kastikkeita, karkkia ym.), paahdettuja manteleita, kirsikoita ja aimo turaus kermavaahtoa. Vessaan ei kesken haasteen saa mennä ja oksentaminen johtaa välittömään diskaukseen. Astia täytyy tyhjentää kokonaan ja kaikki roiskeet esimerkiksi tarjottimelta ja pöydältä on suunnattava ääntä kohti.

Advertisement

Saadakseen 70 dollarin annoksen ilmaiseksi ja kuvansa kehyksiin ravintolan seinälle, täytyy syöjän päihittää edellinen ennätys. Tulokset nollautuvat vuosittain. Vaikka mainetta ja kunniaa on luvassa vain ennätyksen rikkojalle, saa kuka tahansa alle puolen tunnin selviytyjä ilmaiset jätskit vuodeksi. Kenen edes tekee mieli jätskiä tämän monsterin jälkeen!?

Vain kourallinen kokeilijoita on onnistunut lusikoimaan koko massiivisen The Kitchen Sink -nimellä tunnetun jäätelöannoksen ja useimmilla epäonnistuneilla ongelmaksi on muodostunut sokeriöverit. Makea rupeaa väistämättä tökkäämään.

Joillekin tämä käsittämätön annos on vain välipala: vuonna 2014 yhdysvaltalainen kilpasyöjä Molly Schuyler vetäisi ”Tiskialtaan” 6 minuutissa ja 41 sekunnissa.

Huhtikuussa 2022 kanadalainen Joel Hansen teki erilaista historiaa, kun hän söi The Kitchen Sink -annoksen 8 minuuttiin ja 30 sekuntiin, mutta jatkoi suoraan toiseen samanlaiseen tuhoten sen hieman alle 18 minuuttiin. Kaksi täyttä annosta peräjälkeen!

Kevyt kahden kilon pihvi höysteillä


Yksi vanhimmista edelleen voimassa olevista ruokahaasteista on kotoisin – yllätys, yllätys – Teksasista. Amarillon The Big Texan -ravintola jättiläismäistä haastetta mainostetaan suurin tienvarsikyltein satojen kilometrien säteellä, jotta kaikki osavaltion pohjoisosissa ajelevat tietävät mihin suunnata hiukopalaa halutessaan.

Advertisement

Annos on nimeltään 72-ounce Steak Challenge ja siihen kuluu reilun kahden kilon kokoinen naudanlihapihvi. Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä nythän puhutaan järjettömistä ruokahaasteista.

The Big Texan tarjoaa lähes lehmän kokoisen pihvin kyytipoikana katkarapucocktailin, uuniperunan, salaattia ja leipää. Pöydästä poistuminen johtaa suorituksen hylkäämiseen; samoin kuin oksentaminen. Huonovointisuus ei ole mitenkään harvinaista, sillä haasteen säännöissä kehotetaan tekemään tyhjennys siihen tarkoitettuun astiaan. Kiva muuten syödä illallista oksennusvadin välittömässä läheisyydessä!

Jos koko 2,7 kilon komeuden saa syötyä alle tunnissa, on ateria ilmainen. Muussa tapauksessa lysti kustantaa 72 dollaria, mutta kaiken jäljelle jääneen saa viedä kotiin. Siitä syökin varmaan seuraavat kaksi viikkoa.

Haasteeseen on saanut osallistua vuodesta 1960 lähtien ja viimeisimpään, 7.9.2022, päivitykseen mennessä pihvin kimppuun on käynyt 90 021 uhkarohkeaa. Vain 10 117 on päihittänyt tämän legendaarisen ruokahaasteen. The Big Texan lähettää livestriimiä ravintolasta, joten jokainen on yritys on katsottavissa suorana. On sitä hullumpaakin tosi-tv:tä!

Kaikkien aikojen nopein pihvin tuhonnut henkilö on 54-kiloinen kilpasyöjä Molly Schuyler, joka mainittiin ennätystehtailiijana myös Tiskiallas-jätskiannoksen kohdalla.

Advertisement

Schuylerillä kului vuonna 2015 pihviannoksen syömiseen 4 minuuttia ja 18 sekuntia. Ja siihen perään tämä 35-vuotias nainen söi kaksi samanlaista annosta lisää – koska miksipäs ei!? Aikaa noihin kahteen lisäateriaan kului 7 minuuttia ja 29 sekuntia sekä 8 minuuttia ja 13 sekuntia. Kolmen annoksen ajalla hän peittoaa valtaosan yhden haasteaterian syöneistä.

Mainittakoon vielä, että Schuyler rikkoi ennätyksen, joka oli jo valmiiksi hänen hallussaan: edellisenä vuonna hän oli vetäissyt pihvihaasteen kahta sekuntia vaille viiteen minuuttiin. Ja siihen päälle toisen hieman alle kymmeneen minuutti. Ja Schuylerin kommentti ilmiömäisen suorituksen jälkeen: ”Olisi pitänyt syödä vielä kolmas!”. Onneksi hän palasi korjaamaan ”virheensä”.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version