Elämäntapa
Historialliset pervot: 10 merkittävää henkilöä, joilla oli erikoisia seksuaalisia mieltymyksiä – osa 2
Tämän listan miehet olivat oman aikansa pervoja, joiden seksuaaliset mieltymykset olivat normeista poikkeavia. Heidät muistetaan historiallisina merkkihenkilöinä, mutta ehkä tämän listan jälkeen jostain muustakin.
Pervolla eli perverssillä on perinteisesti tarkoitettu ihmistä, joka on oman tai yleisen näkemyksen mukaan seksuaalisesti outo. Aikaisemmin perversiolla viitattiin johonkin, mikä koettiin luonnottomana tai vääränä. Seksuaalisuuteen pervo-sana ja sen johdokset liitettiin 1800-luvun psykologiassa. Alunperin perversio tulee latinankielisestä perversus-sanasta, joka tarkoittaa vinoa, kieroa tai käänteistä.
Jos ihminen on mieltynyt seksuaalisesti sellaisesta, jota pidetään jotenkin epätavallisena tai sopimattomana, ei se tietenkään ole automaattisesti väärin. Kunhan kenellekään ei koidu vahinkoa, niin ”erikoisten” fantasioiden toteuttaminen yksin tai yhdessä – kaikkien osallistujien omasta halusta – ei ole mitään pahaa. Pervoilu voi tuoda iloa ja nautintoa elämään, ja onhan myös sanottu, että meissä kaikissa elää pieni pervo!
Mutta aina se ei todellakaan ole oikein ja hyväksyttävää. Tällä listalla tutustutaan historiallisesti merkittäviin henkilöihin, ja paljastetaan heidän elämistään puolia, jotka eivät välttämättä ole laajasti tiedossa. Mukana on monen eri kaliiberin pervoja harmittomista masturboijista julmiin sadisteihin. Nykyään kauhistellaan muun muassa viihdealan ja politiikan seksiskandaaleja – ja aivan syystä kauhistellaankin – mutta on sitä ennenkin puuhailtu häpeilemättä ja käytetty omaa valta-asemaa hyväksi.
Vielä varoituksen sananen paikoin karkeastakin kielenkäytöstä: Mukana on muun muassa suoria otteita näiden irstailijoiden kirjeistä, emmekä niitä lähteneet sensuroimaan, koska silloin koko listassa ei olisi ollut mitään järkeä.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi kiistanalaisia mieltymyksiä omaavaa henkilöä voit lukea tästä:
Tervetuloa historiallisten pervojen pariin!
Edvard VII
Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Edvard VII on jäänyt historiaan taidokkaana diplomaattina, joka edisti maansa liittoutumista Ranskan ja Venäjän kanssa. Tiedossa on myös se, että hän ei ollut vanhempiensa kuningatar Viktorian ja prinssi Albertin suosiossa varsin meneväisen elämäntyylinsä vuoksi. Viktoriaanisena aikana kaikilta, etenkin kuningasperheen jäseniltä ja varsinkin tulevalta monarkilta, odotettiin siveellistä käytöstä, mitä Walesin prinssi Albert Edward ei noudattanut.
Edwardin ensimmäinen prostituoituun liittyvä seksiskandaali tuli päivänvaloon nuorukaisen ollessa 16-vuotias. Hän oli vanhemmilleen iso pettymys ja kaiken kruunasi se, kun prinssi Albert matkusti läksyttämään hedonistista elämää viettänyttä poikaansa ja menehtyi matkalla saamaansa keuhkokuumeeseen. Kuningattaren historiallisen pitkän hallitsijakauden on joissakin piireissä arveltu johtuneen siitä, että Viktoria sinnitteli hengissä, jottei hänen halveksumansa kruununperillinen pääsisi nousemaan valtaan.
Edwardilla oli siis monta vuosikymmentä aikaa hurvitella ennen kuninkaaksi nousemista vuonna 1901, ja hän otti asemastaan kaiken ilon irti. Walesin prinssi oli aina valmiina toimintaan; oli kyse sitten halvoista ilotytöistä, aristokraattisista leideistä tai viihdemaailman tähdistä. Edward oli kyllä naimisissa prinsessa Alexandran kanssa, mutta se ei tahtia haitannut. Hän järjesti parinvaihtobileitä ja orgioita, joihin Alexandra-vaimo ei tokikaan osallistunut. Edward oli lähes pakkomielteinen bordelleissa kävijä ja hänellä oli jopa oma, vaakunallaan koristeltu huone pariisilaisessa suosikki-ilotalossaan.
Edwardin ollessa viisikymppinen 1890-luvulla, oli hänelle kertynyt elopainoa jo sen verran, että prostituoidut eivät kirjaimellisesti kestäneet seksuaalista kanssakäymistä. Edward ei lannistunut, vaan hän teetti tilaustyönä vankkarakenteisen panotuolin, joka kannatteli hänen massiivista kehoaan, jotta akti ei murskannut ilotyttöjä. Tuoli minimoi kaiken ponnistelun ja vaivan, eikä rapakuntoisen Edwardin tarvinnut tehdä muuta kuin asettua tuoliin päästäkseen lähestymisetäisyydelle.
Yksi kuuluisimmista ja pitkäaikaisimmista rakastajattarista oli itsekin naimisissa ollut Alice Keppel. Keppel pysyi rinnalla senkin jälkeen, kun prinssi Edwardista tuli kuningas Edvard VII.
Keppel on muuten kuningatar Camillan isoisoäiti, joten hienoista historian toistumista oli aikoinaan ilmassa, sillä Edvard VII on kuningas Charles III:n isoisoisoisä.
Lue myös: 10 Britannian kuningashuoneen skandaalia
Eric Gill
Vuonna 1940 kuollut englantilainen Eric Gill oli kuvanveistäjä, kaivertaja ja kirjasintyyppien suunnittelija. Gillin suunnittelemiin fontteihin kuuluu muun muassa edelleen paljon käytetty Gill Sans. Hänelle myönnettiin Royal Designer for Industry -arvonimi, joka on Ison-Britannian korkein muotoilijoille annettava tunnustus, ja hän oli tärkeässä roolissa, kun englantilainen Arts and Crafts -liike levisi ympäri Eurooppaa 1900-luvun vaihteen molemmin puolin.
Gill on yksi viime vuosisadan suurimmista brittitaiteilijoista, ja hyvin ensimmäisiä henkilöitä, joiden kohdalla heräsi kysymys: Voiko taiteen erottaa tekijästään? Hän oli nimittäin maailmanluokan perverssi, joka olisi kuulunut visusti lukkojen taakse.
Gillin sairaat mieltymykset ja teot tulivat julki vasta vuonna 1989 ilmestyneen elämäkerran myötä. Hän oli seksihullu, jolle mikään ei riittänyt. Syvästi uskonnollisella papin pojalla oli elinikäinen seksisuhde ainakin yhden siskonsa kanssa ja lisäksi hän käytti kahta tytärtään seksuaalisesti hyväksi. Kaiken kukkuraksi Gillin kieroutuneen seksuaalisuuden uhriksi joutui perheen koira.
Osassa Gillin ylistetyimmissä taideteoksissa on käytetty malleina hänen omia esiteini-ikäisiä tyttäriään, jotka joutuivat poseeraamaan isälleen alasti eroottisissa asennoissa.
Jean-Jacques Rousseau
Jean-Jacques Rousseau oli 1700-luvulla elänyt geneveläinen filosofi, kirjailija ja säveltäjä, jonka kädenjälki ja ajatukset näkyvät edelleen modernissa taloustieteessä, politiikassa ja kasvatustieteessä. Rousseaun aatteet olivat myös osaltaan vaikuttamassa Ranskan vallankumouksen alkamiseen. Hän oli eittämättä yksi aikansa tai koko historian merkittävimmistä filosofeista.
Rousseaun äiti kuoli pian pojan syntymän jälkeen ja tämä jäi isoveljensä kanssa isänsä huostaan. Vuosia myöhemmin isä joutui ongelmiin virkavallan kanssa ja Rousseaun ollessa 10-vuotias veljekset päätyivät kalvinistisen papin hoteisiin. Papin tytär, kolmikymppinen mademoiselle Lambercier omaksui äidillisen roolin ja rakasti poikia kuin omia lapsiaan. Kuri oli kuitenkin kova ja huonosta käytöksestä sai piiskaa.
Omaksi järkytyksekseen Roussea huomasi nauttivansa kurituksesta ja halusi piiskaa yhä enemmän: ”Kivussa ja jopa häpeässä oli jotain niin aistillista, minkä johdosta pelko muuttui haluksi ja sai minut odottamaan seuraavaa saman käden antamaa kuritusta. Siinä oli epäilemättä jotain seksuaalista, koska miehen suorittama rankaisu ei tuntunut lainkaan miellyttävältä. Ja jos pidättäydyin ansaitsemasta piiskausta, se oli ainoastaan siksi, että en halunnut tuottaa neiti Lambercierille pettymystä – niin vahva oli hänen ystävällisyytensä voima.”.
Esiteini-iän eroottiseksi koettu rankaiseminen vaikutti Rousseau’hun syvästi eikä hän kyennyt kiihottumaan ilman kunnon selkäsaunaa. Hänellä toki oli suhteita, mutta hän ei ikinä kehdannut pyytää kumppaneiltaan piiskausta. Rousseau etsi itselleen aina vain uutta mademoiselle Lambercieriä.
Turhautuminen kasvoi, kun hänen seksuaaliset tarpeensa eivät tulleet tyydytetyiksi, joten Rousseau turvautui nuorena toimineeseen menetelmään: hän alkoi käyttäytyä huonosti. Hän siirtyi kaduille ja rupesi paljastelemaan itseään viehättäville, epäilemättä mademoiselle Lambercieriä muistuttaneille, naisille toiveenaan tulla rangaistuksi.
Lopulta Rousseau löysi samanhenkisen, itseään reilusti vanhemman aatelinaisen Louise Élénore de Warensin ja heidän välilleen syttyi vuosia kestänyt kiihkeä suhde, jonka aikana de Warens kutsui Rousseauta ”pikkuiseksi” ja toisin päin hellittelynimi oli ”äiti”.
Rousseau kirjoitti mieltymyksistään ja seksielämästään vuonna 1770 paljastuskirjan Les Confessions (suom. Tunnustuksia), jossa hän avasi lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä syitä, jotka lopulta johtivat moraalittomaan käytökseen. Kirja julkaistiin vuonna 1782; neljä vuotta Rousseaun kuoleman jälkeen.
Herodes I
Juudean kuningas Herodes Suuri oli pervo. Kyllä, juuri se sama Herodes, joka Matteuksen evankeliumin mukaan määräsi kaikki Betlehemin kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset surmattaviksi. Herodes oli merkittävä hallitsija, joka tunnetaan erityisesti massiivisista rakennusprojekteistaan, jotka laajenivat Juudean naapurivaltoihinkin.
Herodes oli julma johtaja, samoin kuin oli suurin osa tuon ajan kuninkaista ja keisareista. Hän kuitenkin rakasti vaimoaan Mariammea sydämensä pohjasta. Tunne ei ollut molemmin puolinen, johtuen osittain siitä, että Herodes oli murhauttanut vaimonsa isän ja veljen, jotta pitkään valtaa pitänyt Hasmonien hallitsijasuku sammuisi.
Herodes oli sokaistunut Mariammen kauneudesta, eikä lainkaan huomannut vaimonsa suunnittelevan ikäviä miehensä varalle. Kuninkaan silmät avautuivat vasta siinä vaiheessa, kun hänen äitinsä syytti Mariammea uskottomuudesta ja väitti tällä olevan jotain peliä roomalaisen sotapäällikön ja tunnetun häntäheikin Marcus Antoniuksen kanssa. Niinpä Herodes määräsi rakkaan vaimonsa teloitettavaksi.
Se oli Herodekselle kova paikka eikä hän pystynyt päästämään irti elämänsä rakkaudesta; vaikka siis oli itse julistanut tälle kuolemantuomion. Niinpä Herodes päätti jatkaa ”elämää” Mariammen kanssa. Talmudissa – joka on juutalaisten pyhä, muun muassa lakitekstejä sisältävä, kirja – kerrotaan, että Herodes säilöi kuolleen vaimonsa ruumiin hunajaan ja jatkoi ”eläimellisten halujensa tyydyttämistä”. Nekrofilia jatkui seitsemän vuoden ajan.
Lue myös: Ihmisen neitseellinen sikiäminen: 10 ”tosielämän” esimerkkiä
Markiisi de Sade
Ei liene yllättävää, että tältä listalta löytyy mies, jonka nimestä sadismi-sana on johdettu. Joidenkin mielestä vuonna 1740 syntynyt ranskalainen Donatien-Alphonse-François de Sade oli merkittävä valistusajan filosofi, mutta toisten kirjoissa paremmin markiisi de Sadena tunnettu mies oli ällöttävä, ulosteesta kiihottuva sadisti, jonka koko kirjallinen tuotos on pornografiaa.
Totuus lienee jossain siellä välimaastossa. Hänen eroottiset kirjansa yhdistivät kidutukseen asti meneviä seksifantasioita sekä filosofiaa, jonka yhtenä punaisena lankana oli ajatus sosiaalisista normeista vapaan nautinnon hakeminen.
Markiisi de Saden seksuaalisissa fantasioissa korostui väkivaltaisuus, rikollisuus ja jumalanpilkka, mutta valitettavasti hän ei hekumoinut vain ajatuksissaan vaan toteutti haaveensa käytännössä. Siksipä tämä aristokraatti vietti suurimman osan aikuisiästään joko mielisairaalassa tai vankilan kaltereiden takana, jossa hän kirjoitti useimmat tekstinsä.
Vain vähän reilu parikymppisenä de Sade aloitti rikos- ja vankilakierteen pahoinpitelemällä prostituoituja. Myöhemmin hän piti erästä kerjäläisnaista panttivankinaan ruoskien tätä ja kaataen kuumaa vahaa tämän päälle. Vuonna 1772 de Sade ja hänen palvelijansa pidätettiin sodomiasta syytettyinä: he olivat ensin huumanneet ja sitten raiskanneet prostituoituja.
Kuolemaantuomittu de Sade pakeni Italiaan, jossa hän houkutteli nuoria tyttöjä ja poikia syrjäiseen linnaansa töihin, mutta työkeikka pitikin sisällään pahoinpitelyä ja raiskauksia. Pervoksi kutsuminen tuntuu massiiviselta vähättelyltä de Saden kohdalla!
De Sade jäi kuitenkin kiinni ja päätyi jälleen lukkojen taakse. Hän vapautui vuonna 1790 keskelle Ranskan vallankumousta ja sai itsensä valituksi juuri perustettuun Kansalliskokoukseen. Mutta minkäs pakkomielteinen sadisti tavoilleen voi – vuonna 1801 Napoléon Bonaparte passitti hänet loppuelämän kestäneelle tuomiolle.
Lue listan ensimmäinen osa: Historialliset pervot: 10 merkittävää henkilöä, joilla oli erikoisia seksuaalisia mieltymyksiä – osa 1
Lue myös: