Elämäntapa

Näin pääset eroon krapulasta! 10 ”parasta” keinoa kautta aikojen

Julkaistu

Kesä on lähes lopuillaan, mutta vielä olisi monta juhlittavaa viikonloppua edessä. Eikä juhlimista tokikaan tarvitse kesään jättää. Olot ne ovat muinakin vuodenaikoina, joten tässä historiallisia apukeinoja krapulan hoitoon.

Yksinkertaisin ja paras vinkki on tietenkin välttää krapulan aiheuttajaa. Jos siinä ei syystä tai toisesta onnistu, ja seuraava aamu valkenee tuskaisena, voi helpotusta hakea vaikkapa näistä kyseenalaisista keinoista.

Listafriikki ei ota vastuuta, jos silmämunien syöminen tai hiekkaan kaivautuminen eivät paranna oloa, sillä näitä vinkkejä ei ole toimituksessa testattu. Mutta näihinkin ”rohtoihin” on jossain päin maailmaa uskottu ja turvauduttu.

Tämän listan lukeminen ei todennäköisesti helpota krapulaan, kuten eivät mitkään vippaskonstit. Se vain on karu fakta. Mutta puhdistava vaikutus näillä voi olla, joten jos heikottaa, niin ota ämpäri valmiiksi viereen ja lähde rohkeasti kokeilemaan.

Tiikerin maito

Leche de Tigre” eli tiikerin maito kuulostaa hyvältä (ainakin espanjaksi). Se ei ole sitä itseään, vaan cevichen valmistuksessa käytettävä marinadi. Ceviche on Latinalaisessa Amerikassa suosittu alkuruoka, joka tehdään ”kypsentämällä” tuoretta raakaa kalaa maustetussa sitruuna- tai limemehussa.

Advertisement

Perussa tuo maitomainen seos toimii krapulalääkkeenä ja antaa ilmeisesti hurjasti energiaa. Äkkiseltään raa’an kalan marinadi ei kuulostaa kovinkaan houkuttelevalta, mutta sitä ei ole tarkoitus nautiskella hitaasti vaan vetää shottimaisesti yhdellä kulauksella. Nesteen mausteiden ja happamuuden pitäisi poistaa elimistöön kertyneitä myrkkyjä, mutta mitään tieteellistä pohjaa ei tällä(kään) ihmelääkkeellä ole.

Leche de Tigren huhutaan olevan myös voimakas afrodisiakki eli lemmenrohto – samalla lailla kuin esimerkiksi osterit. Mikä ihmeen salaisuus raaoissa merenelävissä piilee?

Mongolian Mary

Mongolian Mary, astetta räväkämpi versio Bloody Marystä, on nimensä mukaisesti peräisin Mongolian aroilta. Tomaattimehu antioksidantteineen auttaa todistettavasti maksaa käsittelemään alkoholia, mutta Bloody Maryn vodka saattaa kumota tämän vaikutuksen.

Mongolialaisessa versiossa mehuun ei lisätä viinaa, vaan pikkelöity lampaan silmä. Vaikka silmämuna on luonnon oma antioksidantti- ja vitamiinipakkaus, ei krapulassa ehkä tee mieli nauttia mitään, mikä tuijottaa takaisin. Mutta tätä proteiinipommia käytti hyväkseen jo Tšingis-kaani sotilaineen, joten täytyyhän siinä jotain tehoa olla!

Venäläisten monet keinot

Vielä muutamia vuosia sitten olutta ei pidetty Venäjällä alkoholina; ehkä siksi, että vahvemmat viinat ovat suositumpia.

Advertisement

Rankat huvit vaativat rankkoja parannuskeinoja, ja niitä venäläisillä riittää.

Yksi niistä on kvass eli leipäolut, jota ”nautitaan” muuallakin itäisen Euroopan maissa. Kvass tehdään liottamalla kuivanutta ruisleipää vedestä, sokerista ja hiivasta tehdyssä nesteessä, kunnes seos alkaa käymään. Tämä keitto taitaa mennä sinne loiventavan puolelle, sillä käymisreaktion vuoksi kvassissa on hieman alkoholia. Mutta sitähän ei Venäjällä lasketa.

Toinen esimerkki on itsensä keisari Nikolai II:n kehittämä nikolaschka, joka on mielenkiintoinen pikkupurtava krapulan selättämiseen. Sitruunan viipaleelle ripotellaan kahvinpuruja ja sokeria, ja koko komeus huuhdellaan alas vodkalla. Kuulostaako tämä kenellekään muulle venäläiseltä tequilalta?

Venäjän lisäksi Puolassa ja Japanissa suosittu krapulan selättäjä on etikkaliemi. Suolaista tekee mieli, se on ymmärrettävää, mutta vaatii jonkin verran kanttia ottaa suolakurkkupurkista kurkut pois ja kiskaista menemään pelkkä liemi.

Villissä lännessä villin lännen malliin

Cowboyden kulta-aikana dagenefteriä yritettiin parantaa omalaatuisella piristeellä. Ainekset juomaan oli helppo löytää: piti hakea ulkoa vain muutamia jäniksen papanoita ja uuttaa niistä teetä.

Advertisement

On aivan totta, että papanat sisältävät ravinteita ja suoloja, kuten esimerkiksi kaliumia, jonka puutos saa aikaan krapulan oireita. Mutta nykyään ei tarvitse lähteä oman lemmikkikanin häkille tai nurmikolle siivilän kanssa, yksi banaani ajaa saman asian.

Kokista ja maitoa

New Yorkin Ritz-Carlton-hotellissa kehitettyä krapulajuomaa voi kokeilla kuka tahansa. Yhtäkään eläintä ei tarvitse uhrata tai jätöksiä keräillä, sillä ainekset löytyvät todennäköisesti omasta jääkaapista.

Luksushotellissa järjestettiin vuonna 1938 erään Brenda Diana Duff Frazierin debytantti-tanssiaiset, joissa juhlittiin ”nuoren naisen seuraelämään astumista”. Rikkaan perheen tyttären juhlista uutisoitiin maan isoissa lehdissä, ja ne olivat sen vuoden kohokohta New Yorkin ja koko itärannikon eliitille.

Seuraavana päivänä yksi useista baaritiskeistä oli muutettu krapulatiskiksi, jolla baarimestari Adolphe Jeantet tarjoili itse keksimäänsä lääkettä. Hän sekoitti jääkylmää Coca-Colaa maitoon, ja juomasta tuli välitön hitti, joka maistui myös hotellin kansainvälisille vieraille. Baarimestarin mukaan jokainen, joka kumosi sekoituksen ja meni sen jälkeen pienille päivänokosille, heräsi myöhemmin hyvävointisena ja tarmoa täynnä.

Onko kukaan muuten koittanut sekoittaa noita kahta juomaa? Siinä tapahtuu nimittäin mielenkiintoinen reaktio: Coca-Colan sisältämä fosforihappo reagoi maidon proteiinien kanssa ja saavat sen juoksettumaan pieniksi klimpeiksi. Pelkkä ajatuskin kuvottaa.

Advertisement

Muratin imppaaminen

Nicholas Culpeper, englantilainen kirjailija ja kasviparantaja ohjeisti 1600-luvulla maanmiehiään hoitamaan krapulaa muratilla. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut syödä kasvin lehtiä, vaan uuttaa niistä mehua. Nyt voisi ajatella, että mehu pitäisi juoda, mutta taas mentiin mönkään.

Culpeperin mukaan krapula lähtee, kun täyttää sieraimet tuolla kasvimehulla. Ennen kuin lähdet vetämään mitään nestemäistä nenääsi, tahdon tuoda tietoosi, että tämä herra perusti hoitokeinonsa pitkälti astrologiaan ja oli sitä mieltä, että kaikki taudit ja sairaudet johtuvat planeettojen ja tähtien asennosta taivaalla. Siksi kannattaa hieman varauksella suhtautua muratin toimivuuteen.

Mahlaa ja nokkia

Muinaisessa Assyriassa, johon 600-luvulla eaa. kuului parhaimmillaan  suurin osa Lähi-itää ja Egyptiä, syötiin villien juhlien jälkeen sekoitusta, jossa oli jauhettua linnun nokkaa ja tietyn puun mahlaa.

Tämä puu oli Commiphora myrrha, jonka maltiaisnestettä kutsutaan mirhaksi. Mirha on sitä, mitä Itämaan tietäjät toivat Uuden testamentin mukaan vastasyntyneelle Jeesukselle lahjaksi kullan ja suitsukkeiden lisäksi. Mirhan tiedetään helpottavan tulehduksia ja joissain määrin lievittävän kipua, ja sitä onkin tuhansien vuosien ajan käytetty erilaisiin lääkintätarkoituksiin.

Joten miksipä mirha ei rauhoittaisi vatsan toimintaa ja lievittäisi raastavaa päänsärkyä? Mutta linnun nokasta tehdyn jauheen lisääminen tuntuu vain tarpeettomalta kiusanteolta.

Kaulaa myöten hiekkaan

Kylmä suihku, jos mikä, virkistää ainakin hetkellisesti oloa. Entisaikoina, kun modernia suihkua ei oltu vielä keksitty, oli Irlannissa käytössä vähän vastaavanlainen kikka. Ainakin legendan mukaan.

Vanhan tarinan mukaan ihmisen piti alkoholista puhdistuakseen mennä joen rannalle ja haudata itsensä kaulaa myöten märkään rantahiekkaan. Kylmä hiekka viilensi kehoa ja sai veren virtaamaan. Jostain tuntemattomasta syystä Atlantin rantojen hiekka ei ollut yhtä tehokas parantaja.

Advertisement

Varmasti muuten unohtuu huono olo aika nopeasti, kun ensin kaivaa itselleen kuopan ja sen jälkeen hautautuu hiekan sekaan. Listafriikillä ei ole tietoa, että kauanko hiekassa täytyy sitkutella, mutta voin lyödä pääni pantiksi, että Shannon-joen rannalta on kerran jos toisenkin kuulunut sanat ”en enää ikinä juo”.

Voodoo

Siinä vaiheessa, kun on syönyt silmämunia ja jäniksen ulostetta, juonut raa’asta kalasta tehtyä lientä ja käynyttä leipää, ja seisoo kaulaa myöten rantamudassa, eikä olo vieläkään helpota, voi luovuttaminen käydä mielessä. Ehkä on vain parasta tyytyä kohtaloonsa ja kärsiä eilisen muistot peiton alla.

Tai sitten voi kääntyä haitilaisen voodoon puoleen!

Uskomuksen mukaan krapula lähtee, kun rankaisee aiheuttajaa ja pistää kolmetoista neulaa sen pullon korkkiin, joka on syyllinen päihtymiseen.

Homma toimii samaan tapaan kuin voodoo-nukeilla ja neulojen pistämisen pitäisi saada jumalat saman tien karkottamaan alkoholin vaikutukset. Mitkä tahansa neulat eivät kelpaa, vaan niissä on ehdottomasti oltava mustat päät, koska mustan värin ajatellaan olevan yhteydessä huonojen tapojen karkottamiseen. Parempi olla kokeilematta muun värisillä, sillä kuka tietää mitä sitten tapahtuu!

Advertisement

”What happens in Vegas…”

Infernaalisesta juhlimisesta tunnettu Las Vegas ei jätä kylmäksi edes siinä vaiheessa, kun tekisi mieli vain maata sikiöasennossa kylmällä kylpyhuoneen lattialla.

Syntisessä kaupungissa voi nimittäin marssia klinikalle, jossa pääsee varta vasten krapulan parantamiseen suunniteltuun tiputukseen. Tippapussi on suolaliuoksen lisäksi täynnä vitamiineja ja antioksidantteja sekä lääkkeitä närästykseen, päänsärkyyn ja pahoinvointiin. Valittavana on olotilan mukaisesti erilaisia paketteja, joista osaan kuuluu myös parinkymmenen minuutin lisähappi ja B-vitamiinipistos.

Eikä klinikalle tarvi kontata, vaan hoitajan voi tilata myös omaan hotelliin. Lisäksi muun muassa polttariporukoille markkinoidun Hangover Heaven -linja-auton voi vuokrata seurueensa käyttöön, niin että kaikki voivat kerralla saada tipan käsivarteen ja puhtia uuteen päivään ja kierrokseen.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version