Elämäntapa

10 maailman vahvinta alkoholijuomaa – pelkkä ajatuskin korventaa sisuskalut!

Julkaistu

Lukijan toiveesta Listafriikki listaa nyt maailman vahvimmat alkoholit. Näitä juomia ei suomalaisten viinakauppojen hyllyiltä löydy!

Spiritus fortis on lääketieteelliseen käyttöön – muun muassa desinfiointiin – tarkoitettua etanolia, jonka alkoholipitoisuus on täydellisimmillään 96,2 tilavuusprosenttia. Se on puhtainta etanolia, jota tislaamalla voidaan saada aikaan. Spiritus fortis tunnetaan paremmin nimellä pirtu ja alkoholia siinä on 95–96 tilavuusprosenttia.

Vaikka pirtua käytetään puhdistuksen lisäksi tieteellisessä tutkimuksessa sekä liuottimena, niin jostain kumman syystä apteekeissa myytävän pirtun myyntipiikit osuvat juhannukseen ja jouluun. Nautittavaksi pirtua ei kuitenkaan ole tarkoitettu, mutta se ei tokikaan estä juomasekoitusten, kuten boolien, valmistamista maailman vahvimmalla viinalla. Laimentamattomana sen juominen saattaa olla hengenvaarallista, sillä riski alkoholimyrkytykseen on suuri. Lisäksi raa’an pirtun korkea etanolipitoisuus voi vaurioittaa ruokatorvea.

Suomen alkoholilain mukaan yli 80 tilavuusprosenttia etanolia sisältäviä valmisteita ei katsota alkoholijuomiksi. Tällä listalla mennään heittämällä näiden väkiviinojen puolelle. Niiden tuonti Suomeen on laitonta ilman erillistä lupaa, joten jos tavoitteena on maistella maailman vahvimmat alkoholit läpi, niin se täytyy tehdä ulkomailla.

Tässä siis maailman vahvimmat alkoholit; ei kuitenkaan järjestyksessä tai ultimaattisena Top 10 -listana, vaan valikoidusti rommeista viskeihin ja vodkiin.

Advertisement

Bruichladdich X4+3 – 63,5%

Maailman vahvin mallasviski tulee Skotlannista – tietenkin. Sen valmistuksessa käytetään nelinkertaista tislausta, jolla alkoholin määrä saadaan nostettua 63,5 tilavuusprosenttiin. Bruichladdich X4+3:n historia juontaa juurensa satojen vuosien päähän ja viski valmistetaan 1600-luvulta peräisin olevalla tislausmenetelmällä. Tislaamalla alkoholipitoisuus saadaan nostettua napakkaan 92-prosenttiin, josta se kuitenkin kypsytyksessä lasketaan edes hieman inhimillisemmäksi.

Vuonna 1695 Skotlannin länsirannikon edustalla sijaitsevilta saarilta, Hebrideiltä, kotoisin ollut maailmanmatkaaja Martin Martin kirjoitti ikiaikaisesta viinasta, jonka gaelinkielinen nimi kääntyi ”hengenvaaralliseksi viskiksi”. Martin kirjoitti viskistä näin: ”Yksi hörppy ja elät ikuisesti; kaksi hörppyä ja sokeudut; kolme hörppyä ja kuolet siihen paikkaan”.

Bruichladdichin tislaamon omilla verkkosivuilla tätä ainutlaatuista, tammitynnyrissä kypsytettyä viskiä kuvaillaan hieman kieli poskessa – tai ainakin siltä se vaikuttaa. Mausta sanotaan, että kukaan tällä hetkellä elossa oleva henkilö ei ole maistanut neljästi tislattua mallasviskiä. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan!? Ei ehkä kaikkein paras mainoslause.

Stroh 80 – 80%

Saattaa hyvinkin olla, että olet maistanut itävaltalaista, Stroh-merkkistä rommia. Suomessa myydään 54 ja 60-prosenttista Stroh’ta, mutta tämän alko maustettua rommia on tarjolla vieläkin tujumpana. Stroh 80 sisältää alkoholia nimensä mukaisesti 80 tilavuusprosenttia ja varsinkin Itävallassa sitä käytetään pienenä lisänä teessä sekä maustamassa leivonnaisia.

Kovin moni tuskin kiskoo vahvinta Stroh’ta raakana (siinä voi hengenlähtö olla lähellä), mutta kylminä talvikuukausina se maistuu lämpimissä juomasekoituksissa vaikkapa after ski -tunnelmissa.

Rum Fire – 80%

Jamaikalainen Rum Fire, alunperin John Crow Batty -rommi, on kuin paikallinen versio pontikasta. Tämän vaalean rommin ja sen alkuperäisen nimen taustalla on erikoinen tarina, johon liittyy rikos.

Legenda juontaa juurensa satojen vuosien päähän ja Trelawnyn pitäjään, jossa Hampdenin kartanon tiluksilla sijaitsevassa tislaamossa valmistetaan rommia tänäkin päivänä. Rikkaan kartanon vähemmän varakkaat naapurit kävivät aina silloin tällöin varastamassa juuri tislattua rommia, joka ennen tammitynnyreissä kypsyttämistä on polttavan tulisen makuista – ja myös tuntuista. Tuo väritön neste on hyvin kaukana pehmeästä lopputuloksesta.

Tislaamo sai innokkaista varkaista loistoidean: Laitetaanpa ”tulivettä” myyntiin John Crow -nimellä! Nimi otettiin kalkkunakondoreilta, jotka syövät haaskoja ja jätteitä. Jamaikalla linnut tunnetaan John Crow -nimellä. Tarinan mukaan kypsymätöntä rommia juovalla täytyy olla yhtä voimakkaat mahahapot kuin haaskalinnuilla, jotka sulattavat mätänevää lihaa.

Alkoholia jamaikalaisessa Rum Fire -rommissa on enimmillään 80 tilavuusprosenttia, mutta perinteikkäässä tislaamossa valmistetaan myös sellaisia rommeja, jotka eivät kilpaile mahahappojen kanssa.

Advertisement

Balkan 176° – 88%

Wine & Spirit International -juomayhtiön Balkan 176° -vodkassa etanolia on 88 tilavuusprosenttia. Ei siis ole lainkaan kumma, että pullossa on 13 eri varoitusta – myös pistekirjoituksella.

Vedet silmiin nostattavan vahvaa vodkaa valmistetaan Tšekissä lähes samaisella viiden viljan reseptillä, jolla WSi:n toimitusjohtajan ja perustajan Dale Sklarin isoisän isoisä keitteli pontikkaa 1850-luvun Vidzyssä, nykyisen Valko-Venäjän alueella.

Olot pienessä kylässä olivat ankarat ja elo paikoin jopa vaarallista, mutta vodkaryyppy sai kaiken tuntumaan paremmalta”, kertoo Sklar sukunsa filosofiaa yhden maailman vahvimman alkoholin taustalla.

Pincer Vodka – 88,8%


Maarianohdake ja seljankukka ovat niin sanottuja super foodeja. Ne sisältävät antioksidantteja, ne puhdistavat kehoa ja niitä on käytetty pitkään kansanlääkinnässä. Ja Kiinassa, jos missä, on perinteisesti luotettu luonnosta saataviin rohtoihin. Ja asiasta toiseen: Kiinassa numero kahdeksan on onnennumero – se on kaikista paras numero.

Miten nämä kasvit ja numero kahdeksan sitten liittyvät maailman vahvimpiin alkoholeihin? No siten, että skottilainen vodkavalmistaja Pincer on yhdistänyt näistä elementeistä erittäin ”puhdistavaa ja onnekasta” viinaa.

Advertisement

Jos maarianohdake ja seljankukka tekevät hyvää maksalle, niin alkoholimäärä kyllä tasapainottaa terveysvaikutusta: Pincer-vodkassa alkoholia on nimittäin 88,8 tilavuusprosenttia. Kyseinen vodka luotiin nimenomaan Kiinan markkinoille, vaikka sitä oli aikoinaan rajoitettu erä myynnissä myös Isossa-Britanniassa.

Jos tämän vahvuinen vodka pelottaa, niin Pincerillä on valikoimassa myös laimeampia vaihtoehtoja – niin ikään kukkaisilla terveystuotteilla terästettynä.

Irish Black Absinthe Hapsburg Gold Label – 89,9%

Ehkä arvasitkin, että listalta löytyy absinttia. Absinttia on olemassa montaa eri vahvuutta, mutta nyt mennään luonnollisesti sinne skaalan yläpäähän.

Absintin valmistuksessa käytetään monia yrttejä, joista tärkeimpinä fenkoli, anis ja koiruoho. Viimeisenä mainitun vuoksi absintti oli oikeastaan koko 1900-luvun ajan suuressa osassa Eurooppaa kielletty.

Vaikka raaka koiruoho voi suurina annoksina nautittuna olla hengenvaarallista, ei sen pitoisuus absintissa ole suuri eikä se siten voi koitua juojan kohtaloksi. Eikä absintti myöskään yleisestä uskomuksesta huolimatta aiheuta hallusinaatioita.

Kohtalokasta sen sijaan voi olla absintin alkoholipitoisuus. Lontoossa, vuonna 1999, perustetun Hapsburg-tuotemerkin tujuimmassa absintissa alkoholia on 89,9 tilavuusprosenttia.

Advertisement

Puolen litran pullosta saa valmistajan mukaan tehtyä ainakin 50 drinkkiä, sillä juomasekoitukseen riittää ja suositellaan käytettäväksi enintään 10 millilitraa maailman vahvinta absinttia. Raakana sitä (tai ehkä mitään tämän listan juomista) ei kannata nauttia!

River Antoine Royale – 90%


River Antoinen rommitislaamo on Karibian alueen vanhin, edelleen toiminnassa oleva tislaamo, joka käyttää samoja menetelmiä kuin vuonna 1785, jolloin romminvalmistus tässä grenadalaisessa tislaamossa alkoi.

Vaikka Karibialla toki on vanhempiakin rommitislaamoja, on niissä siirrytty modernimpiin toimintatapoihin. Mutta River Antoine, Grenadan ylpeys, pitää kiinni perinteistä, sillä uusilla menetelmillä valmistettua rommia ei heidän mukaansa enää tunnista samaksi tavaraksi kuin mitä se satoja vuosia sitten oli.

Kuvaavaa on se, että River Antoinen tislaamolla yksi tuoreimmista hankinnoista on vuonna 1840 asennettu vesipyörä. Luonnon ehdoilla siis mennään, sillä jos joki ei virtaa voimalla, jää kotitilalta kerätty sokeriruoko puristamatta ja murskaamatta.

River Antoine Royale on tislaamon tuote, joka nousee sellaisiin prosentteihin, että paikka maailman vahvimmat alkoholit -listalla on taattu. Yleisimmin myyty tuote sisältää alkoholia vaivaiset 69 tilavuusprosenttia, mutta kirkasta rommia saa myös 90-prosenttisena.

Advertisement

Ja jos rommia haluaa nauttia kuten paikalliset, niin sitä on naukkailtava raakana. Kokemattoman kannattanee pitää vesilasi käden ulottuvilla.

Everclear – 95%

Everclear on ollut moneen otteeseen kielletty alkoholijuoma Yhdysvalloissa ja Kanadassa, sillä se on erittäin herkästi syttyvää ja siksi liian vaarallisena pidettyä. No, mikä tahansa 95-prosenttinen viina on vaarallista varsinkin vääriin käsiin joutuessaan. Yhdysvalloissa valmistetun alkoholin sanotaan kuuluvan jokaisen baarin ja keittiön perusarsenaaliin, vaikka luulisi sitä hieman miedommillakin viinoilla pärjäävän.

Juomayhtiö Luxcon myymä Everclear on mainospuheiden mukaan hajuton, mauton ja väritön, ja yhdistettynä erittäin korkeaan alkoholipitoisuuteen nämä ominaisuudet tuovat esiin muiden raaka-aineiden maut ja aromit.

Everclear oli aikoinaan maailman vahvin alkoholi – ainakin Guinnessin ennätystenkirjan ja yhdysvaltalaisten mielestä. Ainakin rapakon takana se on monien uskomusten mukaan edelleen maailman tujuinta viinaa, mutta todellisuus on toinen. Itä-Euroopasta ja Etelä-Amerikasta löytyy nimittäin vieläkin pahempia myrkkyjä.

Cocoroco – 96%

Bolivialainen Cocoroco nousee jaetulle kärkipaikalle maailman vahvimpien alkoholien listauksessa. Sokeriruo’osta ja kookoksesta valmistettua viinaa myydään muutamalla eri tuotemerkillä, joista tunnetuin lienee Caiman.

Tinatölkissä myytävä Cocoroco ei ehkä näytä yhtä hohdokkaalta kuin muut listan kauniissa pulloissa tarjottavat viinat, mutta alkoholia on sitäkin enemmän. Siellä pirtun kanssa samoissa lukemissa mennään, sillä Cocorocossa alkoholia on 96 tilavuusprosenttia.

Advertisement

Jos sattuu olemaan Etelä-Amerikan kiertueella ja on vaikkapa Kolumbiassa ja Brasiliassa tutustunut aguardiente-viinaan eli kirjaimellisesti ”polttavaan veteen”, ei Boliviassa kannata olettaa saavansa samalla nimellä samanlaista juotavaa. Muualla aguardiente on jotain 29 ja 60 prosentin välillä, mutta Boliviassa prosentit voivat kohota reippaasti yli 90:een.

Spirytus – 96%

Maailman vahvimmat alkoholit -lista päättyy tietenkin siihen kovimpaan tavaraan. Ykköspaikalla on Spirytus, joka tulee Puolasta. Ehkä nimestäkin voi päätellä, että ollaan hyvin lähellä sitä alussa mainittua pirtua – ja Spirytus- viinassa alkoholia onkin se 96 tilavuusprosenttia.

Ne, jotka ovat olleet tarpeeksi kaistapäisiä juodakseen maailman vahvinta alkoholia laimentamattomana, kertovat sen olevan kuin isku palleaan: hörpyn jälkeen on vaikea hengittää. Mutta onneksi tämän listan jälkeen kaikki lukijat tietävät, että tyhmänrohkea ei vahvojen viinojen kanssa kannata olla; seuraamukset voivat olla vakavia. Joten maailman vahvin alkoholi kannattanee skipata tyystin tai ainakin laimentaa reilulla kädellä!

Tai sitten voi ottaa mallia itänaapurista, sillä tarinan mukaan Spirytus on siperialaisten lentäjien suosikkiviinaa. Toivottavasti ei kuitenkaan työaikana.

Lue myös:

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosituimmat

Exit mobile version