Oudoimmat

10 hullua syytä, miksi ihmiset ovat saaneet sakkoja

Julkaistu

Ärsyttääkö parkkisakko? No kyllähän se ärsyttää, mutta sen saamiseen on olemassa järjellä käsitettävissä oleva syy. Joka taas puuttuu tämän listan rapsuilta.

En tosiaankaan sano, etteivätkö jopa kaikki listan tapaukset olisi olleet sakkojen arvoisia, mutta jotenkin se rangaistukseen johtanut syy on käsittämätön. 

Myös sakkojen määrät eivät aina tunnu täysin järkeviltä, sillä liian pitkäksi kasvaneesta nurmikosta voi joutua pulittamaan kymmeniä tuhansia ja kolariin johtaneesta rattijuopumuksesta joitakin satasia. Monet listan kohdista liittyvätkin liikenteeseen, mutta sakotettavia on löytynyt niin NFL-seuran vaihtopenkiltä, sängystä kuin hautausmaaltakin.

Tässä siis Listafriikki.com:n näkemys hulluimmista syistä, joiden perusteella joku on saanut sakot.

Motoristi puki grillin päälleen

Uusiseelantilainen, Australiassa asuva, Michael Wiles ajoi vuonna 2008 vilkasta melbournelaista moottoritietä, kun hän bongasi tien varressa grillin. Mies halusi ottaa sen mukaansa, mutta ongelmana oli hänen kulkuvälineensä. Wiles keksi ”pukea” melko kookkaan grillin päälleen ja jatkaa muina miehiä ajoaan.

Advertisement

Mies pujotti itsensä puisen rungon läpi, jolloin hän pystyi vielä näkemään eteenpäin metallisen ritilän läpi. (Oleellinen juttu liikenteessä). Wiles päästeli grilleineen reipasta seitsemääkymppiä ja herätti luonnollisesti ihmetystä muissa tielläliikkujissa. Se johtikin sitten 29-vuotiaan grillimotoristin päätymiseen virkavallan huomaan, sillä poliisi sai haltuunsa (lue: näki netissä) ihmisten ottamia kuvia kummallisesta kapistuksesta. Wilesin puolustusasianajaja Paul McClure kertoi oikeudenkäynnin aikana, että ”kyseinen grilli oli kaiken lisäksi rikki, mikä oli todennäköisesti syynä sen löytymiseen tien varresta”. Kysyttäessä Wilesin motiivia, sanoi McClure sen olleen ”ajatusprosessin puute”.

Wiles sai 800 dollarin eli noin 500 euron sakot ja kuukauden verran ajokieltoa.

Wilesin harmiksi tapaus toi hänelle paljon kyseenalaista julkisuutta ja hän tulikin nopeasti tunnetuksi nimellä BBQ-Mike. Eräs grillejä valmistava yritys halusi hänet mainokseensa, mutta mies ei häpeissään suostunut. Sillä olisi voinut helposti saada kuitattua sakot. Ajatusprosessi ei selvästi ollut läsnä tuolloinkaan.

Humalassa voi ajaa nojatuolillakin kolarin

Mikä on sellainen esine, jossa on stereot, etuvalot, se kulkee reilun 30 kilometrin tuntivauhtia ja siinä on mukava rentoutua? 

No tietenkin nojatuolin ja päältäajettavan ruohonleikkurin risteytys! Mikäs muukaan. Mutta se ei tietenkään ole sakkojen arvoinen kyhäelmä.

Yhdysvaltalainen 61-vuotias Dennis Anderson oli ylpeä nojatuolileikkuristaan, ja Proctorin kaupungissa Minnesotassa kaikki tiesivät miehen ja tämän erikoisen kulkuvälineen. Kaikki ilo loppuu kuitenkin aikanaan, ja Andersonin kohdalla kruisailut päättyivät eräänä kosteana iltana 1200 punnan (noin 1350 euroa) sakkoihin ja puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 

Advertisement

Hän oli ollut lokakuussa 2009 ottamassa kuppia paikallisessa pubissa ja päättänyt lähteä ajamaan nojatuolillaan kotiin. Jostain merkillisestä syystä Anderson menetti kulkuneuvonsa hallinnan ja rysäytti päin parkissa ollutta autoa. Paikalle saapuneet poliisit havaitsivat jalkansa rytäkässä loukanneen kuskin olleen ”selvästi päihtynyt” ja alkoholin määrä veressä olikin kolme kertaa yli sallitun rajan. 

Koska tämä oli Andersonille jo toinen rattijuopumus, päätettiin ”Hell Yeah It’s Fast” -tarralla varustettu nojatuoli takavarikoida ja laitettaa osaksi poliisin huutokauppaa. Tarina ei kuitenkaan kerro, oliko ensimmäinen rike tapahtunut samalla kulkuvälineellä matkatessa.

Hautajaisissa ei kannata esittää kummitusta

Alkoholilla oli (vähemmän yllättäen) osuutta myös tässä tapauksessa.

Portsmouthissa, Englannissa, 24-vuotias Anthony Stallard sai kuningasajatuksen ollessaan kevyessä humalassa elokuussa 2014. Hän päätyi erään kaverinsa kanssa pelaamaan jalkapalloa hautausmaalle ja potkimaan palloa päin hautakiviä.

Mutta se ei Stallardille riittänyt hölmöilyksi, vaan hän alkoi esittämään kummistusta heiluttelemalla käsiään ja päästelemällä huhuu-ääniä. Ikävintä tilanteessa oli se, että vieressä oli käynnissä hautajaiset.

Hautajaisväki pahoitti mielensä ihan syystä, ja poliisi saapui ottamaan Stallardin haltuunsa. Mies sai 75 punnan (noin 84 euron) sakot, koska oli loukkaavilla sanoillaan ja toiminallaan aiheuttanut muille kärsimystä. Hän myönsi syyllistyneensä epäsopivaan käytökseen, joskin korosti sitä, että ”hautausmaan ulkopuolella kummituksen esittäminen olisi ollut aivan hyväksyttävää”. Mutta sitähän ei kukaan väittänytkään.

Advertisement

Laittomat maahanmuuttajat rakensivat raja-aitaa, jonka tarkoitus oli vähentää laitonta maahanmuuttoa

Tämä kohta olisi sopinut myös aikaisemmalle ironian huipentumat -listalle, mutta sopii kyllä tähänkin hyvin.

Vuonna 1999 Yhdysvaltain maahanmuuttovirasto teki iskun Golden State Fence -yritykseen, jonka toimialaa ovat erilaiset aidat; olivat ne sitten yksityisasuntojen, julkisten rakennusten tai armeijan tukikohtien ympärille rakennettavia. Lisäksi yritys oli rakentamassa 1990-luvun alussa raja-aitaa Meksikon ja Yhdysvaltojen, tarkemmin sanottuna Tijuanan ja San Diegon, välille. Tuolla aidalla on tarkoitus estää laitonta maahanmuuttoa.

Tilanteen ironisuus johtuu siitä, että yrityksen palkkalistoilta löytyi satoja paperittomia ja maassa ilman lupaa olevia työntekijöitä. Golden State Fence lupasi hoitaa asian kuntoon, mutta vuosina 2004 ja 2005 tehdyissä pistotarkastuksissa tuli esille, että edelleen noin kolmasosa yrityksen 750 työntekijästä oli Yhdysvalloissa laittomasti. Yritys määrättiin maksamaan viiden miljoonan dollarin sakot laittomien maahanmuuttajien palkkaamisesta. Muutama johtohenkilö sai vielä puolen vuoden vankeustuomionkin. 

Painajaisia, yökastelua, menetettyjä työpäiviä – äänekäs seksi piinasi naapureita

Tästä englantilaisesta kerrostalosta on naapurisopu kaukana. Brightonissa vietiin liian aktiivinen ja naapureita häiritsevä seksielämä oikeuteen vuonna 2008. Naapureiden mukaan 29-vuotias Kerry Norris ja tämän poikaystävä Adam Hinton olivat jo kahden vuoden ajan piinanneet kerrostalon muita asukkaita äänekkäällä ja läpi yön kestävällä rakastelullaan.

Norrisin seinänaapuri Richard Powell kertoi oikeudessa joutuneensa jäämään silloin tällöin väsymyksen vuoksi pois töistä, sillä yöt olivat olleet unettomia pariskunnan äänekkään lempimisen vuoksi. Sarah Powell todisti siirtäneensä lapsensa nukkumaan toiselle puolelle asuntoa. Toinen naapuri Michelle Tyrrell sanoi nelivuotiaan tyttärensä saaneen painajaisia ja alkaneen kastella sänkynsä öisin sen vuoksi, mitä oli seinän takaa kuullut. Useimmiten Norris ja Hinton huusivat rivouksia samalla, kun sängynpääty hakkasi seinää vasten kuuteen saakka aamulla. Viimeinen pisara oli se, kun Norris otti ulkona aurinkoa ilkosillaan.

Norris määrättiin maksamaan 200 puntaa (noin 220 euroa) sakkoja, 100 puntaa kuluja ja jokaiselle uhrille korvauksena… 15 puntaa. 

Tarkoitus ei aina pyhitä keinoja

Vuonna 2014 floridalainen 60-vuotias Jason Humphreys yritti estää kanssa-autoilijoiden kännykän käyttöä ja sai siitä hyvästä 48 000 dollarin sakot. Mies oli kyllästynyt näkemään kuskeja, jotka ajon aikana puhuivat puhelimeen tai kirjoittivat tekstiviestejä tai selasivat instaa. Niinpä hän piti autossaan signaaleja estävää häirintälähetintä, joka mykisti ympärillä ajavien henkilöiden mobiililaitteet.

Häirintälähettimet ovat Yhdysvalloissa kiellettyjä, sillä pahimmassa tapauksessa ne voivat estää myös hätänumeroon soittamisen. Humphreys ehti toteuttaa henkilökohtaista liikenneturvallisuuskampanjaansa parin vuoden ajan, kunnes tietyssä risteyksessä useampaan otteeseen partioineet poliisit huomasivat laitteidensa kuuluvuuksien menevän nolliin kahdesti päivässä, aina samoihin aikoihin. He olivat passissa Humphreysin työmatkan varrella.

Advertisement

Oikeanlaisilla välineillä Humphreys ja hänen Toyotansa paikannettiin nopeasti, ja asia varmistui lopullisesti, kun pysäytettyä autoa lähestyneiden poliisien radiotkin hiljenivät. Humphreys ei peitellyt tekosiaan ja kertoi poliiseille empimättä syynkin eriskummalliseen ratkaisuunsa: hän oli lopen kyllästynyt edesvastuuttomiin kuskeihin. 

Floridassa kännykän käyttö ajaessa tuli vasta keväällä 2019 osittain laittomaksi. Humphreys sai rikoksestaan 48 000 dollarin sakot.

Somen vaarat 

Amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga NFL:llä on tiukka sääntö, jota valvotaan herkeämättä: pelaajat eivät saa pelipäivänä käyttää sosiaalista mediaa alkaen 90 minuuttia ennen aloituspotkua ja päättyen pelin jälkeisiin haastatteluihin. Sääntö on kaikilla hyvin tiedossa ja sen rikkomisesta seuraa muhkea sakko. Tai ainakin suurinta osaa ihmisistä hirvittäisi. NFL-pelaajat ovat toki hieman eri asia miljoonapalkkoineen.

Joka tapauksessa, Cincinnati Bengalsin laitahyökkääjänä vuonna 2010 toiminut Chad Johnson päätti kaivaa kännykkänsä kahdesti esiin ja twiittasi pelin kulusta. 

Johnsonille rapsahti somettamisesta 25 000 dollarin sakko, mutta hänen reaktiostaan (Twitterissä luonnollisesti) päätellen summa ei suuremmin kirpaissut. Mies pyysi anteeksi ja lupasi olla tekemättä samaa uudelleen, sillä ”twiitit kevensivät hänen pankkitiliään Bugattin kahden kuukauden osamaksun verran”. 

Johnson ei todellakaan ole ainoa, joka kieltoa on rikkonut, joten kannattaisiko sakkosummaa hieman nostaa, jotta liigalle ilmeisen tärkeästä säännöstä pidettäisiin paremmin kiinni. Tai sitten se on helppoa rahaa!?

Advertisement

Liian pitkä nurmikko!!!

Vuonna 2018 floridalainen Jim Ficken matkusti Etelä-Carolinaan selvittämään menehtyneen äitinsä kuolinpesää ja muita käytännön asioita. Ficken oli sopinut erään ystävänsä kanssa, että tämä kävisi leikkaamassa nurmikon hänen poissa ollessaan. Valitettavasti ystävä oli tuona aikana yllättäen kuollut, joten nurmikko pääsi kasvamaan villisti. 

Kun Ficken palasi viikkojen kuluttua kotiinsa ja ryhtyi puutarhahommiin, hajosi hänen ruohonleikkurinsa eikä nurmikon ajamisesta tullut mitään. Ficken ei kuitenkaan hätääntynyt, sillä kysehän oli vain pitkästä ruohosta, mutta hänen tietämättään jokaisena päivänä, jona nurmikko oli yli 25 senttiä pitkä, hänelle rapsahti 500 dollarin sakko

Ficken oli saanut ylipitkästä nurmikostaan sanktioita jo pari vuotta aiemmin, kun oli ollut tapaamassa vielä elossa ollutta äitiään, ja siksi hänen ystävänsä olikin huolehtinut pihamaasta. Ficken ei kuitenkaan ollut tietoinen siitä, että ”rikoksen” uusijana hänelle alkaisi kertyä päivittäisiä rapsuja. 

Parin kuukauden päästä Ficken matkusti jälleen hoitamaan äitinsä perintöasioita, mutta kävi ennen reissuaan ostamassa uuden leikkurin ja siisti nurmikkonsa. Matka oli kuitenkin viikkojen mittainen ja ruoho kasvoi – taas lisää rikkomuksia. Siinä vaiheessa, kun Fickenille selvisi koko sakkofarssi, oli hänelle kertynyt maksettavaa 29 833,50 dollaria ja häntä uhattiin talon ulosotolla. 

Päätöstä asiaan ei pitkäkestoisen oikeuskäsittelyn ja byrokratian vuoksi ole vielä saatu, mutta iso asianajotoimisto otti tapauksen hoidettavakseen ilman korvausta, koska ”kenenkään ei pitäisi menettää kotiaan leikkaamattoman nurmikon vuoksi”. Siitä voidaan varmasti kaikki olla yhtä mieltä!

”EI KILPIÄ” -rekisterikilpi toi tuhansia liikennesakkoja

Losangelesilainen Robert G. Barbour halusi vuonna 1979 hankkia Datsun Z -autoonsa personoidut rekisterikilvet. Hakulomakkeeseen piti täyttää kolme vaihtoehtoa mieleisessään järjestyksessä. Innokkaana veneilijänä tunnetun Barbourin ensimmäinen valinta oli ”SAILING” (purjehdus), toiseksi vaihtoehdoksi hän ilmoitti ”BOATING” (veneily), ja kolmanteen kohtaan hän kirjoitti ”NO PLATE” (ei kilpiä). Viimeisellä rivillä hän tarkoitti sitä, että jos kumpikaan kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta ei onnistuisi, ei hän haluaisi rekisterikilpiä lainkaan.

Kuinka ollakaan, kolmas vaihtoehto oli hyväksytty ja Barbour sai kilvet joissa luki ”NO PLATE”. Aluksi se harmitti, mutta mies totesi rekisterikilpien olevan erikoiset ja ainutlaatuiset, joten hän päätti pitää ne. 

Advertisement

Kuukauden kuluttua Barbour sai muistutuksen erääntyneestä parkkisakosta, joka oli annettu San Franciscossa. Mies ei ollut tuolloin ollut lähelläkään kyseistä paikkaa. Hän soitti oikeustalolle ja selvitti asian; sakotettu ajoneuvo ei kuulunut hänelle. 

Muutaman päivän kuluttua Barbour alkoi saada kymmeniä muistutusmaksuja ympäri Kaliforniaa. Siinä vaiheessa asian todellinen laita selvisi – aina kun sakotetusta ajoneuvosta puuttui rekisterikilvet, kirjoitettiin järjestelmään ”NO PLATE”, ja muistutukset lähtivät rekisterihallinnon kautta automaattisesti Barbourille. 

Ajoneuvovirasto vaati Barbouria vaihtamaan kilpensä väärinkäsitysten välttämiseksi, mutta hän oli jo kiintynyt omalaatuiseen rekisterinumeroonsa ja kehotti sen sijaanvirastoa muuttamaan omaa järjestelmäänsä. Kissa ja hiiri -leikki kesti jonkin aikaa, ja Barbour kirjoitti virastolle sitkeästi oikaisupyyntöjä jokaisen muistutusmaksun saatuaan. Puolessa vuodessa mies vastaanotti 2500 itselleen kuulumatonta sakkoa.

Kahden vuoden päästä ajoneuvovirasto antoi periksi ja uudeksi merkinnäksi sovittiin ”NONE” (ei lainkaan). Virastossa toivottiin hartaasti, ettei kukaan keksisi hankkia itselleen kyseisellä tekstillä olevia rekisterikilpiä. Vuonna 1986, eli seitsemän vuotta ensimmäisen muistutusmaksun jälkeen, Barbour kertoi saavansa edelleen keskimäärin viisi karhukirjettä kuukaudessa.

Presidentti ajoi ylinopeutta. Hevoskärryillä.

Syyskuun 27. päivänä vuonna 1908 Washington Evening Star -lehti kirjoitti artikkelissaan poliisi William H. Westistä, joka otsikon mukaan oli ”Ainoa poliisi, joka on koskaan pidättänyt presidentin”.

Päästäksemme tapahtuma-aikaan, täytyy mennä ajassa vielä muutama vuosikymmen taaksepäin – vuoteen 1872, jolloin Yhdysvaltojen presidenttinä toimi Ulysses S. Grant

Advertisement

Grant oli ilmeisen viehättynyt vauhdista ja nopeista hevosista, ja kerran jos toisenkin hän kiiti valjakollaan pitkin Washingtonin katuja. Eräs hurjastelu päättyi kuitenkin lyhyeen, kun poliisi West pysäytti presidentin ja kertoi tämän rikkovan lakia, ja ennen kaikkea näyttävän huonoa esimerkkiä muille herrasmiehille. Presidentti Grant oli pahoillaan ja lupasi parantaa tapansa.

Mutta heti seuraavana päivänä Grant oli jälleen vauhdissa ja West joutui jahtaamaan presidenttiä kokonaisen korttelin verran saadakseen tämän pysähtymään. Presidentti vain hymyili poliiseille hyvin tietoisena syyllisyydestään, kun häntä talutettiin pidätettynä asemalle. West pyysi korkea-arvoiselta rikolliselta anteeksi, mutta kertoi ettei virkavallan edustajana voinut olla antamatta sakkoja liian kovasta vauhdista. Grant joutui pulittamaan 20 dollaria, joka nykyrahassa on noin 400 dollaria eli 340 euroa, ja poistui asemalta arvatenkin tuli hännän alla.

Lue myös:

Maailman omituisimmat lait: 10 kummallista lakipykälää
Top 10 erikoisimmat tuomiot pikkurikoksista
Jaajon pyynnöstä: Top 10 hulluimmat oikeusjutut, jotka kantaja on voittanut

Advertisement

Suosituimmat

Exit mobile version