Oudoimmat
Rasputinin penis ja lähetyssaarnaajan irtipurtu varvas: 10 erikoista tarinaa irrotetuista ruumiinosista – osa 2
Tämän listan aiheena ovat historialliset ruumiinosat. Ja siis sellaiset, jotka on syystä tai toisesta irrotettu. Mukaan mahtuu muun muassa varpaita, pääkalloja ja tietenkin penis.
Listalla ei nähdä kenenkään nykyjulkkiksen takapuolta tai rintalihaksia, vaan kyseessä ovat oikeasti paikkansa historian kirjoissa ansainneet ruumiinosat. Sellaiset, jotka ovat kuuluisia jopa ilman omistajaansa.
Listafriikki esittelee kymmenen ruumiinosaa ja tarinat siitä, miten ne ovat selvinneet omistajiensa kuolemista jopa tuhansien vuosien ajan. Usein tarinoihin sekoittuu aikojen kuluessa aimo annos legendaa ja tuomme kyllä tarpeen tullen epäilykset totuudenmukaisuudesta esiin.
Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi erikoista tarinaa irrotetuista ruumiinjäsenistä voit lukea tästä:
Galileon keskisormesta Einsteinin aivoihin: 10 erikoista tarinaa irrotetuista ruumiinosista – osa 1
Oliver Cromwellin pää
Oliver Cromwell oli englantilainen sotilasjohtaja, joka joukkoineen kukisti 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla käydyssä sisällissodassa kuningas Kaarle I:n ja koko monarkian. Cromwell toimi Englannin, Irlannin ja Skotlannin lordiprojektorina eli yksinvaltaisena sijaishallitsijana vuoden 1658 kuolemaansa saakka.
Pari vuotta Cromwellin kuoleman jälkeen rojalistit alkoivat palauttaa monarkiaa ja kaivoivat samaan syssyyn vallankumousjohtajan ruumiin ylös lontoolaisesta Westminster Abbey -kirkosta. Valtaan noussut Kaarle II päätti maksaa kalavelat isänsä teloituksesta, joten Cromwell tuomittiin hirtettäväksi ja sen jälkeen mestattavaksi. Tämä oli tietenkin vain symbolinen kosto, sillä Cromwellhan oli kuollut. Se ei kuitenkaan estänyt julkista nöyryytystä, joka toimi myös varoituksena muille.
Irti leikattu pää asetettiin kuusimetrisen paalun nokkaan Westminster Hall -oikeustalon eteen ja siinä se nökötti tervalla palsamoituna jopa 30 vuoden ajan. Erään version mukaan kova myrsky tiputti Cromwellin pään lopulta maahan ja vahtivuorossa ollut vartija vei sen kotiinsa.
Seuraavan vuosisadan aikana Cromwellin pää kiersi ympäri maata ollen välillä esillä museoissa ja välillä yksityisissä kokoelmissa – ja maksettiin sillä kerran jopa yksi velkakin. 1800-luvun alussa Cromwellin paljon nähnyt ruumiinosa päätyi kirurgi Josiah Wilkinsonin omistukseen.
Wilkinson esitteli hankintaansa mielellään kaikille halukkaille ja myös haluttomille. Eräs pään nähnyt nainen kuvaili sitä ”pelottavaksi kalloksi, jossa oli muumiolle tyypillinen kuiva ja keltainen iho sekä upeasti säilyneet ruskeat hiukset, kulmakarvat ja parta”.
Pään aitoutta epäiltiin laajasti, sillä se oli vuosien aikana ollut välillä myös kadoksissa ja monet muutkin kuin kirurgi Wilkinsonin jälkeläiset väittivät omistavansa Cromwellin pään. Aiheesta tehtiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla useampiakin tutkimuksia.
Wilkinsonin perheen hallussa oleva pää sopi yhteen Cromwellista tehtyjen veistosten ja maalausten kanssa, ja vuonna 1934 Biometrika-lehdessä julkaistu tutkimus osoitti röntgenkuvien avulla, että kyseinen pää oli lävistetty paalulla. Siinä oli myös edelleen nähtävissä Cromwellin otsan syylä.
Cromwellin pää oli Wilkinsonin perheellä vuoteen 1960 saakka, jolloin se vihdoin viimein saatiin haudan lepoon. Cromwell, tai kaikki mitä hänestä oli jäljellä, haudattiin hänen Cambridgessä sijaitsevan opinahjonsa kappelin läheisyyteen. Hautapaikka on tarkoin varjeltu salaisuus, jotta vuosisatoja jatkunut ruumiin häpäisy ei vain jatkuisi.
Francisco Xavierin varvas ja muut ympäri maailmaa levitetyt ruumiinosat
Francisco Xavier oli espanjalainen lähetyssaarnaaja ja yksi jesuiittaveljestön perustajista. 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla elänyt Xavier julistettiin pyhimykseksi vuonna 1622 ja hänen pyhäinjäänteensä ovat esillä ympäri maailmaa; kirjaimellisesti.
Pyhä Francisco levitti Raamatun sanomaa muun muassa Italiassa, Ranskassa, Malesiassa, Japanissa, Sri Lankassa sekä Intiassa, ja menehtyi vuonna 1552 ollessaan merimatkalla kohti Kiinaa. Ruumis kuljetettiin Portugalin hallitsemaan Goaan, jossa Francisco oli saarnannut ahkerasti.
Kun ruumis oli ensimmäisen kerran esillä julkisesti, päätti portugalilainen aatelisnainen Dona Isabel Carom purra tältä varpaan irti ja viedä muistoksi kotiin. Caromilla oli kuitenkin vähemmän ylevät suunnitelmat varpaan varalle, sillä hän halusi tehdä siitä perheensä kappeliin nähtävyyden, joka kilpailisi Portugalin muiden pyhiinvaelluskohteiden kanssa.
Kaikki halusivat osansa pyhästä Franciscosta, joten ruumis paloiteltiin pelkkä kunnioitus mielessä useaan kappaleeseen. Tässä toki käytettiin työkaluja eikä hampaita.
Esimerkiksi timanteilla päällystetty sormen kynsi on eräässä goalaisessa kylässä, osa kättä on roomalaisessa jesuiittakirkossa, yksi olkaluu on Macaolla ja yksi kämmen Japanissa. Sisäelimet sekä ihon ja luiden paloja jaettiin Franciscon nimissä perustettuihin kirkkoihin.
Roomassa vakituisesti majaansa pitävä käsi kiertää maailmaa tasaisin väliajoin, kuten Francisco aikoinaan itsekin, jolloin katoliset pääsevät kunnioittamaan yhtä merkittävimmistä pyhimyksistään.
Ja se varvas; se palautettiin Goaan, kun alue liitettiin osaksi Intiaa vuonna 1961. Siihen asti varvas oli kulkenut sen irti puraisseen naisen suvussa. Nyt varvas on näytteillä hopeisessa lippaassa, samassa kappelissa, jossa suurin osa muistakin ruumiinosista. Tai siis kallo, jalat, vasen käsivarsi, kylkiluita, selkäranka, hieman ihoa ja kasa satunnaisia muita luita.
Lue myös: 10 erikoista asiaa, joilla on suojeluspyhimykset
Thomas Edisonin viimeinen henkäys
Myönnetään, viimeinen henkäys ei ole ruumiinosa, mutta sopii silti tälle listalle. Fonografin keksijänä tunnettu Thomas Edison, jonka nimiin myös hehkulampun keksiminen hieman kyseenalaisesti laitetaan, ja Henry Ford olivat aikoinaan hyviä ystäviä. Ford toimi 1890-luvulla Edisonin yhtiössä pääinsinöörinä, mutta Edison puski ystäväänsä seuraamaan intohimoaan ja ryhtymään autonvalmistajaksi. Rohkaisusta sai alkunsa Ford Motor Company.
Miesten välit pysyivät lämpiminä aina Edisonin kuolemaan asti vuonna 1931, joten sinänsä ei ole kummallista, että Ford säilytti ystävästään muistuttavan esineen. Sen sijaan muistoesine itsessään on erikoinen: näytepullo, jossa on Edisonin viimeinen henkäys. Pullosta alkoi pian levitä huhuja, joiden mukaan Ford olisi vaatinut ystävänsä viimeistä henkäystä, mutta uskomuksen kumosi Edisonin poika vuonna 1953.
Charles Edison vastasi erään sanomalehden tiedusteluun kertomalla kahdeksasta isänsä kuolinvuoteen vierellä olleesta koeputkesta:
”Vaikka isäni pääasiassa muistetaan työstään sähkön parissa, oli kemia hänen suuri rakkautensa. Ei ollut lainkaan omituista, vaan lähinnä symbolista, että nuo koeputket olivat viimeisillä hetkillä aivan hänen vieressään. Välittömästi isäni kuoleman jälkeen pyysin paikalla ollutta lääkäriä sinetöimään putket parafiinilla. Hän teki työtä käskettyä ja putket ovat minulla edelleen. Myöhemmin annoin yhden niistä herra Fordille.”
Tuo väitetysti viimeisen henkäyksen sisältävä koeputki on tänäkin päivänä näytteillä Henry Ford -museossa Dearbornissa, Michiganissa.
Abraham Lincolnin kallon palaset
Tämä tarina on varmasti tuttu, vaikka Yhdysvaltain historia ei muuten olisikaan. Maan 16. presidentti Abraham Lincoln joutui salamurhan uhriksi huhtikuun 14. päivänä vuonna 1865, kun John Wilkes Booth ampui häntä takaraivoon kesken teatteriesityksen.
Lincoln menehtyi vammoihinsa seuraavana päivänä, vaikka lääkärit tekivät kaikkensa pelastaakseen presidentin hengen. Mutta kun he yrittivät poistaa aivoihin tunkeutuneen luodin, lähti sen paikallaan pitämä verihyytymä kohtalokkaasti liikkeelle. Samalla kallon palaset levisivät leikkauspöydälle.
Näitä paloja ei kursittu takaisin kiinni eikä niitä haudattu muun Lincolnin mukana. Sen sijaan pääkallosta irronneet sirpaleet ovat näytteillä Kansallisessa terveyden ja lääketieteen museossa, Silver Springissä, yhdessä presidentin tappaneen luodin kanssa.
Grigori Rasputinin penis
Mitä olisi kuuluisista ruumiinosista kertova lista ilman yhtä penistä? Valinta osui tällä kertaa ihmeparantajana, noitana, mystikkona ja keisarinna Aleksandran läheisenä ystävänä tunnetun Grigori Rasputinin sukukalleuteen. Todennäköisesti kaikkein hurjimmat tarinat Rasputinista olivat vain hänen vastustajiensa levittämää propagandaa, mutta mitä ilmeisimmin lukuisat naisseikkailut pitivät paikkansa.
Rasputin murhattiin raa’asti ja monella tavalla vuonna 1916.
Sanon monella tavalla siksi, että hän ei vain yksinkertaisesti suostunut kuolemaan. Tästä voit lukea lisää listalta: 10 tosielämän tarinaa, joissa ihminen nousi kuolleista.
Kun Rasputin oli myrkytetty, ammuttu, hakattu ja lopulta hukutettu kuoliaaksi, leikkasi joku hänen siittimensä irti.
Penis päätyi vuonna 1920 näytteille Pariisiin, johon venäläisnaiset pyhiinvaelluksen lailla kerääntyivät sitä katsomaan. Rasputinin tytär Maria ei kuitenkaan ollut erityisen innoissaan isänsä penistä tuijottavasta väkijoukosta, joten hän vaati sitä itselleen.
Pyyntöön suostuttiin ja jättimäinen elin palasi Venäjälle, jossa se on nykyään näytteillä erotiikkamuseossa Pietarissa.
Vai onko?
Ennen kuin 28-senttinen ja ranteen paksuinen penis asetettiin paraatipaikalle museon kokoelmiin vuonna 2004, oli sille tehty tutkimuksia. Yhdysvalloissa 1970-luvulla tehdyssä tutkimuksessa lihapalan todettiin olevan merimakkara. Tämä kuitenkin kumottiin Venäjällä, sillä lukuisten silminnäkijähavaintojen mukaan kaikki täsmäsi siihen, miltä kyseinen elin oli näyttänyt ollessaan vielä kiinni omistajassaan. Maria-tyttären mukaan penis oli ”juhlakunnossa” 33 senttimetriä pitkä – hämärän peitossa on se, miten hän tiesi tämän faktan isästään.
Joten mitä pietarilaisessa museossa olevassa lasipurkissa sitten on? Biologien keskuudessa ollaan melko yksimielisiä siitä, että kyseessä on penis, mutta mitä todennäköisimmin se on jonkun hevos- tai nautaeläimen.