Oudoimmat

Kasvottomia kyytiläisiä ja aavemaisia kohtaamisia: Top 10 kummittelevat tiet – osa 2

Julkaistu

Aavemaisia hahmoja, katoavia liftareita ja omituisia eläimiä. Muun muassa näihin voi törmätä, jos ottaa suunnaksi tämän listan kummittelevat tiet.

Kummittelevia teitä – tai sellaisiksi väitettyjä – on varmasti useita satoja tai jopa tuhansia ympäri maailmaa. Listafriikki keräsi tälle listalle nyt kymmenen pelottavaa kulkuväylää, joita herkästi säikkyvien on syytä välttää.

Uskotko sinä yliluonnollisiin juttuihin vai löytyykö kaikille oudoille tapahtumille aina järjellinen selitys?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan voit lukea tästä: Top 10 kummittelevat tiet: Uskaltaisitko lähteä aavemaiselle ajelulle? Osa 1

Clinton Road, Yhdysvallat

New Jerseyn osavaltiossa kulkevaa Clinton Roadia on kutsuttu Yhdysvaltojen pelottavimmaksi tieksi. Ja syitä on monia.

Clinton Roadin pahamaineisuus on saanut pontta huhuista, joiden mukaan sekä Ku Klux Klan että satanistit kokoontuvat sen varrella olevissa metsissä. Jälkimmäisenä mainittujen jäljiltä on nähty puihin kuivumaan ripustettuja verisiä vaatteita ja niiden vieressä silvottuja eläimiä.

Advertisement

Tiellä on raportoitu havaintoja omituisista eläimistä, joiden on uskottu olevan luonnottomia hybridejä. Kun lähistöllä toiminut Jungle Habitat -eläintarha sulki ovensa vuonna 1976, karkasivat eläimet kertomusten hylätystä tarhasta metsään. Todellisuudessa eläimet myytiin muihin eläintarhoihin, mutta legendat elävät. Monien mielestä villiintyneet eläimet lisääntyvät keskenään tuottaen verenhimoisia lajiristeymiä, jotka kiiluvine ja punaisine silmineen vaanivat tiellä matkaavia.

Clinton Roadin kummittelevuutta voi testata keskiyöllä Dead Man’s Curve -mutkan kohdalla olevalla sillalla. Jos veteen viskaa kolikoita, heittää pienen pojan haamu ne takaisin. Tuo pieni poika ei ole tien ainoa kummitus, vaan ihmiset ovat väittäneet nähneensä Clinton Roadin varrella paikallaan seisovia ja tyhjyyteen tuijottavia hahmoja, jotka katoavat, kun niiden kohdalle pysähtyy. Eräät metsässä leiriytyneet ovat kertoneet kohdanneensa yöaikaan kaksi metsänvartijaa ja seuraavana päivänä on selvinnyt, että kuvaillun näköiset miehet tosiaan olivat metsänvartijoita, mutta he olivat kuolleet työtehtävissä vuonna 1939.

Eräs toinen mutka on pahamaineinen lukuisten onnettomuuksien vuoksi. Syyllisen on sanottu olevan aavemainen lava-auto, joka ilmestyy kuin tyhjästä ja kiilaa tunkeilijan pusikkoon. Tällä tiellä ei kannata väläytellä valoja vastaantulijoille!

Clinton Roadia ajaneet ovat kertoneet nähneensä asvaltilla suuria verijälkiä, mutta kannattaa silti pitää silmät visusti tiessä, sillä yläilmoihin tiirailija saattaa nähdä selittämättömiä valoilmiöitä taivaalla.

Kuten alussa sanottiin: syitä Clinton Roadin pelottavuuteen on monia. Paatuneimmankin skeptikon kannattaa siis valita aivan joku muu reitti välttääkseen tämän tien kauhut.

Advertisement

Stockbridge Bypass, Englanti

Vuonna 1989 valmistuneen Stocksbridge Bypassin piti alunperin olla osa M67-moottoritietä, mutta se luokiteltiin jo rakennusvaiheessa liian vaaralliseksi vilkkaalle liikenteelle. Tällä ohikulkutiellä on valmistumisen jälkeen tapahtunut järkyttävän paljon kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, joita on onneksi saatu vähennettyä ohituskielloilla ja 2000-luvulla asennetuilla nopeusvalvontakameroilla. Mutta ”tappajatien” maine ehti jo tulla. Siihen kun vielä lisätään yliluonnollisia ilmiöitä, niin legenda on valmis.

Jo rakennusvaiheessa työmaata vahtineet vartijat väittivät paikalla tapahtuneen kaikenlaista kummaa ja selittämätöntä. He olivat myös nähneet aavemaisen munkin (ei leivonnaista, vaan luostarimunkin).

Munkki on jatkanut kummittelua ja se on nähty seisovan paikallaan tien vierellä ja tuijottavan ohikulkevia autoja. Kokemus on ollut niin todentuntuinen, että kerran havainto on johtanut jopa poliisitutkintaan – mitään järkevää selitystä munkille ei kuitenkaan löytynyt. Muutaman kerran munkki on ilmestynyt autoon sisään vain kadoten yhtä mystisesti.

Tiellä kulkijat ovat niin ikään kuulleet lasten laulua, vaikka ketään ei ole missään näkynytkään. Toiset taas ovat öisin todistaneet lapsijoukon leikkivän piirileikkiä sähköpylväiden ympärillä. Kun auton on pysäyttänyt viereen, ovat lapset kadonneet silmien edessä.

Wakehurst Parkway, Australia

Reilun 25 kilometrin päässä Sydneyn vilkkaasta keskustasta kulkee yksi Australian kummittelevimmista teistä. Wakehurst Parkway on pahamaineinen lukuisten kohtalokkaiden onnettomuuksien vuoksi, mutta myös siksi, että sitä ajavat kertovat autoon laskeutuvasta aavemaisesta tunnelmasta.

Vaikka ei mihinkään yliluonnolliseen uskoisikaan, on tiellä todistetusti synkkä historia. Aikoinaan sen varteen on pudotettu Sydneyssä kadonneiden ja murhattujen ihmisten ruumiita.

Uskomusten mukaan Wakehurst Parkwayn monet auto-onnettomuudet ovat Kelly-nimisen kummituksen tekosia. Kelly ilmestyy öiseen aikaan auton takapenkille ja ottaa ajoneuvon haltuunsa ohjaten sen törmäyskurssille. Toiset ovat nähneet Kellyn ilmestyvän kuin tyhjästä tienvarteen ja katoavan näkyvistä yhtä nopeasti. Joidenkin kuvausten mukaan hän on pukeutunut nunnan kaapuun ja toiset ovat sanoneet Kellyn olleen morsiuspuvussa.

Advertisement

Jos käy niin surkeasti, että Kelly ilmestyisi oman auton kyytiin, on tilanteessa pysyttävänä rauhallisena. Naiselle on vain ilmoitettava, että hänen seuransa ei ole toivottua, ja josko hän voisi ystävällisesti poistua. Silloin säästyy haavereilta.

Balete Drive, Filippiinit

Filippiinien väkirikkaimmassa kaupungissa Quezon Cityssä kulkee Balete Drive, joka on saanut nimensä aikoinaan keskellä tietä kasvaneesta valtavasta viikunapuusta. Viikuna on paikallisella kielellä balete.

Vaikka juuri tuota kyseistä puuta ei enää ole olemassa, reunustavat viikunat tiheine lehvistöineen kadun varsia. Puut taipuvat kadun ylle ja pimentävät katuvalot lähes kokonaan. Vaikka tien varrella on runsaasti taloja, on ne kaikki aidattu korkeilla betonimuureilla. Balete Drivella ajava tai kävelevä voi etenkin pimeällä tuntea olevansa täysin eristettynä ulkomaailmasta, mutta koskaan tiellä ei ole yksin – ”Balete Driven valkoinen nainen” on aina lähettyvillä.

Ja sehän ei tietenkään helpota olotilaa tippaakaan! Jo vuosikymmenten ajan sanomalehdet ovat kirjoittaneet silminnäkijöiden havainnoista. Tarina on aina hyvin samanlainen.

Eräs paikallinen poliisipäällikkö kertoi 1980-luvulla pelottavasta kokemuksestaan, kun hän oli Balete Drivella partioidessaan nähnyt valkoisiin vaatteisiin pukeutuneen vanhan naisen liftaamassa ja sääliä tuntien poiminut tämän kyytiin. Nainen oli sanonut, että hänet voi jättää tien päähän, että sieltä hän saa kyydin kotiin.

Kun poliisipäällikkö saapui risteykseen, hän kääntyi takapenkkiä kohti sanomaan, että perillä ollaan. Nainen oli kuitenkin hävinnyt. Koska kyseessä oli poliisiauto, ei nainen olisi voinut saada ovea itse avattua sisäpuolelta. Poliisipäällikkö säikähti niin kovasti, että kieltäytyi enää koskaan partioimasta Balete Driven lähistöllä.

Advertisement

Jos mahdollista, niin katoavan liftarin kyytiin ottamistakin pelottavampia juttuja on tapahtunut. Balete Driven valkoinen nainen voi ilmestyä äänettömänä ja kasvottomana kuin tyhjästä takapenkille istumaan. Siinä onkin sitten löysät housuissa, jos sattuu vilkaisemaan peileistä takapenkille!

Paikallisten mielestä tiellä kummittelee nimenomaan viikunapuiden vuoksi. Uskomusten mukaan baletet houkuttelevat henkiä ja muita yliluonnollisia olentoja. Siksi esimerkiksi kaikkein taikauskoisimmat eivät koskaan pidä kotonaan viikunoita koristekasveina.

Bloods Point Road, Yhdysvallat

Illinoisin osavaltiossa kulkeva Bloods Point Road on nimensäkin puolesta kammottava. Paranormaalit ilmiöt ja verinen menneisyys ovat yhdessä luoneet tielle aavemaisen maineen.

Monet Bloods Point Roadia ajaneet kertovat tuntevansa jonkin pahan läsnäolon. Mielen täyttää selittämätön suru sekä tunne siitä, että jotain hirvittävää on tapahtumassa.

Vuosien saatossa tällä alle 9 kilometrin mittaisella tiellä on tapahtunut murhia, hirvittäviä onnettomuuksia ja itsemurhia. Sen varrella on aikoinaan järjestetty hirttäjäisiä ja tarinoiden mukaan harjoitettu myös noituutta.

Tien läntisessä päässä on hautausmaa, jossa on nähty aavemaisia hahmoja ja kuultu viheltelyä. Hieman ennen hautausmaata on silta, jolta vuosia sitten lapsia kuljettanut koulubussi ajoi alas. Kaikki matkustajat menehtyivät. Legenda kertoo, että jos vaihteen laittaa sillalla vapaalle, lähtee auto mystisesti liikkumaan kohti reunaa, kun kuolleiden lasten henget työntävät sitä. Tarinan mukaan lasten kädenjäljet näkyvät, jos ripottelee auton konepellille talkkia.

Advertisement

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version