Oudoimmat

Tällaisia ovat parhaat kaksimielisesti epäonnistuneet yritysten logot ja mystinen koirien itsemurhasilta

Julkaistu

Listafriikki.com julkaisee meneillään olevan viikon aikana alkuvuoden 2022 luetuimmat listat ja artikkelit. Vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen on mahtunut paljon kaikenlaista mielenkiintoista ja ennen kaikkea huippumielenkiintoisia listoja.

Myös listafriikkiläiset tarvitsevat pienen irtioton arjesta. Sen myötä me tulemme tällä viikolla (27.06. – 03.07.2022) julkaisemaan kalenterivuoden 2022 ensimmäisen puoliskon luetuimmat listat ja artikkelit; olemmehan me jo kesäkuun loppupuolella.

Järjestys menee siten, että viikon lopussa – tarkalleen ottaen sunnuntaina – vuorossa ovat kaksi vuoden 2022 toistaiseksi luetuinta listaa.

Tässä viikon kolmannessa kertauksessa ensimmäisen listan aiheena ovat hulvattomasti epäonnistuneet yritysten ynnä muiden logot, joita katsoessa ei edes tarvitse olla erityisen kaksimielinen, että ne näyttävät härskeiltä. Toinen esiin nostettava lista on aiheena täysin toisenlainen, sillä se kertoo Skotlannissa sijaitsevasta sillasta, jolta koirat syystä tai toisesta hyppäävät alas kuolemaansa.

Kaksimielisyys kunniaan – 10 upeasti epäonnistunutta logoa

LUE LISTA TÄÄLTÄ!

Advertisement

Jos kokee pahoittavansa mielensä alapääjutuista, niin ehkäpä tämä lista kannattaa skipata kokonaan. Mutta jos rivot jutut ovat lähellä sydäntä, niin suuntaa listan pariin yllä olevan linkin kautta.

Ei voi kuin ihmetellä, että eikö suunnitteluvaiheessa kukaan oikeasti kiinnittänyt huomiota kaksimielisiin viesteihin!? Vai onko osa logoista ehkä tehty tarkoituksella humoristisiksi?

Mystinen koirien itsemurhasilta – miksi koirat hyppäävät skotlantilaiselta sillalta suoraan kuolemaansa?

LUE LISTA TÄÄLTÄ!

Miksi kymmenet, jopa sadat, koirat ovat vuosien mittaan hypänneet skotlantilaiselta Overtounin sillalta alas? Ilmiö on sen verran yleinen, että kyseinen maamerkki on saanut pahaenteisen lempinimen: koirien itsemurhasilta.

Monen eri alan asiantuntijat ovat tutkineet siltaa ja sen ympäristöä yrittäen löytää jonkinlaista vastausta koirien erikoiseen käytökseen. Teorioita on esitetty kummituksista minkkeihin, mutta mitään lopullista vastausta ei ole löydetty. Kaikki – epäilijöistä lähtien – ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että tunnelma sillalla on jotenkin omituinen.

Advertisement

Ainoa fakta on se, että jokin saa koirat hyppäämään sillalta alas kivikkoon.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä listoista:

Suosituimmat

Exit mobile version