Oudoimmat

8 omituista asiaa, joita ihmiset ovat tehneet istukalla

Julkaistu

Istukalla on raskauden aikana tärkeä tehtävä: se kuljettaa happea ja ravintoaineita äidiltä lapselle ja kuona-aineita toiseen suuntaan. Luonnollisesti istukasta tulee turha elin, kun lapsi syntyy. Mutta jokaisen istukan matka ei kuitenkaan lopu synnytykseen.

Suomen sairaaloissa oletusarvo on se, että istukka on biologista jätettä ja sen loppusijoituspaikka on roskis. Mutta halutessaan istukan voi viedä mukanaan kotiin – kunhan asiasta on etukäteen sovittu henkilökunnan kanssa.

Tällä listalla tutustumme siihen, mitä kaikkea hieman omituistakin ihmiset ovat tehneet istukalla.

Istukasta uniikki koru


Sairaalasta ei yleensä saa viedä irtonaisia elimiä kotiin, mutta istukka on poikkeus. Äiti voi pyytää saada istukan mukaansa, ja se voidaan laittaa synnytyksen jälkeen muovipussiin matkamuistoksi.

Ja mitä istukalla voi sitten tehdä?

No siitä voi valmistaa tai valmistuttaa uniikin korun.

Suomessa tällainen ei ainakaan vielä ole mahdollista, mutta esimerkiksi äidinmaitokoruja saa kotimaassakin tilaustyönä.

Astetta radikaalimpi vaihtoehto on istukkakoru tai napanuorakoru, joita tarjoavat jotkin ulkomaalaiset yritykset. Kokonaista istukkaa ei suoraan synnytysosastolta kannata mihinkään lähettää, vaan toivotunlainen muistokoru valmistetaan pienestä, kuivatusta palasesta. Yllä olevan kuvan sormuksessa on käytetty jauhettua istukkaa.

Advertisement

Samanlaista korua ei varmuudella ole kenelläkään toisella!

Istukan hautaaminen ja istuttaminen

Istukan hautaaminen on tapa, jota on harjoitettu monissa kulttuureissa ympäri maailmaa. Tässä on vain muutama esimerkki.

Esimerkiksi Uuden-Seelannin maoreille istukan hautaaminen symboloi vauvan yhteyttä maahan ja omaan kulttuuriin. Havaijilaisessa kulttuurissa istukan on ajateltu olevan osa lasta. Istukka haudataan maahan siemenen kanssa ja siemenestä versoava puu kasvaa sitten lapsen kanssa samaa tahtia.

Boliviassa elävä aimara-kansa hautaa istukan vain siinä tapauksessa, jos äiti menehtyy synnytyksessä. Istukan hautapaikka on salainen, jottei äidin henki palaa vaatimaan lasta itselleen.

Nämä ikiaikaiset perinteet ovat levinneet laajempaankin suosioon, eikä istukan istuttaminen ja hautaaminen ole mitään harvinaista puuhaa. Varsinaisia uskomuksia tai syvempää merkitystä moderniin istukan hautaamiseen ei kuitenkaan yleensä ole, mutta esimerkiksi lapsen ja puun kasvamisen seuraaminen on varsin kaunis ajatus.

Ja jos asiaa miettii vain käytännöllisesti, niin onhan proteiineja, rautaa ja muita ravintoaineita täynnä oleva elin mitä parhain lannoite kasveille. Puutarhaan pitää vain kaivaa tarpeeksi syvä kuoppa, jotta eläimet eivät pääse istukkaan käsiksi.

Istukan voi jättää kiinni vauvaan


Istukan voi myös jättää oman onnensa nojaan. Eikä tällä tarkoiteta sitä, että se jäisi sairaalaan jätteen joukkoon. Lootussynnytykseksi kutsutaan sellaista synnytystä, jossa napanuoraa ei leikata vaan se jätetään yhdistämään vauvaa ja istukkaa. Napanuora jätetään irtoamaan vauvasta itsestään, mikä tapahtuu 3–10 päivän kuluessa.

Napanuoran ja istukan jättämisellä kiinni vauvaan haetaan sitä, että vastasyntyneen siirtyminen äidin kohdusta ulkomaailmaan olisi sujuvampi, sillä syntyminen on traumaattinen kokemus. Yhteys kohdusta tuttuun ja turvalliseen istukkaan tekee muutoksesta lempeämmän.

Lootussynnytyksen väitetyillä hyödyillä ei kuitenkaan ole tieteellistä pohjaa. Kun istukka on irronnut kohdun seinämästä ja syntynyt vauvan perässä, ei se ole enää yhteydessä äidin verenkiertoon eikä siis tarjoa vauvalle ravintoa, verta tai happea, mikä siis on raskauden aikana sen tehtävä.

Sen sijaan vauvassa kiinniolevasta napanuorasta ja istukasta voi olla haittaa. Mietipä, että jättäisit raa’an pihvin pöydälle moneksi päiväksi; söisitkö sitä enää tai tekisikö mieli edes koskea siihen, kun kaikki bakteerit ja muut mikrobit ovat innoissaan ryhtyneet lisääntymään.

Advertisement

Tällainen potentiaalinen infektiopesäke on siis kiinni vastasyntyneessä vauvassa. Myös haju on varmasti melkoinen, mutta lootussynnyttäjät ovat keksineet tähänkin ratkaisun: istukka kulkee mukana pussissa tai astiassa ja epämiellyttäviä hajuja torjutaan hieromalla istukkaa yrteillä.

Suomalaisissa sairaaloissa napanuora suljetaan ja katkaistaan muutama minuutti syntymän jälkeen.

Istukalla voi tehdä taidetta


Jotkut kutsuvat istukkaa elämänpuuksi ja myönnettäköön, että istukoista tehdyt taideteokset muistuttavat hieman puita. Ainakin etäisesti.

Jos istukasta haluaa taidetta, on elin syytä laittaa heti synnytyksen jälkeen jääkaappiin. Kuten jo aiemmin mainittiin, liha rupeaa pilaantumaan nopeasti huoneenlämmössä.

Parhaat printit syntyvät mahdollisimman tuoreesta istukasta, joten elin on toimitettava istukkataiteilijalle muutaman päivän sisällä synnytyksestä – mieluiten vielä samana päivänä. Pakastetusta istukasta tehdyt teokset jäävät kudosnesteen vuoksi kovin vaaleiksi.

Advertisement

Jos ei halua käyttää työhön ammattilaista, voi maalausta kokeilla ihan itse.

Taideteoksen valmistaminen on varsin yksinkertaista, kuten videolla on nähtävissä.

Elin värjätään musteella ja sitten vain painetaan paperi päälle. Voilà!

Parhaiten elämänpuu onnistuu istukan ”sileältä” puolelta eli vauvan puolelta – silloin kuvaan toistuvat oksia muistuttavat verisuonet.

Maalauksiahan voi tehdä useita ja antaa sitten vaikkapa lahjaksi läheisille. Kuka ilostuisi kaverin istukkaprintistä?

Advertisement

Videolla istukan käsittely ja värjäys tehdään näppärästi leikkuulaudan päällä, mistä päästäänkin sulavasti siirtymään listan kaikkein kiistanalaisimpaan kohtaan eli istukan syömiseen.

Istukan syöminen

Istukan nimi on monessa kielessä – esimerkiksi ruotsissa, saksassa ja englannissa – lainattu latinan placenta-sanasta, joka tarkoittaa tietyn tyyppistä kakkua. Istukalla on kuitenkin muitakin nimityksiä kuin tämä virallinen. Saksan Mutterkuchen ja ruotsin moderkaka ovat kirjaimellisesti äitikakku.

Mutta tarkoittaako tämä sitä, että istukka on syötäväksi tarkoitettu?

Ei todellakaan.

Istukassa ei ole mitään sellaista, mitä äiti tai sen puoleen vastasyntynyt vauva tarvitsisivat. Istukan syöminen on kuitenkin nostanut suosiotaan 1970-luvulta lähtien, jolloin sen terveyshyödyistä ruvettiin puhumaan.

Kyseisiä terveyshyötyjä ei kuitenkaan ole olemassa. Nykyään jotkut julkisuuden henkilöt ja bloggaajat paasaavat somessa mahtavista kokemuksistaan istukan syömisen parissa, mikä aina hetkellisesti nostaa tätä kyseenalaista toimintaa muodikkaaksi.

Advertisement

Useimmat nisäkäsemot – kasvinsyöjät mukaan lukien – kyllä syövät istukan synnytyksen jälkeen. Näin ne hävittävät synnytyksen veriset jäljet, jotka saattaisivat houkutella petoja. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi lehmän istukka sisältää endorfiineja ja muita hormoneja, jotka saattavat toimia luontaisina kipulääkkeinä sekä auttaa emon ja poikasen välisen yhteyden luomisessa ja maidontuotannon käynnistymisessä. Mutta kyse on ”uunituoreesta” istukasta. Näitä aineita ei ole jäljellä esimerkiksi pakastetussa, keitetyssä tai kapseleihin jauhetussa istukassa.

Istukan syömisen hyötyjä on toki tutkittu ihmiselläkin, mutta kokeissa sen ei ole todettu tekevän mitään niistä ”mielettömistä” asioista, joita jotkut lupailevat: plaseboon verrattuna esimerkiksi istukkakapselit eivät ole nostaneet hemoglobiiniarvoja, lisänneet maidontuotantoa, nopeuttaneet synnytyksestä toipumista tai ehkäisseet synnytyksen jälkeistä masennusta. Ihmisille istukan syöminen voi olla sen sisältämien bakteerien ja virusten vuoksi jopa vaarallista – sekä äidille että vauvalle.

Eri kulttuureista ympäri maailmaa ei myöskään ole löydetty todisteita siitä, että istukan syöminen olisi jollain tavalla lajillemme luontaista.

Joten sovitaanko, että istukan syöminen jää kaikilta väliin!?

Istukan lahjoittaminen

Elävä ihminenkin voi olla elinluovuttaja, sillä terve henkilö voi luovuttaa toisen munuaisensa. Munuaisten lisäksi elävä luovuttaja voi lahjoittaa kudoksia kuten luuta, sekä verta, kantasoluja ja sukusoluja.

Myös istukan voi lahjoittaa, mutta ei kuka tahansa synnyttäjä. Istukan voi Suomessa lahjoittaa suunnitellun keisarileikkauksen yhteydessä. Koko istukkaa ei oteta hyötykäyttöön, vaan kudospankki ottaa talteen sikiöpussin sisimmän kalvon eli amnionkalvon.

Advertisement

Amnionkalvoa käytetään silmävammojen, haavojen ja palovammojen hoidossa suojaamaan vaurioitunutta aluetta, ja se voidaan kiinnittää kudoksen pinnalle myös ilman ompeleita.

Mikään uusi juttu istukan vesikalvon käyttäminen biologisena haavataitoksena ei ole, sillä sitä on käytetty iho- ja limakalvovauroiden hoidossa jo yli vuosisadan ajan.

Aiemmin myös istukkaverta on voinut luovuttaa, mutta SPR:n veripalvelu lopetti istukkaveren keräilyn tappiollisena vuonna 2013. Pohjoismaita lukuun ottamatta istukkaveren luovuttaminen on monissa maissa varsin yleistä. Istukkaveri sisältää runsaasti kantasoluja, joita käytetään pahanlaatuisten verisairauksien kuten leukemian hoitoon.

Kun keräily Suomessa loppui, oli istukkaverestä eroteltuja kantasoluja pakastettuna yli 3000 yksikköä, joita voidaan käyttää vuosikymmenten ajan.

Lue myös: 10 erikoista ja mielenkiintoista faktaa, joita et ehkä tiennyt verestä ja verenluovutuksesta

Advertisement

Istukasta ihonhoitoa

Ehkä suurin hehkutus ja innostus istukkavoiteista on jo laimentunut, kuten trendeille on tapana käydä, mutta muutama vuosi sitten istukkavoiteet olivat ihonhoidon kuuminta hottia.

Eläinten istukkaa sisältävät kauneustuotteet ovat olleet julkisuuden henkilöiden suosiossa ja niiden on väitetty tekevän ihmeitä, kuten nuorentavan soluja ja häivyttävän ryppyjä.

Mutta mitäpä, jos iholle sivelee voidetta, joka on tehty omasta istukasta? Näin ei tarvitse maksaa maltaita monen käsittelyn kautta ihonhoitotuotteen ainesosaksi kulkevasta eläimen istukasta.

Helpoimmin tämä onnistuu kuivaamalla ja jauhamalla istukka, ja sitten lisäämällä jauhetta valmiiseen voiteeseen.

Omatekoisen istukkavoiteen käyttäjät ylistävät rasvaansa ja kertovat sen tekevän ihmeitä esimerkiksi raskausarville ja imetyksestä haavaisille nänneille. Toki jauhetun istukan osuutta voiteen toimivuudessa ei ole voitu todistaa, sillä saattaa olla, että rasvaaminen itsessään auttaa.

Istukasta voi tehdä nallekarhun

Vuonna 2009 Lontoossa asuva muotoilija Alex Green päätti heittäytyä luovaksi istukan kanssa. Synnytettyään hän vei istukan kotiin ja taiteili siitä nallekarhun.

Advertisement

Mikään suloisen halittava pehmonalle lopputulos ei ollut – ennemminkin koriste-esine. Ja epäilemättä erikoinen ja ainutlaatuinen muisto.

Jos istukasta tehty nallekarhu kuulostaa omalta jutulta, niin ei muuta kuin hommiin näillä ohjeilla:

  1. Leikkaa istukka puoliksi
  2. Hiero istukkaan merisuolaa ja anna kuivaa kunnolla
  3. Käsittele kuivanut istukka keltuaisen ja tanniinin sekoituksella – tämä on kuin nahan parkitsemista
  4. Vääntelee käsitelty istukka muistuttamaan nallekarhua (tehtävä ei ole helppo)
  5. Täytä nalle riisillä ja ompele kiinni

Ja vielä lopuksi tärkeä muistutus:

Kaikkea, minkä voi tehdä, ei ehkä kannata tehdä.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version