Oudoimmat

Lähes yksi sadasta amerikkalaisnaisesta väittää tulleensa neitseellisesti raskaaksi: 10 ”tosielämän” esimerkkiä neitseellisestä sikiämisestä – osa 2

Julkaistu

Joulua juhliessa unohdetaan usein se, mistä kaikki on lähtöisin: Joulun ihme eli Jeesuksen syntymä ja neitseellinen sikiäminen. Oli asiasta sitten mitä mieltä tahansa.

Matteuksen evankeliumin mukaan galilealainen kihlapari Joosef ja Maria odotti lasta siitäkin huolimatta, että olivat asianmukaisesti välttäneet seksuaalista kanssakäymistä, sillä eivät olleet vielä solmineet avioliittoa. Enkeli oli kuitenkin ilmoittanut Marialle, että tämä tulisi saamaan poikalapsen, vaikka oli neitsyt. Neitseellinen sikiäminen oli Pyhän Hengen puuhasteluja.

No, biologisesti se ei tietenkään ole ihmisellä mahdollista, mutta nämähän ovat uskon asioita. Monet selkärangattomat eläimet kylläkin lisääntyvät neitseellisesti eli partenogeneettisesti: Naaraan munasolu alkaa jakaantumaan ilman koiraan sukusolun vaikutusta.

Historian saatossa on kuitenkin tullut esille monia tapauksia, joissa nainen on kertonut tulleensa neitseellisesti raskaaksi. Syyksi on annettu muun muassa rukouksen voimaa, luodin mukana kulkeutuneita siittiöitä ja todentuntuista unta. Äkkiseltään kuulostaa vilunkipeliltä.

Onko ihmisen neitseellinen sikiäminen mahdollista? Listafriikki päätti ottaa asiasta selvää tosielämän tarinoiden kautta. Todistusaineisto EI ole musertava jokaisessa kohdassa.

Advertisement

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset taruakin kummallisemmat tarinat neitseellisestä sikiämisestä voit lukea tästä:

Voiko kuuma ja todentuntuinen uni johtaa siunattuun tilaan? 10 ”tosielämän” esimerkkiä neitseellisestä sikiämisestä – osa 1

Moderni nunna

Listan ensimmäisessä osassa esiteltiin neitseellisen sikiämisen seurauksena raskaaksi tullut historiallinen nunna ja nyt on vuorossa moderni nunna.

Tammikuussa 2014 italialaiseen Rietin nunnaluostariin jouduttiin soittamaan ambulanssi, kun eräs 31-vuotias nunna kärsi kovista vatsakivuista. Nopeasti kävi selväksi, että tämä elsalvadorilainen nainen oli raskaana ja vieläpä niin pitkällä, että kivut johtuivat käynnistyneestä synnytyksestä.

Muille sisarille raskaus tuli melkoisena yllätyksenä, mutta he eivät olleet ainoita: kyseinen nunna väitti kiven kovaan, ettei ollut tietoinen siunatusta tilastaan ja kertoi sairaalassa lääkäreillekin, ettei mitenkään voinut olla raskaana. Syystä että oli nunna. Nämähän eivät kuitenkaan käytännössä ole toisiaan poissulkevia tiloja. Periaatteessa kyllä, koska katoliset nunnat antavat luostariin astuessaan siveyslupauksen.

Joka tapauksessa tämä nunna synnytti terveen, reilu kolmekiloisen pojan, jonka hän nimesi Francescoksi paavi Franciscuksen mukaan. Koska olihan lapsi hänen sanojensa mukaan suora lahja jumalalta.

Advertisement

Kaikki osapuolet olivat sitä mieltä, että tuoreen äidin ja lapsen oli parempi jatkaa elämäänsä luostarin ulkopuolella. Rietin kaupungin pormestari Simone Petrangeli lupasi kaksikolle kaiken mahdollisen tuen uuden elämän aloittamisessa, sillä olihan kyseessä lähes ennennäkemätön ihme.

Luostarin johtajatar, abbedissa Erminia, ei ollut yhtä vakuuttunut siitä, että nyt olisi tapahtunut neitseellinen sikiäminen, vaan kommentoi medialle: ”Vaikuttaa siltä, että hän oli kykenemätön vastustamaan kiusausta.”.

Intialaisnainen, joka ei kyennyt yhdyntään

Intialainen Revati Borawekar huomasi 22-vuotiaana asettaessaan ensimmäistä kertaa tamponia, että jotain oli vialla. Hänen alapäänsä lihakset puristuivat kiinni, eikä sisään mennyt mitään.

Mennessään parin vuoden päästä naimisiin hän kertoi tulevalle aviomiehelleen tilanteesta, ja yhdessä he saivat ystäviltään neuvoja ongelman selättämiseen: vinkit vaihtelivat viinin juomisesta puuduttavan voiteen käyttämiseen, mutta mikään ei tehonnut – yhdyntä ei onnistunut.

Koska Borawekareilla oli toiveissa lapsi, kääntyivät he vihdoin lääkäreiden puoleen. Revatilla todettiin vaginimus eli emätinkouristus. Toivoakaan perinteisellä tavalla raskaaksi tulemisesta ei ollut.

Niinpä Revatille (joka siis edelleen oli neitsyt) tehtiin nukutuksessa inseminaatio eli keinohedelmöitys, ja hän tuli raskaaksi toisella kierroksella. Ensimmäisellä kerralla lihakset laittoivat ruiskulle stopin. Keisarileikkaus oli jo suunniteltu, mutta jossain mielenhäiriössä Revati päätti haluta alatiesynnytyksen, joka kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti onnistui epiduraalin avustuksella.

Advertisement

Onnistuneen synnytyksen jälkeen pariskunnan toiveet heräsivät, että josko heillä voisi sittenkin olla mahdollisuus normaaliin seksielämään – mitä ikinä normaalilla tarkoitetaankaan.

Revati oli haastattelussa kovin luottavainen: ”Tulen aina muistuttamaan itseäni siitä, että jos olen kyennyt ponnistamaan ulos 2,7-kiloisen vauvan, jonka päänympärys oli 33 senttiä, pitäisi minun helposti pystyä ottamaan sisälleni penis, jonka ympärysmitta on paljon vähemmän.”. Tarina ei kerro, onko toive toteutunut.

Nainen, joka ei ikinä ollut ollut miehen kanssa

Reilusti parinkymmenen paremmalla puolella ollut kiinalaisnainen synnytti helmikuussa 2019 keisarileikkauksella terveen pojan. Lääkärit olivat kuitenkin ennen operaation aloittamista äärimmäisen turhaantuneita, sillä nainen väitti kiven kovaan, ettei voi mitenkään olla raskaana.

Nimettömänä pysynyt nainen vietiin kovien vatsakramppien vuoksi guiyangilaiseen sairaalaan, jossa hän vaati käynnissä olevasta synnytyksestä kuullessaan lääkäreitä suorittamaan neitsyystestin, mutta se aiheutti lähinnä silmien pyörittelyä, sillä vauva teki kovasti tuloaan.

Nainen sanoi, ettei hänellä ollut koskaan ollut poikaystävää, saati että olisi harrastanut seksiä, sillä miehet inhottivat häntä. Keisarileikkauksen suorittanut lääkäri kysyi varovasti, olisiko mahdollista, että raskaaksi tuleminen olisi tapahtunut rankan humalan aiheuttaman muistikatkoksen aikana, mutta siihen nainen vastasi, että ”on allerginen alkoholille eikä ikinä koske viinaan pitkällä tikullakaan”.

Lääkäreiden mukaan nainen ei ollut huomannut tilaansa valtaisan ylipainon vuoksi, mikä oli myös aiheuttanut vuosia kestäneet epäsäännölliset kuukautiset. Tapaus on sinänsä harvinainen, että tiedetään paljon vielä teini-ikäisiä nuoria naisia, jotka ovat tietämättään raskaana, koska eivät tunne vartaloaan, mutta koulutettu aikuinen nainen on eri juttu. Saati sitten, että hänen mukaansa koko raskaus oli mahdoton.

Advertisement

Mitä luulet, oliko kyseessä neitseellinen sikiäminen vai aivan jotain muita ongelmia?

0,8 prosenttia raskaaksi tulleista yhdysvaltalaisista naisista

Yksi jokaisesta 125:stä synnyttäneestä amerikkalaisnaisesta väittää tulleensa raskaaksi neitseellisesti. Mieti tuota lausetta hetken. 0,8 prosenttia naisista sanoo olevansa neitsyt, vaikka onkin ollut raskaana.

British Medical Journal -lehti julkaisi sopivasti juuri ennen joulua vuonna 2013 Yhdysvalloissa toteutetun pitkäaikaistutkimuksen tulokset. Tutkimuksessa oli mukana 7870 naista, joita seurattiin ikävuosien 15 ja 28 välillä. Naisista 5340 raportoi olleensa raskaana, ja heistä 45 kertoi kyselyssä tulleensa ainakin kerran raskaaksi ilman seksiä tai minkäänlaista avustettua hedelmöitysteknologiaa.

Näillä naisilla todettiin olevan monia yhdistäviä tekijöitä. Neitseellisen sikiämisen kautta raskaaksi tulleista kolmasosa oli tehnyt siveyslupauksen (jonka pitävyyttä vanhemmat tarkkailevat käyttämällä tyttäriään vuosittaisissa neitsyystarkastuksissa). 28 prosenttia oli sitä mieltä, että heillä ei ollut tarpeeksi tietoa seksistä ja ehkäisystä (ihanko totta?), ja lähes kaikki kertoivat, etteivät olleet koskaan keskustelleet kenenkään aikuisen kanssa aiheesta. Pitkäaikaistutkimuksessa ilmeni myös joitain uudelleen neitsyiksi tulleita naisia.

Tutkimusta johtaneen biostatistiikan professorin Amy Herringin mukaan tutkijaryhmä ei voinut usko silmiään tuloksia analysoidessaan. He olivat varmoja, että jossain oli tapahtunut ohjelmointivirhe. Osa naisten vastauksista saattoi toki olla väärinymmärryksen tulosta, sillä erään toisen tutkimuksen mukaan yliopisto-opiskelijoista 90 % piti yhdyntää seksinä vain siinä tapauksessa, jos se johti orgasmiin.

Tulokset osoittivat, että lähes 60 % neitseellisen sikiämisen seurauksena syntyneistä lapsista oli poikia ja monet äidit kertoivat raskauden selvinneen heille adventin aikaan, mutta näistä ei Herringin mukaan voida vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Advertisement

Muuta kuin sen, että uskonnollinen paine saattaa olla suuressa roolissa epätavalliseen neitseellisten sikiämisten määrään. Saattaa…

Samana vuonna tehdyn toisen tutkimuksen mukaan 73 % yhdysvaltalaisista uskoo tosissaan, että Jeesus syntyi neitseellisen sikiämisen tuloksena. Vuonna 2017 osuus oli 66 prosenttia.

Herring on kertonut haastattelussa, että vuosia kestänyt pitkäaikaistutkimus tehtiin myös miehille. Tutkijat olivat jääneet suu auki tuijottamaan, kun tuloksista pomppasi esiin muutama mies, joka raportoi tulleensa neitseellisesti isäksi. Herringin oli vaikea kommentoida näihin vastauksiin yhtään mitään.

Repeytynyt kivespussi ja luodin välittämät sukusolut

Nyt on kyllä sellainen tarina, että ei paremmasta väliä.

The American Medical Weekly -lehdessä julkaistiin marraskuussa 1874 tohtori L.G. Capersin kirjoittama artikkeli otsikolla ”Huomio gynekologit!”.

Capers oli toiminut 1860-luvun alkupuoliskolla kenttälääkärinä verisen sisällissodan taisteluissa. Hän kirjoitti artikkelissaan, kuinka taistelut olivat vieneet hänet joukkojen mukana Missouriin, jossa eräs perhe – äiti kahden tyttärensä kanssa – asui pienessä talossa vain muutaman sadan metrin päässä taistelutantereesta. Naisilla oli tapana odottaa taukoja tulituksessa, jotta he pystyivät mennä auttamaan haavoittuneita.

Advertisement

Toukokuun 12. päivänä vuonna 1863 taistelut oli kuumimmillaan, kun eräs nuori sotilas sai luodista ja kaatui maahan. Samaan aikaan sisältä talosta kuului kiljuntaa: perheen 17-vuotias tyttö oli saanut osuman matkaansa jatkaneesta luodista.

Lääkäri kävi tutkimaan sekä sotilaan että nuoren naisen vammat. Luoti oli lävistänyt miehen kivespussin ja repinyt mukaansa palan tämän kiveksestä. Sen jälkeen ammus ”lasteineen” oli osunut tyttöä vatsaan. Näinhän kai periaatteessa voisi käydä…

Molemmat samasta luodista haavoittuneet saatiin parsittua kasaan ja armeijakin siirtyi muualle sotimaan. Joitakin kuukausia myöhemmin lääkäri palasi talolle tarkastamaan ammutun toipumista, joka vaikuttikin sujuvan oikein hyvin. Huomion kiinnitti kuitenkin keskivartalon alue, joka oli kasvanut valtavasti ja muistutti erehdyttävästi noin seitsemännellä kuulla raskaana olevan naisen vatsaa.

Mutta koska lääkäri omien sanojensa mukaan tunsi perheen, ja tiesi heidän olevan ”kunnollista väkeä”, ei hän antanut epäilykselleen valtaa. Yllätys oli melkoinen sekä tohtorille että perheelle (ja oman kertomuksensa mukaan myös tuoreelle äidille), kun noin 40 viikkoa ampumahaavan saamisen jälkeen tytär synnytti terveen pojan. Vakuuttuakseen tytön ”viattomuudesta ja neitseellisestä puhtaudesta” tohtori tarkasti vielä varmuuden vuoksi immenkalvon, joka vaikutti olevan ehjä.

Ehkä uskomattominta koko tapauksessa oli se, että vastasyntyneen pojan sukuelimissä vaikutti olevan jotain vialla. Tarkemman tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi vauvan kivespussissa olleen luodin. Useiden unettomien öiden ja pohtimisen jälkeen tohtori Capers koki ahaa-elämyksen: se luoti, joka oli kuukausia aiemmin lävistänyt sotilaan kivekset, kantanut siittiöitä sisälle taloon ja läpi naisen vatsakalvon aina kohtuun saakka, oli hedelmöittänyt tämän munasolun, ja jollain ihmeellä samainen luoti oli päätynyt lapsen kivespussiin.

Advertisement

Capers päätti artikkelin iloiseen uutiseen: yli kymmenen vuotta aiemmin erikoisella tavalla lisääntyneet sotilas ja nuori nainen päätyivät lopulta menemään naimisiin, ja olivat saaneet vielä kaksi lasta, joista kummallakaan ei ollut luodin jämiä sukuelimissä.

Ja vielä lopuksi: Kollegoiden valtaisan negatiivisen palautteen vuoksi The American Medical Weekly julkaisi muutaman viikon kuluttua oikaisun, jossa tohtori Capers kirjoitti, että kertoi vain asiat kuten oli ne itse todistanut, mutta myönsi, että ”vahinkoja saattaa sattua parhaissakin perheissä”.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version