Oudoimmat
Maailman vaikutusvaltaisimmat hahmot, joita ei oikeasti ole olemassa
Tällä listalla tutustumme vaikutusvaltaisiin, mutta fiktiivisiin hahmoihin, jotka ovat merkittävästi muokanneet sitä, minkälaisessa maailmassa elämme.
Historia tuntee lukuisia vaikutusvaltaisia henkilöitä, joita ilman yhteiskunta, kulttuuri tai jopa koko maailma olisi aivan erilainen. Sekä hyvässä että pahassa. Mutta aina ei tarvitse olla todellinen jättääkseen nimensä historiankirjoihin.
Listafriikki esittelee nyt historiallisesti merkityksellisiä hahmoja, joita ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan olemassa.
Barbie
Voisi sanoa, että Barbie-nukke oli sosiaalinen media ennen sosiaalista mediaa. Niin vahvasti tuo ”täydellinen” nainen on vaikuttanut vuosikymmenien ajan tyttöjen kuvaan siitä, minkälainen on tavoiteltava ulkonäkö. Vaikka todellisuudessa vartalon mittasuhteet ovat niin vinksallaan, ettei kukaan oikeasti voi näyttää samalta – Barbie-raukalla esimerkiksi tuskin on paljonkaan sisäelimiä; ehkä puolikas maksa ja pieni pala suolistoa.
Kun Ruth Handler 1950-luvulla loi Barbien, ei hän varmasti odottanut sen nousevan tyttöjen epäterveeksi esikuvaksi ympäri maailman. Mutta niin kuitenkin kävi. Jo seuraavalla vuosikymmenellä leluvalmistaja Mattel julkaisi Pyjamabile-Barbien, jonka paketissa oli mukana Kuinka pudottaa painoa? -ohjekirja, jossa oli tasan yksi ohje: Älä syö. Lisäksi settiin kuului vaaka, joka näytti pysyvästi 50 kiloa.
Vanhempien huolestumisen myötä tehtiin useita tutkimuksia, joissa selvitettiin voiko lelu oikeasti vaikuttaa lasten itsetuntoon ja ruumiinkuvaan. Tulokset olivat yksiselitteiset: kyllä voi, ja voimakkaasti. Syömishäiriöön sairastumisen ja barbeilla leikkimisen välillä havaittiin selvä yhteys, ja vaikka tytöt rakastivat nukkejaan, sai niillä leikkiminen aikaan välittömän itsetunnon laskun. Psykiatri Carole Lieberman on sanonut, että Barbie on ollut historian tuhoisin voima, mitä tulee naisten minäkuvaan.
Toisaalta Barbie on hyvin itsenäinen nainen, ja joidenkin mielestä malliesimerkki siitä, miten tytöistä voi tulla ihan mitä he haluavat. Barbie on eläinlääkäri, opettaja ja astronautti. Siltikin, esimerkiksi vuonna 1992 julkaistu puhuva teini-Barbie oli ohjelmoitu sanomaan lauseita, kuten ”Voiko vaatteita ikinä olla liikaa?”, ”Rakastan shoppailua!” ja ”Matematiikka on vaikeaa!”.
Mattel julkaisi vuonna 2016 suuren medianäkyvyyden saattelemana sarjan vartaloiltaan erilaisia barbeja: pienen, pitkän ja kurvikkaan, joista varsinkin viimeisenä mainittu sai paljon kiitosta. Vaatekokoa 34 edustava kurvikas-Barbi ei kuitenkaan miellyttänyt alle 10-vuotiaita tyttöjä, sillä se oli heidän mielestään ”liian lihava”.
Marlboro-mies
Vielä 1950-luvun alussa filtterilliset tupakat olivat naisten juttu. ”Tosimiehet” eivät niitä polttaneet. Filtteritupakkaa markkinoitiinkin suoraan naisille, ja erityisesti Marlboroa pidettiin naisten tupakkamerkkinä. Marlboro-brändin omistaja Phillip Morris & Co. päätti kuitenkin muuttaa ihmisten ajattelutapaa. Maailman menestyneimmäksi mainoskamppanjaksi nimetty ”Marlboro-mies” onnistui kääntämään pinttyneen mielipiteen vain muutamassa kuukaudessa.
Nykyisin lähes poikkeuksetta kaikki tupakoijat polttavat filtterillisiä savukkeita, ja siitä on kiittäminen maskuliinista Marlboro-miestä. Hän oli hyvännäköinen ja rehti, eikä ollut vastuussa kenellekään, sillä hän määräsi oman kohtalonsa. Hän oli miesten ihailun ja naisten päiväunien kohde. Hän oli cowboy. Ja hän poltti filtterillisiä savukkeita. Siitä oli naisellisuus kaukana!
Kun mainos ensimmäisen kerran ilmestyi suuriin mainostauluihin ja lehtiin vuonna 1955, oli menestys välitön. Vain kahdessa vuodessa Marlboron myynti oli kasvanut 300 prosenttia, ja televisiomainokset vain lisäsivät suosiota. Vaikka Marlboro-mies ajateltiin yhtenä hahmona, on mainoksissa esiintynyt lukuisia miehiä vuosikymmenten aikana. Moni heistä oli itsekin kova tupakoija, mutta ehkä tunnetuimman mainoskuvan cowboy, Robert Norris, ei koskaan polttanut.
Joulupukki
Missä vaiheessa vuotta lapsia voi alkaa kiristämään tontuilla ja joulupukilla? Siinä heti juhannuksen jälkeen? Ei varmasti ole montakaan ihmistä, jota ei jossain vaiheessa olisi peloteltu joulupukilla. Tai paremminkin sillä, että joulupukki ei tuo lahjoja tuhmille lapsille. Pysäyttääkö mikään pikkulapsen raivokohtausta tehokkaammin?
Useassa kulttuurissa tunnetaan joulupukista jokin aikaisempi versio, oli se sitten sarvipäinen ja juopotteleva nuuttipukki tai Pyhä Nikolaus, lasten suojeluspyhimys. Nykyaikainen, punaiseen nuttuun pukeutuva iloinen ja pulska pukki on kaukana esikuvistaan, mutta joulu olisi ilman sitä melko erilainen monessakin perheessä. Todennäköisesti ainakin lahjojen määrä olisi HUOMATTAVASTI pienempi.
Joulupukilla on ollut käsittämätön vaikutus talouteen, kun ihmiset pistävät tuulemaan, usein yli varojensa. Joulupukki-vaikutukseksi kutsutaankin ilmiötä, jossa joulua seuraava vuosineljännes on kaupan alalla kaikkia muita hiljaisempi.
Isoveli
Isoveli valvoo. Eikä nyt puhuta siitä televisio-ohjelmasta, joka tokikin on saanut nimensä ja iskulauseensa alkuperäisen Isoveljen mukaan. Isoveli-käsitteen esitteli kirjailija George Orwell Vuonna 1984 -teoksessaan. Tuossa vuonna 1949 julkaistussa kirjassa Isoveli on diktaattori, joka valvoo kansalaisten jokaista liikettä.
Nykyään Isoveli on jokin mystinen ylempi taho, joka seuraa meitä koko ajan. Isoveljeä vastaan järjestetään mielenosoituksia, ja hänet mainitaan usein, jos säädetään esimerkiksi ihmisten toimintaa jollain lailla rajoittavia lakeja. Isoveli valvoo meitä pankki- ja luottokorttiostosten kautta, ja seuraa jokaista internetissä tekemäämme liikettä, jotta voi läväyttää ruudulle juuri oikeanlaisen mainoksen. Kuka se Isoveli oikein on? Sitä ei voi tietää. Ainoa varma asia on se, että Isoveli valvoo koko ajan, ja että sitä on ilmeisesti syytä pelätä ja vihata.
Jim Crow
Jim Crow on antanut nimensä Yhdysvaltojen suvaitsemattomille ja syrjiville lakipykälille, jotka olivat voimassa 1800-luvun lopulta vielä vuoteen 1965 asti. Sekä liittovaltio- että paikallistasolla lait koostuivat rotuerottelusta. Tummaihoisia syrjiviä Jim Crow -lakeja käytettiin kouluissa, julkisessa liikenteessä, kirkoissa, sairaaloissa – joka puolella. Erottelun järjettömyydestä kertovat muun muassa lait, joiden mukaan tummaihoiset eivät saaneet osoittaa hellyyttä julkisesti, sillä se loukkasi valkoihoisia, ja liikenteessä valkoihoisella on AINA etuajo-oikeus.
Jim Crow ei kuitenkaan ollut mikään oikea henkilö, vaan valkoihoisen näyttelijän Thomas D. Ricen 1830-luvulla luoma näyttämöhahmo. Rice esiintyi teattereissa iho mustaksi maalattuna ja esitti erikoisesti vääntelehtivää temppuilijaa Jim Crowta. Ricen halventavan hahmon ja esitysten myötä kyseisestä nimestä tuli haukkumasana ja siksi se valittiin alentavien lakien nimeksi.
Jim Crow -lakien lakkauttamiseksi ja kaikille tasa-arvoisen yhteiskunnan saavuttamiseksi Yhdysvalloissa alkoi valtava kansalaisoikeusliike, joka saavutti paljon, mutta paljon työtä on vielä jäljellä.
Sherlock Holmes
Sir Arthur Conan Doylen vuonna 1887 luoma salapoliisi Sherlock Holmes on ollut vaikutusvaltainen hahmo viihdemaailmassa. Vuonna 2012 Guinnessin ennätystenkirja julisti Holmesin olevan eniten elokuvissa ja televisiossa seikkaillut fiktiivinen henkilö. Mestarietsivää oli tuohon mennessä esitetty valkokankaalla tai tv-ruudussa 254 kertaa, ja luku on nykyään varmasti suurempi.
Rikostekniikka oli ennen Doylen kirjaa täysin tuntematon sana. Eikä ainoastaan sana, sillä koko tieteen alaa ei tunnettu, ainakaan sellaisena, jona Sherlock Holmes sen esitteli. Ja jollaisena me sen tämän salapoliisin ansiosta nykyään tunnemme. Teknologia ja menetelmät, joita Doylen hahmo kirjoissa käytti, olivat niin edellä aikaansa, että monia niistä käytetään tänäkin päivänä.
Sherlock Holmes käytti mysteereitä selvittäessään käsiala-analyysia, jota oikeassa elämässä käytettiin vasta viisitoista vuotta kirjan julkaisun jälkeen. Menetelmä oli toki olemassa, ei Doyle sitä tuulesta temmannut, mutta sitä ei ymmärretty käyttää rikosten ratkaisemiseen ennen Holmesin esimerkkiä.
Lääkärin koulutuksen saanut Doyle oli luonnollisesti kiinnostunut lääketieteestä, ja toikin paljon tätä asiantuntemusta salapoliisikirjoihinsa. Osittain Sherlockin innostamana Scotland Yard perusti oikeuslääketieteelle oman viraston, jossa selvitettiin syitä epätavallisissa olosuhteissa, kuten onnettomuudet, murhat ja itsemurhat, sattuneisiin kuolemiin.
Doylen perintöä Sherlock Holmesin kautta on myös ballistiikka, ja käyttipä hän rikosprofilointiakin lähes 100 vuotta ennen FBI:tä.
Frankensteinin hirviö
Frankensteinin hirviötä on pelätty jo yli 200 vuoden ajan. Englantilaisen kirjailijan Mary Shelleyn vuonna 1818 julkaistu Frankenstein on maailman ensimmäinen scifi-teos, ja siinä tohtori Frankenstein luo irrallisista ruumiinosista ”elävän” hirviön.
Vain 18-vuotiaan Shelleyn kauhuklassikko on julkaisustaan lähtien herättänyt hyvinkin filosofisia kysymyksiä siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen. Ja koska tuolloin oltiin juuri päästy, suuria tieteellisiäkin edistysaskeleita nähneen, valistuksen ajan loppuun, oli relevanttia kysyä: ”Jos jotain pystytään tekemään, tarkoittaako se automaattisesti sitä, että niin on oikein tehdä?”. Nykyäänkin tutkijat monilla eri aloilla pallottelevat tuolla samalla kysymyksellä.
Fiktiivinen kirjallisuuden hahmo on osaltaan, usko tai älä, toiminut inspiraationa elinsiirtoleikkausten kehittämiselle ja erityisen suurta osaa romaani on edustanut defibrillaattorin keksimisessä. 1800-luvun alussa lääkärit ja tutkijat olivat testailleet sähköimpulssien vaikutusta eläimiin, sekä eläviin että kuolleisiin, mutta Shelley vei idean Frankensteinin hirviön kohdalla asteen pidemmälle. Kirjasta motivoituneina tutkijat totesivat, että mikään idea ei ollut liian hullu, etteikö sitä olisi voinut kokeilla!
Tuoreempi Frankensteinin inspiroima keksintö on ollut sydämentahdistin. Tahdistimen kehittänyt yhdysvaltalainen insinööri Earl Bakken on haastatteluissa kertonut kiinnostuneensa sähköstä ja sen osuudesta elämän luomisessa ja ylläpidossa ollessaan 8-vuotiaana elokuvateatterissa. Tuo leffailta näyttelijä Boris Karloffin esittämää hirviötä katsellessa määritti Bakkenin opiskelu- ja työuran suunnan, ja on pidentänyt miljoonien ihmisten elämää ympäri maailman.
Daidalos ja Ikaros
Daidalos on kreikkalaisessa mytologiassa suuri keksijä, joka suunnitteli kuningas Minoksen pyynnöstä mahdottoman labyrintin, johon hirviömäinen Minotauros teljettiin. Monien käänteiden jälkeen Daidalos päätyi kuitenkin kyseiseen labyrinttiin itse, yhdessä poikansa Ikaroksen kanssa. Pois oli päästävä, joten Daidalos alkoi miettiä pakokeinoja. Hän haaveili pystyvänsä lentämään kuin linnut, ja siitä se ajatus sitten lähti.
Daidalos rakensi sulista, mehiläisvahasta ja kehittämästään liimasta siivet itselleen ja pojalleen, ja varoitti vielä jälkikasvuaan lentämästä liian korkealla, koska auringon lämpö sulattaisi vahan, jolloin siivet hajoaisivat. No, kuten tiedämme, Ikaros ei totellut isäänsä, vaan lensi liian lähelle aurinkoa ja putosi kuolemaansa. Mutta Daidalos onnistui lentämään, ja on toiminut kaikkien taivaalle janoavien esikuvana niin kauan kuin tarinaa on kerrottu.
Daidaloksen urotyö inspiroi taiteen välityksellä niin Leonardo da Vincia, joka suunnitteli erinäisiä lentäviä vekottimia, kuin Orville ja Wilbur Wrightiakin, jotka suunnittelivat ja rakensivat ensimmäisen toimivan lentokoneen. Olisiko ihminen ikinä osannut ajatellakaan lentämistä ilman tarinaa Daidaloksesta? Ehkä, mutta ihmisten varhaisimmat siipikyhäelmät ovat muistuttaneet erehdyttävästi Daidaloksen luomuksia.
Rosie the Riveter
Kuva: J. Howard Miller | Public Domain
Rosie the Riveter (suora suomennos: Niittaaja-Rosie) on yksi suurimmista naisiin vaikuttaneista fiktiivisistä hahmoista, ainakin Yhdysvalloissa. Tämä propagandahahmo luotiin, jotta sen avulla voitiin houkutella naisia toisen maailmansodan aikana lähtemään kotoa töihin, sillä teollisuuteen tarvittiin työntekijöitä, kun miehiä lähetettiin sotimaan maailman joka kolkkaan.
Rosie oli odotettua tehokkaampi, sillä naiset lähtivät sankoin joukoin tekemään osansa maansa puolesta. Kaikkein suurin vaikutus kampanjalla oli lentoteollisuudelle, jonka työvoimasta naisia oli vain noin yksi prosentti ennen sotaa ja vuonna 1943 naiset täyttivät 65 prosenttia työpaikoista. Se oli teollisuudelle lottovoitto myös rahallisesti, sillä naisille maksettiin vain noin puolet miesten palkoista.
Rosie the Riveterin vaikutus ei loppunut, vaikka sota loppuikin. Kampanjan oli tarkoitus kutsua naisia töihin vain tilapäisesti, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut, ja heidän oletettiin jättävän työnsä miesten palatessa kotiin. Amerikan ”Rosiet” olivat kuitenkin eri mieltä. Vaikka palkkaus miehiin verrattuna oli naurettava, olivat naiset sotavuosien aikana tottuneet taloudelliseen ja myös henkilökohtaiseen vapauteen, ja he halusivat saavuttaa yhä vain enemmän. Harva palasi kotirouvan rooliin, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. Rosie the Riveter muutti amerikkalaisia työpaikkoja pysyvästi, ja antoi aimo sysäyksen loppumattomalle matkalle kohti tasa-arvoista yhteiskuntaa.