Oudot uutiset

Verohallinnolta vakava virhe – vaativat syyttömältä yksityishenkilöltä jättimäisiä vahingonkorvauksia

Julkaistu

Seinäjoella asuva 58-vuotias Kauko (nimi muutettu) koki syyskuussa melkoisen
järkytyksen, kun hän saapui töistä kotiin. Postiluukusta oli tipahtanut Verohallinnon
lähettämä maksumuistutus, jossa kerrottiin, että hänen tulee maksaa Verohallinnolle
vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja yhteensä 48 035,81 euroa.

”Oli se melkoinen šokki, että mikäs ihmeen kirje se tämä on”, hän toteaa edelleen
hämmentyneenä.

Kirjeessä tapauksen kerrottiin olleen Keski-Suomen käräjäoikeuden käsittelyssä. Korkoa
perittävälle velalle oli kertynyt syyskuun 15. päivästä lähtien ja maksumuistutuskirjeessä
kerrottiin, että velka tulisi maksaa kokonaisuudessaan syyskuun 30. päivään mennessä, tai
muutoin se lähetetään perittäväksi ulosoton kautta.

”Ensimmäisenä siinä tuli mieleen, että onko tämä jokin huijauskirje. Mutta avopuolison
poika selvitteli asiaa ja huomasi Verohallinnon sivujen kautta maksutietojen olevan oikeat.
Se siinä kummastutti myös, kun sieltä ei oltu lähetetty mitään aiemmin, vaan he lähettivät
suoraan maksumuistutuksen.”

”Tämä on meidän moka”

Hämmentynyt Kauko ounasteli alusta alkaen perjantaipäivänä saapuneen kirjeen olevan
täysin aiheeton, sillä hän kertoo hoitaneensa veroasiansa aina moitteetta.

Advertisement

Seuraavan viikon maanantaina hän otti yhteyttä Verohallintoon. Hän joutui puhumaan
puhelimessa useamman Verohallinnon työntekijän kanssa, ja odottamaan vastausta
tiistaihin saakka, ennen kuin hän sai selvyyden tilanteeseen.

”Puhuin kolmen henkilön kanssa, eikä heistä kukaan osannut auttaa asiassa. He vain
kertoivat, että velkasumma näkyy tiedoissani, ja jättivät soittopyynnön seuraavalle
henkilölle.”

”Neljäs työntekijä soitti seuraavana päivänä ja kysyi, enkö ole saanut minkäänlaisia
papereita käräjäoikeudesta. Kerroin hänelle, että en ole saanut ja myöskään käräjillä en
ole ollut. Kysyin myös, että mistä tässä syytetään ja mistä tällainen velka johtuu? Hän
sanoi kyseessä olevan velallisen epärehellisyys. Sitten hän varmaan hoksasi, että nyt on
tainnut mennä kirje väärälle henkilölle ja se puhelu loppui lyhyeen. Hän kertoi
selvittelevänsä asiaa ja soittavansa takaisin.”

Lopulta puhelin soi, ja vastauksia oli luvassa – joskin kovin pinnalliseksi ne jäivät.

”Puoli tuntia myöhemmin sain soiton, jossa Verohallinnon työntekijä kertoi, että ”tämä on
meidän moka”. Hän pahoitteli asiaa ja kertoi velkasumman poistuvan Omaverosta
seuraavaan päivään mennessä.”

Advertisement

Verohallinnon ylitarkastaja: ”Ensimmäinen tällainen virhe koskaan”

Keski-Suomen käräjäoikeuden julkisista tiedoista käy ilmi, että täysin samanniminen henkilö on
ollut käräjillä kuultavana ja asiasta on annettu tuomio. Vaan, miten virhe, jossa
Verohallinnon maksuvaatimus on osoitettu väärälle henkilölle, on päässyt tapahtumaan?

Listafriikki.com tavoitti Verohallinnossa ylitarkastajana toimivan Netta Voutilaisen kommentoimaan
tapahtunutta.

”Virhe johtuu siitä, että rikosasioissa meidän käsittely on manuaalista. Tuomiot tulevat
meille tuomioistuimesta ja virkailija tallentaa manuaalisesti tiedot meidän järjestelmään.
Tässä on tapahtunut inhimillinen tallennusvirhe eli kyse ei ole koneellisesta
käsittelyvirheestä.”

Asiaa on hoitanut useampi virkailija, joten yhden henkilön niskaan tapahtunut ei kaadu.

”Meillä virkailijoilla ei ole henkilökohtaisia tapauksia, vaan tehtäviä hoidetaan yhdessä
tietyllä ryhmällä. Tapausta on käsitellyt useampi virkailija, mutta valitettavasti näin on nyt
päässyt käymään.”

Advertisement

Verohallinnossa virheeseen on reagoitu välittömästi.

”Ilman muuta tämä on vakava virhe ja me ollaan jo tarkistettu meidän virkailijoille
suunnattua ohjeistusta siitä, että missä vaiheessa voidaan tehdä vielä lisätarkastuksia.
Asiasta on keskusteltu ryhmän kanssa ja pyrkimyksenä on toimia kaikin tavoin
ennaltaehkäisevästi siten, ettei tällainen pääse toistumaan.”

”Tämä on ensimmäinen tällainen virhe koskaan, mikä meille on tullut tietoon. Varmasti
tämä on ollut hyvin epämiellyttävä tilanne kyseiselle henkilölle, mutta onneksi kyseessä on
harvinainen virhe.”

Vaan, mitä tapahtuisi, mikäli kirjeen vastaanottanut henkilö olisi maksanut
vahingonkorvauksen?

”Sitä en valitettavasti osaa sanoa juuri siitä syystä, koska tällaista ei ole tapahtunut
aiemmin. Jos meillä tulee ylipäätään aiheettomasti rahaa Verohallintoon, rahan
palauttamiseen asiakkaalle menee maksuliikenteen osalta muutama pankkipäivä. Mutta
siihen, miten tällaisessa tilanteessa toimittaisiin, minulla ei valitettavasti ole esittää
arvausta.”

Advertisement

”Poliisilla käynti kävi mielessä”

Kauko itse ei varsinaisesti vaivannut päätään asialla missään vaiheessa, sillä hän tiesi,
että jossain oli täytynyt tapahtua virhe. Sen sijaan hänen avopuolisonsa, joka käy
parhaillaan syöpähoidoissa, oli todella huolissaan.

”En minä miestäni epäillyt, mutta kyllähän se aiheutti melkoisen määrän täysin
turhanpäiväistä stressiä, joka ei ole tilanteessani todellakaan hyvä asia.”

Kauko pohti avopuolisonsa kanssa mahdollisia jatkotoimia, sillä tämän kokoluokan virheen
hyväksyminen oli vaikeaa.

”Sellainen olo tässä on ollut, että kyllähän tällaisesta nyt jotain seuraamuksia täytyisi olla. Ei tällaista voi tapahtua. Se on tietenkin hyvä kuulla, että tapahtunut on otettu
Verohallinnossa välittömästi käsittelyyn, mutta kyllä tässä on käynyt myös poliisilla käynti
mielessä”, mies päättää.

Muille medioille:

Advertisement

Juttua saa lainata vapaasti, kunhan Listafriikki.com mainitaan näkyvästi jutun yhteydessä do follow -linkin kera.

Lue myös:

1 Comment

  1. Juujuu

    09.06.2023 at 15:24

    Aika paljon rahaa joutuisi säästämään tuollaista tapausta varten

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosituimmat

Exit mobile version