Tiede
10 uskomatonta tapaa, joilla eläimet käyttävät työkaluja – osa 1
Mitkä eläimet käyttävät työkaluja? Tiedetään, että simpanssit onkivat termiittejä tikuilla ja norsut huitovat hyönteisiä oksilla. Mutta vielä ei ole edes raapaistu pintaa.
Eläinten kekseliäisyys ja nerokkaat ratkaisut jättävät sanattomaksi. Vaikka miten monin eri tavoin ihmistä yritetäänkään erottaa eläimistä, ei työkalujen käyttöä tai valmistamista voida pitää yhtenä perusteena. Vai mitä mieltä itse olet?
Listafriikki esittelee nyt kymmenen uskomatonta eläintä, jotka eivät ole jääneet tuleen makaamaan, kun johonkin ongelmaan on täytynyt keksiä ratkaisu.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäisen osan voit lukea tästä: 10 uskomatonta tapaa, joilla eläimet käyttävät työkaluja – osa 2.
Delfiinit käyttävät kuonosuojaa
Delfiinit ovat tunnetusti fiksuja eläimiä. Ne kommunikoivat tavoilla, joita me ihmiset emme täysin ymmärrä, ne oppivat uusia asioita nopeasti ja kykenevät ymmärtämään numeroita. Delfiineillä on suuret ja hyvin poimuttuneet aivot, mitä yleensä on pidetty ”älykkään” eläimen merkkinä. Ehkä osaksi siksi, että näin on meillä ihmisillä. Toki näiden sympaattisten merinisäkkäiden kohdalla kukaan ei käy tätä väitettä kiistämään.
Saalistaessaan delfiinit käyttävät kaikuluotausta, jolla ne löytävät kaukanakin uivat kalat helposti. Siihen ei sen enempää työkaluja tai vippaskonsteja tarvita. Kuitenkin vuonna 1984 Australian länsirannikolla, Shark Bayssa, havaittiin delfiiniyhdyskunnan harjoittavan erikoista saalistustapaa. Siellä parvi käyttää ravinnokseen merenpohjassa eläviä, ravinteikkaita kaloja, kuten hieta-ahvenia, jotka hautautuvat hiekkaan suojaan. Näillä kaloilla ei ole uimarakkoja, joita delfiinit yleensä havainnoivat kaikuluotauksella, joten niiden löytäminen on tavallista hankalampaa. Kalat pitää säikäyttää esiin hiekasta.
Nämä kyseisen alueen pullokuonodelfiinit olivat alkaneet repiä sienieläimiin kuuluvista pesusienistä osia ja napanneet niitä suojaksi kuonojensa ympärille. Pehmeässä hiekassa saattaa olla kiviä, äyriäisiä ja veitsenteräviä koralleja, jotka voivat haavoittaa herkkää nenää. ”Suojahansikkaan” kanssa merenpohjan penkominen onnistuu ilman haavereita.
Tutkimuksissa on todettu, että käytöstä tosiaankin esiintyy vain tuolla yhdellä alueella, ja että delfiiniemot opettavat nerokkaan kikan tyttärilleen, ja joskus pojilleen. Syytä ”sukupuolisyrjintään” ei tiedetä varmasti, mutta se saattaa johtua siitä, että naarasdelfiineillä on kovempi paine löytää ravintoa sekä itselleen että jopa viisi vuotta kanssaan viettäville poikasilleen. Siksi emot ehkä kouluttavat vain tulevaisuuden äitejä.
Hämähäkin Stonehenge
Namibin aavikolla elävät Ariadna-suvun hämähäkit viettävät suurimman osan elämästään pienissä koloissa. Ne tulevat ulos vain saalistaakseen, ja silloinkin saaliseläimen on täytynyt tulla tarpeeksi lähelle pesäkolon suuaukkoa, jotta hämähäkki voi vain napata sen.
Kasvattaakseen hyvin rajoittunutta metsästysaluettaan hämähäkki käyttää pieniä kiviä apunaan. Se valitsee seitsemän tai kahdeksan samankokoista ja -muotoista kiveä, jotka se sitten asettelee ympyräksi pesän suuaukon ympärille. Kvartsi on muuten sen suosikki kivilaji. Tämän jälkeen hämähäkki kutoo seittiään kiinni kiviin ja laskeutuu koloonsa odottamaan.
Kun saaliseläin liikkuu pesän ympäristössä ja osuu johonkin tarkoin asetelluista kivistä, aistii hämähäkki seitin värähtelyn ja syöksyy saaliin kimppuun. Muut saman heimon hämähäkit laskostavat pesänsä ympärille ainoastaan seittiä, mutta aavikon alati liikkuva hiekka antaisi jatkuvasti vääriä signaaleja. Siksi Ariadna-suvun hämähäkit ovat ottaneet apuvälineet käyttöön.
Alligaattorit houkuttelevat lintuja kepeillä
Matelijoita ei yleensä pidetä erityisen älykkäinä eläiminä niiden verraten pienikokoisten aivojen vuoksi. Toisaalta monet niistä, kuten krokotiilieläimet, ovat pysyneet lähes muuttumattomina kymmenien miljoonien vuosien ajan, joten jotainhan ne ovat tehneet oikein.
Intiassa tutkijat huomasivat vuonna 2007, että krokotiileilla oli tapana asettua paikalleen mataliin rantavesiin kuin kelluvaa tukkia esittäen. Ne olivat keränneet päälleen pienempiä oksia, ja jäivät odottamaan paikalle lentäviä lintuja, jotka liian lähelle tullessaan päätyivät krokotiilin kitaan. Kepit houkuttivat lintuja siksi, että ne ovat erinomaista pesärakennusmateriaalia.
Tutkijat halusivat selvittää, oliko käytös vain tietylle lajille ominaista, joten he suuntasivat katseensa Yhdysvaltoihin, Louisianan rämeillä eläviin alligaattoreihin. Ja kuinka ollakaan, keppien käyttäminen syöttinä oli myös siellä toimiva tapa metsästää.
Epäilijöitäkin löytyi: saattavathan kepit päätyä matelijoiden päälle aivan vahingossa, kun ne nousevat pintaan hengittämään. Mutta asiaan perehtyneiden tutkijoiden mukaan pienet kelluvat oksat ovat havainnoiduilla vesialueilla hyvin harvinaisia, ja lisäksi käytös oli paljon yleisempää niillä alligaattoreilla, jotka elivät lähellä lintujen pesiä. Huomionarvoista on myös se, että alligaattorit käyttivät keppisyöttejään ainoastaan lintujen pesintäkautena.
Haikarat käyttävät syöttejä kalastaessaan
Jos krokotiilit käyttävät keppejä syötteinä napatakseen lintuja, niin samantyyppistä kalastelua on todettu esiintyvän myös linnuilla. Monien lintulajien tiedetään käyttävän tikkuja hyönteisten kaivamiseen koloistaan, mutta viher- ja kyyryhaikaroilla on hieman passiivisempi lähestymistapa.
Nämä kyseiset haikaralajit nimittäin tiputtavat syötin veteen ja odottavat sitten vieressä, että kala tulee nappaamaan sen. Syötteinä toimivat esimerkiksi hyönteiset, pienet tikut, leivän muruset tai vaikkapa lehdenpalat.
Syötit eivät kuitenkaan ole aivan niin sattumanvaraisia kuin miltä vaikuttaa. Kyyryhaikaroiden tiedetään trimmaavan oksista syöteiksi paremmin sopivia tikkuja eli ne tavallaan valmistavat työkaluja omiin käyttötarkoituksiinsa. Taito on myös opittua, sillä nuoret yksilöt eivät osaa tehdä yhtä tehokkaita syöttejä kuin kokeneemmat välinekalastajat.
Orangit muuttavat ääntään lehdillä
Isojen ihmisapinoiden heimon jäsenien älykkyydestä puhuttaessa nostetaan usein esiin monenlaisia työkaluja käyttävät ihmiset ja simpanssit. Mutta orankeja ja gorilloja ei sovi väheksyä!
Orangit käyttävät erilaisia tikkuja hyönteisten ja toukkien keräämiseen kuten simpanssitkin ja ovat erityisen taitavia hyöndyntämään sademetsien lehtiä. Ne käyttävät suuria lehtiä sateenvarjoina ja pienempiä kuin suojahansikkaina kerätessään piikikkäitä hedelmiä.
Orangeilla on kuitenkin yksi hyvin erityislaatuinen piirre.
Tiedetään tapauksia, esimerkiksi joidenkin peuralajien urokset, joissa eläimet muuntelevat ääntään matalammaksi vaikuttaakseen isompi kokoiselta. Mutta orangit ovat ihmisten lisäksi ainoita (tunnettuja) eläimiä, jotka käyttävät kättä pidempää äänensä muuttamiseksi.
Vaaran uhatessa orangit päästävät vingahtavan äänen, jonka ne saavat aikaan vetämällä ilmaa nopeasti sisään huultensa välistä. Koska orangit ovat pääosin yksineläjiä, ellei oteta huomioon poikasiaan jopa seitsemän vuotta kasvattavia naaraita, on vihellystä pidetty varoituksena saalistajalle, ei niinkään varoitusäänenä lajitovereille.
Joissain populaatioissa orangit laittavat kätensä tai oksista irrottamiaan lehtiä suunsa eteen muuttaakseen äänen taajuutta. Tutkijoiden mukaan apuvälineet (käsi ja lehdet) madaltavat ääntä ja saavat orangin vaikuttamaan suuremmalta. Lehtien käyttäminen muuttaa äänen kaikkein matalimmaksi, ja se onkin yleisintä juuri nuorilla ja pienikokoisilla yksilöillä, mikä tukee tuota teoriaa.
Lehtien käyttäminen vihellyksessä on vieläpä osoitus eri orankipopulaatioiden kulttuurieroista ja jälkeläisten opettamisesta, sillä sitä tavataan vain joissain yhteisöissä, kun taas ilman apukeinoja tehty vihellys on lajityypillinen ominaisuus.