Tiede
10 uskomatonta tapaa, joilla eläimet käyttävät työkaluja – osa 2
Miten eläimet käyttävät työkaluja? On muun muassa kantoreppua ja kävelykeppiä, ja jos täydellistä apuvälinettä ei löydy, niin sitten sellainen valmistetaan itse!
Eläinten kekseliäisyys ja nerokkaat ratkaisut jättävät sanattomaksi. Vaikka miten monin eri tavoin ihmistä yritetäänkään erottaa eläimistä, ei työkalujen käyttöä tai valmistamista voida pitää yhtenä perusteena. Vai mitä mieltä itse olet?
Listafriikki esittelee nyt kymmenen uskomatonta eläintä, jotka eivät ole jääneet tuleen makaamaan, kun johonkin ongelmaan on täytynyt keksiä ratkaisu.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan voit lukea tästä: 10 uskomatonta tapaa, joilla eläimet käyttävät työkaluja – osa 1.
Phronima sedentaria -katka käyttää kantoreppua
Se nimittäin tappaa vaippaeläimiin kuuluvan salpan, syö sen ontoksi tynnyriksi ja rakentaa tyhjäksi koverrettuun ruumiseen lastenhuoneen.
Vain parin sentin mittainen Phronima-katka selviäisi kyllä ilmankin salpan uhrausta, mutta se tarvitsee kätevän putkilon, jossa jälkikasvu kulkee mukana. Phronima-naaras liikuskelee kantoreppunsa kanssa tarjoten poikasilleen tuoretta vettä ja ravintoa niin kauan, että munista toukiksi ja lopulta pieniksi, täysimuotoisiksi katkoiksi kehittyneet äyriäispienokaiset selviävät omillaan.
Uhreista valmistettu suojakilpi
En tiedä kumpiko on karmeampi nimi: englanninkielinen assassin bug (suom. salamurhaajalude) vain suomenkielinen petolude. Lude kuin lude, niin selkäpiitä karmii.
Joka tapauksessa tämän hyönteisheimon edustajat ovat nimensä veroisia. Niitä käytetään paljon biologisessa torjunnassa, sillä ne ovat tehokkaita päästämään haitallisia hyönteisiä pois päiviltään. Mutta pahimmatkin pedot voivat olla jonkun muun välipala.
Eräs Itä-Afrikassa ja Malesiassa tavattava petolude, Acanthaspis petax, on kehittänyt saalistajia vastaan nerokkaan suojautumiskeinon. Sen apuvälineenä toimivat muurahaiset.
Tämä petolude halvaannuttaa saaliinsa syljellään, ruiskuttaa sen sisään hajottavaa entsyymiä ja imee pehmenneet sisukset parempiin suihin. Sitten se tekee jotain mielenkiintoista. A. petax nimittäin säästää uhriensa kovat, ontoksi imetyt kitiinikuoret ja kasaa ne selkäänsä suojakilveksi.
Jos A. petaxin näkee vilistävän kasvin lehdellä, voi se nopeasti katsottuna näyttää siltä, kuin iso kasa muurahaisia olisi lähtenyt joukolla liikenteeseen. Petoluteen pahimpia vihollisia ovat hyppyhämähäkit, jotka eivät mielellään saalista muurahaisia, ja aisteista eniten näköönsä luottavina hämikset eivät tunnista petoludetta kuorista tehdyn suojapanssarin alta. Mielenkiintoista on myös se, että A. petaxilla on toki muitakin saaliseläimiä, mutta selkäänsä se ei kasaa mitään muuta, kuin muurahaisten kuoria.
Mustekala kuljettaa suojaa mukanaan
Mustekalojen pehmeät vartalot mahdollistavat niille hyvinkin tiukoista väleistä läpipääsyn, mutta toisaalta ne ovat juuri sen vuoksi melko haavoittuvaisia. Amphioctopus marginatus -mustekala on kiertänyt tämän ongelman.
Vuonna 2009 australialaiset tutkijat todistivat Indonesian vesillä jotain erikoista: A. marginatus -mustekala pyöritteli merenpohjaan päätynyttä kookospähkinän kuorta lonkeroissaan. Sitten se nosti kuoren puolikkaan mukaansa ja käveli kaikilla kahdeksalla lonkerollaan pitkin hiekkapohjaa.
Ennennäkemätöntä käytöstä alettiin tietysti tutkia enemmän, ja mustekalan huomattiin käyttävän kookospähkinöitä suojanaan. Ne kuljettavat mukanaan yhtä tai hyvällä tuurilla jopa kahta kookospähkinää – ikään kuin varoiksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun selkärangattoman havaittiin hankkivan työkaluja mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Jos vaara uhkaa, menee mustekala kuoren alle piiloon tai vetää puolikkaat yhteen jääden itse sinne sisälle. Joskus ne käyttävät kookospähkinän kuoria myös suojakilpinä liikkuessaan pitkin merenpohjaa.
Pakko mainita vielä toinenkin mustekaloihin liittyvä juttu, mutta vaihdetaan lajia. Huopamustekalat ovat immuuneja ihmisellekin hyvin vaarallisen portugalinsotalaivan myrkylle, joten ne voivat huoletta repiä polttiaissoluja täynnä olevia lonkeroita irti.
Ja miksi huopamustekala sitten niin tekee? Noh, puolustautuessaan petoja vastaan se käyttää irrotettua lonkeroa myrkyllisenä ruoskana.
Gorillat ovat keppitaitureita
Listan ensimmäisessä osassa kerrottiin orankien taidoista ja nyt ovat vuorossa gorillat.
Gorillojen on luonnossa harvoin havaittu käyttävän kiviä pähkinöiden aukaisemiseen tai hentoja tikkuja hyönteisten keräämiseen puunrunkojen sisältä, mitä siis muut isot ihmisapinat tekevät. Ja siihen on aivan selvä syy: gorillan raaka lihas- ja puruvoima hoitaa homman nopeammin.
Se ei todellakaan tarkoita sitä, etteivätkö gorillat osaisi käyttää työkaluja, niiden ei vain tarvitse.
Vankeudessa gorillat kykenevät halutessaan hyvinkin pikkutarkkoihin näpertelyihin ja samanlaisten työkalujen käyttöön kuin muutkin heimonsa jäsenet. Vaikka villigorillat harvoin käyttävät työkaluja ravinnonhankintaan, on niiden kuitenkin havaittu hyödyntävän apuvälineitä kekseliäästi muihin aktiviteetteihin.
Kongon tasavallassa tutkijaryhmä seurasi 2000-luvun alussa gorillayhteisöä, joka eli Mbeli Bain suoalueella. Tutkijat havaitsivat kahden eri naaraan käyttävän puiden oksia apuvälineenä.
Toinen, Leah-nimellä kutsuttu, gorilla käytti noin metrin mittaista oksaa selvittääkseen voiko se kävellä turvallisesti lammen läpi. Leah piti oksasta kaksin käsin kiinni ja laski sen tasaisin väliajoin pystysuorasti veteen; ehkä selvittääkseen veden syvyyttä tai testatakseen pohjan tasaisuutta. Ylitys osoittautui ilmeisesti hankalaksi, sillä se palasi rantaan ja kiersi maata pitkin lammen toiselle puolelle syömään.
Efi-niminen naaras käytti kuivuneesta puskasta katkaisemaansa reilun metrin mittaista oksaa tasapainoillessaan lammen rannalla. Se työnsi oksan tukevasti maahan ja piti siitä toisella kädellä kiinni samalla kun keräsi vesikasveja lammesta. Myöhemmin se asetti samaisen oksan sillaksi välttyäkseen astumasta erityisen mutaiseen kohtaan.
Taidokas työkalujen valmistaja
Uudessa-Kaledoniassa, keskellä Tyyntämerta, elävät varislinnut käyttävät ravinnonhankintaan tikkuja. Se ei toki tee niistä ainutlaatuisia lintumaailmassa. Mutta se, että ne osaavat valmistaa juuri oikeanlaisia työkaluja, on melko erityistä.
Ne käyttävät aina tarkoitukseen parhaiten sopivia välineitä, ja jos sellaisia ei ole tarjolla, on niitä syytä valmistaa itse. Ne pystyvät luomaan esimerkiksi koukkuja trimmaamalla saniaisesta lehdet ja katkaisemalla suurimman osan ruodeista. Samalla lailla hieman tukevamman koukun ne pystyvät tekemään haarautuvasta oksasta. Parhaat koukkunsa se laittaa säilöön tulevaisuutta ajatellen.
Laboratorio-olosuhteissa tehdyissä kokeissa luonnosta kiinniotetut varikset ovat valmistaneet kaksi-, kolme- ja jopa neljäosaisia työkaluja yltääkseen herkkupalaan. Niiden ei tarvinnut alkuun edes kokeilla, josko lyhyempi tikku riittäisi, vaan ne lähtivät heti valmistamaan sopivan pituista.
Uudenguineanvarikset ovat kädellisten lisäksi ainoita eläimiä, joiden tiedetään kehittävän jo olemassa olevista työkaluista uusia, toimivampia versioita. Vaikka työkalujen käyttäminen on myös perinnöllinen ominaisuus, on näiden varisten havaittu opettavan uusien menetelmien ja välineiden käyttöä jälkeläisilleen, jotka ovat siirtäneet tiedon edelleen omille poikasilleen; todennäköisesti taas hieman paranneltuna.