Verisuihku silmästä tai sisäelimet ulos peräaukosta – 10 uskomatonta tapaa, joilla eläimet puolustautuvat

Kaikilla eläimillä ei ole kokoa, voimaa, hampaita, sarvia tai muita vastaavia välineitä, joilla taistella uhkia vastaan. Mutta sen ansiosta on kehittynyt huiman hienoja puolustuskeinoja.

Listafriikki tutustuu nyt kymmeneen eriskummalliseen ja mielettömän nerokkaaseen puolustuskeinoon, joilla eläimet yrittävät selvitä hengissä. On kyse sitten valekuolemasta, veren ruiskuttamisesta silmistä, sisäelinten vapauttamisesta ulos peräaukosta tai itsensä räjäyttämisestä, ovat nämä menetelmät luonnon mestariteoksia.

Mikä näistä on sinun suosikkisi? Kerro kommenttikentissä tai somekavavissamme! Listafriikin sydäntä lämmitti suuresti varpaidensa luut katkova sammakko; siitä pian lisää!

Sarvikonnalisko ruiskuttaa verta silmistään

Yksi eläinmaailman kiehtovimmista puolustuskeinoista kuuluu pohjoisamerikkalaisille sarvikonnaliskoille. Ainakin kahdeksan Phrynosoma-suvun lajia ruiskuttaa uhattuna verta silmistään. Puolustusmekanismi on kuin suoraan pahimmista kauhuleffoista.

Äärimmäisen stressaavissa tilanteissa, kuten vaikkapa kojootin kohdatessa, sarvikonnalisko vapauttaa silmiin säilötyn veren ja ampuu sitä kovalla paineella ja tarkasti jopa puolentoista metrin päähän.

Sarvikonnalisko rajoittaa veren virtausta päästä muualle kehoon supistamalla kahta suurta lihasta verisuonten ympärillä. Päähän kuitenkin pääsee virtaamaan verta, jolloin verenpaine luonnollisesti nousee. Silmien ympärillä olevat ontelot täyttyvät verestä ja sarvikonnaliskolle muodostuu vuosisadan silmäpussit. Se jatkaa lihasten supistelua, mikä nostaa painetta entisestään ja lopulta onteloiden ohuet seinämä repeävät, minkä tuloksena verisuihku syntyy. Verta voi yhdessä ruiskaisussa olla jopa kolmasosa eläimen koko verimäärästä.

Sarvikonnalisko voi suihkia lyhyen ajan sisällä useampaan otteeseen, mutta on edelleen suuri mysteeri, miten sen revenneet ontelot ja verimäärä palautuvat ennalleen niin nopeasti.

Opossumi leikkii kuollutta

Myönnetään, on hieman virheellistä sanoa, että Amerikan mantereella elävä opossumi leikkii kuollutta, sillä se ei tee sitä tietoisesti. Ollessaan todella kauhuissaan opossumi vajoaa kooman tapaiseen tilaan, joka voi kestää muutamia minuutteja tai jopa tunteja. Siinä ei ole mitään tahdonalaista, vaan niin opossumin keho vain reagoi pelkoon.

Opossumi vajoaa maahan makaamaan, paljastaa hampaansa, vapauttaa suolensa sisällön ja sen suusta alkaa pursuamaan vaahtoa. Sen silmät voivat olla suljettuina tai se voi tuijottaa lasittuneeella katseella kaukaisuuteen. Opossumi ei räpsytä silmiään ja sen hengitys vaikuttaa lähes pysähtyvän.

Tätä puolustuskeinoa vielä voimistaa opossumin anaalirauhasista erittyvä mätänevän ruumiin haju. Pilaantunut löyhkä ei houkuttele petoja käymään kimppuun, sillä monet välttelevät luontaisesti sairaiden eläinten syömistä.

Sitä ei tiedetä, miten opossumi tokenee katatonisesta tilastaan, mutta kun reitti on selvä, jatkuu sen elämä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Paitsi siinä tapauksessa, jos peto on esimerkiksi purrut sitä. Opossumi ei valekuolemansa aikana reagoi yhtään mihinkään, joten sitä voi joku pureskella ja jopa murtaa sen luita. Tutkijoiden mukaan opossumi ei tunne tuona aikana kipua eivätkä sen refleksitkään toimi.

Luunsa katkova karvasammakko

Kuva: Gustavocarra | CC BY-SA 4.0 (kuvaa muokattu)

Keski-Afrikan kosteikoissa elävä karvasammakko, Trichobatrachus robustus, on saanut nimensä uroksen kylkien ja reisien karvamaisista ulokkeista. Karvasammakkokoiraat viettävät lisääntymiskautena pitkiä aikoja veden alla suojellen kallisarvoisia munia, ja tuolloin se hengittää lähes yksinomaan ihon kautta. Edellä mainitut ”karvat” ovat ihosäikeitä, jotka lisäävät ihon pinta-alaa, jolloin sammakko saa vedestä enemmän happea.

Uskomatonta kyllä, tämä ei ole karvasammakon mielettömin ominaisuus. Sillä on nimittäin takajalkojensa luiden päissä terävät kärjet, kuin kynnet, jotka lepotilassa ovat vahvan sidekudoskerroksen sisällä. Mutta kun sammakko tuntee olonsa uhatuksi, vetää se takataskustaan Wolverine-tyyppisen tempun: se katkaisee varpaidensa luut, työntää katkaistut ja terävät luukyntensä ihon läpi ja puolustautuu niillä hyökkääjiä vastaan. Myöhemmin luut vetäytyvät takaisin kudoksen sisään ja sammakko regeneroi silpoutuneet varpaansa alta aikayksikön.

Karvasammakkoa kutsutaan siis varsin hyvästä syystä ”kauhujen sammakoksi” tai Marvelin supersankarin mukaan Wolverine-sammakoksi.

Limaaja pyrkii tukehduttamaan pedot

Limaajat ovat ankeriaan näköisiä merieläimiä, jotka nimensä mukaisesti puolustautuvat petoja vastaan limalla. Jos hai tai muu petokala käy limaajan kimppuun, se erittää kehonsa rauhasista limaa, joka yhdessä veden kanssa muodostaa litroittain hyytelömäistä mönjää.

Lima tukkii pedon kidukset, joten sille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin jättää saalis rauhaan ja uida väljemmille vesille hengittämään. Pedoille paras hetki iskuun olisi pian edellisen yrityksen jälkeen, sillä limaajan rauhasten täyttymiseen menee jopa kuukauden verran ja tuona aikana se on kaikkein haavoittuvaisimmillaan.

Yllä olevalla videolla näkyy hyökkäyksiä, joissa limaaja vaikuttaa täysin välinpitämättömältä hyökkääjiä kohtaan. Videon tehneet tutkijat kertovat havainnoineensa 14 limaajaan kohdistunutta hyökkäystä, joista jokainen päättyi siihen, että peto poistui paikalta henkeään haukkoen ja limaaja selvisi täysin ilman vahinkoa.

Ehkä juuri tämän tehokkaan puolustusmekanismin ansiosta limaajat ovat säilyneet lähes muuttumattomina jo 300 miljoonan vuoden ajan.

Räjähtävät muurahaiset

Kuva: Laciny A, Zettel H, Kopchinskiy A, Pretzer C, Pal A, Salim KA, Rahimi MJ, Hoenigsberger M, Lim L, Jaitrong W, Druzhinina IS | CC BY 4.0

Muurahaiset ovat aitososiaalisia hyönteisiä, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että ne ovat valmiita uhraamaan itsensä yhteisön hyvinvoinnin vuoksi.

Kaakkois-Aasiasta on löydetty lukuisia muurahaislajeja, joilla on kirjaimellisesi räjähtävä puolustuskeino. Lisääntymiskyvyttömillä naarailla eli työläisillä on suuret, myrkkyä täynnä olevat rauhaset. Jos työläinen kokee olonsa uhatuksi tai se joutuu reviirikiistaan, jännittää se vatsalihaksiaan voimakkaasti räjäyttäen itsensä itsemurhapommittajan tavoin. Räjähtävästä muurahaisesta ruiskuaa tahmeaa myrkkyä, joka lamauttaa tai jopa tappaa uhrin – tai hyökkääjän; miten asian haluaakaan nähdä.

Kyllä, kamikaze-muurahainen menehtyy räjähdyksessä myös itse, mutta marttyyrius saattaa pelastaa muun yhdyskunnan.

Pommikiitäjäinen ruiskii polttavan kuumaa ja syövyttävää nestettä

Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava pommikiitäjäinen ruiskuttaa kehostaan räjähtävien muurahaisten tapaan myrkyllistä nestettä, mutta toisin kuin kaukaiset sukulaisensa, se selviää siitä hengissä. Pommikiitäjäisen, jota myös pommittajakuoriaiseksi kutsutaan, ei tarvitse suojella yhdyskuntaansa, vaan sen on tarkoitus pelastaa vain itsensä.

Pommikiitäjäisen takaruumiistaan suihkuttama neste ei vain haise tai maistu pahalta, vaan on syövyttävää ja polttavan kuumaa. Miten hyönteinen voi selvitä hengissä, jos sillä on sisuksissaan sata-asteista, vahingollista nestettä?

No, pommikiitäjäisellä on ruumiissaan kaksi onkaloa, joissa aineet pysyvä erillään toisistaan. Juju piilee siinä, että erikseen vetyperoksidi ja hydrokinoni ovat vaarattomia, mutta kohdatessaan ja sekoittuessaan biologisina katalyytteinä toimivien entsyymien kanssa niistä muodostuu tappava yhdiste.

Kun pommikiitäjäinen tuntee olonsa uhatuksi, kääntää se takaruumiinsa kärkeä 270 astetta, jotta tähtääminen hyökkääjään onnistuu helpommin. Sitten se vapauttaa aineet onteloistaan ja ne yhdistyvät polttavaksi suihkeeksi.

Merimakkara punnertaa myrkylliset suolensa ulos peräaukosta

Merimakkarat eli merikurkut ovat meren pohjassa hiljalleen eteneviä lihapötkylöitä, joten ne ovat pedoille valitettavan helppoja saaliita. Paljon ei merimakkara kykene panemaan hanttiin, mutta sillä on salainen ase takapuolessaan.

Monet piikkinahkaiset, joihin merimakkarakin kuuluu, pystyvät regeneroimaan lähes minkä tahansa menetetyn ruumiinosan. Meritähdet pystyvät kasvattamaan katkenneita sakaroitaan, merisiilit uusivat katkenneen piikkinsä parissa päivässä ja merimakkara voi huoletta uhrata sisäelimensä.

Kun merimakkara kohtaa uhan, se jännittää lihaksensa ja ”ulostaa” suolistonsa ja muut tahmeat sisäelimensä hyökkääjän päälle. Joidenkin lajien sisälmyksissä on myrkyllistä holoturiinia, joka voi tappaa tai ainakin tainnuttaa saalistajan.

Vähintäänkin pedot sotkeutuvat ja hämmentyvät merimakkaran peräaukosta pursuavista suolista niin pahasti, että saalis ehtii pakenemaan paikalta.

Kylkiluuvesilisko työntää terävät luut ulos kyljistään

Kuva: David Perez (DPC) | CC BY 3.0 (kuvaa rajattu)

Voi sitä petorukkaa, joka käy Espanjassa ja Portugalissa elävän kylkiluuvesiliskon kimppuun. Nimittäin hyvin suurella todennäköisyydellä peto lähtee tilanteesta vähintään raadellun suun kanssa.

Salamantereihin kuuluvalla kylkiluuvesiliskolla on brutaali puolustautumiskeino, sillä uhattuna se kääntää kylkiluunsa eteenpäin, jolloin luiden pullistama iho saa sen näyttämään suuremmalta. Jos tämä ei riitä pysäyttämään hyökkääjää, repivät luiden terävät kärjet liskon nahan rikki, jotta ne voivat vahingoittaa petoa.

Terävä piikkirivistö haavoittaa pedon suuta, mutta kylkiluuvesilisko ei lopeta siihen. Sen ihosta erittyy maitomaista myrkkyä, joka pääse haavoista suoraan pedon elimistöön aiheuttaen kovia kipuja ja jopa kuoleman.

Kylkiluuvesiliskoa oman nahan toistuva repeytyminen ei haittaa, ja kuten monilla muillakin sammakkoeläimillä, niin myös sillä ihovauriot korjaantuvat ällistyttävällä tavalla. Myöskään tappava myrkky ei vahingoita kylkiluuvesiliskoa, vaikka sen kyljet ovat riekaleina.

Merivuokoilla nyrkkeilevä taskurapu

Mikä neuvoksi, kun haluaisit suojautua hyökkääjiä vastaan, mutta omasta puolustautumisarsenaalista ei löydy sopivia aseita? Vain muutaman senttimetrin kokoiseksi kasvava ja indopasifisen merialueen matalikoilla elävä Lydia tessalata -taskurapu on keksinyt nerokkaan keinon: Se on ottanut merivuokkoja avukseen.

Nyrkkeilijätaskuravuksi tai pom-pom-taskuravuksikin kutsuttu L. tessalata kuljettaa merivuokkoja kummassakin saksessaan ja ollessaan uhattuna se heiluttelee seuralaisiaan kuin nyrkkeilijä hanskojaan tai cheerleader huiskiaan. Merivuokkojen lonkerot ovat täynnä kosketusärsytyksestä laukeavia polttiaissoluja, jotka sinkoavat hyökkääjän ihon läpäiseviä, myrkkyä erittäviä rihmoja. Saalistajat välttävät merivuokkoja, joten taskurapukin pysyy turvassa.

Puolustautumisen lisäksi merivuokot saalistavat taskuravulle, sillä se ei luonnollisesti voi käyttää varattuja saksiaan siihen hommaan. Merivuokot nappaavat evästä ja taskurapu kuorii leukaraajoillaan parhaat päältä.

Sammakot oksentavat koko mahalaukkunsa

Monet eläimet eivät kykene oksentamaan. Näihin eläimiin kuuluvat muun muassa hevonen, jänis sekä rotta ja muut jyrsijät; siksi esimerkiksi rotanmyrkky on noita tuholaisia vastaan niin tehokasta. Myös sammakot lukeutuvat joukkoon, joka ei osaa antaa ylen.

Mutta niin kamalaa kuin oksentaminen onkin, se on meille elintärkeä refleksi, joka pyrkii poistamaan kehosta pilaantunutta ruokaa tai vaikkapa myrkkyjä. Tässä kohtaa ei siis suojauduta petoja vastaan, vaan kyse on toisenlaisesta, mutta yhtälailla tärkeästä, puolustuskeinosta.

Jos sammakko syö jotain epäsopivaa, täytyy sen turvautua vähän radikaalimpaan puolustuskeinoon. Koska oksentaminen ei onnistu, työntää sammakko koko mahalaukkunsa ulos suusta. Vähän kuin vetäisi farkkujen taskut ulos. Sitten sammakko pyyhkii ja putsaa suustaan roikkuvan mahan kaikesta ylimääräisestä ja pakkaa sen takaisin paikalleen kehonsa sisälle.

Mietipä sitä seuraavan kerran, kun laatta lentää syystä tai toisesta. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin!

Lue myös:

• Kun veriviholliset tai peto ja saalis lyövät hynttyyt yhteen: 10 merkillistä eläinten symbioosia
• Odottamattomat eläinystävät: 10 sydäntä lämmittävää tarinaa erikoisista eläinkaveruksista
• Pornoa pandoille ja penismiekkailua: Eläinten erikoiset parittelu- ja kosiomenot