Kun veden alla vaanii tappava vaara: 10 hirvittävää haihyökkäystä

Haiden hyökkäykset ovat äärimmäisen harvinaisia, mutta nyt Listafriikki esittelee kymmenen haihyökkäystä, jotka ovat pahimpia esimerkkejä merten huippupetojen vaarallisuudesta.

Vaikka haita pidetään ihmissyöjinä ja viattomia surffareita ja uimareita vaanivina verenhimoisina petoina, eivät ne tarkoituksenmukaisesti saalista ihmistä. Vähärasvainen ihmisliha ei ole niille erityisen mieleistä. Usein haihyökkäys johtuukin väärinymmärryksestä: hai luulee ihmistä hylkeeksi tai merikilpikonnaksi. Hyvin yleinen syy hyökkäykseen on puolustautuminen sekä myös uteliaisuus – hai on kiinnostunut erikoisesta eliöstä. Näissä kummassakin tapauksessa hai voi puraista, millä se ei kuitenkaan tarkoita tappaa. Mutta yksikin hain purema voi olla ihmiselle kohtalokas.

Jos kysyy lähes keneltä tahansa hain hampaisiin joutuneelta ja hyökkäyksestä hengissä selvinneeltä, niin kukaan ei syytä haita tapahtuneesta. Ei, vaikka eläin olisi vienyt käden tai jalan mennessään. Usein hain hyökkäys kohdistuu meressä paljon aikaa viettäviin surffareihin, jotka tiedostavat riskit ja ymmärtävät olevansa haiden valtakunnassa vieraina. Se ei toki tee haihyökkäyksistä yhtään vähemmän kamalia tai pelottavia.

Itsekin vakavan haihyökkäyksen kohteeksi joutunut australialainen Rodney Fox on sanonut ihmisten järjettömän haipelon johtuvan siitä, että nuo merien huippupedot ovat oikeastaan ainoita eläimiä, joita ihminen ei ole pystynyt niin sanotusti voittamaan. Kaikki maalla elävät eläimet ovat enemmän tai vähemmän ihmisen vallan alla, mutta haita ei ole kyetty kahlitsemaan. Palataan Foxin tapaukseen listan lopussa.

USS Indianapolis – historian pahin haihyökkäys

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain

”Hait ympäröivät meidät, sadat hait… Oli täysin hiljaista, kunnes joku huusi ja silloin kaikki tiesivät hain iskeneen jälleen.”, kuvailee historian pahimmasta haihyökkäyksestä hengissä selvinnyt Woody James.

Japanilainen torpedo upotti yhdysvaltalaisen sota-aluksen, USS Indianapolisin hieman sen jälkeen, kun vuorokausi oli vaihtunut heinäkuun 30. päivän puolelle vuonna 1945. Keskellä Tyyntämerta veden varaan jäi noin 900 iskusta selvinnyttä miehistön jäsentä, melkein kolmesataa menehtyi heti räjähdyksessä, mutta aluksen uppoaminen ei ollutkaan se suurin vaara. Kun pelastajat neljän päivän päästä saapuivat paikalle, oli heitä vastassa karmea näky: lähes 600 puoliksi syötyä ruumista kellui turmapaikalla ja vain 316 miestä nostettiin pieniltä pelastuslautoilta tai merestä hengissä.

Selvinneet olivat seuranneet lähietäisyydeltä, kun heidän ystävänsä syötiin elävältä tai kuolivat hypotermiaan, nestehukkaan tai oman käden kautta. Valkopilkkahait ja tiikerihait kävivät hakemassa sekä kuolleita että eläviä. Aina, jos joku menehtyi, työnnettiin ruumiis etäämmälle elävistä, jotta hait veisivät sen ensin. Myös loukkaantuneet eristettiin omilleen, sillä veri houkutteli paikalle haita yhä enenevissä määrin.

Varmaksi ei tietenkään voida sanoa, monenko kuolinsyy haihyökkäys lopulta oli, mutta selvinneiden kertomusten perusteella puhutaan vähintään useista kymmenistä, todennäköisesti muutamasta sadasta.

Robert Pamperin

Kuva:Terry Goss | CC BY 2.5 (kuvaa rajattu)

Kesäkuun 14. päivänä vuonna 1959 Robert Pamperin lähti sukeltamaan meriatanoita La Jollan lahdella San Diegossa. Mukana matkassa oli ystävä Gerard Lehrer, josta tuli viimeinen Pamperinin elävänä tai kuolleena nähnyt henkilö.

Lehrer kertoi 33-vuotiaan Pamperinin nousseen vedestä pystysuorassa epänormaalin korkealle ja huutaneen apua. Hän ui lähemmäs vain todistaakseen ystävänsä katoamista punaisiin aaltoihin. Lehrer sukelsi perään ja näki vielä Pamperinin kasvot, kädet ja rinnan, mutta kaikki muu osa kehosta oli suuren valkohain suussa. Sitten hai ui matkoihinsa Pamperin hampaissaan.

Pamperinia tai paremminkin hänen ruumistaan etsittiin kiivaasti, mutta La Jollan rantavesistä ei löytynyt merkkiäkään hain kitaan päätyneestä miehestä. Parin päivän päästä Yhddysvaltain rannikkovartiosto löysi yksinäisen räpylän rantaan huuhtoutuneena – siinä oli jälkiä hain hampaista sekä Pamperinin nimikirjaimet raapustettuna.

La Jollan haihyökkäys aiheutti aikanaan suuren kohun, sillä rantakylissä asuneet ihmiset eivät halunneet uskoa valkohain uiskentelevan vesissä. Erinäiset salaliittoteoriat vakuutuspetoksesta, avioliiton ulkopuolisesta suhteesta ja tarkoituksenmukaisesta katoamisesta päätyivät jopa sanomalehtiin, ja vielä 30 vuotta myöhemminkin joku jätti nimettömän vihjeen poliisille väittäen nähneensä Robert Pamperinin Meksikossa, täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

No, varmasti Pamperin itse sekä hänen kauhistuttavan kuolemansa todistanut Lehrer olisivat toivoneet kyseessä olleen mikä tahansa muu skenaario kuin tappava haihyökkäys.

Luciano Costanzo

Kuva: Terry Goss | CC BY 2.5 (kuvaa rajattu)

Listalla mennään seuraavaksi Italiaan, Toscanan rannikolle, jossa kuusimetrinen valkohai hyökkäsi helmikuun 2. päivänä vuonna 1989 Luciano Costanzon kimppuun kohtalokkain seurauksin.

Talvi oli ollut poikkeuksellisen lämmin, mutta kukaan ei silti olettanut haiden olevan siihen vuodenaikaan niin pohjoisessa. Costanzo, 46-vuotias laitesukeltaja, lähti keihäskalastamaan Elban saaren läheisyyteen poikansa ja ystävänsä kanssa, eikä hän ehtinyt olla kauankaan vedessä, kun vastaan ui jättimäinen hai. Costanzo nousi vauhdilla pintaan ja ehti huutaa ”HAI!” yrittäessään päästä veneeseen. Eläin veti hänet kuitenkin pinnan alle.

Valkohai nousi kahdesti pintaan leuat tiukasti Costanzon vyötärön ympärillä ja hävisi sitten lopullisesti syvyyksiin. ”Näin isäni selvästi hain suussa ja vesi muuttui hänen verestään punaiseksi”, muisteli 19-vuotias Gianluca-poika myöhemmin. Muutaman päivän päästä viranomaiset löysivät vedenalaisia kameroita apuna käyttäen Costanzon sukellustarvikkeita meren pohjasta. Pintaan nostettiin räpylät, painovyö ja kaksi hampaiden lävistämää happipulloa.

Vaikka hain puremat ovat Euroopassa harvinaisia, on Välimerellä raportoitu vuodesta 1900 lähtien yli 200 haihyökkäystä, joista yli 50 on johtanut uhrin menehtymiseen.

Mathieu Schiller

Kuva: Stéphanie | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)

Mathieu Schiller oli vuoden 1993 Ranskan mestari bodyboarding-surffaamisessa, sekä joukkuekilpailun euroopanmestari vuosimallia 1995. Vuonna 2011 Schiller piti omaa surffikouluaan Ranskaan kuuluvalla Réunioin saarella ja eli unelmaansa rakastamansa lajin parissa. Syyskuun 19. päivänä aallot olivat tavallista korkeammat ja Schiller oli juuri melonut merelle odottamaan täydellistä ensimmäistä aaltoa, kun hän joutui brutaalin haihyökkäyksen kohteeksi.

Silminnäkijöiden eli muiden lähellä olleiden surffaajien mukaan Schiller nousi yhtäkkiä vedestä raketin lailla ylös; hänen jalkansa olivat suoraan alhaalta päin iskeneen hain suussa. Schiller hakkasi hain kuonoa laudallaan, mutta tilanne oli toivoton. Varsinkin siinä vaiheessa, kun merestä ponnisti toinenkin hai suoraan kiinni hänen keskivartaloonsa. Ja silmänräpäyksessä hait ja Schiller olivat kadonneet punaiseksi värjäytyneeseen mereen.

New Jerseyn rannikko, heinäkuu 1916

Kuva: Bronx Home News | Public Domain

Idea tähän listaan tuli maailman kuuluisimmasta haihyökkäysten sarjasta, joka tapahtui 105 vuotta sitten Yhdysvalloissa, New Jerseyn osavaltion rannikolla. Heinäkuussa 1916 hai hyökkäsi kahden viikon aikana viiden uimarin kimppuun surmaten heistä neljä.

Yhdysvaltain itärannikko oli kesällä 1916 paahtavan helleaallon kynsissä ja ihmiset pakenivat kuumuutta New Jerseyn hiekkarannoille. Hait eivät olleet mikään tuntematon juttu, mutta niiden ajateltiin majailevan lähinnä Kaliforniassa ja Floridassa, eikä niiden tiedetty juurikaan käyvän ihmisten kimppuun.

Kaikki kuitenkin muuttui heinäkuun 1. päivänä, kun 25-vuotias Charles Vansant ui Beach Havenin lomakaupungin edustalla. Aaltojen pauhu ja muiden uimareiden ilakointi oli niin äänekästä, että hän ei kuullut rannalta varoitushuutoja – mutta pian huutaja olikin Vansant itse, sillä hän oli jäänyt hain hampaisiin. Pelastustoimiin lähti soutuvene, josta käsin Vansantia yritettiin kiskoa ylös, mutta hai päästi irti vasta, kun vene oli saatu hilattua aivan rantaan. Vansantista tuli ensimmäinen uhri, sillä kiristyssiteestä huolimatta hän kuoli verenhukkaan – toisesta reidestä ei ollut kuin luu jäljellä.

Rantakaupungeissa pelättiin, että tieto kohtalokkaasta haihyökkäyksestä leviäisi ja vaikuttaisi negatiivisesti parhaaseen turistiaikaan, mutta Vansantin kuolemasta ei juurikaan kirjoitettu.

Paniikki sai rannikon valtaansa vasta heinäkuun 6. päivänä, kun Charles Bruder kuoli hain purtua häneltä molemmat jalat irti ja haukattua osan vatsaa. Haivaaralle tuhahdellut Bruder oli uimassa Spring Lakessa, reilut 70 kilometriä Beach Havenista pohjoiseen. Sen jälkeen, ensimmäistä kertaa historiassa, New Jerseyn rantaparatiisit suljettiin.

Heinäkuun 12. päivänä paikallinen merikapteeni huomasi suuren hain Matawan-joessa, noin 50 kilometriä Spring Lakesta pohjoiseen. Hän varoitti Matawanin pikkukaupungin viranomaisia, mutta havainnolle lähinnä naurettiin; olihan pieni joki useita kilometrejä sisämaassa. Vielä samana päivänä hai veti 10-vuotiaan, joessa ystäviensä kanssa vilvoittelemassa olleen Lester Stilwellin veden alle. Lähistöllä töissä ollut Stanley Fisher kuuli joella olleiden lasten hätähuudot ja sukelsi veteen etsimään kadonnutta poikaa. Hän löysikin tämän käsiinsä joen pohjasta – tai löysi mitä pojasta enää jäljellä oli. Siinä samassa hai iski Fisheriin. Mies saatiin köyden avulla vedettyä rantaan, mutta hän oli jo menettänyt liikaa verta jalastaan, josta muistona oli pelkkä luu. Fisher kuoli myöhemmin sairaalassa.

Hiukan kauempana yläjuoksulla oli uimassa toinen poikajoukko, joka säikähti huutoja ja lähti uimaan rantaan. Viimeisenä laiturin portaille nousseen 14-vuotiaan Joe Dunnin jalkaan iski kiinni hai, joka yritti kaikin voimin vetää pojan veteen. Dunn saatiin kuitenkin armottomassa vetokisassa kiskottua turvaan ja vaikka hän menetti toisen jalkansa, tuli hänestä ainoa Jerseyn haihyökkäyksistä hengissä selvinnyt.

Heinäkuun 14. päivänä eläintentäyttäjä ja leijonankesyttäjä Michael Schleisser nappasi reilu parimetrisen valkohain Raritaninlahdesta (kuvassa), vain muutaman kilometrin päästä Matawan-joen suulta. Schleisser avasi hain ja löysi sen sisältä ”epäilyttävän näköistä lihaa ja luita”, jotka lääkärit tunnistivat lopulta ihmisen jäänteiksi. ”Jerseyn ihmissyöjä” julistettiin päihitetyksi ja itse asiassa hyökkäyksiä ei enää tämän jälkeen tullut. Epäilijöitäkin kuitenkin löytyi, sillä monien mielestä oli mahdotonta, että yksi ja sama hai olisi voinut olla vastuussa kaikista hyökkäyksistä. Kesän 1916 aikana Raritaninlahdella otettiin kiinni lukuisia haita, mutta Schleisserin nappaama yksilö oli ainoa, josta löytyi ihmisen jäänteitä. Monien asiantuntijoiden mukaan hai oli todellisuudessa jotain toista lajia; todennäköisesti härkähai, sillä ne – toisin kuin valkohait – pystyvät helposti uimaan pitkäänkin makeassa vedessä.

Ehkä tiesitkin tai vähintään jo arvasit, että Peter Benchleyn vuonna 1974 julkaistu Tappajahai-kirja (ja seuraavana vuonna tehty samanniminen elokuva) sai inspiraationsa ”Jerseyn ihmissyöjästä”.

Jordan Lindsey

Kuva: Terry Goss | CC BY 2.5 (kuvaa rajattu)

Kesäkuussa 2019 yhdysvaltalainen Jordan Lindsey oli Bahamalla lomamatkalla, joka jäi hänen viimeisekseen. Jordanin kimppuun kävi kolme tiikerihaita, mikä on on kummastuttanut tutkijoita harvinaislaatuisuudellaan – asiantuntijoiden mukaan ryhmänä hyökkääminen ei haiden normaalia käytöstä.

Lindseyn perhe oli ollut Bahamalla vasta kolme päivää ja päättivät aivan viime hetkellä lähteä mukaan Sandy Toes -matkanjärjestäjän snorklausretkelle. Michael-isä kertoi Good Morning America -keskusteluohjelmassa, että heidät päästettiin vähän kuin salaa mukaan veneelle, sillä retki oli jo täynnä: ”Nyt tietysti toivon, että meitä ei oltaisi otettu mukaan.”.

Jordan oli äitinsä Kamin kanssa snorklaamassa muusta perheestä erillään, kun hirvittävä haihyökkäys tapahtui. Kami muistaa tyttärensä huutaneen äitiä ja oli luullut delfiiniparven tulleen uimaan heidän kanssaan. Silmänräpäyksessä kaunis rantapäivä muuttui pahimmaksi painajaiseksi, kun Kami tajusi Jordanin kiljuvan kauhusta ja eläinten olevankin haita.

Kami ui tyttärensä luo niin nopeasti kuin pystyi, mutta siinä vaiheessa Jordan oli jo menettänyt oikean kätensä ja hänellä oli vakavia puremia vasemmassa kädessä, molemmissa jaloissa ja pakaroissa. Kami yritti vetää Jordanin turvaan, mutta hait iskivät uudelleen. Jordanin viimeisiksi sanoiksi jäi ”äiti, tuolta tulee toinen hai”.

Kami hakkasi ja potki haita kaikilla voimillaan ja lopulta ne irrottivat Jordanista otteensa, jolloin hän sai raahattua loukkaantuneen tyttärensä läheiselle saarelle odottamaan venettä. Jordan oli jo tajuton veneen tullessa, eikä mitään ollut tehtävissä, sillä retkenjärjestäjällä ei ollut minkäänlaisia lääkintätarvikkeita – jalkojen valtoimenaan vuotavien vammojen päälle laitettiin vain pyyhkeitä. Rannassa odottaneella ambulanssilla ei ollut enää mahdollisuuksia auttaa ja Jordan menehtyi matkalla sairaalaan.

Eläinrakkaan Jordanin perhe on toivonut, että jokainen retkiä järjestävä taho varustaisi veneensä kunnollisella ensiapupakkauksella ja että kaikille henkilökunnan jäsenille järjestettäisiin koulutusta – oikeat välineet ja taidot heti kättelyssä olisivat voineet pelastaa 21-vuotiaan Jordanin hengen. Haitutkijat ovat myös kritisoineet matkanjärjestäjää siitä, että aluetta ei oltu käyty tarkasti läpi esimerkiksi kalanperkuujätteiden varalta, sillä jonkin on täytynyt laukaista haiden epätavallisen käytöksen.

Shirley Ann Durdin

Kuva: BrockenInaGlory | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Yksi Australian historian pahamaineisimmista haihyökkäyksistä sattui vuonna 1985, kun kuusimetrinen valkohai puri 33-vuotiaan Shirley Ann Durdinin kahtia hänen lastensa ja aviomiehensä silmien edessä.

Durdinit olivat hiljattain muuttaneet Etelä-Australian osavaltion rannikolle ja maaliskuun 3. päivänä Shirley Ann oli keräämässä kampasimpukoita Port Lincolnin edustalla Spencerinlahdella. Hän ei ollut kovinkaan syvällä, sillä vettä oli snorklauspaikassa vain hieman reilut kaksi metriä. Se ei kuitenkaan estänyt silminnäkijöiden mukaan noin kuusimetristä valkohaita hyökkäämästä ja repimästä naista palasiksi. Aviomies Barry ja neljä lasta seurasivat sivullisten kanssa järkyttävää hyökkäystä vain reilun sadan metrin päässä rannalla.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle oli ainoa tavoite enää saada Shirley Annin päätön yläruumis perheelle haudattavaksi, mutta kun vene lähestyi jäänteitä, palasi hai hakemaan senkin. Valkohait eivät tutkijoiden mukaan välitä syödä ihmislihaa, joten yleensä ne jättävät hyökkäyksen kohteen sikseen, kun ovat tajunneet, mistä on kyse. Tämän hai ei siis käyttäytynyt lajilleen tyypillisesti.

Seuraavien päivien aikana virkavalta kahlasi läpi merenlahden rannikkoa, mutta ainoa, mitä Shirley Ann Durdinista löydettiin, oli yksinäinen uimaräpylä.

Ian Redmond

Kuva: Hermanus Backpackers | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)

Elokuussa 2011 englantilaiset Ian Redmond ja Gemma Houghton olivat häämatkallaan Seychelleillä. Upea paratiisisaarten ryhmä sijaitsee Intian valtameressä, Afrikan itäpuolella, ja on tunnettu upeasta luonnostaan ja saaria ympäröivästä koralliriutasta.

Häistä oli kulunut vain kymmenen päivää ja tuore aviopari päätti lähteä snorklaamaan kristallinkirkkaaseen mereen. Heille vakuuteltiin, ettei haista tarvitse olla huolissaan, sillä niitä ei ollut vesissä näkynyt. Mutta kuinka ollakaan, Anse Lazion rannan matalassa vedessä hai iski hampaansa Ian Redmondiin. Vaikka mies saatiin vedettyä hyökkäyksen jälkeen nopeasti rantaan, ei massiivista verenvuotoa saatu pysäytettyä ja Redmond menehtyi myöhemmin sairaalassa.

Seychellejä on yleisesti pidetty haiden suhteen turvallisena snorklaus- ja sukelluskohteena; siksi tuore aviopari oli sen valinnutkin. Mutta vasta jälkeenpäin selvisi, että 36-vuotias ranskalainen turisti oli kuollut haihyökkäyksessä samaisella rannalla vain kaksi viikkoa ennen Redmondin ja Houghtonin painajaiseksi muuttunutta häämatkaa. Todennäköisesti kyseessä oli sama yksilö, joka syystä tai toisesta käyttäytyi lajilleen epätyypillisesti. Jälkimmäinen tragedia olisi voitu välttää, jos turisteja olisi tiedotettu asiasta paremmin ja valvontaa olisi lisätty suosituilla rannoilla.

Sharm el-Sheikh – haihyökkäysten sarja

Kuva: OldakQuill | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)

Sharm el-Sheikh on suosittu lomakohde Egyptin Siinailla, Punaisenmeren rannalla. Alue on tunnettu loistavana sukellus- ja snorklauskohteena. Kaupungin maine koki kuitenkin kovan kolauksen vuonna 2010, kun usean haihyökkäyksen sarja sai alkunsa joulukuun 1. päivänä.

Vain minuuttien sisällä hai kävi neljän eri turistin kimppuun vahingoittaen heitä vakavasti: Olga Martyrenko sai pahoja vammoja raajoihin ja menetti toisen kätensä, Lyudmila Stolyarova menetti jalkateränsä ja käsivartena, Yevgeniy Trishkiniltä puraistiin säärestä pala ja viimeinen uhri, Viktor Koliy, menetti toisen jalkateränsä.

Raivoisan hyökkäyksen jälkeen Sharm el-Sheikhin rannat suljettiin ja hallitus järjesti asiantuntijaryhmän tutkimaan erikoista tapahtumasarjaa. Lähistöltä napattiin reilu parimetriset valkopilkkahai (kuvassa) ja makrillihai, ja rantojen todettiin olevan taas turvalliset, sillä varmasti nyt jompikumpi rantavesistä löydetyistä haiyksilöistä oli syyllinen. Rannat avattiin joulukuun 4. päivänä.

Seuraavana päivänä 71-vuotiaan saksalaisnaisen kimppuun hyökkäsi hai, joka puri häntä reiteen ja käteen. Nainen menehtyi verenhukkaan pian hyökkäyksen jälkeen.

Tutkijoiden mukaan haiden/hain epätavallisen aggressiiviseen käytökseen oli syynä ylikalastus, mikä on pakottanut eläimet muuttamaan saalistustapojaan. Lisäksi monet matkanjärjestäjät saivat lokaa niskaan, sillä heidän uskotaan heitelleen mereen raatoja houkutellakseen haita valokuvattavaksi ja turisteille nähtäväksi. Haiden syöttäminen jatkuu edelleen tänä päivänä, ja se on lisännyt haihyökkäysten määrää Punaisenmeren lomaparatiiseissa.

Rodney Fox

Kuva: Bruce | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)

Päätetään tämä karmaiseva lista onnellisesti päättyneeseen haihyökkäykseen.

Rodney Fox, 23-vuotias kalastaja, oli vuonna 1963 puolustamassa Australian mestaruuttaan keihäskalastuksessa, kun suuri valkohai nappasi hänet keskivartalosta matkaan. Hai kuljetti ylösalaisin ollutta Foxia hampaissaan, mutta irrotti otteensa, kun hän tunki sormia sen silmiin. Työntääkseen eläimen kauemmas Fox iski kätensä täydellä voimalla hain kurkkuun ja vetäessään raajansa ulos, kuoriutuivat käsivarren iho ja lihakset hain hampaita vasten. Hän otti hain kaksin käsin syleilyyn ajatellen, että se ei pääse siinä asennossa puremaan.

Hyvin toimineessa suunnitelmassa oli kuitenkin merkittävä aukko, sillä hai ui Fox mukanaan meren pohjaa pitkin lähes 20 metrin syvyydessä. Miehen oli pakko ottaa riski ja irrottaa otteensa päästäkseen pintaan hengittämään. ”Nousin pintaan, otin muutaman henkäyksen ja yritin parhaani mukaan nähdä alapuolelleni verestä punaisena olleeseen veteen – sieltä se suuri hai oli tulossa suu auki minua kohti”, kertoi Fox Australian yleisradioyhtiö ABC:lle 45 vuotta hyökkäyksen jälkeen. Foxin onneksi hai nappasi suuhunsa vyöllä roikkuneen kohon, mutta veti hänet siitä jälleen veden alle. Seuraava ihme tapahtui, kun Fox oli varma hukkumisestaan: naru katkesi ja hän pääsi pintaan.

Sillä kertaa paikalle oli ehtinyt valtavaa verimäärää tutkimaan tullut kalastusalus, joka sai vedettyä huonokuntoisen miehen kannelle. Tilanne näytti pahalta: Foxin kylkiluut, keuhkot ja vatsaontelon yläosa olivat esillä, mutta jälleen kerran kuin ihmeen kaupalla vakavasti raadellun ja paljon verta menettäneen miehen suurimmat valtimot olivat säilyneet ehjinä. Useita tunteja kestäneen leikkauksen ja yli 400 tikin jälkeen Fox oli parsittu kasaan ja mikä tärkeintä – hän oli hengissä.

Haihyökkäystä seuranneina vuosina Fox laski hait samaan kastiin kuoleman ja helvetin kanssa, mutta näkökanta muuttui päinvastaiseksi. Hän alkoi tutkia näitä merien valtiaita ja painajaiset vaihtuivat unelmatyöksi. Fox on ollut mukana kehittämässä kestäviä haihäkkejä ja toiminut asiantuntija monissa elokuvissa; merkittävimpänä Tappajahaissa.

Rodney Foxiin kohdistunutta hyökkäystä pidetään historian pahimpana haihyökkäyksenä, josta ihminen on selvinnyt hengissä, mutta siitäkään huolimatta mies ei kanna kaunaa haille. Hän on tehnyt uraauurtavaa työtä haiden suojelun parissa ja kouluttaa ihmisiä turvalliseen sukeltamiseen ja haihyökkäysten varalle. Oman järjestönsä kautta haikalastusta vastaan taisteleva Fox kuvailee haita majesteettisen upeiksi eläimiksi, jotka eivät ole lainkaan sellaisia ihmissyöjiä kuin niiden oletetaan olevan: ”Ne ovat loppuviimeksi melko leppoisia, eivätkä tarkoituksenmukaisesti etsi ihmisiä ravinnokseen.”.

Lue myös:

• Eläinmaailman oudoimmat ja pelottavimmat hammaskalustot
• 10 tapausta, joissa eläimet sabotoivat ihmisten toimia
• 10 hirvittävää eläinten joukkosurmaa
• 10 muka viatonta eläintä, jotka ovat oikeasti hengenvaarallisia

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme oletko uinut samoissa vesissä haiden kanssa. Onko koskaan pelottanut? Listafriikin toimitus, silloin kun Listafriikkiä ei vielä ollut olemassakaan, oli jokunen vuosi sitten snorklaamassa Florida Keys -saarilla ja silloin bongasimme meren pohjassa viiksihain. Se voi kyllä häirittynä purra ihmistä, ja mekin pysyttelimme sopivan välimatkan päässä ja annoimme tuon upean eläimen jatkaa rauhassa lepäilyään.