Viihde

Miljoonia yhdellä mainoksella: 10 eniten Instagramissa tienaavaa tähteä

Julkaistu

Eikö olisikin mukavaa saada normaalin työssäkäyvän kymmenien vuosien tienestit yhdellä mainoksella? Nämä eniten Instagram-seuraajia omaavaa henkilöä tekevät juuri niin!

Toki näiden eri alojen tähtien tienestit ovat muutenkin tähtitieteelliset, mutta yhdellä sosiaalisen median alustalla voi päästä huimiin summiin. Luonnollisesti korkeimman hinnan yksittäisestä mainoksesta voivat laskuttaa ne, joilla on eniten Instagram-seuraajia – kun julkaisun ja sitä myöten mainostettavan tuotteen näkevistä silmäpareista puhutaan sadoissa miljoonissa, on täysin selvää, että mainostajat ovat valmiita maksamaan maltaita. Tämän listan somevaikuttajilla on myös suuri vastuu, eivätkä he aivan mitä tahansa suostukaan mainostamaan.

Sosiaalisen median markkinointiin erikoistunut Hopper HQ on vuodesta 2017 lähtien selvittänyt, kuka saa suurimmat palkkiot sponsoroiduista Instagram-julkaisuista. Lista menee siis käsi kädessä sen kanssa, kenellä on eniten Instagram-seuraajia. Hopper HQ kutsuu listaustaan osuvalla Rich List -nimellä.

Instagram-seuraajien määrän Listafriikki on kunkin henkilön kohdalla tarkastanut 14.7.2021.

10. Kendall Jenner

Kendall Jenner on luonut upean ja hyvin erilaisen uran kuin muut kuuluisan Kardashianin perheen jäsenet. Vuonna 1995 syntynyt Jenner nousi kuuluisuuteen vain 11-vuotiaana, kun hänen perheestään kertova tositelevisio-ohjelma, Keeping Up With the Kardashians, alkoi pyöriä E!-viihdekanavalla. Vain kolme vuotta myöhemmin Jenner ryhtyi malliksi ja syöksyi raketin lailla kaikkien suurimpien suunnittelijoiden muotinäytöksiin kuin mainoskampanjoihin.

Vuonna 2017 talouslehti Forbes nimesi Jennerin maailman eniten tienaavaksi malliksi. Tuota titteliä oli pitänyt hallussaan vuodesta 2002 lähtien brasilialainen Gisele Bündchen, joten mistään mitättömästä vallanvaihdosta ei ollut kyse. Ohituksen jälkeen Jenner on pitänyt piikkipaikkaa tiukasti hallussaan, eikä hänelle ainakaan lähitulevaisuudessa näy haastajaa.

Täystyöllistetty huippumalli onkin siskoksista ollut viime vuosina kaikkein vähiten esillä tänä vuonna päättyneessä ja huikeat 20 tuotantokautta tehdyssä tositelevisio-ohjelmassa.

Instagram-seuraajia Kendall Jennerillä on 174 miljoonaa ja hän voi sponsoroidusta Instagram-julkaisusta pyytää 1,05 miljoonaa dollaria eli noin 890 000 euroa.

Advertisement

9. Justin Bieber

Kanadalaisen Justin Bieberin ura oli varmasti ensimmäisiä, jotka lähtivät liikkeelle YouTubesta. Hänen äitinsä Pattie Mallette latasi palveluun videoita pojastaan laulamassa ja soittamassa kitaraa, ja yhdysvaltalainen levy-yhtiön johtaja ja musiikkimanageri Scooter Braun klikkasi näistä erään auki aivan sattumalta. Seuraavana vuonna 14-vuotiaalla Bieberillä olikin sitten jo levytyssopimus kädessään ja vain taivas rajana.

Time-lehti nimesi Bieberin 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon vuonna 2011 ja hän oli mukana myös Forbesin vuosittaisella 10 vaikutusvaltaisimman julkkiksen listalla 2011, 2012 ja 2013. Nuoresta iästään huolimatta Bieber on rikkonut useita erilaisia myynti- ja listaennätyksiä ja vaikka varsinainen biebermania ei enää ole aivan samoissa sfääreissä kuin kymmenen vuotta sitten, ei suosio ole laantunut. Edelleen hänen albuminsa menevät suoraan listaykkösiksi ja tietenkin suosiosta kertoo jättimäinen määrä seuraajia sosiaalisessa mediassa.

Kun Instagramissa on seuraajia 183 miljoonaa, voi yhdestä mainospostauksesta veloittaa 1,112 miljoonaa dollaria eli 940 000 euroa. Vaikka rahaa tulisi sitä kautta ovista ja ikkunoista, ei Justin Bieberin profiilissa näy mainoksia oikeastaan ollenkaan.

Advertisement

8. Beyoncé

Beyoncé eli koko nimeltään Beyoncé Knowles-Carter on ollut yksi musiikkimaailman kirkkaimpia tähtiä jo yli kahden vuosikymmenen ajan – ensin osana Destiny’s Child -tyttöbändiä ja vuodesta 2005 saakka soolouralla.

Beyoncé on yksi historian eniten myyneistä artisteista ja hänellä on Grammy-palkintoja vaatimattomat 28 kappaletta, mikä on enemmän kuin kellään muulla laulajalla. Beyoncé on viimeisen kymmenen vuoden aikana mullistanut musiikkiteollisuuden ja tavan, jolla yleisö kuuntelee musiikkia. Hän teki ensimmäisenä visuaalisen albumin, jossa jokaisen kappaleen yhteydessä julkaistiin musiikkivideo, ja hän oli myös ensimmäinen, joka julkaisi albumin yllätyksenä, ilman ennakkohehkutuksia.

Pelkkä poppari Beyoncé ei kuitenkaan ole, sillä hän on sekä musiikkinsa että muiden kanavien kautta poliittisesti hyvin aktiivinen ja hänet on nimetty lukuisilla listoilla ja monena vuotena vaikutusvaltaisimpien ihmisten joukkoon. Beyoncé on jo vuosia kuulunut musiikkialalla sellaisten supertähtien kategoriaan, jossa ei hänen lisäkseen ole ketään muuta aktiivista tai elossa olevaa taiteilijaa.

Advertisement

Instagram-seuraajia Beyoncélla on 192 miljoonaa, joten maagisen 200 miljoonan raja ei ole enää kaukana. Mainoksia, muuta kuin oman Ivy Park -vaatemerkin, ei naisen Instagramissa ole (ainakaan näkyvästi), mutta jos joku saisi ostettua tuotteelleen sponsoroidun julkaisun, joutuisi siitä pulittamaan 1,147 miljoonaa dollaria eli 970 000 euroa. Kaikesta päätellen se olisi jokaisen pennin arvoista!

7. Lionel Messi

Vaikka urheilijat ovat suurimpia tähtiä, joita maapallo päällään kantaa, ei heitä tästä eniten Instagram-julkaisulla tienaavien henkilöiden joukosta löydy kuin kaksi. Sijalla seitsemän komeilee kuitenkin juuri jalkapallon Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen, Copa Américan, voittaneen Argentiinan kapteeni Lionel Messi.

Messi on koko huikean uransa ajan edustanut espanjalaista FC Barcelonaa ja hän on voittanut ennätykselliset kuusi kertaa Ballon d’Or -palkinnon eli hänet on valittu maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi.

Advertisement

Messillä on Instagramissa 231 miljoonaa seuraajaa, eikä sponsoroitu julkaisu irtoa taskurahoilla. Paljon Messi mainostaa omia bisneksiään, muun muassa vaatemallistoaan, mutta ainakin perunalastuvalmistaja Lay’s on avannut kukkaronsa ammolleen saadakseen Messin mainoskasvokseen.

Yksi ainoa mainos tämän jalkapallon supertähden Instagramissa maksaa 1,169 miljoonaa dollaria eli 990 000 euroa – miljoonan euron rajapyykki ei siis ole kaukana. Ja kun miettii, että Hopper HQ:n arviot mainospalkkioista ovat ajalta ennen viimeistä ja kauan metsästettyä sulkaa hattuun, eli Copa Américan voittoa, on mainosarvo todennäköisesti jo ylittänyt tuon kynnyksen.

6. Kim Kardashian

Oli Kim Kardashianista sitten mitä mieltä tahansa, on hänen menestyksensä kiistaton. Kardashian nähdään usein ”turhana julkkiksena ja tosi-tv-tähtenä”, mutta hän on niin paljon enemmän: tuottaja, malli ja menestynyt liikenainen. Hän omistaa KKW Beauty ja SKIMS -brändit, joiden menestyksen myötä Forbes nosti hänet tänä vuonna miljardöörien listalle arvioiden naisen nettovarallisuuden nousseen viimeisen puolen vuoden aikana miljardiin dollariin (850 miljoonaa euroa).

Advertisement

Kardashian on kunnostautunut myös sosiaalisessa mediassa, välillä varsin kiistanalaisesti, mutta tienestit ovat sitäkin kautta mittavat. Hän on mainostanut omien ja sisarustensa tuotemerkkien lisäksi ainakin painonpudotukseen tarkoitettuja smoothieita, eikä taksa yhdellä maailman eniten Instagram-seuraajia omaavalla naisella ole pieni. Yhdestä sponsoroidusta julkaisusta joutuu maksamaan 1,42 miljoonaa dollaria eli 1,2 miljoonaa euroa. Mutta toisaalta: näkyvyys on taattu 235 miljoonalle silmäparille.

Sanottakoon vielä loppuun, että kaikkien liiketoimiensa ja neljän lapsen kasvattamisen ohessa Kardashian opiskelee edesmenneen isänsä, Robert Kardashianin, jalanjäljissä lakimieheksi voidakseen auttaa liian pitkiä tuomioita rikoksistaan saaneita vankeja.

5. Selena Gomez

Yli 244 miljoonaa seuraajaa Instagramissa omaava Selena Gomez on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja, joka aloitti uransa vuonna 2002 ollessaan kymmenvuotias.

Advertisement

Gomez on varsin mielenkiintoinen tapaus tällä listalla, sillä hän ei ole maailmanlaajuisesti ollenkaan niin kuuluisa, kuin kaikki muut kymmenen joukossa olevat Instagram-tähdet. Maaliskuussa 2016 Gomez nousi Instagramissa kaikkein seuratuimmaksi henkilöksi hieman alle 70 miljoonalla seuraajalla, ja vaikka ohitse on sittemmin menty, on hän pitänyt paikkansa kärkijoukoissa. Ja on muuten seuraajamäärät hieman nousseet vain muutaman vuoden aikana!

Gomezin suosion syytä on pohdittu paljon, ja yksi syy on eittämättä vuosia kestänyt on-off-suhde listalla jo aiemmin mainitun Justin Bieberin kanssa. Nykyään he ovat hyviä ystäviä keskenään ja kumpikin on jatkanut elämäänsä onnellisesti eteenpäin. Ehkä kuitenkin suurempi syy Gomezin ilmiömäiseen seuraajamäärään on se, että häneen on varsin helppo samaistua. Kuulostaa hassulta, kun kyseessä on julkisuuden henkilö, joka voi yhdellä sponsoroidulla Instagram-julkaisulla tienata 1,146 miljoonaa dollaria eli 1,25 miljoonaa euroa.

Mutta avoimuus esimerkiksi kamppailusta mielenterveysongelmien kanssa on saanut kiitosta seuraajilta ympäri maailmaa, ja tietynlainen maanläheisyys, joka supertähtien keskuudessa ei ole mitenkään yleistä, on pitänyt Gomezin Instagramin suosituimpien henkilöiden joukossa.

4. Kylie Jenner

Isosiskonsa Kim Kardashianin varjosta – jos näin sallitte sanottavan – itsenäiseksi tähdeksi noussut Kylie Jenner on varsinkin nuoremman sukupolven suosikki ja Kylie Cosmetics -kosmetiikkayritys on tuonut perustajalleen miljoonaomaisuuden.

Vain 23-vuotias Jenner on ollut julkisuuden valokeilassa kymmenvuotiaasta lähtien, kun hänen perheensä elämää alettiin seuraamaan suositussa tositelevisio-ohjelmassa, joka on jo pariin otteeseen tälläkin listalla mainittu. Jennerillä on perheestään eniten Instagram-seuraajia (248 miljoonaa), mikä tarkoittaa sitä, että hänen julkaisemansa mainospostaus on kaikkein arvokkain. Yksi sponsoroitu julkaisu maksaa 1,494 miljoonaa dollaria eli 1,25 miljoonaa euroa.

Vaikka Jenner keskittyykin markkinoinnissa omiin tuotteisiinsa, ovat pankkitilin saldoa kasvattaneet myös yhteistyösopimukset. Muun muassa hiusten hyvinvointia edistäviä lisäravinteita myyvä Sugar Bear Hair on onnistunut ostamaan sponsoroituja mainoksia Jenneriltä. Vaikka Jenner menetti tänä vuonna miljardööristatuksensa, on hänen nettovarallisuutensa silti huimat 700 miljoonaa dollaria. Hän on itse kiittänyt menestyksestään sosiaalisen median uskomatonta voimaa.

Jenner piti kärkipaikkaa Hopper HQ:n tekemällä Rich List -listauksella vuosina 2018 ja 2019, ja oli toisena viime vuoden tienesteissä, mutta nyt viimeistään valtikka on vaihtunut. Vuosi 2021 on myös ensimmäinen, kun kolmen parhaan joukossa ei ole yhtäkään Kardashiania tai Jenneriä.

3. Ariana Grande

Grammy-palkittu laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä Ariana Grande nousee eniten Instagram-postauksella tienaavien henkilöiden listalla kolmannelle paikalle. Seuraajia hänellä on 251 miljoonaa.

Grande on valittu maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten joukkoon ja vuonna 2018 Billboard -lehti valitsi 28-vuotiaan pop-ikonin Vuoden naiseksi. Tämä musiikkimaailman sensaatio on aikamoinen sensaatio myös sosiaalisessa mediassa, sillä toukokuun 26. päivänä vuonna 2021 julkaistusta hääkuvasta aviomies Dalton Gomezin kanssa tuli kaikkien aikojen tykätyin henkilön julkaisema postaus, 26,6 miljoonalla tykkäyksellä.

Edellä on vain vuonna 2019 julkaistu kuva kananmunasta, jonka ainoa tarkoitus oli rikkoa Kylie Jennerin aiempi ennätys. Grandella on hallussaan myös 22 Guinnessin maailmanennätystä, muun muassa eniten julkaisuviikollaan listaykköseksi nousseita singlejä Billboard Hot 100 -listalla.

Valtava seuraajamäärä takaa myös mukavat tienestit, sillä yhdestä sponsoroidusta julkaisusta Grande kuittaa 1,51 miljoonaa dollaria eli 1,28 miljoonaa euroa.

Advertisement

2. Dwayne Johnson

Lista lähenee loppuaan ja palkkiot sen kuin kasvavat! Dwayne Johnson eli The Rock oli vielä viime vuonna ykköspaikalla eniten Instagram-postauksella tienaavien tähtien listalla, mutta tänä vuonna titteli matkasi toiseen osoitteeseen. Ei Johnsonin silti tarvitse surra, sillä maksettu yhteistyö kilauttaa tilille 1,523 miljoonaa dollaria eli 1,29 miljoonaa euroa.

Lempinimi on jäänne Johnsonin showpainiuralta, jonka aikana järkälemäinen ottelija tunnettiin The Rockina. Siirtyminen näyttelijäksi alkoi vielä menestyksekkään painiuran aikana ja vaikka monella tällaiset alanvaihdot eivät ole aivan putkeen menneet, on Johnson malliesimerkki siitä, miten kova työ ja tinkimättömyys palkitaan. Muun muassa Jumanji sekä Fast & Furious -elokuvasarjoissa esiintyneestä Johnsonista on tullut yksi Hollywoodin kovapalkkaisimmista näyttelijöistä.

The Rock tarjoaa 253 miljoonalle Instagram-seuraajilleen sisältöä muun muassa työstä, treenaamisesta ja perhe-elämästä, mutta mukaan mahtuu myös aimo annos oman Teremana-tequilabrändin markkinointia.

Advertisement

Listalla on ollut aika tasaista muutaman edellisen julkkiksen kohdalla, mutta piikkipaikalle siirryttäessä mennäänkin seuraajamäärän suhteen sitten aivan omille lukemilleen.

1. Cristiano Ronaldo

Ei taida tulla monellekaan yllätyksenä, että eniten Instagram-seuraajia ja sitä myöten korkeimman palkkion yhdestä sponsoroidusta postauksesta saava on jalkapallon maailmantähti Cristiano Ronaldo. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka saavutti Instagramissa 200 miljoonan seuraajan rajapyykin vuonna 2020, ja alle kuukausi sitten hän pyyhkäisi vauhdilla seuraavan ”haamurajan” yli, kun seuraajien määrä ylitti 300 miljoonaa. Tänään Ronaldolla on 313 miljoonaa seuraajaa, mikä on noin 4 prosenttia koko maapallon väestöstä. Täysin käsittämätöntä.

Ei siis ole mikään pikkujuttu, jos portugalilainen maalitykki suostuu mainostamaan tuotetta ja palkkio on tietysti sen mukainen. Ronaldo saa yhdestä sposoroidusta julkaisusta noin 1,6 miljoonaa dollaria eli noin 1,35 miljoonaa euroa.

Advertisement

Aika monet ovat varmasti tietoisia Ronaldon Instagram-mahdista ja muutenkin vaikutuksesta tuotteiden markkina-arvoon juuri pelatun jalkapallon EM-turnauksen myötä. Loistokkaan maaliennätyksen lisäksi keskustelua on aiheuttanut kuuluisa lehdistötilaisuus, jossa Ronaldo siirsi kokispullon syrjään ja kehotti juomaan vettä – Coca-Cola oli yksi turnauksen suurista sponsoreista. Kohua lisäsi se, että monessa mediassa Coca-Colan arvon väitettiin pudonneen neljä miljardia Ronaldon tempun jälkeen, mutta todellisuudessa notkahdus tapahtui useita minuutteja ennen lehdistötilaisuuden alkua. Eikä tuollainen tilapäinen pudotus tai tuotteen hyljeksintä tietenkään paljon hetkauta yhtä maailman vahvimmista brändeistä, mutta totta kai yhtiössä oltaisiin paljon ennemmin nähty ainakin Instagram-seuraajien määrästä päätellen maailman suosituimman jalkapalloilijan ottavan hörpyn kokista.

Cristiano Ronaldo mainostaa lähinnä oman CR7-tuotemerkkiään, joka lähti aikoinaan liikkeelle vaatteista, mutta on sittemmin levittäytynyt muun muassa kosmetiikan alalle, kuntosaleihin ja hotelleihin. Maksettuja mainoksia Ronaldo tekee muun muassa Clear-hiustenhoitosarjalle, mutta ei juurikaan muille.

Lue myös:

🤷‍♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme vaikuttavatko julkkisten ja somevaikuttajien julkaisut sinun ostoskäyttäytymiseesi. Pidätkö sponsoroituja julkaisuja tarpeeksi luotettavina?

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosituimmat

Exit mobile version