Viihde
Eläinnäyttelijät Rin Tin Tinistä Babe-possuihin sulattivat sydämet: Hollywoodin 10 karvaista sankaria – osa 2
Kun eläimet tähdittävät elokuvia, tulee niistä monesti suositumpia hamoja kuin ihmiskollegoistaan. Tässä ovat Hollywoodin eläinnäyttelijät, jotka ovat nousseet kaikkien rakastamiksi tähdiksi.
Listafriikki keräsi nämä eläinnäyttelijät eri aikakausilta – mukana on eläimellisiä tähtiä niin mykkäelokuvista kuin viime vuosien kassamagneeteistakin. Myös lajikirjo on laaja, sillä mukaan mahtuu koiria, possuja, erilaisia apinoita, kissa, hevonen, karhu, korppi ja miekkavalas.
Ehkä jotkut listan eläinnäyttelijät ovat sinulle jo ennestään tuttuja; arvaatko keitä mukana on!?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset valkokankaan karvaiset tähdet voit lukea tästä:
Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää – osa 1
Rin Tin Tin -koira
Kaikkiaan 29 elokuvassa esiintynyt saksanpaimenkoira Rin Tin Tin oli 1920-luvun suurin tähti – ainakin jos kategoriana ovat eläinnäyttelijät. Vaikka sen seikkailut valkokankaalla olivat päätä huimaavia, eivät ne vetäneet vertoja koiran oikean elämän käänteille.
Rin Tin Tin syntyi Ranskassa vuonna 1918, keskelle ensimmäisen maailmansodan melskettä. Amerikkalainen sotilas Lee Duncan löysi kaksi pentua pommituksissa pahoin tuhoutuneesta kennelistä ja otti ne hoiviinsa. Hän oli vaikuttunut siitä, miten tottelevaisia Rin Tin Tiniksi ja Nanetteksi nimetyt pennut olivat, ja miten nopeasti ne oppivat erilaisia temppuja.
Sodan päätyttyä Duncan päätti viedä koirat mukaan Kaliforniaan, mutta valitettavasti Nanette menehtyi ennen uuteen kotiin pääsemistä. Rin Tin Tin oli kuitenkin elämänsä kunnossa.
Ensiksi Duncan järjesti näytöksiä, joissa Rin Tin Tin esitteli taitojaan, joista kuuluisin oli sen yli neljä metriä korkea hyppy. Eräässä näytöksessä koirasta otettiin hidastettua kuvaa (joka oli tuolloin uusinta uutta teknologiaa), mikä sai Duncanin aivan sekaisin; hän oli varma, että Rin Tin Tin voisi olla elokuvamaailman seuraava eläintähti. Hän tuputti lemmikkiään kaikille vähänkin alaan liittyville ihmisille, mutta ura urkeni lopulta vahingossa.
Satunnaisella kuvauspaikalla dollarin kuvat silmissään käveleskellyt Duncan pani merkille, että elokuvaan värvätty, koulutettu susi ei totellut käskyjä. Niinpä hän tarjosi rooliin Rin Tin Tiniä, joka tietenkin suoriutui mallikkaasti omistajansa ohjauksessa. Legenda oli syntynyt, kun Rin Tin Tin ilmestyi valkokankaalle vuoden 1922 mykkäelokuvassa The Man from Hell’s River. Monesti myöhemminkin Rin Tin Tin astui esi-isiensä saappaisiin ja omaksui suden roolin.
Rin Tin Tinistä tuli niin suuri tähti, että sen suosion on sanottu pelastaneen Warner Brothers -tuotantoyhtiön konkurssilta vuonna 1932. Samana vuonna aikansa superstara kuitenkin kuoli. Rin Tin Tinin suosiosta kertonee paljon se, että kaikki radio-ohjelmat keskeytettiin, jotta kuolemasta voitiin kertoa heti tuoreeltaan.
Cheeta-simpanssi
Jos pyydettäisiin nimeltä mainitsemaan joku eläinnäyttelijä, niin moniko vastaisi Cheeta? Johnny Weissmullerin 1930- ja 1940-luvulla tähdittämistä Tarzan-elokuvista maailmanmaineeseen nousseen Cheeta-simpanssin ”henkilöllisyydestä” on kuitenkin ollut vuosikymmenten ajan kovasti kiistaa.
Joidenkin mukaan Cheetaa esitti aina yksi ja sama, myös Jiggs-nimellä tunnettu, simpanssi, joka mahdollisesti olisi edelleen elossa. Vaikka simpanssit elävät useita vuosikymmeniä, niin on hyvin harvinaista, että ne yltäisivät 70-vuoden ikään. Onkin todennäköisesti ja joissain määrin todistettua, että Cheetaa esitti Tarzaneissa usea eri simpanssi riippuen siitä, minkälaisia taitoja kussakin kohtauksessa tarvittiin.
Cheeta/Jiggs oli kuitenkin se simpanssi, joka vei kunnian ja esimerkiksi Yle uutisoi sen ennätyksellisen korkeasta iästä vuonna 2007. Silloin viihdealan apinoiden rauhoitusalueella Kaliforniassa eläneen Cheetan uskottiin täyttäneen 75 vuotta. Sen syntymäpäivää toitotettiin kansainvälisessä mediassa suureen ääneen eikä kukaan epäillyt rakastetun eläinnäyttelijän tarinan totuudenmukaisuutta. Guinnessin ennätystenkirja oli myöntänyt Cheetalle maailman vanhimman apinan tittelin ja simpanssi viihdytti fanejaan maalaamalla taideteoksia niin vesiväreillä kuin ulosteellaan.
Lehdet rummuttivat Cheetan elämäntarinaa ja hauskaa kertomusta siitä, kuinka ensimmäinen omistaja Tony Gentry oli hankkinut sen Liberiasta ja salakuljettanut takkinsa sisällä Pan Am -yhtiön lennolla Yhdysvaltoihin vuonna 1932; sopivasti ensimmäisen Tarzan-elokuvan kuvauksiin. Lennolla Cheeta oli karannut Gentryltä ja koikkelehtinut vaipoissaan pitkin koneen käytäviä. Cheeta oli rauhoittunut vasta, kun lentoemännät tarjosivat sille tuttipullosta lämmintä maitoa.
Iskevä tarina toki, mutta Atlantin ylittävät kaupalliset lennot aloitettiin vasta vuonna 1939. Kovimmat Tarzan ja Cheeta -fanit eivät kuitenkaan välittäneet epäloogisuuksista.
Crystal-kapusiiniapina
Jos tämän vuosituhannen eläinnäyttelijät pitäisi laittaa järjestykseen kuuluisuuden mukaan, niin varmasti piikkipaikalla olisi Crystal, vaikka sen ura alkoikin jo vuonna 1997 Brendan Fraserin tähdittämässä Viidakon Ykä -elokuvassa.
Sittemmin tämä kapusiiniapina on valloittanut sydämiä muun muassa sellaisissa elokuvissa kuin Eläintohtori, American Pie, Kauhea kankkunen 2 ja Koti eläintarhassa sekä televisiosarjoissa Paluu pulpettiin ja Rillit huurussa. Crystalin tunnetuin roolisuoritus on kuitenkin Night at the Museum – yö museossa -elokuvassa ja sen jatko-osissa, joissa se esittää ilkikurista Dexteriä. Tällä hetkellä Crystal tähdittää Applen tuottamaa Bad Monkey -televisiosarjaa.
Kaikki Crystalin kanssa tekemisissä olleet ylistävät sen maasta taivaisiin ja sanovat sen olevan erityislaatuisin ja taitavin eläin, jonka kanssa he ovat ikinä työskennelleet.
Edesmenneellä Robin Williamsilla oli kuitenkin päinvastaistakin sanottavaa, joskin tapansa mukaan pilke silmäkulmassa, nimittäin Crystal oli Night at the Museum -elokuvan kuvauksissa löytänyt hotelli helpotuksen Williamsin päältä: ”Crystalissa yhdistyvät pahimmat puolet lasten ja eläinten kanssa työskentelemisestä, koska se on lapselta näyttävä eläin. Ja kuka ihminen voi muka ulostaa toisen päälle kesken kohtauksen ja kaikki ympärillä olijat vain huokailevat kuin jotain suloista olisi tapahtunut?”.
Liekö syömisillä olla tekemistä asian kanssa, sillä kuvauspäivinä Crystalin suurinta herkkua ovat suklaa, Nutella, kananmuna, viinirypäleet ja pähkinät. Tavallisessa arjessa sen ruokavalio koostuu pitkälti hämähäkeistä ja kärpäsistä.
Babe-possut
Ei varmaan ole olemassa toista possua, joka on sulattanut ihmisten sydämet niin laajasti ympäri maailman, kuin Babe. Vuonna 1995 ensi-iltansa saaneessa Babe – urhea possu -elokuvassa ei kuitenkaan esiintynyt vain yksi pieni porsas, vaan kokonaista 46. Niiden lisäksi tietyissä kohtauksissa käytettiin hyväksi myös robotiikkaa.
Miksi ihmeessä noin monta porsasta; eikö yksi olisi riittänyt?
Syy oli tuotannon aikataulussa ja valitussa sikarodussa. Australiassa suoritetut kuvaukset kestivät viisi kuukautta, mutta Babe-possu ei tietenkään saanut elokuvan aikana kasvaa. Siksipä joka kolmas viikko kuvauksiin tuotiin uusi kuuden pikkuporsaan joukko, joka korvasi osansa tehneet ja liian suuriksi kasvaneet edeltäjänsä. Sikojen täytyi olla puhdasrotuisia, jotta ne näyttäisivät varmasti tarpeeksi samanlaisilta, ja valittu rotu on jalostettu kasvamaan vauhdilla. Yhteensä elokuvaa varten hankittiin 48 possua, joista yksi ei saanut lainkaan paistatella parrasvaloissa ja yksi toimi mainosmateriaalin kasvona.
Possuja tiiminsä kanssa väsymättä kouluttanut Karl Lewis Miller on sanonut niiden olleen kovin mekaanisia kaikessa tekemisessään, mutta toisaalta hän myöntää kaikkien possujen nauttineen hurjasti rapsutuksista ja oppineen asioita huomattavasti koiria nopeammin. Yhteensä Miller joukkoineen koulutti elokuvaa varten 970 eläintä, joista noin 500 pääsi lopulliseen versioon.
Elokuvassa Baben sukupuolta ei tarkoituksenmukaisesti missään vaiheessa kerrota; se on täysin tarpeetonta tarinan kannalta. Tästä huolimatta kaikki possunäyttelijät olivat naaraspuolisia; siitä yksinkertaisesta syystä, että urospossujen sukuelimet olisivat olleet liian näkyvät.
Sitkeästä urbaanilegendasta huolimatta elokuvan sankareita ei grillattu kuvausryhmän illanvietoissa, vaan jokainen päätyi ennalta sovitusti viettämään lokoista elämää eri maatiloille.
Keiko-miekkavalas
Kuka tahansa 1990-luvulla elänyt muistaa Free Willy -elokuvat. Supersuosittu elokuvasarja kertoo teini-ikäisestä pojasta, joka ystävystyy vesipuiston miekkavalaan kanssa. Vuonna 1993 ilmestyneessä ensimmäisessä osassa Willy-miekkavalasta esitti Keiko, vuonna 1979 Islannin edustalta muutaman vuoden ikäisenä poikasena vangittu miekkavalas, joka oli esiintynyt yli vuosikymmenen ajan eri huvipuistoissa. Myöhemmissä osissa miekkavalas oli tehty robotiikan avulla.
Free Willy aiheutti valtavan palauteryöpyn, jossa Keikolle vaadittiin parempia elinoloja, joten Warner Brothers -tuotantoyhtiön rahoittamana ja lahjoitusten turvin miekkavalaalle rakennettiin 7 miljoonan dollarin fasiliteetit. Tarkoitus oli sopeuttaa Keiko takaisin luontoon. Vuonna 1998 se lennätettiin Islantiin tutustumaan syntymävesiinsä ja hiljalleen oppimaan elämään omillaan.
Vuonna 2002 Keiko vapautettiin avomerelle lopullisesti. Tarina ei kuitenkaan sen osalta päättynyt onnellisesti, sillä ihmisiin ja ruokintaan tottunut Keiko ei koskaan sopeutunut uuteen laumaansa eikä se osannut saalistaa tehokkaasti. Jo seuraavana vuonna se menehtyi aliravittuna, todennäköisesti keuhkokuumeeseen.
Vaikka Keikon elämä oli valitettavaa kurjuuttaa aivan sen ensimmäisiä elinvuosia lukuun ottamatta, jätti se varsin merkittävän perinnön. Keikon ansiosta ihmiset tulivat tietoisemmiksi miekkavalaiden kohtelusta ja yleinen mielipide niiden pitämisestä tarhattuina pienissä altaissa rupesi kääntymään negatiiviseksi.
Lue ensimmäinen osa: Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää – osa 1
Lue myös: