Yhteiskunta
10 esinettä, jotka murhaaja Ed Gein valmisti kuolleiden ihosta ja ruumiinosista
Kun puhutaan ihmishirviöistä, jää yksi nimi usein ”valitettavan” vähälle huomiolle. Ehkä siksi, että Ed Gein ei ollut kannibaali tai sarjamurhaaja sanan varsinaisessa merkityksessä.
Yhdysvalloissa sarjamurhaajan yksi määritelmä on se, että henkilö on surmannut vähintään kolme ihmistä. Varmuudella ei voida sanoa, etteikö yhdysvaltalainen Edward Theodore Gein olisi tappanut useampiakin ihmisiä, mutta uhreja oli todistetusti ”vain” kaksi. Näiden henkirikosten lisäksi Gein kunnostautui haudanryöstäjänä ja hänen tiedetään kaivaneen ylös ainakin yhdeksän naisen ruumiit. Kun tämä Plainfieldin teurastaja -lempinimen saanut mies oli nylkenyt ruumiit, valmistui ihosta ja muista ruumiinosista erilaisia käyttöesineitä ja asusteita.
Ja juuri näihin esineisiin Listafriikki tutustuttaa lukijansa tänään; kuvia näistä oli luonnollisesti hankala löytää, mutta kaikkien mielikuvitus varmasti täyttää tyhjät kohdat. Samalla käydään läpi Geinin elämää ja seikkoja, jotka johtivat ennennäkemättömään toimintaan ja karmaiseviin sisustuselementteihin.
Tuhkakuppeja ja kulhoja
Ed Geinin jäljille päästiin marraskuun 16. päivänä vuonna 1957, kun 58-vuotias rautakaupan pitäjä Bernice Worden katosi liikkeestään. Kun Plainfieldin kaupungin apulaisseriffi Frank Worden meni iltapäivällä tapaamaan äitiään kaupalle, ei tätä näkynyt missään. Apulaisseriffi Worden huomasi, että kassakone oli tyhjätty käteisestä, lattialla oli verijälkiä ja kuiteista päätellen liikkeessä edellisenäkin iltana asioinut Gein oli ollut katoamispäivän viimeinen asiakas.
Poliisit lähtivät Geinin tilalle, mutta talo oli pimeänä, joten seriffi Art Schley meni tutkimaan läheistä ulkorakennusta. Kävellessään pimeässä vajassa Schley törmäsi johonkin katosta roikkuvaan, jonka hän luuli aluksi olevan nyljetty peura. Kun hän osoitti taskulampulla katosta roikkuvaa ruhoa, paljastui tilanteen kauheus: kyseessä ei ollutkaan peura, vaan halkaistu ja suolistettu ihmisen ruumis, jolta oli leikattu pää irti. Bernice Worden oli löytynyt.
Myöhemmin, kun poliisit pääsivät tutkimaan Geinin painajaismaista taloa, löytyi Wordenin pää kangaskassista. Siitä oli varmasti ollut tarkoitus tehdä esimerkiksi kulhoja ja tuhkakuppeja. Keittiöstä nimittäin löytyi useita ”astioita”, jotka oli valmistettu sahaamalla pääkallosta yläosa pois. Kulhot pysyivät näppärästi pystyssä hampaisiin ja niskanikamiin nojaten.
Liivi ja säärystimet
Ed Gein syntyi 27. elokuuta 1906 Wisconsinin osavaltiossa ja hän oli George ja Augusta Geinin toinen poika; Henry-veli oli viisi vuotta vanhempi. Pahasti alkoholisoitunut George oli väkivaltainen poikiaan kohtaan, ja perheen päänä toimi Augusta-äiti, joka oli fanaattinen uskovainen ja manipuloiva määräilijä.
Hän halusi perheen muuttavan kauas kaupungin houkutuksista, joten poikien ollessa vielä pieniä, asettuivat Geinit asumaan syrjäiselle maatilalle Plainfieldiin. Augusta saarnasi pojille päivittäin maailman moraalittomuudesta ja luki heille otteita Raamatusta. Valitut kappaleet liittyivät aina kuolemaan ja jumalalliseen kostoon.
Augustan mukaan kaikki naiset, paitsi hän itse, olivat epäsiveellisiä huoria ja paholaisen kätyreitä. Ed palvoi maata äitinsä jalkojen alla, ja vaikka tämä oli lapsiaan kohtaan kylmä ja tunteeton, rakastivat pojat häntä valtavasti.
Kieroutunut suhde psykoottiseen äitiin johti myöhemmällä iällä siihen, että Ed halusi ”päästä tämän ihon alle”. Ei seksuaalisesti (tavallaan), vaan hän halusi olla äitinsä kanssa yhtä, jopa muuttua täksi kokonaan. Siksipä Ed parkitsi ruumiista nylkemänsä nahat ja valmisti niistä kokonaisen asun itselleen. Suurin yksittäinen kappale oli yhdestä ja samasta ylävartalon nahasta valmistettu korsettityyppinen liivi, jolla hän sai kiristettyä vyötäröään naisellisemmaksi. Liivin kaverina oli useista ihon paloista kootut, koko jalan mittaiset säärystimet, jotka viimeistelivät asun. Pidätyksensä jälkeisissä kuulusteluissa mies kertoi pukeutuneensa nahkavaatteisiin, koska oli aina halunnut tietää, miltä tuntuisi olla nainen.
Lampunvarjostin
Vaikka äiti yritti mahdollisimman paljon pitää pojat eristyksissä ulkomaailmasta, oli heidän kuitenkin käytävä koulussa. Ediä kiusattiin, sillä hän vaikutti usein naureskelevan omille ajatuksilleen ilman mitään näkyvää syytä. Hänellä ei ollut kavereita, ja jos hän yritti ystävystyä jonkun kanssa, oli siitä tiedossa kotona ankara nuhtelu. Koulussa Ed pärjäsi kohtalaisesti ja hän oli jo hyvin nuorella iällä taitava lukemaan; se olikin reitti päästä tutustumaan ulkomaailmaan.
Lukuharrastus suuntautui aikuisiällä synkkiin aiheisiin. Hän luki murhamysteerejä ja ahmi kioskeilta ostamiaan sensaatiolehtiä, joissa kerrottiin kannibaaleista ja haudanryöstäjistä. Erityisen kiinnostunut mies oli kaikesta natseihin liittyvästä.
Kauhujen taloa tutkittaessa löytyi lehtileikkeitä, joissa kerrottiin muun muassa Buchenwaldin keskitysleirin komentajana toimineen Karl-Otto Kochin vaimosta Ilse Kochista, joka valmistutti esineitä teloitettujen ihosta. Artikkeleissa puhuttiin muun muassa kuuluisasta lampunvarjostimesta, joka oli tehty kokonaan ihmisen nahasta. Tuolloin ei vielä tiedetty, että kyseinen tarina oli keksitty: Lamppua on myöhemmin tutkittu ja sen on osoitettu olevan kasviselluloosaa.
Mutta aito ihmisen nahasta tehty lampunvarjostin löytyi Ed Geinin talosta. Inspiraation lamppuun hän oli mitä ilmeisimmin saanut natsien hirmuteoista lukiessaan.
Roskakori ja tuolit
Kun George-isä kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1940 alkoivat aikuiset pojat tehdä erilaisia hanttihommia ja Ed toimi jopa lapsenvahtina naapureiden pienokaisille. Äidin ote kolmenkympin paremmalla puolella olleista pojista vain vankistui, ja Edille se kävi enemmän kuin hyvin. Henry sen sijaan rupesi kapinoimaan ja alkoi Augustan suureksi kauhuksi tapailemaan eronnutta naista. Henry myös vieroksui veljensä pakkomielteistä kiintymystä äitiin ja arvosteli Augustan hallitsevaa käytöstä – hän puhui äidistä usein ikävään sävyyn. Se loukkasi Ediä.
Toukokuussa 1944 veljekset olivat kulottamassa kotitilan peltoja, jolloin tuli lähti leviämään kontrolloimattomasti. Palomiehet jouduttiin kutsumaan sammutustöihin ja Ed kertoi Henryn kadonneen. Saman päivän iltana virkavalta löysi Henryn kuolleena alueelta, joka oli säästynyt tulelta. Kuolinsyyksi määriteltiin tukehtuminen, ja vaikka Henryn päänalueella havaittiin ruhjeita, ei ruumiinavausta suoritettu, vaan menehtyminen todettiin onnettomuudeksi. Kukaan ei epäillytkään, että Ed olisi voinut satuttaa toista ihmistä, varsinkaan omaa veljeään. Varmuutta asiaan ei tietenkään koskaan saada, mutta on hyvin mahdollista, että Edillä oli kuoleman kanssa jotain tekemistä – ehkä se oli kosto rakkaan äidin arvostelemisesta. Vihdoin Ed sai Augustan kokonaan itselleen.
Mutta vain hetkeksi, sillä äiti menehtyi joulukuussa 1945 ja siitä alkoi Edin alamäki.
Koska Ed ei ollut koskaan viettänyt paljon aikaa vastakkaisen sukupuolen kanssa, alkoi hän äitinsä kuoltua kiinnostua naisista, mutta vain kuolleista. Hän kertoi poliisin kuulusteluissa käyneensä paikallisella hautausmaalla useita kymmeniä kertoja, mutta jättäneensä suurimman osan aikaa ruumiit arkkuihin. Vaikka Ed oli erityisen kiinnostunut naisten rinnoista ja sukupuolielimistä, ei hän omien sanojensa mukaan koskaan harrastanut ruumiiden kanssa seksiä, koska äiti oli kertonut seksin olevan suora tie helvettiin. Lisäksi Ed oli sitä mieltä, että ”ruumiit haisivat liian pahalta”.
Mutta huonekaluiksi ne kelpasivat. Kun poliisit yrittivät saada selkoa saastaisesta talosta, löysivät he sekasorron keskeltä ihmisen nahasta tehdyn roskakorin. Lisäksi keittiössä oli muutama tuoli (katso kuva tästä), jotka oli taidokkaasti verhoiltu parkitulla iholla.
Naamiot
Edin maailma romahti, kun äiti kuoli, ja hän erakoitui täysin suureen maalaistaloon. Hän naulasi umpeen yläkertaan johtaneet rappuset ja äitinsä vanhan makuuhuoneen, joka jäi niille sijoilleen vuosien ajaksi. Itse hän eli keittiössä ja sen viereisessä pienessä huoneessa, jotka alkoivat täyttyä roskasta, ruoantähteistä ja jossain vaiheessa erinäisistä ruumiinosista.
Kun Ed alkoi ryöstelemään hautoja, valitsi hän kohteet sanomalehden kuolinilmoituksista. Ruumiiden piti olla mahdollisimman tuoreita, ettei hajoamisprosessi ollut päässyt liian pitkälle. Hän valikoi keski-iän ylittäneitä naisia, jotka muistuttivat ulkonäöltään mahdollisimman paljon Augustaa, sillä hirvittävien nahkavaatteiden lisäksi Ed valmisti ruumiiden kasvoista naamareita. Naamioissa oli jäljellä hiukset, kulmakarvat, silmäluomet ripsineen, korvat, nenät ja huulet; vain silmien kohdilla oli reiät, koska olihan Edin nähtävä eteensä pukeutuessaan kammottavaan asuunsa.
Rullaverhon narun nuppi
Jossain vaiheessa hautojen ryöstäminen ei enää riittänyt, vaan Ed ryhtyi hankkimaan materiaalia alusta alkaen omatoimisesti. Vuonna 1954 mystisesti kadonnut tavernan omistaja Mary Hogan oli ensimmäinen uhri. Hänen kohtalonsa pysyi hämärän peitossa siihen asti, kunnes poliisit tuolloin marraskuisena päivänä vuonna 1957 ratsasivat Geinin tilaa. Sisältä talosta löytyi sekä Hoganin pääkallo että tämän kasvoista tehty naamio; kolme vuotta aiemmin kuollut uhri oli tunnistettavissa tarkasti irrotetusta kasvojen ihosta.
Jo samana iltana poliisit pidättivät Edin, joka oli ollut naapurissa illallisella. Kukaan ei osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea muutamasta pienestä huoneesta tulisikaan paljastumaan. Vaikka Ed itse kielsi jyrkästi kannibalismin, löytyi muun muassa Bernice Wordenin sydämen sisältävä pussi lieden vierestä. Se ei tokikaan todistanut mitään, eikä Ediä yleisesti pidetä ihmissyöjänä.
Mutta ottaen huomioon kaiken muun, ei olisi mikään ihme, vaikka sisäelimet olisivat päätyneet pääkallosta tehdylle keittolautaselle.
Yksi omituisimmista poliisin löytämistä esineistä (jos niitä voi järjestykseen laittaa), oli rullaverhojen naruun pujotetut huulet. Ne olivat ilmeisesti toimittaneet nupin virkaa.
Sängyn tolppien koristeet
Vuosien mittaan jotkut naapureista olivat käyneet aina silloin tällöin kylässä yksinäisen Edin luona. Vaikka miehen ajateltiin olevan vähän kummallinen, oli hän silti pidetty henkilö.
Eräs nuori poika alkoi maatilalla käytyään kertomaan tarinaa Edin omituisista esineistä. Hän sanoi miehen esitelleen makuuhuoneessaan pitämiään ihmisen päitä ja kertoneen niiden olevan kaukomailta tuotuja matkamuistoja. Edin mukaan hänen toisessa maailmansodassa palvellut serkkunsa oli kohdannut ”kaukana eteläisellä merellä” pääkallonmetsästäjiä ja saanut heimoilta mukaansa näiden kuivattamia päitä.
Ensin kukaan ei ottanut nuorukaisen juttuja tosissaan, mutta sitten pari muutakin Edin luona vieraillutta miestä kertoi nähneensä säilöttyjä naisten päitä. He olivat pitäneet niitä hyvin todentuntuisina Halloween-koristeina.
Huhut Edin oudoista esineistä alkoivat liikkua, ja monet jopa vitsailivat oletetuista ihmisten päistä Edin itsensä kanssa. Hän reagoi juttuihin joko nauramalla tai sanomalla, että itse asiassa kuulopuheet pitävät täysin paikkansa. Mutta ei kukaan kuvitellutkaan hänen puhuvan totta.
Kulhojen ja -tuhkakuppien valmistamisen lisäksi Ed oli käyttänyt pääkalloja muutenkin sisustamiseen. Hän oli laittanut niitä sänkynsä tolppien päihin koristeeksi.
Hansikkaat
Ed Gein on toiminut esikuvana monille kauhutarinoille, tunnetuimpina Texasin moottorisahamurhat -elokuvasarjan Leatherface sekä Uhrilampaat -kirjan ja samannimisen elokuvan Buffalo Bill. Jälkimmäinen muistuttaa Geiniä erityisesti, sillä hän rakensi nylkemistään ruumiista kokonaista pukua itselleen.
Yleisen väärinkäsityksen mukaan myös kauhuklassikko Psyko olisi perustunut Ed Geinin elämään, mutta vuonna 1959 julkaistun romaanin kirjoittanut Robert Bloch on kertonut kirjoitusprosessin olleen jo hyvässä vauhdissa siinä vaiheessa, kun Geinin hirmuteot tulivat esiin. Bloch on toki sanonut, että yhtäläisyydet Ed Geinin ja fiktiivisen Norman Batesin välillä olivat hänen itsensäkin mielestä hyytävät; varsinkin kun ottaa huomioon, että Bloch asui Wisconsinissa vain reilun viidenkymmenen kilometrin päässä Geinistä.
Jotenkin nämä fiktiiviset hahmotkin kalpenevat tosielämän teurastajan rinnalla. Tähän mennessä olemme saaneet Geinin pukuun kasaan ylävartalon kattavan liivin, nahkaleggingsit ja naamiot. Kokonaisuuden kruunasivat rannemittaiset hansikkaat. Kumpikin käsine oli tehty kahdesta osasta, jotka oli ommeltu yhteen sormien mallia mukaillen.
Seinäkoristeet
Kaikkien hirvittävien asujen ja huonekalujen lisäksi Ed oli valmistanut ruumiinosista seinäkoristeita: huoneiden seinille oli naulattu neniä ja kynsiä. Edin talon kotietsintä on yksi historian kammottavimmista, sillä joka nurkasta löytyi jotain toinen toistaan järkyttävämpää.
Eräästä kenkälaatikosta paljastui suolaan säilöttyjä naisten sukuelimiä, joista muutamien pääteltiin olevan peräisin teini-ikäisiltä tytöiltä. Ediä epäiltiinkin syylliseksi useisiin selvittämättömiin katoamisiin Plainfieldin lähistöllä, mutta mitään ei voitu todistaa, eikä hän itse tunnustanut kuin Hoganin ja Wordenin murhat.
Kaikki muut ruumiit tai niiden osat Ed kertoi keränneensä hautausmaalta. Viranomaiset avasivat muutaman ryöstön kohteeksi ilmoitetun haudan todeten ne tyhjiksi. Osittain Edin kertomukset siis pitivät paikkansa, mutta talosta löytyneiden esineiden määrä viittasi vahvasti siihen, että veriteot eivät olleet jääneet kahteen kertaan.
Rikospaikkatutkijat kuvasivat tarkasti kaikki löydetyt esineet, minkä jälkeen ne tuhottiin. Ei siis ole pelkoa, että Geinin iholla päällystettyjä tuoleja ilmestyisi huutokauppoihin.
Nännivyö
Niin kammottavia kuin Ed Geinin valmistamat esineet ja asut olivatkin, ehkä makaaberein kaikista oli nännivyö. Se oli nimenomaan sellainen kuin nimitys antaa ymmärtää. Ed oli ommellut yhteen koko joukon nännejä ja liittänyt vyöhön vielä asianmukaisen soljen, jotta käyttäminen oli helpompaa.
Pidätyksen jälkeen Ed määrättiin mielentilatutkimukseen, jossa hänellä todettiin skitsofrenia. Sen perusteella murhaajaa ei voitu tuomita rikoksistaan ja niinpä hänet passitettiin mielisairaalaan. Riittävän terveeksi arvioitu Ed palasi oikeuteen vuonna 1968, jolloin valamiehet totesivat hänet syylliseksi Bernice Wordenin murhaan; Mary Hoganin murhaa ei kustannussyistä otettu käsittelyyn ollenkaan. Tuomari kuitenkin katsoi, ettei Ed ollut ollut murhahetkellä täydessä ymmärryksessä, joten mies suljettiin psykiatriseen laitokseen loppuelämäkseen.
Ed Gein kuoli heinäkuun 26. päivänä vuonna 1984 pitkän sairastelun jälkeen ja hänet haudattiin sinne, minne hän oli aina epätoivoisesti halunnut: äitinsä Augustan viereen.