Yhteiskunta
10 ruokaa, jotka keksittiin vahingossa ja sattumalta: Sandwich syntyi himopelaajan tarpeisiin
Joskus ne parhaimmat keksinnöt syntyvät täysin vahingossa. Jos jotain oikein yrittää, niin haluamaansa lopputulosta ei synny, ja sitten taas ihan sattumalta kehkeytyy jotain mullistavaa.
Nyt selviää, miten syntyivät muun muassa vohveliset jäätelötötteröt, maissihiutaleet, sinihomejuusto ja sandwich-voileipä. Aika moni ateriahetki olisi köyhempi ilman näitä!
Sanottakoon vielä, että lähes kaikki tämän listan kohdat ovat hieman kiistanalaisia. Tämän voi päätellä ihan maalaisjärjellä, sillä voiko joku tosiaan väittää satavarmasti olevansa ensimmäinen, joka on keksinyt, miten jotain ruokaa valmistetaan tai miten sitä pannaan suuhun? Tässä kuitenkin 10 mielenkiintoista tarinaa vahingossa tai täysin sattumalta keksityistä ruoista.
10. Jäätelötötterö
Vuoden 1904 maailmannäyttelyssä Yhdysvaltain St. Louisissa jäätelöä ruvettiin olosuhteiden pakosta tarjoilemaan vohvelista.
Kuuma heinäkuinen päivä houkutteli maailmannäyttelyn vieraita Arnold Fornachoun jäätelökioskille. Kauppa kävi kuin rajuilma, minkä vuoksi kupit loppuivat kesken.
Onneksi viereinen koju kuului kondiittori Ernest Hamwille, joka tarjosi ratkaisua jätskitarjoiluun. Hänellä oli myynnissä kotimaansa Syyrian herkkuja, ja hän keksi kääriä zalabian – rapean, vohvelimaisen leivonnaisen – kartion muotoon.
Se olikin mitä kätevin astia jäätelön tarjoamiseen, sillä enää ei tarvittu kuppeja tai lusikoita. Ja mikä parasta: koko komeuden sai syödä!
9. Maissihiutaleet
Kellogg’s-elintarvikeyhtiö ei kehittänyt maissihiutaleita, vaan yhtiö oli perustettava, koska vahingossa keksittyjä maissihiutaleita oli saatava tuotantoon ja myyntiin.
Lääkäri John Harvey Kellogg pyöritti Yhdysvaltain Michiganissa sijainnutta Battle Creek Sanitarium -parantolaa, joka oli maailmankuulu terveyskylpylä erityisesti rikkaiden ja kuuluisien keskuudessa.
Hoitolassa kirjanpitäjänä työskennellyt Will Keith Kellogg kehitti veljensä kanssa asiakkaille ja potilaille monia erilaisia kasvisruokia, ja mukana työssä oli myös muita perheenjäseniä.
Maissihiutaleiden syntyhistoriassa kiisteltyä onkin se, että kuka saa kunnian keksinnöstä ja keitä oli paikalla, kun hiutaleet näkivät päivänvalon. Tämä johti toki perheriitaan ja patenttikiistaan.
Kaikki mahdolliset osalliset ja sivulliset ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, miten maissihiutaleet syntyivät. Lisäksi yhtä mieltä ollaan siitä, että paikalla olivat varmasti Kelloggin veljekset.
He halusivat kovasti löytää korvikkeen tavalliselle leivälle, joka aiheutti monille ummetusta. Tavoitteena oli valmistaa jotain täysjyväistä.
Eräänä iltana J.H. Kellogg jätti vehnänjyvistä tehdyn taikinan keittiön tasolle. Aamulla kuivahtanutta taikinaa ei kuitenkaan heitetty menemään, vaan se laitettiin kaulauskoneeseen. Levyn sijaan tuloksena oli ohuita hiutaleita, jotka sitten keksittiin laittaa uuniin. Tuloksena oli herkullisia paahtuneita leipähiutaleita. W. K. Kelloggin tehtäväksi tuli selvittää, mitä oli tapahtunut ja miten tämä saataisiin toistettua.
Jo nämä leipähiutaleet olivat monen asiakkaan mielestä herkullinen aamiainen, mutta Kelloggit olivat vakuuttuneita, että hiutaleista voisi saada vieläkin parempia ja terveellisempiä. Niinpä he vaihtoivat vehnän maissiin, ja näin syntyivät Corn Flakesit eli maissihiutaleet.
8. Sinihomejuusto
Juustoa on valmistettu jo ainakin 8000 vuoden ajan, eli lähes siitä lähtien, kun ihminen kesytti naudan, lampaan ja vuohen. Sinihomejuustot ovat kuitenkin paljon nuorempi keksintö, sillä vanhimmat kirjalliset maininnat siitä ovat noin tuhannen vuoden takaa.
Yksi vanhimmista ja tunnetuimmista sinihomejuustoista on ranskalainen Roquefort. Tuo voimakkaan makuinen ja tuoksuinen sinihomejuusto on kansallisaarre ja tarkasti suojattu herkku. Aitoa Roquefortia saa valmistaa vain Lacaune-lammasrodun maidosta, ja sen kypsyminen tapahtuu Roquefort-sur-Soulzonin luolissa, joissa elää juustolle ominaisen maun antava Penicillium roqueforti -home.
Näissä eteläisen Ranskan luolissa sinihomejuuston historia ainakin tämän mielenkiintoisen tarinan mukaan sai alkuna.
Legendan mukaan nuori lammaspaimen oli luolan viileydessä nautiskelemassa eväitään: leipää ja lampaanmaidosta valmistettua juustoa. Kesken ruokailun paimen näki lähistöllä kauniin neidon ja lähti kiireellä tämän perään. Eväät jäivät luolaan.
Tarina ei kerro, miksi paimen viipyi tuolla vikittelyreissulla parin kuukauden ajan, mutta kun hän viimein palasi luolalle, oli sinivihreä home peittänyt leivän ja juuston. Useimmat olisivat luultavasti heittäneet eväät saman tien pois, mutta nälkäinen paimen päätti maistaa juustoa.
Home ei ollut pilannut juustoa, vaan olikin tehnyt siitä entistä maukkaampaa. Näin sai alkunsa yksi maailman kuuluisimmista juustoista – ainakin jos legendaa on uskominen.
7. Mehujää
Kesäkuumalla ei välttämättä maistu moni raskaampi suuhunpantava, mutta raikas mehujää on mitä parhain herkku hellepäivään.
Vaikka jäisiä mehupuikkoja oli toki imeskelty jo paljon aiemmin, keksi Frank Epperson vuonna 1905 täysin sattumalta uuden ja huomattavasti kätevämmän tavan nauttia mehujäätä.
Vain 11-vuotias Epperson oli eräänä iltana ulkona valmistamassa itselleen limonadia sekoittamalla yhteen jauhetta ja vettä. Epperson kuitenkin unohti limsan siinä muuta puuhaillessaan ja jätti kupin vahingossa ulos. Yö oli kylmä.
Seuraavana aamuna Epperson huomasi puisen sekoitustikun jäätyneen pystyyn seokseen. Hän irrotti jäisen limonadin kupista kuuman veden avulla, otti tikusta kiinni ja nuolaisi hedelmäistä jäätä. Pian poika oli myymässä tuotostaan naapureille ja tuttaville, jotka olivat enemmän kuin innoissaan. Vuonna 1924 Epperson patentoi tuotteensa nimellä Popsicle ja maailmanvalloitus oli valmis alkamaan.
6. Nachot
Kuva: Pixabay
Meksikolainen Ignacio Anaya García työskenteli vuonna 1940 ravintolassa Piedras Negrasin kaupungissa, joka sijaitsee lähellä Yhdysvaltain rajaa. Läheisestä Yhdysvaltain armeijan tukikohdasta saapui eräänä iltana yllättäen suuri joukko sotilaiden vaimoja syömään. Anaya García ei halunnut tuottaa rouville pettymystä, joten ruokaa oli saatava pöytään paljon ja nopeasti.
Nacho-lempinimellä tunnettu Anaya García suuntasi päättäväisesti keittiöön. Hän otti kasan kuivahtaneita tortilloja, raastoi niiden päälle juustoa ja työnsi uuniin. Kun juusto oli muutaman minuutin päästä sulanut, otti kokki koko komeuden ulos ja heitti päälle muutaman siivun jalapenoa. Rouvat olivat revetä liitoksistaan.
Sana ravintolan erityisestä herkusta lähti kiirimään, ja kohta kaikki halusivat maistaa ”Nachon erikoista”.
5. Suklaahippukeksit
Miten joku näin mainio ja tarkoituksenmukaiselta vaikuttava herkku voisi olla vahingossa syntynyt? Mutta ennen 1930-lukua näitä suussasulavia keksejä ei kukaan ollut syönyt.
Ruth Wakefield piti miehensä kanssa Toll House Inn -majataloa Yhdysvaltain Massachusettsissa. Hän oli koulutukseltaan kokki ja valmisti itse majatalon vieraille herkullisia aterioita.
Eräänä päivänä Wakefield oli jo leipomassa suklaakeksejä asiakkaailleen, kun kesken valmistuksen hän huomasi leipurinsuklaan olevan loppu. Sen sijaan, että Wakefield olisi lähtenyt kauppaan, kääntyi hän ruokakomeronsa puoleen. Sielä oli Nestlén suklaalevy, mutta enää ei kuitenkaan ollut aikaa sulattaa suklaata taikinaan.
Neuvokas nainen otti työvälineekseen jääpiikin, hakkasi suklaalevyn herneen kokoisiksi palasiksi ja heitti suklaapalat taikinaan pähkinöiden kanssa. Wakefield ajatteli, että suklaa leviäisi uunissa kauttaaltaan keksiin, mutta näin ei käynyt. Suklaahiput pysyivät paikallaan.
Asiakkaat rakastivat täysin uudenlaista keksiä ja sana lähti kiirimään. Sanomalehdet ylistivät Chocolate Chip Cookieta, vieraita tulvi läheltä ja kaukaa, ja kaikki halusivat reseptin.
Niin hyviä kuin suklaahippukeksit ovatkin, niin tämän syntytarinan ehdoton helmi on suklaalevyn pilkkominen jääpiikillä!
4. Worcestershire-kastike
Vuonna 1838 markkinoille tullut Worcestershire-kastike nousi nopeasti suureen suosioon ja siitä tuli yksi maailman tunnetuimmista maustekastikkeista.
Oli kuitenkin täysin sattuman kauppaa, että kastike on olemassa.
Eräs englantilainen aatelinen oli Intian matkallaan maistanut eeppistä maustekastiketta ja kotiin palattuaan hän antoi apteekkari John Wheeley Lealle ja William Henry Perrinsille tehtäväksi kehittää englantilainen versio kyseisestä kastikkeesta. Tehtävä oli hankala, sillä apteekkareilla oli käytössään vain kuvailtu kastikkeen maku.
He kokeilivat erilaisia reseptejä, joissa oli mukana muun muassa etikkaa, anjovista, tamarindia ja erilaisia mausteita, mutta lopputuloksena oli aina hirvittävän makuista litkua.
Miehet löivät hanskat tiskiin ja julistivat kokeilun täydelliseksi epäonnistumiseksi. Viimeisin versio kastikkeesta ei kuitenkaan jostain syystä päätynyt roskiin; ehkä turhautuminen oli tapissaan ja tynnyri heitettiin tuskastuneena kellariin sisältöineen päivineen.
Siellä kellarissa tynnyri pölyyntyi muutaman vuoden ajan, kunnes apteekkarit raivasivat alakerrasta säilytystilaa. He näkivät tynnyrin ja tekivät, mitä kuka tahansa järjellä varustettu ihminen tekisi nähdessään vuosia vanhaa ruskeaa litkua: He maistoivat kastiketta.
Ja mitäs ihmettä: pitkä kypsyminen ja käyminen olivat muuttaneet pahanmakuisen liemen täydelliseksi suolaisen, makean ja happaman yhdistelmäksi. Kokeiluunsa alun perin pettyneet apteekkarit tajusivat loppujen lopuksi onnistuneensa.
Worcestershire-kastike on saanut nimensä Englannin Worcestershiren kreivikunnasta, jossa se aikoinaan sattumalta syntyi. Nimen ääntäminen tuottaa päänvaivaa monille englantia äidinkielenäänkin puhuville. Tämän oikea lausumistapa täytyy vain tietää, sitä ei arvaamalla saa oikein. Kokeile ja kuuntele sitten videolta.
3. Jäähilejuoma
Jäähilejuomat eli slushiet ovat tuttuja ainakin elokuvateattereista ja huvipuistoista. Ja kyllähän sellaisen surauttaa nopeasti kotonakin tehosekoittimessa jääpaloista ja mieluisasta virvoitusjuomasta. Mikäs sen virkistävämpi juotava korventavassa helteessä!?
Tai sitten jäähilejuoman voi valmistaa alkuperäisellä ”reseptillä”, joka oli täysi vahinko.
Dairy Queen -ketjuravintolan omistanut yhdysvaltalainen Omar Knedlik keksi jäähilejuoman vuonna 1958. Hänen jätskibaarinsa laitteet eivät olleet järin luotettavia, joten jälleen kerran eräänä päivänä limsa-automaatti oli sanonut sopimuksensa irti. Knedlik kuitenkin tarvitsi asiakkailleen kylmää juotavaa, joten hän pani limsapulloja pakastimeen.
Pullot jäivät pakkaseen vähän liian pitkäksi aikaa, joten neste muuttui heti pullon avaamisen jälkeen jäähileeksi. Paremman puutteessa Knedlik tarjoili kyseistä virvoketta asiakkaille, jotka yllättäen ihastuivat siihen. Yleisön jatkuvista pyynnöistä johtuen Knedlik ymmärsi osuneensa kultasuoneen, ja rupesi kehittämään isompaa laitetta jääkylmän, hileisen juoman valmistukseen.
2. Sandwich
John Montagu oli Sandwichin 4. jaarli, armoton uhkapeluri ja sandwichin keksijä. Kaikki nämä nivoutuvat yhteen tässä erikoisessa tarinassa, jonka ansiosta miljardeille ihmisille tuttu eväs sai nimensä.
Virallisten jaarlin tehtävien hoitaminen 1700-luvun puolivälissä olisi toki voinut viedä miehen aikaa, mutta enemmänkin tuo aatelinen oli kiinnostunut korttipeleistä. Himopelaajana tunnettu Montagu oli niin pahassa koukussa, että ei mitenkään voinut jättää korttipöytää – ei edes syödäkseen. Niinpä hän pyysi usein palvelijaa tuomaan paistetun lihan kahden leipäviipaleen välissä. Näin hän pystyi syömään pelin tiimellyksessä ilman aterimia eivätkä kädet ja pelikortit tulleet lihasta sotkuun.
Muut pelaajat ihastuivat ideaan ja rupesivat tilaamaan ”samaa kuin Sandwichillä”. Vähitellen annosta alettiin kutsua yksinkertaisesti sandwichiksi.
Tarinan todenperäisyydestä on kiistelty kovasti, mutta valtaosa ruokahistorioitsijoista pitää ainakin sitä uskottavana, että juuri John Montagu teki kahden leipäviipaleen väliin kootusta ateriasta tunnetun ja antoi sille nimensä.
Suomeksi sandwichille ei ole osuvaa vastinetta. Voileipä tarkoittaa myös yhtä leipäviipaletta, jonka päälle on kasattu täytteitä. Toisaalta taas kerrosvoileipä tuo ainakin itselle mieleen useammasta kuin kahdesta leipäviipaleesta kootun luomuksen.
1. Aspartaami
Myönnetään: On hieman kyseenalaista sanoa, että aspartaami olisi ruokaa. Mutta liippaa tarpeeksi läheltä, sillä aspartaami on yleisesti käytetty makeutusaine erityisesti virvoitusjuomissa; muun muassa Pepsi Max ja Coca-Cola Zero Sugar on makeutettu aspartaamilla.
Virvokkeiden lisäksi aspartaamia on myös monissa muissa elintarvike- ja ruokaryhmissä, kuten esimerkiksi sokerittomissa ja kevyissä jogurteissa ja rahkoissa, sekä sokerittomissa mehukeitoissa ja hilloissa. Sovitaan siis, että aspartaami kuuluu listalle.
Yhdysvaltalaisessa G. D. Searle & Co -lääkeyhtiössä kemistinä työskennellyt James Schlatter oivalsi aspartaamin makeuden vuonna 1965 kehittäessään lääkettä mahahaavan hoitoon. Laboratoriossa Schlatter kaatoi vahingossa tutkimaansa seosta sormilleen, mutta arveli sen olevan vaaratonta ja jatkoi töitä pesemättä käsiään.
Myöhemmin toimistohommia tehdessään Schlatter nuolaisi sormeaan, että sai nostettua papereita pinosta, ja huomasi yllättäen erittäin voimakkaan, makean maun.
Yhtiössä yritettiin valmistaa satoja erilaisia versioita aspartaamista, mutta mikään ei vetänyt vertoja alkuperäiselle aineelle. Ja mikäs siinä: jopa 200 kertaa sokeria makeampi aspartaami oli edullista valmistaa ja maistui hyvältä, eikä se ollut vaarallista.
Jälkimmäisestä väitteestä ollaan nykyään hieman eri mieltä, ja vuonna 2023 maailman terveysjärjestö WHO listasi aspartaamin ”mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi”. Tämä julistus ei kuitenkaan aiheuttanut toimenpiteitä Suomessa, sillä WHO:n mukaan aspartaamin käyttäminen on turvallista, jos päivittäistä käyttösuositusta – 40 mg painokiloa kohden – ei ylitetä. Noin 70-kiloisella aikuisella turvaraja ylittyisi esimerkiksi juomalla yli 10 tölkkiä sokeritonta limsaa.
Lue myös:
- Top 10 maailman erikoisimmat juustot – oletko päässyt maistamaan?
- Coca-Cola Zero kehitettiin, koska Light oli liian naisellinen – 10 kummallista faktaa, jotka saavat ihmettelemään maailman menoa
- 10 kummallista säilyketölkkiruokaa
- 10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin