Yhteiskunta
”Tragedian ei pitäisi pilata enää yhtäkään elämää”: 10 uskomatonta tarinaa anteeksiannosta – osa 2
Ei ole olemassa montaa vaikeampaa asiaa kuin anteeksianto. Mutta samaan aikaan mikään ei ole yhtä vapauttavaa kuin itseä loukkanneelle anteeksi antaminen.
Katkeruus, kostonhalu ja viha kalvavat sisintä ja pilaavat elämän, ja usein ainoa keino päästä eteenpäin, on antaa anteeksi. Oli tilanne mikä tahansa.
Listafriikki esittelee nyt kymmenen sydäntäsärkevää ja traagista tarinaa, joissa anteeksiantaminen voi tuntua mahdottomalta. Monelle se voisikin olla mahdotonta, mutta tämän listan vahvat ihmiset päättivät toisin. Jos he pystyvät siihen, niin ehkä jokaisen pitäisi tehdä pientä itsetutkiskelua ja miettiä, olisiko syytä luopua vanhoista kaunoista.
Usein anteeksi antaminen onkin tärkeämpää oman itsen kannalta kuin sen, jolle annetaan anteeksi.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset koskettavat tarinat voit lukea tästä:
10 uskomatonta tarinaa anteeksiannosta – osa 1
Ystävyyttä ja anteeksiantoa
Rachelle Friedman oli keväällä 2010 menossa naimisiin sulhasensa Chris Chapmanin kanssa ja asiaankuuluvasti juhli ystäviensä kanssa polttareita kuukautta ennen häitä.
Friedman vietti leppoisaa polttari-iltaa uima-altaalla, kun yksi hänen parhaista ystävistään tönäisi hänet leikkimielisesti altaaseen. Harmittomasta pilasta tuli kuitenkin 24-vuotiaan juhlakalun elämän mullistanut onnettomuus, kun hän kaatui pää edellä altaan matalaan osaan ja osuma pohjaan mursi kaksi selkänikamaa. Friedman halvaantui rinnasta alaspäin.
Friedman ei kuitenkaan vaipunut synkkyyteen ja neliraajahalvauksesta huolimatta aloitti vain muutama kuukausi onnettomuuden jälkeen urheilemaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, joihin tilanteensa huomioon ottaen pystyi. Häitä ei sinä vuonna järjestetty, mutta Chapman pysyi kumppaninsa rinnalla ja pariskunta sai toisensa seuraavana kesänä. Vuonna 2015 he saivat ensimmäisen lapsensa sijaissynnyttäjän avulla.
Rachelle Friedman, nykyisin Chapman, ei ole milloinkaan kantanut kaunaa lapsuudenystävälleen, joka kohtalokkaana iltana tönäisi hänet altaaseen. ”Se oli vahinko ja olen itsekin lukuisia kertoja töninyt ystäviäni veteen”, kertoo kokemuksistaan kirjan kirjoittanut ja elämästään blogia pitävä sinnikäs nainen.
Hän on sanonut olleensa huolissaan ystävänsä pärjäämisestä jo silloin, kun makasi itse ensihoitajien tutkittavana altaan reunalla. Ystävän nimeä Rachelle Chapman ei ole koskaan suostunut kertomaan julkisuuteen. Kysyttäessä, onko hän pystynyt antamaan anteeksi, on vastaus ollut ”ei”. Chapmanin mukaan ei ole ollut mitään anteeksiannettavaa, sillä hän ei koskaan ole hetkeäkään syyttänyt ystäväänsä, ja naiset olivat varsinkin onnettomuutta seuranneina vuosina toistensa tukena.
Syyttömänä tuomittu antoi anteeksi väärän todistuksen antaneelle
Kun Ricky Jackson (kuvassa) vapautettiin vankilasta vuonna 2014, oli hän istunut 39 vuotta murhasta, jota ei ollut tehnyt.
Vuonna 1975 Jackson ja kaksi hänen ystäväänsä pidätettiin murhasta syytettynä Clevelandin kaupungissa Yhdysvalloissa. Pidätys ja sitä seurannut murhasyyte perustuivat 12-vuotiaan Eddie Vernonin silminnäkijälausuntoon. Vuosikymmenten päästä selvisi, että Vernon ei ollutkaan puhunut totta, minkä vankiselleissään koko aikuisikänsä viruneet Jackson ja hänen ystävänsä kyllä tiesivät.
Vasta aikuisena Vernon tunnusti pastorilleen, että oli nuorena valehdellut poliisille, syyttäjille ja valamiehille. Mikä oli alkanut haluna miellyttää virkavaltaa ja välttyä itse ongelmilta, johtikin kolmen syyttömän miehen elämän pilaamiseen.
Vernon on osaltaan syyttänyt myös poliiseja, jotka hänen mukaansa syöttivät tietoja ja yksityiskohtia murhasta ja muun muassa murhaajien aseista ja pakoautosta ohjaillen pojan todistajanlausuntoa. ”Kaikki tiesivät sen olleen valetta. En nähnyt yhtään mitään. Kaikki nämä vuodet olen tuntenut suurta häpeää ja syyllisyyttä toivoen rohkeutta totuuden kertomiseen”, sanoo Vernon.
Pastorinsa tuella Vernon muutti lausuntoaan ja niin 57-vuotias Ricky Jackson vapautettiin vankilasta. Myöhemmin samana vuonna miehet tapasivat kasvotusten.
Vaikka Jackson olisi voinut tulla tapaamiseen katkerana, oli hänellä aivan muu tarkoitusperä, nimittäin anteeksianto. Hän halasi nyyhkyttävää Vernonia ja sanoi: ”Halusin tulla tänne henkilökohtaisesti kertomaan, että annan sinulle anteeksi. Kaikki on nyt hyvin; olimme molemmat uhreja.”. Jackson on myöntänyt, että anteeksiantaminen ei ollut helppoa ja että hän oli vuosikausia tuntenut Vernonia kohtaan syvää vihaa: ”Tiesin kuitenkin, että anteeksianto on ainoa tapa, jolla pääsisin elämässäni eteenpäin.”.
Lue myös: 10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomina vankilassa
Ymmärtäväinen leski
Matt Swatzell, palomies ja ensihoitaja, oli lokakuun 2. päivänä vuonna 2006 ajamassa kotiinsa vuorokauden kestäneestä työvuorosta, jonka aikana hän oli ehtinyt nukkua puoli tuntia. Väsynyt Swatzell oli vain muutaman kilometrin päässä kotoaan Daculan kaupungissa, Yhdysvaltain Georgiassa, kun hän nukahti rattiin.
Mies hätkähti hirvittävimpään ääneen, mitä ikinä oli kuullut ja tajusi ajaneensa kolarin. Swatzell selvisi vahingoittumattomana, mutta toisessa autossa tilanne oli lohduton: Raskaana ollut 30-vuotias June Fitzgerald ja tämän syntymätön lapsi menehtyivät. Hengissä selvisi puolitoistavuotias Faith-tytär.
Erik Fitzgerald, joka menetti onnettomuudessa vaimonsa ja tulevan lapsensa, oli pappi ja näki anteeksiannon ainoana mahdollisena vaihtoehtona. Fitzgerald osoitti myötätuntoa jo oikeudessa ja anoi Swatzellille lievää tuomiota: ”Miksi tämän onnettomuuden ja tragedian pitäisi pilata enää yhtäkään elämää?”. Kolarin aiheuttanut Swatzell tuomittiin vetoomuksen jälkeen sakkoihin ja yhdyskuntapalvelukseen.
Kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen Swatzell oli kaupassa ja törmäsi siellä sattumalta Fitzgeraldiin; miehet eivät olleet oikeuden määräyksestä saaneet olla toisiinsa yhteydessä. Nyt kuitenkin Fitzgerald lähestyi vaimonsa kuoleman aiheuttanutta miestä, halasi tätä ja sanoi: ”Annan sinulle anteeksi ja minulla on vahva tunne siitä, että meidät on tarkoitettu toistemme elämiin.”.
Tuosta tapaamisesta alkoi harvinaislaatuinen ja läheinen ystävyys: miehet tapasivat toisensa vähintään kerran kahdessa viikossa ja kävivät yhdessä kirkossa tai syömässä. Nykyisin asuessaan eri osavaltioissa miehet tapaavat aina lomillaan. Vuosien kuluessa ystävyys on vain syventynyt, kun perheet ovat kasvaneet: Fitzgerald on mennyt uusiin naimisiin ja saanut lisää lapsia ja myös Swatzell on perustanut perheen. Erityinen paikka Matt Swatzellin sydämessä on kolarissa mukana olleella Faithilla. Itselleen hän ei ole vieläkään täysin antanut anteeksi.
Ystävyyden ihmettelijöille – ja heitä on paljon – Erik Fitzgerald on sanonut: ”Olen opettanut anteeksiantoa ja tiedän myös henkilökohtaisen kokemuksen kautta, että vaikka anteeksianto on tärkeää toiselle ihmiselle, on se täysin välttämätöntä itselle.”.
Sarjamurhaajan kova ulkuori mureni anteeksiannon myötä
Gary Ridgway, joka tunnetaan Green Riverin tappajana, tuomittiin 48 naisen murhasta vuonna 2003. Hirmuteot tapahtuivat pääosin 1980-luvulla, mutta Ridgway saatiin DNA-teknologian avulla nalkkiin vasta vuonna 2001. Kymmenen vuotta myöhemmin hänet tuomittiin syylliseksi vielä yhteen murhaan, vaikka Ridgwayn oman tunnustuksen mukaan uhreja on vielä paljon enemmän.
Kun Ridgwayn tuomiota oltiin lukemassa ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen, saivat uhrien omaiset mahdollisuuden puhua hänelle suoraan. Monet olivat suunniltaan vihasta, kutsuivat miestä sadistiseksi eläimeksi ja toivoivat tälle tuskallista kuolemaa ja mädäntymistä helvetissä. Täysin ymmärrettävää ja oikeutettua. Loppuiäkseen vankeuteen tuomittu Ridgway kuunteli puheenvuoroja ilmeettömänä.
Sitten vuoroon tuli Robert Rule, jonka 16-vuotiaan Linda-tyttären Ridgway oli murhannut vuonna 1982. Se oli ensimmäinen kerta, kun kylmäverinen tappaja näytti oikeudessa minkäänlaisia tunteita. Rulen sanat kuuluivat näin: ”Herra Ridgway, täällä on ihmisiä, jotka vihaavat sinua. Minä en ole yksi niistä. Olet tehnyt minulle hyvin vaikeaksi elää sen mukaan, mihin uskon ja mitä Jumala kehottaa tekemään, eli antamaan anteeksi. Mutta minä annan sinulle anteeksi.”. Rulen sanat nostattivat kyyneleet Ridgwayn silmiin.
Epätodennäköiset ystävät
Vuonna 1993 Mary Johnson menetti ainoan poikansa, Laramiun Byrden, kun 16-vuotias Oshea Israel ampui tätä kotibileissä syntyneen tappelun tuoksinnassa.
Israel tuomittiin taposta 25 vuoden vankeuteen. Aikaa kului, eikä Johnson päässyt irti tunteesta, että hänen pitäisi mennä tapaamaan poikansa tappajaa. Hän oli kuitenkin niin täynnä vihaa ja katkeruutta, että ne valtasivat koko elämän ja vaikuttivat kaikkiin ihmissuhteisiin.
Vasta 12 vuoden kuluttua hän keräsi rohkeutensa ja meni vaatimaan Israelilta vastauksia mieltä kaihertaneisiin kysymyksiin. Vankilatapaamisella Johnsonille tapahtui jotain yllättävää, sillä hän tunsi kaiken vihan katoavan kehostaan ja tajusi pystyvänsä antamaan Israelille anteeksi. Kaksikko ryhtyi ensitapaamisen jälkeen kirjeenvaihtoon ja kun Israel vuonna 2010 vapautui ehdonalaiseen, oli hänellä asunto valmiina odottamassa Johnsonin naapurissa.
Kaksikko kiertää ympäri maata kertomassa tarinaansa ja puhumassa väkivallattomuuden puolesta ja anteeksiannon merkityksestä. Mary Johnson jopa kutsuu Israelia haastatteluissa pojakseen.
Lue myös: