Yhteiskunta

Mitä nykypäivästä ajateltiin vuonna 1923? Sadan vuoden takaiset ennustukset vuodelle 2023

Julkaistu

Tulevaisuuden pohtiminen on hauskaa! Ja hauskaa on myös katsoa taaksepäin ja nähdä, minkälaisia olivat sadan vuoden takaiset ennustukset vuodelle 2023.

Nyt siis otetaan katsaus siihen, minkälainen maailman vuonna 1923 ajateltiin olevan sadan vuoden päästä – eli nyt. Iso osa näistä ennustuksista on kerätty Calgaryn yliopiston tutkijan Paul Fairien Twitter-tililtä. Hänellä on tapana julkaista kuvia vanhoista sanomalehtiartikkeleista ja vuodenvaihteessa hän kokosi hauskan ja mielenkiintoisen listan, jossa on ennustuksia vuodelle 2023.

Kaikki ennustukset ovat peräisin vuodelta 1923, joten niiden myötä pääsemme sukeltamaan ajassa taaksepäin tasan sadan vuoden verran. Kyse ei kuitenkaan ole mistään selvännäkijöiden aivoituksista, vaan pohdintaa tulevaisuuden maailmasta.

Jos näistä ennustuksista mitään oppii, niin ainakin sen, että meillä ei ole mitään hajua siitä, minkälainen maailma tulee vuonna 2123 olemaan!

Monia tauteja on saatu kukistettua

Eräs positiivisesti tulevaisuuteen katsonut ennusti, että sadan vuoden päästä monet taudit, kuten syöpä, polio ja tuberkuloosi, on hävitetty.

Vaikka hoitokeinoja on vuonna 2023 paljon enemmän kuin sata vuotta sitten, niin samat sairaudet vaivaavat edelleen, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: Polio on saatu hävitettyä lähes koko maailmasta, joten sen osalta ennustus meni nappiin!

Advertisement

Terveydenhuollon ajateltiin muutenkin ottaneen tähtitieteellisiä edistysaskeleita, sillä pitkäikäisyyteen perehtynyt lääkäri Eugene Lyman Fisk arveli mahdolliseksi, että elinajanodote voisi vuonna 2023 olla 100 vuotta ja yksittäisten ihmisten kohdalla elämä voi venyä 150 tai jopa 200 vuoteen.

Tämä ei kuitenkaan kaikille ennustajille riittänyt, sillä eräs mielipiteensä sanomalehdessä ilmaissut kirjoittaja uskoi elinajanodotteen olevan 300 vuotta – ja tämä tieto oli tullut suoraan alan tutkijoilta.

Naisista ja miehistä – pitääkö olla huolissaan?

Savannah News -sanomalehdessä eräs huolestunut antropologi kirjoitti, että sukupuoliroolit ovat kääntyneet päälaelleen ja vuonna 2023 naiset ajavat päänsä kaljuksi ja miehet kihartavat hiuksiaan. Onneksi tällaiset vanhentuneet stereotypiat ovat olleet jo kauan muinaishistoriaa!

Saman henkilön mukaan ”neitokaiset julistavat hampaiden mustaamisen olevan ehostuksen kuumin trendi”. Hän vielä päättää mielipiteensä sarkastiseen ”emmekö olekin tulevaisuudessa nättejä?” -kommenttiin.

Erään toisen tulevaisuutta pohtineen kirjoittajan mukaan me nimenomaan olemme kauniita. Hänen mielestään vuonna 2023 kaikki ihmiset ovat kauniita: ”Kauneuskilpailut ovat tarpeettomia, koska niin moni ihminen on kaunis, joten voittajia on lähes mahdoton valita. Sama koskee vauvojen kilpailuja.”.

Newyorkilainen ravintoloitsija Alice Foote MacDougall uskoi vuonna 1923 vakaasti siihen, että sadan vuoden päästä useimmat yritykset ovat naisten johtamia. MacDougall oli seurannut vuosisadanvaihteen molemmin puolin eri sukupuolten edustajia bisnesmaailmassa ja hän oli havainnut, että naisten osuus oli vuodesta 1880 noussut 15 prosentista 21 prosenttiin.

Advertisement

En esitä osaavani ennustaa, mitä miehet tulevat tekemään. Jonkun on kuitenkin pidettävä huolta kodista, ja koska naiset ovat työllistettyjä muualla, niin luulisin miesten ottavan kodinhoidon huolekseen.”, veikkaili MacDougall. Hän kuitenkin uskoi, ettei hommia juurikaan ole: ”Todennäköisesti siihen mennessä keksijät ovat vapauttaneet ihmiset raadannasta siinä määrin, että kotityöt ovat miehille vaivattomia.”.

Ei enää uurastusta!

Jatketaan siitä, mihin edellisessä kohdassa lopetettiin. Ei enää uuvuttavaa uurastusta vuonna 2023! Näin julisti otsikko sanomalehdessä vuonna 1923.

Matemaatikko ja sähköinsinööri Charles Steinmetz ennusti, että ihmiset viettävät paljon vähemmän aikaa töissä. Steinmetz uskoi, että raataminen on täysin poistunut arjesta ja ihmiset työskentelevät enimmillään neljä tuntia päivässä – ”tästä on kiittäminen sähköä”. Steinmetz uskoi, että kaiken vapaaksi jäävän ajan ihmiset käyttävät itsensä kehittämiseen; oli kyse sitten opiskelusta tai henkilökohtaisesta hyvinvoinnista.

Steinmetzin tulevaisuudenkuvissa myös jokainen maailman kaupunki on tahraton.

Vaikka robotit ja tietokoneet hoitavatkin nykyään monia hommia, niin kyllä töissä silti ollaan reippaasti yli neljä tuntia. Hyvinvointiin kyllä varmasti kiinnitämme enemmän huomiota kuin sata vuotta sitten. Ja niin hieno kuin ajatus roskattomista kaupungeista onkin, niin tällä saralla riittää tekemistä hamaan loppuun.

Advertisement

Teknologiset edistysaskeleet hyvin lähellä totuutta

Eräs tulevaisuutta sadan vuoden päähän arvioinut henkilö oli hyvin lähellä totuutta. Hän ennusti, että niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin yhtiöt tekevät ”puhuvia filmejä”, joilla tilataan tuotteita kiinalaisilta kauppiailta. Sitten 1600 kilometrin tuntivauhtia kulkevat rahtikoneet toimittavat tilatut tavarat vielä saman päivän aikana. Aika lailla nappiin meni!

Sama henkilö uskoi myös, että ihmiset kykenevät kommunikoimaan toistensa kanssa maailman eri puolilta käyttäen rannekellon kokoisia radiopuhelimia. Alkaa tuntua, että tämä kyseinen ennustaja oli aikamatkaaja tai todellinen selvänäkijä.

Eräässä sanomalehdessä ennustettiin, että keittiövälineet ja työkalut tehdään pitkälti kasvimassasta tai sementistä, jolloin kaikki jätteeksi luokiteltu ja muuten käyttökelvoton kasvi- ja kivimateriaali voidaan hyödyntää. Varsinkin kasvimassan kohdalla tämä alkaa olla jo nykypäivää – lue lisää: 10 tulevaisuuden ruokaa: Mitä ja miten tulemme syömään?

Langatonta sodankäyntiä

Brittiläinen fyysikko ja kirjailija Archibald Low tunnetaan muun muassa kauko-ohjattavan lennokin eli dronen keksijänä. Low oli myös kehittämässä maailman ensimmäistä televisiota. Hän oli oman aikansa futurologi ja teki monenlaisia ennustuksia koskien 2000-lukua; nappiin menivät muun muassa internet, modernit tavaratalot ja älypuhelimet.

Mutta mitäs ne ennustukset vuodelle 2023?

Low uskoi vuonna 1923, että sadan vuoden päästä kaikki sodankäynti on langatonta, koska kaikki muukin maailmassa on radioaaltojen ansiosta langatonta. Tankkeja, lentokoneita, laivoja ja sukellusveneitä ohjataan langattomasti ja puhelinpalvelut ovat langattomia. Sähköisesti ohjattavat raketit tuhoavat laajoja alueita ja radiotekniikan avulla ”silmät ja korvat” voivat vakoilla tuhansien kilometrien päässä olevia vihollisia.

Advertisement

Vaikka sotaa käydään edelleen vuonna 2023 myös perinteisin keinoin, on digitaalinen sodankäynti oleellinen osa sitä. Low ennustikin, että langattomien vastaanottimien kautta vihollismaihin levitetään propagandaa ja kylvetään pelkoa – kuulostaa juuri siltä, mitä nykyään tehdään.

Pelkkää utopiaa

Mitkä vuonna 1923 tehdyt ennustukset nykyhetkestä ovat kaikkein huvittavimpia?

”Munuaismyssy” ainakin kuulostaa metkalta, mutta varsin tarpeettomalta kapistukselta. Erään sanomalehtiartikkelin mukaan ihmiset pitävät munuaistensa suojana myssyä, joka pitää tärkeät sisäelimet lämpimänä kylminä päivinä. Toimintaperiaate munuaismyssyssä on artikkelin mukaan sama kuin pannumyssyissä, joilla pidetään tee- tai kahvipannu lämpimänä. Tarina ei kuitenkaan kerro, miksi juuri munuaiset tarvitsisivat lämmitystä. Harvoin sitä kylmällä säällä tulee valittaneeksi, että ”voi voi, kun munuaisia paleltaa”.

Jo aiemmassa kohdassa mainittu brittiläinen futurologi Archibald Low näki hyvinkin mahdollisena, että ”kun sivilisaatio on edennyt seuraavalle vuosisadalle, on kohdussa kasvavalla alkiolla kyky telepatiaan, josta on muodostunut erittäin hyödyllinen tapa kommunikoida”.

Telepatia olisi varmasti huippukätevä menetelmä, mutta ainakin vielä se on täyttä utopiaa. Mutta ehkä sadan vuoden päästä!?

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version