Yhteiskunta
Ei hammaslääkäripelkoisille! 10 faktaa hammashoidon hirveästä historiasta
Mikään määrä tarroja tai rohkaisua ei helpota lapsen hammaslääkäripelkoa. Ja usein tilanne vain pahenee aikuisena! Myöskään tämä lista hammashoidon hirveästä historiasta ei lievitä vastenmielisyyttä.
Listafriikki esittelee nyt hammashoidon historiaa kauheimpien menetelmien kautta. Tuhansien vuosien ajan hampaiden hoito oli lähinnä tuhojen poistamista ja kipujen lievittämistä eikä varsinaiseen ennaltaehkäisyyn juuri panostettu.
Nämä ”hoitokeinot” ovat onneksi ainakin suurimmaksi osaksi jääneet historiaan, mutta jos koet suurta hammaslääkäripelkoa, niin tämä lista ei välttämättä ole sinulle. Toisaalta, hammaslääkärille mennessä voi yrittää lievittää omaa jännitystä miettimällä, että ainakaan suuhun ei tungeta kuolleita hiiriä tai akkuhappoa.
Kaiken maailman tahnoja ja valkaisua virtsalla
Ihminen on käyttänyt hammastahnaa paljon kauemmin kuin hammasharjaa. Ensimmäiset harjat ilmestyivät käyttöön joskus 5000 vuotta sitten, kun egyptiläiset ja babylonialaiset rupesivat hankaamaan hampaitaan rispaantuneilla oksilla. Mutta jo kaksituhatta vuotta aiemmin Egyptissä oli keksitty ruveta käyttämään tahnaa. Ensimmäinen hammastahna ei ollut pepsodenttia ja colgatea, vaan luotaantyöntävä sekoitus murskattua häränsorkkaa, tuhkaa ja munankuoria.
Myös Kiinassa ja Intiassa sekä antiikin Kreikassa ja Roomassa käytettiin hammastahnoja. Luovuus kukoisti, sillä purukalustoa putsattiin kaikella, minkä vähänkin arveltiin tehoavan. Murskattu luu ja simpukankuori olivat toimiva lisä, samoin kuin hiili ja kaarnakin. Suola ja yrtit olivat tahnoissa peruskauraa. Tulivuorten läheisyydessä asuvat lisäsivät tahnaan vulkaanista hohkakiveä.
Ja jos mennään hampaiden valkaisuun – antiikin Roomassa hampaita valkaistiin virtsalla. Eläimen pissakin kävi, mutta kyllä ihmisen virtsa oli parempaa; lähinnä myös siksi, että siitä voitiin kerätä veroa! Virtsa oli arvokasta tavaraa, jolla putsattiin toogia, parkittiin nahkaa, desinfioitiin suuta ja valkaistiin hampaita. Virtsan käyttäminen suuvetenä oli niin normaalia, että roomalaiset jättivät kadun varteen pottia, joihin ohikulkijoilla oli mahdollisuus pissata. Vaikka koko touhu kuulostaa ällöttävältä, niin virtsan sisältämä ammoniakki itse asiassa valkaisi hampaita varsin hyvin. Älä silti kokeile kotona!
Ei hammaslääkäriä lähellä? Parturi käy siis aivan hyvin!
Yksi hiustenleikkuu ja kaksi hampaanpoistoa, kiitos! Keskiajalla oli hyvin yleistä, että hammaslääkäriä ei joka kylässä tai kaupungissa ollut. Monessa paikassa oli kiertävä hammaslääkäri, joka ei tietenkään ollut ikinä silloin paikalla, kun ”juuri minun hammastani särkee”. Apua kyllä oli tarjolla, nimittäin monet parturit poistivat hampaita ja tekivät tarvittaessa muitakin suun alueen operaatioita.
Hampaiden valkaisu oli hyvin yleinen toive, johon parturit vastasivat lorauttamalla asiakkaan/potilaan hammasrivistöön typpihappoa. Hapon vaikutusta saatettiin tehostaa hiomalla hampaiden pintaa ensin metallisella viilalla. Käsittely kyllä valkaisi tehokkaasti, mutta oli äärimmäisen kivulias menetelmä ja syövytti lopulta kaiken hammaskiilteen pois.
Hammashoidon, tai paremminkin hampaiden poistamisen, lisäksi parturit tekivät pieniä kirurgisia toimenpiteitä, sillä vielä muutamia vuosisatoja sitten kirurgeja ei arvostettu tippaakaan. Yleislääkärit eivät alentuneet käsityönä pidettyyn kirurgiaan, joten parturit ottivat operaatiot kontolleen. Ja mikäs siinä: heillä oli sopivan terävää välineistöä myös siihen.
Tekohampaat vainajien hampaista
Vaikka hammashoito, ja nimenomaan ehkäisevä suun terveydenhoito, otti isoja edistysaskelia 1700-luvulla, oli hampaiden poistaminen silti varsin yleistä ja välttämätöntä.
Tekohampaita oli valmistettu luusta, metallista ja jopa puusta, mutta materiaalista riippuen ne lahosivat tai sitten hankasivat ikävästi ikeniä. Lontoossa hammaslääkärit kiskoivat rikkaille asiakkailleen uusia hampaita köyhiltä lapsilta, jotka saivat naurettavan pienen korvauksen menetetyistä hampaistaan.
Lukuisat sodat olivat kuitenkin karulla tavalla jättipotti hammaspotilaille ja -lääkäreille, sillä kaatuneet eivät enää tarvinneet hampaitaan. Vainajien hampaita oli toki käytetty muutenkin, mutta ne oli hankittu teloitetuilta tai hautoja ryöstelemällä. Kummassakin vaihtoehdossa hampaat olivat usein huonokuntoisia.
Nyt hampaiden keräämiseen erikoistuneet ryövärit – tai kauppiaat – kipittivät vain taistelukentille kiskomaan nuorten kaatuneiden sotilaiden hampaat. Hammaslääkäreille myydyt hampaat istutettiin potilaiden suuhun. Tunnettuja ovat muun muassa niin kutsutut Waterloo-hampaat, joita haalittiin verisen Waterloon taistelun jälkeen kesäkuussa 1815.
Kertomukset kymmenistä tuhansista käyttökelpoisista hampaista levisivät, ja myöhemmin 1800-luvulla käydyissä Krimin sodassa ja Yhdysvaltojen sisällissodassa oltiin myös hammasapajilla.
Vuosisadan lopulla tekohampaita ruvettiin valmistamaan metallista ja lopulta posliinista, joten näiltä osin saatiin hautarauha palautettua.
Kuolleita hiiriä hammassärkyyn
Hammassärky on sietämätöntä; sen tietävät kaikki siitä joskus kärsineet. Mitä sinä olisit valmis tekemään, jotta kipu lievittyisi? Laittaisitko hiiren tehosekoittimeen ja sivelisit muusia kipukohtaan?
Näin tehtiin muun muassa muinaisessa Egyptissä – ei tietenkään tehosekoittimella. Hiiri survottiin pieneksi ja sekoitettiin muiden ainesten kanssa. Sitten tuota etovaa salvaa levitettiin kipeälle alueelle. Jos särky oli todella vakava, saatettiin murskaus- ja sekoitusvaiheet skipata ja kuollut hiiri laitettiin kokonaisena suuhun kipua lievittämään. Hammassäryn lisäksi hiirihaudetta käytettiin korvatulehdusten hoitoon. Hiirten uskottiin imevän auringonvalosta parantavaa energiaa.
Myös Englannissa kuolleet hiiret olivat 1500-luvun lopulla ihmelääkkeen maineessa. Hammasongelmat eivät olleet tuohon aikaan harvinaisia, mihin palataan vielä myöhemmin listalla Hammassäryn lisäksi kuolleilla hiirillä yritettiin parantaa muun muassa hinkuyskää ja isorokkoa, mutta niiden uskottiin olevan vastaus myös vuoteenkastelusta eroon pääsemiseen. Vaikutuksen voisi kuvitella olevan päinvastainen.
Hampaiden narskuttelusta eroon pääkalloa nuolemalla
Satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua nykyisen Irakin alueella oli Babylonian valtakunta. Babylonia oli aikoinaan maailman kulttuurin ja tieteen keskus. Korkeaa sivistystä kuitenkin tasapainotti uskonto. Babylonialaiset uskoivat, että lähes kaikki vaivat ja sairaudet liittyivät jollain tavalla demoneihin tai olivat jumalten langettamia rangaistuksia.
Niinkin yleinen vaiva kuin hampaiden narskuttelu johtui lääkäreiden mukaan pahasta hengestä, joka pyrkii kommunikoimaan nukkuvan kanssa. Muinaiset kirjoitukset ovat paljastaneet, että hampaiden narskutukseen oli olemassa erikoinen parannuskeino. Lääkärit suosittelivat, että narskutteleva henkilö nukkuu pääkallon kanssa, mikä karkottaisi piinaavan hengen. Jotta hoito (tai manaus) oli varmasti tehokas, oli narskuttelijan syytä myös suudella ja nuolla pääkalloa seitsemän kertaa yössä.
Nykyaikaiset porat ovat hemmottelua aiempiin verrattuna
Sähköinen hammaspora patentoitiin jo vuonna 1875, mutta pitkälle yli 1900-luvun puolen välin Suomessakin käytettiin vielä poljettavia poria. Nekin toki olivat lastenleikkiä verrattuna välineisiin, joita hammasporan evoluutiossa on nähty.
Ensimmäisen kerran ihmisen hampaita porattiin jo 9000 vuotta sitten. Jousipora muistutti tulentekoon tarkoitettua välinettä. Sen sijaan, että kahta puupalaa olisi hinkattu yhteen, oli poran kärjessä terävä kivi, joka piinallisen hitaasti ja epäilemättä kivuliaasti kaivautui hampaaseen.
Jousiporan kärki pyöri noin 15 kierrosta minuutissa. Nykyiset porat pyörivät jopa 800 000 kierrosta minuutissa. Mutta periaate on sama: hammasluusta poistetaan kariesta, minkä jälkeen puhdistettu reikä paikataan.
Kidustusvälineitä muistuttavat työkalut
Jousipora ei ole ainoa kidustusvälineeseen verrattavissa oleva työkalu, jota hampaiden hoidossa on aikojen saatossa käytetty. Koska 1600-luvun Euroopassa hampaan poistaminen oli yksinkertaisin tapa hoitaa huonoja hampaita, oli toimenpidettä varten olemassa mitä kekseliäämpiä vekottimia.
Hampaankiskojien parissa erityisen suosittu väline oli 1300-luvulla keksityt pelikaanipihdit. Se oli ensimmäinen nimenomaan hampaankiskontaan suunniteltu työkalu. Nimensä pihdit saivat siitä, että niiden kärjet muistuttivat pelikaanin nokkaa. Operaation aluksi kärjet puristettiin hampaan ympärille ja sitten pihtejä väännettiin kädensijasta kunnes hammas irtosi. Hampaankiskonta ei sujunut siististi, vaan toisinaan hampaan mukana lähti myös palanen leukaluuta.
Erään ranskalaisen hampaankiskojan mainoslause olikin: ”Jos hammas ei irtoa, niin sitten irtoaa leukaluu!” Ja bisnes kukoisti. Liekö ollut tuo sama ekspertti, joka kiskoi kuningas Ludvig XIV:n yläleuan särkevät hampaat pois.
Aurinkokuninkaan purukalusto oli sen verran tiukassa, että tuskaisen väännön jälkeen yläleuasta lähti pala luuta hampaiden mukana. Pala oli sen verran kookas, että kuninkaan suuhun syntyi nenäonteloon johtava aukko. Aikalaisten mukaan Ludvigin nenästä ruiski vettä kuin suihkulähteestä joka kerta, kun hän joi tai kurlasi kurkkuaan. Epäilemättä varsin irvokas vaiva, jonka kirurgi sai onneksi korjattua. Suun ja nenän välinen reikä poltettiin kiinni hehkuvalla raudalla. Leppoisalta kuulostava toimenpide tuokin!
Lue myös: Top 10 historian pahimmat kidutusmenetelmät
Etruskit edellä aikaansa ja Kreikassa laahattiin perässä
Etruskien korkeakulttuuri kukoisti Keski-Italiassa viimeisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua. Varsinaisesti etruskit eivät koskaan kadonneet, vaan kansa ja kulttuuri sulautuivat hiljalleen roomalaisuuteen.
Etruskit ansaitsevat kunniamaininnan, sillä muista listan kohdista poiketen he eivät tehneet mitään erityisen kammottavaa. Etruskien panos hammashoidon kehityksessä oli vertaansa vailla ja 700-luvulle eaa. mennessä he olivat jo taitavia hammasimplanttien tekijöitä. Materiaalina käytettiin kultaa ja eläinten hampaita tai luita. Omat löystyneet hampaat tai tekohampaat kiinnitettiin paikoilleen liittämällä ne muihin hampaisiin kultanauhasta tehdyillä silloilla. Yhtä taidokkaita hammassiltoja ei nähty reippaasti yli tuhanteen vuoteen. Etruskit olivat jopa keksineet tavan juottaa sulaa metallia reikiin, jolloin hammasytimen paljastuneet hermot saatiin suojattua ja kivut loppumaan.
Vaikka antiikin Kreikka oli edelläkävijä monessa asiassa ja myös länsimaisen lääketieteen voidaan katsoa alkaneen sieltä, niin hampaiden hoidossa oltiin muuta maailmaa perässä ja pahoin.
Kreikkalaisille kauneus ja voima olivat tärkeimpiä hyveitä, joten kivuliaat reiät ja ienten mätäpaiseet olivat pieni hinta maksettavaksi siitä, että sai pitää kaikki hampaansa suussa. Kipu oli merkki heikkoudesta, joten henkilö menetti silmänräpäyksessä sosiaalisen statuksensa, jos tuskissaan pyysi lääkäriä poistamaan särkevän hampaan.
Parantavissa yrteissä uitetun rievun tunkeminen suuhun oli ainoa potentiaalinen apukeino, mutta parhaimmillaankin se vain lievitti kipua, joten lukuisat ihmiset menettivät henkensä vakavien tulehdusten vuoksi. Moni kuolema olisi voitu välttää hampaan poistolla. Usein ihmiset kuitenkin luottivat vain jumalilta pyydettyyn apuun – josko nämä olisivat voineet karkottaa kivuliaan tulehduksen. Tämän konstin tehokkuus jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi.
Hampaiden mustaaminen
Tudorien ajan Englannissa (1485-1603) sokeri oli haluttua, mutta hyvin kallista tavaraa. Siksi sokeri oli vain rikkaiden etuoikeus ja sitä lisättiin kaikkeen suuhunpantavaan, muun muassa kasviksiin ja lääkkeisiin.
Yletön sokerin käyttö yhdistettynä olemattomaan hampaiden hoitoon tarkoitti purukaluston mätänemistä niille sijoilleen. Erityisesti kuningatar Elisabet I, viimeinen Tudor-suvun monarkki, oli tunnettu mustista hampaistaan. Todennäköisesti historiankirjat ovat hieman liioitelleet kuningattaren tuhoutuneita hampaita, sillä luotettavien dokumenttien perusteella häneltä oli poistettu vain yksi hammas. Toki monet valittivat, että Elisabetin puhetta oli vaikea ymmärtää, kun tämän hampaat olivat niin pahasti tuhoutuneet.
Vain yhden hampaan poistaminen saattaa johtua myös siitä, että Elisabetilla oli ylitsepääsemätön hammaslääkäripelko. Mutta sen verran heikko suun tilanne oli, että eräs piispa uhrautui kerran kuningattaren puolesta ja poistatti tämän nähden yhden viimeisistä hampaistaan. Hän halusi osoittaa pelokkaalle monarkille, että kipu on kestettävissä.
Kuningatar oli vain yksi esimerkki, mutta mustat ja suuhun mätänevät hampaat olivat rikkaan ylimystön keskuudessa niin yleisiä, että ala-arvoisesta suuhygienista tuli statussymboli. Huonot hampaat oli merkki sokerista, joka oli merkki rahasta. Mustuneesta purukalustosta tuli niin muodikasta, että tavallinen kansa alkoi tieten tahtoen värjäämään omia hampaitaan mustiksi vaikuttaakseen varakkaammilta.
Hampaita on mustattu myös muualla; varsinkin monissa Aasian maissa tavalla on pitkät perinteet. Esimerkiksi Borneon saarella mustaksi värjätyt hampaat on perinteisesti yhdistetty kauneuteen ja terveyteen. Valkoiset hampaat muistuttivat koirista ja eurooppalaisista, eikä kumpikaan mielleyhtymistä ollut tavoittelemisen arvoinen kunnon borneolaiselle.
Japanissa ohaguro, eli hampaiden mustaaminen, oli erittäin suosittua 800-1200 -luvuilla, jolloin kasvot oli tapana maalata valkoisiksi. Luonnollisen väriset hampaat näyttivät auttamatta keltaisilta valkoista ihoa vasten, joten ne värjättiin mustiksi erilaisia väriaineita sisältävän kitkerän juoman avulla. Myös samurait värjäsivät hampaitaan osoittaakseen uskollisuutta isännilleen.
Suomessa hammassärkyä lievitettiin akkuhapolla ja iilimadoilla
Hammashoidon perinne -kirjan kirjoittanut Marja Sotamaa kertoo Ylen haastattelussa, että Suomessa hammassärkyyn on käytetty monenlaisia rohtoja ruokasuolasta pirtuun ja tupakansavusta dynamiittiin. Kivuliaita hampaita hoidettiin myös akkuhappoon kastetulla heinänkorrella ja kuumaan tervaan upotetulla sukkapuikolla. Oli myös yleinen uskomus, ei vain Suomessa vaan ympäri maailmaa, että kipeässä ikenessä on pahaa verta, josta päästiin eroon antamalla iilimadon käydä imuhommiin.
Hammaslääkäreitä oli harvassa, joten apua hammassärkyihin haettiin muun muassa sepiltä, joilla oli tarvittavat työkalut hampaiden irti kiskomiseen. 1800-luvun lopulla hammashoito oli Sotamaan mukaan lähinnä hampaiden poistoa ja proteesien valmistusta.
Eikä hammaslääkärin vastaanotolla ollut varaa tai aikaa käydä jatkuvasti, joten koko kalusto saatettiin nyppiä irti yhdellä kerralla. Ja tietenkin ilman puudutusta. Vaikka ikenet olivat vielä aivan auki, laitettiin tilalle parin päivän päästä proteesit.
Ne, joilla oli varaa, hankkivat tekohampaat jo nuorella iällä, eikä sitä paheksuttu. Toisaalta myöskään täyttä hampaattomuutta ei katsottu pahalla. Sotamaa kertoo, että proteeseja hankittiin rippilahjaksi tai viimeistään vihille mentäessä. Morsiamet halusivat lehtien sivuilta tuttujen filmitähtien valkoisen hammasrivistön, joten juhannushäiden alla hammaslääkärit väänsivät tekohampaita yötä päivää.
Hammasharjaa pidettiin Suomessa vielä 1970-luvun alussa syntisenä ylellisyysturhakkeena eivätkä harjan omistaneetkaan käyttäneet välinettä läheskään joka päivä. Saattoi myös olla, että perheessä oli yksi yhteinen hammasharja, jolla kaikki pesivät hampaansa kerran viikossa saunan yhteydessä.
Lue myös: