Yhteiskunta
Isänpäivä! Elokuvien mieleenpainuvimmat isät
Hyvää isänpäivää kaikille isille! Isänpäivän kunniaksi Listafriikki esittelee lukijoilleen nyt elokuvien mieleenpainuvimmat isät.
Mukana voi olla yllätyksiä; miten tällainen hahmo voi olla isänpäivänä merkityksellisten leffaisien listalla!? Mutta kaikkeen on syynsä, jotka kyllä listalla selviävät. Nämä hahmot ovat koomisia, koskettavia, hyviksiä ja pahiksia, mutta kaikkia yhdistää isyys ja rakkaus lapsia kohtaan. Tunteet eivät välttämättä ole päivänselviä, mutta niinhän se taitaa mennä oikeassakin elämässä.
Voitko sinä isänä samaistua johonkin näistä hahmoista, tai löydätkö joukosta oman isäsi kaltaisen henkilön?
Vielä kerran, Listafriikki toivottaa hyvää isänpäivää ja leppoisaa sunnuntaita kaikille!
Mielensäpahoittaja
Antti Litja ja hänen sairastumisensa jälkeen Mielensäpahoittaja-hahmon haltuun ottanut Heikki Kinnunen luovat täydellisellä tavalla kasvot 1900-luvun alkupuolella syntyneelle jäyhälle perisuomalaiselle perheenpäälle, jolta häneltäkin löytyy alati muuttuvassa modernisoituvassa maailmassa varsin lämmin sydän – maailmassa, jossa ”nuoriso ei mitään ymmärrä”.
Mielensäpahoittaja-hahmo on hyvinkin osuva esimerkki etenkin meille tietyille sukupolville hyvin perinteisestä isästä ja isoisästä: monesti toimintaa ohjaa aito välittäminen, mutta tavat ja keinot tuoda se esille saattavat tuoda puskaradion tavoin pientä ongelmaa itse viestin välittämiseen eteenpäin ja sen taustalla olevaan signaaliin – sanoma ei siis aina välity sellaisena perille kuin ajatus sen taustalla on, jos koskaan.
Mikäli et ole nähnyt Mielensäpahoittaja-elokuvia, jotka perustuvat kirjailija Tuomas Kyrön kirjoihin ja radio-ohjelman hahmoon, sinulle on luvassa esimerkiksi oikeinkin hyvä lahja isänpäivän kunniaksi: ota rento ja mukava asento sohvalta, laittaen Mielensäpahoittaja pyörimään – alkaen sieltä aivan ensimmäisestä osasta, joka on vuodelta 2014 ja jossa pääosassa nähdään siis Antti Litja.
Darth Vader – Tähtien sota
Mitä ihmettä Darth Vader tekee isänpäivän listalla? Kukaan ei voi väittää, etteikö Darth Vader, entiseltä nimeltään Anakin Skywalker, olisi murhanhimoinen sekopää, joka manipuloi ihmisiä näiden ajatuksia lukemalla. Mutta onko hän hyvä isä? No ei. Mutta ehkä kaiken pahuuden seassa on minimaalinen ripaus inhimillisyyttä ja vanhemmuutta.
Luke Skywalkerille selviää yhden elokuvamaailman kuuluisimman lausahduksen, ”No, I’m your father”, kautta, että tämä kaiken tieltään tuhoava vihollinen onkin hänen isänsä. Vaikka kaksikon välit ovat vähintäänkin hankalat läpi koko elokuvasarjan, pelastaa Vader ennen omaa kuolemaansa poikansa hengen. Vader haluaa nähdä ennen menehtymistään Luken kasvot omilla silmillään ja pyytää tätä poistamaan konemaisen kypäränsä. Hän toteaa poikansa olleen oikeassa, hänessä oli sittenkin jäljellä hitunen hyvyyttä, jonka oma lapsi toi esiin.
Vaikka kyseessä on ehkä maailmanhistorian surkein isä, osoittaa Vaderin hetket ennen kuolemaansa sen, miten vanhemmuus voi tuoda kenestä tahansa esiin uuden ja paremman puolen.
Daniel Hillard – Mrs. Doubtfire
Nyt jo edesmenneen näyttelijän Robin Williamsin yksi hauskimmista ja rakastetuimmista roolihahmoista on Daniel Hillard, joka paremmin elokuvassa tunnetaan rouva Doubtfirena. Vuoden 1993 elokuvassa Hillard haluaa epätoivoisesti viettää aikaa lastensa kanssa, mutta näiden huoltajuus on myönnetty äidille, jonka kanssa hän käy läpi ilkeää avioeroa.
Suunnattomasta lapsilleen omistautumisesta kertoo Hillardin tapa päästä näiden lähelle. Hän kasaa itselleen viimeisiä yksityiskohtia myöten hiotun, vanhemman naisen asun, luo uuden henkilöllisyyden ja onnistuu pääsemään jälkikasvunsa lastenhoitajaksi rouva Doubtfirena.
Hulvattomia ja samaan aikaan sydäntä särkeviä kohtauksia pullollaan olevan elokuvan sanoma tulee selväksi: tämä isä on valmis menemään äärimmäisyyksiin saadakseen olla lastensa kanssa. Tärkeä viesti on myös se, että rakkaus lapsia kohtaan saa kaikenlaiset perhejärjestelyt onnistumaan.
Atticus Finch – Kuin surmaisi satakielen
Atticus Finch on isä, joka on kohta kuudenkymmenen vuoden ajan saanut kaikki muut isät näyttämään huonolta. Toisaalta hänet on kuvattu etenkin Kuin surmaisi satakielen -kirjassa (To Kill a Mockingbord), mutta parhaimman mukaan myös samannimisessä, vuoden 1962 elokuvassa tyttärensä Scoutin silmin. Ja Scout näkee isänsä juuri niin kuin monet pienet tytöt ja pojat: ihaillen ja suurena sankarina.
Atticus Finch perheineen elää 1930-luvun syvässä etelässä, Alabamassa, jossa rotuerottelu ja rasismi ovat voimissaan. Hän on leski, kahden lapsen yksinhuoltajaisä ja asianajaja. Hänellä on aina aikaa ja loputon määrä kärsivällisyyttä kuunnella ja opastaa lapsiaan. Atticus Finch ohjaa myös esimerkillään ja seisoo arvojensa takana, mikä tulee eritoten esiin elokuvan keskiössä olevassa oikeuskäsittelyssä, jossa Finch puolustaa tummaihoista ja kaikkien todisteiden valossa syytöntä Tom Robinsonia.
Atticus Finch on täydellinen roolimalli ja hän on kiistatta yksi elokuvahistorian merkittävimmistä isistä. Näyttelijä Gregory Peckin roolisuoritus vei Atticus Finchin viimeistään kaikkien sydämiin, mistä johtuu myös ehkä se, että Harper Leen Pulitzer-palkitusta kirjasta ei ole tehty uutta elokuvaversiota. Kukaan ei ole halunnut astua Peckin täyttämiin saappaisiin.
Larry Valentine – Voitte suudella sulhasta
Adam Sandler ja Kevin James ovat löytäneet usein toisensa samalta valkokankaalta, sillä he yksinkertaisesti nauttivat näyttelemisestä yhdessä. Yksi kaksikon mieleenpainuvimmista elokuvista on Voitte suudella sulhasta, jossa Jamesin hahmo Larry ja Sandlerin hahmo Chuck ovat newyorkilaisia palomiehiä. Larryn vaimo on kuollut, ja kun hän on Chuckin kanssa sammuttamassa tulipaloa, jonka yhteydessä hän pelastaa Chuckin hengen, hän ymmärtää elämän haurauden.
Onnettomuuden myötä Larry päättää korottaa henkivakuutustaan, sillä hän haluaa lapsiensa pärjäävän tulevaisuudessa, mikäli hänelle sattuu työnsä yhteydessä tai arjessa jotain. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman puolisoa, sillä Larry ei saa nimettyä lapsia edunsaajikseen, joten hän päättää tehdä kaikkensa lastensa hyväksi. Larryn elämässä ei ole ollut vaimon kuoleman jälkeen uutta naista ja niinpä hän päättää käyttää tilaisuuden hyväkseen – Chuck kun on lupautunut tekemään mitä tahansa ystävänsä hyväksi tämän pelastettua hänen henkensä. Niinpä nämä kaksi heteromiestä menevät naimisiin ja luvassa on melkoinen soppa kaksikon yrittäessä vakuuttaa vakuutustarkastajalle liiton olevan aito.
Larry on eittämättä loistava isä, joka on valmis tekemään kaikkensa lastensa puolesta ja jaksaa tsempata lastensa vuoksi elämässä eteenpäin, valtavan surun keskellä. Hän on myös äärimmäisen ymmärtäväinen isä, kun vertailukohtana käytetään niin sanottua perinteistä isämallia: Larryn Eric-poika (Cole Morgen) on kiinnostunut normaalisti pojille ajateltujen harrastusten sijaan muun muassa tanssimisesta – tällainen ajatusmaailma on edelleen nykypäivänä valitettavan yleinen – ja Larry saa myös kuulla tästä muun muassa Chuckilta ja muilta työkavereiltaan. Larry on kuitenkin poikansa tukena, hän on monella tapaa loistava esimerkki kertakaikkisen erinomaisesta modernista isästä, vaikka hän ei aivan täysin ymmärräkään poikansa harrastusta, ja itse asiassa tämä elokuva on monilta osin perinteisiä sukupuolirooleja rikkova – etenkin, kun Chuck ja Larry ovat molemmat palomiehiä, joka on historian saatossa nähty hyvinkin miehisenä ammattina.
Guido Orefice – Kaunis elämä
Kuka vähänkään Oscareita seurannut voisi unohtaa vuoden 1998 gaalaan, jossa italialainen näyttelijä ja ohjaaja Roberto Benigni hyppi tuolien selkänojilla voitettuaan Kaunis elämä -elokuvalla (La vita è bella) parhaan ulkomaalaisen elokuvan palkinnon?
Benigni voitti samana iltana myös parhaan miespääosan palkinnon roolistaan italianjuutalaisena Guido Oreficena, joka joutuu perheineen toisen maailmansodan aikana keskitysleirille.
Guido ei halua poikansa Giosuén ymmärtävän holokaustin kauhuja, vaan suojelee tätä uskottelemalla, että koko keskitysleiri on yksi suuri leikki. Pelissä on tarkoitus kerätä pisteitä, joita voi saada muun muassa vartijoilta piiloutumalla ja sillä, ettei osoita pelkoa. Pisteitä menettää, jos itkee tai valittaa nälkää. Giosué lähtee innolla leikkiin mukaan tavoitteenaan voittaa ja saada ensimmäisenä täyteen tuhat pistettä; siitä palkinnoksi isä on luvannut panssarivaunun.
Guido ei luovu leikistä siinäkään vaiheessa, kun häntä ollaan viemässä teloitettavaksi. Tilanteen tiedostava isä vinkkaa vielä viimeisen kerran silmää piilossa olevalle pojalleen saaden tämän nauramaan ja pitäen loppuun asti kiinni heidän yhteisestä leikistään.
Kun liittoutuneet pian Guidon teloituksen jälkeen saapuvat vapauttamaan leirin, näkee Giosué panssarivaunujen tulevan ja tietämättömänä isänsä kohtalosta hän ajattelee vihdoin voittaneensa pelin ja pääseekin panssarivaunun kyytiin juhlimaan elämän ihanuutta. Guidon tekemät uhraukset poikansa puolesta valkenevat tälle vasta paljon myöhemmällä iällä.
Vito Corleone – Kummisetä
Marlon Brandon legendaarinen rooli Vito Corleonena Kummisetä-elokuvassa ei jätä ketään kylmäksi, paitsi viholliset. Corleone ei ole vain kummisetä, vaan neljän lapsen rakastava ja huolehtiva isä.
Vaikka rikollisuus on suuressa osassa mafiapomon elämässä, tunnetaan hänet ystäviensä ja etenkin perheensä keskuudessa hyväntahtoisena ja ennen kaikkea lojaalina perheenpäänä.
Kun esikoispoika ja isänsä paikan johtajana ottava Sonny murhataan, on isä niin hajalla, että ei yllättäen haluakaan lähteä kostoretkelle, vaan toivoo mafiasodan loppua ja rauhaa rikollisperheiden välille. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, ja pomon paikan Corleonen perheessä ottaa Vito-isän suosikkipoika Michael, jota hän on yrittänyt suojella joutumasta rikollisuuden pariin.
Vito Corleone voi olla kylmäverinen rikollispomo, mutta isänä ja isoisänä hän on eri maata. Ei ole kirjaimellisesti mitään, mitä hän ei jälkikasvunsa puolesta tekisi.
Mr. Levenstein – American Pie
Näyttelijä Eugene Levyn esittämä Noah Levenstein, joka American Pie -elokuvissa tunnetaan paremmin Mr. Levensteinina, on malliesimerkki vanhempien ehdottomasta rakkaudesta lapsiaan kohtaan.
Mr. Levenstein on aina pelastamassa poikaansa Jimiä (Jason Biggs) mitä erikoisimmista tilanteista. Vaikka hän mielessään kyseenalaistaisi poikansa päähänpistoja, löytyy häneltä aina ymmärrystä tämän toilailuille. Mr. Levenstein neuvoo ja ohjaa, muttei koskaan läksytä Jimiä tämän kamppaillessa nolojen ja usein seksuaalissävytteisten tilanteiden kanssa.
Mr. Levenstein on isä, joka tietää teini-ikäisten tekevän virheitä ja toivoo poikansa jonain päivänä itse oppivan niistä. Tarinan opetus on hauskalla ja koskettavalla tavalla se, että on aivan sama kuinka typeriä juttuja tekee, silti isä rakastaa aina.
Jack Byrnes – Perhe on painajainen
Minkälainen isä on Perhe on painajainen -elokuvassa Robert DeNiron esittämä, entinen CIA-agentti Jack Byrnes? Huolehtiva ja rakastava, mutta samaan aikaan aivan liian ylisuojelevainen aikuista tytärtään kohtaan.
Jack Byrnesiin voi varmasti moni isä samaistua, sillä hänelle ei tunnu uusi vävykokelas kelpaavan. Ben Stillerin roolihahmo Greg Fucker ei tosiaankaan ole tarpeeksi hyvä hänen ”pienelle tytölleen”.
Greg ei toki tee asiaa helpoksi tulevalle appiukolleen, joka lopulta onnistuu ajamaan hänet pois rakastamansa naisen luota. Mutta niin kuin elokuvissa usein klassisesti käy, huomaa huonosti käyttäytynyt Jack virheensä ja lähtee lentokentälle ylipuhumaan Gregin takaisin. Greg taitaakin tehdä Pam-tyttären onnelliseksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Tai ei sittenkään niin nopeasti. Elokuvasta on tullut parikin jatko-osaa, joissa Jack ja Greg hiovat välejään väsymättä. Erimielisyyksistä huolimatta heitä yhdistää rakkaus samaa naista kohtaan. Jackilla tytärtään ja Gregillä kumppaniaan, joten toimeen on tultava. Taitaa olla tuttu tilanne monessa perheessä… Toivottavasti kissan maalaamiset, alttarin polttamiset ja valheenpaljastustestit on jätetty elokuviin!
John Quincy Archibald – John Q
Denzel Washington on äärimmäisen monipuolinen ja arvostettu näyttelijä, jolta on nähty vuosien saatossa liuta mitä erilaisimpia roolihahmoja. Eittämättä kaikkein koskettavimpien roolisuoritusten joukkoon lukeutuu hänen roolihahmonsa John Quincy Archibaldina elokuvassa John Q.
John Quincy Archibald on vähävaraisen perheen isä. Hänen Mike-pojalla (Daniel E. Smith) todetaan sydämen laajentuma ja sen seurauksena poika tarvitsee sydämensiirron. Isälle selviää, ettei heidän vakuutuksensa kata sydämensiirtoa, koska keskellä lamaa isän rooli työpaikassa on muutettu kokopäiväisestä osa-aikaiseksi. Sydämensiirto maksaisi vähintään 250 000 dollaria, eikä perheellä ole missään nimessä varaa tähän. Niinpä John päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Hän ottaa kokonaisen sairaalan siiven verran ihmisiä panttivangeiksi ja vaatii panttivangit vapauttaakseen poikansa nimen lisäämistä sydämensiirtolistalle.
Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että Mike-poika tarvitsee sydämensiirron välittömästi, ja kun sopivaa luovuttajaa ei ole tiedossa, päättää John riistää oman henkensä ja siten luovuttaa oman sydämensä pojalleen. Juuri, kun John on painamassa liipaisinta aseestaan, tulee sairaalaan tieto menehtyneestä naisesta, joka on samaa veriryhmää pojan kanssa. Näin ollen Mike-poika saadaan pelastettua ja John on onnistunut tehtävässään tehdä kaikkensa lapsensa eteen, joskin totta kai luvassa on myös juridisia seuraamuksia.
Tässä tuskin tarvitsee sen enempää analysoida, millainen perheenisä John Quincy Archibald on; pelkästään tästä elokuvasta kirjoittaminen saa silmäkulman kostumaan… Hyvää isänpäivää, John Quincy Archibald!