Yhteiskunta

10 uhria, jotka ovat olleet merkittävässä roolissa oman murhansa selvittämisessä – osa 2

Julkaistu

Kuka olisi parempi henkilö ratkaisemaan murhan kuin kyseisen henkirikoksen uhri? Valitettavasti tuo ainoa varma silminnäkijä on kuitenkin kuollut.

Mutta joskus käy niin, että murhattu on jättänyt jälkeensä vihjeitä ja yrittänyt viimeisinä hetkinään kertoa tavalla tai toisella tekijän henkilöllisyyden. Ilman näitä tiedonmurusia murhat olisivat saattaneet jäädä ratkaisematta tai niissä tapauksissa, joissa tekijää ei ole saatu kiinni, oltaisiin rikostutkimuksissa lähes tyhjän päällä.

Ja vielä ennen kuin mennään murhatarinoiden synkkään maailmaan, niin varoituksen sananen. Mukana on muutama mystinen tapaus, joissa murhattu on kommunikoinut ”haudan takaa”, joten rikokset ovat ratkenneet ”yliluonnollisesti”.

Listafriikki on hyvin skeptinen kaiken tällaisen suhteen, mutta kerromme listalla kantaa ottamatta, mitä on tapahtunut ja kaikki voivat sitten tehdä omat päätelmänsä tapahtumien kulusta.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset jännittävät tarinat voit lukea tästä:

Advertisement

10 henkilöä, jotka ovat olleet merkittävässä roolissa oman murhansa selvittämisessä – osa 1

Liberty German

Helmikuun 13. päivänä vuonna 2017 ystävykset Abigail Williams ja Liberty German olivat lähteneet vaeltamaan suosikkireitilleen Delphissä, Indianassa. Kun he eivät palanneetkaan kotiin, aloitettiin suuret etsinnät. Seuraavana päivänä heidän ruumiinsa löydettiin läheltä polkua.

Germanin puhelimesta löydettiin paljon sekä maisemakuvia että yhteisposeerauksia Williamsin kanssa, mutta joukossa oli myös rakeinen kuva tuntemattomasta miehestä. Poliisin arvelujen mukaan German oli ottanut kuvan henkilöstä, koska uskoi tämän seuraavan heitä.

Jossain vaiheessa tilanne oli äitynyt uhkaavaksi ja German oli laittanut päälle ääninauhoituksen, jossa voidaan kuulla miehen sanovan ”down the hill” eli mäkeä alas. Poliisiin mukaan puhelimesta löytyi myös muuta epäiltyyn liittyvää todistusaineistoa, mikä pidettiin visusti salassa tutkinnan ollessa käynnissä.

Poliisit kutsuivat Liberty Germania sankariksi, joka rohkeasti ja kylmänrauhallisesti dokumentoi murhaajaa uhkaavassa tilanteessa ja tarjosi tärkeitä johtolankoja miehen nappaamiseen. Tuhansia kuulusteluja ja yli viisi vuotta myöhemmin paikallinen mies, Richard Allen, pidätettiin marraskuussa 2022 syytettynä kahdesta murhasta.

Advertisement

Allen kiisti syytteet ja keksi monenlaisia alibeja murhapäivälle. Lopulta todistusaineisto häntä vastaan oli vankka. Uhrien välittömästä läheisyydestä oli löytynyt käyttämätön ammus, joka rikosteknisessä tutkinnassa voitiin osoittaa olleen Allenin omistaman aseen sisällä. Mies oli myös tunnustanut murhat sekä perheelleen että sellikavereilleen pidätysaikana. Kaikkein painavin todistusaineisto saatiin kuitenkin Germanin ottamasta kuvasta ja äänitallenteesta, jotka voitiin aukottomasti yhdistää Alleniin.

Vuonna 2024 Allen todettiin syylliseksi ja hänelle langetettiin 130 vuoden vankeusrangaistus.

Amarjit Chohan

Englannissa asuva liikemies Amarjit Chohan katosi jäljettömiin helmikuun puolessa välissä vuonna 2003. Hän asui vaimonsa, kahden alle kaksivuotiaan poikansa ja vaimonsa äidin kanssa lähellä Lontoota, ja omisti menestyvän hedelmiä ja vihanneksia kuljettavan rahtifirman.

Perhe ei ehtinyt olla miehestä kauaa huolissaan, sillä hekin katosivat vain muutamia päiviä Chohanin jälkeen.

Huhtikuun alussa Chohanin ruumis ajautui meren rantaan Etelä-Englannissa lähellä Portsmouthia. Hänelle tehtiin ruumiinavaus, mutta se ei paljastanut etsijöille mitään kuolemaa edeltäneistä hetkistä. Myöhemmin kesällä sekä vaimo Nancy että anoppi Charanjit Kaur löydettiin merestä samalla alueella. Pieniä poikia ei ole ikinä löytynyt.

Surmaajat olivat luulleet pääsevänsä pälkähästä, mutta Chohan oli ollut viime hetkinään eri mieltä.

Advertisement

Hän oli ilmeisesti aavistanut oman tulevan kohtalonsa, joten hän oli jollain ihmeellä saanut napattua sieppaajalleen ja tappajalleen saapunutta postia talosta, jossa häntä oli pidetty vankina useita päiviä. Chohan oli taitellut kirjeen moneen kertaan ja piilottanut sen sukkansa sisään.

Itse asiassa kirje jäi poliisiltakin huomioimatta, sillä sitä ei oltu löydetty ruumiinavauksessa. Vasta kuukausien päästä rikostutkijat kävivät todistusaineistoa uudelleen läpi, ja Chohanin sukasta löytyi vihje murhaajien jäljille. Vaikka paperi oli merivedessä lionnut, olivat nimi, Kenneth Regan, ja tämän osoite helposti luettavissa – huolellisen taittelutyön ansiosta.

Chohan johdatti poliisit suoraan murhaajien jäljille, ja kirjeestä liikkeelle lähteneiden tutkimusten jälkeen Regan ja tämän kaksi rikoskumppania Bill Horncy ja Peter Rees saatiin kiinni ja tuomittiin elinkautisiin vankeuksiin. Motiivina kylmäverisille murhille oli raha: Regan halusi Chohanin bisneksen itselleen.

Karen Perez

Yhdeksäsluokkalainen juuri 15 vuotta täyttänyt Karen Perez katosi kesäkuussa 2016. Teksasilaisen nuoren naisen perhe, poikaystävä Jesus Campos Jr ja suuri määrä ventovieraita ihmisiä osallistuivat poliisin kanssa etsintöihin, ja kolmen päivän kuluttua Perezin osittain alaston ruumis löytyi Houstonissa tyhjillään olleesta asunnosta sullottuna tiskialtaan alapuoliseen kaappiin.

Surmapäivän tapahtumat alkoivat selvitä, kun Perezin puhelimen viestejä ruvettiin käymään läpi. Selvisi, että 15-vuotias poikaystävä Campos oli vaatinut tyttöä lintsaamaan kanssaan koulusta ja uhannut hänen ”elämänsä päättyvän verisesti”, jos hän ei ilmestyisi sovittuun paikkaan.

Perez vietti päivän Camposin kanssa ja valvontakamerakuvissa heidät voidaan nähdä käyvän ravintolassa syömässä ja poistuvan paikalta käsi kädessä. Kaikkein raskauttavimmat todisteet löytyivät kuitenkin Camposin puhelimesta.

Advertisement

Jostain syystä tiedostoista löytyi video, jolla ei näkynyt kuvaa, vaan tallenteella kuului ainoastaan ääni. Ne olivat Perezin viimeiset hetket elossa. Videolla Campos vaatii Pereziä harrastamaan kanssaan seksiä, ja kun tyttö ei suostu, alkaa Campos kuristamaan ja raiskaamaan tätä. Äänitteellä Perezin voidaan kuulla huutavan ”En halua kuolla” ja hän mainitsee Camposin nimeltä moneen otteeseen.

Puhelimesta löydettiin muitakin videoita ja kuvia, mutta ne oli otettu siinä vaiheessa, kun Perez oli jo menehtynyt. Miksi Campos olisi nauhoittanut yhden videon ilman kuvaa? Onko mahdollista, että Perez olisi jotenkin saanut laitettua puhelimesta nauhoituksen käyntiin, kuin hankkiakseen todistusaineistoa mahdollisen pahoinpitelyn ja raiskauksen varalle? Olisiko hän voinut arvata, miten kaikki tulee päättymään?

Marraskuussa 2018 Campos tuomittiin syylliseksi raiskaukseen ja murhaan, ja koska rikokset oli tehty alaikäisenä, tuomittiin hänet teloituksen sijaan elinkautiseen vankeuteen.

Cebisile Happiness Khoza

Toukokuussa 2015 eteläafrikkalainen 23-vuotias opettaja Cebisile Happiness Khoza lähti maisema-ajelulle poikaystävänsä Siyamamkela Odwa Nompumzan kanssa. Päämääränä Nompumzalla oli syrjäinen ja hiljainen hiekkatie, jolta takaisin ei tullut kuin hän itse.

Nompumza iski Khozaa puukolla yli 20 kertaa, valeli tämän bensiinillä ja sytytti tuleen. Mies lähti murhapaikalta varmana siitä, että häntä ei ikinä osattaisi epäillä – tuskin ruumistakaan löydettäisiin. Hänellä oli jopa alibi valmiiksi mietittynä.

Nompumza ei voinut tietää, että maatessaan henkihieverissä puukotettuna ja tulessa, Khoza oli jättänyt vihjeen murhaajansa henkilöllisyydestä. Hän oli viimeisillä voimillaan pystynyt piirtämään hiekkaan Nompumzan puhelinnumeron kolme ensimmäistä numeroa: 071.

Advertisement

Numerot ja surmapaikan lähistöltä löydetty bensiinipurkki, jossa oli Nompumzan sormenjälkiä, johtivat miehen pidätykseen, ja hänet tuomittiin huhtikuussa 2017 elinkautiseen vankeuteen tyttöystävänsä murhasta.

Catherine Ballesteros

Kesäkuussa 2004 filippiiniläinen Catherine Ballesteros löytyi Makatin kaupungissa sijainneen kotinsa lattialta kuolleena; häntä oli puukotettu 33 kertaa. Asunnosta puuttui lukuisia esineitä, joten poliisi arveli surman motiivin olleen ryöstö.

Rikospaikkatutkijat löysivät makuuhuoneen lattiasta verisen kengänjäljen ja huoneistosta saatiin kerättyä suuri määrä DNA-näytteitä, mutta ei ollut ketään, johon niitä verrata eikä tietokannoistakaan löytynyt osumaa.

Ennen ruumiinavausta uhrin vanhemmat pääsivät ruumishuoneelle jättämään hyvästit, ja kun äiti Emer syöksyi halaamaan elotonta tytärtään, tunsi hän tämän hengen ympärillään ja väitti kuulleensa hennon kuiskauksen, joka sanoi ”Baba”. Emer oli täysin varma, että tytär oli kertonut hänelle murhaajansa nimen.

Poliisi suhtautui informaatioon varauksella, mutta Emerin periksiantamattomuus sulatti virkavallan sydämet ja he päättivät äidin mieliksi kysellä naapurustossa hieman tarkemmin.

Kävi ilmi, että Catherinella oli naapuri nimeltään Ryan Jay Viscarra, joka tunnettiin lempinimellä Baba. Ilmeni myös, että Viscarra oli aiemmin syyllistynyt pikkurikoksiin ja näpistyksiin, ja epäilykset vain kasvoivat, kun miehen asunto oli tyhjillään.

Advertisement

Parin päivän etsintäoperaation jälkeen Viscarran täti antoi sukulaispoikansa olinpaikan ilmi, ja selvisi, että tämä oli juuri pidätetty Manilassa. Todistusaineisto oli Viscarran osalta musertava: hänen sormenjälkiään löytyi Catherinen asunnosta ja verinäytteet täsmäsivät. Lopulta mies tunnusti murhan ja istuu nyt elinkautista New Bilipidin vankilassa.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version