Yleistieto
Kieli voi jäädä kiinni myös mehujäähän – pakkasen huurtama metalli ei ole ainoa uhka!
Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää, miksi kieli takertuu kiinni kylmään metalliin. Ja syy tähän vuodenaikaan nähden epäsopivaan aiheeseen on se, että kieli voi jäädä kiinni myös mehujäähän!
Pohdimme myös, miksi aivastukseen tavataan sanoa ”terveydeksi”. Kielestä (siitä puhutusta eikä metalliin kiinni jääneestä) riippuen aivastaneelle toivotetaan terveyttä tai siunausta vanhoihin uskomuksiin perustuen.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kieli jää kiinni kylmään metalliin? Tai mehujäähän!?
Lapsia aina talvipakkasilla varoitetaan, että houkuttelevan kuuraista metallia ei saa nuolla. Oli se sitten lumikolan kahva, mattoteline, valotolppa, keinun kettinki, tai mikä tahansa metallinen asia, niin sitä ei saa lipaista, koska kieli jää kiinni. Varoituksella on usein täysin päinvastainen vaikutus ja kylmä metalli houkuttelee kieltojen sekä uteliaisuuden takia entistä enemmän.
Miksi kieli sitten jää kiinni kylmään metalliin? Syynä on kolmen asia yhdistelmä: lämpötila, kosteus ja metallin lämmönjohtokyky.
Esimerkiksi lasin, muovin tai puun lämmönjohtokyky on sen verran alhainen, että niitä nuollessa tarttumisvaaraa ei ole, koska kieli lämmittää pinnan tehokkaasti. Metallin lämmönjohtokyky on kuitenkin sen verran suuri, että lämpö johtuu noin 37-asteisesta kielestä pois silmänräpäyksessä. Tarttumiskohtaan muodostuu nopeasti jääkerros kielen kosteuden vuoksi – ja sitten ollaankin kiinni.
Työterveyslaitoksen kylmätutkijat ovat selvittäneet, että tarttumiseen tarvitaan vähintään viiden asteen pakkanen. Tokikaan tutkijat eivät ole tehneet kielitestiä, vaan suorittivat kokeen märällä sormella. Periaate on kuitenkin sama, oli metalliin tarttuva märkä uloke mikä tahansa elin. Mittausten mukaan takertuminen on nopeampaa ja tiukempaa, mitä lähemmäs 10 pakkasastetta mennään. Sitä alhaisemmissa lämpötiloissa takertumisvoima kasvaa hitaammin, mutta kasvaa kuitenkin. Kun pihalla on napakka 20 asteen pakkanen, niin kiinni jäätyneen sormen irrottamiseen tarvitaan puolentoista kilon vetovoima. Tarkoittaa siis sitä, että kielen pintakerrosta jää väistämättä kiinni metalliin, jos sen riuhtaisee sulattamatta irti.
Jos kieli on juuttunut pieneen metallinkappaleeseen, niin riittää, kunhan odottaa kiltisti, että kieli lämmittää tarpeeksi ja sulattaa jään. Usein kuitenkin ratkaisu on lämmin vesi, jota voi valuttaa kielen ja vaikkapa kiipeilytelineen liukumäen väliin. Monesti lapsella ei ole kärsivällisyyttä odottaa lämmintä vettä avuksi, vaan häpeällinen juuttuminen halutaan salata. Ja sitten itkettää, kun kielen iho repeytyy rikki.
Tässä on nyt pakko myöntää eräs nolo asia, kun kuitenkin mietitte, että miksi tällaista kysytään kesän kynnyksellä. Tämä pohdinta perustuu kokemukseen ja vieläpä omakohtaiseen sellaiseen. Kysymys on siis Listafriikiltä itseltään.
Kieli ei jää kiinni vain kylmään metalliin, vaan myös suoraan pakastimesta kohti ääntä suunnattuun mehujäähän. Poikkeuksellisen kylmällä mehujäällä tai esimerkiksi jääpuikolla on siis sen verran suuri lämmönjohtokyky, että märkä kieli nappaa kiinni. Jää ei imaise lämpöä yhtä tehokkaasti kuin metalli, mutta tarpeeksi kuitenkin.
Kirjoittaja itse söi tuossa menneellä viikolla mehujäätä, johon huulet ja kieli jäivät ensi ”puraisulla” kiinni. Siinä kun sitten malttamattomana repäisin sinnikkäästi kiinni pysyneen alahuulen irti, niin rupesin pohtimaan, että mistäköhän tämä mahtoi johtua?
Ja kyllä: huuli oli sen verran napakasti kiinni puikossa, että loput mehujäästä syötiin verta vuotaen. Nyt tiedän, että suun lämpö olisi pian sulattanut jäätä sen verran, että olisin saanut huulen nätisti irti. Mutta kun yhtäaikaisesti ärsytti ja nauratti niin kovasti.
Kyllä, olen aikuinen.
Mutta kukaan ei koskaan ole varoittanut mehujäästä, joten oppia ikä kaikki. Olkaahan varovaisia!
Miksi aivastukseen reagoidaan sanomalla terveydeksi?
Monessa maassa aivastaneelle toivotetaan terveyttä. ”Terveydeksi” on hyvin vanhaa perua ja sen sanominen juontaa juurensa aikaan, jolloin hengitystieinfektioista ei koskaan tiennyt, että koituvatko ne kohtaloksi. Vilustumisen ensioireisiin kuuluva aivastelu ei nykyisin onneksi aiheuta kuolemanpelkoa, mutta aiemmin aivastavalle on haluttu toivottaa terveyttä, kun vakavat taudit olivat paljon yleisempiä. Toivotus oli kuitenkin pohjimmiltaan melko kevytmielinen.
Tuoreempi ja alkuperältään synkempi sanonta on englannin kielessä käytettävä ”bless you”. Erään teorian mukaan se on tullut ja jäänyt englantiin lainasanontana ajalta, jolloin pahat ruttoepidemiat runtelivat Eurooppaa. Aiemmin oli yleistä toivottaa aivastavalle onnea, sillä aivastuksen uskottiin poistavan ihmisestä pahoja henkiä. Mutta 500-luvun lopulla paaviksi noussut Gregorius I kehotti kansalaisia rukoilemaan sairaiden puolesta ja määräsi, että onnentoivotukset tulee vaihtaa siunaukseen. Aivastavalle oli siis sanottava ”jumala siunatkoon sinua”. Jos aivastava sattui olemaan yksikseen, täytyi hänen tietenkin huolehtia voinnistaan ja siunata itsensä sanomalla ”jumala minua auttakoon”.
Toisen teorian mukaan aivastava henkilö tarvitsi siunausta, koska sielun ajateltiin lennähtävän väliaikaisesti aivastuksen mukana ulos. Siunauksen uskottiin estävän paholaista ottamasta haltuun aivastaneen sieluttoman ruumiin.
Oli syy ja sanonta mikä tahansa, niin vanhoihin uskomuksiin perustuen ihmiset ympäri maailmaa edelleen toivottavat aivastaville terveyttä tai siunausta.
Lue myös: