Tiede
10 ihmeellistä faktaa eläimistä
Eläimistä ei voi koskaan tietää liikaa ja niiden maailma on niin uskomaton, että kirjoitettavaa ja luettavaa löytyisi jokaiselle päivälle.
Listafriikki esittelee nyt vähemmän tunnettuja faktoja kymmenestä eläimestä, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat ihan vain olemalla sitä mitä ne ovat.
Jos haluat lukea eläimistä lisää, ja mikset haluaisi, niin tässä muutama aiempi aiheeseen liittyvä listamme:
Top 10: Omituisia faktoja eläimistä ja niiden käytöksestä, 10 sankaritarinaa, joissa eläin pelasti ihmisen hengen, 10 valepukujen mestaria eläinmaailmasta
Valaiden matka
Valaat, delfiinit ja pyöriäiset vaikuttavat siltä, kuin ne olisivat aina olleet vedessä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä noin 50 miljoonaa vuotta sitten muinaisilla rannoilla käveleskeli nelijalkainen Pakicetus, joka pakeni saalistajia veteen, mutta rakensi pesänsä ja söi maalla.
Sen ravintoon kuului sekä pieniä maaeläimiä että kaloja. Jossain vaiheessa pienen peuran kokoinen Pakicetus sopeutui muuttuviin olosuhteisiin ja siitä kehittyi pelkästään vedessä elävä eläin. Jalat muuttuivat valaiden eviksi, joissa on edelleen nähtävissä kaikki samat luut kuin meillä maalla elävillä eläimillä. Valaat tekivät siis pitkän, satojen miljoonien vuosien, matkan nousten ensin neljällä jalalla maalle ja palaten sitten takaisin meriin.
Valaiden lähin sukulainen maalla on muuten virtahepo. Molekyyliaineiston perusteella näillä kahdella ryhmällä on viimeisin yhteinen kantamuoto verrattuna mihinkään muuhun maalla elävään eläimeen. Vaikka virtahevot luokitellaan edelleen (virheellisesti) sorkkaeläinten lahkoon, ovat ne läheisempää sukua pullonokkadelfiinille kuin sialle.
Vuohet pitävät iloisista ihmisistä
Vuonna 2018 julkaistussa Queen Mary -yliopiston tekemässä tutkimuksessa todettiin, että vuohet, kuten monet muutkin tuotantoeläimet, osaavat lukea ihmisten kasvojen ilmeitä. Mutta ei siinä vielä kaikki.
Kun lontoolaiset tutkijat kiinnittivät vuohien nähtäväksi niin iloisia kuin vihaisia, täysin outojen ihmisten kasvokuvia, miellyttivät ensin mainitut jokaista kahtakymmentä kokeeseen osallistunutta vuohta. Ne menivät aina ensimmäisenä posiitivisten kasvojen luokse, palasivat sen eteen useammin ja viettivät kauemman aikaa sitä tutkien.
Mielenkiintoisena lisänä tutkijat havaitsivat, että ero oli erityisen merkittävä silloin, kun kuva iloisista kasvoista oli vuohien oikealla puolella. Se viittaisi siihen, että niiden vasen aivopuolisko (signaalit oikeasta silmästä menevät aivojen vasemmalle puolelle), osallistuu vahvemmin positiivisten tunteiden käsittelyyn.
Samanlainen ilmiö on todettu muillakin eläimillä: Hevoset katsovat mieluummin oikealla silmällään ihmistä, josta niillä on miellyttäviä kokemuksia. Samoin koirat käsittelevät positiivisia sosiaalisia kohtaamisia ja hajuja aivojen vasemmalla puoliskolla.
Kissoilla on parantavia voimia
Oletko koskaan miettinyt, miksi kissoilla sanotaan olevan yhdeksän elämää? On myös olemassa myyttinen tarina, jonka mukaan kissat pystyvät parsimaan itsensä kasaan, jos ne laitetaan samaan huoneeseen kaikkien osiensa kanssa. No, legenda on legendaa aivan syystä, mutta kissat toipuvat esimerkiksi leikkauksista huomattavasti paremmin kuin koirat.
Tutkimusten mukaan kissan kehräys värähtelee tilanteesta riippuen 25-150 hertsin taajuudella, mikä on voitu yhdistää terapeuttiseen äänen taajuuteen. Loukkaantuneet kissat kehräävät tavallista enemmän, koska se oletetusti parantaa luuntiheyttä. Mutta kissat eivät hoida vain itseään, vaan terveysvaikutukset voivat ulottua myös ihmisiin.
Kehräyksen tiedetään vähentävän stressiä ja helpottavan hengenahdistusta, mikä taas alentaa korkeaa verenpainetta. Kissan kehräyksen aikaansaama värähtely auttaa myös tulehdusten hoidossa ja vammojen paranemisessa: värähtely muun muassa nopeuttaa lihasten palautumista sekä treenistä että pienistä vammoista.
Koska kissat ovat sopeutuneet säästämään energiaa lepäämällä ja nukkumalla pitkiä aikoja, on mahdollista, että kehrääminen on kehittynyt stimuloivaksi mekanismiksi, jolla ne ylläpitävät luidensa ja lihastensa kuntoa käyttämättä kuitenkaan liikaa kallisarvoista energiaa.
Mielenkiintoinen sovelluskohde kehräämisen hoitaville ominaisuuksille ovat astronautit, jotka palaavat avaruuslennoilta huomattavasti alentuneen luuntiheyden kanssa. Ehkä kissat voisivat toimia vastalääkkeenä painottomuuden vaikutuksille.
Merisaukot nukkuvat käsi kädessä
Merisaukot ovat maailman pienimpiä merinisäkkäitä, mutta toisaalta jopa 150 sentin pituisiksi kasvavina yksiä maailman suurimmista näätäeläimistä.
Merisaukkojen tiheä turkki mahdollistaa sen, että ne voivat viettää koko elämänsä vedessä tulematta koskaan maalle. Niiden hampaat ovat soveltuneet kovakuoristen nilviäisten murskaamiseen, mutta usein ne sukeltavat hakemaan meren pohjasta kiviä, joilla saaliseläimet on helpompi hakata auki. Se tapahtuu selällään kelluskellen.
Merisaukot tietysti myös nukkuvat vedessä ja tuolloin voi nähdä sydäntä lämmittävän näyn, kun saukot kelluvat unten mailla käsi kädessä. Erityisesti merisaukkoemot pitävät kiinni poikasistaan, etteivät ne pääse kulkeutumaan virran mukana liian kauas. Jos poikanen on liian pieni kellumaan yksin, saa se loikoilla äidin vatsan päällä. Kun emo lähtee saalistusmatkalle, kietoo se poikasensa merilevään, että ne pysyvät paikallaan. Samasta syystä aikuiset merisaukot käärivät joskus myös itsensä leväkasvustoihin, kun on aika pistää silmät kiinni.
Nukkuessa kädestä kiinni pitäminen on myös urosmerisaukoille tapa pitää valloittamansa naaras lähellä, ettei se kellu unissaan ”vahingossa” vieraisiin poukamiin.
Krokotiilit nielevät kiviä
Alligaattorit ja krokotiilit syövät kiviä täysin tarkoituksella. Ennemmin ajateltiin, että ne tekevät sen ainoastaan ruoansulatustaan avittaakseen, sillä mahaan päätyy kaikenlaista kokonaisista kilpikonnista kirahveihin ja leijoniin saakka.
Kivillä on kuitenkin muitakin tehtäviä, sillä varmasti krokotiilien elimistö on soveltunut käsittelemään niiden laajaa saaliseläinten kirjoa. Kivistä saa mineraaleja ja ne tuhoavat suolistosta loisia. Aivan hiljattain tutkijoille selvisi, että kivet myös pidentävät huomattavasti aikaa, jonka krokotiilieläimet voivat viettää sukelluksissa.
Kivet voivat lisätä sukelluksissa olo aikaa jopa 117 prosentilla, koska lisäpainon ansiosta eläimet voivat vetää huomattavasti enemmän ilmaa keuhkoihinsa ja silti ne onnistuvat vajoamaan pohjaan.
Porojen silmät vaihtavat väriä vuodenaikojen mukaan
University College London -yliopiston neurotutkija Glen Jeffery oli joutunut 2000-luvun alussa norjalaisten kollegoidensa piinaamaksi. Nämä vaativat saada lähettää Jefferylle tutkittavaksi pussillisen poron silmiä, sillä kaikkia oli jo pitkään ihmetyttänyt, miten porojen silmät sopeutuvat kesien jatkuvaan valoisuuteen ja toisaalta talvien ainaiseen pimeyteen. Jeffery arveli syyn löytyvän aivoista, joten silmät eivät hänen mielestään olleet oikea paikka katsoa asiaa. Hän oli väärässä.
Kun silmätoimitus saapui Lontooseen, huomasi Jeffery, että joukossa oli sekä kullanruskeita että sinisiä silmiä. Jaottelu meni kahtia sen mukaan, olivatko kyseiset porot kuolleet kesällä vai talvella.
Monilla eläimillä on verkkokalvoissaan tapetum lucidum -kerros, joka toimii peilin tavoin ja auttaa näkemään paremmin pimeässä. Siksi kissan silmät kiiluvat.
Pimeässä värikalvon eli iiriksen lihakset ovat jännittyneessä tilassa, jolloin pupillit laajentuvat. Pimeinä talvina porojen silmät ovat tässä tilassa jatkuvasti, jolloin paine verisuonissa kasvaa ja silmät paisuvat. Tämä johtaa proteeinimuutoksiin porojen tapetum-kerroksessa ja kollageenisäikeet järjestyvät tiiviimmin. Toisin asettuneet säikeet heijastavat valoa eri lailla: Normaalivälityksellä ne heijastavat keltaisia aallonpituuksia ja tiheämpinä rivistöinä ne heijastavat sinisiä aallonpituuksia.
Kuukausien pimeys saa siis yksinkertaisesti porojen pupillit laajentumaan, silmät paisumaan ja muuttamaan niiden heijastaman valon väriä. Millään muulla eläinlajilla ei ainakaan vielä ole tavattu vuodenaikojen vaikutuksesta tapahtuvaa silmien värin muutosta.
Takapuolillaan hengittävät kirjokilpikonnat
Pohjois-Amerikassa elävien kirjokilpikonnien elinympäristö ei ole millään lailla stabiili. Kesät ovat kuumia ja talvet saattavat olla jääkylmiä. Vuodenaikojen äärimmäiset vaihtelut tarkoittavat niiden kotilammikoille luonnollisesti umpeenjäätymistä.
Kirjokilpikonnat alentavat aineenvaihduntansa vain viiteen prosenttiin normaalista, jolloin myös keuhkot laitetaan horrokseen. Eli keuhkoilla hengittäville kilpikonnille tuo elin on tarpeeton jopa puolet niiden elämästä!? Vaikka talvehtiminen tapahtuu vedessä, tarvitsevat ne silti happea. Sitä ei niin vain tulla jääpeitteen läpi haukkaamaan.
Kirjokilpikonnat kääntävät hapenoton päälaelleen. Horroksessa ne siirtyvät käyttämään kloaakkiaan eli viemärisuolta, joka löytyy monilta linnuilta, matelijalta ja sammakkoeläimeltä. Kloaakki on peräaukon allas, jonne suoli, virtsatiet ja sukupuolielinten tiehyet avautuvat. Näiden toimintojen lisäksi kloaakin verisuonet ottavat tarvittavan hapen suoraan vedestä, jolloin jään takia mahdottomaksi käynyt pinnalle nouseminen onkin täysin tarpeetonta.
Perhoset maistavat jaloillaan
Perhosilla on noin 200 kertaa herkemmät makunystyrät kuin ihmisellä on suussaan. Tällä hyönteisellä nuo aistinelimet sijaitsevat kuitenkin jaloissa. Aikuiset perhoset eivät syö, ne vain juovat, mutta toisin on varhaisemmassa kehitysvaiheessa.
Kuten jokainen perhosentoukan nähnyt tietää, ne kaverit syövät koko ajan. Siinä syy aikuisen perhosen makunystyille. Emoperhonen tutkii kasvien lehtiä arvioidakseen sopivan paikan munimiselle, sillä munista kuoriutuvat toukat alkavat heti rouskuttamaan syntymäalustaansa. Jos emo valitsee kasvin, jonka lehdet tuottavat puolustusmekanisminaan myrkkyjä, voi se tarkoittaa toukille hyvin lyhyttä elämää.
Jos naarasperhonen maistaa jaloillaan, että lehdellä on jotain epäilyttävää, on munat syytä pudottaa johonkin aivan muualle.
Pingviinit käyttävät kiviä kosimiseen
Etelämantereen ympäristössä elävät jää- ja valkokulmapingviiniurokset eivät luota naaraita kosiskellessaan ainoastaan kauniisiin mustavalkoisiin smokkeihinsa tai kalastustaitojensa esittelyyn. Ne tarvitsevat täydellisen kiven viedäkseen kosioyrityksensä maaliin.
Etelämantereen ja sen läheisten saarten rannat ovat karuja, ja pesät täytyy rakentaa pienistä kivistä. Soidinmenojen aikana uros yrittää löytää rannan sileimmän ja kauneimman kiven, jonka se sitten nöyrästi kantaa naaraalle lahjaksi. Jos kivi osoittautuu arvioinnissa mieleiseksi, asettaa naaraspingviini sen pesäänsä ja pariskunta voi alkaa rakentaa pientä kivikasaa muniaan varten.
Urospingviinit voivat olla myös sen verran epätoivoisia ja kateellisia lajitovereilleen, että ne varastavat toisten pesistä parhaimmalta näyttävän kiven ja esittelevät sen houkuttelevalle morsiolle. Täydellisen sormuksen, siis kiven, löytäminen voi olla mahdoton tehtävä!
💁♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme, mikä näistä eläinfaktoista oli sinun suosikkisi. Listafriikin ääni menee merisaukoille ❤️