Viihde

10 näyttelijää, jotka ovat inhonneet ikonisia roolejaan, eivätkä ole salanneet mielipidettään – osa 2

Julkaistu

Vaikka elokuva olisi vienyt tekijänsä maailmantähteyteen, ei se aina tarkoita sitä, että työhönsä olisi tyytyväinen. Nämä näyttelijät ovat jälkeenpäin saaneet rooleistaan vain vilunväristyksiä.

Syitä voi olla monia, esimerkiksi oma roolisuoritus ei mennyt putkeen tai elokuva oli huono – omasta ja kaikkien muiden mielestä. Monet listan näyttelijöistä ovat niitä kaikkein tunnetuimpia ja menestyneimpiä tähtiä, joten ainakaan flopit eivät ole uraa hidastaneet.

Päinvastoin: Joidenkin kohdalla juuri se suurin inhokkirooli polkaisi uran valtaisaan nousukiitoon, mutta kiitoksen sijaan tiedossa on ollut vain kritiikkiä. Yleisön rakastama roolihahmo saattaa olla juuri se, jonka näyttelijä toivoisi painuvan unholaan.

Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa – nyt vuorossa on jälkimmäinen. Ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä: 10 näyttelijää, jotka ovat inhonneet ikonisia roolejaa, eivätkä ole salanneet mielipidettään – osa 1

Ryan Reynoldsin ehtymätön viha Green Lanternia kohtaan


Jos listan ensimmäisessä osassa sanottiin, että monikaan näyttelijä ei ole arvostellut elokuvaansa niin voimakkaasti kuin Robert Pattinson Twilightia, niin Ryan Reynolds on siellä samalla viivalla. Hänen inhonsa vuonna 2011 ensi-iltansa saanutta Green Lantern -supersankarielokuvaa kohtaan on loputon.

Advertisement

Reynolds on sanonut, ettei ole koskaan katsonut kyseistä elokuvaa loppuun saakka, mutta myöntää nähneensä tarpeeksi tietääkseen, että se on täysi katastrofi.

Mieluisampiin saappaisiin Reynolds astui vuonna 2016, kun hän esitti nimiroolia supersankarina, tai antisankarina, Deadpoolissa. Huumoria täynnä olevaan elokuvaan oli myös istutettu ”hienovaraisia” vihjeitä Reynoldsin tunteista aiempaa roolia ja elokuvaa kohtaan, mutta vuonna 2018 ilmestyneessä Deadpool 2 -jatko-osassa hienovaraisuudesta ei ole enää tietoakaan. Deadpool nimittäin ampuu fiktiivistä Reynoldsia päähän, kun tämä selaa innoissaan Green Lanternin käsikirjoitusta.

Reynolds on myös varsin nokkelasanainen Twitterissä eikä Green Lantern ole tuollakaan alustalla selvinnyt ilman kritiikkiä. Eräs satunnainen käyttäjä pohti vuonna 2020, että pitäisikö vihdoin, yhdeksän vuoden odotuksen jälkeen, katsoa Green Lantern, koska sen sai vuokrattua videopalvelusta vain 99 sentillä. Reynolds kommentoi twiittiin tyhjentävästi ”Walk away.”.

Zac Efron epäilee roolinsa vaikuttaneen maineeseensa


Jokaisen teinitytön salainen ja ei-niin-salainen ihastus 2000-luvun jälkimmäisellä puoliskolla oli Zac Efron. Vuonna 2006 ensi-iltaan tullut High School Musical nosti Efronin kuuluisuuteen ja hänen on pitkälti kiittäminen tuota musikaalia ja sen kahta jatko-osaa urastaan. Siksi onkin melko yllättävää, että Efron inhoaa roolihahmoaan Troy Boltonia ja itse asiassa koko elokuvasarjaa.

Men’s Journal -lehden haastattelussa vuonna 2016 Efron suomii varsin avoimesti omia valintojaan: ”Kun näin jälkikäteen katson nuorempaa itseäni, niin edelleen tekisi mieli potkia sitä tyyppiä. Se kaveri voi haistaa paskan. Hän on tehnyt joitakin mahtavia ja hauskoja leffoja, mutta hän on edelleen se pentu High School Musicalista.”. Efron uskoo, että nuorena vastaanotettu rooli teinileffassa on pysyvästi muokannut monien mielikuvan hänestä. Ja sen ”ärsyttävän koulupojan” maineen kanssa hän on joutunut kamppailemaan vuosia.

Advertisement

Todennäköisesti Zac Efron on nykypäivänä ainoa, joka enää miettii High School Musicalia ja kaikki muut ovat jo kääntäneet lehteä. Viimeistään rooli sarjamurhaaja Ted Bundyna ravisteli entisen teini-idolin riippeet näyttelijän harteilta.

Viola Davis katuu rooliaan menestyselokuvassa

Tiedossa ei ole, että oliko vuoden 2011 Piiat-elokuva jo tuotantovaiheessa tuskaa pääosanesittäjä Viola Davisille, mutta Oscar-ehdokkuuden tuonut rooli on häntä kaduttanut ainakin jälkeenpäin.

Davis on sanonut, että hänen esittämänsä piika Aibileen Clarkin ääni ei kuulunut elokuvassa tarpeeksi. Davisin mielestä tummaihoiset piiat eivät olleet ansaitsemassaan asemassa ja koko kertomus oli valkoisia ylistävä sekä yhteiskunnan rakenteellista rasismia piilotteleva. ”Minusta tuntuu kuin olisin pettänyt itseni ja muut, koska elokuva ei ollut valmis kertomaan koko totuutta”, kertoo näyttelijä Vanity Fairin haastattelussa.

Myös The New York Timesille Davis kertoi katuvansa rooliaan: ”Haluan tietää, miltä valkoisille työskentely on tuntunut ja minkälaista on ollut kasvattaa lapsia vuonna 1963. Haluan kuulla, mitä mieltä hahmoni siitä oikeasti oli. Se ei tule elokuvassa ilmi missään vaiheessa.”.

Advertisement

Daniel Craig ei ikimaailmassa tekisi enempää Bondeja


Viimeisimpänä James Bondin rooliin astunut näyttelijä, eli Daniel Craig, saa huokaista helpotuksesta. No Time to Die nähtiin valkokankailla vuonna 2021 ja se oli Craigin uran viimeinen Bond-elokuva.

Ilmeisesti homma olisi hänen puolestaan saanut päättyä jo aikapäiviä sitten, sillä jo vuoden 2015 Spectren jälkeen hän oli kurkkuaan myöten täynnä ulkonäkökeskeistä roolihahmoaan: ”Se on tuskaa. Kaikkein parasta näyttelemistä nähdään silloin, kun ulkokuorella ei ole merkitystä. Ja Bond on täysi vastakohta. Minun täytyi miettiä sitä, miltä näytän, mutta näyttelijänä en haluaisi välittää tuosta puolesta paskan vertaa.

TimeOut-lehden samaisessa haastattelussa Craigilta kysyttiin, että olisiko hän valmis tekemään enemmän Bond-leffoja, niin vastaus oli tyhjentävä: ”Nytkö? Mieluummin rikkoisin tämän lasin ja viiltäisin ranteeni auki. En todellakaan tekisi juuri nyt. Tämä oli tässä. Nyt haluan vain mennä eteenpäin. Jos tekisin lisää Bondeja, niin se tapahtuisi pelkästään rahan takia”.

Ilmeisesti dollarit veivät lopulta voiton.

Maailman tunnetuimman, fiktiivisen vakoojan rooli ei ole ollut kaikille muillekaan näyttelijöille se mieluisin, sillä ainakin Pierce Brosnan ja edesmennyt Sean Connery kertoivat aikoinaan inhonneensa hahmon esittämistä.

Advertisement

Kelly Clarkson unohtaisi kernaasti tekemänsä elokuvan


Kaikkien aikojen ensimmäisen American Idol -kilpailun vuonna 2002 voittanut Kelly Clarkson nousi kuuluisaksi laulajaksi lähes kirjaimellisesti yhdessä yössä. Mutta kaikki voittoon liittyneet asiat eivät olleet mieluisia.

Clarkson oli sopimuksen mukaan velvoitettu esiintymään elokuvassa yhdessä toiseksi tulleen Justin Guarinin kanssa. Kaksikon tähdittämää From Justin to Kelly -musikaalia on monesti kutsuttu yhdeksi maailmanhistorian surkeimmista elokuvista. Ja Clarkson on täysin samaa mieltä.

Kun Clarksonilta kysyttiin Rolling Stonen haastattelussa vuonna 2015, että onko hän kenties polttanut kaikki jäljellä olevat kappaleet kyseisestä elokuvasta, vastasi laulaja nauraen: ”En, koska niin tehdäkseni minun täytyisi omistaa se elokuva. Mutta katsotaan, mitä voin asialle tehdä. Meillä on sisäpiirin vitsi lastenhoitajani kanssa, koska hän rakastaa sitä elokuvaa. Hän kertoi katsoneensa leffan aikoinaan lukemattomia kertoja kämppiksensä kanssa ja uhkasi näyttää sen tyttärelleni. Ilmoitin suoraan, että jos näin käy, niin potkut ovat tiedossa.”.

🤷‍♀️ Harmittaako sinua Daniel Craigin nihkeä suhtautuminen James Bondiin? Olisitko mielelläsi nähnyt hänet vielä Bondina vai oliko viisi elokuvaa tarpeeksi ⁉️

Lue myös:

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosituimmat

Exit mobile version