Tässä ovat maailman uusimmat kielet – kärkipaikalla oleva aboriginaalikieli on alle nelikymppisten äidinkieli

Maailman uusimmat kielet ei ole mikään yksiselitteinen luettelo. Tällä listalla puhutaan enimmilläänkin 300 vuotta vanhoista ja tuoreimmillaan muutaman vuosikymmenen ikäisistä kielistä.

Miten kielen ikä määritellään? Siitäkö, milloin sitä on alettu puhumaan, vai kenties siitä, milloin sitä on ensimmäisen kerran kirjoitettu? Kielitieteilijätkään eivät ole aiheesta yksimielisiä, mutta Listafriikki ei anna tällaisten pulmien haitata, vaan me listasimme nyt maailman uusimmat kielet – parhaamme mukaan!

Mukaan mahtuu muun muassa täysin keinotekoisia, mutta käytössä olevia kieliä, sekä kieliä, jotka ovat lyhyestä historiastaan huolimatta vaarassa kadota. Maailman uusimmalla kielellä sen sijaan on valoisa tulevaisuus – sitä puhuvat äidinkielenään milleniaalit (1980-luvun alun ja 1990-luvun puolivälin välillä syntyneet) ja heidän lapsensa. On ennenkuulumatonta, että jotain kieltä ensimmäisinä ikinä puhuneet ihmiset ovat vielä elossa.

Tässä siis maailman uusimmat kielet!

Afrikaans

Afrikaans on yksi Etelä-Afrikan virallisista kielistä ja sitä puhutaan myös Botswanassa, Zimbabwessa ja Namibiassa. Se perustuu hollantiin, mutta siihen on omaksuttu sanoja muistakin kielistä, kuten saksasta, englannista sekä bantu- ja khoisankielistä. Kaikkein tärkein sysäys hollannista erottautumiselle oli malaijin kieli, joka tuli Etelä-Afrikkaan Kaakkois-Aasiasta kuljetettujen orjien mukana.

Afrikaans pohjautuu siis pitkälti hollantiin, josta se kehittyi omaksi kielekseen 1700-luvulla, kun Etelä-Afrikkaan syntyi suuria hollantilaisia siirtokuntia. Ensimmäisen kerran afrikaansin kieltä julkaistiin teksteissä vuonna 1856, mutta sen olemassaolo tunnustettiin vasta vuonna 1925, kun siitä tuli Etelä-Afrikan unionin toinen virallinen kieli englannin lisäksi.

Afrikaans jakaa Etelä-Afrikassa edelleen mielipiteitä ja kansaa, sillä se liitetään niin voimakkaasti apartheidiin. Kielestä on kehittynyt lyhyen historiansa aikana kaksi erilaista versiota: ”valkoisten ja värillisten” afrikaans. Rotuerottelu näkyy edelleen siinä, että kouluissa opetetaan ”valkoisten afrikaansia” ja muita versioita pidetään alempiarvoisina, vaikka ilman malaijinkielisiä orjia koko kieltä ei olisi edes syntynyt.

Standardisoitu afrikaans eroaa suuresti siitä kielestä, jota suurin osa afrikaansia äidinkielenään puhuvista käyttää. ”Oikea” kieli on se, jota valkoinen vähemmistö puhuu. Afrikaansin suosimista yliopistoissa kritisoidaan jatkuvasti, sillä Etelä-Afrikan musta väestö puhuu pääasiassa englantia. Vaikka rotuerottelusta on periaatteessa luovuttu, pitävät valkoihoiset edelleen valtaa omalla marginaalikielellään.

Volapük

Johann Martin Schleyer oli katolinen pappi, jolle Jumala eräänä yönä ilmestyi ja kehotti luomaan uuden, kansainvälisen kielen. No mitäs harras kristitty muuta tekisi kuin lähtisi tuumasta toimeen. Niinpä saksalainen Schleyer kehitti vuosina 1879-1880 uuden kielen, volapükin.

Kielen tiimoilta järjestettiin muutamia kokouksia, ja kymmenen vuoden aikana volapükia ja sen kielioppia käsitteleviä kirjoja julkaistiin satoja – jopa 25 eri kielelle. Parhaimmillaan volapükilla oli lähes miljoona kannattajaa – eri asia on tietysti se, osasivatko he kaikki puhua sujuvasti varsin hankalasti rakennettua kieltä.

Schleyerin luoman kielen (ja miehen itsensä) suurin ongelma oli joustamattomuus. Schleyer ei kuunnellut parannusehdotuksia eikä suostunut kielen helpottamiseen. Hän otti kieleen eniten sanoja englannista, sitten saksasta ja romaanisista kielistä, ja loput sieltä täältä muista luonnollisista kielistä. Schleyer kuitenkin muokkasi sanoja niin paljon, että niistä tuli lähes tunnistamattomia.

Kielen nimi volapük muodostuu sanoista vol ja pük, jotka taas tulevat englanninkielisistä sanoista world ja speak, suomeksi maailma ja puhua. Kovin helposti ei tuo yhteys aukea. Siksi kielen oppiminen oli hankalaa, sillä muiden kielten osaaminen ei juuri auttanut volapükin opiskelussa.

1900-luvulle tultaessa huomattavasti yksinkertaisempi esperanto olikin sitten jo suurilta osin syrjäyttänyt volapükin ja monet volapük-kerhot olivat muuttuneet suoraan esperanto-kerhoiksi. Volapükia kuitenkin puhutaan edelleen, toki osaajia on vain muutamia kymmeniä. Se halutaan pitää elossa, mikä tietenkin olisi toivottavaa kaikkien kielten kohdalla.

Esperanto

1800- ja 1900-lukujen vaihde ottaa aikakautena ison osan uusimmat kielet -listalla; varsinkin kun puhutaan keinotekoisista kielistä. Näistä ensimmäisenä se tunnetuin ja puhutuin: esperanto.

Useampaan luonnolliseen kieleen perustuvan esperanton loi vuonna 1887 puolalainen silmälääkäri ja kielitieteilijä Ludwik Lejzer Zamenhof, jonka tarkoituksena oli rakentaa helposti opittava ja poliittisesti neutraali kieli. Esperanto perustuu pitkälti slaavilaisiin (esim. venäjä, puola) ja romaanisiin kieliin (esim. italia, ranska, espanja). Oman ripauksensa antavat myös germaaniset kielet (esim. saksa, englanti) sekä kreikka.

Vaikka esperanto ei heti kieliopin julkaisun jälkeen ottanutkaan tuulta alleen, nousi se yllättävään suosioon 1920-luvulla, kun monessa Euroopan maassa ruvettiin kapinoimaan kansallismielisiä aatteita vastaan. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että Hitlerin Saksassa, Stalinin Neuvostoliitossa ja Francon Espanjassa esperantisteja vainottiin.

Esperanto ei ole minkään maan virallinen kieli, mutta sillä on uskomattomat 2 miljoonaa aktiivista puhujaa ja muutama tuhat natiivipuhujaa eli sellaista, joille esperanto on äidinkieli.

Yleisestä käsityksestä poiketen esperanto on nykyään hyvinkin elinvoimainen kieli, mistä tietysti kertoo iso puhujamäärä. Sitä voi opiskella Duolingo-verkkopalvelussa ja esperantonkielinen wikipedia (vikipedio) on maailman 36. suurin. Esperantoksi on saatavilla paljon kirjallisuutta ja säännöllisesti julkaistavia lehtiä, ja monessa Euroopan maassa tarjolla on esperantonkielisiä radiolähetyksiä.

Vuosittain järjestettävään esperanton maailmankongressiin kokoontuu esperantisteja yli 50 maasta ja kongressi on järjestetty kahdesti Suomessakin: vuonna 2019 Lahdessa ja vuonna 1995 Tampereella.

Lingala

Lingalaa, joka nykyisin on Keski-Afrikassa niin sanottu lingua franca eli laajasti ymmärretty yleiskieli, ei ollut olemassakaan ennen 1900-lukua. Nykyinen Kongon demokraattinen tasavalta oli vuodesta 1885 saakka Belgian kuninkaan Leopold II:n yksityisomistuksessa, kunnes vuonna 1908 siitä tuli Belgian siirtomaa.

Belgialaiset sotilaat havaitsivat, että Ubangi- ja Kongo-jokien varrella eri äidinkieltä puhuvat kansat käyttivät keskinäisessä kommunikoinnissa ja kaupankäynnissä yhteistä, bantukieliin kuuluvaa bobangia.

Se oli eurooppalaisille liian hankalaa, joten bobangin pohjalta luotiin yksinkertaistettu versio, joka sai vaikutteita muiden bantukielten lisäksi myös ranskasta, englannista, portugalista ja hollannista. Eli toisin sanoen niistä kielistä, joita siirtomaavalloissa puhuttiin. Kieli sai nimen bangala.

Heti 1900-luvulle tultaessa kouluja ja kirkkoja rakentaneet lähetyssaarnaajat olivat kuitenkin sitä mieltä, että keinotekoinen bangala oli liian köyhä kieli, joka ei soveltunut opetukseen tai evankeliointiin. (Toim. huom: jep, evankeliointi on ihan oikea sana).

Tämä piti varmasti täysin paikkansa, sillä siirtomaaherrat ja heidän alaisensa olivat vaivautuneet opettelemaan alkuperäisestä bobangista vain alkeet eivätkä koko kielen kirjoa. Niinpä bangalaa alettiin hioa ja laajentaa, ja vuonna 1903 julkaistiin ensimmäiset tekstit kielellä nimeltään lingala.

Lingala toimi yleiskielenä, jolla oli helppo käydä kauppaa naapurivaltioihin ja kommunikointi sujui myös paikallisten kanssa, vaikka nämä puhuivat kokonaan eri kieltä tai murteita.

Kuten monet muutkin Keski-Afrikan maat, myös Kongon demokraattinen tasavalta itsenäistyi vuonna 1960. Lingala jäi kuitenkin elämään ja sitä puhutaan myös Kongon tasavallassa, Angolassa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Etelä-Sudanissa. Se on syrjäyttänyt alkuperäisen bobangin lähes kokonaan. Tällä uusimmat kielet -listalla lingala on kaikkein tuorein virallinen kieli.

Lingalalla on noin 20 miljoonaa natiivipuhujaa ja saman verran (tai muutaman miljoonan enemmänkin) niitä, jotka puhuvat sitä sujuvasti toisena kielenään. Se siis on säilyttänyt paikkansa maantieteellisen alueen yleiskielenä.

Ido

Kun L. L. Zamenhof oli luonut esperanton, ei kieli tietenkään miellyttänyt kaikkia. Niinpä hän, kuunneltuaan parannusehdotuksia ja suoria valituksia, muokkasi sitä toivottuun suuntaan. Zamenhof ei vieroksunut luomansa kielen kehittymistä ja alkoi itsekin opettaa uudempaa versiota.

Vuonna 1907 yhteisen, kansainvälisen apukielen valitsemiseksi muodostettu valtuusto sai anonyymin kieliehdotuksen, joka selvästi muistutti esperantoa, mutta siinä oli myös paljon eroavaisuuksia. Kielen työnimi oli ido, joka sitten jäikin pysyväksi nimeksi, kun valtuusto päätyi lukuisista keinotekoisista kielistä valitsemaan voittajaksi juuri sen. Idon takana olivat ranskalaiset Louis Couturat ja Louis de Beaufront, jotka olivat alun alkaen olleet esperanton kannattajia. Ido pohjautuu pitkälti englantiin, ranskaan, italiaan, venäjään ja espanjaan. Idossa on käytetty esperantoon verrattuna paljon enemmän englantia, jonka pieni rooli esperantossa johtui pitkälti siitä, että monia kieliä puhuneen Zamenhofin oma englannin kielen taito oli hatara.

Ido kuitenkin nuupahti lähes alkutekijöihin, vaikka sillä ehdittiin julkaista käännöskirjallisuutta; joskin lähinnä otteita Raamatusta. Laskusuhdanteeseen oli monia syitä: Idon merkittävin johtohahmo Couturat kuoli traagisesti vuonna 1914 autokolarissa. Sitten alkoi ensimmäinen maailmansota, jonka aikana ei paljonkaan mietitty uusien kielten kehittämistä. Suurin syy saattaa kuitenkin olla se, että kukaan ei oikeastaan tiennyt, että ido oli valikoitunut yleiskieleksi.

Se vaipui vuosikymmeniksi unholaan, kunnes pelastajaksi nousi yllättävä taho: internet. Internetin välityksellä idoa puhuneet tai siitä kiinnostuneet kykenivät olemaan yhteydessä ja käyttämään kieltä. Nykyisin idolla on muutama sata, korkeimpien arvioiden mukaan jopa 2000, puhujaa lähinnä Keski- ja Etelä-Euroopassa.

Sona

Sona on englantilaisen kirjailijan Kenneth Searightin luoma keinotekoinen kieli, jonka hän kuvasi vuonna 1935 julkaistussa kirjassaan. Tuo onkin ainoa sonan kielellä julkaistu kirjallinen teos.

Searight loi sonan vastineena esperantolle ja idolle, jotka molemmat olivat hänen mielestään liian Eurooppa-keskeisiä. Ja eihän tuo periaatteessa ollut mielipidekysymys, sillä kyllähän sekä esperanto että ido pohjautuvat eurooppalaisiin kieliin.

Searightin tavoitteena oli luoda kieli, jota pystyisivät ongelmitta lausumaan mitä tahansa kieltä äidinkielenään puhuvat ihmiset. Niinpä hän valitsi kieleen vain sellaisia äänteitä, jotka olivat käytössä mahdollisimman monessa tunnetussa kielessä. Sonaa on kuvattu säännölliseksi ja hyvin loogiseksi kieleksi, mutta samaan aikaan Searightin luomus on varsin kirjava. Siinä on käytetty inspiraationa muun muassa englantia, arabiaa, turkkia, kiinaa ja japania, mikä kyllä äkkiseltään kuulostaa melkoiselta sekamelskalta.

Sonaan kuuluu 360 perussanaa ja 15 apusanaa, joita yhdistämällä saadaan luotua huimasti enemmän sanoja. Hyvin yksinkertainen esimerkki on naista tarkoittavan zan-sanan ja lasta tarkoittavan ko-sanan yhdistelmä kozan. Suomeksi se on tietenkin tyttö.

Yleisö ei oikein lämmennyt sonalle, mutta kuten muillakin keinotekoisilla kielillä, on sonallakin kannattajansa netissä. Tällä uusimmat kielet -listalla sona taitaa olla kuitenkin heikoimmissa kantimissa. Pieni nettiyhteisö pitää kieltä voimissaan, mikä on toki kaukana Searightin unelmasta, jossa sonaa opetettaisiin jonain päivänä maailman jokaiselle lapselle.

Globish

Tekeekö globish sen, missä esperanto ja muut eivät ole onnistuneet? Tuleeko globishista kansainvälinen yleiskieli, jolla onnistuu kommunikointi ympäri maailman? Tavallaan se on jo sitä, sillä lähes kaksi miljardia ihmistä puhuu globishia ja määrä kasvaa koko ajan. Uusimmat kielet -listalla globish on siis melkoinen erikoisuus!

Globish on lyhenne sanoista global ja english (yleismaailmallinen ja englanti), ja sillä tarkoitetaan yksinkertaistettua englantia.

Termin ja ”kielen” loi 1990-luvulla ranskalainen Jean-Paul Nerrière, joka työskenteli vuosikymmeniä IBM:llä erilaisissa johtotehtävissä. Idea syntyi, kun hän havainnoi vuosien ajan englannin kielen käyttöä liike-elämässä: ”Kun japanilainen, belgialainen, chileläinen ja italialainen keskustelevat englanniksi, pärjäävät he oikein hyvin ja ymmärtävät toisiaan. Kukaan ei puhu englantia täydellisesti, mutta kaikki tietävät toistenkin tekevän virheitä. Kun paikalle saapuu amerikkalainen ja britti, muuttuu asetelma täysin. Nämä kaksi natiivipuhujaa puhuvat liian nopeasti ja käyttävät vaikeaselkoisia ilmauksia.”

Nerrière kirjoitti ideansa kirjaksi Do Not Speak English, Parlez Globish, jossa hän esittelee 1500 englanninkielistä sanaa, joita käyttämällä pitäisi pystyä kommunikoimaan tilanteessa kuin tilanteessa. Englantiin verrattuna globishin sanasto on siis hyvin riisuttu ja siitä puuttuvat kaikki kuvaannolliset ilmaukset ja sanonnat. Esimerkkeinä supistetusta sanastosta voisivat olla sisarukset ja keittiö: Sisarukset-sana kierretään globishissa lauseella ”vanhempieni muut lapset”. Keittiö taas on ”huone, jossa valmistetaan ruokaa”. Yksi globishin punaisista langoista on se, että koskaan ei saa vitsailla.

Tämä kaikki voi toki kuulostaa huonolta vitsiltä, mutta todellisuudessa suurin osa niistä ihmisistä, jotka eivät ole natiivipuhujia, puhuvat englannin sijaan globishia. Nerrière ei itse näe globishia varsinaisena kielenä, sillä kieli on kulttuurin ilmaisuväline. Globish on ennemminkin työkalu onnistuneeseen kommunikointiin. 

Joten jos englanti tuntuu liian hankalalta, niin ei muuta kuin globishia opiskelemaan; sillä pärjää vallan mainiosti! Veikkaisin, että iso osa meistä suomalaisista puhuu globishia mestarillisesti ilman harjoittelua.