Yhteiskunta
Kuin kaksi eri maailmaa: Nuoremmat ja vanhemmat milleniaalit
Milleniaali on hieman harhaanjohtava sana, sillä vanhemmat milleniaalit ovat kokeneet paljon asioita, joista nuoremmilla versioilla ei ole tietoakaan.
Kuulutko tähän ryhmään?
Kun kuulet jonkun puhuvan siitä vanhasta rullattavasta lankapuhelimesta ja heittävän samassa yhteydessä perään sanat ”jonnet ei muista”, yhdistäen jonnet milleniaaleihin, olet hämilläsi ja toteat ”muistanpa”.
Vai oletko yksi niistä milleniaaleista, joilla ei toden totta ole muistikuvia tuon puhelimen käytöstä?
Milleniaali on käsite, joka tarkoittaa yleisesti ottaen vuosien 1980-1995 välillä syntyneitä ihmisiä – toisin sanoen porukkaa, jotka ovat päässeet nuoreen aikuisikään 2000-luvun puolella. Tuo jaottelu on monien asiayhteyksien kohdalla varsin erikoinen: milleniaalit, kun on pakko eritellä tällä jaottelulla kahtia, nuoriin ja vanhoihin milleniaaleihin.
Karkeasti rajattuna vanhemmat milleniaalit ovat syntyneet vuosina 1980-88 ja nuoret puolestaan vuosien 1989-1995 välisenä aikana.
Seuraavassa Listafriikki käy läpi asioita, jotka ovat nuorille milleniaaleille vain osa kuulopuheista historiaa ja vanhemmille milleniaaleille osa elämänkokemusta – sekä toisinpäin.
Omaan itse vanhempien milleniaalien sarjanumeron, joten esittelen listalle päässeitä asioita osittain omien kokemuksieni kautta.
Snapchat, TikTok ja muut hämmentävät somekanavat
Kun kuulen jonkun nuoremman henkilön puhuvan Snapchatista, mieleni muokkaa tuon sanan jostain syystä englanninkieliseksi sanaksi ”nap”, mikä tarkoittaa päiväunia, ja huomaan himoitsevani lähietäisyydellä häämöttävää sohvaa. TikTok puolestaan kuulostaa lähinnä FC Barcelonan viljelemältä Tikitaka-jalkapallolta.
Monille nuorille milleniaaleille, jotka ovat syntyneet 1990-luvun puolella, nämä molemmat kanavat ovat varsin tuttuja.
Kaikkein parhaimmin huomaan tämän eroavaisuuden, kun puhun 1990-luvulla syntyneiden kavereiden tai tuttujen kanssa: he osaavat selittää minulle teknologian uusimmat innovaatiot ja kuumimmat somekanavat – aivan, kuten minä osasin vielä vajaat kymmenen vuotta sitten.
Käytän itse Facebookia, Twitteriä ja aina silloin tällöin Instagramia, mutta siihen se somekanavien lajikirjo sitten jääkin. Olen kyllä niiltä osin samassa veneessä nuorempien milleniaalien kanssa, että koen Facebookin olevan nykyisin vanhempien ihmisten valtaama somekanava, mutta siitä huolimatta viihdyn siellä edelleen – toisin kuin nämä nuoremmat sukupolveni edustajat.
Kun kaikki latasivat musiikkia ja elokuvia netistä
Törmään lähestulkoon päivittäin 1980-luvun alussa syntyneeseen naapuriini, jolla ei ole älypuhelimessaan Spotifyta tai muita vastaavia musiikin kuunteluun tarkoitettuja suoratoistopalveluita, vaan aina kun hän soittaa minulle jonkun kappaleen, on se ladattu laittomasti netistä.
Kuinka moni teistä nuorista milleniaaleista muistaa ohjelman nimeltä Napster, jolla ladattiin kaikki uusimmat kappaleet laittomasti netistä? Kyllä, niin teki valtaosa tästä meidän sukupolvemme vanhemmasta puoliskosta ja sitten ne kappaleet poltettiin CD-levyille – toki kappaleiden laatu, tai ylipäätään se, oliko kyseessä edes se haluamasi kappale, oli välillä melkoista arvailua.
Tietenkin nyt me olemme kaikki viisaampia niiltä osin, että ymmärrämme, millaista harmia esimerkiksi musiikin laiton lataaminen tuottaa artisteille ja bändeille, eikä tekijänoikeuksien rikkominen tule enää kovinkaan monilla mieleen, mutta ei niin hirveän kauan sitten elimme aikaa, jolloin sana ”tekijänoikeus” oli lähinnä vain sanahelinää, johon kukaan ei osannut suhtautua vaadittavalla vakavuudella.
Se on tietenkin pelkästään positiivinen asia, että nykyisin olemme paljon viisaampia näiltä osin, mutta tämä on yksi niistä lukuisista esimerkeistä, jotka erottavat nuoremmat ja vanhemmat milleniaalit toisistaan.
Fazerin musiikki- ja elokuvakerhot
Muistatko sitä aikaa, kun postilaatikkoon pamahti katalogi, joka oli täynnä kuvia uusimpien elokuvien kansista? Tai sen version, jossa esiteltiin CD-levyjä?!
Jos muistat, kuulut mitä todennäköisimmin meidän vanhempien milleniaalien joukkoon.
Fazerin musiikki- ja/tai elokuvakerhoon kuuluminen oli erikoista aikaa. Sitouduit tilaamaan joka kuukausi elokuvan ja/tai CD:n, valitsit sen hartaasti odottamastasi katalogista ja noin viikon päästä sait elokuvan tai CD-levyn postitse toimitettuna kotiisi.
Yksi tärkeimmistä etuuksista Fazerin elokuvakerhoon kuuluessa oli se, ettet joutunut lähtemään videovuokraamoon, vain pettyäksesi, kun se uusin elokuva olikin jo vuokrattu jonkun toisen ihmisen toimesta. Toki tuohon kerhoon kuuluminen ei ollut kovinkaan edullista ja muistan ainakin oman perheeni peruneen juuri tästä syystä tilauksen. Sitten taas myöhemmin saatoimme hyödyntää jonkin uuden asiakkaan tarjouksen, kun sellainen tuli myöhemmin vastaan.
Kannettava CD-levysoitin puskurimuistilla
Oi sitä aikaa, kun musiikki ei ollut digitaalista, vaan se konkretisoitui fyysisessä muodossa.
Tuolloin ei tunnettu vielä MP3-soittimia, vaan sinulla oli melkoisen isokokoinen kannettava levysoitin, jonka sait juuri ja juuri mahtumaan MicMacin ”lökäpöksyihisi”. Ja puskurimuisti oli kova sana: se tarkoitti sitä, että kauanko soittimesi kykenee ottamaan esimerkiksi tärinää ja iskuja vastaan, ennen kuin kuuntelemasi kappale alkaa pätkimään.
Ja itse asiassa myös kannettava kasettisoitin kuuluu oleellisena osana meidän vanhempien milleniaalien elämään. Ei muuta kuin C-kasetti koneistoon ja Mr. Presidentiä tai Scatman Johnia kuuntelemaan.
Lapsuus
Muistan, kun muutimme uudelle asuinalueelle ollessani juuri kouluikäinen. Puin Zorro-asun päälle, kävelin naapuritaloon, jossa olin nähnyt suunnilleen kanssani samanikäisen veljesparin, ja kävin pyytämässä heistä toista leikkimään kanssani. Ja niinhän sitä sitten lähdettiin valtaamaan katuja – minä Zorro-asussa ja uusi kaverini Batman-asussa. Näin sitä sitten ystävystyttiin.
Me vanhemmat milleniaalit olemme niitä heimomme viimeisiä, jotka elivät tietyllä tapaa aikaa ennen internetiä. Myöskään mitään kännyköitä ei luonnollisestikaan ollut, vaan sitä paahdettiin aamusta iltaan teillä tietämättömillä – okei, ehkä sitä välillä käytiin syömässä kotona, mutta sitten taas mentiin. Elämä oli elämää vailla huolen häivää ja jos halusit, olit täysin tavoittamattomissa vanhemmiltasi.
Uskaltaisinkin väittää, että me vanhemmat milleniaalit olemme tietyllä tapaa eläneet kaikista sukupolvista ja ikäryhmistä historian vapaimman lapsuuden, jossa toimiamme ei ihan hirveästi valvottu. Ja ennen kaikkea: me olimme aamusta iltaan pihalla touhuamassa kaikennäköistä.
Kun jokainen käynnistyvä uusi tunti netissä oli maksullista
Modeemi päälle. Hirveä meteli, kun muodostit nettiyhteyden. Jokainen alkava tunti maksoi lisää.
Kyllä, vaikka edellisessä kohdassa tuli kerrottua, miten me elimme aikaa ennen internetiä, paino on sanoilla ”tietyllä tapaa”. Internet oli nimittäin tuolloin olemassa, kun emme olleet enää aivan lapsukaisia ja kyllähän sitä tuli aina silloin tällöin käytettyä, mutta datansiirto ei ollut todellakaan rajatonta.
Yksi syy sille, miksi vanhemmat antoivat käyttää internetiä niin vähän, oli puhelinlinja: kun yhteys muodostettiin puhelinlinjaa käyttäen, et voinut samaan aikaan puhua puhelimessa. Ja ei se koneella istuskelu ihan hirveästi houkutellutkaan, kun yhden sivun latautumiseen saattoi kulua jopa minuutteja. Onkin jotenkin hauskaa ajatella, että mikäli haluamasi sivu ei lataudu sekunnin murto-osassa, sitä herkästi kiroaa netin hitautta.
Ja mikäli sitten halusit oikeasti käyttää internetiä hieman useammin kuin kerran viikossa, sitä käytiin varaamassa kirjastosta tunnin mittainen ilmainen aika ja suunnattiin sinne; ei siis kirjoja lukemaan, vaan selaamaan internetin täysin uskomattomalta tuntuvaa maailmaa.
Aika, jolloin pelin sai käyntiin puhaltamalla
8-bittinen Nintendo oli maaginen vekotin. Se oli hyppy Commodore 64:n ajoista täysin uusiin ulottuvuuksiin ja kaikki puhuivat putkimiehestä nimeltä Mario.
Tuolloin ei tunnettu mitään muistikortteja, puhumattakaan nykypäivän konsoleiden valtaisasta sisäisestä muistista, vaan kaikki oli aloitettava alusta, jos peli meni ”tilttiin”. Paitsi itse asiassa joissain peleissä, kuten Mega Manissa, jokaisen kentän läpäistyään sitä sai koodin, jonka avulla peliä sai jatkettua ainakin suurin piirtein siitä kohdasta, mihin sitä oli jäänyt.
Ja mitäs sitä tehtiinkään, jos peli ei meinannut lähteä käyntiin? Me vanhemmat milleniaalit muistamme ajan, jolloin kasetti otettiin pois Nintendon sisältä ja pelin sisälle puhallettiin – itse asiassa muistan joidenkin jopa nuolleen siellä harmaan kotelon sisällä ollutta levyä, äärimmäisiin keinoihin turvautuessaan. Ja totta kai sitä peliä joutui välillä myös ”venkslaamaan” siellä Nintendon sisällä, kun peli yritettiin saada toimimaan.
Pari vuotta sitten Nintendo toi markkinoille uuden version tuosta klassikkotuotteestaan, mutta ei se ole sama asia kuin vanha: niissä, kun ei ole fyysistä peliä johon puhaltaa.
Kun kirjat olivat kirjoja
Uuden kirjan tuoksua ei päihitä mikään, joskin tässä kohtaa allekirjoittaneen täytyy myöntää, etten todellakaan ole koskaan ollut mikään kirjojen ahmija.
Mutta moni milleniaaleista on sitä ja itse asiassa milleniaalit ovat kaikkein aktiivisin sukupolvi, mitä tulee kirjojen lukemiseen: jiihaa, vihdoin jotain yhteistä meidän vanhempien ja nuorempien milleniaalien välillä.
Vaan itse asiassa tässä meitä nuoria ja vanhoja milleniaaleja yhtenäistävässä asiassa on siinäkin eronsa: siinä missä me 1980-luvun milleniaalit olemme tottuneet lukemaan kirjat kirjoina, etenkin 1990-luvun puolivälin tuntumassa syntyneille tapa lukea on ollut enemmänkin e-lukulaitteet.
Nykyisin aika moni vanhemmista milleniaaleista käyttää niin ikään erilaisia applikaatioita ja älylaitteita kirjojen lukemiseen, tai kuunteluun, mutta fyysiset kirjat ovat edelleen meidän vanhemman puoliskon kohdalla kovassa suosiossa.
Erot populaarikulttuurissa
Jokainen milleniaali tietää Harry Potter -elokuvat. Oleellinen ero on kuitenkin se, että nuorille milleniaaleille esimerkiksi ensimmäinen Potter-elokuva oli osa lapsuutta, meille vanhemmille nuoruutta tai jopa aikuisuutta.
Juuri popkulttuurissa tuleekin merkittäviä eroja. Siinä, missä meille vanhemmille milleniaaleille poika- ja tyttöbändit, kuten Backstreet Boys ja Spice Girls olivat iso juttu, nuorempien milleniaalien kohdalla puhutaan esimerkiksi One Directionista. Ja ihan näin vinkkinä: poikabändien kohdalla tärkein elementti laulamisen rinnalla on tanssi ja siihen kuuluvat koreografiat – tätähän One Direction ei esimerkiksi harrastanut.
Ja mitä sitten tulee elokuviin, niin meillä vanhemmilla milleniaaleilla kovassa huudossa olivat Hopeanuoli-elokuvat ja Turtlesit, kun taas nuoremmilla se oli Pokemon. Ja Titanic oli meidän nuoruudessamme kova juttu, joskin enemmänkin ehkä naispuolisilla henkilöillä, ei mikään vampyyrientäyteinen Twilight-saaga.
Meille myöskään tämä 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun muoti ei ole mikään 2018 vuonna keksitty uusi ilmiö, vaan me olemme joutuneet nyt kahdesti kokemaan tämän muotisuuntauksen, jota on useaan otteeseen tituleerattu vuosien varrella kaikkien aikojen järkyttävimmäksi.
Vuosien 2008-09 taloudellinen taantuma
Vuosien 2008-09 taloudellinen taantuma eli lama on kohdellut meitä milleniaaleja hyvin eri tavalla – riippuen siitä, mihin aikaan olemme syntyneet.
Esimerkiksi monet 1980-luvun alussa syntyneet milleniaalit olivat jo työelämässä, kun pankkikriisi käynnistyi vuonna 2008 Yhdysvalloista, kun taas vuonna 1996 syntynyt milleniaali oli tuolloin vielä ala-asteikäinen. Lama muuttaa ja muovaa aina ihmiskuntaa, mutta peruskoulua käyvän ihmisen elämään se ei vaikuta likimainkaan samalla tavoin kuin nuoren aikuisen kohdalla.
Tämä onkin itse asiassa hyvin selkeä vedenjakaja nuorempien ja vanhempien milleniaalien välillä, sillä nuoret ovat lukeneet tuosta vuosien 2008-09 lamasta kirjoista, kun taas me vanhemmat milleniaalit olemme joutuneet konkreettisesti kokemaan taantuman ja sen aiheuttamat vaikeudet.
🤷♂ Oletko sinä milleniaali? Jos olet, kumpaanko kerhoon kuulut: nuorempiin vai vanhempiin milleniaaleihin? Mitä muita eroavaisuuksia sinulla tulee mieleen?
Kerro vastauksesi joko alla olevassa ⬇⬇ kommenttikentässä tai sosiaalisen median kanavissamme!