Yhteiskunta

Näinkin voi saada potkut töistä: 10 hullua syytä, jolla työntekijä on erotettu

Julkaistu

Potkut töistä on yksi kamalimpia kokemuksia. Vielä hirveämmältä sen täytyy tuntua silloin, jos irtisanominen on tehty jostain täysin järjettömästä syystä.

Mikä on hyvä syy antaa potkut töistä? Keksit varmasti useampia, mutta uskallan veikata, että mikään kohta näkemistäsi perusteista ei tullut mieleesi. Syyksi voi riittää piereskely, väärän väriset vaatteet tai vaikkapa väärän kokoisilla kirjaimilla kirjoitettu sähköposti.

Listafriikki keräsi käsittämättömiä tositarinoita syistä, joilla ihmiset ovat saaneet potkut töistään. Toivottavasti kellekään lukijallemme ei ole käynyt yhtä epäoikeudenmukaisesti.

Hengenpelastaja pelasti hukkuvan

Ilmeisesti potkut voi saada tekemällä työnsä hyvin. Näin kävi parikymppiselle hengenpelastajalle Tomas Lopezille floridalaisella Hallandale Beachilla.

Heinäkuussa 2012 hiljattain hengenpelastajaksi valmistunut Lopez oli partioimassa omalla rantakaistaleellaan, kun hänelle tultiin ilmoittamaan vedessä hätääntyneesti elehtineestä miehestä. Lopez kyllä huomasi miehen uivan vartioimattomaksi merkityllä ranta-alueella, mutta ei miettinyt kahta kertaa lähteäkö pelastustoimiin. Kun hän pääsi paikalle, oli mies jo vedetty kuivalle maalle ja Lopez auttoi lähes tajutonta potilasta saamaan vettä pois keuhkoistaan. Hän pysytteli miehen apuna, kunnes ambulanssi saapui paikalle.

Työkaverit olivat ottaneet tuona aikana hoidettavakseen myös Lopezin ranta-alueen, joten auringonpalvojat pysyivät pelastusoperaation ajan turvassa. Työnantajan näkemys tilanteesta oli kuitenkin toinen. Lopez oli rikkonut sääntöjä ja sai potkut töistä, koska oli lähtenyt määrätyltä alueelta.

Advertisement

Vain päiviä tapauksen – ja koko maanlaajuisen mediamylläkän – jälkeen nuorelle miehelle tarjottiin työpaikkaansa takaisin sillä selityksellä, että työnantaja oli toiminut liian hätäisesti. Lopez sekä hänen protestiksi irtisanoutuneet työkaverinsa vastasivat työtarjoukseen kieltävästi.

Suurena sankarina juhlitulle Lopezille myönnettiin urhoollisen toiminnan ansiosta symbolinen avain kaupunkiin.

Harlem Shake -tanssia kaivoksessa

Vuonna 2013 länsiaustralialaiselta Agnewin kultakaivokselta erotettiin 15 työntekijää. He olivat yövuoronsa aikana päättäneet kokeilla jotain piristävää ja liittyä mukaan Harlem Shake -tanssihaasteeseen. Ylläolevalla videolla näkyy kahdeksan työntekijää, mutta kaivosyhtiö antoi potkut myös esitystä kuvanneille ja sivusta seuranneille.

Haasteessa oli kyse siitä, että yksi ihminen rupeaa hytkymään Harlem Shake -kappaleen tahdissa ja pian suuri joukko on liittynyt mukaan tanssiin. Helmikuussa 2013 viraaliksi noussut Harlem Shake -meemi oli kaivosmiesten videon aikaan suosionsa huipulla; parhaimmillaan YouTubeen ladattiin yli 4000 versiota päivittäin.

Advertisement

Kaivosyhtiön virallisessa irtisanomiskirjeessä erottamisen syyksi mainittiin työntekijöiden käyttäytyminen vastoin yrityksen ydinarvoja eli erinomaisuutta, korkeaa moraalia ja turvallisuutta. Erotetut työntekijät ovat lausunnoissaan korostaneet, ettei tilanteessa aiheutunut minkäänlaista turvallisuusriskiä. Jotenkin tuntuu, että kaivosyhtiö ei vain nähnyt tanssiesityksen sopivan omaan imagoonsa.

Liikaa piereskelyä

Varastotyöntekijä Daniel Cambridge sai vain muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen kenkää Waterstones-kirjakaupan varastolta vuonna 2010. Työkaverit olivat muutamassa päivässä tehneet hänestä 35 valitusta.

Ja syynä valituksiin ja lopulta potkuihin oli Cambridgen jatkuva piereskely. Eniten muita työntekijöitä oli häirinnyt Cambridgen tapa kävellä ympäriinsä ja paukutella aina työkavereiden kohdalla.

Cambridge itse sanoi ilmavaivojen olevan yleinen sivuvaikutus hänen käyttämässään masennuslääkkeessä. Mies oli jopa ympyröinyt ja näyttänyt esimiehelleen lääkkeen pakkausselosteesta kohdan, jossa ikävästä vaivasta mainitaan. Cambridge ei voinut uskoa tuhnuttelun olevan hyvä syy erottamiselle, koska hän itse näki sen samanlaisena vammana kuin esimerkiksi menetetyn raajan. Vaikka mies oli kovasti pitänyt työstään, ei hänellä enää ollut asiaa varastolle.

Työskenteletkö sinä jonkun sellaisen kanssa, joka sietäisi saada aiheesta varoituksen? Nyt saa paljastaa nimiä!

ISOT UHKAAVAT KIRJAIMET

Uusiseelantilainen kirjanpitäjä Vicki Walker syyllistyi työpaikallaan sanoinkuvaamattoman kauheaan tekoon. HÄN KIRJOITTI SÄHKÖPOSTINSA ISOILLA KIRJAIMILLA.

Alkoiko ärsyttämään? Ehkä, mutta onko se tosiaan syy potkuille? Walkerin esimiesten mielestä kyllä, koska isojen kirjainten käyttö sai naisen viestit vaikuttamaan aggressiivisilta ja häiritsemään muiden työntekijöiden seesteistä mielentilaa.

Advertisement

Walker tietenkin vei omasta mielestään laittoman erotuksen oikeuteen, jossa entinen työnantaja toi todisteeksi yhden ainoa Walkerin kirjoittaman sähköpostin. Se oli muille työntekijöille tarkoitettu ohjeistus erään lomakkeen täyttämisestä. Sen lisäksi, että ohjeet oli kirjoitettu isoilla kirjaimilla, oli päivämäärä ja kellonaika täysin ajattelemattomasti kirjoitettu punaisella ja yksi lause oli jopa yliviivattu sinisellä. Törkeyden huippu!

Vuonna 2009 Walker voitti oikeusjutun ja sai noin 10 000 euroa korvauksia laittomista potkuista sekä ansionmenetyksestä.

Tarjoilija ajoi hiuksensa

Kanadan Winnipegissä asuva opiskelija Stephanie Lozinski halusi osoittaa syöpää sairastavalle sedälleen tukensa ja ajoi hiuksensa pois vuonna 2011. Osa-aikaisessa tarjoilijan työssään hän piti päässään joko peruukkia tai koristeellista huivia, mutta jostain syystä uusi hiustyyli ei käynyt päinsä ravintolan omistajalle. Lozinski sai potkut töistään.

Ravintolan edustajan Linh Bon mukaan erottaminen oli ollut täysin oikeutettua, koska ravintolassa oli tietty pukukoodi, jota Lozinski oli rikkonut. Ohjeistuksen mukaan työntekijöillä ei saa olla näkyviä tatuointeja ja heidän hiuksensa täytyy olla asiallisesta laitettu. Bon mukaan ”hienossa ravintolassa syömässä käyvät asiakkaat odottavat täyttä fine dining -kokemusta, johon kuuluu tietynlaiset tarjoilijat”.

Lozinski ei ole nyt ainoa, jota tuo kommentointi hämmentää.

Advertisement

Lozinski valitti erottamisestaan Manitoban provinssin ihmisoikeuskomitealle perusteenaan se, ettei miestarjoilijaa ikinä erotettaisi lyhyiden hiusten takia. Valitus kuitenkin hylättiin, koska hiusten ajelun nähtiin olleen täysin Lozinskin vapaaehtoinen päätös.

Voita 100-0, niin saat potkut töistä

Teksasilainen Micah Grimes toimi tyttöjen koripallovalmentajana kristillisessä The Covenant School -yksityiskoulussa. Hänen joukkueensa pelasi vuonna 2009 paikalliskamppailussa Dallas Academy -koulua vastaan ja menestyi ottelussa aivan liian hyvin. Grimesin joukkue voitti pelin 100-0. Siis ei kuvaannollisesti vaan kirjaimellisesti. Todettakoon, että vastustaja ei ollut neljänä edellisenä kautena voittanut yhtäkään peliä.

Grimesin työpaikalla ei kuitenkaan oltu lopputuloksesta mielissään: Koulu julkaisi tiedotteen, jossa peliä kutsuttiin häpeälliseksi ja tukevan johtoaseman vankistaminen tuomittiin epäkristilliseksi. Sen nähtiin olevan hyvän kilpailuhengen vastaista.

Grimes ei hyväksynyt koulun kantaa, joten hän lähetti medialle vastineen. Valmentaja koki joukkueen pelanneen kunniakkaasti ja siten, kuin koripalloa kuuluu pelata. Hän ei ymmärtänyt, miksi suurta voittoa pitäisi pyydellä anteeksi tai nuorten tyttöjen täytyisi tuntea häpeää.

Työnantaja ei pitänyt menestyksekkäästä urheilusuorituksesta eikä valmentajan puolustuspuheesta, joten 100-0 voittoon päättynyt peli jäi Grimesin viimeiseksi.

Advertisement

Pahvinen kolikko

Richard Eggers sai heinäkuussa 2012 potkut isosta yhdysvaltalaisesta Wells Fargo -pankista. Pankki oli edellisenä vuotena alkanut tarkastamaan kaikkien työntekijöidensä taustat, tarkoituksenaan kitkeä keskuudestaan mahdolliset talousrikolliset. Pankin tutkijat saivat selville, että 68-vuotias Eggers oli tuomittu rikollinen.

Oikeuden pöytäkirjoista voitiin nähdä, että Eggers oli asioinut itsepalvelupesulassa ja yrittänyt laittaa pyykkikoneeseen pahvista leikattua ympyrää 10 sentin kolikon sijaan.

Tämä oli tapahtunut vuonna 1963. Eggers oli tuolloin 19-vuotias. Siis 49 vuotta ennen irtisanomista.

Pankki selitti irtisanomista siten, että sillä on liittovaltion lain mukaan velvollisuus suojella asiakkaitaan ja näiden henkilökohtaisia taloustietoja rikollisilta henkilöiltä, joiden tiedetään syyllistyneen ”epärehellisyyteen, luottamuksen rikkomiseen tai rahanpesuun”.

Rahanpesuun? Wells Fargo -pankissa taidettiin ottaa tuo viimeinen kohta vähän liian kirjaimellisesi!

Advertisement

Taskupuhelu pomolle

Oletko ikinä soittanut taskupuhelua? Tarkoittaen sitä, että puhelin on syystä tai toisesta alkanut itse soittaa jollekin henkilölle. Englanniksi ”butt dial”, pyllysoitto, voi olla hulvattoman hauska tai erittäin epämukava riippuen siitä kenelle on vahingossa soittanut ja mitä on touhuillut tuon puhelun aikana.

Atlantalaiselle James Stephensille toteutui pahin mahdollinen skenaario. Tammikuussa 2016 hän oli vahingossa soittanut pomolleen Mike Coanille, joka oli vastannut puhelimeen ja uteliaana jäänyt linjoille 13 minuutiksi kuuntelemaan. Stephens oli tuona aikana valitettavasti avautunut vaimolleen kyseisestä esimiehestä ja arvostellut tämän työntekoa. Sanomattakin lienee selvää, että Coan ei ollut tästä mielissään ja hän koki, ettei Stephens voi enää työskennellä hänen alaisuudessaan.

Stephens sai potkut, mutta hän ei asiaa pureksimatta niellyt, vaan syytti Coania salakuuntelusta. Tuomari kuitenkin hylkäsi kanteen vedoten vuodelta 2015 peräisin olleeseen ennakkotapaukseen. Silloin oikeus oli todennut, ettei soittajalla ole täyttä yksilönsuojaa, koska hän on puhelun näppäillyt ja soittanut. Oli sitten kyse sormesta tai takapuolesta.

Oranssit paidat

Floridalaisen asianajotoimiston työntekijöillä oli tapana aina palkkapäivisin mennä porukalla viettämään happy houria työpäivän jälkeen. He myös hyvän yhteishengen ylläpitämiseksi pukeutuivat tuona päivänä oranssin värisiin vaatteisiin.

Vuonna 2012 toimiston johdossa oli tapahtunut henkilöstömuutoksia, eivätkä uudet esimiehet pitäneet työntekijöiden palkkapäivärituaalista. Johtoporras ajatteli ihmisten pukeutuvan oranssiin protestoidakseen firmaa vastaan, joten ratkaisu tähän tilanteeseen oli 14 työntekijän erottaminen väitetyn mielenilmauksen takia. Heiltä oli mennyt ohi se tosiasia, että tapa oli alkanut jo kuukausia ennen uuden johdon nimittämistä.

Tarjoilija esti autovarkauden

Ja vielä kerran matkataan Floridaan! Se vaikuttaisi olevan käsittämättömien irtisanomisten mekka.

 Juan Canales työskenteli Fort Lauderdalen kaupungissa thai-ravintolan tarjoilijana. Hän oli syyskuussa 2007 avaamassa työpaikkansa ovia, kun kuuli hätääntyneen avunhuudon. Erältä nuorelta naiselta oli juuri viety auton avaimet veitsellä uhaten, mutta varas, Albert Means, ei ollut vielä ehtinyt ajaa pois paikalta. Enempää asiaa ajattelematta Canales riensi nappaamaan aseistetun autovarkaan kiinni.

Veitsellä uhkailusta huolimatta Canalesin hoksottimet olivat terävinä ja hän nappasi viereisestä lava-autosta laudanpätkän. Varas totesi jäävänsä toiseksi ja Canales sai kaadettua tämän maahan. Tilanteen lauettua sankari joutui selvittämään asiaa poliisin kanssa ja vastaamaan media haastatteluihin, joten hän oli tunnin verran poissa töistä. Se ei ravintolan omistajalle sopinut.

Advertisement

Palattuaan työpaikalleen Canales sai välittömästi potkut. Perimmäisenä syynä oli valtava härdelli, joka autovarkaan taltuttaneen työntekijän ympärillä vallitsi. Tekikö se hallaa bisnekselle? Vai olisiko kenties käynyt päinvastoin?

Loppu hyvin, kaikki hyvin: Laupiaaksi samarialaiseksi nimetty Canales sai useita työtarjouksia, kun tieto tapauksesta levisi.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version