Yleistieto
Avaruus ei ole kaukana, sillä sinne hurauttaisi autolla noin tunnissa: Nyt romutetaan 10 yleistä harhakäsitystä – osa 1
No niin, sitten on aika heittää 10 ikivanhaa harhakäsitystä romukoppaan! Häpeään ei ole syytä, sillä nythän homma tulee hoitoon ja harhaluulot korjatuiksi.
Mikähän tämän listan harhakäsityksistä jää vaivaamaan mieltäsi? Ei pitäisi minkään, koska nyt ne todistetaan vääriksi, ja voit alkaa korjaamaan muiden tekemiä virheellisiä olettamuksia. Koska sehän on kaiken uuden tiedon pointti: todistaa muut ihmiset vääräksi, eikö totta!?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi harhakäsitystä voit lukea tästä:
Ääni, joka kuuluu sormia napsauttaessa
Napsauta sormia. Sillä ei ole väliä, minkä sormen napsautat peukalon kanssa yhteen. Siitähän kuuluu ääni, jolla voi säestää musiikin mukana, pitää tahtia yllä tai herättää vaikka jonkun huomio. Sormien napsutuksella on pidetty rytmiä jo antiikin Kreikassa ja lukuisissa muissa kulttuureissa.
Mistä arvelet napsautuksessa kuuluvan äänen tulevan? Jos pyörittelet silmiäsi ja mietit, että tietenkin siitä peukalon ja toisen sormen yhteen painamisesta ja liikkeestä toisiaan vasten, niin otappas uusiksi.
Ääni tulee todellisuudessa siitä, kun sormi osuu peukalon juureen.
Sormien päiden yhteen painamisella ei ole äänen kanssa mitään muuta tekemistä kuin se, että siinä kasvatetaan jännitettä, jonka ansiosta sormi iskeytyy aikamoisella voimalla kämmeneen. Kokeile vaikka laittaa toisen käden sormi siihen väliin; napsaus on melko napakka.
”Shake it like a Polaroid picture”
Vaikka Outkast kehottaisi heiluttamaan kuin Polaroid-kuvaa, niin ”Shake it like a polaroid picture” on täysin virheellinen neuvo. Pikakuvaa ei kannata missään nimessä heiluttaa, jos se ei ole täysin kehittynyt.
Polaroid-kameroiden tultua ensimmäisen kerran markkinoille oli heiluttamiselle ihan hyvät perusteet, mutta kun välineet uudistuivat, muuttivat myös filmit muotoaan. Jo 1970-luvulta saakka kuva on kehittynyt ohuen muovikalvon alla, joten puhaltelu tai heiluttelu ei edistä prosessia, koska filmi ei milloinkaan pääse kosketuksiin ilman kanssa.
Rivakka liike voi päinvastoin saada filmin kupruilemaan. Kuva pitäisi asettaa kehittymään tasaiselle alustalle, tuulelta suojaan ja sen taivuttelua tulisi välttää.
Mutta niin syvälle juurtuneita ovat ajatukset kuivattelusta, että nykyään näkee taas ihmisiä heiluttelemassa kuvia, kun Polaroid on retroilun myötä noussut uuteen suosioon.
Heiluttaminen on edelleen täysin tyhjänpäiväistä.
Karvojen ajelu saa ne kasvamaan paksumpina ja nopeammin
Ei, ei ja vielä kerran ei. Tätä saa toitottaa niin monesta tuutista kuin mahdollista ja silti se ei mene kaikkien jakeluun.
Karvan katkaiseminen ei saa sitä kasvamaan tummempana, nopeammin tai paksumpana. Karva voi vaikuttaa siltä, koska sen katkaistu pää on tylppä. Mieti vaikka teroitettua lyijykynää; kärki kaventuu samalla lailla. Karva myös kuluu ja vaalenee ”käytössä”, kun se joutuu pesun, kemikaalien ja auringon vaikutuksen alaiseksi.
Karva kasvaa ihon alla olevasta juuresta, jota ei paljon hetkauta, katkaistaanko sen kuollut osa pois. Olisiko asia vihdoin loppuun käsitelty?
Jokainen ominaisuus on tulosta jostain tietystä geenistä
Vanhemmat monesti haluavat ajatella, että lapsen joku ominaisuus on peräisin heiltä itseltään peritystä geenistä. Asia ei ole näin yksinkertainen. On olemassa hyvin harvoja ominaisuuksia, joihin vaikuttaa vain yhden ainoan geenin eri muodot eli alleelit.
ABO-veriryhmä on sellainen, mutta silmien väri ei ole, vaikka se usein yksinkertaistetaan niin olevaksi. Monet periytyvät sairaudet sen sijaan ovat tulosta yhdessä geenissä tapahtuneesta muutoksesta, esimerkiksi Huntingtonin tauti ja sirppisoluanemia.
Kaikki muu meissä on kourallisen, kymmenien, satojen tai tuhansien geenien yhteistulosta: pituus, ihonväri, hiukset, korvavaikun laatu, hampaiden kestävyys, näkökyky, urheilullisuus, älykkyys… Ne eivät periydy ”keltään”. Kaiken lisäksi geenit leikkivät palapelia keskenään, muodostaen aivan uusia yhdistelmiä ja tietenkin ympäristö lyö vielä oman lusikkansa soppaan.
Joten mieti kahdesti ennen kuin syytät vanhempiasi jostain, mihin heillä toki on ainekset, mutta käytännössä ei osaa eikä arpaa.
Avaruus on kaukana
Avaruus tietenkin voi olla kaukana, mutta se alkaa suhteellisen läheltä. Englantilainen tähtitieteilijä Fred Hoyle sanoi kuuluisassa sitaatissaan näin:
”Avaruus ei ole kaukainen. Se on vain noin tunnin matkan päässä, jos autolla voisi ajaa suoraan ylöspäin.”
Mitään virallista avaruuden rajan määritelmää ei ole olemassa, mutta Yhdysvalloissa kaikkia henkilöitä, jotka ovat käyneet yli 80 km:n korkeudessa, kutsutaan astronauteiksi.
Euroopassa taas avaruuden ja maan rajana pidetään Kármánin rajaa, joka sijaitsee noin 100 km:n korkeudella. Eli vaatimustaso on jenkille alhaisempi!
Rajan määrittäminen on äärimmäisen tärkeää tietenkin poliittisista syistä: milloin rikot toisen maan ilmatilaa ja milloin taas lennät vapaasti avaruudessa.
Lue myös: