Yleistieto
Lukijoiden kysymyksiä: Miksi Suomen ja Viron kansallislaulut ovat samat ja miksi Suomen vaakunassa on leijona?
Lukijoiden kysymyksissä mennään tällä kertaa Suomi-painotteisesti. Tässä muutama jo aiemmin julkaistu kysymys ja vastaus – selvitämme muun muassa miksi Suomen ja Viron kansallislaulut ovat samat.
Toimituksen terveiset: Koska Listafriikki on käytännössä yhden naisen show ja tämä nainen on tällä hetkellä hieman heikossa hapessa, niin julkaisemme voinnin kohenemiseen saakka vanhoja timanttisia listoja. Toivottavasti korona on nopeasti selätetty ja olen pian taas iskussa!
Timanttista listaa tänään ei ole tiedossa, mutta koko joukko kotimaahamme Suomeen liittyviä lukijoiden kysymyksiä arkistojen kätköistä.
Selvitämme muun muassa leijonavaakunan alkuperää, Suomen markan historiaa, Fazerin Sinisen syntytarinaa ja tietenkin sen, miksi Suomen ja Viron kansallislaulut ovat samanlaiset. Tai eiväthän ne ihan samanlaiset ole, sillä huomattiinhan tänään Ruotsin MM-rallin palkintoseremoniassa nolo kömmähdys, kun kaiuttimista kajahtikin Viron kansallislaulu Kalle Rovanperän voiton kunniaksi.
Miksi Suomen ja Viron kansallislaulut ovat samat?
Jonkun urheilukilpailun palkintojenjaossa moni on varmaan ihmetellyt, kun Maamme kajahtaa eettereistä, vaikka voittaja on virolainen. Toki vain sillä erolla, että Viron kansallislaulussa ei tule kertausta. Niinkuin ei välillä virheellisesti Suomenkaan kansallislaulussa.
Viro ei ole mitenkään ominut Suomen kansallislaulua, vaikka niinkin joskus kuulee väitettävän. Joten mennäänpä Maamme ja Mu isamaa, mu õnn ja rõõm -laulujen historiaan.
Sävellyksen on tehnyt Helsingin yliopistossa musiikinopettajana toiminut saksalainen Fredrik Pacius. Häneltä tilattiin vuoden 1848 Flooran päivän eli ylioppilaiden kevätjuhlan viettoon sävellys Johan Ludvig Runebergin Vårt land -runoon, joka on samana vuonna ilmestyneen runoteoksen, Vänrikki Stoolin tarinoiden, ensimmäinen runo. Runeberg oli kirjoittanut Vårt land -runon jo kaksi vuotta aiemmin ja siihen oli tehty muutamakin eri sävellys – myös Runeberg itse teki runoonsa sävellyksen. Nämä versiot eivät kuitenkaan nousseet suosioon.
Pacius ei pyrkinyt säveltämään Suomelle kansallislaulua, vaan teki vain kepeän sävellyksen kevätjuhlaan. Tulevan kansallislaulun ensiesitys tapahtui Kumtähden kentällä 13. toukokuuta vuonna 1848. Meni muutama vuosikymmen ennen kuin Maamme vakiinnutti kansallisen heräämisen myötä paikkansa muun muassa koulujen opetusohjelmassa sekä seura- ja kokoustoiminnassa.
Vänrikki Stoolin tarinat tunnetaan suomenkielisenä parhaiten Paavo Cajanderin vuoden 1889 käännöksenä, minkä vuoksi myös Maamme-laulun katsotaan usein olevan Cajanderin kääntämä. Cajanderin käännös kuitenkin pohjautuu Julius Krohnin johtaman työryhmän vuonna 1867 tekemään suomennokseen ja merkittävää on se, että Maamme-laulun ensimmäinen ja viimeinen säkeistö ovat peräisin Krohnin käännöksestä. Eli ne, joita yleensä lauletaan.
Peruutetaan sitten hieman ajassa taaksepäin ja mennään Viroon. Kansallinen herääminen oli nostamassa päätään myös etelänaapurissa samaan aikaan kuin meillä Suomessa, ja Tartossa suunniteltiin näissä tunnelmissa maan ensimmäisiä laulujuhlia. Virolainen toimittaja Johann Voldemar Jannsen tunsi suomalaisuusliikkeen johtohahmoihin kuuluneen Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen ja pyysi tältä juhlaan sopivia kuorolauluja. Paciuksen säveltämä Maamme oli yksi monista lauluista, jonka Yrjö-Koskinen tuttavalleen lähetti. Jannsen teki sävellykseen itse vironkieliset sanat ja Mu isamaa, mu õnn ja rõõm sai ensiesityksensä Tarton laulujuhlilla kesäkuussa 1869 nousten heti suureen suosioon. Virallisesti siitä tuli Viron kansallislaulu vuonna 1920.
Miksi vaakunassamme on leijona?
Suomen vaakunassa esiintyy tunnetusti leijona, kuten jokainen suomalainen varmasti varsin hyvin tietää. Tämä herättää tasaisin väliajoin ihmetystä, sillä eihän Suomessa ole leijonia.
Vaakunassa Suomen leijonalla on kruunu päässään, miekka ja osa haarniska kädessään, se on väriltään keltainen, sen tausta on punainen, tuolla punaisella taustalla on yhdeksän hopeista ruusua ja leijona polkee venäläistä sapelia.
Mutta mikä sitten on historia tämän Suomen vaakunan taustalla?
Itsessään leijona esiintyi Ruotsia keskiajalla hallinneen Folkungien suvun mahtimiesten symbolina ja tuohon sukuun kuulunut Suomen herttua Valdemar Maununpoika päätti ottaa käyttöönsä suvussaan esiintyneen leijonasymbolin. Kun Kustaa Vaasan poika Juhana III nimettiin Suomen herttuaksi vuonna 1556, ja hän otti käyttöön Suomen suurruhtinaan arvonimen, leijonalla varustettu vaakuna otettiin käyttöön.
Vuonna 1917, Suomen itsenäistyessä, tuo tismalleen samainen vaakuna otettiin Suomen vaakunaksi. Sitä ennen se oli esiintynyt muun muassa Ruotsin valtakunnan itäisten alueiden ja myöhemmin keisarillisen Venäjän Suomen suurruhtinaskunnan vaakunana.
Valitettavasti tähän otsikossa esitettyyn kysymykseen ei ole kuitenkaan olemassa täysin aukotonta vastausta, joka oltaisiin kyetty osoittamaan absoluuttiseksi totuudeksi, ja leijonavaakunan tarinaan liittyy myös erilaisia legendoja.
Suomen sisäministeriön mukaan Suomen vaakunan tiedetään esiintyneen ensimmäisen kerran nykymuodossaan 1580-luvulla valmistuneessa Kustaa Vaasan hautamonumentissa, joka sijaitsee Uppsalan kirkossa. Tuon monumentin on veistänyt flaamilainen William Boy. Hänen kuitenkin uskotaan hakeneen vaikutteita leijonaan ruotsalaisen Bjälbö-suvun vaakunasta, joka esiintyy Ruotsin suuressa vaakunassa; itse asiassa tuossa Ruotsin vaakunassa leijonia on kaksi.
Vaakunaopin eli heraldiikan mukaan leijona edustaa ennen kaikkea urhoollisuutta, jaloutta ja voimaa, mikä kuvastaa monilta osin suomalaisuutta. Lisäksi leijona koetaan kaikessa yksinkertaisuudessaan isoksi ja pelottavaksi eläimeksi, joka oli näillä alueilla monilta osin tuntematon vielä joitain satoja vuosia sitten.
Näin Suomeen tuli markka
Nyt ollaan jo reilut kaksi vuosikymmentä eletty euro-aikaa, mutta mennään tämän kysymyksen myötä hetkeksi sitä edeltäneeseen aikaan eli Suomen markkaan.
Suomessa ruvettiin käyttämään valuuttana markkaa paljon ennen kuin maastamme tuli itsenäinen. Historian saatossa Suomessa on käytetty useita erilaisia valuuttoja turkiksista roomalaisiin kuparirahoihin ja Ruotsi-Suomen aikaisiin hopearahoihin: äyreihin, markkoihin ja taalereihin. Markka taas on vanha jalometallien, kuten kullan ja hopean, painomitta, mistä se aikoinaan kätevästi omaksuttiin monen Euroopan valtakunnan rahayksiköksi.
Kun Suomi oli 1700-luvulla Ruotsin ja Venäjän kiistakapula, kiersi ja kelpasi meidän mailla molempien valtakuntien rahat. Mutta kun Suomesta tuli vuonna 1809 osa Venäjää, julistettiin rupla samalla kertaa viralliseksi valuutaksi.
Suomen suuriruhtinaskunnassa, 1800-luvun puolessa välissä, senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkö Fabian Langenskiöld pommitti Pietaria ahkerasti kirjeillä, vaikka Suomen rahaolojen uudistaminen oli ollut vireillä jo aiemminkin. Langenskiöld sai juurrutettua venäläisten valtaapitävien päähän, että Suomi on liian pieni kansakunta käyttämään mahtavaa ruplaa.
Uudistusta perusteltiin myös sillä, että Suomi tarvitsee ulkomaisia lainoja rakentaakseen rautateitä ja kehittääkseen maanviljelyä. Lainat saatiin hopeavaluutoissa, joten Suomenkin olisi päästävä hopeakantaan. Vaikka ruplakin oli periaatteessa hopeavaluutta, oli setelien vaihdettavuus hopeaan jouduttu 1850-luvulla käydyn Krimin sodan vuoksi lopettamaan. Siksi setelien arvo oli heikentynyt ja hopeakolikot olivat käytännössä hävinneet kierrosta.
Vuosien vääntämisen jälkeen Suomi sai vuonna 1860 keisari Aleksanteri II:lta luvan alkaa käyttää omaa valuuttaa, markkaa, jonka arvo oli neljäsosa ruplasta. Rahauudistuksen vei lopulta finaaliin J. V. Snellman suomenmielisine kumppaneineen. Tietenkään mikään uudistus ei käy yhdessä yössä, joten valuutan irrottaminen ruplasta, kolikkojen painaminen ja rahan sitominen hopeakantaan otti oman aikansa. Vuonna 1865 markasta tuli täysin itsenäinen valuutta eikä venäläinen seteliraha enää kelvannut laillisena maksuvälineenä. Hopearuplat kuitenkin säilyivät markan rinnalla käytössä; hopearupla oli neljän markan arvoinen.
Missään muualla markka ei ollut tuolloin virallinen valuutta, sillä Saksassakin markka otettiin nimenä käyttöön vuosikymmen myöhemmin. Kuten jo edellä mainittiin, oli markka kuitenkin aiemmin ollut käytössä, ja se oli esimerkiksi Ruotsi-Suomen rahayksikkö vuoteen 1776 saakka.
Nimen keksiminen Suomen omalle valuutalle ei ollut mikään läpihuutojuttu ja ehdolla oli monia hyviä ja vähän vähemmän hyviä vaihtoehtoja. Miltä kuulostaisi, jos olisimme makselleet saikoilla, muruilla, heljoilla, suomoilla, oravilla, valioilla tai vaikkapa kauneilla? Aiheesta käytiin sanomalehdissä kiivasta keskustelua. Kansalliseepos Kalevalan koonnut Elias Lönnrot liputti lämpimästi vanhastaan tutun markan puolesta, joka sitten lopulta veikin voiton.
Vaikka rahauudistus oli pitkälti suomenmielisten eli fennomaanien ajama, ei oman rahayksikön käyttöönotto ollut niinkään väline taloudelliseen eristäytymiseen Venäjästä, vaan paremminkin integraatio lähimpiin kauppakumppaneihin, joiden valuutat olivat hopeakannassa. Uudistuksen tavoitteena oli vakauttaa Suomen rahan arvo suhteessa kauppakumppaneiden, tärkeimpänä muiden Pohjoismaiden ja Saksan, hopeavaluuttoihin.
Vuonna 1878 Suomen ja Venäjän valuutat erkanivat toisistaan lopullisesti ja hopearuplien käyttö laillisena maksuvälineenä päättyi, sillä markka sidottiin kultakantaan. Hopean hinta oli kääntynyt laskuun, joten valtio toisensa jälkeen siirtyi kultakantaan. Tuolloin Suomen markka oli samanarvoinen monen muun Euroopan valuutan, esimerkiksi Saksan markan ja Ranskan frangin kanssa.
Tällainen oli Suomen markan alkutaival!
Miksi Fazerin Sininen on sininen?
Fazerin nettisivujen mukaan sininen pakkaus ja yhtiön perustajan Karl Fazerin kultainen nimikirjoitus ovat olleet Fazerin Sinisen tunnukset heti sen lanseerauksesta vuonna 1922 lähtien. Sininen valikoitui pakkaukseen siksi, että Karl Fazerille väri symboloi itsenäistä Suomea ja sen upeaa luontoa. Fazerin käyttämä sininen on muuten Suomen ensimmäinen hyväksytty väritavaramerkki, ja se lisättiin Patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkkirekisteriin huhtikuun 30. päivänä vuonna 2001. Pantone 280 C -väri on rekisteröity ainoastaan Fazerin käyttöön.
Kun etsin tähän kysymykseen vastausta, löysin varsin yllättävän tietoiskun, joka ei liity siniseen väriin mitenkään, Fazerin Siniseen kylläkin. Suklaan resepti on nimittäin peräisin Sveitsistä! Karl Fazerin pojalla Svenillä oli aikanaan englantilainen liiketuttava nimeltään Shaller. Shallerin vävyllä oli vakava silmäsairaus, ja hyvät suhteet omaava Sven Fazer sai kaverinsa perheenjäsenen silmäsairauksiin erikoistuneelle lääkärille, joka hoiti potilaan kuntoon. Tästä äärimmäisen kiitollinen Shaller lahjoitti Sven Fazerille hallussaan olleen sveitsiläisen suklaareseptin.
Tänäkin päivänä Fazerin Sininen valmistetaan ohjeella, joka pohjautuu tuohon alkuperäiseen reseptiin.
Miksi Suomessa ei ole enää talvea?
Moni on varmasti miettinyt, että miksi Suomessa ei enää ole kunnon talvea. No, vastaushan on sinänsä yksinkertainen: ilmastonmuutos. Mutta miten se oikeasti vaikuttaa meidän nykyään vähälumisiin ja verrattain lauhkeisiin talviimme?
Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen mukaan terminen talvi (aika, jolloin vuorokauden keskilämpötila on pakkasella) tulee lyhenemään Pohjois-Suomessa viidellä päivällä ja Etelä-Suomessa jopa yhdeksällä päivällä vuosikymmentä kohden.
Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan ilmavirtauksiin siten, että tuulet tulevat vastaisuudessa yhä enenevissä määrin lounaasta eivätkä Siperiasta. Toisaalta pohjoisten napa-alueiden sulaminen vaikuttaa siten, että sinne jää loppukesällä valtava lämpövarasto, joka myöhäistää talven tulemista: valkoisista jouluista voi tulevaisuudessa vain haaveilla. Runsassateisten päivien määrä lisääntyy todennäköisesti kaikkina vuodenaikoina, eniten kuitenkin talvella. Etenkin etelässä sateet tulisivat yhä useammin vetenä talvellakin, eli syksystä tutut vesisateet jatkuisivat talvikuukausinakin. Taloja onkin tulevaisuudessa syytä alkaa rakentaa tulvat mielessä eikä sen mukaan, miten ne kestävät lumen painoa.
🤷♀️ Tuleeko mieleen jotain muuta, mitä haluaisit tietää Suomesta? Tai ihan mistä vain!? Heitä kysymystä tulemaan! 😄