Elämäntapa
10 brutaalia perinnettä, joita ei uskoisi enää harjoitettavan nykypäivänä
Toisen kulttuurin tai uskonnon ikivanha perinne voi vaikuttaa ulkopuoliselle täysin tarpeettomalta ja julmalta, mutta sen takana voi kaikesta huolimatta olla hyvää tarkoittava ajatus.
Se ei tietysti aina suoraan tarkoita sitä, että perinne olisi ainakaan nykyajan standardien mukaan oikein. Listafriikki otti tälle listalle kuitenkin mukaan vain sellaisia perinteitä, joissa on jossain syvällä taustalla ylevämpi ajatus.
Esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus eli sukuelinten silpominen ei päässyt mukaan, sillä siinä ei toivota kenellekään mitään hyvää. Toisaalta mukana on ”kirottujen” lasten rituaalinen tappaminen, jota harjoitetaan yhteisön suojelemiseksi.
Listan tarkoitus ei ole arvostella kenenkään tapoja tai kulttuuria; ihmetellä toki voimme!
Vauvojen viskeleminen
Intiassa (tulet huomaamaan, että aika moni listan kohta menee tuolle suunnalle) harjoitetaan yli 700 vuotta vanhaa vauvojen pudotus -perinnettä.
Karnatakan maakunnassa kaapuihin pukeutuneet papit roikottavat pieniä lapsia käsistä ja jaloista, ravistelevat heitä ja tiputtavat sitten 10 metrin korkeudessa sijaitsevalta parvekkeelta alas. Vauvoja ollaan kyllä ottamassa vastaan lakanoiden kanssa, mutta rituaalin vaarallisuudesta voidaan varmasti olla yhtä mieltä.
Pelosta suunniltaan olevia vauvoja viskellään temppelin parvekkeelta joka joulukuu, ja sen on tarkoitus tuoda onnea ja menestystä ilmojen halki liitävälle taaperolle ja hänen perheelleen. Lasten oikeuksia ajavat järjestöt ovat luonnollisesti yrittäneet lakkauttaa perinteen, mutta turhaan: hinduyhteisöt eivät halua luopua hyvää onnea tuovasta traditiostaan.
Mingi
Mingi on Etiopian Omo-laakson ikivanha perinne, jota Kara, Hamer ja Banna -heimot harjoittavat eristäytyneissä kylissään muiden katseilta piilossa.
Mingi tarkoittaa sitä, että lapsi on kirottu ja hänet täytyy tappaa, jotta heimo pysyy turvassa pahoilta hengiltä. Lapsi voi saada kohtalokkaan mingin leiman erinäisistä syistä: hänen ylähampaansa puhkeavat ennen alahampaita, hän murtaa hampaansa tai loukkaa sukuelimiään, hän on syntynyt avioliiton ulkopuolella tai vanhemmat eivät olleet saaneet kylän vanhimmilta siunausta lapsen hankintaan.
Myös vanhemmat voidaan määritellä mingeiksi ja karkottaa kylästä, jos he haraavat yhteisöä vastaan, kun heidän lastaan ollaan nappaamassa. Perinne on raaka ja käsittämätön: ”kirottu” lapsi voidaan hukuttaa veteen, näännyttää hengiltä, jättää villieläinten armoille tai tukehduttaa tunkemalla suu täyteen multaa.
Mingeistä halutaan eroon, koska niiden uskotaan tuovan kyläyhteisöön pahoja henkiä, jotka aiheuttavat kuivuutta, nälänhätää ja sairauksia. Omo-laakson asukkaiden uskomusten mukaan ihmisen vastuulla on koko universumin hyvinvointi, joka alkaa omasta yhteisöstä. Mingi on heille vain välttämättömyys, jolla yritetään taistella suurta kaaosta ja pahaa vastaan.
Mingi on silti vaiettu aihe, eivätkä heimojen jäsenet, joita on yhteensä hieman reilu 200 000, koskaan puhu julmasta traditiosta. Eivät keskenään, eivätkä todellakaan ulkopuolisille. Tarkkoja lukuja on vaikea tietää, mutta vuosittain lapsia tapetaan arviolta noin 300, ja kirous on kohdannut lähes jokaista perhettä jossain vaiheessa.
Etiopian hallitus alkoi vasta 2010-luvulla kieltämään mingi-teloitukset lailla, kun eräs rohkea Kara-heimon jäsen, Lale Labuko, uskaltautui kertomaan traditiosta ulkopuolisille ollessaan sisäoppilaitoksessa. Vaikka perinteen kitkemiseksi on Labukon johdolla tehty paljon töitä, on mingi edelleen voimissaan, joskin sitä harjoitetaan entistä varovaisemmin ja salaisemmin.
Sikojen teurastusfestivaalit
Vuosittainen perinnefestivaali Nem Thuongin kylässä Pohjois-Vietnamissa on tuomiopäivä kahdelle hyvinsyöneelle sialle.
Joka vuosi, kuukalenterin ensimmäisen kuukauden kuudentena päivänä, kyläläiset kokoontuvat seuraamaan rituaalinomaista teurastusta, joka suoritetaan paikallisen suojelusjumalan, Doan Thuongin, kunniaksi.
Tarinan mukaan Doan Thuong oli Lý-dynastian kenraali, joka ajoi kylään hyökänneet tunkeilijat matkoihinsa ja ruokki nälkäiset joukkonsa teurastetuilla sioilla. Lähes tuhat vuotta vanhan perinteen mukaan sikojen veri edustaa hyvää onnea: runsasta satoa, hedelmällisyyttä, taloudellista menestystä ja terveyttä.
Musiikin soidessa kyläläiset marssivat sikojen kanssa paraatissa teurastuspaikalle. Eläimet laitetaan selälleen suuren yleisön edessä, ja niiden jalat vedetään köysillä levälleen. Sitten rituaaliin osallistujat hakkaavat kiljuvat siat miekoillaan keskeltä halki. Kyläläiset rientävät kastelemaan seteleitä pulppuavassa sian veressä laittaakseen ne myöhemmin kotialttareille onnea tuomaan.
La Esperanzan sadeseremonia
Läpi aikojen eri kulttuureissa on palvottu sadetta ja suoritettu erilaisia rituaaleja, jopa tanssittu, jotta jumalat soisivat hyvän vuoden viljelyksille.
Meksikossa, La Esperanzan kylässä, maanviljelijöillä on kovat keinot käytössään. Joka toukokuu, satokauden alussa, miehet laittavat peltonsa kylvökuntoon ja naiset valmistavat massiiviset syömingit, joissa tarjoillaan paikallisia herkkuja. Kyläläiset tuovat ruoat erityiseen juhlapaikkaan, jossa kaikki saavat osansa nyyttikestien tyylisesti.
Seremoniaan kuuluu myös rukoileminen sekä ruoka- ja kukkauhrin antaminen jumalille. Sitten ihmiset kokoontuvat isoon piiriin ja odottavat naapurikylän väkeä saapuvaksi; silloin on juhlien kohokohdan aika.
Kaikenikäiset naiset etsivät naapurikylän naisista sopivan vastustajan ja joukkotappelu on valmis alkamaan. Joskus mukaan lähtevät myös miehet ja lapsetkin, mutta yleensä ne ovat naiset, jotka hakkaavat toisiaan paljain nyrkein.
Ketään ei kiinnosta, kuka voittaa. Vain sillä on väliä, että mahdollisimman monet kasvot on saatu runnottua hajalle ja veri vuotaa valtoimenaan. Nyrkkien heiluttaminen jatkuu yömyöhälle saakka, minkä jälkeen naiset halaavat toisiaan silmät umpeen paisuneina ja nenät murtuneina.
Viimeisenä uhrina jumalille kaikki naisten vuodattama veri kerätään sankoihin ja levitetään pelloille.
Kookospähkinöiden hajottaminen päällä
Intian Tamil Nadussa vietetään aina monsuunikauden alla Aadi Perukku -festivaalia elämää synnyttävän ja ylläpitävän veden kunniaksi. Tuhannet juhlijat kokoontuvat Mahalakshmin temppelille ottaakseen osaa perinteeseen, jossa papit lyövät uskovien päähän kookospähkinöitä. Kaikkien osallistujien on oltava 18-vuotiaita ja vapaaehtoisesti mukana.
Perinne on lähtöisin 1800-luvulta, jolloin britit halusivat rakentaa rautatien kylän läpi. Asukkaat luonnollisesti vastustivat ajatusta, joten britit heittivät vitsinä, että lupaavat kiertää kylän, jos ihmiset rikkoisivat päällään isoja kiviä. Arvaatkin varmaan, että kyläläiset kävivät tuumasta toimeen ja rautatie rakennettiin muualle.
Vaikka kivet ovat vaihtuneet kookospähkinöihin, ovat perinnettä sivusta seuranneet neurologit kauhuissaan. Ihmisen kallo kestää jonkun verran iskuja, mutta jos suurikokoinen kookos ei rikkoudukaan kerralla, voi tuloksena olla jopa vakava aivovamma.
Vuosittain kymmenet osallistujat joutuvat hakeutumaan hoitoon aivotärähdysten ja muiden vammojen vuoksi.
Sallekhana
Ulkopuolisille ikivanhan intialaisen uskonnon, jainalaisuuden, eettinen ohjeisto voi vaikuttaa karulta. Kannattajat elävät tiukassa hengellisessä itsekurissa ja välttävät kaikkia fyysisiä nautintoja.
Sallekhana on perinne, johon osallistuu vuosittain noin 500 jainalaista. He nälkiinnyttävät itsensä kirjaimellisesti hengiltä vapauttaakseen sielunsa kuoleman ja jälleensyntymisen kierteestä, ja saavuttaakseen lopullisen autuuden eli nirvanan.
Jainalaiset näkevät ruumiinsa sielun vankilana, ei temppelinä niin kuin kristityt. Sallekhana on juhlan aihe, sillä nälkäkuolema johtaa pelastukseen. Samasta syystä jainalaiset eivät näe sallekhanan olevan itsemurha, sillä itselle ei tehdä väkivaltaa; kyllä, nälkään kuoleminen on kivuliasta, mutta useimmiten rituaaliin osallistujat ovat loppuhetkillään niin suuren euforian vallassa, että se on toissijaista.
Osallistujien joukossa on sekä munkkeja että maallikoita, sairaita ja täysin terveitä. Pisimmän siirtymisen kävi läpi vuonna 2009 Sadhvi Charan Pragyaji, 60-vuotias munkki, jonka kuoliaaksi nälkiintyminen kesti 87 päivää. Sadattuhannet jainalaiset ympäri Intiaa saapuvat seuraamaan sallekhanaa, ja nälkiintymisvalan antaneita pidetään pyhimyksinä.
Elokuussa 2015 sallekhana kiellettiin osassa Intiaa lailla, mutta korkein oikeus kumosi päätöksen vedoten uskonnonvapauteen ja osallistujien vapaaehtoisuuteen.
Gotmar Mela
Ainakin neljäsataa vuotta vanhassa perinteessä asukkaat intialaisen Jam-joen vastakkaisista kylistä, Pandhurnasta ja Sawargaonista, kokoontuvat vuosittaisen Gotmar Mela -festivaalin viettoon. Keskelle jokea on pystytetty puu, jonka päässä liehuu valkoinen lippu, ja voittajakylä on se, joka saa haettua lipun haltuunsa.
Hankalaksi puuhun kiipeämisen tekee se, että vastapuolet kivittävät toisiaan. Joka vuosi sadat osallistujat loukkaantuvat vakavasti ja historian aikana on tullut lukuisia kuolonuhreja, viimeksi vuonna 2018.
Kyläläisiä on yritetty saada vaihtamaan kivet kumipalloihin, mutta perinne on liian vahva. Festivaalin alkuperästä on erilaisia versioita, mutta erään tarinan mukaan Pandhurnasta kotoisin ollut poika oli rakastunut sawargaonilaiseen tyttöön, mutta kummankin vanhemmat kielsivät avioliiton. Rakastuneet päättivät karata vihille, ja pariskunnan ylittäessä jokea alkoi kummankin kylän väki kivittämään heitä.
Tarina päättyi nuorenparin osalta onnellisesti: lopulta heidän aviotoiveisiinsa myönnyttiin. Kyläläiset sen sijaan ovat siitä lähtien kivittäneet toisiaan hengiltä.
Sormien leikkaaminen surevalta
Indonesialaisen Dani-heimon keskuudessa on erittäin omalaatuinen perinne, joka liittyy menehtyneen perheenjäsenen suremiseen. Tapoihin kuuluu, että naiset leikkaavat sormenpäänsä irti hautajaisseremonian yhteydessä.
Ennen leikkaamista sormen ympärille sidotaan noin puoleksi tunniksi naru, jonka tarkoitus on puuduttaa ja tehdä operaatiosta ”lähes” kivuton. Katkaisu suoritetaan kirveellä, minkä jälkeen sormenpää poltetaan kiinni, jotta verenvuoto tyrehtyy ja paraneminen voi alkaa. Leikattu pala sen sijaan kuivataan tai poltetaan tuhkaksi; kummassakin tapauksessa jäänteet säilytetään.
Amputaatio symboloi surevan tuskaa, mutta samalla se myös ajaa pois menehtyneiden sukulaisten henkiä, jotka voisivat muuten kummitella kylässä. Vaikka perinne on nykyisin lailla kielletty, ovat todisteet sen harjoittamisesta kaikkien Dani-heimon kylissä vierailevien nähtävillä. Etenkin vanhemmilta naisilta puuttuu osa lähes jokaisesta sormesta.
Ilotulitusfestarit
Taiwanissa, Tainanin kaupungissa, järjestetään vuosittain Beehive Rocket -festivaali, joka suoraan suomennettuna tarkoittaa mehiläispesärakettia. Festivaali on osa kiinalaisen uuden vuoden juhlintaa.
Yleensä ilotulitteita ammuttaessa ollaan hyvin varovaisia, etteivät raketit lennä ketään kohti, mutta Tainanissa asia on päinvastoin. Ilotulitteet kasataan suuriin sylintereihin ja niitä ammutaan kadulla odottavia ihmisiä päin.
Paraatiin osallistujat pyrkivät saamaan mahdollisimman monta räjähtävää osumaa, sillä mitä enemmän, sitä onnekkaampi seuraavasta vuodesta tulee. Kun raketteja ammutaan, hyppivät ihmiset valtoimenaan niitä kohti.
Osa vaaralliseen perinteeseen osallistuvista pukeutuu tulenkestäviin vaatteisiin, kypäriin ja kasvosuojuksiin, mutta toiset (tyhmän) rohkeat vetävät ylleen vain lannevaatteen ja ehkä pyyhkeen suojaamaan silmiä kuumuudelta ja palavilta roskilta. Sanomattakin lienee selvää, että joka vuosi iso osa ilotulitteiden ihmismaalitauluista päätyy sairaalaan hoidattamaan vammojaan.
Festivaali sai alkunsa noin 200 vuotta sitten, kun kaupunkia piinasi vakava koleraepidemia. Tuolloin taudin uskottiin johtuvan pahoista hengistä, joita yritettiin ajaa pois ilotulitteiden avulla. Samalla mahtavan valonäytöksen oli määrä miellyttää jumalia ja saada niiltä suojelusta. Ilotulitusfestivaali on säilynyt tähän päivään saakka, vaikka koleraepidemia saatiinkin kuriin.
Erilaiset kasvisruokafestarit
Thaimaasssa vietetään joka vuoden lokakuussa 9-päiväisiä festivaaleja, joissa juhlitaan kiinalaista uskomusta, jonka mukaan lihasta ja muista nautintoaineista kieltäytyminen kuukalenterin yhdeksäntenä kuukautena edistää terveyttä ja rauhoittaa mieltä.
Varmasti näin onkin, mutta juhlijoilla on hieman erikoinen tapa kunnioittaa alueen eläimiä: sen sijaan, että he pistäisivät paistia vartaaseen, he seivästävät itsensä.
Seremonian tarkoituksena on herätellä jumalia, joiden välikäsinä lävistäjät itsensä näkevät. He pistävät ihostaan läpi peuran sarvia, veitsiä, aseita, sateenvarjoja ja oikeastaan ihan mitä tahansa käteen on löytynyt. Miekka läpi poskesta on klassikko. Osallistujat tulevat vuosi vuodelta uhkarohkeammiksi, ja muun muassa vuonna 2011 juhlinnassa loukkaantui vakavasti 74 ihmistä, ja yksi itsensä seivästänyt valitettavasti menehtyi.
Lue myös: