Näyttelijän työ on hurjan paljon muutakin kuin vain vuorosanojen opettelua. Tämän listan näyttelijät ovat vieneet itsensä äärirajoille päästäkseen roolihahmoonsa sisälle....
Vaikka auto-onnettomuudet eivät ole aivan niin valitettavan arkipäiväisiä kuin nykyään, niin kyllä autoilun ensimmäisinäkin vuosina rytisi. Missä ja milloin tapahtui...
Tällä listalla käydään läpi televisiosarjojen kiellettyjä jaksoja, joiden poistaminen ohjelmistosta on tapahtunut omituisista syistä. Jotkut niistä käyvät pienen pohdinnan jälkeen järkeen, mutta useimpien kohdalla tekee mieli...
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että mistä koirat näkevät unia ja onko myös niillä painajaisia? Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Miksi käyttää itse aikaa päänsä...
Nyt listataan maailman oudoimmat drinkit! Kuten oletettavaa, niin emme pysyttäydy ihan tavallisten baarien drinkkilistoilla, sillä näitä drinksuja ei ihan joka kuppilasta saa. Varoituksen sananen ennen kuin...
Mitä muissa maissa sanotaan, kun sataa kaatamalla? Suomen kielessähän kaatosadetta kuvaillaan varsin humoristisella lausahduksella, kun Esteri panee parastaan. Muuallakin kaatosateelle on erilaisia idiomeja eli kielelle ominaisia...
Vaikka me kaikki rakastamme erikoisia faktoja, niin tällä listalla on luvassa sellaisia tietoiskuja, että olisiko ollut parempi jäädä autuaan tietämättömäksi. Listafriikki kasasi kymmenen puistattavaa tietoiskua, jotka...
Onko aikamatkustus mahdollista vai ei? Päättele itse. Tarinoita riittää ja tälle listalle niistä pääsi vain murto-osa. Varmasti monet toivovat, että aikamatkustus olisi mahdollista. Paluu tulevaisuuteen -elokuvat...
Tällä listalla on tiedossa sellaisia maku- ja ruokayhdistelmiä, jotka äkkiseltään kuulostavat aivan liian omituisilta ollakseen maistuvia, mutta jotka yllättäen ovatkin oikein toimivia ja maukkaita pareja. Samaa...
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, että miksi elokuvateatterissa napostellaan nimenomaan popcornia – se ei kuitenkaan kotona ole se kaikkein yleisin herkuteltava. Jatkamme myös saman...