Valehteleminen on äärimmäisen kiehtova aihe, koska kaikki ihmiset valehtelevat ja vielä suhteellisen paljon. Listafriikki sukeltaa nyt valehtelun maailmaan kymmenen faktan verran. Tutkijoiden mukaan ihmiset alkoivat kertoa...
Listafriikki kaivelee arkistojen kätköistä huippulistoja, jotka ansaitsevat nousta kaikkien luettavaksi. Tänään esittelyssä on kirjoittamattomia sääntöjä, joita kaikkien tulisi noudattaa. Näiden sääntöjen noudattamatta jättämisestä ei rangaista, vaikka...
Matkailu avartaa – myös siinä mielessä, että pääsee tutustumaan eri maiden ja kaupunkien omituisiin lakeihin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen Aspenissa on laitonta heittää lumipalloja, sillä ne rinnastetaan ohjuksiin....
Lomakausi on parhaimmillaan ja reissussa on aina syytä pitää mielessä, että maassa maan tavalla. Esimerkiksi Saksan autobahnilla ei saa polttoaine loppua – se on laitonta. Tällä...
Historian saatossa kirjojen sivuille on rustattu läjäpäin äärimmäisen huonoja seksineuvoja. Listafriikki esittelee nyt kymmenen naurettavan surkeaa ja pöyristyttävää vinkkiä. Menneinä aikoina annettuihin huonoihin ja monin paikoin...
Historian saatossa ihmisille on syötetty läjäpäin äärimmäisen huonoja seksineuvoja. Listafriikki esittelee nyt kymmenen pöyristyttävää vinkkiä. Menneinä aikoina annettuihin huonoihin ja monin paikoin kammottaviin seksineuvoihin oli monta...