Viihde

Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää

Julkaistu

Nyt esitellään 10 supertähdeksi noussutta Hollywoodin eläinnäyttelijää

Monesti elokuvien karvaiset sankarit nousevat suosituimmiksi hahmoiksi. Tässä tulee kymmenen eläinnäyttelijää, jotka ovat nousseet kaikkien rakastamiksi tähdiksi.

Listafriikki keräsi nämä eläinnäyttelijät eri aikakausilta – mukana on eläimellisiä tähtiä niin mykkäelokuvista kuin viime vuosien kassamagneeteistakin. Myös lajikirjo on laaja, sillä mukaan mahtuu koiria, possuja, erilaisia apinoita, kissa, hevonen, karhu, korppi ja miekkavalas.

Ehkä jo jonkun listalla vastaan tulevan eläinnäyttelijän arvaatkin!?

Mikä valkokankaalla esiintynyt eläin on sinun suosikkisi ja miksi? Eikä siis tarvitse olla tällä listalla mukana, mutta kerro ihmeessä jotain suosikistasi listan lopussa olevissa kommenttikentissä!

Rin Tin Tin -koira

Kaikkiaan 29 elokuvassa esiintynyt saksanpaimenkoira Rin Tin Tin oli 1920-luvun suurin tähti – ainakin eläinnäyttelijöiden kategoriassa. Vaikka sen seikkailut valkokankaalla olivat päätä huimaavia, eivät ne vetäneet vertoja koiran oikean elämän käänteille.

Rin Tin Tin syntyi Ranskassa vuonna 1918, keskelle ensimmäisen maailmansodan melskettä. Amerikkalainen sotilas Lee Duncan löysi kaksi pentua pommituksissa pahoin tuhoutuneesta kennelistä ja otti ne hoiviinsa. Hän oli vaikuttunut siitä, miten tottelevaisia Rin Tin Tiniksi ja Nanetteksi nimetyt pennut olivat, ja miten nopeasti ne oppivat erilaisia temppuja. Sodan päätyttyä Duncan päätti viedä koirat mukaan Kaliforniaan, mutta valitettavasti Nanette menehtyi ennen uuteen kotiin pääsemistä. Rin Tin Tin oli kuitenkin elämänsä kunnossa.

Advertisement

Ensiksi Duncan järjesti näytöksiä, joissa Rin Tin Tin esitteli taitojaan, joista kuuluisin oli sen yli neljä metriä korkea hyppy. Eräässä näytöksessä koirasta otettiin hidastettua kuvaa (joka oli tuolloin uusinta uutta teknologiaa), mikä sai Duncanin aivan sekaisin; hän oli varma, että Rin Tin Tin voisi olla elokuvamaailman seuraava eläintähti. Hän tuputti lemmikkiään kaikille vähänkin alaan liittyville ihmisille, mutta ura urkeni lopulta vahingossa.

Satunnaisella kuvauspaikalla dollarin kuvat silmissään käveleskellyt Duncan pani merkille, että elokuvaan värvätty, koulutettu susi ei totellut käskyjä. Niinpä hän tarjosi rooliin Rin Tin Tiniä, joka tietenkin suoriutui mallikkaasti omistajansa ohjauksessa. Legenda oli syntynyt, kun Rin Tin Tin ilmestyi valkokankaalle vuoden 1922 mykkäelokuvassa The Man from Hell’s River. Monesti myöhemminkin Rin Tin Tin astui esi-isiensä saappaisiin ja omaksui suden roolin.

Rin Tin Tinistä tuli niin suuri tähti, että sen suosion on sanottu pelastaneen Warner Brothers -tuotantoyhtiön konkurssilta vuonna 1932. Samana vuonna aikansa superstara kuitenkin kuoli. Rin Tin Tinin suosiosta kertonee paljon se, että kaikki radio-ohjelmat keskeytettiin, jotta kuolemasta voitiin kertoa heti tuoreeltaan.

Cheeta-simpanssi


Jos pyydettäisiin nimeltä mainitsemaan joku eläinnäyttelijä, niin moniko vastaisi Cheeta? Johnny Weissmullerin 1930- ja 1940-luvulla tähdittämistä Tarzan-elokuvista maailmanmaineeseen nousseen Cheeta-simpanssin ”henkilöllisyydestä” on kuitenkin ollut vuosikymmenten ajan kovasti kiistaa.

Joidenkin mukaan Cheetaa esitti aina yksi ja sama, myös Jiggs-nimellä tunnettu, simpanssi, joka mahdollisesti olisi edelleen elossa. Vaikka simpanssit elävät useita vuosikymmeniä, niin on hyvin harvinaista, että ne yltäisivät 70-vuoden ikään. Onkin todennäköisesti ja joissain määrin todistettua, että Cheetaa esitti Tarzaneissa usea eri simpanssi riippuen siitä, minkälaisia taitoja kussakin kohtauksessa tarvittiin.

Advertisement

Cheeta/Jiggs oli kuitenkin se simpanssi, joka vei kunnian ja esimerkiksi Yle uutisoi sen ennätyksellisen korkeasta iästä vuonna 2007. Silloin viihdealan apinoiden rauhoitusalueella Kaliforniassa eläneen Cheetan uskottiin täyttäneen 75 vuotta. Sen syntymäpäivää toitotettiin kansainvälisessä mediassa suureen ääneen eikä kukaan epäillyt rakastetun eläinnäyttelijän tarinan totuudenmukaisuutta. Guinnessin ennätystenkirja oli myöntänyt Cheetalle maailman vanhimman apinan tittelin ja simpanssi viihdytti fanejaan maalaamalla taideteoksia niin vesiväreillä kuin ulosteellaan.

Lehdet rummuttivat Cheetan elämäntarinaa ja hauskaa kertomusta siitä, kuinka ensimmäinen omistaja Tony Gentry oli hankkinut sen Liberiasta ja salakuljettanut takkinsa sisällä Pan Am -yhtiön lennolla Yhdysvaltoihin vuonna 1932; sopivasti ensimmäisen Tarzan-elokuvan kuvauksiin. Lennolla Cheeta oli karannut Gentryltä ja koikkelehtinut vaipoissaan pitkin koneen käytäviä. Cheeta oli rauhoittunut vasta, kun lentoemännät tarjosivat sille tuttipullosta lämmintä maitoa.

Iskevä tarina toki, mutta Atlantin ylittävät kaupalliset lennot aloitettiin vasta vuonna 1939. Kovimmat Tarzan ja Cheeta -fanit eivät kuitenkaan välittäneet epäloogisuuksista.

Bart-karhu


Bart-karhun vastanäyttelijöiden lista on niin hulppea ja täynnä alan suurimpia tähtiä: Morgan Freeman, John Candy, Annette Bening, Ethan Hawke, Robert Redford ja Brad Pitt – vain muutamia mainitakseni. Harva ihmisnäyttelijäkään voi sanoa työskennelleensä sellaisen kaartin kanssa. Vuonna 1998 Bart oli mukana myös Oscar-gaalassa: se ojensi kouluttajansa välityksellä kirjekuoren Mike Myersille.

Bartin huima Hollywood-ura alkoi vuonna 1981 Intiaanikosto -lännenelokuvassa, jossa se oli vielä pentu. Se oli kuitenkin vain alkusoittoa ja Bartista tuli yksi legendaarisimmista eläinnäyttelijöistä. Se esiintyi 14 elokuvassa ja lukuisissa eri televisiosarjojen jaksoissa.

Advertisement

Lähes kolmen metrin mittainen ja 700-kiloinen Bart häikäisi taidoillaan ja olemuksellaan Hollywoodin suurimmat tähdet. Esimerkiksi Intohimon tuulet ja Reunalla -elokuvissa Bartin kanssa työskennellyt Anthony Hopkins oli täysin karhun valloissa. Hopkins saattoi istua sen äärellä tuntikausia ja vain tuijottaa lumoutuneena majesteettista eläintä. Hän kunnioitti Bartia vertaisenaan kollegana. Luotto karhuun ja sen kouluttajiin oli kova, sillä Hopkins halusi tehdä useimmat kohtaukset Bartin kanssa itse ilman stunttia.

Bartin uran kohokohta oli vuonna 1988 ensi-iltansa saanut Karhu-elokuva, joka kertoo aikuisen karhun kanssa ystävystyvästä orvosta pennusta. Bartin suoritusta elokuvassa ylistivät sekä kriitikot että katsojat, ja sille haluttiin jopa Oscar-ehdokkuutta, mikä ei tokikaan sääntöjen puitteissa ollut mahdollista.

Elokuvan kulisseissa saatiin kuitenkin muistutus siitä, että Bart oli karhu. Ohjaaja Jean-Jacques Annaud meni varoituksista huolimatta Bartin aitaukseen ja karhu kävi hänen kimppuunsa. Annaudin vammat jäivät lieviksi eikä hän missään vaiheessa lakannut ihailemasta Bartia.

Vuonna 1998 Bartilla todettiin tassussa kasvain, joka pariinkin kertaan leikattiin, mutta palasi aina takaisin. Toukokuun 10. päivänä vuonna 2000 Bart lopetettiin ja se haudattiin kouluttajansa Lynne Seusin maatilalle.

Orangey-kissa

Hollywoodin tunnetuin kissa on varmasti Orangey, joka oli hyvin tietoinen omasta supertähteydestään. Sen läpimurtorooli oli vuoden 1951 Rhubarb-elokuvassa, joka kertoo miljoonaomaisuuden ja baseball-seuran perivästä kulkukissasta. Lukuisissa elokuvissa näytellyt Orangey jätti nimensä elokuvahistorian kirjoihin viimeistään esiinnyttyään Audrey Hepburnin rinnalla ikonisessa Aamiainen Tiffanylla -elokuvassa vuonna 1961.

Advertisement

Orangey vahvisti lajitovereihinsa liitettyä stereotypiaa olemalla varsin itsenäinen ja itsepäinen sekä hankalasti koulutettava. Erään studion johtajan on kerrottu kutsuneen sitä maailman ilkeimmäksi kissaksi. Vaikka Orangey varasti katsojien sydämet, oltiin sen kanssa kuvauspaikoilla välillä helisemässä – sillä oli tapana karata kesken kuvausten, joten studiot hankkivat vahtikoiria pitämään elokuvien tähti työpaikallaan ja aikataulussa.

Orangeyn tarkkaa kuolinsyytä, kuolinpäivää tai viimeistä lepopaikkaa ei tiedetä, mutta jälkimmäisestä on melko hyvä veikkaus. Orangeyn omistanut Frank Inn oli hyvin kiintynyt moniin kouluttamiinsa eläimiin, joten ne tuhkattiin ja Inn piti uurnat itsellään. Yksi Innin viimeisistä toiveista oli se, että hänen omassa arkussaan olisi tilaa rakkaimpien eläinten uurnille, jotta kaikki voitaisiin haudata yhdessä. Todennäköisesti sinne päätyivät myös Orangeyn tuhkat.

Jimmy-korppi

On monia ohjaajia, jotka työskentelevät mielellään jonkun tietyn näyttelijän kanssa uudestaan ja uudestaan. Yhteistyö sujuu saumattomasti ja ammatillisella suhteella on mahdollisuus kehittyä syvemmälle tasolle, mikä näkyy myös lopputuloksessa. Mykkäelokuvista uransa aloittanut ohjaajalegenda Frank Capra (1897-1991) ei ollut poikkeus ja hänen kestosuosikkejaan olivat muun muassa James Stewart ja Gary Cooper. Mutta kaikkein pitkäaikaisin työkaveri oli korppi nimeltään Jimmy.

Tarinan mukaan eläintenkouluttaja Curly Twyford löysi linnunpoikasen hylättynä pesästä Mojaven autiomaassa. Muidenkin varislintujen tapaan Jimmy osoittautui älykkääksi ja taitavaksi, ja se sai ensimmäisen roolinsa juuri Capran ohjaamassa Komedia meistä ihmisistä -elokuvassa vuonna 1938. Näyttelijäkaartiin kuului myös edellä mainittu James Stewart, jonka lempinimi oli Jimmy. Stewart kertoi myöhemmin, että kuvauspaikalla kävi monesti niin, että kun joku kutsui Jimmyä, saapuivat paikalle sekä lintu että hän. Sekaannusten välttämiseksi Stewartia ruvettiin kutsumaan nimellä J.S.

Capra oli niin vaikuttunut Jimmy-korpin suorituksesta, että lintu oli mukana lähes kaikissa hänen myöhemmissä elokuvissaan. Vuoden 1946 Ihmeellinen on elämä -klassikkoon Capra kirjoitti Jimmylle aivan erityisen roolin, jossa se jälleen sai loistaa kaimansa Jimmy Stewartin rinnalla. Jimmy-korppi oli sen verran suuri stara, että sillä oli parhaimillaan yli 20 sijaisnäyttelijää. Ne hoitivat satunnaisen lentelyn ja patsastelun, jotta Jimmy sai keskittyä temppuihin kuten pienen moottoripyörän ajamiseen, kirjoituskoneella näpyttelyyn ja kirjeiden avaamiseen.

Jimmyn omistajan Twyfordin väite siitä, että lintu esiintyi yli tuhannessa elokuvassa, lienee kevyesti liioiteltu, mutta useissa kymmenissä leffoissa se kuitenkin liiteli. Sen legendaarisin roolisuoritus on varmasti vuoden 1939 Ihmemaa Oz -musikaalissa, jossa se laskeutuu Variksenpelättimen olkapäälle.

Advertisement

Jimmyn loppuelämä jäi ikuiseksi mysteeriksi, sillä kukaan ei tiedä mitä sille tapahtui Curly Twyfordin vuoden 1956 kuoleman jälkeen.

Crystal-kapusiiniapina


Crystal on kiistatta tämän vuosituhannen tunnetuin eläinnäyttelijä, vaikka sen ura alkoi jo vuonna 1997 Brendan Fraserin tähdittämässä Viidakon Ykä -elokuvassa.

Sittemmin tämä kapusiiniapina on valloittanut sydämiä muun muassa sellaisissa elokuvissa kuin Eläintohtori, American Pie, Kauhea kankkunen 2 ja Koti eläintarhassa sekä televisiosarjoissa Paluu pulpettiin ja Rillit huurussa. Crystalin tunnetuin roolisuoritus on kuitenkin Night at the Museum – yö museossa -elokuvassa ja sen jatko-osissa, joissa se esittää ilkikurista Dexteriä.

Kaikki Crystalin kanssa tekemisissä olleet ylistävät sen maasta taivaisiin ja sanovat sen olevan erityislaatuisin ja taitavin eläin, jonka kanssa he ovat ikinä työskennelleet. Edesmenneellä Robin Williamsilla oli kuitenkin päinvastaistakin sanottavaa, joskin tapansa mukaan pilke silmäkulmassa, nimittäin Crystal oli Night at the Museum -elokuvan kuvauksissa löytänyt hotelli helpotuksen Williamsin päältä: ”Crystalissa yhdistyvät pahimmat puolet lasten ja eläinten kanssa työskentelemisestä, koska se on lapselta näyttävä eläin. Ja kuka ihminen voi muka ulostaa toisen päälle kesken kohtauksen ja kaikki ympärillä olijat vain huokailevat kuin jotain suloista olisi tapahtunut?”.

Liekö syömisillä olla tekemistä asian kanssa, sillä kuvauspäivinä Crystalin suurinta herkkua ovat suklaa, Nutella, kananmuna, viinirypäleet ja pähkinät. Tavallisessa arjessa sen ruokavalio koostuu pitkälti hämähäkeistä ja kärpäsistä.

Advertisement

Uggie-koira


Uggie-koiran oikea elämä on kuin suoraan Hollywoodista: Näin noustaan ryysyistä rikkauksiin. Varma menestys!

Vuonna 2002 syntynyt jackrussellinterrieri Uggie kiersi pentuna omistajalta toiselle, mutta kukaan ei halunnut pitää sitä, koska se oli liian villi. Uggie päätyi eläinsuojaan, josta sen pelasti ja adoptoi tunnettu eläintenkouluttaja Omar Von Muller. Von Muller näki Uggiessa heti potentiaalia ja kertoi myöhemmin haastattelussa, että pentu oli ”kahjo ja hyvin energinen, mutta myös todella älykäs ja halukas oppimaan”.

Uggie esiintyi uransa alussa mainoksissa, ja sai ensimmäisen suuren roolinsa Reese Witherspoonin ja Robert Pattinsonin rinnalla vuoden 2011 Vettä elefanteille -elokuvassa. Lopullinen läpimurto tapahtui kuitenkin samaisena vuotena ensi-iltansa saaneessa The Artist -elokuvassa, joka voitti muun muassa parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscar-palkinnot. Uggiesta tuli elokuvan suurin tähti ja Yhdysvaltain elokuva-akatemialle ropisi vetoomuksia Oscareiden sääntöjen venyttämisestä, jotta koira olisi voinut olla ehdolla. Vaikka se ei onnistunut, rohmusi Uggie kaikki mahdolliset palkinnot, jotka eläinnäyttelijä vain voi saada.

The Artistin kuvauksissa Uggiella oli kaksi stunttia, Dash ja Dude, mutta niitä ei oikeastaan tarvittu, sillä Uggie hoiti roolinsa lähes kokonaan. Sen erikoisuuksiin kuuluu muun muassa takajaloilla käveleminen, kuolleen esittäminen, skeittaus ja vesihiihto. Uggien tassunjäljet on ikuistettu Hollywood Boulevardille, Grauman’s Chinese Theatre -elokuvateatterin edustalle.

Punaisilla matoilla astellut, monissa keskusteluohjelmissa vieraillut ja jopa omaelämäkerran julkaissut Uggie lopetettiin elokuussa 2015, kun sillä oli todettu eturauhassyöpä.

Advertisement

Keiko-miekkavalas

Kuka tahansa 1990-luvulla elänyt muistaa Free Willy -elokuvat. Supersuosittu elokuvasarja kertoo teini-ikäisestä pojasta, joka ystävystyy vesipuiston miekkavalaan kanssa. Vuonna 1993 ilmestyneessä ensimmäisessä osassa Willy-miekkavalasta esitti Keiko, vuonna 1979 Islannin edustalta muutaman vuoden ikäisenä poikasena vangittu miekkavalas, joka oli esiintynyt yli vuosikymmenen ajan eri huvipuistoissa. Myöhemmissä osissa miekkavalas oli tehty robotiikan avulla.

Free Willy aiheutti valtavan palauteryöpyn, jossa Keikolle vaadittiin parempia elinoloja, joten Warner Brothers -tuotantoyhtiön rahoittamana ja lahjoitusten turvin miekkavalaalle rakennettiin 7 miljoonan dollarin fasiliteetit. Tarkoitus oli sopeuttaa Keiko takaisin luontoon. Vuonna 1998 se lennätettiin Islantiin tutustumaan syntymävesiinsä ja hiljalleen oppimaan elämään omillaan.

Vuonna 2002 Keiko vapautettiin avomerelle lopullisesti. Tarina ei kuitenkaan sen osalta päättynyt onnellisesti, sillä ihmisiin ja ruokintaan tottunut Keiko ei koskaan sopeutunut uuteen laumaansa eikä se osannut saalistaa tehokkaasti. Jo seuraavana vuonna se menehtyi aliravittuna, todennäköisesti keuhkokuumeeseen.

Vaikka Keikon elämä oli valitettavaa kurjuuttaa aivan sen ensimmäisiä elinvuosia lukuun ottamatta, jätti se varsin merkittävän perinnön. Keikon ansiosta ihmiset tulivat tietoisemmiksi miekkavalaiden kohtelusta ja yleinen mielipide niiden pitämisestä tarhattuina pienissä altaissa rupesi kääntymään negatiiviseksi.

Trigger-hevonen


Roy Rogers, oikealta nimeltään Leonard Franklin Slye, oli amerikkalaisuuden ruumiillistuma ja yli sadan westernin tähti. Lännenelokuvissa hänen vierellään nähtiin niin ikään suureen suosioon noussut Trigger-hevonen. Vaalea Trigger on varmasti tuttu kaikille länkkäreiden ystäville ja seikkaili se 1960-luvun taitteessa Suomessakin julkaistussa Roy Rogers ja Trigger -sarjakuvalehdessä.

Trigger tunnettiin elokuva-alan fiksuimpana hevosena, ja sen erityistaitoihin lukeutui muun muassa tuolilla istuminen ja suussa pitämällään väriliidulla X-kirjaimen piirtäminen paperille. Trigger vietti paljon aikaa studioilla ja oli täysin sisäsiisti, mitä monet hevostenkouluttajat pitivät sen kaikkein suurimpana saavutuksena.

Advertisement

Triggeriä rakastettiin myös elokuvien ulkopuolella. Se kiersi Rogersin kanssa sairaaloissa ilostuttamassa sairaita lapsia ja kiipesi näppärästi portaita osastolta toiselle. Toisen maailmansodan aikana Trigger oli mukana keräämässä rahaa puolustusvoimille erilaisissa tapahtumissa. Triggerin kavionjäljet ovat nähtävillä Rogersin käden- ja jalanjälkien vieressä Grauman’s Chinese Theatre -elokuvateatterin edustalla Hollywood Boulevardilla.

Kun Trigger kuoli, halusi surun murtama Rogers pitää kumppaninsa lähellään ja antoi sen täytettäväksi. Elokuvatähti ja uskollinen ratsu päätyi Rogersin karjatilalle, paraatipaikalle talon olohuoneeseen.

Babe-possut


Ei varmaan ole olemassa toista possua, joka on sulattanut ihmisten sydämet niin laajasti ympäri maailman, kuin Babe. Vuonna 1995 ensi-iltansa saaneessa Babe – urhea possu -elokuvassa ei kuitenkaan esiintynyt vain yksi pieni porsas, vaan kokonaista 46. Niiden lisäksi tietyissä kohtauksissa käytettiin hyväksi myös robotiikkaa.

Miksi ihmeessä noin monta porsasta; eikö yksi olisi riittänyt?

Syy oli tuotannon aikataulussa ja valitussa sikarodussa. Australiassa suoritetut kuvaukset kestivät viisi kuukautta, mutta Babe-possu ei tietenkään saanut elokuvan aikana kasvaa. Siksipä joka kolmas viikko kuvauksiin tuotiin uusi kuuden pikkuporsaan joukko, joka korvasi osansa tehneet ja liian suuriksi kasvaneet edeltäjänsä. Sikojen täytyi olla puhdasrotuisia, jotta ne näyttäisivät varmasti tarpeeksi samanlaisilta, ja valittu rotu on jalostettu kasvamaan vauhdilla. Yhteensä elokuvaa varten hankittiin 48 possua, joista yksi ei saanut lainkaan paistatella parrasvaloissa ja yksi toimi mainosmateriaalin kasvona.

Advertisement

Possuja tiiminsä kanssa väsymättä kouluttanut Karl Lewis Miller on sanonut niiden olleen kovin mekaanisia kaikessa tekemisessään, mutta toisaalta hän myöntää kaikkien possujen nauttineen hurjasti rapsutuksista ja oppineen asioita huomattavasti koiria nopeammin. Yhteensä Miller joukkoineen koulutti elokuvaa varten 970 eläintä, joista noin 500 pääsi lopulliseen versioon.

Elokuvassa Baben sukupuolta ei tarkoituksenmukaisesti missään vaiheessa kerrota; se on täysin tarpeetonta tarinan kannalta. Tästä huolimatta kaikki possunäyttelijät olivat naaraspuolisia; siitä yksinkertaisesta syystä, että urospossujen sukuelimet olisivat olleet liian näkyvät.

Sitkeästä urbaanilegendasta huolimatta elokuvan sankareita ei grillattu kuvausryhmän illanvietoissa, vaan jokainen päätyi ennalta sovitusti viettämään lokoista elämää eri maatiloille.

Lue myös:

Advertisement
Kommentoi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suosituimmat