10 huippunäyttelijää, jotka ovat joutuneet elokuvan kuvauksissa hengenvaaraan

Hollywood-näyttelijän elämä voi vaikuttaa hohdokkaalta, mutta työympäristö voi silloin tällöin käydä hengenvaaralliseksi. Tässä kymmenen kiperää läheltä piti -tilannetta.

Sehän on selvä, että stuntit voivat epäonnistua; myös rautaisilta alan ammattilaisilta. Jotkut toimintatähdet (ja muutkin) haluavat kuitenkin tehdä stunttinsa itse, mikä ei aina turvallisuuden kannalta ole paras ratkaisu. Listalle toki mahtuu muitakin kuin räväköissä toimintakohtauksissa käyneitä vahinkoja, esimerkiksi joku voi ratsastaa keskelle miinakenttää, tukehtua viikunaan tai aivan vain kompastua tappava väline kädessään.

Listafriikki löysi kymmenen toisistaan hyvin erilaista tapausta ja elokuvaa, mutta kaikissa näissä hengenlähtö on ollut enemmän tai vähemmän lähellä.

Viggo Mortensen

Aragornia Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa näytellyt Viggo Mortensen aiheutti ohjaaja Peter Jacksonille ylimääräistä sydämentykytystä käytyään improvisoimaan mahdollisimman pahassa paikassa.

Elokuvasarjan viimeistä osaa, Kuninkaan paluuta, kuvattiin Rangipo Desert -alueella, armeijan vanhalla harjoituskentällä Uudessa-Seelannissa. Kyseisessä osiossa Aragorn pitää kuuluisan motivaatiopuheensa Mordorin Musta Portin ulkopuolella ennen suurta taistelua.

Koska kenttä oli ollut armeijan käytössä, oli sillä paljon räjähtämättömiä ammuksia. Jackson piti kuitenkin huolen, että tuotantoryhmälle oli turvallinen ja räjähteiden varalta tarkastettu lokaatio. Näyttelijöille oli myös suunniteltu tarkat reitit, joita myöden heidän tuli kävellä tai ratsastaa. Erästä kohtausta kuvattaessa Mortensen rupesi imrovisoimaan ja poikkesi hevosensa kanssa sovitulta suoja-alueelta. Vaikka mies selvisi naarmuitta hengenvaaralliselta miinakentältä, oli Jackson tätä seuratessaan varma, että todistaa miehen pian räjähtävän kappaleiksi.

Jason Statham


The Expendables -elokuvasarja vilisee toimintatähtiä; legendoista tuoreempiin tapauksiin. Monet näyttelijöistä tekevät omat stunttinsa itse ja yksi taitavimmista on brittiläinen Jason Statham. Stunttikoordinaattorit ovat ihailleet Stathamin taitoja nimenomaan stunttikuskina, mutta The Expendables 3 -elokuvan kuvauksissa meinasi käydä erittäin huonosti. Ajotaidoilla ei ollut asian kanssa tekemistä, vaan kyseessä oli laitevika – Stathamin ohjaaman kuorma-auton jarrut eivät toimineet.

Hän päätyi auton kanssa Mustaanmereen, mikä säikäytti koko työryhmän pahanpäiväisesti, ja täysin syystä. Näyttelijäkollegat olivat varmoja, että he olivat juuri todistaneet Stathamin kuoleman. Mutta niin vain mies nousi pintaan ja hänet autettiin takaisin satamalaiturille. Saatuaan kuivaa vaatetta ylle Statham palasi takaisin sorvin ääreen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Esimerkiksi Sylvester Stallone on sanonut haastattelussa, että jos kuka tahansa muu heistä oli päätynyt auton kanssa mereen, olisi se ollut menoa. Näyttelijöillä oli kohtauksessa raskaat saappaat ja paljon aseita, eikä veden alla iskevä paniikki ainakaan olisi helpottanut tilannetta. Mutta Stathamilla on salainen ase: nuorempana, ennen näyttelijäksi ryhtymistä, hän kuului Englannin uimahyppymaajoukkueeseen ja edusti maataan muun muassa vuoden 1990 Kansainyhteisön kisoissa. Vesi ei siis elementtinä ollut pelottava tai vieras, joten Statham pystyi upoksissa käyttäytymään rauhallisesti ja sukeltamaan ulos pohjaan painuvasta autosta.

Sylvester Stallone


Kun Sylvester Stallone tuli jo mainittua, niin otetaan hänen hengenvaarallinen elokuvakohtauksensa seuraavana. Monessa liemessä keitetty ja lukuisia loukkaantumisia kuvauksissa kokenut Stallone kävi hyvin lähellä kuolemaa kuvatessaan vuoden 1985 Rocky IV -elokuvaa, jonka hän myös ohjasi.

Monet elokuvan nyrkkeilykohtauksista olivat aitoja ja autenttisuuden lisäämiseksi Stallone pyysi vastanäyttelijäänsä – ja elokuvassa verivihollistaan Ivan Dragoa esittänyttä – Dolph Lundgrenia lyömään niin sanotusti ”täysiä”.

Pyysin, että hän ei säästelisi, vaan yrittäisi tosissaan tyrmätä minut. Voiko tyhmempää olla? Pian makasin sairaalan teho-osastolla.”, muisteli Stallone Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2019. Lundgren oli lyönyt hurjan alakoukun Stallonen rintakehään, mikä tietysti tuntui välittömästi kovana iskuna, mutta sen voima selvisi vasta myöhemmin samana iltana.

Verenpaineeni nousi levossa 260:een ja hengittämisestä tuli vaivalloista. Minut kiidätettiin hätälennolla kanadalaiselta kuvauspaikalta Kaliforniaan sairaalaan.”, kertoo Stallone ja sanoo Lundgrenin lyönnin olleen niin kova, että hänen sydämensä iskeytyi vasten kylkiluita ja alkoi turpoamaan. Lääkäreiden mukaan samanlaisia vakavia vammoja nähdään auto-onnettomuuksien jälkeen. ”Minua päin oli siis törmännyt rekka!”.

Isla Fisher


Vuonna 2013 ensi-iltansa saaneen Suuren puhalluksen kuvauksissa Isla Fisherille oli käydä todella huonosti; muiden näyttelijöiden ja tuotantoryhmän katsellessa ihaillen vierestä.

Kohtauksessa Fisherin roolihahmo, illusionisti Henley Reeves, suorittaa vedellä täytetyssä altaassa temppua. Elokuvassa Henley Reeves on kahleilla kiinni altaan pohjassa ja hänen on paettava ennen kuin veteen vapautuu suuri määrä tappavia pirajoita. Hän kuitenkin vaikuttaa epäonnistuvan, alkaa riuhtoa tankissa epätoivoisena ja aika umpeutuu. Mutta simsalabim, taikuri seisookin kauhistuneen yleisön takana yhtenä palana, vaikka tankin vesi on verestä sameana.

Fisher teki stunttinsa itse, ja oli käsistään ja jaloistaan magneettisilla ”lukoilla” kahlittuna. Mitään vaaraa ei siis pitänyt olla, sillä altaassa odotti työryhmän jäsen happipullon kanssa ja pohjassa oli hätänappi altaan tyhjentämistä varten. Mutta kaikki ei mennytkään niin kuin oli suunniteltu.”Ketjuni jäi jumiin, joten en pystynyt uimaan pintaan”, kertoo Fisher kauhun hetkistään. Hän oli yrittänyt päästä painamaan hätänappia, sillä tiesi sen tyhjentävän altaan 70 sekunnissa, mutta ketjun jumiutumisen vuoksi hän ei yltänyt siihen. Hän hakkasi altaan seinää ja viittoili olevansa pulassa. Ongelmaksi nousi se, että juuri näitä samoja liikkeitä Fisherin piti käsikirjoituksenkin mukaan tehdä.

Kukaan sivustaseuraaja ei tajunnut tilanteen oikeaa laitaa ja vakavuutta: ”Kaikki luulivat minun vain näyttelevän uskomattoman hyvin. Todellisuudessa olin hukkumaisillani”. Lopulta altaassa ollut stuntkoordinaattori ymmärsi, että näyttelijällä oli hätä ja tuli vapauttamaan tämän kahleista. Fisher ehti olla veden alla kolme minuuttia, mikä on todella kauan; varsinkin jos paniikki pääsee iskemään – normaalisti ihminen kykenee pidättämään hengitystään puolesta minuutista kahteen minuuttiin.

Michael J. Fox


Michael J. Fox kävi kuoleman porteilla Paluu tulevaisuuteen -trilogian viimeisen osan kuvauksissa. Vuonna 1990 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Foxin esittämä Marty McFly ollaan hirttämässä, mutta Doc pelastaa hänet viime hetkellä.

Lynkkauskohtaus tehtiin ensin niin, että Fox seisoi laatikon päällä, mutta asetelma ei toiminut. Fox kertoo vuonna 2002 julkaistussa Lucky Man -omaelämäkerrassaan, että halusi suorittaa stuntin itse, mikä herätti tuotantoryhmässä vastustusta. Näyttelijä sai kuitenkin tahtonsa läpi, kunhan vannoi, että osaisi varmasti laittaa kätensä oikeaan kohtaan hirttosilmukan kiristyessä kaulan ympärillä. Fox vannoi osaavansa.

Ajoitus meni kuitenkin täysin pieleen, sillä Fox kuristui ja menetti tajuntansa puoleksi minuutiksi ennen kuin kukaan tajusi, että hän oli hengenvaarassa. ”Roikuin narun päässä tajuttomana useita sekunteja, ennen kuin suuri fanini Bob Zemeckis (ohjaaja Robert Zemeckis) tajusi, että edes minä en ole niin hyvä näyttelijä”, kirjoittaa Fox omaelämäkerrassaan.

Gunnar Hansen


Kun Teksasin moottorisahamurhat -elokuvaa kuvattiin vuonna 1973, ei budjetissa ollut varaa spektaakkelimaisiin erikoistehosteisiin, joten kohtauksista piti saada aidon näköisiä ilman kikkoja. Siksipä esimerkiksi Leatherfacella, kannibalistisella sarjamurhaajalla, oli kuvauksissa usein oikea moottorisaha. Joissakin kohtauksissa sahan teräketjusta oli poistettu hampaat, mutta suurimman osan ajasta näyttelijä Gunnar Hansen piteli käsissään tehokkaasti leikkaavaa tappokonetta.

Eräässä kohtauksessa saha on vain senttien päässä toisen näyttelijän, William Vailin, päästä, ja aikamoista koreografiaa vaadittiin myös loppukohtauksessa, jossa kuvaajat taiteilivat moottorisahan kanssa holtittomasti pyörivän Hansenin ympärillä ottaen lähikuvaa.

Kaikkein suurimpaan vaaraan joutui kuitenkin Hansen itse ja hengenlähtö oli vain senttien päässä. Yöllistä takaa-ajokohtausta kuvattaessa Hansen liukastui juostessaan mutaan ja kaatui niin, että moottorisaha lipesi hänen kädestään ja sinkoutui yläilmoihin. Hansenilla ei ollut mitää käsitystä siitä, mihin saha putoaisi, joten hän laittoi vain kätensä päänsä suojaksi ja toivoi parasta. Moottorisaha laskeutui kymmenen sentin päähän.

Halle Berry

Halle Berryn rooli Bond-tyttönä vuoden 2002 Kuolema saa odottaa -elokuvassa ei ehkä ollut hänen uransa huippuhetkiä, mutta mieleenpainuva tuo kokemus varmasti oli. Berry nimittäin oli lähellä tukehtua. Vastanäyttelijä Pierce Brosnan oli kuitenkin vieressä ja pelasti Berryn hengen tukalassa tilanteessa.

Kyseessä ei ollut mikään elokuvan lukuisista toimintakohtauksista, vaan intiimikohtaus Brosnanin kanssa. Berryn esittämä Jinx leikkaa itselleen palan viikunaa ja käy intohimoiseen suuteluun James Bondin kanssa. Kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti, sillä viikuna jumittui Berryn kurkkuun eikä hän saanut henkeä. Onneksi Brosnan huomasi nopeasti, että jokin oli hullusti ja jamesbondimaisesti pelasti neidon hädästä käyttämällä Berrylle Heimlichin otetta.

Minun oli tarkoitus olla viikunan kanssa seksikäs ja viettelevä – ja sitten meinaan tukehtua siihen”, muisteli Berry pelottavaa, mutta jälkeenpäin ajateltuna huvittavaa, tilannetta Jimmy Fallonin haastattelussa vuonna 2020.

Daniel Day-Lewis

Kolminkertainen Oscar-voittaja Daniel Day-Lewis tuli vuonna 2017 päättyneellä urallaan tunnetuksi metodinäyttelemisestä eli vahvasta roolihahmoon eläytymisestä. Day-Lewis meni roolihahmon saappaisiin astumisessa äärimmäisyyksiin ja muun muassa tositapahtumiin perustuvassa, vuoden 1989 Minun elämäni -elokuvassa hän esitti CP-vammaista Christy Brownia ja vietti koko kuvausten ajan kyyryssä pyörätuolissa. Roolisuoritus toi Day-Lewisille ensimmäisen Oscarin sekä kaksi murtunutta kylkiluuta.

Luut parantuvat, mutta todella köpelösti miehelle meinasi käydä vuonna 2002 ensi-iltansa saaneen Gangs of New York -elokuvan kuvauksissa. Teurastaja-Billin rooliin uppoutunut Day-Lewis suostui käyttämään vain sellaisia vaatteita, joita oli 1800-luvulla olemassa. Hän sairastui ensin tavalliseen flunssaan, joka paheni vakavaksi keuhkokuumeksi.

Keuhkokuumetta hoidetaan antibiooteilla, jos se on bakteerin aiheuttama. Day-Lewisin tila pääsi kuitenkin heikkenemään, sillä hän kieltäytyi ottamasta lääkkeitä, joita ei vielä 1800-luvulla ollut.

Näyttelijän oli lopulta pakko irtautua roolihahmostaan, sillä tuotantoryhmän lääkintähenkilöstön mukaan hän saattaisi kuolla tautiin ilman hoitoa.

Lue myös: Näyttelijät, jotka menivät äärimmäisyyksiin roolejaan varten

Diane Kruger


Quentin Tarantinon käsikirjoittama ja ohjaama, vuonna 2009 ensi-iltaan tullut Kunniattomat paskiaiset on humoristisena sotaelokuvana täynnä väkivaltaa. Yhdessä mieleenpainuvimmista kohtauksista Christoph Waltzin roolihahmo Hans Landa kuristaa Diane Krugerin näyttelemän Bridget von Hammersmarkin hengiltä. Vaikka kohtauksessa ei roisku veri, vaikuttaa se hyvin aidolta eikä vähiten Krugerin kasvonilmeiden vuoksi.

Ja ei ihmekään, että se on todentuntuinen, sillä Krugeria kuristettiin siinä aivan oikeasti. Tarantino esitti asian Krugerille ja kertoi haluavansa itse toimia kuristajana: ”Minun käteni ovat kaulasi ympärillä kuristamassa. Katkaisen sinulta hetkeksi hapensaannin, jotta saamme ikuistettua todellisen reaktion kasvoiltasi ja sitten kohtaus on ohi; käykö tämä?”. Kruger luotti ohjaajaan sataprosenttisesti ja suostui riskaabeliin kohtaukseen.

Tarantino on kertonut, että muita vaihtoehtoja ei ollut, sillä Waltzia hän ei halunnut laittaa tilanteeseen, joka voisi päättyä huonosti: ”Tiesin itse mitä halusin; hän olisi mahdollisesti puristanut liian vähän tai sitten liian paljon.”.

Vaikka kohtaus oli hetkessä ohi, ei ilmatien tukkiminen ole ikinä leikin aihe. Kruger kuitenkin selvisi tilanteesta ilman fyysisiä tai henkisiä traumoja, ja on jälkeenpäin kiitellyt turvallista ympäristöä, jonka Tarantino kuvauspaikalle loi.

Jackie Chan


Jackie Chan on näyttelijä, jonka työkalupakkiin kuuluu monia eri taistelulajeja ja huimapäisen luonteensa ansiosta hän tekee itse kaikki stunttinsa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on jo 50 vuotta kestäneeseen uraan mahtunut paljon. Mutta murtuneet luut tai sijoiltaan mennyt lonkka ovat pientä verrattuna siihen, mitä tapahtui Chanin itse käsikirjoittamassa ja ohjaamassa vuoden 1986 toimintakomediassa Jumalten aseet.

Jugoslaviassa kuvatun elokuvan avauskohtauksessa Chan hyppää linnan seinältä puun oksalle ja ensimmäinen otos sujuikin mallikkaasti. Näyttelijä halusi kuitenkin tehdä kohtauksen uudestaan – se oli päätös, joka maksoi miltei hänen henkensä. Oksa nimittäin katkesi ja mies putosi viiden metrin korkeudesta kivikkoon. Hän löi päänsä sellaisella voimalla, että pala lohjennutta kalloa työntyi aivoihin. Ellei työryhmä olisi vuoristossa toiminut nopeasti ja päättäväisesti, ei mies olisi enää hengissä, mutta onneksi hänet saatiin lennätettyä nopeasti sairaalaan kahdeksan tuntia kestäneeseen leikkaukseen. (Videolla on Chanin monia loukkaantumisia, tämä kyseinen putoaminen kohdassa 0:57. Se lisättiin ekstrana elokuvan loppuun.)

Muistoksi uransa uhkaavimmasta tilanteesta Chanille jäi toiseen korvaan hieman heikompi kuulo sekä kalloon pysyvä reikä, jota muun muassa Conan O’Brien on päässyt koskettamaan.

Lue myös:

Lisää kommentti