Viihde
10 huippunäyttelijää, jotka ovat joutuneet elokuvan kuvauksissa hengenvaaraan – osa 1
Hollywood-näyttelijän elämä voi vaikuttaa hohdokkaalta, mutta työympäristö voi silloin tällöin käydä hengenvaaralliseksi. Tässä kymmenen kiperää läheltä piti -tilannetta.
Sehän on selvää, että stuntit voivat epäonnistua; myös rautaisilta alan ammattilaisilta. Jotkut toimintatähdet (ja muutkin) haluavat kuitenkin tehdä stunttinsa itse, mikä ei aina turvallisuuden kannalta ole paras ratkaisu.
Listalle toki mahtuu muitakin kuin räväköissä toimintakohtauksissa käyneitä vahinkoja, esimerkiksi joku voi ratsastaa keskelle miinakenttää, tukehtua viikunaan tai yksinkertaisesti vain kompastua tappava väline kädessään.
Listafriikki löysi kymmenen toisistaan hyvin erilaista tapausta ja elokuvaa, mutta kaikissa näissä hengenlähtö on ollut enemmän tai vähemmän lähellä. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi täpärää tilannetta voit lukea tästä:
Viggo Mortensen
Aragornia Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa näytellyt Viggo Mortensen aiheutti ohjaaja Peter Jacksonille ylimääräistä sydämentykytystä käytyään improvisoimaan mahdollisimman pahassa paikassa.
Elokuvasarjan viimeistä osaa, Kuninkaan paluuta, kuvattiin Rangipo Desert -alueella, joka on armeijan vanha harjoituskenttä Uudessa-Seelannissa. Kyseisessä osiossa Aragorn pitää kuuluisan motivaatiopuheensa Mordorin Musta Portin ulkopuolella ennen suurta taistelua.
Koska kenttä oli ollut armeijan käytössä, oli sillä paljon räjähtämättömiä ammuksia. Jackson piti kuitenkin huolen, että tuotantoryhmällä oli turvallinen työympäristö ja räjähteiden varalta tarkastettu lokaatio. Näyttelijöille oli myös suunniteltu tarkat reitit, joita myöden heidän tuli kävellä tai ratsastaa.
Erästä kohtausta kuvattaessa Mortensen rupesi imrovisoimaan ja poikkesi hevosensa kanssa sovitulta suoja-alueelta. Vaikka mies selvisi naarmuitta hengenvaaralliselta miinakentältä, oli Jackson tätä seuratessaan varma, että todistaa miehen pian räjähtävän kappaleiksi.
Isla Fisher
Vuonna 2013 ensi-iltansa saaneen Suuren puhalluksen kuvauksissa Isla Fisherille oli käydä todella huonosti; muiden näyttelijöiden ja tuotantoryhmän katsellessa ihaillen vierestä.
Kohtauksessa Fisherin roolihahmo, illusionisti Henley Reeves, suorittaa vedellä täytetyssä altaassa temppua. Elokuvassa Henley Reeves on kahleilla kiinni altaan pohjassa ja hänen on paettava ennen kuin veteen vapautuu suuri määrä tappavia pirajoita. Hän kuitenkin vaikuttaa epäonnistuvan, alkaa riuhtoa tankissa epätoivoisena ja aika umpeutuu. Mutta simsalabim, taikuri seisookin kauhistuneen yleisön takana yhtenä palana, vaikka tankin vesi on verestä sameana.
Fisher teki stunttinsa itse ja oli käsistään ja jaloistaan magneettisilla ”lukoilla” kahlittuna. Mitään vaaraa ei siis pitänyt olla, sillä altaassa odotti työryhmän jäsen happipullon kanssa ja pohjassa oli hätänappi altaan tyhjentämistä varten. Mutta kaikki ei mennytkään niin kuin oli suunniteltu.
”Ketjuni jäi jumiin, joten en pystynyt uimaan pintaan”, kertoo Fisher kauhun hetkistään. Hän oli yrittänyt päästä painamaan hätänappia, sillä tiesi sen tyhjentävän altaan 70 sekunnissa, mutta ketjun jumiutumisen vuoksi hän ei yltänyt siihen. Hän hakkasi altaan seinää ja viittoili olevansa pulassa. Ongelmaksi nousi se, että juuri näitä samoja liikkeitä Fisherin piti käsikirjoituksenkin mukaan tehdä.
Kukaan sivustaseuraaja ei tajunnut tilanteen oikeaa laitaa ja vakavuutta: ”Kaikki luulivat minun vain näyttelevän uskomattoman hyvin. Todellisuudessa olin hukkumaisillani”. Lopulta altaassa ollut stuntkoordinaattori ymmärsi, että näyttelijällä oli hätä ja tuli vapauttamaan tämän kahleista. Fisher ehti olla veden alla kolme minuuttia, mikä on todella kauan; varsinkin jos paniikki pääsee iskemään – normaalisti ihminen kykenee pidättämään hengitystään puolesta minuutista kahteen minuuttiin.
Lue myös: Kauanko ihminen pystyy olemaan hengittämättä?
Gunnar Hansen
Kun Teksasin moottorisahamurhat -elokuvaa kuvattiin vuonna 1973, ei budjetissa ollut varaa spektaakkelimaisiin erikoistehosteisiin, joten kohtauksista piti saada aidon näköisiä ilman kikkoja. Siksipä esimerkiksi Leatherfacella, kannibalistisella sarjamurhaajalla, oli kuvauksissa usein oikea moottorisaha.
Joissakin kohtauksissa sahan teräketjusta oli poistettu hampaat, mutta suurimman osan ajasta näyttelijä Gunnar Hansen piteli käsissään tehokkaasti leikkaavaa tappokonetta.
Eräässä kohtauksessa saha on vain senttien päässä toisen näyttelijän, William Vailin, päästä, ja aikamoista koreografiaa vaadittiin myös loppukohtauksessa, jossa kuvaajat taiteilivat moottorisahan kanssa holtittomasti pyörivän Hansenin ympärillä ottaen lähikuvaa.
Kaikkein suurimpaan vaaraan joutui kuitenkin Hansen itse ja hengenlähtö oli vain senttien päässä. Yöllistä takaa-ajokohtausta kuvattaessa Hansen liukastui juostessaan mutaan ja kaatui niin, että moottorisaha lipesi hänen kädestään ja sinkoutui yläilmoihin. Hansenilla ei ollut mitää käsitystä siitä, mihin saha putoaisi, joten hän laittoi vain kätensä päänsä suojaksi ja toivoi parasta.
Moottorisaha laskeutui kymmenen sentin päähän. Siinä oli roppakaupalla onnea matkassa!
Halle Berry
Halle Berryn rooli Bond-tyttönä vuoden 2002 Kuolema saa odottaa -elokuvassa ei ehkä ollut hänen uransa huippuhetkiä, mutta mieleenpainuva tuo kokemus varmasti oli. Berry nimittäin oli lähellä tukehtua. Vastanäyttelijä Pierce Brosnan oli kuitenkin vieressä ja pelasti Berryn hengen tukalassa tilanteessa.
Kyseessä ei ollut mikään elokuvan lukuisista toimintakohtauksista, vaan intiimikohtaus Brosnanin kanssa. Berryn esittämä Jinx leikkaa itselleen palan viikunaa ja käy intohimoiseen suuteluun James Bondin kanssa. Kaikki ei mennyt aivan suunnitellusti, sillä viikuna jumittui Berryn kurkkuun eikä hän saanut henkeä. Onneksi Brosnan huomasi nopeasti, että jokin oli hullusti ja jamesbondimaisesti pelasti neidon hädästä käyttämällä Berrylle Heimlichin otetta.
”Minun oli tarkoitus olla viikunan kanssa seksikäs ja viettelevä – ja sitten meinaan tukehtua siihen”, muisteli Berry pelottavaa, mutta jälkeenpäin ajateltuna huvittavaa, tilannetta Jimmy Fallonin haastattelussa vuonna 2020.
Daniel Day-Lewis
Kolminkertainen Oscar-voittaja Daniel Day-Lewis tuli vuonna 2017 päättyneellä urallaan tunnetuksi metodinäyttelemisestä eli vahvasta roolihahmoon eläytymisestä.
Day-Lewis meni roolihahmon saappaisiin astumisessa äärimmäisyyksiin ja muun muassa tositapahtumiin perustuvassa, vuoden 1989 Minun elämäni -elokuvassa hän esitti CP-vammaista Christy Brownia ja vietti koko kuvausten ajan kyyryssä pyörätuolissa. Roolisuoritus toi Day-Lewisille ensimmäisen Oscarin sekä kaksi murtunutta kylkiluuta.
Luut parantuvat, mutta todella köpelösti miehelle meinasi käydä vuonna 2002 ensi-iltansa saaneen Gangs of New York -elokuvan kuvauksissa. Teurastaja-Billin rooliin uppoutunut Day-Lewis suostui käyttämään vain sellaisia vaatteita, joita oli 1800-luvulla olemassa. Hän sairastui ensin tavalliseen flunssaan, joka paheni vakavaksi keuhkokuumeksi.
Keuhkokuumetta hoidetaan antibiooteilla, jos se on bakteerin aiheuttama. Day-Lewisin tila pääsi kuitenkin heikkenemään, sillä hän kieltäytyi ottamasta lääkkeitä, joita ei vielä 1800-luvulla ollut.
Näyttelijän oli lopulta pakko irtautua roolihahmostaan, sillä tuotantoryhmän lääkintähenkilöstön mukaan hän saattaisi kuolla tautiin ilman hoitoa.
Lue myös: