Yleistieto

Vuoristorata keksittiin, koska ihmiset käyttäytyivät siveettömästi – 10 asiaa, joilla on perin erikoinen alkuperä

Julkaistu

Asioiden ja esineiden erikoisista alkuperistä kertovalla listalla selviää, miksi kelloja siirretään ja miten vuoristorata keksittiin.

Miten vuoristorata keksittiin ja miksi kelloja siirretään? Listafriikki paljastaa nyt kymmenen asian tai esineen erikoiset alkuperät.

Brandy syntyi vahingossa, malarialääke muuttui väriaineeksi ja stetoskooppi oli häveliään tohtorin ratkaisu. Hauskimpia ovat keksinnöt, jotka on alunperin kehitetty aivan eri tarkoitukseen, kuin millaisina me ne nykyään tunnemme.

Tässä siis 10 erikoista ja metkaa tarinaa tuttujen asioiden ja esineiden taustalla!

Idea Botoxiin tuli pettyneeltä silmäpotilaalta

Vuonna 1980 kalifornialainen lääkäri Alan Scott alkoi hoitaa karsastuksesta kärsiviä potilaitaan botuliini-hermomyrkyllä. Luonnossa botuliinia tuottaa Clostridium botulinum -bakteeri ja nykyään laboratoriossa tuotettavalla, lihaksen lamauttavalla hermomyrkyllä hoidetaan muun muassa tahdonalaisten lihasten kontrolloimatonta kouristelua, liikahikoilua ja aivoverenkiertohäiriöiden jälkeistä lihasjäykkyyttä.

Vancouverissa, Kanadassa, yhteistä praktiikkaa pitänyt pariskunta, ihotautilääkäri Alastair Carruthers ja silmälääkäri Jean Carruthers olivat ne, jotka oivalsivat botuliinin mahdollisuudet kosmeettisissa hoidoissa. Vuonna 1987 Jean käytti botuliinia rutiininomaisesti erilaisten silmänalueen lihasongelmien hoitoon. Eräänä päivänä hänen vastaanotolleen tuli vakiopotilas ottamaan pistoksia kontrolloimattomaan silmien räpyttelyyn. Kun Jean oli saanut hoidon valmiiksi, oli potilas pettynyt ja vähän suuttunut, kun lääkäri ei ollut pistänyt botuliinia hänen otsaansa. Hämmentynyt Jean oli kertonut syyksi sen, että otsassa ei ollut havaittavia lihaskouristuksia ja kysyi potilaalta, miksi tämä oli niin tuohtunut. Nainen vastasi: ”Kun pistät ainetta otsaani, rypyt katoavat.”

Vielä samana iltana Jean kertoi päivällispöydässä Alastairille potilaansa reaktiosta. Lamppu syttyi siinä hetkessä, illallista syödessä. Alastair oli pitkän aikaa yrittänyt löytää ratkaisua potilaidensa pyyntöön päästä eroon kulmakarvojen välissä olevista pystysuorista juonteista. Suomessa ne tunnetaan sibeliusryppyinä.

Advertisement

Heti seuraavana päivänä Jean suostutteli vastaanottovirkailijansa Cathy Bickertonin koekaniiniksi botuliinin ensimmäiseen kosmeettiseen pistokseen. Kun Alastair näki sileän lopputuloksen, oli homma selvä: hänellä oli potilaat, Jeanilla aine ja loppu on kauneudenhoidon historiaa. Kiitos pahastuneen potilaan.

Tiivistettyä viiniä ei laimennettukaan vedellä – niin syntyi brandy

Nimenä brandy tulee hollanninkielisestä brandewijn-sanasta, joka tarkoittaa kirjaimellisesti poltettua viiniä. Nimi viittaa tietenkin brandyn valmistamiseen: tislauksen aikana viiniä lämmitetään, minkä jälkeen se laitetaan kypsymään.

Brandyn kaupallinen tislaaminen aloitettiin 1500-luvulla, kun se oli keksitty periaatteessa vahingossa. Eurooppalaiset uudisraivaajat kuljettivat Amerikan mantereelle viiniä, mutta laivoissa ei kaiken muun tavaran ohella ollut paljon tilaa. Eräs hollantilainen merikapteeni päätti kokeilla viinin tislaamista väkevämmäksi, jolloin tiivistettyä alkoholijuomaa sai mahdutettua enemmän laivaan. Satamaan tultaessa viinitisle oli tarkoitus laimentaa vedellä takaisin alkuperäiseen koostumukseensa, mutta joku päätti maistaa tynnyrin sisältöä ja totesi sen olevan oikeinkin mainiota tavaraa.

Laimentaminen jäi sikseen: tiiviste oli huomattavasti parempaa kuin vedellä lantrattu viini.

Serpentiinispray oli alunperin suihkutettavaa kipsiä

Suihkutettava serpentiini, englanniksi Silly String, on hauska tapa koristella kotia, itseä ja kaveria. Listan aiheesta voinee ehkä päätellä, että serpentiinisprayta ei oltu alunperin suunniteltu leikkeihin tai koristeluun. Sitä oli tarkoitus käyttää katkenneiden luiden hoidossa.

Vuonna 1972 keksijä Leonard A. Fish ja kemisti Robert P. Cox työstivät suihkutettavaa kipsiä, joka kovettuisi saman tien purkista ulos tullessaan. He onnistuivat kehittämään aineen, mutta sopivan suuttimen löytäminen olikin hankalampaa. Kokeillessaan satoja erilaisia malleja Fish huomasi yhden suihkuttavan tuotetta kapeana ja pitkänä nauhana jopa kymmenen metrin päähän. Se vaikutti hauskalta!

Fish ja Cox päättivät hylätä ajatuksen suihkutettavasta kipsistä ja rupesivat kehittämään tuotteestaan lelua. Reseptiä muokattiin värikkäämmäksi ja vähemmän tahmeaksi, ja sitten kaksikko otti yhteyttä Wham-O -leluvalmistajaan. Ensimmäinen tapaaminen ei suoraan sanottuna sujunut loistavasti, sillä keksijät komennettiin ulos sen jälkeen, kun he olivat suihkuttanet markkinointipuolen toimiston täyteen värikästä tahmaa.

Advertisement

Seuraavana päivänä Fish ja Cox kuitenkin saivat sähkeen, jossa Wham-O:n omistajat pyysivät parikymmentä purkkia testiin. He olivat löytäneet toimistolta siivouksesta huolimatta jäänteitä aineesta ja näkivät siinä suuren potentiaalin. Ja niin lääketieteelliseksi tuotteeksi suunnitellusta suihkeesta tuli kansainvälisesti suosittu lelu.

Malarialääke unohtui, kun ensimmäinen synteettinen väriaine keksittiin

Englantilainen William Perkin oli vain 18-vuotias kemianopiskelija, kun hän vuonna 1856 oli mukana työryhmässä, joka yritti keksiä keinoa kiniinin massatuotantoon. Kiniini oli tuohon aikaan ainoa oireita lievittävä hoitokeino tappavaan malariaan, mutta sitä saatiin vain kiinapuun kuoren tuottamista alkaloideista. Lääke oli äärimmäisen kallis.

Perkin etsi tapaa valmistaa kiniiniä synteettisesti kivihiilitervan avulla ja yksi hänen kokeistaan tuotti kirkkaanpunaista yhdistettä. Kun hän sekoitti pulloa uudelleen, muuttui aine mustaksi tahmaksi – seinä oli noussut jälleen kerran vastaan. Kun Perkin rupesi putsaamaan sotkua alkoholilla, liukeni mönjä loistavan violetiksi nesteeksi ja jotenkin nuorimies sai päähänsä värjätä sillä palan silkkiä (kuvassa säilytetty kangaspala). Se oli ensimmäinen kerta, kun kukaan käytti synteettistä väriainetta.

Tuohon hetkeen asti kaikki värit oli saatu luonnosta: hyönteisistä, kasveista ja mineraaleista. Ne olivat kalliita eivätkä kestäneet hyvin pesua. Siksi värikkäitä vaatteita nähtiin tuolloin ainoastaan rikkaiden yllä. Violetti oli ollut jo antiikin ajoista lähtien erityisen ylellinen väri, sillä sitä saatiin vain yhden tietyn merietanan erittämästä limasta; siksi sitä käyttivät lähinnä kuninkaalliset.

Perkin, joka oli tieteellisen uransa ohella innostunut taiteesta, jätti malarian parantamisen muille ja avasi tehtaan, jossa kehitettiin värjäystekniikoita erilaisille kankaille ja myöhemmin paperille. Hän nimesi kehittämänsä väriaineen mauveiiniksi, joka tunnetaan nykyisin myös Perkinin mauvena ja aniliini-purppurana. Kangasvalmistajat olivat epäileväisiä, tietenkin, mutta kuin lottovoittona Perkinille Ranskan keisarinna Eugénie alkoi vuonna 1857 suosia violetteja pukuja ja seuraavana vuonna Englannin kuningatar Viktoria pukeutui vaalean violettiin pukuun tyttärensä häissä. Yhtäkkiä kaikki halusivat ylleen jotain violettia.

Perkinin keksintö aloitti valtaisan synteettisten väriaineiden kehitysbuumin ja muokkasi maailmasta sellaisen kuin se nyt on: värikkään.

Advertisement

Malaria sen sijaan… Nykyisilläkin lääkkeillä sen hoito on aloitettava välittömästi infektion havaitsemisen jälkeen, muuten ei voi kuin toivoa parasta.

Listerinellä pestiin lattioita

Englantilainen kirurgi Joseph Lister oli ensimmäinen, joka osoitti fenolilla kasteltujen siteiden parantavan tehokkaasti leikkaushaavoja. Vuonna 1867 julkaistut havainnot eivät kuitenkaan saaneet lääkäreiden keskuudessa hyväksyntää.

Kemisti Joseph Lawrence kuitenkin inspiroitui tutkimustuloksista ja kehitti vuonna 1879 antiseptisen liuoksen, jonka hän nimesi Listerineksi inspiraation antaneen lääkärin mukaan. Koska kaikkea uutta piti vain periaatteen vuoksi vastustaa, ei Listerine saavuttanut suosiota. Niinpä sitä myytiin lattianpesuaineena ja lääkehoitona tippuriin.

Mutta lattioiden kuuraamiseenkaan Listerine ei kelvannut, ja sen myyntiluvut olivat surkeat. Lopulta liuosta alettiin mainostaa hammaslääkäreille ja lukuisten markkinointikampanjoiden ja aggressiivisen aivopesun jälkeen ihmisten mieliin saatiin istutettua ajatus siitä, että pahanhajuinen hengitys on kamalinta maailmassa. Niinpä Listerine löysi paikkansa kylpyhuoneen altaan reunalta.

NASCAR:in juuret ovat viinatrokauksessa

Yhdysvalloissa oli vuosien 1930 ja 1933 välillä voimassa kieltolaki. Alkoholin myymisen kieltäminen ei tietenkään lopettanut kyseisen aineen kuluttamista, joten pontikankeitto ja sen laiton levittäminen eli trokaaminen kukoistivat. Viinan salakuljettajat yrittivät hoitaa hommansa jäämättä kiinni poliisille ja muokkasivat autojaan nopeammiksi ja paremmin hallittaviksi.

Vaikka kieltolaki päättyi, eivät trokarit halunneet luopua kukoistavasta bisneksestään vaan jatkoivat laittoman pontikan myymistä, sillä etenkin etelävaltioissa kysyntää riitti. Tuolloin ei kuitenkaan enää tarvinnut pelätä poliisia: nyt pakoiltiin verottajaa. Kuljettajat jatkoivat autojensa tuunaamista, jotta niillä pystyi huristella mutkaisilla sivuteillä.

Pontikkakuskit rupesivat 1940-luvulla järjestämään kilpailuja viritetyillä autoillaan, ja laittomalla viinanmyynnillä suuren omaisuuden tehneet trokarit alkoivat sijoittaa rahojaan näiden kisojen järjestämiseen ja autojen kehittämiseen.

Advertisement

Vuonna 1948 Bill France, yksi johtavista kilpa-ajajista ja viinan salakuljettajista, kutsui koolle mekaanikot, kuskit ja autojen omistajat, ja yhdessä he muodostivat rata-autoilun NASCAR-sarjan.

Kelloja siirretään ensimmäisen maailmansodan takia

Blah, kellojen siirtäminen! Miksi, milloin, miksi ja ennen kaikkea MIKSI?

No kelloja siirretään siksi, että Saksassa haluttiin ensimmäisen maailmansodan aikana säästää kivihiiltä ja sähköä sotimiseen. Saksan talous oli vuonna 1916 romahtamispisteessä, joten jostain oli säästettävä.

Isossa-Britanniassa oli jo vuonna 1907 heitetty ilmoille idea kesäajan käyttöönotosta, koska kevään ja kesän valoisat tunnit ”menevät hukkaan” ihmisten nukkuessa. Brittihallitus ei kuitenkaan hyväksynyt rakennuttaja William Willettin ehdotusta, sillä sen katsottiin rikkovan säännöllistä vuorokausirytmiä. Jep! Willet perusteli kesäaikaan siirtymistä valoisan ajan tehokkaammalla käytöllä ja valoisuuden osumista paremmin aktiiviseen työskentely- ja opiskeluaikaan. Willettin mukaan valoisien tuntien hyödyntäminen säästi myös energiaa. Ja juuri se kiinnitti saksalaisten huomion.

Ajateltiin, että jos aamulla on enemmän valoa, se säästää energiaa. Tuohon aikaan se tarkoitti hiiltä.”, kertoo Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Ylen haastattelussa. Marjomaan mukaan kaikki sodassa mukana olleet suurvallat ottivat kesäajan käyttöön Saksan esimerkkiä seuraten, mutta siitä luovuttiin sodan loputtua. Toisen maailmansodan aikana sama ruljanssi toistui; sillä kertaa myös Suomessa. ”Kesäaikaa ajateltiin – – sellaisena asiana, johon voidaan ihmiset pakottaa sota-aikana”, jatkaa Marjomaa.

Kun öljykriisi iski 1970-luvulla, turvauduttiin kesäaikaan jälleen energian säästämiseksi, mutta sillä kertaa päätös piti. Pikkuhiljaa seuraavan vuosikymmenen aikana suurin osa maailman valtioista lähti leikkiin mukaan. Suomessa kesäaikaan on siirrytty säännöllisesti vuodesta 1981 lähtien.

Advertisement

Koskahan kelloja siirretään viimeisen kerran ja päästään vihdoin eroon tuosta sodanaikaisesta hätäkeinosta!?

Idea takaluukun hätäkytkimestä syntyi kidnappauksen seurauksena

Jos sattuisi käymään niin ikävästi, että joutuisit kidnapatuksi ja lukituksi auton takakonttiin, niin toivo sydämesi pohjasta, että olet silloin 2000-luvulla valmistetussa autossa. Ja mieluiten Yhdysvalloissa.

Vuodesta 2002 lähtien Yhdysvalloissa myydyissä autoissa on lain mukaan oltava pimeässä loistava kahva, jolla takaluukun saa sisältäpäin auki. Laki säädettiin yhden naisen raivokkaan kampanjoinnin ja oman pelottavan kokemuksen jälkeen. Nykyisin kyseinen vipu löytyy kaikista uusista autoista, ei tokikaan yhtä näyttävänä kuin jenkkilässä.

Lokakuun 29. päivänä vuonna 1995 Janette ja Greig Fennell sekä heidän yhdeksän kuukauden ikäinen Alex-poikansa olivat palaamassa illalliselta kotiin. Omassa autotallissa heidät yllätti kaksi naamioitunutta miestä, jotka pakottivat Janetten ja Greigin aseella uhaten auton takakonttiin. Pian sen jälkeen kidnappaajat ajoivat – Fennellit kyydissä – syrjäiseen paikkaan San Franciscon eteläpuolella ja veivät pariskunnan korut, rahat ja pankkikortit tunnuslukuineen. Sen jälkeen luukku lyötiin kiinni ja Jannette ja Greig jätettiin sinne kuolemaan.

Janette ei kuitenkaan luovuttanut, vaan repi takakontin verhoilua ja sen alta paljastuneita johtoja ilman varsinaista suunnitelmaa. Niiden alta hän kuitenkin löysi vivun, jolla takaluukku aukesi. Tarina päättyi onnellisesti: Fennellit pääsivät turvallisesti kotiin ja selvisi, että kidnappaajat olivat jättäneet Alex-vauvan istuimessaan autotalliin.

Selvittyään läheltä piti -tilanteesta Janette Fennell ryhtyi tutustumaan takaluukkujen aukaisumekanismeihin ja totesi järkytyksekseen, miten monessa autossa hätäkytkin on erittäin hankalassa paikassa tai sitten sitä ei ole ollenkaan. Janette aloitti kampanjoinnin, jotta kaikkiin autoihin saataisiin turvallisuutta lisäävä ominaisuus. Yhdysvalloissa kuolee auton takakontissa vuosittain noin 20 ihmistä lämpöhalvaukseen tai tukehtumisen seurauksena. Osa surmansa saaneista on kidnappauksen uhreja ja osa lapsia, jotka ovat leikkiessään jääneet vahingossa lukkojen taakse.

Advertisement

Lakialoite meni kongressissa läpi, ja muutokseen ensin nihkeästi suhtautuneet autovalmistajatkin olivat lopulta sitä mieltä, että hätäkytkin on loistava lisä! Ford oli etunenässä kehittämässä kytkintä ja laajojen testailujen jälkeen pimeässä hohtava ja helposti itseen päin vedettävä vempele oli paras: se kiinnostaa pieniäkin lapsia, jotka tarttuvat hyvin erottuvaan kapistukseen esimerkiksi laittaakseen sen suuhunsa. Voilà – takaluukku aukenee.

Vuoristorata keksittiin, koska ihmiset käyttäytyivät siveettömästi

Yhdysvaltalaista LaMarcus Thompsonia pidetään vuoristoratojen isänä, vaikka siinä vaiheessa, kun hänelle 1880-luvulla myönnettiin ensimmäinen patentti, oli Venäjällä, Ranskassa ja muualla Euroopassa hurviteltu samantyyppisissä rakennelmissa jo vuosisadan ajan.

Thompson teki mittavan omaisuutensa keksimällä tehokkaan tavan valmistaa saumattomia sukkahousuja, mutta menestyksestä huolimatta hänellä oli suuren suuri huolenaihe. Nimittäin syntiset amerikkalaiset. Hän ei pitänyt sisällissotaa seuranneen vaurastumisen ja kaupungistumisen aiheuttamista lieveilmiöistä, jollaisina hän näki esimerkiksi teatterit ja bordellit.

Syvästi uskovainen Thompson yritti keksiä sellaista vapaa-ajanvietettä, joka vetäisi moraalittomuuteen matkalla olleet maanmiehet ja -naiset pois kuppiloista, tanssisaleista ja uhkapelipöydistä. Eräänä päivänä Thompson oli kunnollisen kansalaisen tapaan ulkoilemassa ja vaeltamassa Pennsylvaniassa, kun hän kohtasi inspiroivan näyn: paikalliset käyttivät suljetun hiilikaivoksen kuljetusvaunuja huvitteluun. Ihmiset rakastivat lähes 200 metrin pudotusta, jonka aikana vaunu liikkui raiteilla nopeampaa kuin hevonen tai jopa juna. Perheet nauttivat yhdessäolosta ilman viinaa ja muita syntisiä houkutuksia, joten Thompson tiesi löytäneensä vastauksen räävittömän käytöksen vastapainoksi.

Hänen suunnittelemansa The Switchback Railway -vuoristorata otettiin käyttöön kesäkuun 16. päivänä vuonna 1884 New Yorkissa sijaitsevassa Coney Island -huvipuistossa. Mutta ei se ehkä kuitenkaan onnistunut pitämään ihmisiä pois teattereista ja pubeista…

Stetoskooppi oli häveliään lääkärin keksintö

Vuonna 1816 ranskalainen lääkäri René Laënnec yritti tutkia nuorta naista, jolla oli sydänsairauden oireita. Laënnec asetti kätensä tämän rinnalle, mutta tutkimus ei paljastanut juuri mitään sydämen toiminnasta. Jos diagnoosia ei käsikopelolla onnistuttu samaan, oli tuolloin tapana, että lääkäri laittaa korvansa potilaan rinnan päälle. Kyseessä oli kuitenkin muodokas nuori nainen, mikä sai 35-vuotiaan Laënnecin hämilleen ja arvelemaan, että naispotilaan tutkimista tähän tapaan pidettäisiin siveettömänä.

Tilanne oli varsin kiusallinen, kunnes tohtori Laënnec muisti muutama kuukausi sitten nähneensä Louvren palatsin pihamaalla lapsia leikkimässä. Yksi lapsista oli raaputtanut pitkää puun palaa neulalla ja toinen kuunteli voimistunutta ääntä laittamalla kepin toisen pään korvalleen. Lasten leikeistä inspiroituneena Laënnec kääri vastaanotollaan paperiarkin rullalle ja kuunteli sillä naispotilaansa sydäntä, ja kuinka ollakaan, yksinkertainen väline auttoi yllättävän paljon vahvistamaan sydämenlyöntien ääntä. Tohtori jalosti paperirullaideaansa muutaman vuoden ajan testaillen erilaisia materiaaleja, ja niin stetoskooppi oli syntynyt.

Advertisement

Lue myös:

Advertisement

Yleistieto

Miksi matkustajalentokoneissa ei ole kaikille laskuvarjoja?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selviää tänään se, että miksi lentokoneissa ei ole kaikille matkustajille laskuvarjoa.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki suuntaa katseet jälleen taivaalle, kun selvitämme, että miksi lentokoneissa ei ole laskuvarjoja kaikille matkustajille. Eikö se olisi fiksu ratkaisu mahdollisessa hätätilanteessa?

Lisäksi pohdimme, että mitä eroa on kansallispuistolla ja luonnonpuistolla. Ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka monesti menevätkin sekaisin – ihan virallisissakin yhteyksissä.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Advertisement

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi lentokoneissa ei ole laskuvarjoja kaikille matkustajille?

Tämä aihe nousi keskusteluun eilisen listan jälkeen. Sillä käsiteltiin erikoisia syitä hätälaskuihin. Mutta jos ilmassa tulee hätä, eikä laskeutuminen ole mahdollista, niin voisivatko kaikki matkustajat pelastautua hyppäämällä ulos laskuvarjojen kanssa.

Se ei kuitenkaan ole realistista, sillä koneissa ei ole laskuvarjoja.

Kävisihän se tosiaan järkeen, että lentokoneissa olisi kaikille matkustajille laskuvarjot, jos ilmassa tulee hätätilanne ja vaikkapa moottorit sammuvat. Maalaisjärjellä mietittynä on kummallista, että näin ei ole. Mutta kun asiaan tutustuu tarkemmin, niin syy on varsin pätevä – tietenkin.

Suurin syy on se, että korkealla lennettäessä matkustajakoneen sisällä on suurempi paine kuin ulkopuolella. Paine-ero kymmenessä kilometrissä on niin suuri, että lentokoneen ovet painautuvat kiinni 10 000 kilogrammaa vastaavalla voimalla. Lentokoneen ovea on siis täysin mahdoton saada lennon aikana auki, joten luonnollisesti koneesta ei pääse hyppäämään.

Muut syyt ovat tavallaan turhia, sillä laskuvarjohyppyyn liittyy olennaisena osana se, että koneesta pääsee ulos. Mutta leikitään ajatuksella, että kaikki lentoyhtiöt hankkisivat uudet koneet, joissa olisi hyppäämiseen suunniteltu ramppi takaosassa ja erityinen koneistettu ovi.

Advertisement

Mihin kaikki laskuvarjot laitettaisiin? Niiden säilyttäminen veisi valtavasti tilaa ja lisäisivät koneen painoa. Ne olisivat myös melkoinen investointi ja vaatisivat säännöllisiä tarkastuksia, joten lentomatkustamisesta tulisi huomattavasti kalliimpaa.

Entäs sitten ne matkustajat? Monikaan ei osaisi hypätä, aukaista varjoa tai laskeutua turvallisesti. Puhumattakaan siitä, minkälainen härdelli koneessa tulisi, jos matkustajat pukisivat ylleen varjoja ja rynnisivät kaistapäisesti ovelle hyppäämään. Luotetaan siis lentäjiin ja siihen, että he osaavat laskeutua koneella turvallisesti, vaikka moottorit menisivät epäkuntoon!

Mitä eroa on kansallispuistolla ja luonnonpuistolla?

Kansallispuisto ja luonnonpuisto menevät helposti sekaisin ja yllättävän usein niitä käytetään virallisissakin yhteyksissä virheellisesti toistensa synonyymeinä. Kansallispuisto ja luonnonpuisto ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, vaikka kummatkin ovat luonnonsuojelualueita.

Kansallispuistot ovat kaikille avoimia, mihin viittaa myös nimi: ne ovat kansalle tarkoitettuja puistoja. Kansallispuistojen tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta, mutta samaan aikaan niissä on mahdollista nauttia Suomen kauniista luonnosta ja retkeillä vapaasti.

Luonnonpuistot on sen sijaan perustettu tieteellisiin tarkoituksiin asetuksilla tai lailla. Luonnonpuistot ovat pääosin yleisöltä suljettuja ja niiden suojelumääräykset ovat tiukemmat kuin kansallispuistoissa. Joissakin luonnonpuistossa, kuten Kevolla (kuvassa), voi kyllä vierailla, mutta vain parilla merkityillä reiteillä.

Yleensä luonnonpuistoissa ei saa liikkua ilman kirjallista lupaa, joita myönnetään monesti ainoastaan tieteellisiin tarkoituksiin. Täysin luonnontilaiset alueet ovatkin tärkeitä tutkimuskohteita.

Advertisement

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä selvitämme sen, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin. Sehän on tavallaan järjenvastaista, että silmien ja näkökentän pienentäminen parantaisi näkökykyä!

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Advertisement

Miksi silmien siristäminen auttaa?

Kun asiaa oikein miettii, niin silmien siristäminen pienentää näkökenttää. Ja miten muka se auttaa näkemään paremmin? Eihän tässä ole mitään järkeä!

Mutta niin me kaikki teemme: Jos vaikka pientä tekstiä on hankala lukea, niin silmiä siristämällä se onnistuu hieman paremmin. Miksi se toimii ja saa näkemään selvemmin, kun silmää käyttää ”vähemmän”?

Yleisen uskomuksen mukaan silmien siristäminen toimii, koska silloin silmämunia puristetaan toimimaan tehokkaammin. Aivan kuin silmämuna olisi lihas, joka vahvistuu treenaamalla. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole ja tämä uskomus on virheellinen.

Mutta kyllä silmien siristäminen jotain tekee näkökyvyn hetkelliseksi parantamiseksi.

Otetaan alkuun pieni pintaraapaisu silmän toimintaan.

Silmän etuosassa sijaitseva linssi eli mykiö kohdistaa silmään tulevan valon verkkokalvon keskikuoppaan, jossa syntyvät selkeimmät ja terävimmät kuvat.

Advertisement

Kun ihminen katsoo tiettyä kohdetta, muodostuu kuva silmän takaosan verkkokalvolle kuin valkokankaalle. Kaikkein tarkimmin näemme kuitenkin sen osan kuvasta, joka muodostuu keskikuopan alueelle, sillä se sisältää paljon värejä aistivia tappisoluja.

Mykiö on joustava elin ja silmän lihakset säätelevät sen paksuutta jatkuvasti, kun tarkennamme katsetta lähellä tai kaukana oleviin kohteisiin.

Iän myötä mykiö kovettuu ja menettää kimmoisuuttaan, mikä vaikeuttaa katseen kohdistamista lähellä oleviin kohteisiin. Tällöin puhutaan ikänäöstä eli presbyopiasta, joka saattaa johtaa siristelyyn.

Toisaalta myös likinäköisyys eli myopia oirehtii siten, että silmiä on pakko siristää. Tässä taittovirheessä lähellä olevat asiat näkyvät selvästi, mutta esimerkiksi huoneen toisella puolella olevat kasvot näkyvät sumeasti. Likinäköisyys syntyy, kun silmä on luonnostaan pitkän mallinen, jolloin valo ei kohdennu oikeaan paikkaan. Mykiö kohdentaa valon verkkokalvon eteen eikä sinne tarkan kuvan alueelle. 

Ja sitten päästään vihdoin vastaamaan siihen kysymykseen, että miksi silmien siristäminen auttaa!

Advertisement

Silmien siristely auttaa hieman sekä ikänäöstä että likinäköisyydestä kärsivää. Siristäminen muuttaa silmämunan ja mykiön muotoa hetkellisesti ja hyvin pienesti, mutta silti se auttaa kohdentamaan valon oikeaan kohtaan eli siis sinne verkkokalvon keskikuoppaan.

Mutta vielä enemmän silmien siristäminen auttaa näkemisessä, koska se vähentää silmään pääsevän valon määrää. Jälleen kerran kuulostaa erikoiselta: Valohan auttaa näkemään, joten miten sen määrän vähentäminen voisi olla hyvä juttu?

Näin kuitenkin on. Kun siristät silmiäsi, tulevat ylä- ja alaluomi kuin verhoina näkökentän reunoille. Näkökentän kaventaminen saa aikaan sen, että sisään pääsee valoa ainoastaan lähempää mykiön keskikohtaa.

Kaikki ”ylimääräinen” ympäriltä tuleva valo siis häviää ja silmä kykenee muodostamaan tarkemman kuvan niistä valon säteistä, jotka tulevat suoraan.

Onko silmien siristelystä haittaa?

Toisin kuin monesti varoitellaan, siristely ei itsessään vahingoita silmiä tai näkökykyä millään tavalla. Joten siristele menemään, jos siltä tuntuu!

Mutta se kannattaa muistaa, että silmiä tulee räpsytteltyä huomattavasti vähemmän silloin kuin siristelee. Joten jos vaikkapa työskentelee näytön parissa koko päivän ja joutuu alituiseen siristämään silmiään, voi se johtaa silmien kuivumiseen ja väsymiseen, koska niitä ei räpsyttele samalla tavalla.

Advertisement

Jokainen meistä varmasti joskus siristää silmiään: nähdäksemme paremmin jonkin kaukana olevan kyltin tai saadaksemme selkoa ruokalistan pienellä painetusta tekstistä hämärästi valaistussa ravintolassa. Mutta jatkuva siristely on yleensä merkki heikkenevästä näkökyvystä, joten siinä tapauksessa katseet on syytä suunnata näöntarkastukseen!

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Faktoja maaliskuusta: Vasektomioiden luvattu kuukausi, jona syntyneet etenevät muita todennäköisemmin toimitusjohtajiksi

Julkaistu

Tällä listalla käydään läpi faktoja maaliskuusta ja maaliskuussa syntyneistä.

Maaliskuu on pyörähtänyt käyntiin, joten otetaan listallinen meneillään olevaan kuukauteen liittyviä faktoja henkieläimistä koripallohuumaan ja synttärisankareiden mahdollisiin urapolkuihin.

Listafriikki selvittää muun muassa sen, mistä maaliskuu on saanut alunperin nimensä ja miksi se on suomeksi juuri maaliskuu. Luvassa on myös nippelitietoa horoskoopeista sekä syntymäkukista ja -kivistä kiinnostuneille.

Lisäksi otamme katsauksen yhteen maailman seuratuimmista urheilutapahtumista, joka myös March Madness -nimellä tunnetaan; siihen liittyy erikoisia lieveilmöitä, kuten piikki vasektomioiden määrässä.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Maaliskuun kaksi horoskooppimerkkiä ovat Kalat ja Oinas. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.

Maaliskuussa 20. päivään mennessä syntyneet ovat Kaloja, jotka kuuluvat tunteella eläviin vesimerkkeihin. Vesimerkki rakastaa ja vihaa täysillä, ja usein tunteet ottavat järjestä yliotteen. Maaliskuun 21. päivästä eteenpäin horoskooppimerkki on Oinas. Oinaat ovat syntyneet tulimerkin alla, joten he ovat kunnianhimoisia ja idealistisia maailmanparantajia.

Henkieläimetkin ovat maaliskuun eri puoliskoilla syntyneillä erilaisia, sillä jaottelu menee horoskooppimerkkien mukaan. Kalat voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta avuliaasta, lempeästä, luotettavasta, myötätuntoisesta ja luovasta merihevosesta, kun taas Oinaiden henkieläin on johtajaksi syntynyt, itsenäinen, urhea, kilpailuhenkinen ja impulsiivinen gepardi. Jos olet syntynyt maaliskuussa, niin löysitkö itsesi näistä kuvailuista?

Advertisement

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Maaliskuussa syntyneiden kukka on narsissi, joka yhtenä kevään ensimmäisistä kukista symboloi uudelleen syntymistä ja uudistumista. Lisäksi narsissien uskotaan edustavan inspiraatiota, anteeksiantoa ja luovuutta. Maaliskuussa syntyneiden sanotaan olevan iloisia, eloisia ja optimistisia ihmisiä, jotka piristävät muiden päivää vain olemalla omia itsejään. Vähän samalla tavoin kuin pitkän talven jälkeen kukkapenkistä puskevat keltaiset narsissit saavat hyvälle tuulelle.

Maaliskuun syntymäkivi on akvamariini, jonka sanotaan antavan rohkeutta ja rauhoittavan kantajaansa. Väriltään akvamariini voi olla mitä tahansa sinisen sävyä, joskus jopa sinivihreä. Väriin sopivasti tämän jalokiven nimi on peräisin latinankielisestä merivettä tarkoittavasta sanasta ja akvamariini onkin maaliskuun lasten lisäksi myös merenkulkijoiden onnenkivi. Akvamariinin uskottiin tyynnyttävän aallokot ja pitävän merimiehet turvassa.

Toinen maaliskuun syntymäkivi on verikivi (yllä olevassa kuvassa). Tämä tummanpuhuva korukivi näyttää punaisina läiskineen kuin se vuotaisi verta – mistä se luonnollisesti on saanut nimensäkin. Punaiset pilkut ovat rautaoksidien, erityisesti hematiitin aikaansaannoksia. Verikiven on uskottu tuovan kantajalleen hyvää terveyttä, parempaa itseluottamusta ja rohkeutta, mutta myös fyysistä vahvuutta ja kestävyyttä. Sitä on jauhettu lemmenrohdoksi ja urheilijat ovat käyttäneet verikiveä amulettina sen voimaa tuovien ominaisuuksien vuoksi.

Vaikka verikivi häviääkin kauneudessa akvamariinille, niin ainakin siinä on uskomusten mukaan moninkertaisesti enemmän taikavoimia!

Minkälaisia urapolkuja maaliskuussa syntyneet kulkevat?

Nyt ei katsota horoskooppeja ja henkieläimiä, vaan vilkaistaan tutkimuksia ja tilastoja.

Erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan maaliskuussa syntyneissä on ainesta toimitusjohtajiksi. Tutkimuksessa oli mukana yli 350 yritystä, joiden toimitusjohtajista reilut 12 prosenttia oli syntynyt maaliskuussa. Minkään muun kuukauden synttärisankareita ei johtajan pallilla ollut yhtä paljon.

Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan maaliskuussa syntyneet ovat yliedustettuina muusikoiden ja lentäjien joukossa.

Advertisement

Eräs espanjalaisia ja italialaisia opiskelijoita seurannut tutkimus osoitti, että maaliskuussa syntyneet ovat pääosin aamuihmisiä ja menevät keskimäärin aiemmin nukkumaan. Mutta näin on vain siinä tapauksessa, jos he ovat syntyneet 21. päivään mennessä. Loppukuusta synttäreitään juhlivat sen sijaan ovat tämän tutkimuksen mukaan iltavirkkuja. Tälläkin voi olla jotain vaikutusta ammatinvalintaan!

Aiemmin maaliskuu aloitti kalenterivuoden

Nykyään yleisimmin käytössä oleva kalenteri on gregoriaaninen kalenteri, joka on karkauspäivien osalta tuunattu versio juliaanisesta kalenterissa. Näissä molemmissa on kuitenkin 12 kuukautta. Rooman valtakunnassa ennen juliaanista kalenteria käytössä olleessa kalenterissa ei ollut kuin 10 kuukautta ja vuosi alkoi maaliskuusta.

Vuosi oli päivien määrässä mitattuna lyhyempi kuin nykyisin, sillä talvea ei laskettu mukaan. Viljelykelvoton ja ankea aika ei varsinaisesti kuulunut vuoteen, joten tammikuuta ja helmikuuta ei tunnettu.

Vuoden ensimmäinen kuukausi aloitti kevään kirjaimellisesti, sillä maaliskuisesta kevätpäiväntasauksesta kevään katsotaan virallisesti alkavan. Sen myös ajateltiin olevan jokaisella tavalla kaiken uuden alku.

Takaisin sotimaan talven jälkeen Mars-jumalan nimissä

Maaliskuun alkuperäinen ja latinankielinen nimi Martius on peräisin Rooman suojelijalta ja sodan jumalalta Marsilta. Oli varsin luonnollista, että vuoden ensimmäinen kuukausi sai nimensä juuri tältä pääjumalalta.

Kuten jo aiemmassa kohdassa mainittiin, oli talvi tavallaan ”olematonta” aikaa, kun viljelykset odottivat parempia kelejä. Sama piti paikkansa sotimisen suhteen, sillä sotatoimet olivat usein tauolla talven ajan. Maaliskuussa sitten lähdettiin jälleen taisteluihin sodan jumalan nimissä.

March Madness

March Madness eli vapaasti käännettynä ”maaliskuun hulluus” saattaa olla suurimmalle osalle suomalaisista lähes tuntematon käsite. Ellei sitten seuraa Yhdysvaltain yliopistokoripalloa.

March Madness on vuosittain järjestettävä 68 joukkueen lopputurnaus, jossa ratkaistaan koripallon korkeimman yliopistosarjan mestaruus. Vuonna 2024 turnaus alkaa maaliskuun 19. päivänä ja mestari on tiedossa huhtikuun 8. päivänä.

Advertisement

Vaikka maailmanlaajuisestikin turnausta seuraa satoja miljoonia koripallofania, on se nimenomaan Yhdysvalloissa yksi suurimmista urheilutapahtumista, mikä näkyy valitettavana lieveilmiönä myös työpaikoilla.

Ihmiset keskittyvät mieluummin pelien tuijottamiseen ja vedonlyöntiin kuin työntekoon, mikä näkyy surkeana tuottavuutena. Maaliskuun vedonlyöntiin käytettävä työaika maksoi yhdysvaltalaisille työnantajille vuonna 2019 noin 4 miljardia dollaria.

March Madness on suosituin aika hankkia vasektomia

Mitäpä ei urheilufanaatikko tekisi intohimonsa vuoksi!? Edellisessä kohdassa mainitun koripalloturnauksen alkamisajankohta ei varmasti jää Yhdysvalloissa keneltäkään huomaamatta, mutta on yksi yllättävä paikka, josta sen voi tarkistaa. Nimittäin sairaaloiden rekistereistä.

Urologi Stephen Jones on kertonut Fox Newsin haastattelussa, että vasektomioiden määrä kasvaa 50 prosentilla March Madnessin ensimmäisen viikon aikana. Turnauksen ensimmäiset päivät ovat erityisen intensiivistä menoa, kun pelejä on tiuhaan, joten mikäs sen parempi aika käydä sterilisaatiossa, jonka jälkeen potilas määrätään vähintään päiväksi kotiin jääpussin kera välttämään pahinta turvotusta.

Jos on valittava koko vuodesta yksi tai kaksi päivää, jolloin istuu kotisohvalla television ääressä tekemättä mitään, niin yliopistokoripallon kauden huipentuma on monen listalla ensimmäinen vaihtoehto. Myös sairaalat ottavat tapahtumasta kaiken irti järjestämällä ”piuhat poikki” -kampanjoita ja tarjoamalla selviytymispaketteja, ilmaisia pizzoja sekä urheilulehtiä niille, jotka haluavat viedä fanittamisen äärimmilleen.

Mistä maaliskuun suomenkielinen nimi on peräisin?

Kuukausien suomenkieliset nimet poikkeavat muista kielistä, mikä tietenkin hankaloittaa niiden mieleen painamista vieraita kieliä opetellessa. Maaliskuussa on sentään jotain samaa – pari ensimmäistä alkukirjainta – muiden eurooppalaisten kielien kanssa, mutta mitään sukulaisuutta niillä ei sanoina ole. Sodan jumala Mars on löytänyt tiensä muun muassa englantiin March, ruotsiin mars ja saksaan März. Suomessa mennään eri linjoilla.

Kaikista kuukausista maaliskuun nimen alkuperästä on kielitieteilijöiden parissa ehkä kaikkein eniten kiistelyä. Joko se viittaa maahan, mahlaan tai maaliin.

Advertisement

Maa taitaa olla kaikkein eniten kannatusta saava vaihtoehto, sillä siihen viittaavat niin monet vanhan kansan sananparretkin, esimerkiksi ”maaliskuu maan avaa” ja ”maaliskuu maata näyttää”. Se siis on kaikessa yksinkertaisuudessaan maallinen kuukausi, jolloin lumi alkaa sulaa ja maa pikkuhiljaa näkyä pitkän talven jälkeen.

Mahla-teoriaa perustellaan sillä, että vanhassa viron kielessä tunnetaan mahlakuu tai maalakuu, joilla on viitattu siihen kuukauteen, jonka aikana puihin alkaa kehittyä mahlaa. Virossa mahlakuu on kuitenkin tarkoittanut huhtikuuta. Ja kyllähän maalis-sanan voisi helposti ajatella johtuneen mahlasta tai maalasta.

Kaikkein vähiten kannatusta on saanut näkemys, jonka mukaan maaliskuun nimi tulee maali-sanasta. Se olisi peräisin siitä, että kantavilla hangilla on hiihdetty harjoittelemaan metsästystaitoja ja ampumaan maaliin.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Missä vaiheessa maaliskuuta mitäkin sitten oikein kannattaa tehdä? Tänään eli maaliskuun 4. päivänä on kaikkein suotuisin aika kuivata hedelmiä, vihanneksia ja lihaa; joten keittiöön, mars! Jos ruoan parissa puuhastelu ei innosta, niin nuo nyt on myös maaliskuun paras aika retkeilyyn. Siinä tapauksessa, että nämä aktiviteetit eivät juuri tällä sekunnilla kiinnosta, niin kuun kaksi viimeistä päivää voi myös hyvillä mielin uhrata keittiöhommiin tai metsässä samoiluun.

Hammaslääkärillä käynti kannattaa ajoittaa kuun 22.–24 päivälle, jolloin on paras aika myös hedelmien keräämiselle. Suomessahan tällä tiedolla ei tee mitään, mutta ehkäpä kauppojen hevi-osastoilla on silloin hyvä tarjonta.

Advertisement

Jos maaliskuussa haluaa aloittaa jotain projekteja, on niihin ryhdyttävä 11. päivänä. Jo aloitetut projektit sen sijaan on syytä saattaa päätökseen 24. päivänä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Mistä ilmaisu siniverinen on lähtöisin ja miksi sillä viitataan kuninkaallisiin?

Julkaistu

Miksi sana siniverinen tarkoittaa kuninkaallisia ja aatelisia?

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miksi aatelisiin ja kuninkaallisiin viitataan joskus termillä siniverinen. Onko heidän veressään jotain maagista sinisyytä?

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:

https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Advertisement

Siniverinen-termi juontaa juurensa Espanjaan

Siniverinen on aatelisia ja kuninkaallisia kuvaavana terminä ollut käytössä jo useiden vuosisatojen ajan. Alun perin ilmausta siniverinen, sangre azul, käytettiin Espanjan kuninkaista. Nämä kuninkaat polveutuivat germaaniheimo visigooteista, jotka saapuivat Pyreneiden niemimaalle 400-luvulla.

Pohjoiseurooppalaisten visigoottien jälkeläisinä kuninkaat olivat vaaleaihoisia ja he uskoivat, että heidän ihonsa läpi sinisenä kuultava veri oli merkki ylhäisestä syntyperästä.

Pohjoisafrikkalaiset umaijadit, jotka 700-luvulla Portugalia ja suurta osaa nykyisen Espanjan alueesta, olivat sen sijaan hyvin tummaihoisia – ja visigoottien verivihollisia. Tummasta ihosta verisuonet eivät samalla tavalla kuulla läpi.

Aikojen kuluessa espanjalaiset aristokraatit alkoivat mennä naimisiin muslimihallitsijoiden kanssa, mutta pieni joukko ylimystöä kieltäytyi ”sekoittamasta vertaan”. He asettuivat asumaan Cantabrianvuorten juureen, mikä erotti heidät niin maantieteellisesti kuin ihonvärinsäkin puolesta muusta kansasta.

Tämä ylimystön osa halusi pitää kiinni vaaleasta ihostaan ja säilyttää sukupolvesta toiseen eron tummempiin valtaajiin ja näiden jälkeläisiin. Vaalea iho ja sininen veri olivat heille merkki ”puhdasrotuisuudesta”.

Kastilian kuninkailla, historian ensimmäisillä siniverisillä, oli tapana ennen taisteluun lähtöä kohottaa miekkakätensä ilmaan, jotta sinertävät verisuonet näkyisivät kaikelle kansalle – ja tummille vihollisille.

Advertisement

Siniverisyys levisi muihinkin Euroopan kuningashuoneisiin

Kuva: Marko Ollonqvist

Vaalea iho on historiallisesti merkinnyt korkeaa sosiaalista asemaa ja se oli tavoittelemisen arvoinen. Niin ainakin ennen ajateltiin. Esimerkiksi 1700-luvulta alkaen ylimystö rupesi käyttämään lyijyjauhetta saadakseen vitivalkoisen ihon. Lyijypuuterin myrkyllisyys oli varsin hyvin jo tuolloin tiedossa, mutta ulkonäkö ja turhamaisuus menivät terveyden edelle.

Hyvin vaalea iho oli osoitus siitä, että aatelisten ei tarvinnut raataa ulkosalla, vaan he saivat loikoilla kartanoissaan auringonsäteiltä suojassa. Heidän hipiänsä ei siis päässyt päivettymään ja vaaleuden vuoksi myös verisuonet näkyivät paremmin ja sinertävän sävyisinä.

Englannin kielessä siniverinen-termi on ollut vähintään vuodesta 1811 lähtien. Tuolloin englantilainen sanomalehti kertoi Valencian aateliston jakautuvan kolmeen luokkaan: siniverisiin, punaverisiin ja keltaverisiin.

Aikojen kuluessa siniverinen-termi alkoi merkitä Englannissa ja myöhemmin muissakin maissa eroa yhteiskunnan ylempien ja alempien luokkien välillä; samalla tavalla kuin kalman valkea iho oli tehnyt jo aiemmin.

Siniverisyys siirtyi symbolina myös taiteeseen, sillä muotokuvamaalarit rupesivat maalaamaan aatelisnaisille turkooseja verisuonia.

Muita selityksiä kuninkaallisten ja aatelisten siniverisyydelle

Joidenkin tutkijoiden mukaan Euroopan ylimystön keskuudessa hieman sinertävä iho ei ollut lainkaan harvinaista. Mitään suoraa tekemistä sinisyydellä ei kuitenkaan ollut aatelisarvon kanssa, vaan ihon sävy oli tulosta sairaudesta nimeltä argyria.

Argyria on harvinainen sairaus, joka voi puhjeta hopean pitkäaikaisesta nauttimisesta tai sille altistumisesta. Elimistöön päätynyt hopea siirtyy ruoansulatuselimistöstä verenkiertoon, josta se poistuu viikon kuluessa ulosteen ja virtsan mukana. Jos hopeaa on kertynyt elimistöön liian paljon, ei se ehdi poistumaan, vaan varastoituu ihoon ja muihin kudoksiin. Hopealla kylästetty iho muuttuu siniharmaaksi altistuessaan valolle.

Advertisement

Ylhäisö käytti aikoinaan hopeisia ruokailuvälineitä, mikä on yksi tapa, jolla hopeahiukkasia saattoi päätyä elimistöön. Toisaalta hopeaa käytettiin antimikrobisten ominaisuuksien vuoksi myös lääkehoidossa, mutta vain yhteiskunnan rikkaimmilla oli varaa terveydenhuoltoon.

Oli sitten ”siniverinen” tai ”syntynyt hopealusikka suussa”, niin verisuonten ja/tai ihon sinertävyys oli ylhäisön merkki.

Suonissa meillä kaikilla kuitenkin virtaa punaista verta.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Kauheat alkuperäistarinat rakastettujen satujen takana – Nämä eivät sovellu lasten iltasaduiksi!

Julkaistu

Rakastettujen satujen alkuperäisversiota ovat kaikkea muuta kuin onnellisia loppuja. Nämä ovat suoraan kuin pahimmista kauhutarinoista.

Rakastettujen satujen alkuperäiset versiot ovat täynnä väkivaltaa, tappamista ja raiskauksia. Hieman eri kaliiberia kuin ne, joita meille on iltasaduiksi luettu.

Monet näistä listan saduista ovat muuntuneet Disneyn animaatioelokuviksi ja sitä kautta lapsien, ja miksei aikuistenkin, rakastamiksi tarinoiksi.

Satujen alkuperät ovat kuitenkin täysin lapsille soveltumattomia. Tai jokainen voi toki päättää itse. Yöunet voivat jäädä näiden tarinoiden jälkeen itsekullakin väliin. Paha ei aina saa palkkaansa eivätkä prinssit ja prinsessat saa onnellisia loppuja. Ja väliin mahtuu ties mitä järkyttävää.

Listafriikki vie lukijansa nyt satujen maailmaan, mutta kuten jo todettua, hyvin erilaiseen kuin se, mihin olemme tottuneet.

Prinsessa Ruusunen

Satu Prinsessa Ruususesta on ikivanha tarina, joka on saanut kirjoittajasta riippuen monta erilaista versiota. Se julkaistiin ensimmäisen kerran kirjallisessa muodossa vuonna 1634, italialaisen kirjailijan Giambattista Basilen kuoleman jälkeen. 1800-luvulla Jacob ja Wilhelm Grimm tekivät sadusta oman versionsa, joka oli Basilen kirjoittamaa tarinaa kevyempi, ja josta Disney muokkasi oman rakastetun klassikkonsa. Hyvä niin, sillä nyt seuraa vähän erilainen Prinsessa Ruusunen.

Basilen Ruususessa pellavan tikku vaivuttaa Talia-nimisen nuoren naisen ikiuneen, mutta paikalle ei saavu pelastava prinssi vaan sattumalta ohikulkeva kuningas. Hän kiipeää tikapuilla Talian huoneeseen ja yrittää herättää nukkuvan kaunokaisen – turhaan.

Advertisement

Kuningas tekee, minkä parhaaksi näkee: raiskaa tajuttoman Talian ja poistuu paikalta. Talia tulee raskaaksi ja synnyttää unissaan kaksoset, joista toinen imee äitinsä sormesta tikun irti. Kun tikku on poissa, Talia herää, kuningas tulee takaisin ja kaksikko rakastuu.

Ongelmana on kuitenkin kuninkaan vaimo, joka ei innostu aviomiehensä suhteesta. Hän suunnittelee keittävänsä kaksoset ja syöttävänsä ne kuninkaalle. Talian hän yrittää polttaa roviolla. Suunnitelmat menevät kuitenkin mönkään ja kuningatar päätyy itse liekkeihin.

Talia, kuningas ja heidän lapsensa elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Raiskauksesta sun muusta huolimatta.

Pinokkio

Italialaisen Carlo Collodin vuonna 1883 kirjoittama tarina Pinokkiosta ei ole yhtä lämminhenkinen kuin Disneyn versio vuodelta 1940. 

Kun Geppetto veistää Pinokkion puhuvasta puusta, karkaa tämä heti kävelemään opittuaan. Poliisi nappaa ilkikurisen pojan, jota luullaan pahoinpidellyksi ja Geppetto päätyy vankilaan.

Kun Pinokkio palaa kotiinsa, on Samu Sirkka siellä varoittamassa häntä houkutuksista ja kehottaa olemaan kuuliaisempi. Pinokkiota ei kiinnosta, vaan hän heittää sirkkaa vasaralla kohtalokkain seurauksin.

Advertisement

Geppetto vapautuu vankilasta ja vaatii Pinokkiota menemään kouluun. Kapinoiva poika myy koulukirjansa mennäkseen katsomaan marionettiteatteria. Jossain vaiheessa Pinokkion veriviholliset kettu ja kissa yrittävät hirttää hänet, mutta haltijan lähettämä haukka pelastaa pojan tukehtumiselta. Disneyn piirretystä tutut aasiksi muuttumiset ja nenän kasvamiset ovat toki myös mukana alkuperäisessä sadussa.

Tarina kuitenkin päättyy onnellisesti, kun Pinokkio pelastaa Geppetton kauhistuttavan hain vatsasta, ryhdistäytyy kaikkien seikkailujensa jälkeen ja muuttuu oikeaksi pojaksi.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Grimmin veljesten tarina Lumikista on paljon synkempi kuin Disneyn versio; tämä trendi on teille lukijoille jo tainnut tulla selväksi. Siinä ilkeä kuningatar, Lumikin äitipuoli, määrää metsästäjän viemään kauniin prinsessan syvälle metsään, tappamaan hänet ja tuomaan hänen maksansa ja keuhkonsa mukanaan. 

Metsästäjä kuitenkin säästää Lumikin hengen ja vie kuningattarelle tappamansa villisian sisäelimet. Ne kuningatar keittää suolaliemessä ja syö hyvällä ruokahalulla.

Myöhemmin kuningattarelle selviää taikapeilin välityksellä, että Lumikki onkin hengissä, ja hän yrittää kahdesti päättää tämän päivät. Epäonnistuneiden salamurhayritysten jälkeen kuvaan astuu meidän kaikkien tuntema tarina myrkytetystä omenasta, seitsemästä kääpiöstä ja lasisesta arkusta. Lopulta Lumikki päätyy yhteen uljaan prinssin kanssa ja häihin on kutsuttuna kaikki muut paitsi ilkeä kuningatar, joka jälleen kuvittelee päässeensä tytärpuolestaan eroon.

Kuningatar kuitenkin saapuu hääjuhlaan kuokkimaan tietämättä lainkaan, kuka taikapeilin ”maassa kaunehimmaksi” julistama morsian on. Rangaistuksena kaikesta vehkeilystä kuningatar pakotetaan laittamaan jalkaansa tulikuumat rautakengät ja tanssimaan kuolemaansa saakka. Aikamoinen loppuillan kohokohta!

Advertisement

Pieni merenneito

Pieni merenneito on tanskalaisen Hans Christian Andersenin kirjoittama, vuonna 1837 julkaistu, synkkä tarina mahdottomasta rakkaudesta. Sadussa ollaan tunnelmaltaan melko kaukana Disneyn vuoden 1989 sovituksesta: Merenelävät eivät laula ”Aalloilla siis”, eikä Ariel saa prinssiä tai onnellista loppua.

Andersenin tarinassa merenneidot saavat nousta pintaan täytettyään 15 vuotta, ja tarinan päähenkilö, kutsutaan häntä selvyyden vuoksi Arieliksi, näkee ensimmäisellä kerrallaan komean prinssin ja pelastaa tämän hukkumiselta. Rakastunut Ariel kuulee isoäidiltään, että kun ihmiset kuolevat, pääsevät he iankaikkiseen taivaaseen, mutta merenneidot sen sijaan muuttuvat meren vaahdoksi.

Rakkaudentuskissa piehtaroiva merenneito lähtee tapaamaan merinoitaa, joka lupaa antaa Arielille jalat sillä ehdolla, että tämä antaa vastineena äänensä ja kielensä. Kaiken kukkuraksi jokainen askel tuntuisi siltä, kuin lukuisat veitset uppoaisivat jalkapohjiin eikä hän liioin voisi ikinä palata merenneidoksi. Prinssin olisi myös rakastuttava Arieliin, tai tämä muuttuisi sieluttomaksi vaahdoksi, jos prinssi jonain päivänä astuisi avioon jonkun muun kanssa.

Arielin mielestä diili oli reilu.

Asiat eivät kuitenkaan mene suunnitellusti ja henkilöllisyyksissä sekoillut prinssi menee naimisiin toisen naisen kanssa. Murheen murtama Ariel saa vielä mahdollisuuden pelastaa itsensä, kunhan tappaa prinssin ja vuodattaa tämän verta jaloilleen. Siihen hän ei suostu, vaan tappaa itsensä ja muuttuu vaahdoksi. Epäitsekkyytensä vuoksi hän kuitenkin saa mahdollisuuden tehdä 300 vuoden ajan hyviä asioita henkiolentona, ja ehkä siten päästä lopulta taivaaseen.

Topi ja Tessu

Topi ja Tessu on monien rakastama Disneyn animaatioelokuva vuodelta 1981. Se pohjautuu Daniel P. Mannixin vuonna 1967 julkaistuun romaaniin nimeltään Kettu ja koira.

Advertisement

Kirjassa Topi-kettu kasvaa metsästäjän perheen kanssa, mutta kun luonto alkaa kutsua, karkaa se omistajaltaan vapauteen. Topi palaa kuitenkin silloin tällöin kiusaamaan perheen koiria ja esittelee metsässä oppimiaan taitoja. Eräänä päivänä metsästäjän paras ajokoira pääsee ketjustaan irti ja ajaa Topia takaa lähellä rautatiekiskoja. Topi väistää lähestyvän junan, mutta koira jää alle.

Metsästäjä ottaa elämäntehtäväkseen kostamisen ja Topin nappaamisen. Pakkomielteiseksi yltyvä saalistus ei tuota tulosta, vaikka ammutuiksi joutuvat Topin kaksi poikuetta ja lopulta myös sen kumppani.

Metsästäjä ratkeaa ryyppäämään ja menettää kaikki muut koiransa paitsi Tessun. Mies päättää myrkyttää kettuja, mutta kun paikallinen lapsi joutuu aineen uhriksi, järjestää hän valtavan operaation Topin nappaamiseksi.

Metsästäjä ei ikinä onnistu Topia ampumaan, mutta lopulta kettu kuolee uupumukseen Tessu-koiran ajettua sitä väsymättä takaa. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen ja metsästäjä alkoholisoituu entisestään. Kirja päättyy siihen, kun metsästäjä valmistautuu ampumaan kättään luottavaisena nuolevan Tessun.

Aika paljon saa juonta venyttää siihen tarinaan, jossa ketunpoikasesta ja koiranpennusta tulee ikuisesti parhaat ystävät.

Advertisement

Punahilkka

Punahilkka on 1100-luvulta peräisin oleva eurooppalainen kansantarina, joka teki läpimurtonsa ranskalaisen kirjailijan Charles Perraultin satukokoelmassa vuonna 1697. Perrault oli ensimmäinen, joka puki päähenkilön punaiseen hilkkaan.

Aiemmissa versioissa paha susi tappoi Punahilkan isoäidin, pilkkoi tämän paloiksi ja laski veren viinipulloon. Isoäitiä imitoiden susi kehotti vierailulle tullutta Punahilkkaa syömään. Tyttö tietysti tottelee ja tekee illallisen mummonsa jäänteistä. Sitten susi kehottaa tyttöä riisuutumaan, polttamaan vaatteensa ja tulemaan kanssaan sänkyyn. Kansantaru loppuu siihen, kun susi syö Punahilkan.

Perraultin tarinassa tyttö ei paista isoäitinsä lihasta pihvejä, mutta hyppää peiton alle viekkaan suden kanssa ja tarina päättyy siihen, kun Punahilkka tulee suden syömäksi. Kirjailija on kertonut, että kirjoitti sadun nimenomaan varoittaakseen nuoria ja kauniita tyttöjä kaikista oudoista saalistajista. Eikä hän viitannut eläimiin vaan helppoja ja luottavaisia uhreja vaaniviin ihmisiin.

Tunnetuimmassa Punahilkka-sadussa, joka on Grimmin veljesten käsialaa, tyttö ja isoäiti pelastuvat, kun metsästäjä leikkaa suden vatsan auki ja kokonaisena pysynyt kaksikko pääsee vapauteen.

Tuhkimo

Satu Tuhkimosta on vanha kansantarina, jota on kerrottu ympäri maailman hieman eri versioina. Ensimmäinen kirjallinen tuotos on ajanlaskumme alkuvaiheilta, Kreikasta, ja toinen vanha versio on peräisin Kiinasta vuodelta 860. 

Grimmin veljesten versio vuodelta 1812 on kuitenkin ehkä tunnetuin. Siinä tutustutaan ilkeään äitipuoleen ja äärimmäisen raskaisiin sisarpuoliin eikä Tuhkimon isä piittaa tyttärensä kohtelusta tippaakaan.

Haltijakummia Grimmin veljesten tarina ei tunne, vaan Tuhkimo esittää toiveensa tanssiaisista äitinsä haudalla kasvavalle puulle. Kaunis puku ja lasikengät ilmestyvät kuin tyhjästä ja tanssiaiset sujuvat hyvin puoliyöhön asti.

Advertisement

Kun prinssi kiertää testailemassa tippunutta jalkinetta kaikkien valtakunnan neitojen jalkoihin, päätyy hän toki myös Tuhkimon perheen kotiovelle. Sisarpuolten jalat eivät kuitenkaan mahdu siroon kenkään, joten ensimmäinen heistä leikkaa varpaansa pois. Prinssi lähtee viemään väärää neitoa linnaansa, mutta pirulliset kyyhkyt laulavat huijauksesta ja paljastavat silvotut jalat. Toinen ilkeistä sisarpuolista leikkaa itseltään kantapäät ja taas prinssi luulee löytäneensä mielitiettynsä. Linnut ovat kuitenkin jälleen asialla.

Kun Tuhkimo viimein kokeilee – tuossa vaiheessa jo epäilemättä verta täynnä olevaa – lasikenkää, sopii se tietysti täydellisesti, ja pariskunta alkaa suunnitella häitään. Juhlassa ilkeät sisarpuolet saavat vielä kerran kokea prinssin kyyhkysten mahdin, kun ne nokkivat huijareilta silmät päästä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Lukijoilta: Koska on olemassa Uusi-Seelanti, niin onko jossain myös Vanha-Seelanti?

Julkaistu

Lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että onko olemassa Vanha-Seelanti.

Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että onko olemassa Vanha-Seelanti. Koska Uusi-Seelanti on olemassa, niin jossainhan täytyy olla sen ”alkuperäinen Seelanti”.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Kun on olemassa Uusi-Seelanti, niin onko myös Vanha-Seelanti?

Ensimmäinen Uuteen-Seelantiin rantautunut länsimainen henkilö oli alankomaalainen löytöretkeilijä Abel Tasman. Hänen ”löydöksiinsä” kuuluvat myös Tonga, Fidži ja Australialle kuuluva Van Diemenin maa, joka myöhemmin nimettiin Abel Tasmanin mukaan Tasmaniaksi.

Tasman purjehti Uuden-Seelannin Eteläsaarelle joulukuussa 1642, mutta ei ollut aivan kartalla. Hän uskoi näiden kaukaisten saarten olevan osa Argentiinan eteläisen kärjen rannikolla sijaitsevaa Isla de los Estados -saarta. Niinpä Tasman nimitti maa-aluetta Staten Landtiksi.

Melko pian Tasmanin maanmiehet, kartografit Hendrik Brouwe ja Joan Blaeu, kuitenkin tajusivat, että Tasmanin löytämillä saarilla ei ollut mitään tekemistä Etelä-Amerikan kanssa.

Blaeu antoi eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle saariryhmälle nimen kotimaansa pitkälti saarista koostuvan provinssin, Zeelandin, mukaan. Aivan identtistä nimestä ei kuitenkaan tullut, vaan kaukaiset saaret saivat nimekseen Nieuw Zeeland, latinaksi Nova Zeelandia.

Ja kaukaiset ne tosiaan ovatkin! Välimatkaa Zeelandin ja Uuden-Seelannin välillä on suurin piirtein 18 500 kilometriä. Paljon sen kauemmaksi ei tällä planeetalla pääse, sillä pisin mahdollinen etäisyys kahden maapallolla olevan pisteen välillä on hieman yli 20 000 kilometriä. ”Seelannit” ovat siis varsin kirjaimellisesti täysin eri puolella maailmaa.

Tasmanin jälkeen seuraavia eurooppalaisia saatiinkin sitten odottaa Uuteen-Seelantiin yli sata vuotta, kun vuonna 1769 englantilainen James Cook rantautui Pohjoissaarelle. Cookin aloitteesta hollantilaisten antama nimi vaihdettiin englantilaiseen versioon New Zealand.

Alkuperäinen tai Vanha-Seelanti on siis olemassa, vaikka sitä ei siksi kutsuta. Alankomaalainen provinssikaan ei käänny suomeksi Seelanniksi, vaan pitää oman Zeeland-nimensä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

Miksi kutiavan kohdan raapiminen tuntuu hyvältä ja helpottaa kutinaa?

Julkaistu

Nyt paneudutaan siihen, että miksi raapiminen tuntuu hyvältä ja auttaa kutinaan.

Nyt selvitetään perinpohjaisesti, että miksi kutiavan kohdan raapiminen tuntuu hyvältä ja miksi se auttaa? Helpotus ei ole pysyvä, mutta joskus hetkikin ilman kutinaa tuntuu taivaalliselta.

Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!

Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?

Miksi raapiminen tuntuu hyvältä ja auttaa kutinaan?

Lähes jokainen kehon osa – sisältä ja ulkoa – voi olla kipeä, mutta vain iho kutisee. Kutinaa voi aiheuttaa esimerkiksi psoriasis, allergia, hyönteisten pistokset, vesirokko tai myrkkysumakki. Mutta ah, raapiminen auttaa kaikkeen!

Vaikka kynsiminen tuottaa mielihyvää, niin todellisuudessa raapiminen aktivoi ihon kipureseptorit. Hermosolut viestittävät aivoille, että johonkin sattuu, ja tällöin huomio kiinnittyy tuohon lievään kipuaistimukseen kutinan sijaan. Tästä syystä kutisevan kohdan nipistäminen tai läpsäisy toimii myös; kipu peittää kutinan alleen. Apu on kuitenkin vain hetkellinen ja mahdollisesti paikallinen, sillä noin 20 prosenttia ihmisistä on sitä mieltä, että yhden kohdan raapiminen saa jonkin muun kehon osan kutisemaan. Ketjureaktio on varmasti monelle tuttu.

Kutina on kaikesta tutkimisesta huolimatta edelleen hienoinen mysteeri, mutta sen uskotaan kehittyneen suojelemaan ihoa – meidän suurinta elintämme – loisilta ja yhtä lailla omien kuolleiden ihosolujen kasaantumiselta. Koska iho on ihmisen, ja toki muidenkin eläinten, ensimmäinen puolustuskeino, on siltä syytä pitää kaikki ei-toivotut vieraat poissa. Silloin astuu kuvaan raapiminen.

Esimerkiksi hyttysenpistos saa solut vapauttamaan histamiinia, joka viestittää selkäytimen kautta aivoille, että iholla tapahtuu jotain ylimääräistä. Aivot vastaavat viestiin panemalla meidät raapimaan kutisevaa kohtaa, jotta pistoksen jäljiltä iholle jääneistä myrkyistä päästäisiin eroon.

Myös erilaiset naarmut saattavat kutista. Vaikka niiden raapiminen voi tuottaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä, on siihenkin olemassa järkevä syy. Raapiminen poistaa haavasta likaa ja bakteereita, jolloin se paranee nopeammin eikä tulehdu niin helposti. Nykyhygienia on kuitenkin niin korkealla tasolla, että likaiset sormet on syytä pitää poissa naarmuista, mutta aina näin ei ole ollut.

Raapiminen auttaa kutinaan, mutta toisaalta myös pahentaa sitä

Vaikka raapiminen tuntuu hyvältä ja lievittää kutinaa, on helpotus lyhytaikainen. Raapiminen aiheuttaa kipuaistimuksen, jolloin aivoissa vapautuu serotoniinia. Tuo välittäjäaine hillitsee kipua keskushermostossa, ja aivot rekisteröivät kivun paremmin kuin kutinan. Ongelma on se, että ääreishermostossa serotoniinilla on vastakkainen vaikutus ja se voi laukaista kutinan uudelleen.

Siksi raapiminen usein vain pahentaa kutinaa, ja saa aikaan viheliäisen ja alati pahenevan kierteen kutinan ja raapimisen välillä. Joten parempi olisi pitää kynnet kurissa alunperinkin. Helpommin sanottu kuin tehty!

Raapiminen ja kutina ovat tarttuvia

Samalla tavalla kuin haukotteleminen niin myös kutina ja raapiminen ovat tarttuvaa. Toki vaikkapa vesirokko on ihan fyysisesti tarttuva tauti, mutta toisen raapiminen voi aiheuttaa myös itsellä kutinaa, vaikka siihen ei mitään konkreettista syytä olisikaan.

Kuten jo aiemmin mainittiin, niin raapiminen on evoluution myötä kehittynyt refleksi, joka suojaa ihoa erilaisilta epäpuhtauksilta. Aivot ovat sen verran vekkuli laitos, että ne tietävät milloin kannattaa raapia ja milloin ei. Esimerkiksi jatkuvasti ihoon koskevat vaatteet eivät yleensä kutita, mutta muurahainen säärellä saa aikaan välittömän reaktion.

Kutina ja raapiminen tarttuu, koska ihmiskunnan alkuaikoina se edisti ryhmän selviytymistä. Jos joku porukassa raapi itseään, oli hyvin todennäköistä, että sama kiusanhenki olisi kohta muidenkin kimpussa. Silloin kannatti ruveta raapimaan. Apinayhteisöjä tarkkailtaessa on havaittu, että myös niillä raapiminen on tarttuvaa.

Krooninen kutina voi aiheuttaa raapimisriippuvuutta

Kutina voi myös kroonistua pitkäaikaisen ihottuman tai muiden ihosairauksien vuoksi. Tällaisissa tapauksissa ihminen saattaa tulla riippuvaiseksi raapimisesta, sillä raivokas kynsiminen voi muuttaa ja vahingoittaa aistimuksessa mukana olevia hermoratoja pysyvästi, jolloin kutina ei edes tarvitse mitään ulkopuolista laukaisijaa.

Tutkimuksissa on todettu, että kroonisesta kutinasta kärsivillä tietyt aivojen alueet ovat tavallista aktiivisempia. Muun muassa hermoston säätelyyn ja aivojen palkitsemiskeskukseen liittyvien alueiden yliaktiivisuus selittää riippuvuuden syntyä

Vaikka raapiminen auttaa ja tuottaa ainakin aluksi mielihyvää, niin jatkuva kynsiminen voi johtaa vain kutinan pahenemiseen ja vaikeimmissa tapauksissa pysyviin ihovaurioihin. Kroonisesta kutinasta kärsivien aivoja kuvantaneet yhdysvaltalaistutkijat uskovat, että aivojen toiminnan ymmärtäminen kutinan ja pakkomielteisen raapimisen aikana mahdollistaa tulevaisuudessa uusien hoitomuotojen löytymisen.

Kehon jokaisen kohdan raapiminen ei tunnu yhtä hyvälle

Jos mietit vaikkapa hyttysenpistosta, niin missä kehon osassa olevan paukaman raapiminen tuottaa eniten mielihyvää? Tätä on selvitetty, tietenkin, ja ainakin Listafriikki on yhtä mieltä yhdysvaltalaisen Wake Forest -sairaalan raapimistutkimuksen tulosten kanssa.

Tutkijat ”kiusasivat” vapaaehtoisia koehenkilöitä levittämällä Mucuna pruriens -kasvin lehtien poltinkarvoja näiden selkään, käsivarsille ja nilkkoihin. Kyseiset poltinkarvat aiheuttavat ankaraa kutinaa ja koehenkilöiden tuli arvioida kutinan voimakkuutta asteikolla 1–10. Sitten tutkijat raaputtivat kutisevia kohtia ja koehenkilöiden piti kertoa, kuinka suurta mielihyvää kunkin kohdan raapiminen tuotti.

Kolmesta kehon osasta käsivarren kutina koettiin kaikkein lievimpänä ja sen raapiminen tuotti vähiten mielihyvää. Toisella sijalla oli selkä ja kaikkein kutisevin kohta oli nilkka. Myös nilkan raapiminen oli koehenkilöiden mielestä kaikkein nautinnollisinta ja tuntui hyvältä vielä senkin jälkeen, kun kutina oli loppunut.

Ja kyllä, meistä varmaan aika moni on samaa mieltä: Nilkassa ja jalkapöydässä oleva hyttysenpistos on piinallisen kutiava ja sen raapiminen verille tuntuu hyvältä.

Lue myös:

Continue Reading

Yleistieto

10 hauskaa faktaa helmikuusta: meneillään on vuoden lyhyin ja erikoisin kuukausi

Julkaistu

Tiedossa on kymmenen kohdan tiukka, mutta viihteellinen tietopaketti meneillään olevasta kuukaudesta eli tässä tulee faktoja helmikuusta!

Tässä tulee listallinen faktoja helmikuusta, joka on kalenterivuoden kuukausista erikoisin: Se on aina lyhyin, toisinaan täysikuuton ja historiallisesti paras aika ennustaa kevään tuloa.

Listafriikki keräsi helmikuulle pyhitetylle listalle tietysti tiukkaa faktatietoa, mutta myös keveämpää viihdettä. Toki kaikkien mielestä syntymäkivet, tähtimerkit, ennustukset ja henkieläimet eivät ole humpuukia.

Nyt siis hyppäämme omalaatuisen, lyhyen ja puhdistautumiselle omistetun kuukauden kimppuun – tässä tulee faktoja helmikuusta.

Horoskooppeja ja henkieläimiä

Nämä ovat näitä henkimaailman ja astrologian juttuja, mutta silti monen mielestä kiinnostavia. Helmikuulle osuu kaksi horoskooppia: kuukauden ensimmäisellä puoliskolla synttäreitään juhlivat vesimiehet ja loppukuussa syntyneiden tähtimerkki on kalat.

Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi. Nimestään huolimatta vesimiehet ovat ilman merkeissä syntyneitä ja heitä kuvaillaan ennemmin järjellä kuin tunteella eläviksi, mutta kalat on vesimerkki – he antavat tunteiden johdattaa.

Yhtä yhteistä henkieläintä ei helmikuun lapsilla ole, vaan nekin jakautuvat horoskooppien mukaan. Vesimiehet voivat löytää itsestään yhtäläisyyksiä energisen, leikkisän, vapautta rakastavan ja älykkään delfiinin kanssa, ja kaloilla sielunsisaruus suuntautuu avuliaaseen, lempeään, luotettavaan ja luovaan merihevoseen. Osuvatko kuvailut kohdallasi nappiin; jos siis olet helmikuussa syntynyt?

Ja jos osuivat, niin uskotko horoskooppeihin vai onko kyseessä vain Forer-efekti eli yleinen psykologinen ilmiö, jossa ihminen kuvittelee jonkun yleisen kuvauksen olevan nimenomaan kuvaus hänestä itsestään?

Syntymäkukka ja syntymäkivi

Helmikuussa syntyneiden kivet ja kukat menevät vahvasti violetin puolelle, sillä syntymäkivi on ametisti ja syntymäkukka orvokki.

Ametisti on kvartsin värillinen muunnos, joka voi sävyltään olla kaikkea hailakan ja syvän tumman violetin välillä. Korukivenä käytetyn ametistin nimi on johdettu muinaiskreikan sanoista a ja methustos eli ”ei humalassa”. Ennen muinoin ihmiset kantoivat ametistia, koska sen uskottiin suojelevan heitä juopumiselta ja etenkin sitä seuraavalta krapulalta.

Koska ystävänpäivä on helmikuussa, tulee monelle yllätyksenä, että helmikuussa syntyneiden virallinen onnenkukka ei ole ruusu, vaan luotettavuutta, uskollisuutta ja mietiskelyä symboloiva orvokki. Vaikka puutarhoissa orvokkeja on nykyään vaikka minkä värisiä, niin luonnossa useimpien orvokkilajien kukat ovat violetteja. Suomen kieleen lainattu, väriä merkitsevä violetti-sana tarkoittaa monella kielellä orvokkia – ruotsissa viol, italiassa viola, ranskassa violette ja englannissa violet.

Antiikin Kreikassa orvokki oli tärkeä lääkekukka, mutta sillä myös makeutettiin viiniä. Eli syntymäkukkaa viiniin ja syntymäkivi kaulaan lieveilmiöitä estämään! Koska orvokin terälehdet muistuttavat hieman sydäntä, käytettiin kukkaa myös lemmenjuomissa. Se kyllä sopii myös ystävänpäivän juhlintaan.

Muita helmikuun syntymäkukkia ovat esikot ja kurjenmiekat – niistäkin löytyy violettikukkaisia lajeja.

Helmikuun historia kuukautena

Helmikuu oli yhdessä tammikuun kanssa viimeinen kuukausi, joka otettiin kalenteriin. Noin 2700 vuotta sitten roomalaisilla oli käytössä kymmenen kuukautta kestävä kalenteri, jossa oli 304 päivää. Kuukaudet olivat pituudeltaan 20–35 päivää.

Koska loppuvuosi ei ollut viljelykautta, ei sillä katsottu olevan mitään merkitystä. Lopulta, sekaannusten välttämiseksi, loppuvuosikin otettiin mukaan, joten helmikuu oli alunperin vuoden viimeinen kuukausi. Vuoden mitaksi laskettiin Kuun 12 kierroksen perusteella 355 päivää, joista helmikuu sai 23.

Tähtitieteellisen vuoden oli jo pitkään tiedetty olevan reilut 365 päivää, joten tuota kymmenen päivän vuosittaista heittoa korjailtiin lisäämällä silloin tällöin kuukausi vuoden loppuun eli helmikuun ja maaliskuun väliin. Se sekoitti varsinkin maanviljelijöitä. Vuonna 46 eaa. Julius Caesar päätti uudistaa kalenterin selkeämmäksi asiantuntijoidensa avustuksella. Uudet 365 päivää jaettiin kuukausien kesken ja kalenterivuosi alkoi tammikuusta. Caesarin juliaaniseen kalenteriin lisättiin myös karkauspäivä.

Lue myös: 10 faktaa karkauspäivästä – Se ei olekaan joka neljäs vuosi!

Helmikuu voi olla siististi neljän kokonaisen viikon kuukausi

Montako viikkoa on kuukausi? Helppo kysymys: tietenkin neljä! Mutta pilkunviilaaja voisi sanoa, että ”vähän päälle neljä”. Kalenterissa kuukaudet ovat päistään ”repaleiset”, kun ne alkavat ja/tai loppuvat keskellä viikkoa.

Muista kuukausista poiketen 28-päiväinen helmikuu voi kuitenkin olla juuri sen tasan neljä viikkoa ja alkaa kauniisti maanantaista ja päättyä sunnuntaihin.

Joka vuosi emme tokikaan saa kokea tällaista ”ehjää” kuukautta, mutta vuonna 2021 helmikuu oli maanantaista alkava ja sunnuntaihin päättyvä neljän viikon mittainen kuukausi. Kalenteri siis miellytti siistillä muodollaan myös perfektionisteja.

Tällainen helmikuu koetaan 11 tai 6 vuoden välein; karkausvuosien takia sykli on epäsäännöllinen. Seuraava suorakaiteen muotoinen helmikuu pilkistää kuitenkin jo vuoden 2027 kalenterissa.

Puhdistautumisen kuukausi

Monet kielet käyttävät nykyään yleiseurooppalaisia, latinalaisperäisiä kuukausien nimiä, mutta suomi on pitänyt kiinni omaperäisistä nimistä. Otetaan helmikuu-sana käsittelyyn seuraavassa kohdassa ja keskitytään nyt siihen, miksi tämän kuukauden nimi on muun muassa février (ranska), februari (ruotsi), febbraio (italia) ja veebruar (viro).

Helmikuu on omistettu roomalaiselle jumalalle, Februusille. Puhdistautumisen jumala itse sai nimensä ikiaikaisista kevään tuloon valmistavista rituaaleista. Februa tarkoittaa välineitä tai rituaaleja, joilla puhdistautuminen tehtiin.

Februa saattoi olla puhdistavia loitsuja tai esimerkiksi suolaa, jolla koti puhdistettiin pahuuksista. Februa oli myös roomalainen kevätfestivaali, jonka tuoksinnassa alastomat miehet juoksivat ympäri kaupunkia piiskaten nuoria naisia nahkaruoskilla puhtaiksi ja hedelmällisiksi.

Helmikuu on siis loistava aika aloittaa kevätsiivous – mieluiten ilman nahkaruoskaa!

Muista poikkeava helmikuu

Kuukausien suomenkieliset nimet poikkeavat siis muista kielistä, mikä tietenkin hankaloittaa niiden mieleen painamista vieraita kieliä opetellessa. Mielipideasia tokikin, mutta itse ainakin liputan omaperäisten nimien puolesta. Ei aina pidä mennä valtavirran mukana!

Helmikuu-sanan alkuosassa olevan helmen uskotaan viittaavan puiden oksille muodostuviin jäähelmiin. Kun elohopea on hetkeksi noussut plussan puolelle ja sitten ilma nopeasti pakastuu, jäätyy suojasäässä sulanut vesi puiden oksiin, mikä näyttää kuin oksissa olisi kirkkaita helmiä. Länsi-Suomessa jäähelmien koristaman metsän on sanottu olevan pyynsilmällä tai vesihilkalla. Itä-Suomessa metsä on tilkassa.

Helmikuuta on aikoinaan pidetty tammikuun kaimana samanlaisten sääolojen ansiosta. Siitä tulevat myös sen muut nimitykset pikkutammi, kaimalkuu ja kaimalo, joista jälkimmäisin tarkoittaa pientä kaimaa.

Nimitykset viittaavat siihen, että vaikka vuoden toinen kuukausi on edelleen kylmä ja luminen, on pahin jo ohi. Helmikuun voisi nähdä kuin tammikuun vähemmän ärsyttävänä pikkuveljenä.

February on yksi englannin kielen väärinkirjoitetuimmista sanoista

Helmikuu, February, voi olla hankala kirjoitettava meille, jotka emme puhu englantia äidinkielenä. Lausuminen on harhaanjohtava ja sanan keskellä sijaitseva r-kirjain tuottaa päänvaivaa. Mutta huoli pois: February on vaikea myös englannin natiivipuhujille. Se kirjoitetaan väärin todella usein.

Virheiltä ei vältytä virallisissakaan dokumenteissa, sillä esimerkiksi Valkoinen talo on surullisen kuuluisa kamppailustaan kuukauden nimen oikeinkirjoituksen kanssa. Feburary on toistunut tiedotteissa useammin kuin kerran.

Helmikuu on ainoa kuukausi, joka voi olla täysikuuton

Koska helmikuussa on vain 28 (tai 29) päivää, on se ainoa kuukausi, joka voi kulua kokonaan ilman täysikuuta. Tämä on kuitenkin melko harvinainen ilmiö, sillä täysikuuton helmikuu koetaan keskimäärin neljästi vuosisadassa. Viimeksi helmikuu jäi vaille pyöreää mollukkaa vuonna 2018 ja seuraavan kerran ”kuuhulluudesta” kärsivät saavat nukkua rauhassa läpi helmikuun vasta vuonna 2037.

Huomattavasti harvinaisempi on karkausvuonna koettava täysikuuton helmikuu. Edellisen kerran karkauspäivän sisältävä helmikuu mentiin ilman täysikuuta vuonna 1608. Seuraava karkauspäivällinen, mutta täysikuuton helmikuu nähdään vasta vuonna 2572.

Kun täysikuu möllöttää helmikuussa, on se kirkkaana pakkasyönä upea näky. Helmikuun täysikuuta nimitetään myös Lumikuuksi, koska kuukausi on pohjoisella pallonpuoliskolla usein se kaikkein lumisin.

Murmeli ennustaa lopputalven keston

Vaikka meillä Suomessa ei helmikuun alussa odotetakaan henkeä pidätellen, että mitä se murmeli tekee tullessaan ulos kolostaan, on Groundhog Day monelle tuttu. Pohjois-Amerikassa ”murmelinpäivällä” on pitkät perinteet, vaikka tapa on alkujaan peräisin Saksasta, jossa ennustajan viittaa piti yllään horroksestaan heräävä siili. Helmikuun alku on muissakin kulttuureissa ollut tulevan kevään ennustamisen ajankohta; muun muassa keltit ja roomalaiset juhlistivat railakkaasti tietoa kevään säästä.

Varhaiset saksalaiset siirtolaiset huomasivat Pohjois-Amerikkaan muuttaessaan, että mantereella ei ole lainkaan siiliä. Mikä neuvoksi? Miten nyt tiedettäisiin tulevien viikkojen sää? Onneksi he löysivät tehtävään sopivan paikallisen eläimen, metsämurmelin.

Murmeli ennustaa säätä ja erityisesti kevään tuloa, jota tietenkin pitkän talven jälkeen odotetaan innolla. Kuuluisin ennustaja on Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa asustava Punxsutawney Phil, jonka liikkeitä kokoontuu helmikuun 2. päivänä seuraamaan jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Näin Phil ennustaa: Jos se näkee kolosta ulos kömpiessään oman varjonsa ja palaa takaisin pesäänsä, jatkuu talvi vielä kuusi viikkoa. Jos varjoa ei näy, on tiedossa aikainen kevät. Vuonna 2024 on tiedossa aikainen kevät, sillä viime perjantain ennustuksessa Phil ei varjoaan nähnyt.

Phil ei kuitenkaan ole erityisen taitava ennustaja, sillä Yhdysvaltojen sää- ja valtamerentutkimuslaitoksen mukaan alle puolet ennustuksista on viimeisen vuosikymmenen aikana osunut oikeaan. Mutta tämä ei ole vähentänyt Philin suosiota.

The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska

The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.

Betonin valaminen on syytä suorittaa 6. ja 7. päivänä, ja heti sen jälkeen on kaksi päivää aikaa kastroida eläimet.

Helmikuun puolivälissä on aika suunnata kampaajalle, jos mielii värjätä hiuksensa onnistuneesti. Samaisella käynnillä voi ottaa myös leikkauksen, jos siis haluaa vain tasoitella ja jatkaa kasvattamista. Jos lettiään ei halua pidemmäksi, kutrit kannattaa katkaista 26.-28. päivänä.

Tupakoinnin lopettaminen kannattaa jättää helmikuun viimeiseen päivään, joka siis tänä vuonna on 29. päivä. Samana päivänä voi hoitaa myös oluen ja siiderin panemisen sekä hedelmien ja vihannesten säilömisen.

Näillä ohjeilla helmikuun viettoon – jos siis yhtään on taikauskoinen.

Lue myös:

Continue Reading

Suosituimmat