10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomina vankilassa

On pelottavaa lukea syyttömänä tuomittujen tarinoita. Miten pienet asiat vaikuttavatkaan siihen, että joku tuomitaan viattomana vankilaan tai jopa kuolemaan.

Onneksi on järjestöjä, kuten Innocence Project, jotka ajavat väärin tuomittujen asioita ja yrittävät saada todistusaineistoa uudelleen tutkittavaksi. Monestihan kyse on siitä, että vuosikymmeniä sitten ei ole ollut vielä välineitä, joilla tutkia esimerkiksi äärimmäisen pieniä DNA-määriä. Nyt siihen pystytään ja viattomien vapautus vankilasta on karmaisevaa katsottavaa. Tietysti on hienoa, että he vapautuvat, mutta voiko elämä olla vuosien vankeuden jälkeen enää samanlaista kuin ennen?

Innocence Projectin tutkijoiden mukaan jopa 5 % Yhdysvaltojen vankiloiden vangeista on syyttömiä. Se on hurja määrä; kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet rikosta, josta heidät on tuomittu. Ja ongelma ei ole vain rapakon takana; meillä Suomessakin näitä tulee silloin tällöin esiin.

Tässä Listafriikki.com:n 10 syyttömänä tuomittua, jotka myöhempien todisteiden nojalla pääsivät vankilatuomioistaan vapaaksi. Jotkut heistä melkoisen korvauksen kanssa, vaikka varmasti kaikki antaisivat miljoonansa pois, jos saisivat sillä kokonaan kumottua tuomionsa ja vankila-aikansa.

Steven Truscott

Steven Truscott ja Lynne Harper olivat luokkatovereita kanadalaisessa Clintonin kaupungissa. Kesäkuun 9. päivän iltana vuonna 1959 Truscott oli kuljettanut 12-vuotiasta Harperia pyörällään, kunnes  kaverukset olivat lähteneet eri suuntiin. Harper ei ikinä palannut kotiinsa ja kahden päivän päästä hänet löydettin raiskattuna ja kuristettuna läheisestä metsästä. Kesäkuun 13. päivänä 14-vuotiasta Truscottia vastaan nostettiin syyte.

Nuoresta iästään huolimatta Truscottia käsiteltiin oikeudessa aikuisena. Truscott vakuutti syyttömyyttään, ja kertoi jättäneensä Harperin isoon risteykseen, mutta kääntyneensä myöhemmin katsomaan taakseen. Hänen mukaansa Harper olisi mennyt sisään harmaaseen Chevrolet-merkkiseen autoon, jossa oli keltainen rekisterikilpi. Silminnäkijät todistivat nähneensä Truscottin sillalla ja muutamien minuuttien päästä erään koulun pihalla.

Syyttäjän mukaan Harperin mahalaukun sisällön perusteella hänen tiedettiin kuolleen noin kello 19, viidentoista minuutin ikkunan aikana, ja tuolloin hän oli ollut vielä Truscottin seurassa. Lisäksi Truscottin peniksessä oli haavoja, joiden pääteltiin tulleen raiskauksen seurauksena.

Valamiehistö julisti Truscottin syylliseksi ja suositteli armeliasta tuomiota. Syyskuun 30. päivänä vuonna 1959, silloisen rikoslain mukaan, murhasta kuului antaa kuolemantuomio, ja niin 14-vuotias Truscott määrättiin hirtettäväksi. (Toim. huom. 1950-luvun Kanadassa!? Hirtettäväksi!?!?!?!) Onneksi tuomio muutettiin elinkautiseksi, josta Truscott pääsi ehdonalaiseen istuttuaan kymmenen vuotta. Hän vaihtoi nimensä, meni naimisiin ja perusti perheen.

2000-luvun alussa Innocence Canada alkoi käymään oikeusjutun todisteita uudelleen läpi, ja niistä voitiin varmuudella, osittain tieteen edistysaskelten vuoksi, päätellä Harperin kuolleen monta tuntia alkuperäistä arviota myöhemmin. Kuolemansyyntutkija oli kuitenkin tehnyt työssään myös mittavia virheitä.

Steven Truscott julistettiin syyttömäksi ja Ontarion provinssin syyttäjä pyysi väärää tuomiota anteeksi. Kymmenen vuoden vankeuden ja lähes 50 vuoden tappajan ja raiskaajan leiman kanssa elänyt Truscott sai 4,4 miljoonan euron korvauksen oikeusmurhasta.

Andrew Evans

Kesäkuussa 1972 löytyi Willingtonin pikkukylässä, Englannissa, eräältä pellolta kuolleeksi hakattu 14-vuotias Judith Roberts. Tutkinta ei valtavasta panostuksesta huolimatta tuottanut tulosta, kunnes…

Andrew Evans, 17-vuotias sotilas, marssi poliisiasemalle ja kertoi nähneensä kuolleesta tytöstä unta. Tämä herätti epäilykset ja Evansia alettiin kuulustella. Kysyttäessä, oliko hän tappanut Robertsin, Evans sanoi ettei hän muistanut tehneensä sitä, mutta ei voinut olla varma, ja kertoi haluavansa nähdä tytön kuvan, jotta saisi asiaan selvyyden. Kolmen päivän intensiivisten, ilman huoltajaa tai asianajajaa tehtyjen, kuulustelujen jälkeen Evansilta oli saatu kirjallinen tunnustus murhaan. Evans oli hieman ennemmin vapautettu armeijan palveluksesta terveysongelmien takia ja hänelle oli määrätty lääkitys mielenterveyshäiriöiden vuoksi.

Muita todisteita ei ollut, eivätkä Robertsin pyörästä löytyneet tuntemattomat sormenjäljet olleet Evansin. Myöhemmin Evans myös perui tunnustuksensa. Hän sanoi olleensa vahvasti lääkitty, ja väitti kuulustelujen aikaan saaneensa ”muistin virkistämiseksi” Brevital-nimistä rauhoittavaa ainetta, jonka on todettu luovan vääriä muistikuvia. Se ei enää auttanut, vaan hänet tuomittiin 25 vuoden vankeuteen.

Parin vuosikymmenen päästä Evans oli yhteydessä ihmisoikeusjärjestö Justiceen, jonka avulla hän sai tuomionsa vetoomustuomioistuimen arvioitavaksi. Se katsoi, että tunnustus ei ollut riittävä todistamaan syyllisyyttä, ja osa Evansin murhasta kertomista asioista ei sopinut yhteen todisteiden kanssa. Lisäksi Evansin silloiset mielenterveysongelmat ja vahva lääkitys kumosivat tunnustuksen luotettavuuden. Niinpä 25 vuotta kaltereiden takana istunut Evans vapautettiin vuonna 1997.

Hän sai noin 1,1 miljoonan euron korvaukset neljännesvuosisadan vankeusajastaan. Rikostutkintaa ei koskaan avattu uudelleen, joten Judith Robertsin murhaajaa ei tulla milloinkaan samaan kiinni.

Michael Morton

Michael ja Christine Morton, ja heidän kolme vuotias Eric-poikansa, elivät amerikkalaista unelmaa Austinissa, Teksasissa. He olivat juhlineet Michaelin syntymäpäivää elokuun 12. päivänä vuonna 1986, ja aikaisin seuraavana aamuna Michael oli lähtenyt töihin. Hän oli jättänyt vaimolleen yöpöydälle viestin, jossa hän kertoi olleensa pettynyt, ettei Christine ollut suostunut seksiin edellisenä iltana. Kirje päättyi kuitenkin sanoihin ”Minä rakastan sinua”. Myöhemmin samana aamuna Christine löytyi sängystään kuolleeksi hakattuna.

Vaikka tuo viesti oli ainoa piirikunnan syyttäjä Ken Andersonin esittämä asia, jolla hän todisti miehen motiivin ja syyllisyyden vaimonsa murhaan, tuomittiin Michael elinkautiseen vankeuteen.

Andersonin hallussa oli runsaasti todistusaineistoa, jota hän ei koskaan, tuomarin määräyksestä huolimatta, tuonut oikeudessa esiin (johtuen siitä, että se olisi todennut Michael Mortonin syyttömäksi). Talon läheisyydestä oli löytynyt verinen huivi. Paikalla ollut pieni Eric kertoi ”ettei isä ollut tuolloin kotona, ja että äidin tappaja oli hirviö”. Hän oli nähnyt surmatyön ja osasi kuvailla mitä oli tapahtunut. Naapurit kertoivat, että vihreä pakettiauto oli toistuvasti pysäköinyt Mortonin talon taakse ja tuntematon mies oli poistunut autosta läheiseen metsään. Christine Mortonin luottokorttia oli käytetty surman jälkeen toisessa kaupungissa. Puolustus, valamiehistö tai tuomari ei koskaan saanut tietää näitä edellä mainittuja seikkoja.

Vuonna 2011, lukuisten vetoomusten jälkeen, verinen huivi vihdoin testattiin ja siitä löytyi Christinen verta sekä aiemmista rikoksista tuomitun Mark Norwoodin DNA:ta. Näiden uusien DNA-todisteiden perusteella Norwood todettiin syylliseksi myös toiseen samankaltaiseen murhaan, joka oli tehty samaan aikaan, kun Michael Morton istui syyttömänä vankilassa.

Piirikunnan syyttäjä Anderson oli tuohon mennessä edennyt urallaan tuomariksi, mutta hänet tuomittiin todisteiden salaamisesta 10 päivän vankeuteen eikä hän saa enää koskaan harjoittaa lakia. Ei ihan reilu tuomio verrattuna siihen, että syytön mies istui 25 vuotta.

Gary Gauger

Huhtikuisena aamuna vuonna 1994 Gary Gauger löytää vanhempansa Morris ja Ruth Gaugerin murhattuina kotifarmiltaan Illinoisissa. Heidän kurkkunsa oli viilletty auki. 40-vuotias poika soittaa poliisit paikalle, mutta joutuu saman tien itse epäillyksi.

Gaugeria kuulustellaan yhtäjaksoisesti 18 tuntia, jonka aikana poliisit syöttävät hänelle valheellista tietoa. Gaugerille kerrotaan muun muassa, että hän ei ollut läpäissyt valheenpaljastuskoetta, ja että hänen huoneestaan on löytynyt verisiä vaatteita ja murha-ase. Mikään ei pitänyt paikkaansa.

Hämmentynyt ja järkyttynyt Gauger tunnustaa tappaneensa vanhempansa. Hän on myöhemmin kertonut olleensa niin uupunut kuulusteluiden aikana, ja poliisit olivat olleet niin vakuuttavia, että hän oli alkanut uskomaan omaan syyllisyyteensä ja hetkelliseen mielenhäiriöön.

Gauger tuomittiin kuolemaan, mikä kuitenkin myöhemmin muutettiin elinkautiseksi. Pian tuomion jälkeen Gauger teki valituksen ja kertoi poliisien pyytäneen häntä esittämään keksityn skenaarion, jossa hän olisi tappanut vanhempansa. Tuosta kertomuksesta oli sitten tehty tunnustus. Osavaltion vetoomustuomioistuin totesi tunnustuksen olleen laittomasti hankittu ja tuomio purettiin. Gauger pääsi vapaaksi keväällä 1996.

Vuotta myöhemmin Outlaws moottoripyöräkerhon tiloja salakuunneltiin liittyen aivan muihin rikoksiin, mutta nauhoilla kuultiin sattumalta Morris ja Ruth Gaugerin murhien tunnustus. Ja niin oikeat syylliset saatiin kiinni, kun Jamer Schneider ja Randall Miller tuomittiin rikoksista.

Cornelius Dupree

Dallasissa, Teksasissa, joutui nuori pariskunta marraskuussa 1979 aseellisen ryöstön uhriksi. Mies ja nainen pakotettiin aseella uhaten ajamaan autonsa syrjäiseen paikkaa. Mies jätettiin kyydistä aiemmin, mutta nainen joutui vielä kummankin hyökkääjän raiskaamaksi.

Viikko tapauksen jälkeen poliisi pysäytti Cornelius Dupreen ja Anthony Massingillin läheltä rikospaikkaa, ja koska he muistuttivat uhrien kuvausta kahdesta tummaihoisesta miehestä, vietiin heidät kuulusteltaviksi. Naisuhri tunnisti Dupreen ja Massingillin kuvien perusteella, mutta mies ei.

Naiselle tehdyn raiskaustutkimuksen tuloksista ei vielä tuolloin pystytty päättelemään mitään muuta kuin se, että siemennestettä oli löytynyt. Oikeudessa kumpikin uhri sekoili syytettyjen miesten tunnistamisen kanssa, ja Dupreen puolustus tukeutuikin vahvasti etnisen syntyperän aiheuttamaan väärintunnistukseen. (Vauvoilla tuota ongelmaa ei ole, voit lukea siitä tämän linkin kautta.) Valamiehistö teki kuitenkin päätöksensä perustuen naisuhrin alkuperäiseen todistukseen ja kuvien tunnistukseen.

Dupree tuomittiin törkeästä ryöstöstä 75 vuodeksi vankeuteen. Raiskaussyytteestä luovuttiin, koska se ei olisi pidentänyt tuomiota ja olisi tullut osavaltiolle tarpeettoman kalliiksi.

Dupree ei koskaan päässyt ehdonalaiseen, koska hänen olisi pitänyt myöntää syyllisyytensä ja kirjautua seksuaalirikolliseksi. Niihin hän ei syyttömänä miehenä suostunut. Vuosituhannen vaihteessa Innocence Project -järjestö vaati syyttäjää tutkimaan todisteet uudelleen mahdollisen DNA:n takia. Tutkimuksissa leikatuista häpykarvoista löydettiin tarpeeksi miehen sukusoluja, joista saatiin luotua kahden eri henkilön profiilit. Kumpikaan ei sopinut Dupree’en, ja koska ryöstön ja raiskauksen oli katsottu tapahtuneen samassa yhteydessä, todettiin hänet kaikkeen syyttömäksi.

Dupree meni naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä vuonna 2010 vapautumistaan seuraavana päivänä. Hän sai 2,2 miljoonan euron korvauksen 31 vuoden takaisesta oikeusmurhasta.

Anthony Porter

Elokuun 15. päivänä vuonna 1982 ammuskeltiin Chicagon esikaupunkialueella. Uhrit olivat 19-vuotias Marilyn Greene ja 18-vuotias Jerry Hillard. Poliisi haastatteli lähistöllä uimassa ollutta William Tayloria, joka kielsi ensin nähneensä mitään, mutta kertoi myöhemmin tunnistaneensa erään Anthony Porterin juoksemassa pakoon heti laukausten ampumisen jälkeen. Lähes vuorokauden kestäneiden kuulustelujen lopulla Taylor myönsi, että oli nähnyt Porterin ampuvan uhrit.

Toisen uhrin, Marilyn Greenen, äiti oli varma, että tappaja olisi Alstory Simon, jonka kanssa Jerry Hillardilla oli ollut huumekauppaa. Sekä Simonia että tämän tyttöystävää kuulusteltiin pikaisesti, jonka jälkeen he muuttivat toiseen osavaltioon.

Anthony Porter oli kuullut, että hänet oli liitetty kaksoismurhaan, joten hän meni poliisilaitokselle selvittämään asiaa. Vaikka hän kuinka todisti syyttömyyttään eikä poliisilla ollut minkäänlaisia todisteita, pidätettiin Porter syytettynä kahdesta murhasta, aseellisesta ryöstöstä ja laittoman aseen käytöstä.

Porterille määrättiin oikeuteen surkea asianajaja, joka nukahteli istunnoissa eikä esittänyt mitään todistusaineistoa. Porter tuomittiin kuolemaan William Taylorin todistuksen perusteella.

Vuonna 1998 Porter oli jo 50 tunnin päässä teloituksesta, mutta yllättävässä juonenkäänteessä Northwesternin yliopiston journalismin professori ja opiskelijat olivat yhdessä yksityisetsivän kanssa saaneet lykkäystä toimeenpanolle. Opiskelijoiden tutkinnassa William Taylor myönsi poliisin painostaneen häntä nimeämään Porterin syylliseksi. Yllättäen myös Alstory Simon tunnusti murhat. Salapoliisityön seurauksena Porter vapautui istuttuaan 16 vuotta syyttömänä.

Clarence Elkins

Kesäkuun 7. päivänä vuonna 1998 tapahtui Barbertonin kaupungissa, Ohion osavaltiossa, kauheita. 58-vuotias isoäiti Judith Johnson hakattiin, raiskattiin ja tapettiin. Kohtalo oli lähes sama hänen kuusivuotiaalle lapsenlapselleen, paitsi että sisukas Brooke Sutton selvisi hengissä.

Tunteja myöhemmin Sutton tuli tajuihinsa ja käveli naapuriin. Poliisien tultua paikalle hän kertoi, että tappaja ”näytti Clarence-sedältä”. Tutkimuksissa Johnsonin ruumiista löydettiin hiuksia, jotka sen ajan puutteellisella DNA-testauksella eivät vaikuttaneet kuuluvan Clarence Elkinsille, miehellä oli surmayölle alibi eikä häntä vastaan ollut muita todisteita kuin 6-vuotiaan arvio yhdennäköisyydestä. Oikeudessa Sutton todisti tappajan olleen setänsä.

Elkins tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta, murhan yrityksestä ja raiskauksesta.

Vuonna 2002 Sutton muutti lausuntoaan, ja hieman tuon jälkeen Elkins vaati DNA-testausta. Sitä ei kuitenkaan hyväksytty; perusteluna oli se, että tulokset eivät todistaisi hänen viattomuuttaan. Mies ei kuitenkaan luovuttanut, vaan sai kasaan oman rahoituksen, jolla tutkimus pystyttiin suorittamaan Innocence Project -järjestön avustuksella. Sekä Johnsonin ruumiista että Suttonin alusvaatteista kerätyistä näytteistä saatiin eristettyä miehen DNA:ta. Se ei kuulunut Elkinsille. Uutta oikeudenkäyntiä ei silti myönnetty.

Vuonna 2005 Elkinsin vaimon kanssa vuosia työskennellyt yksityisetsivä tuli siihen lopputulokseen, että Elkinsin kanssa samassa vankilassa ollut Earl Mann olisi mahdollinen tappaja. Elkins sai napattua talteen Mannin heittämän tupakantumpin ja lähetti sen testattavaksi. Kuin suoraan elokuvista!

DNA sopi yhteen uhreista otettujen näytteiden kanssa, Mann tuomittiin murhasta ja Clarence Elkins vapautui reilun kuuden vuoden vankeuden jälkeen. Hän sai 6,5 miljoonan euron korvauksen.

Glenn Ford

Vuonna 2014 Glenn Ford oli viettänyt lähes 30 vuotta, melkein puolet elämästään, vankilassa odottamassa kuolemantuomionsa toimeenpanoa.

Ford työskenteli marraskuussa 1983 silloin tällöin kultaseppä Isadore Newmanin apuna pitäen tämän pihaa kunnossa. Eräänä iltana Newman löytyi ammuttuna liikkeestään, ja Ford oli jo muutaman päivän kuluttua syytettynä, kahden muun miehen kanssa, murhasta ja aseellisesta ryöstöstä.

Vähävaraiselle Fordille nimettiin osavaltion puolesta kaksi puolustusasianajajaa, joilla ei kummallakaan ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta henkirikoksista. Shreveportissa, Louisianassa, jossa vähintään puolet kaupungin asukkaista oli tummaihoisia, määrättiin Fordin oikeuskäsittelyyn valkoihoinen tuomari ja täysin valkoihoinen valamiehistö. Ampumiselle ei ollut silminnäkijöitä, murha-asetta ei koskaan löytynyt, mutta Fordia vastaan oli todistajanlausunto, joka toki tuli yhden syytettynä olleen miehen tyttöystävältä.

Lisäksi kuolemansyyntutkijan mukaan kuolettavan laukauksen oli ampunut vasenkätinen ihminen.

Ford oli vasenkätinen, joten hänet tuomittiin kuolemaan ilman kunnon todisteita. Syytteet kahta muuta, veljeksiä Jake ja Henry Robinsonia, vastaan hylättiin.

Uudelle vuosituhannelle tultaessa Ford oli valittanut tuomiostaan useita kertoja, mutta vasta Innocence Project -järjestön tultua apuun alkoi tapahtua. Selvisi myös, että täysin toisen rikostutkinnan yhteydessä oli saatu todistajanlausunto siitä, että Jake Robinson on sanonut ampuneensa Newmanin, eikä Fordilla ollut asiaan osaa eikä arpaa.

Vuonna 2014 vankilasta vapauduttuaan Fordille annettiin pankkikortti tilille, jolla oli vajaa 20 euroa rahaa. Mitään korvauksia Ford ei saanut, koska oikeudessa hänen uskottiin edelleen olevan osallisena surmatyöhön. Alkuperäisen jutun syyttäjä A.M. Stroud III pyysi julkisesti Fordilta anteeksi vuosikymmenien takaista hutiloitua tutkintaa ja virheellistä syytöstä, ja kutsui osavaltion päätöstä korvausasiassa häpeälliseksi. Ford menehtyi syöpään vain vuosi vapautumisensa jälkeen.

Cathy Woods

Cathy Woods on Yhdysvaltain historiassa pisimpään vankilassa ollut nainen, joka on syyttömänä tuomittu.

Vuonna 1979 mielenterveysongelmien vuoksi sairaalahoidossa ollut Cathy Woods oli kertonut eräälle hoitajalla tappaneensa nevadalaisessa Renon kaupungissa tytön nimeltä Michelle.

Poliisit saapuivat kuulustelemaan Woodsia, koska Renossa oli kolme vuotta aiemmin löydetty 19-vuotias opiskelija, Michelle Mitchell, kädet sidottuna ja kurkku auki viillettynä, eikä tekijää oltu ikinä saatu kiinni. Vaikka useampi silminnäkijä kertoi nähneensä oudosti käyttäytyvän miehen surmapaikan läheisyydessä.

Woods, jolla oli jo 12-vuotiaana diagnosoitu skitsofrenia, ei osannut kertoa murhasta muuta kuin sen, mitä mediassa oli paljastettu, eikä hän pystynyt sanomaan, mistä voisi löytyä puuttuvia todisteita. Woods sanoi myös työskentelevänsä FBI:lle ja väitti äitinsä yrittävän myrkyttää hänet. Mutta koska Woods tunnusti tappaneensa Mitchellin ja hän oli vuonna 1976 asunut Renossa, oli homma poliisille, syyttäjille ja valamiehille päivänselvä. Woods tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Vuonna 2013 lähes luku- ja kirjoitustaidoton Woods otti sellikaverinsa avulla yhteyttä Innocence Project -järjestöön pyytäen todisteiden DNA-tutkimuksia. Tutkinnassa selvisi, että Mitchellin ruumiin vieressä olleesta tupakantumpista löytyi tuntemattoman miehen DNA:ta, mutta mikään löydöksissä ei viitannut Woodsiin. Meni vielä vuosi, kunnes FBI:n tietokannoissa putkahti eteen yhteensopivuus raiskauksista ja murhan yrityksistä vangitun Rodney Halbowerin DNA:han. Woods vapautettiin 35 vuoden syyttömänä istumisen jälkeen, kun paljastui, että Halbower voitiin DNA:n avulla yhdistää kolmeen muuhunkin murhaan.

Woods sai 2,7 miljoonan euron korvauksen hänet tuominneelta Washoen piirikunnalta. Nyt 68-vuotias Woods on hakenut  korvausta myös Nevadan osavaltiolta, jossa melko hiljattain voimaan tulleen lain mukaan jokainen syyttömänä tuomittu voi saada 90 000 euroa yhtä vankilassa vietettyä vuotta kohti. Siitä voi laskea, paljonko 35 vuotta tekee.

Steven Avery

Steven Avery tuomittiin vuonna 1985 vankilaan Penny Beerntsenin raiskauksesta ja murhan yrityksestä Manitowocin piirikunnassa Wisconsinissa. Beerntsen tunnisti Averyn ensin valokuvasta ja myöhemmin myös rivistä miehiä.

Siitäkin huolimatta, että Averylla oli pitävä alibi pahoinpitelyn ajalle: hän oli rikoshetkellä 60 kilometrin päässä olevassa kaupassa, hänet tuomittiin 32 vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomioistuimelle tehdyt valitukset eivät menneet läpi ja Averyn tulevaisuus näytti synkältä.

Vuonna 1995 toisessa vankilassa ollut henkilö kuitenkin tunnusti rikoksen ja kertoi Averyn olevan syyttömänä istumassa tuomiota. Averyn kiinni ottanut paikallinen sheriffi ei uskonut tunnustusta, vaan sanoi heillä jo olevan oikea mies kaltereiden takana.

Innocence Project teki raiskauksen todistusaineistolle vuonna 2005 DNA-testin, joka totesi kuin totesikin Averyn syyttömäksi. Syyllinen taas oli juuri se mies, Gregory Allen, joka oli seitsemän vuotta aiemmin jo tunnustanut rikoksen. Allen ja Avery olivat rikoksenteko aikaan hyvin samannäköisiä, eikä Avery ole ikinä syyttänyt Beerntseniä väärästä tunnustuksesta.

Avery pääsi vapaaksi, mutta huono julkisuus ja häpeä, jotka Manitowocin piirikunnan virkamiehille aiheutuivat virheellisestä syytöksestä ja tuomiosta, tulisivat vielä pilaamaan Steven Averyn ja hänen koko perheensä elämän.

Tiedät varmasti täysin käsittämättömän tarinan, jolle ei vieläkään ole päätöstä näkyvissä. Ja jos et tiedä, niin nyt jätät kaiken muun tällä sekunnilla ja suuntaat Netflixiin katsomaan Making A Murderer -dokumenttisarjan. Lupaan, ettet tule pettymään!

🤷‍♀️ Mitä mieltä olet näistä tuomioista? Oletko seurannut Steven Averyn tarinaa? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme veikkauksesi Teresa Halbachin murhaajasta!