Tällä listalla ovat esittelyssä erikoiset lentokentät, joista jokaiseen liittyy jotain ainutlaatuista. Myös jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta.

Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiseen viiteen erikoiseen lentokenttää voit tutustua täällä:

Top 10 erikoiset lentokentät: Pystysuoria pudotuksia, järkyttävän lyhyitä kiitoratoja ja upeita maisemia – osa 1

Barran kansainvälinen lentokenttä on käytössä vain laskuveden aikana

Skotlannin länsirannikolla, Barran saarella on maailman ainoa lentokenttä, jossa kaupalliset reittilennot käyttävät rantaa kiitoratanaan. Rantahiekka on ollut käytössä jo 1930-luvulta saakka ja lennonjohtotornista operoidaan vuosittain yli tuhatta lähtevää ja saapuvaa lentoa.

Puisilla paaluilla merkityt kolme kiitorataa muodostavat kolmion, minkä ansiosta koneet pääsevät lähes aina laskeutumaan vastatuuleen. Valaistuksen puutteesta johtuen Barran lentokentälle voi laskeutua öisin vain ambulanssilennot, kunhan kiitoradalle on erikseen asetettu heijastinliuskoja ja rannalle on saatu ajoneuvoja valaisemaan laskeutumista.

Nämä kaikki edellä mainitut ominaisuudet riittäisivät takaamaan Barran lentokentälle paikan top 10 erikoiset lentokentät -listalla, mutta eivät omituisuudet tähän loppuneet.

Barran lentoliikenne on täysin aikataulutettu vuoroveden mukaan, sillä nousuveden aikaan ranta on meren peitossa.

Courchevelin ylä- ja alamäki

Ranskan Alpeilla sijaitsevan Les Trois Vallées -laskettelukeskuksen yhteydessä on yksityiskoneille tarkoitettu Courchevelin lentokenttä. Maisemat ovat upeat lumisine vuorenhuippuineen, mutta kiitoradalle laskeutuminen ja siltä nouseminen saattavat hurjuudessaan viedä huomion jylhältä vuoristolta. Samalla tavalla kuin Luklan kentällä, myös Courchevelin kiitorata päättyy pystysuoraan pudotukseen vuoren rinteeltä, joten ilmaan on mieluiten päästävä 518 metrin kiihdytyksessä. Laskeutuminen ei ole yhtään sen helpompaa, vaan lentäjillä täytyy olla suoritettuna erikoislupa, jonka turvin usein jäiselle ja arvaamattomien tuulenpuuskien ympäröimälle kentälle saa laskeutua.

Jos tuossa ei vielä ollut tarpeeksi jännitystä, niin kiitorata on laskettelukeskuksen hengen mukaisesti mäessä: Noustessa lasketellaan alas ja laskeutuminen tehdään ylämäkeen. Kiitorata on 18,66 prosentin nousullaan sen verran jyrkkä, maailman jyrkin, että pienet koneet voisivat periaatteessa rullata mäen alas käynnistämättä moottoreita ja saada silti tarpeeksi vauhtia ylösnousuun.

Courcheveliin laskeutumisen pelkokerrointa lisää valaistuksen ja ulkopuolisen avun puute, joten oli kyseessä sitten sankka lumisade tai puuroinen sumu, ollaan ohjaamossa täysin omillaan.

Cristiano Ronaldon lentokenttä vaatii erityistaitoja

Portugaliin kuuluvalla Madeiran saarella on yksi Euroopan vaarallisimmista lentokentistä. Santa Cruzissa sijaitsevan lentoaseman nimi muutettiin vuonna 2016 Funchalin lentokentästä Cristiano Ronaldon lentokentäksi saarella syntyneen jalkapallotähden mukaan.

Kun Madeiran lentokenttä avattiin vuonna 1964, aiheutti se kokeneillekin lentäjille pelkoa ja harmaita hiuksia. Alunperin kiitotie oli vain 1600 metriä pitkä, mikä on aivan liian vähän suurille matkustajakoneille. Se jouduttiin todistamaan Portugalin historian pahimmassa lentoturmassa vuonna 1977, kun TAP Portugal -lentoyhtiön Boeing 727 -kone liukui kolmannella laskeutumisyrityksellään ulos kiitoradalta.

Olosuhteet olivat surkeat, ja vaikka kaksi yritystä oli jo epäonnistunut, lähti kapteeni yrittämään kolmatta kertaa. Laskeutuminen meni pitkäksi ja kone liukui kiitotieltä ulos rysähtäen läpi betonisillan ja päätyen vastakkaiselle rannalle. Koneessa oli 164 matkustajaa ja miehistön jäsentä; heistä 131 sai surmansa.

Onnettomuuden jälkeen kiitorataa pidennettiin 200 metrillä ja vielä 2000-luvun alussa siihen rakennettiin lisää pituutta. Ainoa vaihtoehto oli jatkaa kiitorataa rannan ja meren päälle, ja nyt koneet laskeutuvat pilareilla tuetulle alustalle. Pituutta alkaa olla jo suurillekin matkustajakoneille riittävä 2781 metriä.

Madeiralle laskeutuminen ei silti ole mikään leikin asia, sillä vaikka kiitorata on nyt kunnollisen mittainen, on sille laskeutuminen edelleen kinkkistä sen sijainnin vuoksi. Merituulet ovat arvaamattomat ja lähestyminen vaatii kylmiä hermoja. Lentäjän on ohjattava kone suoraan kohti Madeiran vuoria ja sitten tehtävä jyrkkä äkkikäännös, jotta kone on kiitoradan kanssa samassa suunnassa. Monesti laskeutuminen ei onnistu ensimmäisellä kerralla, tämän lentokentän hankaluudesta voi katsoa videon tästä.

Äärimmäisyyksien lentokenttä

Maailman äärimmäisimmissä olosuhteissa on itse asiassa useita lentokenttiä. Tai kiitoratoja. Etelämantereella sijaitsevia tutkimusasemia palvelee suurimman osan vuodesta kiitorata nimeltään Ice Runway.

Nimikin antaa ymmärtää, että päällystettyä rataa ei ikijäiseltä mantereelta löydy, joten lentokoneet laskeutuvat jäälle. Toisin kuin monella muulla tämän lista lentokentistä, ei Ice Runwaylla ole puutetta tilasta, joten jättimäiset rahtialukset voivat laskeutua sille melkein ilman huolen häivää.

Ongelmaksi muodostuu lähinnä koneiden paino. Toivottavaa nimittäin on, että lentokone ei riko jäätä ja pahimmassa tapauksessa mene siitä läpi. Vaarana on myös pehmeään lumeen juuttuminen, koska milläs se kone sieltä kiskotaan irti. Jos jäässä havaitaan halkeamia, ohjataan koneet laskeutumaan muille kiitoradoille.

Kovat antarktiset tuulet tuovat laskeutumiseen lisämausteensa, sillä kun muutenkin joka puolella on vain valkoista, voivat kiitoradan merkit hävitä pöllyävän lumen johdosta kokonaan lentäjän näkyvistä. Laskeutuessa jarruja ei voi juurikaan käyttää, joten koneen pysäyttäminen kestää normaalia pidempään. Mutta onneksi jäätiköllä on tilaa.

Eräältä rahtikoneen lentäjältä, Jason Finlaylta kysyttiin kerran, että minkälaista jääradalle on laskeutua: ”Matka pysähtymiseen vaikuttaa loppumattoman pitkältä, sillä jättimäinen kone tuntuu koko ajan lähtevän käsistä ja sitä vain odottaa, koska pyöriminen alkaa.”.

Bhutanin Paro: Lentokenttä, jolle vain kourallinen lentäjiä saa laskeutua

Bhutanin ainoa kansainvälinen lentoasema on Paron lentokenttä. Kuten otsikosta voi päätellä, vaatii Paroon laskeutuminen erityisiä taitoja. Ja kylmähermoisuutta.

Lentokenttä on maisemissa, joiden veroisia saa etsiä. Yli kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevaa Paroa ympäröivät viiteen ja puoleen kilometriin nousevat vuoret, joten noissa korkeuksissa sää on vaihteleva ja näkyvyys usein sumun vuoksi heikko.

Mutta ei siinä tosiaankaan vielä kaikki.

Käytössä ei ole tutkia ohjauksen avuksi, vaan laskeutuminen on tehtävä täysin manuaalisesti. Lentäjille on opetettu maastosta tietyt merkit, joita käyttämällä he määrittävät vauhdin ja koneen korkeuden. Juuri tämän vuoksi vain muutamat pilotit saavat operoida Paron lentokentälle lentäviä koneita.

Lisäksi lentäjät joutuvat lähestymään kenttää sokkona, sillä näköyhteys kiitorataan tulee vuorten takaa aivan viime hetkellä. Viime hetkellä tarkoittaa muutamaa kilometriä, mutta verrattuna siihen, että normaalisti lentokenttään on näköyhteys jopa kymmenien kilometrien päästä, on kyseessä hyvin pieni matka. Lentokone on myös ohjattava kohti määränpäätä 45 asteen kulmaan kallistettuna, jotta se mahtuu lentämään vuorten välissä.

Monikohan laittaa työhakemuksen menemään, kun lentoyhtiöt hakevat lentäjiä Paroon liikennöiville reiteille!?

Lue myös:

• 10 hulluinta syytä, miksi lentokone on joutunut tekemään hätälaskun
• Miksi lentokoneet ovat yleensä valkoisia?
• Miksi uusissakin lentokoneissa on edelleen tuhkakupit vessoissa?

Listafriikki esittelee nyt erikoiset lentokentät, joista jokainen on omalla laillaan uskomaton, erityinen tai jopa pelottava. Kyllä, listalla on myös sellaisia lentokenttiä, joille laskeutuminen ja nouseminen voi aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä.

Jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta.

Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista lentokenttää ovat luvassa myöhemmin.

Maailman lyhin kiitorata: Juancho E Yrausquin

Alankomaiden Antilleihin kuuluva Saba on 13 neliökilometrin kokoinen paratiisisaari Karibialla. Suuret matkustajakoneet eivät Saballe lennä, mihin on hyvin ymmärrettävä syy: Juancho E. Yrausquin lentoaseman kiitorata on vain 396 metriä pitkä. Se on vain muutamia kymmeniä metrejä pidempi kuin suurimmat lentotukialukset.

Kiitorata kulkee poikki tuulisen niemenkärjen eikä lentäjillä ole varaa yhteenkään virheeseen. Laskeutumisen on osuttava nappiin, varsinkin kun kiitoradan kummassakin päässä on vielä X:llä merkitty turva-alue, johon koneen pyörien ei sopisi osua.

Saban saaren tuonti tapahtuu suurilta osin laivoilla, mutta säännöllisesti tarvittavat asiat, kuten postin saapuminen, ovat taidokkaiden ja rohkeiden pilottien varassa. Näitä pakollisia kuljetuksia ja säännöllisiä reittilentoja lähisaarilta tekevät vain tarkoin valikoidut ja vaativan koulutuksen hyväksytysti läpikäyneet lentäjät.

Miksi sitten maailman lyhin liikennelentokoneiden käyttämä kiitorata on rakennettu näin hankalaan paikkaan? No, Saban saaren pinnanmuotojen vuoksi vaihtoehtoja ei juuri ollut.

Tenzing–Hillaryn lentoasema – se maailman vaarallisin lentokenttä

Kun erikoiset lentokentät laitetaan listan muotoon, on maailman vaarallisin sellainen tietenkin mukana. Nepalissa sijaitsevalla Tenzing–Hillaryn lentokentällä on monien asiantuntijoiden mielestä kaikkein vaarallisin kiitorata. Lentoasema on tietysti nimetty Mt. Everestin huipulle ensimmäisinä kiivenneiden Tenzing Norgayn ja Edmund Hillaryn mukaan. Se tunnetaan myös Luklan lentokenttänä.

Tämä varsin pieni lentoasema on maailmankuulu muutamastakin syystä. Maailman vaarallisimman lentokentän titteli on eittämättä tuonut valtavasti huomiota. Ja ehkä vielä suurempana tekijänä: jos Nepalin puolelta lähtee kapuamaan maailman korkeimmalle vuorelle, lähtee matka kohti perusleiriä juuri tältä lentoasemalta. Siksi se onkin koostaan huolimatta yksi Nepalin vilkkaimmista lentokentistä.

Lentoliikenne Luklan ja pääkaupunki Katmandun välillä on päivittäistä ja matka kestää vaivaiset puoli tuntia. Lentoja tehdään kuitenkin vain valoisaan aikaan ja sään salliessa. Lentokenttä sijaitsee 2850 metrin korkeudessa ja sen kiitorata on 11,7 prosentin nousullaan yksi jyrkimmistä. Pituutta sillä on 480 metriä ja leveyttä vaivaiset 20 metriä – laskeutua saa vain pienellä koneella tai helikopterilla.

Vaaralliseksi lentokentälle laskeutumisen ja siltä nousemisen tekee jyrkänteen reuna, johon kiitorata päättyy, tai vaihtoehtoisesti laskeutuessa alkaa. Lentäminen tuuliseen ja usein sumuiseen Himalajan laakson rotkoon on joka kerta kokeneellekin pilotille haastavaa.

Kun koneen pyörät on laskeutuessa saatu koskettamaan maata, ei vaara ole vielä ohi: lentokone on saatava nopeasti pysähtymään, sillä toisessa päässä odottaa kallionseinämä.

Kun miettii kaikkia vaaratekijöitä, niin ei ole yhtään kumma, että onnettomuuksiakin on nähty. Yksi pahimmista sattui vuonna 2008, kun Yeti Airlinesin pienkone yritti sakeasta sumusta huolimatta laskeutua ja törmäsi kohtalokkaasti kallioon. Vain koneen kapteeni selvisi hengissä; muut koneessa olleet 18 henkilöä menehtyivät törmäyksessä ja sen aiheuttamassa tulipalossa.

Lue myös: Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita

Gibraltarin lentoaseman kiitorata risteää vilkkaan pääkadun kanssa

Espanjan eteläisessä kärjessä on Isoon-Britanniaan kuuluva Gibraltar ja sen erikoinen lentokenttä. Toisen maailmansodan aikaan rakennetulla kansainvälisellä lentokentällä on kaupallisen lentoliikenteen lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien, RAF, tukikohta.

Erikoiset lentokentät -listalle Gibraltarin lentoasema pääsee ainutlaatuisen kiitoratansa ansiosta. Gibraltarilla oli käytännössä yksi ainoa paikka, johon lentokenttä kiitoratoineen voitiin rakentaa, sillä niemimaan toisella reunalla kohoaa Gibraltarin vuori ja toisella reunalla on kaupunkialuetta.

Tästä johtuen merestä mereen ulottuva kiitorata katkaisee Gibraltarin vilkkaimman kadun, Winston Churchill Avenuen. Vanhoilla vihreillä ei näissä liikennevaloissa kannata yrittää ajaa, sillä mahdollisessa kylkeenajossa taittuisi kyllä muutakin kuin vähän peltiä – siksipä kiitoradan ja pääkadun risteystä säädellään puomeilla.

Lentäjien ei siis periaatteessa tarvitse huolehtia siitä, että joku tyhmänrohkea painaisi risteyksessä kaasua. Tarkkana saa kuitenkin olla, sillä vaikka kiitorata on 1,8 kilometrin mittainen, joutuu jarrut painaa pohjaan saman tien, kun pyörät osuvat maahan. Muussa tapauksessa kone syöksyy auttamatta Välimereen.

Auringon- ja lentokoneiden palvontaa Saint-Martinilla

Jos lentokonebongareiden pitäisi mainita yksi paikka maailmassa, johon on ehdottomasti kerran elämässä päästävä ihailemaan fanituksen kohteita, olisi monen vastaus varmasti Maho Beach. Tuo valkohiekkainen ja turkoosivetinen ranta sijaitsee Saint-Martinin saarella Karibialla.

Reilun 90 neliökilometrin kokoinen saari on jo itsessään erikoisuus, sillä se on jaettu kahtia Ranskan ja Alankomaiden kesken. Saint-Martin elää vahvasti turismista ja pienestä koostaan huolimatta sillä sijaitsee kaksi kansainvälistä lentokenttää, joille laskeutuu isojakin matkustuskoneita; muun muassa Jumbo Jetinä tunnettu yli 70 metriä pitkä Boeing 747-kone, joka oli vuosikymmenien ajan maailman suurin matkustajalentokone.

Alankomaiden puolella sijaitseva Prinsessa Julianan lentokenttä on aivan edellä mainitun Maho Beachin vieressä, ja koneet laskeutuvat ja nousevat rannan yläpuolella. Siis kirjaimellisesti aivan yläpuolella, sillä suurimmat koneet ylittävät auringonpalvojat vain 10-20 metrin korkeudelta. Paljon lähemmäksi ei ilmassa olevaa lentokonetta voi päästä.

Vaaratilanteilta ei ole vältytty, sillä esimerkiksi vuonna 2012 ranskalainen teinityttö kiipesi uimarannan ja kiitotien väliselle aidalle seuraamaan lentokoneen nousua. Turbiineista lähtenyt ilmavirta paiskasi tytön pää edellä katukivetykseen ja tämä sai päähänsä syvä haavan – pahemminkin olisi voinut käydä.

Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä

Saudi-Arabiassa, Dammamin kaupungin lähistöllä sijaitseva Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä. Tietenkin kokoa voidaan mitata erilaisissa kategorioissa, mutta puhtaasti pinta-alaltaan tämä kyseinen kenttäalue on omassa luokassaan.

Se on kooltaan 776 neliökilometriä. Toisella sijalla on Denverin kansainvälinen lentokenttä 136 neliökilometrillä. Euroopan suurin lentoasema on Pariisissa sijaitseva Charles de Gaullen kansainvälinen lentokenttä, jolla kokoa on vähän reilu 32 neliökilometriä. Eli Saudi-Arabian ylpeys on valovuosia muita isompi – alaltaan.

Jos Kuningas Fahdin kansainvälinen lentokenttä olisi valtio, niin se olisi pinta-alaltaan vasta 24. pienin. Se peittoaa koollaan muun muassa Maltan, Andorran ja Singaporen. Onko maailman suurin lentokenttä myös isompi kuin naapurivaltio Bahrain? Ehkä, mutta siinä puhutaan vain muutamista neliökilometreistä ja tulos riippuu täysin mittaavasta tahosta.

Koska lääniä on vaikka muille jakaa, on lentokenttäalueella muun muassa moskeija, johon mahtuu tuhansia ihmisiä. Erikoispiirteenä, joskaan ei täysin ainutlaatuista Saudi-Arabiassa, on kuninkaallinen terminaali, joka siis on nimensä mukaisesti varattu vain ja ainoastaan kuningasperheen käyttöön.

Vielä hauska knoppitieto tästä maailman suurimmasta lentokentästä: Vuonna 1999 valmiiksi tullut rakennusprosessi meinasi moneen otteeseen mennä totaalisen puihin, sillä rakentajilla oli jatkuvasti puutetta makeasta vedestä, jota ilman betonia ei pystytä valmistamaan. Ilmeisesti sitä jostain saatiin kuitenkin hankittua.

Lue myös:

• 10 hulluinta syytä, miksi lentokone on joutunut tekemään hätälaskun
• Miksi lentokoneet ovat yleensä valkoisia?
• Miksi uusissakin lentokoneissa on edelleen tuhkakupit vessoissa?

Jo antiikin olympialaisista lähtien urheilijat ovat käyttäneet suoritusta parantavia aineita. Tässä kymmenen uskomatonta dopingselitystä, joita urheilijat ovat käryilleen antaneet.

Urheilusuoritusta parantavia aineita on siis käytetty aina, mutta vasta 1900-luvulla ne ovat tulleet kielletyiksi. Ensimmäinen olympialaisissa kärähtänyt urheilija oli ruotsalainen viisiottelija Hans-Gunnar Liljenvall, joka Meksikossa vuonna 1968 antoi positiivisen näytteen. Kielletty aine oli etanoli. Hän oli kertomansa mukaan ottanut ”muutaman oluen”. Tuo dopingselitys ei varsinaisesti ollut selitys, sillä se oli varmasti totta, joskin ”muutama” saattoi olla vähättelyä. Tuosta kuitenkin alkoi aikakausi, jolle ei loppua ole näkyvissä.

Listafriikki kaivoi nyt esiin kautta aikojen uskomattomimmat ja naurettavimmat tekosyyt sille, miksi verestä tai virtsanäytteestä on löytynyt kiellettyjä aineita. Mielikuvituksen puutteesta näitä urheilijoita ei ainakaan voi syyttää!

Joukkuetta hoidettiin salamaniskun vuoksi

Jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailut pidettiin Saksassa kesällä 2011 ja siellä nähtiin vuosikausiin lajin suurin dopingskandaali. Pohjois-Korean joukkueesta kaksi pelaajaa antoi ensin positiivisen näytteen, minkä jälkeen koko joukkue marssitettiin testattavaksi – joukosta löytyi vielä kolme muutakin anabolisten steroidien käyttäjää.

Pohjois-Korean delegaatio arvasi heti, mistä käryssä oli kyse ja tarjoili Kansainvälisen jalkapalloliiton, Fifan, lääketieteelliselle komitealle ehkäpä historian repäisevimmän dopingselityksen. Steroideja ei missään nimessä käytetty parantamaan suoritusta, vaan kyseistä viittä pelaajaa oli hoidettu niillä.

Näihin huono-onnisiin jalkapalloilijoihin oli nimittäin iskenyt harjoituksissa salama! Iskun aiheuttamia vammoja oli lääkitty perinteisellä kiinalaisella rohdolla: urospuolisen myskihirven anaalirauhasten eritteestä tehdyllä voiteella, joka sisälsi runsaasti kiellettyjä steroideja.

Vaimo ansaitsi hemmottelua

Yhdysvaltalainen pikajuoksija Dennis Mitchell on pikaviestin olympiavoittaja ja maailmanmestari, ja onpa hänellä Barcelonan vuoden 1992 olympialaisista 100 metrin juoksusta henkilökohtainen pronssimitali.

Nämä saavutukset ehtivät tulla ennen vuoden 1998 käryä. Tuolloin Mitchell antoi positiivisen dopingnäytteen, josta löydettiin testosteronia melkoisesti yli sallitun rajan. Urheilija ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan hänellä oli takataskussaan, tai ehkä etutaskussaan, melko päräyttävä dopingselitys.

Hän oli näytteenottoa edeltäneenä päivänä juhlistanut vaimonsa kanssa tämän syntymäpäivää. Juhlinnan lomassa Mitchell oli nauttinut viisi pullollista olutta ja pariskunta oli harrastanut seksiä ”ainakin neljä kertaa”. Se oli väittämän mukaan nostanut hetkellisesti hänen testosteronitasojaan. Mitchell haki hyväksyntää positiiviselle testitulokselleen kertomalla olleensa vain hyvä aviomies: ”…oli hänen syntymäpäivänsä, rouva ansaitsi hemmottelua”.

Joka tapauksessa käry kävi, mutta Yhdysvaltain yleisurheiluliitto osti Mitchellin selityksen. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF ei sen sijaan ollut yhtä ymmärtäväinen ja Mitchell määrättiin kahden vuoden kilpailukieltoon. Myöhemmin hän toimi todistajana massiivisessa Balco-skandaalissa ja paljasti oikeudessa saaneensa aktiiviaikoinaan kasvuhormonia.

Radalla oli ”tunnistamatonta lääketieteellistä jätettä”

Ranskalainen pitkänmatkanjuoksija Fatima Yvelain ansaitsee aplodit, sillä hänen antamansa dopingselitys kuuluu eittämättä puolustuspuheiden aateliin! Yvelain ei ole kansainvälisesti erityisen tunnettu tai menestynyt urheilija, mutta edusti maataan 10 000 metrin juoksussa Sydneyn vuoden 2000 olympialaisissa. Toki parhaina aikoinaan hän voitti Ranskan mestaruuden 5000 metrillä kolmesti peräkkäin. Mutta kun käry kävi, olivat 42-vuotiaan Yvelainin loiston päivät jo historiaa.

Perpignassa, Ranskassa, vuonna 2012 järjestetyn puolimaratonin jälkeen Yvelain antoi positiivisen EPO-näytteen. Erytropoietiini on elimistön luontainen hormoni, joka kiihdyttää punasolutuotantoa, ja se on yksi ”kolmesta suuresta”, kun puhutaan veridopingista.

Yvelainin kehittämä selitys käryn ympärille oli niin röyhkeä ja epätodennäköinen, että hän ilmeisesti uskoi, että kukaan ei arvaisi edes epäillä jonkun keksineen niin käsittämättömän tarinan. Ranskan yleisurheiluliitto ei ollut höynäytettävissä ja Yvelain sai kahden vuoden kilpailukiellon.

Olisiko tämä dopingselitys mennyt sinulle läpi? Joutuiko Yvelain epäoikeudenmukaisen tuomion uhriksi? Päätä itse:

Kilpailupäivänä oli satanut kaatamalla (tämä oli aivan totta) ja kadut lähes lainehtivat vedestä. Yvelain väitti, että vesi oli huuhtonut radalle ”tunnistamatonta lääketieteellistä jätettä”, jonka ”joku oli heittänyt kadun varteen”. Kun hän oli juossut jätteen yli, oli EPOsta saastunutta vettä roiskunut hänen kengistään aina shortseihin asti. Sitten, kun hän oli antanut virtsanäytettä, oli EPOa jotenkin päässyt livahtamaan pissan mukana näytekuppiin.

Liikaa vasikanpaistia

Tšekkiläinen tennispelaaja Petr Korda oli 1990-luvulla yksi maailman parhaista ja nousi vuonna 1998 parhaimmillaan maailmanlistan kakkoseksi. Sittemmin hän on jäänyt unholaan, eikä vähiten dopingkärynsä ja sitä seuranneen selittelyn vuoksi.

Korda jäi vuonna 1998 kiinni dopingista annettuaan positiivisen näytteen Wimbledonin turnauksessa pelatun ottelun jälkeen. Hänen näytteestään löytyi merkkejä nandrolonista, joka on yksi maailman käytetyimmistä anabolisista steroideista. Sitä muodostuu ihmisen elimistössä luontaisesti, mutta sen verran vähän, ettei sitä yleensä havaita veressä. Joten jos nandroloniviisari värähtää, on se selvä merkki kielletyn aineen käytöstä.

Korda ei myöntänyt aineen käyttöä, mutta ei myöskään kieltänyt sen esiintymistä elimistössään. Hän syytti korkeasta pitoisuudesta ruokavaliotaan ja eritoten rakkauttaan vasikanpaistia kohtaan. Kordan mukaan hän söi paljon vasikkaa, ja eritoten sellaisia, joita kasvatetaan steroidien avustuksella. Sitä kautta ainetta oli kertynyt hänen elimistöönsä.

Selitys voisi jopa kuulostaa uskottavalta, paitsi että asiantuntijoiden mukaan Kordan olisi pitänyt syödä kahden vuosikymmenen aikana päivittäin 40 kokonaista vasikkaa, jotta hänen näytteensä lukemat voisivat olla tulosta lihan syömisestä. Tuskin Korda niin suuri vasikanpaistin ystävä oli!?

Kansainvälinen tennisliitto päätti ensin hyväksyä Kordan selityksen, mutta Tšekin tennisliiton asettaman kiellon ja muiden pelaajien painostuksen jälkeen Korda määrättiin lopulta 12 kuukauden mittaiseen pelikieltoon. Hän on tähän päivään saakka pitänyt kiinni syyttömyydestään ja oletettavasti jatkanut vasikanpaistin syömistä.

Suuseksi raskaana olleen vaimon kanssa

Espanjalainen kävelijä Daniel Plaza oli uransa huipulla kotikisoissaan Barcelonan olympialaisissa vuonna 1992. Hän otti 20 kilometrin kävelystä kultaa. Ura jatkui menestyksekkäästi aina vuoteen 1996 asti, jolloin hän antoi Espanjan mestaruuskilpailuissa positiivisen dopingnäytteen. Kielletty aine oli nandroloni, jota jo edellisessä kohdassa käsiteltiin. Plaza ei ollut samalla tavalla innokas lihansyöjä kuin Petr Korda pari vuotta myöhemmin, mutta hänen antamansa dopingselitys aiheutti naurunpyrskähdyksiä ympäri maailman.

Plaza väitti kiven kovaan, että ei missään tilanteessa käyttäisi mitään kiellettyjä aineita, varsinkaan anabolisia steroideja, koska oli aina vastustanut niitä täydestä sydämestään. ”Jotain kummallista on tapahtunut, enkä yhtään tiedä, että mitä”, kommentoi Plaza käryä tuoreeltaan. Mutta tarina muuttuu paremmaksi.

Raskaana olevat naiset tuottavat luontaisesti hieman normaalia enemmän nandrolonia – siltikin mitättömän vähän – ja Plazan vaimo odotti pariskunnalle jälkikasvua juuri dopingrikkeen aikaan. Plaza kertoi, että hän oli tietämättään niellyt kyseistä ainetta antaessaan vaimolleen suuseksiä. BOOM! Siinä kaikkien dopingselitysten äiti – kirjaimellisesti. Ei kuitenkaan kelvannut Espanjan urheiluliiton kurinpitolautakunnalle ja Plaza sai kahden vuoden kilpailukiellon.

Mutta tarina ei lopu siihenkään.

Vuonna 2006 eli kymmenen vuotta käryn jälkeen Espanjan korkein oikeus kumosi Plazan vanhan dopingrikkomuksen ja puhdisti hänen nimensä. Perusteena tähän oli se, että syyttömyyttään alusta asti vannonut Plaza antoi pian ensimmäisen positiivisen testin jälkeen lukuisia lisänäytteitä, joista mistään ei löydetty jäämiä nandrolonista, vaikka kyseisellä aineella kestää normaalisti kolme kuukautta hävitä elimistöstä.

Suutelointi ja muut intiimit puuhat syynä kokaiinikäryihin

Shawnacy ”Shawn” Barber, kanadalainen seiväshyppääjä, voitti lajinsa maailmanmestaruuden vuonna 2015. Valmistautuessaan kovin odotuksin vuoden 2016 olympiakauteen hän jäi Edmontonissa järjestettyjen olympiakarsintojen aikana kiinni kokaiinin käytöstä.

Barber tajusi saman tien, mistä kokaiini oli hänen elimistöönsä päätynyt – tietenkään hän ei ollut sitä tietoisesti itse käyttänyt. Olympiakarsintojen aikana hän oli laittanut netissä toimivalle Craigslist-kauppapaikalle ilmoituksen, jossa etsi seuraa; mainiten vielä erikseen, että naisen ”ei saisi olla huumeidenkäyttäjä tai kantaa mitään tauteja”.

Barber antoi ymmärtää ilmoituksessa, että hakusessa oli nimenomaan ammattilainen; jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Ilmoitus poiki tulosta ja Barner tapasi hotellissa seuralaisen. Kaksikko oli yön aikana läheisessä kanssakäymisessä. Nimettömänä pysynyt nainen on myöhemmin kertonut virallisessa lausunnossa, että ilmoituksen jättäjän toiveiden vastaisesti hänellä oli ollut elimistössään kokaiinia, joka oli sitten siirtynyt erinäisiä reittejä pitkin Barberiin.

Tämä dopingselitys upposi, vaikka Barber menettikin siltä vuodelta Kanadan mestaruuden. Hän pääsi kuitenkin edustamaan maataan Rioon, mutta sijoittui erittäin vaativissa olosuhteissa vasta kymmenenneksi. Tammikuussa 2024 Barber menehtyi kotonaan terveyshuolien värittämän ajanjakson jälkeen. Enempää vain 29-vuotiaana kuolleen Barberin viimeisistä ajoista tai sairasteluista ei ole julkisuuteen kerrottu.

Hieman samanlainen kokaiinikäry kävi ranskalaisella tennispelaaja Richard Gasquet’lla, joka jäi Miamin Masters -turnauksessa vuonna 2009 kiinni kielletyn aineen käytöstä. Gasquet tuomittiin kahden vuoden kilpailukieltoon, josta hän kuitenkin vapautui ankaran oikeustaistelun jälkeen. Miehen hyväksytty dopingselitys oli kokaiinia säännöllisesti käyttänyt tarjoilija, jonka kanssa hän oli testiä edeltäneenä iltana ”suudellut vähintään seitsemän kertaa ja jokainen suudelma oli kestänyt viidestä kymmeneen sekuntia”. Oli muuten suhteellisen tarkkaa dataa illanvietosta!

Joten summa summarum, jos jäät kiinni kokaiinista, niin vetoa intiimiin kanssakäymiseen jonkun huumeiden käyttäjän kanssa. Ja muista pitää kirjaa jokaisesta liikkeestä!

Kummitukset… Joo, kummitukset ovat vastuussa!

Amerikkalaista jalkapalloa NFL-seura New York Jetsissä pelannut Jeremy Kerley jäi marraskuussa 2017 kiinni urheilusuoritusta parantavan aineen käytöstä (ikinä ei paljastettu, mikä tuo kyseinen aine oli) ja hänelle lätkäistiin neljän ottelun pelikielto.

Kerley otti ensin dopingselitysten pohjattomasta pakista esiin sen klassisimman: ”Minulla ei ole aavistustakaan, miten aine on voinut elimistööni päätyä”. Hetken aikaa asiaa pyöriteltyään hän onnistui kuitenkin löytämään syyllisen tai syylliset. Kerley kertoi medialle, että kummitukset olivat jotenkin laittaneet häneen kiellettyä ainetta: ”Täällä on paljon henkiolentoja. En tiedä. Kummitus on vastuussa tästä…”. Selitys tietysti sekin.

Hän myös vannoi selvittävänsä tämän kummituskortin ja aloittavansa asian tiimoilta oman tutkimuksensa – liekö soittanut Haamujengin apuun. Kerleyn tutkimukset eivät kuitenkaan hiljaiselosta päätellen tuottaneet tulosta ja hänen uransakin hiipui lopullisesti käryä seuranneina kuukausina.

Kohdussa sulautunut kaksonen

Arvioiden mukaan syntyvistä lapsista yhdellä kahdeksasta on ollut kohdussa kaksonen, joka on nopeasti yksilönkehityksen alkuvaiheessa sulautunut osaksi eloon jäänyttä sisarusta. Voi myös käydä niin, että äidin keho tuhoaa toisen alkion, mutta siitä siirtyy muutamia soluja jäljelle jäävään kaksoseen. On muutamia muitakin tilanteita, joissa vauva voi syntyä kimeerinä eli sillä on kaksi tai useampi geneettisesti erilaista solukantaa. Näitä henkilöitä ei yleensä erota yhden solukannan ihmisistä mitenkään, koska se ei vaikuta elämään oikeastaan ollenkaan.

Tämän sepustuksen jälkeen päästäänkin itse asiaan, nimittäin yhdysvaltalaiseen kilpapyöräilijään Tyler Hamiltoniin. Hän joutui syyskuussa 2004 Espanjan ympäriajossa yhden etapin voitettuun dopingtestiin, jossa hänen verestään löydettiin merkkejä veritankkauksesta. Hamiltonin suonissa havaittiin virtaavan kahta erityyppistä verta.

Maineikkaan Massachusetts Institute of Technology -yliopiston molekyylibiologian professori David Housman luki lehdestä Hamiltonin kärystä ja otti yhteyttä pyöräilijän isään. Professorin mukaan kimerismi voisi olla mahdollinen selitys positiiviselle dopingtestille, joten Hamilton taustajoukkoineen päätti puolustautua käyttäen sitä syynä poikkeavaan tulokseen.

Hamilton väitti verensä olevan sekoitus hänen ja kohdussa tuhoutuneen kaksosen verta. Selitys ei mennyt läpi ja mies sai kahden vuoden kilpailukiellon.

Hän kuitenkin palasi pyöräilyn pariin, mutta kärähti vuonna 2009 uudemman kerran – silloin anabolisten steroidien käytöstä. Tuolloin syyllinen ei ollut sulautunut kaksonen, vaan steroideja sisältävät masennuslääkkeet.

Myöhemmin Hamilton on paljastanut käyttäneensä lähes kaikkea mahdollista, mitä dopingarsenaalissa on ollut tarjolla, muun muassa veritankkausta, EPOa ja testosteronia. Hän on myös kertonut, että ei ota ensimmäisen dopingkäryn selittelystä syytä niskoilleen, vaan osoitti sormella idean esittänyttä tutkijaa: ”Media vain lähti mukaan ajatukseen, että kimerismi voisi olla syy kahteen erilaiseen veriryhmään. Se oli toki yksi mahdollinen skenaario positiiviseen tulokseen. En kuitenkaan koskaan tankannut muiden verellä, vain omallani, joten tuon testin tulos on minulle edelleen mysteeri”.

Viimeisen päälle suunniteltu huijaus

Elokuussa 2012 baseball-pelaaja Melky Cabrera määrättiin sivuun 50 pelin ajaksi, sillä hän oli antanut dopingnäytteen, jossa oli havaittavissa huomattavasti sallittua enemmän testosteronia. MLB- seura San Francisco Giantsissa tuolloin pelannut Cabrera ei kuitenkaan hyväksynyt pelikieltoaan, vaan teki kaikkensa todistaakseen viattomuutensa. Hän kertoi tilanneensa eräästä nettikaupasta lisäravinteita, joissa oli täytynyt olla mukana kiellettyjä aineita.

Sellaista nettikauppaa ei kuitenkaan ollut olemassakaan, joten Cabrera maksoi avustajiensa välityksellä Juan Nunezille 10 000 dollaria, jotta tämä loisi kärähtäneelle pelaajalle uskottavan peitetarinan. Tekaistulle yritykselle tehtiin nettisivut ja sinne keksittiin myytäviä tuotteita. Cabreran ja yrityksen välille rakennettiin myös mittava sähköpostikeskustelu ja kaikki oli hiottu toimitusilmoituksia myöten viimeisen päälle kuntoon.

Ongelmaksi muodostui lopulta Cabreran kannalta se, että FBI kiinnostui kiellettyjä aineita tuotteisiinsa tunkevasta nettikaupasta. Liittovaltion poliisi jäljitti sivuston melko nopeasti Cabreraan ja miehen 50 ottelua kestänyt pelikielto jäi voimaan.

Kolaroinnin seurauksena reisissä oli paljon verta

Veritankkaus on vuosien mittaan paljastunut olleen kilpapyöräilyssä ainakin ennen (ja ehkä edelleen) elinehto menestymiselle, koska kaikki tekivät sitä.

Kazakstanilainen Aleksandr Vinokurov antoi vuoden 2007 Ranskan ympäriajon aikana positiivisen dopingnäytteen: hänen veressään havaittiin merkkejä veritankkauksesta ja nimenomaan verensiirrosta. Näytteessä oli kahta erilaista verityyppiä. Tilanne oli sama kuin Tyler Hamiltonilla muutama vuosi aiemmin. Vinokurov ei kuitenkaan syyttänyt tuloksesta kadonnutta kaksosta, vaikka hänen antamansa dopingselitys oli vähintääkin yhtä kummallinen.

Vinokurov oli kaatunut pahasti eräällä etapilla, mutta oli ruhjeista huolimatta kyennyt jatkamaan kilpailua. Tuohon kaatumiseen kuitenkin palattiin positiivisen dopingtestin jälkeen. Vinokurov kertoi keskustelleensa tilanteesta joukkueensa lääkäreiden kanssa ja nämä olivat olleet sitä mieltä, että kaatumisen seurauksena Vinokurovin reisiin oli pakkautunut niin paljon verta, että se oli saanut aikaan järjettömän suuren kasvun punasolujen määrässä. Tässä ei kenenkään tarvi olla mikään lääketieteen tohtori, että selityksestä haistaa palaneen käryä.

Ehkäpä suurin ongelma tässä tekaistussa tarinassa oli se, että Vinokurovin testitulos viittasi nimenomaan homologiseen veritankkaukseen, eli sellaiseen, jossa lisäveri saadaan ulkopuoliselta luovuttajalta. Mistä sitä oli kaatumisen yhteydessä päätynyt pussikaupalla elimistöön? Näin jälkikäteen ajateltuna homma olisi kannattanut viedä kunnolla päätyyn saakka ja väittää, että kaatumisessa jonkun kilpakumppanin verta oli päässyt valumaan haavojen kautta Vinokurovin verenkiertoon. Mielestäni täysin hukattu mahdollisuus, vai mitä?

No, Astana-talli seisoi aluksi täysin Vinokurovin ja tämän selitysten takana, kunnes toinenkin joukkueen urheilija, Andrei Kashechkin, jäi kiinni samaisen metodin käyttämisestä. Molemmat miehet erotettiin tallista. Vinokurov ilmoitti kahden vuoden kilpailukiellon saatuaan lopettavansa uransa, mutta palasi kuitenkin tuomion kärsittyään radoille kesällä 2009 – ja takaisin Astanan riveihin.

Kesällä 2011 Vinokurov ilmoitti jälleen jäävänsä eläkkeelle, sillä hän kaatui Ranskan ympäriajossa pahasti ja mursi rytäkässä reisiluunsa. Hän kuitenkin pyörsi päätöksensä ja kuntoutui maagisesti seuraavan vuoden Lontoon olympialaisiin, joissa hän voitti maantieajossa kultaa.

Lue myös:

• Espanjan koripalloilijat esittivät paralympialaisissa olevansa kehitysvammaisia: Top 10 urheilun pahimmat huijarit – osa 2
• 10 uskomatonta Wikipedia-huijausta, jotka ehtivät levitä kenenkään epäilemättä

Kaikki ihmiset valehtelevat ja vielä suhteellisen paljon; siksi se onkin hyvin kiehtova aihe. Listafriikki tarjoilee nyt kymmenen mielenkiintoista totuutta valehtelusta.

Valehtelun uskotaan nykyisen tutkimustiedon mukaan alkaneen hyvin pian puhekyvyn kehittymisen jälkeen. Puhekyky taas on asiantuntijasta riippuen kehittynyt 50 000 – 2 miljoonaa vuotta sitten, joten haarukka on suhteellisen laaja. Valehtelun uskotaan kehittyneen, koska se on ollut väkivaltaista yhteenottoa helpompi tapa saada haluamansa. Vähän kuin nykypäivänä: pyramidihuijaus on kätevämpi tapa varastaa rahaa kuin pankin ryöstäminen.

Me kaikki valehtelemme. Tutkimusten mukaan vähintään kerran päivässä ja valehteleminen opitaan noin kaksivuotiaana. Useimmat valheista ovat pieniä lipsautuksia eikä niistä aiheudu mitään pahaa, mutta valehtelulla voi olla myös äärimmäisiä seuraamuksia.

Listalla tutustumme muun muassa valheenpaljastimiin ja totuusseerumiin sekä yritämme saada selville, miten valehtelijan voi tunnistaa.

Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi kiinnostavaa faktaa valehtelusta voit lukea tästä:

10 huippukiinnostavaa totuutta valehtelusta – osa 1

Viehättävälle henkilölle on vaikein valehdella

Ensimmäinen mittava tutkimus puoleensavetävyyden vaikutuksesta valehteluun julkaistiin vuonna 1985, mutta tulokset pätevät edelleen. Virginian yliopiston psykologian laitoksella apulaisprofessorina toimineen Bella DePaulon johtamassa tutkimuksessa ei paneuduttu vakavien rikosten, kuten murhien, yhteydessä tapahtuvaan valehteluun vaan harmittomampiin valkoisiin valheisiin.

Tutkimukseen osallistujia pyydettiin teeskentelemään olevansa keskustelukumppanin kanssa samaa mieltä asioista, jotka eivät oikeasti käyneet yksiin heidän mielipiteidensä kanssa.

Toisessa koeasettelussa osallistujia pyydettiin esittämään olevansa eri mieltä asioista, joista he itse asiassa olivat keskustelukumppanin kanssa yhtä mieltä. Näitä huijauksia kutsuttiin mielisteleväksi ja ei-mielisteleväksi valehteluksi.

Tutkimusryhmä sai kasaan mielenkiintoisia tuloksia. Mielistelevät valheet oli keskimäärin helpompi havaita, mikä käy yksiin sen kanssa, että todellisia negatiivisia tunteita on hankala peitellä. Vastakkaisen sukupuolen edustajalle (tuolloin mentiin vielä vanhanaikaisella olettamuksella, että tytöt tykkää vain pojista ja pojat tykkää vain tytöistä) vakuuttavasti valehtelu oli hatarampaa. Lisäksi selvisi, että valheesta jäi helpommin kiinni, kun sellaisen esitti omasta mielestä viehättävälle henkilölle.

Kiinnostavaa on myös se, millä tavalla valheen vastaanottaja huomasi valehtelun. Mielistelevät valheet paljastuivat visuaalisten vihjeiden, muun muassa kasvojen ilmeiden, kautta. Mutta mitä puoleensavetävämpi keskustelukumppani oli kyseessä, sitä useammin valehtelijan paljasti äänensävy.

Pakko mainita vielä loppuun, että myös täyttä totta puhuvassa kontrolliryhmässä havaittiin, että ihmiset vaikuttivat vähemmän vilpittömiltä silloin, kun keskustelua käytiin puoleensavetävän henkilön kanssa. Ihastuminen siis vetää täysin pasmat sekaisin – minkä toteamiseen ei sinällään tarvita tieteellisiä tutkimuksia.

Miehet ja naiset valehtelevat yhtä paljon, mutta eri syistä

Massachusettsin yliopiston psykologian ja neurotieteen laitoksen professori Robert Feldman on tutkinut uransa aikana paljon valehtelemista ja hänen tutkimuksensa ovat paljastaneet monia melko hätkähdyttäviä asioita ihmisten välisestä kanssakäymisestä.

Feldmanin tutkimusten perusteella noin 60 prosenttia ihmisistä valehtelee tavallisen 10 minuuttia kestävän keskustelun aikana esimerkiksi työpaikalla. Keskimäärin tuossa ajassa ilmoille pääsee kahdesta kolmeen valetta. Kokeessa seuratut henkilöt eivät uskoneet tuloksia todeksi ja tajusivat omat valheensa vasta katsoessaan nauhoitettuja keskusteluja jälkeenpäin.

Ihmiset valehtelevat arkipäiväisissä keskusteluissa vaikuttaakseen miellyttävämmiltä ja osaavammilta. Voisi kuvitella, että näin tapahtuu lähinnä työelämässä ja hyvänpäiväntuttujen kanssa, mutta täysin sama pätee kommunikointiin perheen ja ystävien keskuudessa.

Sekä miehet että naiset valehtelevat Feldmanin tutkimusten mukaan yhtä paljon (eli paljon), mutta syyssä on eroa: ”Naiset valehtelevat todennäköisemmin saadakseen keskustelukumppanin tuntemaan olonsa hyväksi, ja miehet taas kertovat valheita antaakseen itsestään paremman kuvan”.

Valehtelijat huijaavat myös itseään

Myös itselleen voi valehdella, ja vielä uskottavasti. Elämässä tulee joskus vastaan tilanteita, joissa itselleen voi ja pitää uskotella, että ei ole mitään hätää – vaikka oikeasti olisikin hätä. Päänsisäinen vakuuttelu rauhoittaa.

Mutta nyt puhutaan kuitenkin suoranaisesta itselleen valehtelusta.

Harvard Business School -kauppakorkeakoulussa tehtiin vuonna 2011 tutkimus, jossa opiskelijoiden annettiin luntata matematiikan kokeessa. Koepaperin alareunassa oli oikeat vastaukset. Kokeet tarkistettiin ja vähemmän yllättäen aika moni sai todella hyvän arvosanan. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa samojen opiskelijoiden tuli arvioida itse etukäteen, miten he tulisivat suoriutumaan toisessa tentissä, jossa vastauksia ei olisi tarjolla.

Ensimmäisessä kokeessa luntanneet arvioivat järjestään omat matemaattiset kykynsä reippaasti yläkanttiin. He siis tekivät päätelmät omista taidoistaan perustuen edelliseen erinomaiseen tenttitulokseen, vaikka tiesivät sen olleen huijauksen ansiota.

Ihmismieli on NIIN kiehtova!

Totuusseerumi ei estä valehtelemista

Natriumtiopentaali on varsin monikäyttöinen aine erilaisina määrinä annosteltuna. Sitä käytetään nukutusaineena sekä ihmisille että elämille, sillä saadaan keskeytettyä epileptinen kohtaus, sillä hoidetaan fobioita ja kyetään palauttamaan torjuttuja muistoja traumaattisista kokemuksista. Yhdysvalloissa natriumtiopentaali on osa teloituksissa käytettävää lääkecocktailia, ja Belgiassa ja Alankomaissa sitä käytetään eutanasiassa.

Natriumtiopentaali on myös totuusseerumi.

Elokuvissa kuulusteltavaan ruiskutetaan totuusseerumia, joka kirvoittaa kielenkannat. Tosielämä harvoin on elokuvien kaltaista, mikä pitää paikkansa myös totuusseerumin kohdalla. Toki natriumtiopentaalia ja muita samalla tavalla vaikuttavia aineita on käytetty poliisitutkimuksissa ja muun muassa CIA:n MK-ULTRA-ohjelmassa (varmasti myös monen muunkin maan tiedustelu- ja turvallisuuspalveluissa). Totuusseerumissa on vain yksi perustavaa laatua oleva vika: se ei pakota ihmistä kertomaan totuutta.

Pienissä määrin annosteltuna totuusseerumi vaikuttaa aivoihin siten, että ajatuksista ja niiden ilmaisemisesta puuttuu kokonaan suodatin. Natriumtiopentaali saa kyllä puhumaan, mutta ei missään nimessä estä valehtelua. Puhetulvassa on sekaisin totuutta ja fantasiaa, valemuistoja ja faktoja, joten sen avulla ei ketään saada ainakaan länsimaissa tuomittua.

Keskivertoihminen tunnistaa vain noin puolet hänelle kerrotuista valheista

Monet kuvittelevat olevansa todella hyviä tunnistamaan valehtelun, mutta todellisuudessa keskivertoihminen huomaa vain noin 50 prosenttia hänelle kerrotuista valheista. Voimme kiinnittää huomiota puhujan kehonkieleen ja päätellä katsekontaktin välttelystä tai hermostuneisuudesta, että nyt tuo henkilö suoltaa pelkkää palturia.

Nämä merkit, jotka meidät on opetettu yhdistämään valehteluun, eivät pidä ollenkaan paikkaansa: täyttä totta puhuva voi olla silminnähden jännittynyt ja toisaalta valehtelija voi olla hyvin vakuuttava ja rauhallinen.

Kuinka monesti olet lukenut erinäisistä lähteistä, että yläoikealle katsova ihminen valehtelee? Tämä oli pitkään myös asiantuntijoiden teoria, joka perustui uskomukselle, että oikeakätinen ihminen katsoo oikealle kuvitellessaan asioita ja vasenkätisillä päinvastoin. Lähes yhtä monessa ”näin tunnistat valehtelijan” -artikkelissa on väitetty vasemmalle vilkuilun olevan varma merkki valehtelusta.

Kumpikaan ”tieto” ei pidä paikkaansa; niitä ei ole voitu tieteellisesti todistaa.

Silmiin kuitenkin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä olivat ne sitten sielun peili tai eivät, niin niistä löytyvät parhaat vihjeet valehtelijan käräyttämiseen.

Tahdosta riippumaton pupillirefleksi voi kertoa jotain: tutkimuksissa on havaittu, että valehdellessa pupilleilla on tapana laajentua, mutta ei kuitenkaan aina. Pupillit voivat laajentua myös huumausaineista johtuen tai väsyneenä tai esimerkiksi silloin, kun katsoo henkilöä, jota kohtaan tuntee seksuaalista vetovoimaa. Joten siitä voi lähteä arpomaan!

Mutta kuten sanottua: avain valehtelun huomaamiseen piilee silmissä. Tämä on tullut esille, kun joitakin vuosia sitten Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Isossa-Britanniassa käytiin kiivasta keskustelua siitä, voivatko musliminaiset käyttää todistajanaitiossa niqab-huivia, joka peittää kasvot silmiä lukuun ottamatta.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että valhe on itse asiassa helpompi huomata silloin, kun muut ilmeet eivät vaikuta arviointiin. Jotain paljastavaa silmissä siis on.

Lue myös:

• Top 10 maailman historian julmimmat ihmiskokeet
• Tehostettu kuulustelu: 10 kidutuskeinoa, joita CIA on käyttänyt
• 10 huippukiinnostavaa totuutta valehtelusta – osa 1

Valehteleminen on äärimmäisen kiehtova aihe, koska kaikki ihmiset valehtelevat ja vielä suhteellisen paljon. Listafriikki sukeltaa nyt valehtelun maailmaan kymmenen faktan verran.

Tutkijoiden mukaan ihmiset alkoivat kertoa valheita hyvin pian puhekyvyn kehittymisen jälkeen. Se taas on asiantuntijasta riippuen kehittynyt 50 000 – 2 miljoonaa vuotta sitten, joten haarukka on suhteellisen laaja. Valehtelun uskotaan kehittyneen, koska se on ollut väkivaltaista yhteenottoa helpompi tapa saada haluamansa. Vähän kuin nykypäivänä: pyramidihuijaus on kätevämpi tapa varastaa rahaa kuin pankin ryöstäminen.

Me kaikki valehtelemme. Tutkimusten mukaan vähintään kerran päivässä ja valehtelun ”jalo” taito opitaan noin kaksivuotiaana. Useimmat valheista ovat pieniä lipsautuksia eikä niistä aiheudu mitään pahaa, mutta valehtelulla voi olla myös äärimmäisiä seuraamuksia.

Listalla tutustumme muun muassa valheenpaljastimiin ja totuusseerumiin sekä yritämme saada selville, miten valehtelijan voi tunnistaa.

Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi kiinnostavaa faktaa valehtelusta voit lukea tästä:

Miehet ja naiset valehtelevat yhtä paljon, mutta eri syistä: 10 totuutta valehtelusta

Valheenpaljastin ei saa pätevää valehtelijaa nalkkiin

Vaikka valheenpaljastustestien tulokset voivat joissain oikeusaleissa olla käypää todistusaineistoa, on ajan mittaan tullut hyvin selväksi, että testilaitetta on suhteellisen helppo huijata. Ei siis varmaan sinun tai minun tältä istumalta, mutta asiansa osaava henkilö, oli kyseessä sitten vaikkapa psykopaatti tai vakooja, pystyy kontrolloimaan kehoaan ja huijaamaan laitetta satanolla.

Pohjimmiltaan kaikki perinteiset valheenpaljastimet mittaavat kehon stressireaktioita ja hermostuneisuutta, joten hyvällä paineensietokyvyllä pääsee jo pitkälle.

Toki laitteita kehitetään koko ajan ja uusimmissa valjeenpaljastuslaitteissa on muun muassa useampi kamera, jotka seuraavat ilmeitä ja jopa yksittäisiä kasvojen verisuonia. Kinkkisimmät havaittavat ovat niin sanotut mikroilmeet, jotka jäävät ihmissilmältä näkemättä, mutta jotka edistyneillä järjestelmillä saadaan taltioitua.

Tällaisellakin menetelmällä tarkkuus on vain noin 70 prosentin luokkaa, mutta niitä on jo käytössä muun muassa lentokentillä, joissa rajavirkailijan kysymyksiin valheeellisesti vastaavista voidaan napata epäilyttävät henkilöt tarkempiin kuulusteluihin. Palataan paljastaviin mikroilmeisiin hieman myöhemmin.

Aivokuvantamiseenkin perustuvaa valheenpaljastinta voi huijata

Voiko tosiaan olla niin, että kaikella nykyään olemassa olevalla teknologialla ei ole tapaa selvittää kiistatta, valehteleeko joku vai ei. Voisiko toiminnallista magneettikuvausta (fMRI) käyttää, kun sillä kyetään reaaliaikaisesti seuraamaan aivojen eri alueiden aktiivisuutta mittaamalla happipitoisuuksien muutoksia? Ja kaikessa yksinkertaisuudessa: kokeiltu on, ei toimi.

Oletuksen mukaan ihmisen aivojen eri alueiden pitäisi olla huomattavasti aktiivisemmat hänen valehdellessaan, koska silloin joutuu keksimään asioita. Tutkimuksissa on todettu, että näin tosiaan on, ja eräässä kokeessa valehtelu kyettiin havaitsemaan sataprosenttisesti. Ongelma numero yksi on kuitenkin se, että esimerkiksi psykopaatin aivot toimivat eri tavalla kuin terveen henkilön. Ongelma numero kaksi on huijaaminen.

Kaikissa valheenpaljastustesteissä, myös aivojen kuvantamisessa, laitteet on kalibroitava kunkin testattavan mukaan. Se tehdään kysymällä sellaisia merkityksettömiä kontrollikysymyksiä, jotka eivät herätä tunteita. Jos koehenkilö kuitenkin aiheutti itselleen kipua, esimerkiksi kieleensä puremalla, aktivoituivat aivojen stressikeskukset samalla tavalla kuin valehdellessa. Tällöin ”oikeiden” kysymysten aikana tapahtuvaa, valehtelusta johtuvaa aktiivisuuden lisääntymistä ei voida erottaa kontrollikysymysten vasteesta.

Ja jos kivun tuottaminen ei houkuttele, niin varpaiden, sormien tai pään heiluttelu tuottivat saman tuloksen. Täysin huomaamaton tapa on tietysti keksiä tarinoita päässään tai ratkoa mielessään vaikeita matemaattisia tehtäviä, kun testaaja varmistaa sinun omaa nimeäsi.

Aitojen tunteiden peittely on hankalaa

Kuten äskeisessä kohdassa todettiin, ei millään teknologialla ole mahdollista saada valehtelijaa sataprosenttisesti kiinni. Palataan nyt niihin jo mainittuihin mikroilmeisiin.

Taitava valehtelija osaa hallita ilmeitään, mutta mikroilmeet ovat tahattomia ja lyhtkestoisia ilmeitä, joita on äärimmäisen vaikea peittää. Ne kestävät vain sekunnin murto-osia ja ilmaisevat ihmiskunnalle universaaleja tunteita kuten inhoa, pelkoa, surua ja onnellisuutta. Mikroilmeitä esiintyy kasvoilla silloin, kun ihminen pyrkii peittelemään sitä, mitä hän oikeasti tuntee.

Brittiläisen Kolumbian yliopistossa vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että 100 prosentilla koehenkilöistä aito tunne välähti koesarjan aikana kasvoilla vähintään kerran. Vaikka lipsahdus voi lyhimmillään kestää vain neljä sekunnin sadasosaa, pystytään muutos havainnoimaan huippukameroiden ja muun teknologian avulla. Negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja pelkoa, oli vaikeampi peitellä kuin positiivisia. Mikroilmeet pilkahtivat tällöin helpommin näkyviin.

Laboratorio-olosuhteissa tehdyssä tutkimuksessa on tietysti omat rajoitteensa; on mahdollista, että koehenkilöt eivät esimerkiksi ole yhtä motivoituneita valehtelemaan uskottavasti, kun valheilla ole seuraamuksia.

Niinpä sama kanadalainen tutkimusryhmä teki vuonna 2012 kattavan analyysin, jossa tutkittiin 78 kansainvälistä katoamistapausta. Kun kadonneiden läheiset olivat televisiossa puhumassa ja vetosivat mahdollisiin kidnappaajiin tai murhaajiin omaistensa kohtaloiden selvittämiseksi, tallensi tutkimusryhmä kasvojen ilmeitä 30 kuvaa sekunnissa.

Noin puolessa näistä tapauksista murheen murtamina esiintyneet läheiset oli myöhemmin todettu syyllisiksi ja tuomittu kyseisen henkilön murhasta. Tämä oli nähtävissä myös tutkimusryhmän analyysissä. Teeskennellyn surun seasta ”vuoti” esiin iloisia mikroilmeitä.

Ihmiset valehtelevat enemmän kirjoittaessaan

Ei ehkä ole mitenkään yllättävää, että ihmiset valehtelevat kirjoittaessaan paljon enemmän kuin kasvotusten. Mutta ei ole yhdentekevää, millä alustalla keskustelua käydään. Nyrkkisäännöksi käy: mitä kauempana toinen osapuoli on, fyysisesti tai ajatusten tasolla, sitä helpompaa on valehtelu.

Massachusettsin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa koehenkilöt valehtelivat kasvotusten käytyyn keskusteluun verrattuna kolme kertaa enemmän käyttäessään pikaviestimiä. Sähköpostissa valehtelun määrä oli jopa viisinkertainen.

Sähköpostin välityksellä eleet, ilmeet ja spontaanit reaktiot eivät välity, joten valehtelijan ei tarvi olla huolissaan kiinnijäämisestä. Reaaliaikaisen keskustelun mahdollistavissa pikaviestimissä keskustelun osapuolten välillä on myös etäisyyttä, mutta harkinta-aikaa ei ole samalla tavalla.

Valehtelu on harjoittelulaji

Kuten niin monessa muussakin asiassa, myös valehtelussa harjoitus tekee mestarin. Mitä enemmän valehtelee, sitä taitavammaksi siinä tulee. Valheet myös kasvavat: mitä enemmän niitä ruokkii, sitä isompia niistä tulee.

Jos ihminen valehtelee jatkuvasti, alkavat aivot sopeutua siihen. Muutos aivoissa on konkreettista eli sarjavalehtelija ei vain harjaannu palturin puhumisessa, vaan aivot eivät vain enää reagoi samalla tavalla.

Satunnaisesti valehtelevan mantelitumakkeet, jotka ovat aivojen tärkeitä tunnekeskuksia, aktivoituvat valehdeltaessa ja sen vuoksi epärehellisyydestä tulee huono omatunto. Toiminnallisella magneettikuvauksella on voitu havaita, että jatkuvasti valehtelevan mantelitumakkeissa ei tapahdu samanlaista aktivoitumista.

Tunnekeskus kyllä edelleen tietää, kun suusta pääsee ulos epätotuuksia tai jos esimerkiksi jättää tuloja ilmoittamatta verottajalle. Mantelitumake ei kuitenkaan ole enää niin herkkä, sillä valehteleminen on sille ”normijuttu”, joten syyllisyyden tunteen laukaisevia sähköimpulsseja ei muodostu eikä tarvittavia hormoneja erity. Se on biologiaa. Samasta syystä valehtelijan valheiden mittakaava kasvaa, kun tunnereaktion laukeamisen kynnys aivoissa kohoaa.

Lue myös:

• Miksi ihminen on ainoa eläin joka itkee? 10 faktaa itkemisestä ja kyynelistä
• 10 yllättävää psykologista syytä rakastumiselle

Meillä Suomessa tippiä ei esimerkiksi ravintolassa tai kampaajalla jätetä, joten maailmalla tippauskulttuuri voi hämmentää ja jännittää. Tällä listalla otetaan katsaus uskomattomiin tippaustarinoihin – yksi työpäivä voi muuttaa jopa koko elämän.

Yleisesti ottaen voitaneen sanoa, että palvelualoilla työskentelevät haluavat tippauksen tapahtuvan vain yhdellä tavalla: rahalla. Oli se sitten käteisellä tai kortilla, niin ainoa hyväksyttävä tippaus tehdään rahalla. Piste.

Kuittiin kirjoitetut tsemppaavat mietelauseet tai kiitokset hyvästä palvelusta eivät lämmitä, jos niiden seurana ei ole konkreettista juomarahaa. Se voi tuntua tippauskulttuurin tottumattomalle asiakkaalle tylyltä ja kiittämättömältä ajatustavalta tarjoilijan osalta, mutta asia on juuri päinvastoin: tällaisessa tilanteessa asiakas on paha.

Listalla tutustutaan kuitenkin muutamaan tapaukseen, joissa tippaus tehtiin muulla kuin rahalla, mutta asia kääntyi kaikkien voitoksi, kirjaimellisesti. Listafriikki ei ottanut mukaan tarinoita, jollaisia netti on pullollaan: ihmiset jättävät suuria tippejä ja kuvaavat tapahtuman sosiaaliseen mediaan jaettavaksi. Kyllä, he antavat tarjoilijalle oikeasti rahaa, mutta samalla tippaus tuo rutosti julkisuutta ja mikä tärkeintä, seuraajia.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset uskomattomat tippaukset voit lukea tästä:

Viimeisistä toiveista Hollywood-leffan arvoiseen tapaukseen: 10 uskomatonta tippaustarinaa – osa 1

Ajattelemattoman letkautuksen paikkailua

Yhdysvaltalaisen ammattigolfaajan Anthony Kimin ura oli reipas vuosikymmen sitten huimassa nousukiidossa, mutta osaltaan loukkaantumisten ja isojen leikkausten vuoksi nykyisin nelikymppistä miestä ei ole useisiin vuosiin nähty viheriöllä tositoimissa.

Kimin entinen valmentaja Adam Schriber on kuitenkin hiljattain muistellut silloisen suojattinsa loiston päiviä ja erityisesti erästä tapausta vuodelta 2008. Kim oli tuolla kaudella voittanut kaksi suurta turnausta ja oli tienannut palkintorahoja mukavat 4,7 miljoonaa dollaria.

Schriber ja Kim olivat menneet Palm Desertin kaupungissa sijaitsevaan California Pizza Kitchen -ravintolaan juhlimaan loistavasti sujunutta kautta. Heidän tarjoilijanaan oli toiminut nuori, raskaana ollut nainen, jolle Kim oli puolihuolimattomasti kommentoinut, että ”aviomiehesikin on varmasti innoissaan tulevasta perheenlisäyksestä”. Tarjoilijan reaktio oli odottamaton: hän murtui itkemään ja selitti, että poikaystävä oli itse asiassa juuri jättänyt hänet. Auts! Kim oli ollut kovin pahoillaan ajattelemattomasta lausahduksestaan.

Useita kuukausia myöhemmin Kim ja Schriber menivät illalliselle samaiseen ravintolaan ja kyseinen tarjoilija sattui olemaan silloinkin työvuorossa. Hän syöksyi salamana Kimin luo, näytti tälle kuvia vauvastaan ja antoi jättimäisen halauksen. Schriber kysyi suojatiltaan, mistä ihmeestä oikein oli kyse.

”Muistatko, kun päästin viimeksi massiivisen sammakon suustani?”, kuului Kimin vastaus. Totta kai Schriber muisti kiusallisen tilanteen. Köyhistä oloista maailmanhuipulle ja suuriin tienesteihin noussut Kim oli paljastanut vasta silloin, että tarjoilijan tuttavallisuuden takana saattoi olla edellisellä käynnillä jätetty mehevä tippi: ”Jätin hänelle joko 10 000 tai 20 000 dollaria, en tarkasti muista kummanko summan.”.

Viimeisen toiveen kunnioittaminen

Yhdysvaltalainen Aaron Collins kunnioitti suuresti palvelualoilla työskenteleviä ja arvosti heidän työtään. Hän oli itse nuorempana työskennellyt pitseriassa ja hänen paras ystävänsä oli raatanut niska limassa tarjoilijana pystyäkseen maksamaan yliopiston kalliit lukukausimaksut.

Lexingtonissa, Kentuckyn osavaltiossa, asuneen Collinsin tuntema sympatia oli niin vahvaa, että hän teki nuoresta iästään huolimatta testamentin, jossa hän antoi ohjeita omaisuutensa, kuten moottoripyöränsä kohtalosta. Hän myös pyysi perhettään antamaan rahaa kodittomalle, ja viimeisenä toiveena: jättämään johonkin pitseriaan suuren, 500 dollarin tipin.

Valitettavasti Collins menehtyi täysin yllättäen vuonna 2012 vasta 30-vuotiaana. Hän ei ollut jättänyt perheelleen rahaa viimeistä toivetta varten, joten veli  Seth Collins laittoi pystyyn nettisivun, jolla kerättiin lahjoituksia pyynnön toteuttamiseksi. Seth ei osannut villeimmissä kuvitelmissaankaan arvata, minkälainen lahjoitusten vyöry siitä seurasi. Kolmen viikon sisällä rahaa oli tullut 48 000 dollaria, eikä loppua ollut näkyvissä.

Okei, nyt poiketaan alun lupauksesta, jossa puhuttiin tippaamisen kuvaamisesta, mutta tässä kohtaa poikkeus varmasti sallitaan. Collinsin perhe kuvasi jokaisen tippauksen, joka Aaronin muistoa kunnioittaen tehtiin. Ne ovat kaikki nähtävissä Sethin YouTube-kanavalla. Ravintolat valittiin täysin sattumanvaraisesti ja tarjoilija sai massiivisen tipin palvelun laadusta riippumatta.

Kiitos lounaasta, osta itsellesi auto

Greg Rubar oli työskennellyt Houstonissa, Yhdysvalloissa, sijaitsevassa D’Amicos’s Italian Market Café -ravintolassa 16 vuoden ajan, kun hän eräänä tavallisena iltana sai 5000 dollarin tipin. Se todella tuli tarpeeseen. Vielä tapahtuma-aikaan, vuonna 2013, teksasilaisten tarjoilijoiden minimituntipalkka oli 2,13 dollaria. Ja vaikka minimipalkka nykypäivänä on parempi, niin monessa maassa tippaaminen on välttämätöntä, jotta työntekijät pääsevät lähellekään inhimillistä palkkaa.

Rubar oli viimeisen kahdeksan vuoden aikana tarjoillut lukemattomia kertoja eräälle tietylle pariskunnalle, ja kanta-asiakkaista oli tullut jos ei nyt ystäviä niin ainakin hyviä tuttuja. Sitten tuona kyseisenä lauantaina, laskun maksamisen tultua ajankohtaiseksi, asiakkaat antoivat hänelle 50 kappaletta 100 dollarin seteleitä ja sanoivat: ”Tulemme edelleen lounaalle, mutta emme aio antaa hetkeen aikaan tippiä. Nämä rahat ovat sinulle; käy ostamassa itsellesi auto.”.

Kehotus ostaa uusi auto ei ollut tuulesta temmattu, sillä pariskunta tiesi Rubarin vanhan kulkupelin tuhoutuneen rajussa myrskyssä muutamia viikkoja aikaisemmin. Päästääkseen töihin Rubar oli joutunut käyttämään taksia sekä lainaamaan ravintolan pitopalveluun tarkoitettua pakettiautoa.

Rubar yritti antaa rahat takaisin asiakkaille, jotka ovat pyytäneet pysyä nimettöminä, mutta he kieltäytyivät ja vaativat miestä hankkimaan itselleen auton.

Jättitipin voi saada myös Suomessa, jos oikeanlainen asiakas osuu kohdalle

Yhdistyneisiin Arabiemiirikuntiin kuuluvan Ras al-Khaimahin hallitsijasuvun jäsen šeikki Muhammad Al Qasimi vieraili Suomessa elokuussa 2016. Hän oli keskustelemassa maidemme mahdollisista yhteistyökuvioista ja tokihan reissun aikana oli käytävä syömässä.

Al Qasimi suuntasi seurueineen helsinkiläiseen Hook-ravintolaan ja nautti siellä hampurilasaterian, jäävettä ja tietenkin kanansiipiä. Šeikin lasku oli illan päätteeksi 46,10 euroa, jonka päälle tarjoilija Veera Jokelainen arvasi saavansa tippiä – näin yleensä käy, kun ravintolassa asioi ulkomaalaisia. Iltasanomille antamassaan haastattelussa Jokelainen kertoi päätelleensä herran asustuksesta, että kyseessä oli joku tärkeä henkilö, mutta ei hän ollut osannut ajatellakaan, että palvelee kuninkaallista.

Kun Jokelainen näki kuitissa luottokortilla maksetun tipin, oli hänen pakko hieraista silmiään ja tarkistaa summa muutamaan otteeseen: Al Qasimi oli tipannut 900 euroa. Se oli heittämällä suurin tippi, jonka Jokelainen oli pitkän tarjoilijan uransa aikana saanut.

Jokelainen ei ottanut onnistuneesta vierailusta kunniaa vain itselleen, vaan kertoi sen olleen koko henkilökunnan ansiota, ja siksi jättimäinen tippi meni koko porukan yhteiseen virkistysrahastoon.

Suuri tippi ei ollutkaan vahinko

Cranstonin kaupungissa Uncle Tony’s Pizza and Pasta -ravintolassa 15 vuotta tarjoilijana työskennellyt Kristen Ruggiero ei ollut uskoa silmiään, kun hän meni tyhjäämään asiakkaidensa pöytää vuonna 2011. Pizzaa, salaattia ja kannullisen olutta tilanneen pariskunnan lasku oli ollut 42 dollarin luokkaa, mistä kymppi olisi jo erinomainen tippi. Ruggiero kuitenkin löysi pöydästä viisi 100 dollarin seteliä.

Normaalisti Ruggiero sai työvuoronsa aikana yhteensä maksimissaan 100 dollaria tippiä, ja kun tarjoilijan 2,89 dollarin tuntipalkan ottaa huomioon, oli hänen ja kollegoidensa toimeentulo täysin tippien varassa.

Ruggiero oletti asiakkaiden jättäneen setelit pöytään vahingossa ja arveli heillä olleen tarkoitus jättää viisi 10 dollarin seteliä, jolloin tippaus olisi jo ollut mukavan kokoinen. Niinpä hän laittoi rahat sivuun odottamaan säännöllisesti ravintolassa käyvän pariskunnan paluuta. Kun he tulivat seuraavan kerran ruokailemaan, kiikutti Ruggiero setelit pöytään ja yritti palauttaa ne oman arvionsa mukaan tahattoman mokan tehneille asiakkaille.

Nämä kuitenkin vakuuttivat, että kyseessä ei missään nimessä ollut vahinko, vaan tippi oli erinomaisella työllä ansaittu ja todellakin Ruggierolle tarkoitettu. Tipistä kiitollinen tarjoilija kertoi Providence Journal -lehdelle, että maksoi rahoilla laskuja, mutta oli myös päättänyt käyttää niistä osan viedäkseen lapsensa huvipuistoon.

Lue myös:

• 10 shokeeraavaa ruokalajia, joita syödään eläimen ollessa lautasella elossa
• Maailman kalleimmat jälkiruoat – makeaa mahan ja lompakon täydeltä!
• Top 10 erikoiset ravintolat: arkkujen välissä, vessanpytyllä tai keskellä maanjäristystä

Tippauskulttuuri voi hämmentää ja jännittää suomalaisia, sillä meillä tippiä ei esimerkiksi ravintolassa tai kampaajalla jätetä. Nyt kuitenkin hypätään uskomattomien tippaustarinoiden pariin – yksi työpäivä voi muuttaa jopa koko elämän.

Yleisesti ottaen voitaneen sanoa, että palvelualoilla työskentelevät haluavat tippauksen tapahtuvan vain yhdellä tavalla: rahalla. Oli se sitten käteisellä tai kortilla, niin ainoa hyväksyttävä tippaus tehdään rahalla. Piste.

Kuittiin kirjoitetut tsemppaavat mietelauseet tai kiitokset hyvästä palvelusta eivät lämmitä, jos niiden seurana ei ole konkreettista juomarahaa. Se voi tuntua tippauskulttuurin tottumattomalle asiakkaalle tylyltä ja kiittämättömältä ajatustavalta tarjoilijan osalta, mutta asia on juuri päinvastoin: tällaisessa tilanteessa asiakas on paha.

Listalla tutustutaan kuitenkin muutamaan tapaukseen, joissa tippaus tehtiin muulla kuin rahalla, mutta asia kääntyi kaikkien voitoksi, kirjaimellisesti. Listafriikki ei ottanut mukaan tarinoita, jollaisia netti on pullollaan: ihmiset jättävät suuria tippejä ja kuvaavat tapahtuman sosiaaliseen mediaan jaettavaksi. Kyllä, he antavat tarjoilijalle oikeasti rahaa, mutta samalla tippaus tuo rutosti julkisuutta ja mikä tärkeintä, seuraajia.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joten tässä tulevat ensimmäiset uskomattoman avokätiset tippaustarinat, joista osa on mullistanut saajan elämän totaalisesti. Jälkimmäiset viisi tarinaa ovat luvassa myöhemmin.

Lainkuuliainen tarjoilija

Tipit eivät ole niin sanottua ilmaista rahaa, sillä niistä on maksettava verot. Veronkierto on epäilemättä helppoa varsinkin silloin, kun asiakas jättää tipin käteisenä pöytään eikä siitä tule merkintää kuitteihin. Siitä setelit livahtavat helposti taskuun kenenkään tietämättä.

Mitä tekisit, jos olisit tarjoilija ja pöytäseurueen poistuttua huomaisit asiakkaan jättäneen ennennäkemättömän kokoisen tipin? Nappaisitko setelit vähin äänin taskuun? Lisäisitkö summan veroilmoitukseen? Veisitkö rahat kenties poliisille?

Moorheadin kaupungissa, Yhdysvaltain Minnesotassa, Fryn’ Pan -ravintolassa työskennellyt Stacy Knutson on varmasti yksi lainkuuliaisimmista tarjoilijoista, joita maa on päällään kantanut.

Marraskuussa 2011 Knutson, viiden lapsen äiti, sai 12 000 dollarin tipin. Hän yritti palauttaa sen asiakkaalle, mutta tämä kieltäytyi ottamasta rahoja vastaan ja sanoi jättäneensä tipin tarkoituksella. Knutsonin epäilykset heräsivät, sillä hänen käsityksensä mukaan tuo oli suurin koskaan kenellekään jätetty tippi. Knutson kiikutti rahat poliisiasemalle, sillä hän pelkäsi niiden olevan varastettuja tai muuten yhteydessä johonkin rikolliseen toimintaan.

Poliisi kertoi Knutsonille, että hän saisi pitää rahat, jos kukaan ei tulisi niitä 60 päivän aikana vaatimaan. Kun kaksi kuukautta oli kulunut ja Knutson meni hakemaan tippiään, ei sitä yllättäen hänelle luovutettukaan. Poliisi sanoi setelien haisevan marihuanalta, joten osavaltio oli takavarikoinut rahat. Knutson haluttiin kuitenkin palkita rehellisyydestään 1000 dollarilla.

Siinä vaiheessa Knutson heitti sädekehän mäkeen ja palkkasi asianajajan. Monet kaupunkilaiset olivat sitä mieltä, että valtava tippi oli tarkoitettu varta vasten Knutsonille lahjana, koska perheen taloudelliset vaikeudet olivat kaikkien tiedossa. Poliisissa muutettiin mieltä hyvin nopeasti ja pian Knutson saikin postissa šekin. Rehellisyys siis kannatti – vaikka hetkeen ei siltä vaikuttanutkaan!

Oliko tippaustyyli osasyynä Johnny Deppin vararikkoon?

Kun näyttelijä Johnny Depp oli Chicagossa kuvaamassa vuoden 2009 Public Enemies -elokuvaa, kävi hän usein syömässä ja juomassa Gibson’s Bar & Steakhouse -ravintolassa. Maailmantähti oli tullut henkilökunnan kanssa tutuksi kuvauskuukausien aikana ja pitkään ravintolassa tarjoilijana työskennelleen Mohammed A . Sekhanin mukaan Depp oli aina hyvin ystävällinen, vaatimaton ja hurmaava. Depp oli vannonut tuovansa myös työkaverinsa syömään heti ensi-illan jälkeen, ja hän piti lupauksestaan kiinni.

Depp tilasi itselleen ja seurueelleen, johon kuuluivat ohjaaja Michael Mann ja näyttelijä Marion Cotillard, pullokaupalla italialaista huippuviiniä, joka maksoi viisisataa dollaria pullolta. Seurue nautti ruoasta ja juomasta kolmisen tuntia, ja kun ilta oli lopussa, antoi Depp tarjoilija Sekhanille 4000 dollaria tippiä.

Sekhani oli juomarahasta toki mielissään, mutta kertoi RadarOnline.comille, ettei ollut yllättynyt – Depp ei asiakkaana koskaan vaatinut mitään ylimääräistä ja tippasi aina avokätisesti. ”Olen tarjoillut lukuisille tähdille, kuten Sean Connerylle ja Robert De Nirolle, mutta Johnny Depp on suosikkini”, paljastaa Sekhani.

No, monenlaista ehtii vuosien aikana tapahtua ja kymmenen vuotta tuon illallisen jälkeen julkisuuteen tuli tieto, että Depp oli vararikossa. Hän oli kuluttanut tienaamansa sadat miljoonat dollarit lähes viimeistä lanttia myöden.

Depp syytti varojensa katoamisesta bisneksiään ja raha-asioitaan hoitanutta The Management Groupia, mutta juttu sovittiin ennen oikeuteen menemistä. TMG:stä Deppin shoppailuriippuvuutta ja sairaalloista kuluttamista on kommentoitu muun muassa näin: ”Viini ei ole sijoitus, jos sen juo heti ostettuaan.”.

Tietenkään Sekhanin saama tippi ei ajanut Deppiä konkurssiin, mutta se kertonee jotain näyttelijän kulutustottumuksista.

Tippaus lottolapulla voi ärsyttää; paitsi jos sillä voittaa!

Vuonna 1995  Kanadan Torontossa asuva automekaanikko John Steele jätti lempitarjoilijalleen tippinä jotain muuta kuin rahaa. Al Mac’s -ravintolan 55-vuotias kanta-asiakas nimittäin antoi tarjoilija Tracy Daltonille tekemänsä lottolapun. Steele pyysi 24-vuotiasta Daltonia kertomaan arvonnan jälkeen oliko lapulla tärpännyt ja samalla he sopivat, että pistäisivät mahdollisen voiton puoliksi – se oli hauskaa haaveilua.

Kuinka ollakaan arvonta oli suosiollinen ja Dalton voitti 184 700 dollaria. Hän piti sopimuksesta kiinni ja antoi puolet voittorahoista yhtä yllättyneelle Steelelle. Siinä kohtaa tarjoilijaa ei varmaan enää yhtään harmittanut, että 15 prosentin tipin sijaan asiakas antoikin lottolapun.

Sitten alkoi työkavereiden kateellisuus tulla esiin ja Jennifer Codner, joka tarjoili samaisessa ravintolassa, alkoi oikeusteitse vaatia osaa voitosta. Hänen asianajajansa mukaan työntekijöiden tapoihin kuului laittaa illan aikana saadut tipit yhteiseen tölkkiin, josta rahat jaettiin tasan kaikkien kesken.

Lottolapun antanut Steele tulistui Codnerin vaatimuksista saada vähintään puolet Daltonin voitto-osuudesta. Steele ilmoitti lapun olleen henkilökohtainen lahja eikä varsinainen tippi, ja hän piti Codnerin hävytöntä käytöstä oksettavana. Listafriikki ei onnistunut löytämään oikeudenkäynnin tietoja netin ihmeellisestä maailmasta, joten toivottavasti asia ei koskaan edennyt ja tuomari olisi sanonut suorat sanat Codnerin naurettavasta vaatimuksesta.

Jos Daltonin saama summa tuntuu suurelta tipiltä, niin hieman samanlainen tarina on takana historian suurimmassa tipissä. Siihen mennään seuraavaksi!

Historian suurin tippi

Tämä on maailman tunnetuin tippaustarina. Se on myös tarina maailman isoimmasta tipistä. Ja se on myös tarina, joka löysi tiensä Hollywoodiin.

Rakkauden arpa (engl. It Could Happen To You) on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut elokuva, jota tähdittää Nicolas Cage. Olisiko edellisen kohdan lottolapputippaaja Steele katsonut elokuvan ja päättänyt koittaa onneaan? Oli niin tai näin, hänellä kävi tuuri ja niin kävi myös sillä kaksikolla, johon Rakkauden arpa -elokuva perustuu.

Vuonna 1984 poliisina työskennellyt Robert Cunningham oli ollut newyorkilaisen Sal’s Pizzeria -ravintolan kanta-asiakas jo kahdeksan vuotta. Tarjoilija Phyllis Penzo oli työskennellyt Cunninghamin kantapaikassa koko tämän asiakkuuden ajan ja vielä paljon pidempäänkin, sillä hän oli tarjoillut Sal’s Pizzeriassa kuutena iltana viikossa 24 vuoden ajan.

Penzo ja Cunningham olivat oppineet tuntemaan toisensa melko hyvin vuosien varrella ja eräänä iltana, kun Cunningham maksoi laskuaan, hän kysyi tarjoilijalta, josko tämä haluaisi tipin sijaan tehdä yhteisen lottolapun. Penzo oli heti mukana ja yhdessä he valitsivat numerot yhden dollarin maksaneeseen kuponkiin.

Muutaman päivän päästä Penzo sai Cunninghamilta puhelun. Mies kertoi voittaneensa 6 miljoonaa dollaria, josta puolet olisi sovitun mukaisesti Penzon. Cunninghamin vaimo oli täysin hengessä mukana eikä vastustanut ollenkaan rahojen jakamista.

Vaikka tämä erikoinen tippaustarina toimi pohjana elokuvalle, on Rakkauden arvassa täysin erilainen, joskin niin ikään onnellinen, loppu. Elokuvassa tarjoilija ja poliisi elävät kummatkin onnettomissa avioliitoissa, rakastuvat lottovoiton jälkeen toisiinsa (tietenkin) ja päätyvät lopussa monen mutkan kautta yhteen.

Työntekijä luotti miljonääriin ja palkittiin siitä yliampuvasti

Kuinka moni päästettäisiin lähtemään ravintolasta maksamatta, vaikka kuinka lupaisi tulla hoitamaan laskun kuntoon ”hetken päästä”? Ehkä pärstäkertoimella on sellaisessa kohtaa vaikutusta.

Nimittäin kesällä 2015 näyttelijätähti Charlize Theron päästettiin välipalansa kanssa lähtemään Los Angelesissa sijaitsevasta smoothieravintolasta maksamatta, koska hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut kukkaroa mukana.

Theron oli ollut puistossa Pinkberry -kahvilan lähistöllä, kun hänelle oli iskenyt armoton jäädytetyn jogurtin mieliteko. Hän siis marssi kahvilaan ja vannoi tulevansa tunnin sisällä maksamaan 3,75 dollarin hintaisen herkun. Keila-niminen työntekijä kertoi tapahtuneesta julkkiksia tiiviisti seuraavan TMZ-viihdemedian haastattelussa ja sanoi joutuvansa itse pulittamaan jälkkärin hinnan, jos hänen palvelemansa Theron ei tulisikaan maksamaan ostostaan. Luotto näyttelijämiljonääriin oli silti kova ja onneksi Theron osoittautui luottamuksen arvoiseksi, joskin aikataulu venyi luvattua pidemmäksi.

Reippaan tunnin kuluttua Theron palasi maksamaan ja Keila riensi raportoimaan ulkona odottavalle TMZ:n toimittajalle ”jännitysnäytelmän” onnellisesta lopusta. Theron oli ojentanut Keilalle 100 dollarin setelin ja kehottanut pitämään vaihtorahat. Oli muuten kallis jogurtti…

Lue myös:

• 10 shokeeraavaa ruokalajia, joita syödään eläimen ollessa lautasella elossa
• Maailman kalleimmat jälkiruoat – makeaa mahan ja lompakon täydeltä!
• Top 10 erikoiset ravintolat: arkkujen välissä, vessanpytyllä tai keskellä maanjäristystä

Tällä listalla on luvassa mielenkiintoisia faktoja väreistä. Värit ympäröivät meitä koko ajan, onko niissä siis jotain ihmeellistä? On toki ja nyt selviää, että mitä kaikkea!

Värit ohjailevat käytöstämme ja ne ovat suunnanneet kehitystämme lajina. Väreillä voi olla kaikessa tekemisissämme huomattavasti suurempi merkitys kuin äkkiseltään voisi ajatella.

Listafriikki keräsi nyt kymmenen mielenkiintoista ja pohdintaa aiheuttavaa faktaa väreistä. Itse ainakin tutkailen kovasti, minkä väriseltä kaikki näyttää silmät kiinni. Pian tiedät mistä puhun!

Vaaleanpunainen rauhoittaa

Vaaleanpunaisella on todettu olevan rauhoittava vaikutus ihmisiin. Amerikan biososiaalisen tutkimuksen instituutissa värien vaikutuksia tutkiva Alexander Schauss on todennut, että tietty vaaleanpunaisen sävy, jota myös juoppoputkapinkiksi kutsutaan, tukahduttaa kiukkua ja vähentää ahdistuneisuutta vankilaolosuhteissa.

Vaaleanpunainen laskee energiatasoja ja Schauss on havainnut, että vaikka henkilö yrittäisi olla vihainen tai käyttäytyä aggressiivisesti, ei sydänlihas kykene vaaleanpunaisen rauhoittavassa vaikutuksessa hakkaamaan tarpeeksi nopeasti. Vaikutus mielialaan ei kuitenkaan ole pysyvä, sillä vaaleanpunaisen rauhoittava voima kestää maksimissaan puoli tuntia.

Värikikkaa ei ole käytetty ainoastaan vankiloissa tai psykiatrisissa sairaaloissa, sillä vuonna 1991 Havaijin yliopiston jalkapallojoukkueen apuvalmentaja George Lumkin maalautti vierasjoukkueelle tarkoitetun pukuhuoneen vaaleanpunaiseksi, sillä hän uskoi värin passivoivaan vaikutukseen. Monet muut ovat seuranneet myöhemmin perässä. Mitä vain etulyöntiaseman saavuttamiseksi!

Kanojen reagointi eri väreihin

Me ihmiset emme ole ainoita värien ”uhreja”. Kanat reagoivat voimakkaasti eri värisiin valoihin, joita tarhaajat käyttävät hyödykseen estääkseen tai kannustaakseen tietynlaista käytöstä.

Ihmisille punainen valo antaa energiaa ja se voi tehostaa fyysistä suoritusta, mutta kanoilla tilanne on päinvastainen. Punaiset aallonpituudet auttavat kanoja rauhoittumaan ja nukkumaan paremmin. Ahtaissa kanaloissa elävät linnut eivät myöskään punaisen valon ansiosta ole niin herkkiä nokkimaan toisiaan ja kannibalismiakin esiintyy harvemmin.

Sininen ja vihreä valo kiihdyttävät kasvua, joten sitä käytetään paljon broilerin kasvatuksessa, ja oranssi stimuloi lisääntymistä, mikä on omiaan munakanaloissa.

Sinisen kehitys

Luolamaalauksissa voidaan nähdä punaisen eri sävyjä, mustaa ja ruskeata, mutta eipä juuri sinistä. Väriä on toki ollut luonnosta hankalampi saadakin, eikä se ole ollut ihmisille niin tärkeä väri kuin esimerkiksi lämmin punainen.

Antiikin Roomassa sininen oli työväen ja alempien sosiaalisten luokkien väri, kun ylhäisö pukeutui valkoiseen ja punaiseen. Sininen oli niin valtavirrasta poikkeava, että se liitettiin barbaareihin ja sitä käytettiin vihollisten pelotteluun.

Vuonna 431 katolinen kirkko määräsi muutamalle ykkösluokan pyhimykselle omat värinsä, jolloin eräs tärkeimmistä, Neitsyt Maria, sai sinisen. Jeesuksen äiti alettiin nähdä taiteessa aina sinisessä kaavussa. Värin yhdistäminen Neitsyt Mariaan tarkoitti sitä, että se sai uuden merkityksen luotettavuuden ja viattomuuden symbolina. Siksi myös poliisit ja monet puolustusvoimien viralliset univormut ovat tummansinisiä.

Marian-siniseksi kutsuttu väri tunnetaankin nykyisin paremmin laivastonsinisenä.

Syrjitystä suosikiksi

Kuinka usein sinulta on kysytty lempiväriäsi? Kaikilla on omat suosikkinsa, jotka voivat lisäksi ajan mittaan vaihdella. Siksi on melko mielenkiintoista, että vuodesta toiseen, lähes maasta riippumatta, yksi väreistä nousee jokaikinen kerta ylitse muiden.

Sininen on ihmisten lempiväri.

Ja näin on ollut jo 1940-luvulta lähtien. Kyselyissä sininen on aina selvä ykkönen (noin kolmasosa ihmisistä nimeää sinisen suosikikseen), mutta kakkosen on todettu olevan sukupuolisidonnainen: naiset pitävät violetista ja miehet vihreästä.

Sininen ei myöskään ärsytä, sillä Scott Design -suunnittelutoimiston vuonna 2011 tekemän maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan vain noin 3 prosenttia ihmisistä nimesi sinisen inhokikseen. Väreistä epämieluisimpina ihmiset pitävät ruskeaa, keltaista ja oranssia.

Valitettavasti jaamme rakkautemme siniseen hyttysten kanssa. Ne löytävät veriapajille suuresti näköaistinsa avulla, ja niitä vetävät puoleensa tummat, erityisesti siniset, sävyt. Joten jos haluat välttyä kutiavilta pistoksilta, niin jätä lempiväriäsi olevat vaatteesi kaappiin.

Lue myös: Miksi raapiminen auttaa kutinaan ja tuntuu hyvältä?

Eigengrau

Minkä värinen on yö? Mitä näemme, kun laitamme silmät kiinni? Musta ei ole oikea vastaus kumpaankaan kysymykseen. Väri on nimittäin eigengrau, joka tarkoittaa ”oikea tai aito harmaa”. Eigengrau on hieman mustaa kirkkaampi.

Idean siitä, että näemme pimeällä jotain muuta kuin mustaa, esitti ensimmäisen kerran 1800-luvulla elänyt saksalainen fyysikko ja filosofi Gustav Fechner. Fechnerin mukaan eigengrau on myös se väri, joka näkyy kaiken muun taustalla, kun laitamme silmät kiinni.

Vaikka yleisesti sanomme ”näkevämme vain mustaa”, on eigengraun olemassa olo helppo testata. Jos pimeällä katsoo jotain mustaa esinettä, näyttää se ympäristöään tummemmalta. Tämä ei olisi mahdollista, jos yön pimeys olisi musta.

Tässä kohtaa oletan muidenkin olevan silmät kiinni ja katselevan minkä väriseltä luomien sisäpinta näyttää. Eigengraulta?

Punavihersokeus voi olla etu

Punavihersokeilla on silmän verkkokalvoilla epätavallisia tappisoluja, jotka eivät reagoi kaikkiin valon aallonpituuksiin kuten niillä, jotka näkevät värit normaalisti. Punavihersokean voi olla hankala erottaa toisistaan punaista, oranssia, keltaista ja vihreää, mutta toisaalta näkökyky kompensoi tuota puutetta toisenlaisella kyvyllä.

Punavihersokeat näkevät yleensä äärimmäisen hyvin pimeällä, ja pystyvät erottamaan toisistaan sävyjä, joita taas normaalin näkökyvyn omaava ei erota. Cambridgen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan punavihersokeat miehet erottavat uskomattoman hyvin khakin eli kellertävänruskean eri sävyjä toisistaan.

Tutkimuksen tulokset tukevat teoriaa, jonka mukaan punavihersokeat ovat loistavia metsästäjiä ja sotilaita, sillä suojaväritys tai maastopuku ei hämää heitä niin helposti. Vaikka punavihersokeus voi olla esteenä tiettyihin ammatteihin pääsyyn, ottaa esimerkiksi Yhdysvaltain armeija värisokeita mielellään tarkka-ampujiksi, sillä he ovat taitavimpia huomaamaan piilottelevat viholliset.

Mitä muuten näet yllä olevassa kuvassa? Siinä pitäisi näkyä numero 74.

Sukupuoli ja punaisen eri sävyt

Arizona State -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan naiset erottavat toisistaan punaisen eri sävyjä paremmin kuin miehet. Karkeasti yleistettynä: miehet näkevät punaisen, ja naiset muun muassa karmiinin-, viinin- ja tomaatinpunaisen.

Punaisen näkemistä säätelevällä geenillä on lukuisia variantteja, ja se sijaitsee X-kromosomissa. Tämä tarkoittaa sitä, että naisilla on tästä kyseisestä geenistä kaksi kopiota ja miehillä vain yksi.

Tutkijoiden mukaan se selittäisi naisten paremman kyvyn erottaa punaisen ja oranssin eri nyansseja. Koska monet hedelmät ovat punasävyisiä, arvellaan hyvän erotuskyvyn olleen evolutiivisesti tärkeä niitä keränneille naisille.

Jos palataan vielä hetkeksi edellisen kohdan punavihersokeuteen, on se huomattavasti yleisempää miehillä kuin naisilla, johtuen juuri X-kromosomista. Miehillä on vain yksi kopio geeniä, joten jos se on viallinen, ei toinen ole paikkaamassa puutetta.

Jos naisille on ollut tärkeää havaita punaisia marjoja vihreiden lehtien joukossa, on metsästäneille miehille ollut tärkeää erottaa piilotteleva saalis (mistä siis äsken jo puhuttiin). Siksi haittana pidetty punavihersokeus ei ole tuhansien vuosien aikana karsiutunut luonnonvalinnan seurauksena pois ihmispopulaatiosta.

Värit tekevät aivoillemme temppuja

Koska olemme tietenkin yksilöitä, on tutkijoiden ollut hankala tehdä vedenpitäviä päätelmiä siitä, miten mikäkin väri vaikuttaa ihmisten mieleen.

Siitä huolimatta tätä on yritetty tehdä jo 1930-luvulta lähtien, jolloin saksalainen neurologi Kurt Goldstein tutki värien ja muotojen vaikutusta ihmisen käsitykseen asioista ja esineistä. Hän havaitsi, että ihmiset pitivät yleisesti punaisia esineitä painavampina, ja toisaalta olettivat automaattisesti vihreiden esineiden olevan kevyempiä. Tulos oli sama, vaikka esineitä sai pitää kädessään.

Oikeassa elämässä suoritettuja – ei-niin-tieteellisiä – ”kokeita” on tehty monissa yrityksissä. Eräässä kahvilassa asiakkaat valittivat jatkuvasti, että sisällä oli liian kylmä. Sen sijaan, että lämpötilaa olisi säädetty, päätti omistaja maalata vaaleansiniset seinät oranssiksi, jolloin valitukset loppuivat.

Ravintolat, etenkin pikaruokaketjut, käyttävät sisustuksessaan kirkasta punaista ja keltaista, joiden tiedetään lisäävän ruokahalua ja etenkin saavan ihmiset syömään nopeammin: sitä kutsutaan ketsuppi-sinappi-vaikutukseksi.

Kasinoilla on todettu, että ihmiset pelaavat huomattavasti kauemmin punaisilla kuin sinisillä pöydillä. Keltaisen taas on todettu aiheuttavan pahoinvointia, minkä vuoksi lentokoneissa vältetään kyseistä väriä. Paitsi (kuvassa) Ryanairilla.

Astian väri vaikuttaa makuaistiin

Väripsykologia on mielenkiintoista, joten pysytään siinä vielä parin kohdan ajan tarkemmin.

Se on jo pitkään tiedetty, että väri vaikuttaa suuresti siihen, miltä ruoka maistuu. Esimerkiksi mausteinen ruoka maistuu tulisemmalta, jos se on punaista.

Valencian ja Oxfordin yliopistojen yhteistyönä vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan myös astian värillä on väliä, kun puhutaan ruoan maistumisesta. Kokeeseen osallistui 57 henkilöä, jotka kaikki maistoivat tismalleen samaa kaakaota neljästä erilaisesta mukista: valkoisesta, punaisesta, oranssista ja kermanvärisestä.

Kaikkien osallistujien mielestä oranssista ja kermanvärisestä mukista kaakao oli parempaa kuin kahdesta muusta. Koehenkilöt eivät tokikaan tienneet juoneensa samaa tavaraa joka kupista.

Ei siis ole yhdentekevää minkälaisilta astioilta aterioita tarjoillaan! Kannattaa siis pitää mielessä, kun seuraavan kerran suunnittelee illalliskutsuja.

Voiko väri vähentää rikoksia?

Jos kysymys esitetään Glasgowssa, Skotlannissa, niin vastaus on kyllä. Vuonna 2000 Glasgowssa vaihdettiin kaikki kaupungin katuvalot lämpimän sävyisistä viileän sinisiin. Tarkoituksena oli tehdä kaupungista viihtyisämmän näköinen ja oloinen.

Valojen vaihtaminen toi mukanaan kuitenkin odottamattoman, mutta positiivisen ilmiön: rikostilastot kääntyivät välittömästi laskuun. Glasgown esimerkin johdattamana useat kaupungit Japanissa alkoivat vaihtaa katuvalaistusta siniseksi, ja sama ilmiö toistui.

Tokiossa 150 valon vaihtaminen moottoritien varteen laski liikenneonnettomuuksien määrää ja Yokohamassa juna-aseman uudet siniset valot saivat aikaan sen, että itsemurhat tippuivat vuosien ajaksi nollaan, kun aikaisemmin vuosittaisia radalle hyppääjiä oli useita.

Mistä se voi johtua? Toiset ovat sitä mieltä, että ihmiset yhdistävät siniset valot poliiseihin, mutta toisaalta Japanissa poliisit käyttävät punaisia valoja. Toisten mielestä uudenlainen valaistus sai ihmiset vain varuilleen, ja laittomuudet ja vaarallinen käytös tulevat palaamaan entisiin lukemiin, kun valoihin on totuttu.

Tai sitten kyse on sinisen värin ja valon rauhoittavasta vaikutuksesta. Sininen yhdistetään esimerkiksi tyyneen veteen ja avoimeen taivaaseen, ja tutkimusten mukaan sininen valo helpottaa ihmisten kausimasennusta.

Lue myös:

• Tässä tulee 7 tunnettua paradoksia, joiden pohtiminen sulattaa aivot!
• Psykologisia ilmiöitä, jotka huomaamatta vaikuttavat käytökseemme