Yleistieto
10 vinkkiä ja faktaa, jotka voivat pelastaa hengen arkisissa tai harvinaisissa tilanteissa
Tällä listalla käydään läpi kymmenen faktaa tai vinkkiä, joiden avulla voi pelastaa oman tai toisen ihmisen hengen tilanteessa kuin tilanteessa.
Listafriikki kokosi tähän erilaisia ja yllättäviä selviytymiskeinoja, joilla henki voi säilyä tukalassakin tilanteessa. Kun katastrofi iskee, oli se sitten miten epätodennäköinen tahansa, ovat hyvät neuvot kalliit. Siksipä listalla on faktoja, joiden avulla voi selvitä, jos jää lumivyöryn alle tai joutuu alligaattorin hampaisiin tai jääkarhun jahtaamaksi.
Toisaalta listalla on vinkki myös aivan jokapäiväiseen autoiluun, myrkytyksen ensiapuun ja siihen, miten julkisella paikalla saa parhaiten apua. Mahdollisuuksien mukaan aina on tietenkin otettava yhteyttä viralliseen tahoon, jolta on saatavissa asiantuntevaa apua, mutta hätätilanteessa nämä vinkit voivat pelastaa joko oman tai sitten jonkun toisen hengen.
Yleinen hätänumero 112
Eivät nämä hengen mahdollisesti pelastavat vinkit nyt suinkaan ala sillä, että Listafriikki kertoo lukijoilleen, mikä on yleinen hätänumero. Mutta sen verran kerromme, että 112 on myös kansainvälinen hätänumero. Sama numero on kotimaamme lisäksi käytössä kaikissa EU-maissa sekä monessa muussakin Euroopan maassa.
Mutta se tärkein juttu: 112 toimii maailmanlaajuisestikin useassa maassa. Vaikka 112 ei olisi kyseisen maan hätänumero, on se monesti käytössä ”virallisen” hätänumeron rinnalla. Kansainvälisen televiestintäliiton suosituksen mukaan millä tahansa kännykällä tai älypuhelimella pitää pystyä lukittunakin soittamaan kahteen numeroon. Toinen numero on paikallinen hätänumero ja toinen on 112.
On myös maita, joissa 112:een soitettu puhelu ei suoraan yhdisty hätäkeskukseen, mutta matkapuhelinverkko yhdistää puhelun paikalliseen hätänumeroon. Näin on esimerkiksi 000-hätänumeron Australiassa sekä 911-hätänumeron Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Matkustaessa kannattaa kuitenkin AINA tarkistaa ja painaa mieleen kunkin maan hätänumero, mutta tietämättömälle 112 on pahan paikan tullen kaikkein varmin keino saada apua.
Lumivyöryn alle jäädessä sylkeminen voi pelastaa henkesi
Sitten mennäänkin yleisestä hätänumerosta lumivyöryihin. Kun tein tätä listaa varten taustatutkimusta, tuli tämän vinkin kohdalla eteen monta kritisoivaa kommenttia, esimerkiksi ”miten tämä on hyödyllinen vinkki?” tai ”milloin kukaan muka tarvitsee tätä tietoa?”. Nooh, toivottavasti ei kukaan milloinkaan, mutta todennäköisesti tämä fakta on kultaakin kalliimpi sille henkilölle, joka hautautuu lumeen ja yrittää päästä hengissä ulos pinteestä.
Eli jos selviää varsinaisesta lumivyörystä hengissä, voi löytää itsensä lumeen hautautuneena. Siinä myllerryksessä suunnat menevät sekaisin, eikä lumen keskellä ole hajuakaan siitä, mikä on ylöspäin ja mikä alaspäin. Tämä tieto on elintärkeä selvittää, että hautautunut ei lähde kaivautumaan syvemmälle lumeen (jos ylipäänsä pääsee liikkumaan).
Asiantuntijoiden mukaan lumeen hautautuneella on usein mahdollisuus kaivaa tai suulla sulattaa itselleen ilmatasku, jossa on jonkin verran happea. Hengittämisen lisäksi tuo kolo mahdollistaa sylkemisen. Vaikka syljeskelyä pidetään yleisesti huonona tapana, on se lumivyöryn sattuessa sallittua ja jopa suositeltavaa. Suunta kohti vapautta on tietenkin vastakkainen verrattuna siihen, mihin sylki painovoiman vaikutuksesta päätyy.
Tiukka viina voi pelastaa hengen
Kuva: bandita | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Alkoholin vaaroja ei sovi vähätellä, mutta on olemassa hetkiä, jolloin kunnon ryyppy voi pelastaa hengen. Jos käy sellainen vahinko, että sattuu juomaan jarrunestettä, jäähdytysnestettä tai pakkasnestettä, on syytä hakeutua nopeasti lääkärin pakeille.
Näiden nesteiden nauttiminen saattaa jo hyvin vähäisinä määrinä aiheuttaa vakavan, jopa kuolemaan johtavan myrkytystilan. Syyllinen on etyleeniglykoli, jonka toksiset aineenvaihduntatuotteet kertyvät elimistöön ja aiheuttavat vakavan monielinvaurion. Heti altistumisen jälkeen on havaittavissa etanolimyrkytystä eli ”perushumalaa” muistuttavia keskushermosto-oireita, jotka kuitenkin tuntien kuluessa pahenevat ja tulevat vakavammiksi. Hoitamattomana etyleeniglykolimyrkytys johtaa kuolemaan tai vähintään koomaan.
Sairaalahoitoon pääseminen voi kuitenkin syystä tai toisesta viivästyä, jolloin ensiapu löytyy viinakaapista.
Esimerkiksi Hella Pagid DOT4 -jarrunesteen englanninkielisessä käyttöturvallisuustiedotteessa on kotihoito-ohje, jossa aikuisille kehotetaan antaa myrkytyksen ensiapuna 90-120 millilitraa väkevää, vähintään 40-prosenttista viinaa.
Myös muiden etyleeniglykolia sisältävien nesteiden hoidossa käytetään ihan sairaalassakin etanolia, joka estää myrkyllisten aineenvaihduntatuotteiden syntymisen. Jos pitoisuus veressä saadaan tarpeeksi korkeaksi, päihittää etanoli etyleeniglykolin, kun ne kilpailevat alkoholia hajottavasta entsyymistä.
Ongelma on kuitenkin se, että aikuiset harvemmin nauttivat – ainakaan vahingossa – myrkyllisiksi tiedettyjä aineita, joten vaarassa ovat erityisesti lapset. Samanlaista reilun desin hörppyä ei kuitenkaan lapsille ole syytä antaa, vaan Hella Pagid suosittelee annostelemaan viinaa 2 millilitraa painokiloa kohti.
Jos epäilet myrkytystä, niin ota aina ensin yhteys Myrkytystietokeskukseen (p. 0800 147 111) ja terveydenhuoltoon.
Odota renkaat suorassa vasemmalle kääntymistä
Tämä vinkki voi olla päivänselvä monelle lukijalle, mutta Listafriikin mielestä se ansaitsi paikkansa tällä listalla, sillä olemme ainakin oletusarvoisesti auton ratissa huomattavasti enemmän kuin vaarassa joutua vaikkapa lumivyöryyn tai alligaattorin hampaisiin.
Eli kun odotat paikallaan sopivaa hetkeä kääntyä vastaantulevien kaistan yli, niin pidä renkaat eteenpäin suunnattuna. Suomessa ja suurimmassa osassa maailmaa tämä tarkoittaa sitä, että rattia ja renkaita ei pidä veivata valmiiksi vasemmalle. Tämä siksi, että jos joku sattuu ajamaan autosi perään, lähdet tuuppauksen voimasta liikkeelle auton renkaiden osoittamaan suuntaan. Vasemmalle käännetyt renkaat tarkoittavat sitä, että päädyt vastaantulevan liikenteen joukkoon. Ei hyvä!
Sormet alligaattorin sieraimiin
Suomessa tuskin tarvii pohtia, miten tulee toimia, jos joutuu krokotiilieläimen hampaisiin. Vinkki on kuitenkin syytä pitää mielessä, jos lomailee ja ui näiden suurten matelijoiden elinalueella; se voi parhaassa tapauksessa pelastaa hengen!
Peli voi tuntua menetetyltä, jos alligaattorin tai krokotiilin leuat napsahtavat raajan ympärille, mutta yhdysvaltalaisen matelijaekspertin Kenan Harkinin mukaan vastaan tappeleminen kannattaa, sillä joskus kamppailusta voi selvitä voittajana – eli tässä tapauksessa hengissä. Kohteeksi on hyvä ottaa silmät, sillä ne ovat krokotiilien herkin ruumiinosa. Joskus silmät voivat kuitenkin olla käden ulottumattomissa, joten lähempääkin löytyy ratkaisu – nimittäin sieraimet.
Hyvä esimerkki on 10-vuotias Juliana Ossa, jonka jalkaan kolmimetrinen alligaattori nappasi kiinni toukokuussa 2017, kun hän oli uimassa matalassa rantavedessä Orlandon kaupungissa, Floridassa. Ossa yritti päästä irti hakkaamalla alligaattoria päähän, ja vaikka se ei tuottanut tulosta, piti nuori tyttö päänsä kylmänä. Hän muisti ohjeen, jonka oli kuullut Gatorland -eläinpuistossa vieraillessaan: ”iske sormesi tai kätesi eläimen sieraimiin, niin sen on ilmaa saadakseen pakko avata suunsa”.
Ossa survoi sormensa alligaattorin nenään, ja oli kyse sitten hapensaannista tai kivusta sieraimissa, niin alligaattori hellitti otteensa ja tyttö pääsi pakoon. Haavat toki vaativat kymmeniä tikkejä, mutta Ossa säilyi hengissä välittääkseen muillekin tiedon tositoimissa testatusta selviytymiskeinosta.
Jotkin tyrmäystipat maistuvat suolaiselle
Kaikkein varmin tapa välttyä tyrmäystipoilta ja niiden tahatonta nauttimista seuraavilta tapahtumilta, on pitää koko ajan oma juoma hallussa. Drinkkiä ei ikinä saa jättää pubissa tai yökerhossa valvomatta, eikä koskaan pidä vastaanottaa tarjottua juomaa (ainakaan tuntemattomalta), ellei itse ole tiskillä sitä heti ottamassa käteen.
Kaikkia tyrmäystipoiksi kutsuttuja huumausaineita ei pysty mitenkään havaitsemaan, sillä ne ovat värittömiä, hajuttomia ja mauttomia. Mutta Suomessa erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi luokiteltu ja Isossa-Britanniassa ”raiskaajien vuoden 2020 asevalinnaksi” nimitetty gammahydroksivoihappo on mahdollista havaita. GHB:ssä on voimakas, suolainen maku, joka voi puskea drinkistä läpi. Jos juomasi siis yhtäkkiä maistuu aivan joltain muulta kuin pitäisi, saattaa se olla vaarallisesti terästetty ja on silloin syytä jättää nauttimatta.
Älä yritä uida paluuvirtausta vastaan!
Kuva: Invertzoo | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Paluuvirtauksen vietäväksi voi joutua meren tai suuren järven rantavedessä. Jos näin käy, on parasta antautua virran vietäväksi tai uida virtauksesta pois rannan suuntaisesti. Paluuvirtausta vastaan ei kannata yrittää kamppailla, sillä ihminen jää auttamatta kakkoseksi.
Mutta mennään hieman tarkemmin siihen, mikä tuo paluuvirtaus on. Paluuvirtaus syntyy, kun tuuli ja murtuvat aallot työntävät ylintä vesikerrosta kohti maata, jolloin vedenpinta on rannassa hieman korkeammalla. Tuo ylijäämä vesi virtaa takaisin ulapalle sulavinta reittiä, joka voi olla katkos vedenalaisessa hiekkasärkässä tai yksinkertaisesti vain syvempi kohta. Koska vesi virtaa isolta alueelta takaisin melko kapeaa reittiä, voi paluuvirtaus olla todella voimakas. Nopeudeksi on parhaimmillaan mitattu 2,5 metriä sekunnissa; sellaisella vauhdilla ei kukaan ihminen pysty uimaan.
Vastoin yleistä harhaluuloa paluuvirtaus ei vedä uimaria pohjaan, joten hukkumisen vaaraa ei sinänsä ole, vaikka huomaisikin joutuneensa virran kuljetettavaksi. Ongelmaksi muodostuu se, kun hätääntynyt pulikoija yrittää päästä äkkiä rantaan ja yrittää uida virtaa vastaan: vahva ja taitavakin uimari väsyy. Tästä syystä paluuvirtaukset ovat hengenvaarallisia ja suurin hengenpelastajien työllistäjä.
Australiassa vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan paluuvirtaukset aiheuttavat maassa vuosittain enemmän kuolemia kuin maastopalot, pyörremyskyt, tulvat ja haihyökkäykset yhteensä.
Vaikka paluuvirtaus on siis hyvin voimakas, on se yleensä varsin paikallinen ja kapea. Helpoin tapa pelastautua on käydä rennosti kellumaan ja mennä mukana voimakkaan pullonkaulan yli, kunnes vapautuu virrasta luonnollisesti. Toinen vaihtoehto on lähteä uimaan rannan suuntaisesti poispäin virrasta, jolloin yleensä muutama veto riittää.
Jos jääkarhu jahtaa, riisuudu!
Kuva: Arturo de Frias Marques | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Nyt kun tuli jo annettua neuvo krokotiilien hampaista vapautumiseen, niin otetaan vinkki siihen, miten henkensä voi pelastaa jääkarhun ollessa kintereillä. On olemassa yleinen ja osittain koominenkin ohje siitä, miten eri karhujen kanssa tulee toimia: Ruskeakarhun kohdalla esitä kuollutta, mustakarhuun törmätessä ole aggressiivinen ja tappele vastaan, ja jääkarhun kohdalla peli on menetetty.
Jos nyt kuitenkin käy niin onnellisesti, että kohtaaminen jääkarhun kanssa ei välittömästi johtanut ihmisen illalliseksi päätymiseen, voi yrittää käyttää hyväkseen tuon arktisen alueen huippupedon heikkoutta, eli suurta uteliaisuutta. Perääntyessä kannattaa ruveta riisumaan vaatekappaleita yksi kerrallaan ja tiputella niitä maahan tasaisin väliajoin. Jääkarhu jumittuu tutkimaan ja tarkistamaan jokaisen vaatteen yksityiskohtaisesti, jolloin pakenevalla ihmisellä voi olla mahdollisuus päästä turvaan.
Voi kuulostaa hölynpölyltä, mutta asiantuntijoiden mukaan vinkki on käytännössä testattu ja toimivaksi todettu. Eräs tutkimusryhmä oli jokunen vuosi sitten juuri rantautunut Novaja Zemljalle, joka on Venäjälle kuuluva saariryhmä Pohjoisella jäämerellä, kun nälkäinen jääkarhu alkoi jahdata tiimin jäseniä. Todennäköisesti tutkijat eivät olisi kertomassa selviytymistarinaansa, ellei eräs mukana ollut opiskelija olisi ruvennut riisuutumaan ja jättämään pedolle haisteltavaa. Karvahattu, hansikkaat ja takki hämmensivät jääkarhua sen verran, että ryhmä ehti hyppäämään veneeseen ja lähtemään pakoon vesille.
Täysin toinen juttu on se, kannattaako arktiseen erämaahan lähteä juoksentelemaan ilkosillaan.
Kohdista avunpyyntö suoraan yhdelle ihmiselle
Jos loukkaantuu tai joutuu hätätilanteeseen julkisella paikalla, jossa on paljon ihmisiä, ei ehkä kannata huutaa yleisesti apua saatikka pyytää soittamaan 112:een. Tässä vinkissä tuntuu olevan kaikki pielessä, mutta valitettavasti siinä on perää. On nimittäin mahdollista, että kukaan ei tartu puhelimeen hälyyttääkseen apua, sillä kaikki olettavat jonkun muun tekevän niin. Tässä on kyse psykologisesta ilmiöstä nimeltään sivustaseuraajavaikutus.
Ilmiöstä on tehty tutkimuksia ja tulokset ovat olleet yksiselitteisen huolestuttavia: Mitä enemmän kadulla on muita ihmisiä, sitä epätodennäköisemmin joku tulee kysymään esimerkiksi kaatuneelta, että tarvitseeko tämä apua. Eikä kyse ole siitä, että apua kaipaavaa ei huomattaisi, sillä muun muassa Kööpenhaminan yliopiston tutkijoiden lavastamissa ja kuvaamissa tilanteissa ohikulkijat kyllä katsovat kadulle lyyhistyvää ihmistä, mutta kukaan ei tiedustele tämän vointia. Syystä että kukaan muukaan ei tiedustele tämän vointia. Ihminen on siinä mielessä laumaeläin, että teemme mieluummin niin kuin kaikki muutkin. Kuulostaa uskomattomalta, mutta sivustaseuraajavaikutus on todistettu lukemattomissa kokeissa ja tosielämän tilanteissa.
Ongelman voi ohittaa kohdistamalla avunpyyntönsä suoraan jollekin tietylle henkilölle. Osoita valitsemaasi henkilöä vaikka sormella ja pyydä apua tai kehota soittamaan hätänumeroon.
Lue myös: Psykologisia ilmiöitä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme
Selviytymisen kolmen sääntö
Jos sattuu eksymään, auto piiputtaa erämaahan tai muuten vain joutuu syystä tai toisesta luonnon armoille ilman mahdollisuutta ottaa kontaktia ulkomaailmaan, niin on hyvä pitää mielessä ”selviytymisen kolmen sääntö”. Tilanteet ja olosuhteet tietenkin vaihtelevat ja esimerkiksi metsä on talvella hyvin erilainen ympäristö kuin kesällä, mutta kolmen sääntö auttaa laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.
Selviytymisen kolmen sääntö kuuluu näin: Ihminen selviää ilman happea noin kolmisen minuuttia, äärimmäisissä sääolosuhteissa selviää ilman suojaa kolme tuntia, ilman vettä ihminen pärjää kolme päivää ja ilman ruokaa taas kolme viikkoa.
Ja ehkä tärkeimpänä, vaikka se ei varsinaisesti kolmen sääntöön kuulukaan: Pysy rauhallisensa – paniikki voi tappaa kolmessa sekunnissa.
Lue myös:
- Lihastreeniä naurun muodossa: Legendaarisen Niksi-Pirkan parhaat!
- Top 10 maailman vaarallisimmat tiet – Nämä eivät sovi heikkohermoisille!
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, olivatko nämä selviytymisvinkit mielestäsi hyödyllisiä ja aiotko painaa ne mieleesi pahan päivän varalle.
Säästöpossusta ilmapalloeläimiin ja T-paidoista minigolfiin – Listafriikki paljastaa kymmenen arkisen asian erittäin mielenkiintoista alkuperää.
Asiat ja esineet, joita käytämme lähes päivittäin, eivät välttämättä aiheuta suuria sykähdyksiä sisimmässä, sillä ne ovat niin tavallisia. Mutta tämä lista saa meidät katsomaan niitä tylsimpiäkin juttuja täysin uudelta kantilta.
Tässä siis kymmenen arkisen asian alkuperää – miksi jotkut olutpullot ovat vihreitä, miten minigolf on syntynyt, miksi säästöpossu on juuri possu, miksi miesten ja naisten kauluspaidoissa napit ovat eri puolilla? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saadaan vastaus aivan näillä näppäimillä!
Säästöpossu
Nykyäänhän säästölippaita on lukemattomia erilaisia, mutta se perinteisin on tietenkin säästöpossu. Oletko kuitenkaan ikinä miettinyt, että miksi juuri ”possu”. Monet kutsuvat myös mitä tahansa säästölipasta possuksi.
Säästöpossun tarina juontaa juurensa keskiaikaiseen Englantiin. Metalli oli raaka-aineena kallista, joten kulhot, lautaset ja muut keittiövälineet tehtiin usein punasävyisestä pygg-savesta. Jos ihmisillä sattui olemaan ylimääräinen kolikko, tiputtivat he sen pygg-purkkiin myöhempää käyttöä varten.
Tuolloin englantia puhuttiin hieman eri tavalla kuin nykyään, joten lausuttuna pygg oli ”pug”. Kun kieli muuttui, vaihtui myös y-kirjaimen lausuminen u:sta i:ksi. Pygg sanottiinkin ”pig”, joka siis on suomeksi sika. Vanhassa englannin kielessä sika oli ”picga”, ja muutaman vuosisadan aikana ”pygg” ja ”picga” muuntuivat kuulostamaan lausuttuina samalta.
Pygg-savi jäi unholaan, mutta kaikki perinteet eivät unohtuneet. Kun englantilaisia savenvalajia pyydettiin 1800-luvulla valmistamaan ”pygg bank” -lippaita, alkoivat he tekemään niitä possun muotoisina, joka tietysti ilahdutti erityisesti nuorimpia säästäjiä.
Jääkaapin ovi
Jääkaapit on suunniteltu, tietenkin, olemaan ilmatiiviitä, jotta kylmä pysyy sisällä ja lämmin ulkona. Tämän varmistamiseksi jääkaapeissa oli alunperin salpa, jolla oven sai auki ja kiinni ainoastaan ulkopuolelta.
Kun kierrätys ei 1900-luvun alkupuolella ollut päällimmäinen asia ihmisten mielessä, hylättiin vanhoja kodinkoneita vähän sinne tänne oman onnensa nojaan. Ei ollut mitenkään epätavallista, että lapset leikkivät näillä laitteilla, sillä mikäs sen parempi piilopaikka kuin vaikkapa jääkaappi. Leikki saattoi kuitenkin ottaa ikävän käänteen, jos ketään ei ollut avaamassa kiinni laitettua ovea – monissa maissa kuoli lukuisia lapsia tukehtumisen seurauksena.
Erityisesti Yhdysvalloissa alettiin traagisien menehtymisien vuoksi vetoamaan ihmisiin, että he eivät jättäisi vanhoja jääkaappeja teiden varsille tai kotipihan perukoille, mutta jos niin oli välttämätöntä tehdä, ainakin ovi pitäisi irrottaa. Jääkaappitukehtumisia oli niin paljon, että jotkut jopa kiersivät 1950-luvulla etsimässä hylättyjä kodinkoneita poistaakseen niistä ovia tai ainakin rikkoakseen lukot.
Kuolemantapauksia kuitenkin ilmeni edelleen, joten vuonna 1956 Yhdysvalloissa säädettiin jääkappien turvallisuuteen liittyvä laki, jota sovellettiin maan jokaiseen kodinkonevalmistajaan. Lukittuvan salvan sijaan oviin suunniteltiin nykyisinkin käytössä oleva magneettimekanismi, jolla oven saa auki myös sisäpuolelta. Se otettiin hiljalleen käyttöön useissa maissa ja traagiset onnettomuudet lähtivät selvään laskuun.
T-paita
T-paidan tarina on jotenkin kovin ilahduttava. T-paitaa käytettiin jo 1800-luvulla alusvaatteena, josta se siirtyi hiljalleen kuumissa olosuhteissa työskentelevien, muun muassa kaivosmiesten ja ahtaajien, työvaatteeksi. Vuosisadan vaihteen molemmin puolin T-paita otettiin osaksi Yhdysvaltain laivaston virallista asua; mutta tietenkin univormun alla.
Vuonna 1904 alusvaatteiden valmistaja Cooper Underwear Company näki markkinoilla loistavan raon: T-paitaa alettiin mainostamaan poikamiehille, joilla ei ollut joko vaimoa tai ompelutaitoa. Mainoksen iskulause oli: ”Ei hakaneuloja – ei nappeja – ei neulaa – ei lankaa”. Ja T-paitojen suosio oli taattu!
Toisen maailmansodan jälkeen veteraaneilla oli tapana pitää T-paitaa univormuhousujen kanssa, ja vaatetta alkoi näkymään kouluissa teini-ikäisten oppilaiden päällä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Marlon Brandon roolihahmo vuoden 1951 Viettelyksen vaunu -elokuvassa pukeutui skandaalinomaisesti T-paitaan, tuli entisestä alusvaatteesta muodikas suosikkivaate.
Rannekello
Ensimmäiset ranteessa pidettävät kellot valmistettiin jo 1500-luvulla, mutta vasta 1800-luvulla ne alkoivat tulla yleisemmiksi. Tuolloin ”rannekorukellona” tunnettu kapistus oli lähes ainoastaan naisten käyttämä esine, sillä miehet suosivat taskukelloja. Rannekorut olivat naisten juttu.
Tarvittiin ensimmäinen maailmansota, jotta rannekelloista tuli muoti-ilmiö ja hyväksyttävä tapa myös miehille tarkistaa aika.
The New York Times -lehti uutisoi heinäkuussa 1916, kuinka rannekellot olivat osoittautuneet merkittäväksi eduksi sotaisassa Euroopassa. Artikkelin mukaan rannekello oli Yhdysvalloissa ollut lähinnä vitsin aihe, jolla ihmisiä oli viihdytetty niin valkokankailla kuin teattereiden lavoilla.
Nyt näytti kuitenkin siltä, että rannekello oli taskukelloa huomattavasti kätevämpi rintamalla, koska sen avulla oli paljon helpompi koordinoida pommituksia ja iskuja ilman, että tarvi joka välissä olla kaivamassa taskulla. Sodanaikaisissa rannekelloissa oli suojana metallinen ristikko, jotta lasi ei hajotessaan aiheuttaisi vahinkoa; sellaisiakin tapauksia oli sattunut. Suojus kuitenkin haittasi ajan näkemistä, joten eurooppalaiset kellonvalmistajat työskentelivät hiki hatussa valmistaakseen rikkoutumattomalla lasilla varustettuja kelloja.
Sodan jälkeen yleinen mielipide rannekelloista oli täysin muuttunut, ja kohta jokaisella vähänkään arvonsa tuntevalla miehellä kuului olla aikaa näyttävä koru ranteessaan.
Ruskeat ja vihreät olutpullot
Kuva: Stella de Smit | Unsplash
Panimot alkoivat 1500-luvulla kokeilemaan oluen laittamista lasipulloihin, ja seuraavan vuosisadan loppuun mennessä homma oli jo niin hyvin hallussa, että kaupallinen pullomyynti voitiin aloittaa. Panimoissa havaittiin, että lasipullossa olut pysyi raikkaana, mutta jos pullon jätti auringonvaloon, meni juoma äkkiä huonoksi. Myöhemmin tutkijat ovat löytäneet siihen syynkin: UV-säteet hajottavat humalan alfahappoja, jotka sitten reagoivat rikin kanssa tuottaen pilaantuneen oluen ominaishajun.
Vaikka reaktiosta ei aikoinaan vielä tiedetty, alettiin panimoissa käyttää ruskeita lasipulloja, joissa olut säilyi hyvänä, vaikka se vähän aurinkoa saikin. Mutta kun toinen maailmansota iski, joutuivat panimot luovuttamaan kaiken ruskean lasin kotimaalleen ja siirtymään takaisin kirkkaiden lasipullojen käyttöön.
Korkeatasoisemmat panimot halusivat jollakin lailla erottua ”rahvaista”, joten niissä alettiin käyttämään vihreitä pulloja kirkkaiden sijaan. Kun ruskeaa lasia oli taas sodan jälkeen tarjolla myös oluen pullotukseen, pitivät monet laatupanimot vihreät pullonsa kuin tietynlaisena statussymbolina, vaikka ne eivät samanlaista suojaa UV-säteitä vastaan tarjonneetkaan. Nykyisin myös kirkkaaseen lasiin kyetään lisäämään suojaava kalvo, joka estää maun eltaantumisen.
Miesten ja naisten kauluspaitojen napitus
Miesten ja naisten kauluspaitojen eripuolisesta napituksesta on monia varsin mielenkiintoisia teorioita, joihin liittyy vauvoja, hevosia ja Napoleon.
Yhden teorian mukaan varakkaiden miesten vaatteet oli aikoinaan suunniteltu aseita ajatellen. Kun napit olivat oikealla puolella, pääsi paidan alla piilossa olevaan pyssyyn nopeasti käsiksi; vasenkätisiä tämä malli ei luonnollisestikaan palvellut.
Naisten paidoissa napit ovat erään arvelun mukaan olleet perinteisesti vasemmalla, koska (jälleen oikeakätisiä ajatellen) äidit ovat pitäneet vauvoja sylissään vasemmalla kädellä, jolloin oikealla kädellä on ollut helpompi avata napit imetystä varten.
Naiset myös ratsastivat aikoinaan sivuttain ja satulat oli suunniteltu niin, että niissä istuttiin vasemmalle kääntyneenä. Kun paidan napit olivat vasemmalla puolella, ei tuuli päässyt samalla lailla nappien väleistä sisään ja, herra paratkoon, paljastamaan liikaa.
Erään hyvin kummallisen huhun mukaan Napoleon määräsi naisten paidat valmistettavaksi niin, että napit ovat eri puolilla kuin miehillä, sillä hän oli pahoittanut mielensä pilailusta, jota naiset julkeasti harjoittivat matkimalla hänen maalauksistakin tuttua ”käsi liivin sisällä” -poseeraustaan.
Kaikkein uskottavin selitys naisten nappien sijainnille taitaa kuitenkin olla yläluokkaiset leidit ja heidän puettajansa. Koska suurin osa palvelijoista oli oikeakätisiä, oli heidän helpompi napittaa rouvien paitoja nappien ollessa vasemmalla. Kun napit eivät enää olleet kallista tavaraa ja niitä alettiin laittaa muidenkin kuin varakkaiden ihmisten vaatteisiin, haluttiin tyylistä pitää kiinni, jotta tavallisetkin kansalaiset voisivat pukeutua kuten yläluokka.
”Genuine leather”
Älä tule puijatuksi: kaikki nahka ei ole samanlaista nahkaa! Vöissä, kengissä, laukuissa tai missä vain nahkatuotteissa roikkuu usein nahkavuodan muotoinen merkki, jossa lukee genuine leather. Siis aitoa nahkaa.
Genuine leather ei kuitenkaan ole sitä, miltä se vaikuttaa – eli laadukasta. Genuine leather -merkillä varustetut tuotteet on nimittäin kaikkein huonolaatuisinta nahkaa. Näiden tuotteiden nahka on valmistettu liimaamalla yhteen useita kerroksia ohutta, heikkolaatuista nahkaa paksumman materiaalin saavuttamiseksi. Joskus genuine leather voi tarkoittaa myös sitä, että laadukkaiden nahkatuotteiden valmistuksessa ylijääneet osat jauhetaan ja sekoituksesta tehdään liiman avulla nahka-arkkeja.
Joten vaikka genuine leather -merkki ei varsinaisesti ole huijausta – onhan tuote tehty nahasta – ei se ole osoitus laadusta, päinvastoin.
Kuplamuovi
Kuplamuovia on käytetty 1960-luvulta lähtien pakkausmateriaalina, kun Frederick W. Bowels keksi kääriä IBM 1401 -tietokoneet kuljetuksen ajaksi tähän poksahtelevaan materiaaliin.
Kuplamuovi oli kuitenkin keksitty jo muutamia vuosia aiemmin, täysin toiseen tarkoitukseen. Newjerseyläiset insinöörit Alfred Fielding ja Marc Chavannes liimasivat vuonna 1957 kaksi suihkuverhoa yhteen luodakseen tapettia, jossa oli muodin mukaisesti tekstuuria liimauskohtien väliin jäävän ilman ansiosta. Se ei kuitenkaan herättänyt laajaa innostusta sisustajissa, joten miehet vaihtoivat käyttökohteeksi kasvihuoneet: kaksinkertaisella suihkuverholla voisi eristää kasvihuoneita. No, siitäkään ei tullut valtavaa hittiä.
Sen jälkeen, kun Bowels oli napannut idean IBM:n käyttöön, ja vihdoin oli löytynyt järkevä sovelluskohde, oli kuplamuovilla vielä selätettävänään yksi ongelma – miten ihmiset saataisiin maksamaan materiaalista, kun sanomalehdillä voitiin suojata esineitä ilmaiseksi. Veikkaan, että kuplamuovi löi läpi siinä vaiheessa, kun ihmiset hoksasivat, miten hauskaa ja samalla rauhoittavaa kuplien poksauttaminen on. Aivan sama, että siitä pitää maksaa!
Ilmapalloeläimet
Kun Henry Maar vuonna 1939 pellenä toimiessaan väänteli ilmapalloista eläimiä, ei hän varmaankaan tiennyt suorittavansa ikivanhaa asteekkien rituaalia. Sillä vaikka Maaria pidetään yleisesti tuon taiteenlajin pioneerina, ei hän todellakaan ollut ensimmäinen.
Nykyisen Meksikon alueella 1400-luvulla kukoistaneessa asteekkivaltakunnassa nimittäin puhalleltiin palloja ja taiteiltiin niistä eläimiä. Ilmapallot olivat toki hieman erilaisia. Asteekit valmistivat pallot kuivaamalla ja ompelemalla kissapetojen suolia ilmatiiviisti yhteen. Eläimen muodon saavuttamiseksi suoleen puhallettiin ilmaa pienissä osioissa, jotka aina täyttymisen jälkeen kierrettiin ilman sisällä pitämiseksi.
Näitä varhaisia ilmapalloeläimiä ei tehty vain huvin vuoksi, vaan valmistuttuaan ne sytytettiin tuleen uhrilahjana jumalille.
Minigolf
Vaikka jonkinnäköistä golfia on pelattu jo ajanlaskumme alun molemmin puolin, löytyvät modernin golfin juuret 1400-luvun Skotlannista. Siitä täytyi tulla vielä jokunen vuosisata eteenpäin ennen kuin ensimmäinen minigolfrata näki päivänvalon; sekin toki Skotlannissa.
Golfin kehtona pidetään St. Andrewsin kaupungin vanhaa kenttää, jonka 18-reikäisellä radalla on varmuudella pelattu 1530-luvulla, todennäköisesti jo paljon aiemmin. 1800-luvun viktoriaanisessa Isossa-Britanniassa ei etenkään yläluokan naisille ollut tarjolla kovinkaan paljon urheilullisia vapaa-ajanviettotapoja – uskaliaimmat ehkä kokeilivat krokettia ja jousiammuntaa.
Moni nuori nainen kuitenkin vietti perheensä kanssa kesät St. Andrewsissa, jotta miesväki pääsi golfaamaan. Jotkut naisista ja tytöistä innostuivat itsekin kokeilemaan, kun kentällä oli hiljaista, mutta se osoittautui riettauden huipuksi.
Oli täysin ennenkuulumatonta ja siveetöntä, että naiset nostivat julkisesti kätensä olkapäidensä yläpuolelle palloa lyödessään. Ilmeisesti käsien nostaminen tuohon aikaan on täysin verrannollista siihen, että tänä päivänä juoksisi alasti kaupungin keskustassa.
Naiset olivat kuitenkin ehtineet innostua lajista, ja he löysivät porsaan reiän. Jos palloa vain puttaa, ei käsiä tarvitse nostaa eikä kukaan pahoita irstailusta mieltään. Heille varattiin golfkentän laitamilta pieni kaninkolojen täyttämä alue, johon tehtiin 9-reiän minirata. Vuonna 1867 naiset perustivat St Andrews Ladies’ Putting Clubin, ja minigolf oli syntynyt.
Lue myös:
10 yllättävää tarinaa tavallisten esineiden taustalla
10 arkipäivästä asiaa, joiden olemassaolon syytä et tiennyt
Tänään vuorossa listallinen faktoja huhtikuusta. Tiedossa on huhtikuuhun liittyvää nippelitietoa syntymäkivestä henkieläimiin sekä ominaisuuksiin, joihin syntymäkuu vaikuttaa.
Listafriikki selvittää myös muun muassa sen, mistä huhtikuu on saanut alunperin nimensä ja miksi se on suomeksi juuri huhtikuu. Luvassa on myös nippelitietoa horoskoopeista sekä syntymäkukista kiinnostuneille.
Ja loppuun vielä summaus siitä, milloin mitäkin kannattaa tehdä – vanhan maanviljelijöiden kalenterin mukaan. Kukapa uskaltaisi uhmata tuota opusta touhuilemalla omiaan ilman ohjeistusta!? Tässä siis faktoja huhtikuusta ja huhtikuussa syntyneistä.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Huhtikuun 19. päivään saakka horoskooppimerkki on tulimerkkeihin kuuluva Oinas. Oinaat ovat kunnianhimoisia ja idealistisia maailmanparantajia, joiden seuraan muut luonnostaan hakeutuvat. Tulimerkin alla syntyneet myös nauttivat muiden ihailusta. Oinaiden henkieläin on omapäinen, päättäväinen, urhea ja impulsiivinen gepardi, joka on syntynyt johtajaksi.
Kuun lopussa syntyneiden horoskooppimerkki on Härkä. Härkä kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat realisteja ja käytännönläheisiä. Maamerkki on asioita aikaansaava tekijä, joka tekee ympärillään olevien elämästä parempaa. Härkien henkieläin on luottava, käytännöllinen, taiteellinen ja lojaali jääkarhu. He ovat lempeitä, mutta jos jokin uhkaa heitä tai heidän läheisiään, niin tiedossa on tiukka taistelu.
Jos olet syntynyt tässä kuussa, niin osuivatko nämä kuvailut yhtään kohdalleen?
Lue myös: Psykologisia ilmiöitä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Tässä vinkki kaikille huhtikuussa syntyneille: Jos joku kyselee lahjatoivetta, niin sano kirkkain silmin, että haluaisit synttärilahjaksi mitä tahansa, missä on syntymäkivesi. Huhtikuun syntymäkivi on nimittäin timantti!
Timantti symboloi pitkäikäisyyttä, voimaa, kauneutta ja onnellisuutta – jos nyt haluaa jotain lisäsyitä sille, miksi timantit ovat paras mahdollinen syntymäkivi.
Huhtikuussa syntyneiden syntymäkukkia ovat viattomuutta, uskollisuutta ja muutosta symboloiva päivänkakkara sekä autuaaseen nautintoon, ystävyyteen ja hyvästeihin liitettävä hajuherne (kuvassa). Hajuherne tunnetaan myös nimellä tuoksunätkelmä.
Huhtikuun lapset ovat syntyneet menestymään
Huhtikuussa syntynyt voi kiittää vanhempiaan, jos haluaa toimistonsa ovessa lukevan toimitusjohtaja, sillä keväällä syntymäpäiviään viettävistä tulee muuhun vuoden aikaan syntyneisiin verrattuna todennäköisemmin menestyneiden suuryhtiöiden johtajia.
Tämä on ihan tutkittua tietoa ja perustuu Economic Letters -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Siinä kerättiin toimitusjohtajien syntymäaikoja, ja erot vuodenaikojen välillä olivat tilastollisesti merkittäviä. Maaliskuussa ja huhtikuussa syntyneitä johtajia oli lähes kaksinkertainen määrä verrattuna kesällä syntyneisiin.
Mutta onneksi nämä ovat vain tilastoja! Tässä kuussa syntyneet eivät tokikaan voi vain odotella tittelin tulevan kohdalleen, eivätkä muulloin syntyneet voi heittää kirvestä kaivoon tekosyynä.
Huhtikuussa syntyneet hakeutuvat tasaisesti erilaisiin ammatteihin
Jos toimitusjohtajuus ei ole haaveena, niin huhtikuussa syntyneet voivat olla turvallisin mielin – vaihtoehtoja on loputtomasti.
Erään brittitutkimuksen mukaan tietyt syntymäkuukaudet ovat vahvasti linkittyneet tiettyihin ammatteihin; esimerkiksi lääkäreinä toimii tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti enemmän kuin muina kuukausina syntyneitä. Joulukuussa syntyneet taas hakeutuvat hammashoidon pariin, helmikuun lapsista tulee taiteilijoita ja lentäjien joukossa on eniten maaliskuussa syntyneitä.
Huhtikuussa syntyneet sen sijaan jakautuvat varsin tasaisesti jokaiseen 19 tutkittuun ammattiin, joten summa summarum: mahdollisuudet ovat rajattomat!
Huhtikuussa syntyneet ovat keskimääräistä positiivisempia
Huhtikuussa syntyneillä on aina lasi puoliksi täynnä. Positiivisuus on paikoittain jopa ylitsepursuavaa, mutta toisaalta tässä maailmassa se ei voi olla huono juttu. Sekä huhtikuussa että toukokuussa syntyneitä on yltiöpositiivisten joukossa kaikkein eniten.
Mistä nämä muutamassa viimeisessä listan kohdassa mainitut erot sitten johtuvat? Eikö astrologia olekaan humpuukia?
Anteeksi kaikki horoskooppeihin uskovat, mutta tähtien asennolla ei ole mitään tekemistä elämän kannalta, mutta syntymäkuukaudella toki on. Ilmiötä on tutkittu paljon, mutta yhtä tyhjentävää syytä ei ole olemassa. Erilaisten teorioiden mukaan vielä syntymättömän lapsen elämään vaikuttavat äidin raskaudenaikaiset infektiot, saatavilla oleva ruoka sekä auringonvalo ja sitä kautta saadun D-vitamiinin määrä. Nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia vuodenajasta.
Huhtikuun suomenkielinen nimi
Monet suomenkieliset kuukausien nimet kuvaavat maaseudulla tiettynä ajankohtana tehtäviä töitä. Huhtikuu on vuoden ensimmäinen kuukausi, joka on nimetty näin. Keväthankien aikaan käytiin merkitsemässä ja kaatamassa havupuut, jotka sitten jätettiin kuivumaan ja odottamaan seuraavana kesänä tapahtuvaa kaskenpolttoa.
Havupuukaski eli huhta eroaa tavallisesta kaskesta siten, että siinä poltetaan nimenomaan havupuita. Huhtipuut olivat yleensä suurikokoisia ja sijaitsivat erämaassa kaukana asutuksesta. Enimmäkseen nuoresta koivusta koostuva tavallinen kaski sen sijaan poltettiin lähellä kyliä. Viron kielessä kask muuten tarkoittaa koivua. Huhtikuun nimi on johdettu huhdasta, joka yhdyssanoissa esiintyy muodossa huhti – samalla tavalla kuin lehmä ja lehmihaka.
Huhtikuuta on kutsuttu myös suvi-, sulama- ja kiimakuuksi. Kevät on jo hyvässä vauhdissa, kun lumet sulavat ja sää hiljalleen lämpenee. Pohjois- ja Itä-Suomessa suvi tarkoittaa talvista suojasäätä, mikä on siis lähes vastakohta suven länsisuomalaiselle merkitykselle. Ja tuo kiimakuu – kevät saa hormonit hyrräämään ja huhtikuu on metsäkanalintujen, kuten teeren ja metson, soidinaikaa.
On myös esitetty, että nimi tulisi huhtoa-sanasta, joka joissakin murteissa tarkoittaa samaa kuin ’huuhtoa’. Huhtikuussa maa huuhtoutuu tai huhtoutuu lumesta.
Mistä april erilaisine versioineen on peräisin?
Monessa muussa kielessä huhtikuu on jonkinlainen versio latinankielisestä Aprilis-sanasta. Aprilis oli aikoinaan johdettu aperio-sanasta, joka tarkoittaa avaamista; keväällä luonto ”avautuu” talven jäljiltä.
Mutta aivan yhtä mieltä Apriliksen alkuperästä ei kuitenkaan olla, sillä joidenkin mielestä se viittaa apricus-sanaan, joka tarkoittaa aurinkoista. Huhtikuu nähdään pohjoisella pallonpuoliskolla auringon ja keväisen kasvun kuukautena.
Ja vielä erään eriävän teorian mukaan huhtikuu sai latinankielisen nimensä kreikkalaiselta Afroditelta – kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarelta. Roomalaisessa mytologiassa Afroditen vastine on Venus ja huhtikuu oli Rooman valtakunnassa Venukselle pyhitetty kuukausi.
Myös etruskit, Keski-Italiassa ennen Rooman laajentumista asunut kansa, juhlivat tässä kuussa samanlaista jumalatarta, joka tunnettiin nimellä Apru. Etruskien tavat ja kulttuuri sulautuivat roomalaiseen, joten ehkäpä nimi tuli sitä kautta.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
Sitten olemme saapuneet listan viimeiseen kohtaan – The Old Farmer’s Almanacin ohjeisiin.
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Kuun 7. päivänä on paras aika aloittaa uusi ruokavalio, jos tarkoitus on vähentää elopainoa. Jos painon haluaa noousevan, on syömistä muutettava huhtikuun 11. päivänä.
Eläinten kastroiminen on syytä suorittaa ihan näillä näppäimillä eli 3. ja 4. päivänä, ja 20. päivän kieppeillä on aikaa laittaa oma hammaskalusto kuntoon; hammaslääkärillä mieluiten. Heti sen perään on suotuisin aika mennä naimisiin.
Jos suunnittelet minkä tahansa projektin aloittamista, niin esityöhön on syytä ryhtyä mitä pikimmiten, sillä huhtikuun ainoa sopiva hetki siihen on 9. päivä.
Ja jos se menee ohi, niin aina on toukokuu!
Lue myös:
- 10 yllättävää tapaa, miten sää vaikuttaa ihmisen terveyteen ja käyttäytymiseen
- Vuoden erikoisin kuukausi: 10 faktaa ja hömppääkin hemikuusta
- Maaliskuisia faktoja: Vasektomioiden määrä huipussaan ja töissä lusmuillaan
- Jääkarhut ovat mustanahkaisia merinisäkkäitä: 10 mielenkiintoista faktaa pohjoisen kuninkaista
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki suuntaa katseet jälleen taivaalle, kun selvitämme, että miksi lentokoneissa ei ole laskuvarjoja kaikille matkustajille. Eikö se olisi fiksu ratkaisu mahdollisessa hätätilanteessa?
Lisäksi pohdimme, että mitä eroa on kansallispuistolla ja luonnonpuistolla. Ne ovat kaksi eri asiaa, vaikka monesti menevätkin sekaisin – ihan virallisissakin yhteyksissä.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi lentokoneissa ei ole laskuvarjoja kaikille matkustajille?
Tämä aihe nousi keskusteluun eilisen listan jälkeen. Sillä käsiteltiin erikoisia syitä hätälaskuihin. Mutta jos ilmassa tulee hätä, eikä laskeutuminen ole mahdollista, niin voisivatko kaikki matkustajat pelastautua hyppäämällä ulos laskuvarjojen kanssa.
Se ei kuitenkaan ole realistista, sillä koneissa ei ole laskuvarjoja.
Kävisihän se tosiaan järkeen, että lentokoneissa olisi kaikille matkustajille laskuvarjot, jos ilmassa tulee hätätilanne ja vaikkapa moottorit sammuvat. Maalaisjärjellä mietittynä on kummallista, että näin ei ole. Mutta kun asiaan tutustuu tarkemmin, niin syy on varsin pätevä – tietenkin.
Suurin syy on se, että korkealla lennettäessä matkustajakoneen sisällä on suurempi paine kuin ulkopuolella. Paine-ero kymmenessä kilometrissä on niin suuri, että lentokoneen ovet painautuvat kiinni 10 000 kilogrammaa vastaavalla voimalla. Lentokoneen ovea on siis täysin mahdoton saada lennon aikana auki, joten luonnollisesti koneesta ei pääse hyppäämään.
Muut syyt ovat tavallaan turhia, sillä laskuvarjohyppyyn liittyy olennaisena osana se, että koneesta pääsee ulos. Mutta leikitään ajatuksella, että kaikki lentoyhtiöt hankkisivat uudet koneet, joissa olisi hyppäämiseen suunniteltu ramppi takaosassa ja erityinen koneistettu ovi.
Mihin kaikki laskuvarjot laitettaisiin? Niiden säilyttäminen veisi valtavasti tilaa ja lisäisivät koneen painoa. Ne olisivat myös melkoinen investointi ja vaatisivat säännöllisiä tarkastuksia, joten lentomatkustamisesta tulisi huomattavasti kalliimpaa.
Entäs sitten ne matkustajat? Monikaan ei osaisi hypätä, aukaista varjoa tai laskeutua turvallisesti. Puhumattakaan siitä, minkälainen härdelli koneessa tulisi, jos matkustajat pukisivat ylleen varjoja ja rynnisivät kaistapäisesti ovelle hyppäämään. Luotetaan siis lentäjiin ja siihen, että he osaavat laskeutua koneella turvallisesti, vaikka moottorit menisivät epäkuntoon!
Mitä eroa on kansallispuistolla ja luonnonpuistolla?
Kansallispuisto ja luonnonpuisto menevät helposti sekaisin ja yllättävän usein niitä käytetään virallisissakin yhteyksissä virheellisesti toistensa synonyymeinä. Kansallispuisto ja luonnonpuisto ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, vaikka kummatkin ovat luonnonsuojelualueita.
Kansallispuistot ovat kaikille avoimia, mihin viittaa myös nimi: ne ovat kansalle tarkoitettuja puistoja. Kansallispuistojen tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta, mutta samaan aikaan niissä on mahdollista nauttia Suomen kauniista luonnosta ja retkeillä vapaasti.
Luonnonpuistot on sen sijaan perustettu tieteellisiin tarkoituksiin asetuksilla tai lailla. Luonnonpuistot ovat pääosin yleisöltä suljettuja ja niiden suojelumääräykset ovat tiukemmat kuin kansallispuistoissa. Joissakin luonnonpuistossa, kuten Kevolla (kuvassa), voi kyllä vierailla, mutta vain parilla merkityillä reiteillä.
Yleensä luonnonpuistoissa ei saa liikkua ilman kirjallista lupaa, joita myönnetään monesti ainoastaan tieteellisiin tarkoituksiin. Täysin luonnontilaiset alueet ovatkin tärkeitä tutkimuskohteita.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, miksi silmien siristäminen auttaa näkemään paremmin. Sehän on tavallaan järjenvastaista, että silmien ja näkökentän pienentäminen parantaisi näkökykyä!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi silmien siristäminen auttaa?
Kun asiaa oikein miettii, niin silmien siristäminen pienentää näkökenttää. Ja miten muka se auttaa näkemään paremmin? Eihän tässä ole mitään järkeä!
Mutta niin me kaikki teemme: Jos vaikka pientä tekstiä on hankala lukea, niin silmiä siristämällä se onnistuu hieman paremmin. Miksi se toimii ja saa näkemään selvemmin, kun silmää käyttää ”vähemmän”?
Yleisen uskomuksen mukaan silmien siristäminen toimii, koska silloin silmämunia puristetaan toimimaan tehokkaammin. Aivan kuin silmämuna olisi lihas, joka vahvistuu treenaamalla. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole ja tämä uskomus on virheellinen.
Mutta kyllä silmien siristäminen jotain tekee näkökyvyn hetkelliseksi parantamiseksi.
Otetaan alkuun pieni pintaraapaisu silmän toimintaan.
Silmän etuosassa sijaitseva linssi eli mykiö kohdistaa silmään tulevan valon verkkokalvon keskikuoppaan, jossa syntyvät selkeimmät ja terävimmät kuvat.
Kun ihminen katsoo tiettyä kohdetta, muodostuu kuva silmän takaosan verkkokalvolle kuin valkokankaalle. Kaikkein tarkimmin näemme kuitenkin sen osan kuvasta, joka muodostuu keskikuopan alueelle, sillä se sisältää paljon värejä aistivia tappisoluja.
Mykiö on joustava elin ja silmän lihakset säätelevät sen paksuutta jatkuvasti, kun tarkennamme katsetta lähellä tai kaukana oleviin kohteisiin.
Iän myötä mykiö kovettuu ja menettää kimmoisuuttaan, mikä vaikeuttaa katseen kohdistamista lähellä oleviin kohteisiin. Tällöin puhutaan ikänäöstä eli presbyopiasta, joka saattaa johtaa siristelyyn.
Toisaalta myös likinäköisyys eli myopia oirehtii siten, että silmiä on pakko siristää. Tässä taittovirheessä lähellä olevat asiat näkyvät selvästi, mutta esimerkiksi huoneen toisella puolella olevat kasvot näkyvät sumeasti. Likinäköisyys syntyy, kun silmä on luonnostaan pitkän mallinen, jolloin valo ei kohdennu oikeaan paikkaan. Mykiö kohdentaa valon verkkokalvon eteen eikä sinne tarkan kuvan alueelle.
Ja sitten päästään vihdoin vastaamaan siihen kysymykseen, että miksi silmien siristäminen auttaa!
Silmien siristely auttaa hieman sekä ikänäöstä että likinäköisyydestä kärsivää. Siristäminen muuttaa silmämunan ja mykiön muotoa hetkellisesti ja hyvin pienesti, mutta silti se auttaa kohdentamaan valon oikeaan kohtaan eli siis sinne verkkokalvon keskikuoppaan.
Mutta vielä enemmän silmien siristäminen auttaa näkemisessä, koska se vähentää silmään pääsevän valon määrää. Jälleen kerran kuulostaa erikoiselta: Valohan auttaa näkemään, joten miten sen määrän vähentäminen voisi olla hyvä juttu?
Näin kuitenkin on. Kun siristät silmiäsi, tulevat ylä- ja alaluomi kuin verhoina näkökentän reunoille. Näkökentän kaventaminen saa aikaan sen, että sisään pääsee valoa ainoastaan lähempää mykiön keskikohtaa.
Kaikki ”ylimääräinen” ympäriltä tuleva valo siis häviää ja silmä kykenee muodostamaan tarkemman kuvan niistä valon säteistä, jotka tulevat suoraan.
Onko silmien siristelystä haittaa?
Toisin kuin monesti varoitellaan, siristely ei itsessään vahingoita silmiä tai näkökykyä millään tavalla. Joten siristele menemään, jos siltä tuntuu!
Mutta se kannattaa muistaa, että silmiä tulee räpsytteltyä huomattavasti vähemmän silloin kuin siristelee. Joten jos vaikkapa työskentelee näytön parissa koko päivän ja joutuu alituiseen siristämään silmiään, voi se johtaa silmien kuivumiseen ja väsymiseen, koska niitä ei räpsyttele samalla tavalla.
Jokainen meistä varmasti joskus siristää silmiään: nähdäksemme paremmin jonkin kaukana olevan kyltin tai saadaksemme selkoa ruokalistan pienellä painetusta tekstistä hämärästi valaistussa ravintolassa. Mutta jatkuva siristely on yleensä merkki heikkenevästä näkökyvystä, joten siinä tapauksessa katseet on syytä suunnata näöntarkastukseen!
Lue myös:
Yleistieto
Faktoja maaliskuusta: Vasektomioiden luvattu kuukausi, jona syntyneet etenevät muita todennäköisemmin toimitusjohtajiksi
Maaliskuu on pyörähtänyt käyntiin, joten otetaan listallinen meneillään olevaan kuukauteen liittyviä faktoja henkieläimistä koripallohuumaan ja synttärisankareiden mahdollisiin urapolkuihin.
Listafriikki selvittää muun muassa sen, mistä maaliskuu on saanut alunperin nimensä ja miksi se on suomeksi juuri maaliskuu. Luvassa on myös nippelitietoa horoskoopeista sekä syntymäkukista ja -kivistä kiinnostuneille.
Lisäksi otamme katsauksen yhteen maailman seuratuimmista urheilutapahtumista, joka myös March Madness -nimellä tunnetaan; siihen liittyy erikoisia lieveilmöitä, kuten piikki vasektomioiden määrässä.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Maaliskuun kaksi horoskooppimerkkiä ovat Kalat ja Oinas. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Maaliskuussa 20. päivään mennessä syntyneet ovat Kaloja, jotka kuuluvat tunteella eläviin vesimerkkeihin. Vesimerkki rakastaa ja vihaa täysillä, ja usein tunteet ottavat järjestä yliotteen. Maaliskuun 21. päivästä eteenpäin horoskooppimerkki on Oinas. Oinaat ovat syntyneet tulimerkin alla, joten he ovat kunnianhimoisia ja idealistisia maailmanparantajia.
Henkieläimetkin ovat maaliskuun eri puoliskoilla syntyneillä erilaisia, sillä jaottelu menee horoskooppimerkkien mukaan. Kalat voivat ammentaa yhteenkuuluvuuden tunnetta avuliaasta, lempeästä, luotettavasta, myötätuntoisesta ja luovasta merihevosesta, kun taas Oinaiden henkieläin on johtajaksi syntynyt, itsenäinen, urhea, kilpailuhenkinen ja impulsiivinen gepardi. Jos olet syntynyt maaliskuussa, niin löysitkö itsesi näistä kuvailuista?
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Maaliskuussa syntyneiden kukka on narsissi, joka yhtenä kevään ensimmäisistä kukista symboloi uudelleen syntymistä ja uudistumista. Lisäksi narsissien uskotaan edustavan inspiraatiota, anteeksiantoa ja luovuutta. Maaliskuussa syntyneiden sanotaan olevan iloisia, eloisia ja optimistisia ihmisiä, jotka piristävät muiden päivää vain olemalla omia itsejään. Vähän samalla tavoin kuin pitkän talven jälkeen kukkapenkistä puskevat keltaiset narsissit saavat hyvälle tuulelle.
Maaliskuun syntymäkivi on akvamariini, jonka sanotaan antavan rohkeutta ja rauhoittavan kantajaansa. Väriltään akvamariini voi olla mitä tahansa sinisen sävyä, joskus jopa sinivihreä. Väriin sopivasti tämän jalokiven nimi on peräisin latinankielisestä merivettä tarkoittavasta sanasta ja akvamariini onkin maaliskuun lasten lisäksi myös merenkulkijoiden onnenkivi. Akvamariinin uskottiin tyynnyttävän aallokot ja pitävän merimiehet turvassa.
Toinen maaliskuun syntymäkivi on verikivi (yllä olevassa kuvassa). Tämä tummanpuhuva korukivi näyttää punaisina läiskineen kuin se vuotaisi verta – mistä se luonnollisesti on saanut nimensäkin. Punaiset pilkut ovat rautaoksidien, erityisesti hematiitin aikaansaannoksia. Verikiven on uskottu tuovan kantajalleen hyvää terveyttä, parempaa itseluottamusta ja rohkeutta, mutta myös fyysistä vahvuutta ja kestävyyttä. Sitä on jauhettu lemmenrohdoksi ja urheilijat ovat käyttäneet verikiveä amulettina sen voimaa tuovien ominaisuuksien vuoksi.
Vaikka verikivi häviääkin kauneudessa akvamariinille, niin ainakin siinä on uskomusten mukaan moninkertaisesti enemmän taikavoimia!
Minkälaisia urapolkuja maaliskuussa syntyneet kulkevat?
Nyt ei katsota horoskooppeja ja henkieläimiä, vaan vilkaistaan tutkimuksia ja tilastoja.
Erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan maaliskuussa syntyneissä on ainesta toimitusjohtajiksi. Tutkimuksessa oli mukana yli 350 yritystä, joiden toimitusjohtajista reilut 12 prosenttia oli syntynyt maaliskuussa. Minkään muun kuukauden synttärisankareita ei johtajan pallilla ollut yhtä paljon.
Ison-Britannian kansallisen tilastoviraston tekemän tutkimuksen mukaan maaliskuussa syntyneet ovat yliedustettuina muusikoiden ja lentäjien joukossa.
Eräs espanjalaisia ja italialaisia opiskelijoita seurannut tutkimus osoitti, että maaliskuussa syntyneet ovat pääosin aamuihmisiä ja menevät keskimäärin aiemmin nukkumaan. Mutta näin on vain siinä tapauksessa, jos he ovat syntyneet 21. päivään mennessä. Loppukuusta synttäreitään juhlivat sen sijaan ovat tämän tutkimuksen mukaan iltavirkkuja. Tälläkin voi olla jotain vaikutusta ammatinvalintaan!
Aiemmin maaliskuu aloitti kalenterivuoden
Nykyään yleisimmin käytössä oleva kalenteri on gregoriaaninen kalenteri, joka on karkauspäivien osalta tuunattu versio juliaanisesta kalenterissa. Näissä molemmissa on kuitenkin 12 kuukautta. Rooman valtakunnassa ennen juliaanista kalenteria käytössä olleessa kalenterissa ei ollut kuin 10 kuukautta ja vuosi alkoi maaliskuusta.
Vuosi oli päivien määrässä mitattuna lyhyempi kuin nykyisin, sillä talvea ei laskettu mukaan. Viljelykelvoton ja ankea aika ei varsinaisesti kuulunut vuoteen, joten tammikuuta ja helmikuuta ei tunnettu.
Vuoden ensimmäinen kuukausi aloitti kevään kirjaimellisesti, sillä maaliskuisesta kevätpäiväntasauksesta kevään katsotaan virallisesti alkavan. Sen myös ajateltiin olevan jokaisella tavalla kaiken uuden alku.
Takaisin sotimaan talven jälkeen Mars-jumalan nimissä
Maaliskuun alkuperäinen ja latinankielinen nimi Martius on peräisin Rooman suojelijalta ja sodan jumalalta Marsilta. Oli varsin luonnollista, että vuoden ensimmäinen kuukausi sai nimensä juuri tältä pääjumalalta.
Kuten jo aiemmassa kohdassa mainittiin, oli talvi tavallaan ”olematonta” aikaa, kun viljelykset odottivat parempia kelejä. Sama piti paikkansa sotimisen suhteen, sillä sotatoimet olivat usein tauolla talven ajan. Maaliskuussa sitten lähdettiin jälleen taisteluihin sodan jumalan nimissä.
March Madness
March Madness eli vapaasti käännettynä ”maaliskuun hulluus” saattaa olla suurimmalle osalle suomalaisista lähes tuntematon käsite. Ellei sitten seuraa Yhdysvaltain yliopistokoripalloa.
March Madness on vuosittain järjestettävä 68 joukkueen lopputurnaus, jossa ratkaistaan koripallon korkeimman yliopistosarjan mestaruus. Vuonna 2024 turnaus alkaa maaliskuun 19. päivänä ja mestari on tiedossa huhtikuun 8. päivänä.
Vaikka maailmanlaajuisestikin turnausta seuraa satoja miljoonia koripallofania, on se nimenomaan Yhdysvalloissa yksi suurimmista urheilutapahtumista, mikä näkyy valitettavana lieveilmiönä myös työpaikoilla.
Ihmiset keskittyvät mieluummin pelien tuijottamiseen ja vedonlyöntiin kuin työntekoon, mikä näkyy surkeana tuottavuutena. Maaliskuun vedonlyöntiin käytettävä työaika maksoi yhdysvaltalaisille työnantajille vuonna 2019 noin 4 miljardia dollaria.
March Madness on suosituin aika hankkia vasektomia
Mitäpä ei urheilufanaatikko tekisi intohimonsa vuoksi!? Edellisessä kohdassa mainitun koripalloturnauksen alkamisajankohta ei varmasti jää Yhdysvalloissa keneltäkään huomaamatta, mutta on yksi yllättävä paikka, josta sen voi tarkistaa. Nimittäin sairaaloiden rekistereistä.
Urologi Stephen Jones on kertonut Fox Newsin haastattelussa, että vasektomioiden määrä kasvaa 50 prosentilla March Madnessin ensimmäisen viikon aikana. Turnauksen ensimmäiset päivät ovat erityisen intensiivistä menoa, kun pelejä on tiuhaan, joten mikäs sen parempi aika käydä sterilisaatiossa, jonka jälkeen potilas määrätään vähintään päiväksi kotiin jääpussin kera välttämään pahinta turvotusta.
Jos on valittava koko vuodesta yksi tai kaksi päivää, jolloin istuu kotisohvalla television ääressä tekemättä mitään, niin yliopistokoripallon kauden huipentuma on monen listalla ensimmäinen vaihtoehto. Myös sairaalat ottavat tapahtumasta kaiken irti järjestämällä ”piuhat poikki” -kampanjoita ja tarjoamalla selviytymispaketteja, ilmaisia pizzoja sekä urheilulehtiä niille, jotka haluavat viedä fanittamisen äärimmilleen.
Mistä maaliskuun suomenkielinen nimi on peräisin?
Kuukausien suomenkieliset nimet poikkeavat muista kielistä, mikä tietenkin hankaloittaa niiden mieleen painamista vieraita kieliä opetellessa. Maaliskuussa on sentään jotain samaa – pari ensimmäistä alkukirjainta – muiden eurooppalaisten kielien kanssa, mutta mitään sukulaisuutta niillä ei sanoina ole. Sodan jumala Mars on löytänyt tiensä muun muassa englantiin March, ruotsiin mars ja saksaan März. Suomessa mennään eri linjoilla.
Kaikista kuukausista maaliskuun nimen alkuperästä on kielitieteilijöiden parissa ehkä kaikkein eniten kiistelyä. Joko se viittaa maahan, mahlaan tai maaliin.
Maa taitaa olla kaikkein eniten kannatusta saava vaihtoehto, sillä siihen viittaavat niin monet vanhan kansan sananparretkin, esimerkiksi ”maaliskuu maan avaa” ja ”maaliskuu maata näyttää”. Se siis on kaikessa yksinkertaisuudessaan maallinen kuukausi, jolloin lumi alkaa sulaa ja maa pikkuhiljaa näkyä pitkän talven jälkeen.
Mahla-teoriaa perustellaan sillä, että vanhassa viron kielessä tunnetaan mahlakuu tai maalakuu, joilla on viitattu siihen kuukauteen, jonka aikana puihin alkaa kehittyä mahlaa. Virossa mahlakuu on kuitenkin tarkoittanut huhtikuuta. Ja kyllähän maalis-sanan voisi helposti ajatella johtuneen mahlasta tai maalasta.
Kaikkein vähiten kannatusta on saanut näkemys, jonka mukaan maaliskuun nimi tulee maali-sanasta. Se olisi peräisin siitä, että kantavilla hangilla on hiihdetty harjoittelemaan metsästystaitoja ja ampumaan maaliin.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Missä vaiheessa maaliskuuta mitäkin sitten oikein kannattaa tehdä? Tänään eli maaliskuun 4. päivänä on kaikkein suotuisin aika kuivata hedelmiä, vihanneksia ja lihaa; joten keittiöön, mars! Jos ruoan parissa puuhastelu ei innosta, niin nuo nyt on myös maaliskuun paras aika retkeilyyn. Siinä tapauksessa, että nämä aktiviteetit eivät juuri tällä sekunnilla kiinnosta, niin kuun kaksi viimeistä päivää voi myös hyvillä mielin uhrata keittiöhommiin tai metsässä samoiluun.
Hammaslääkärillä käynti kannattaa ajoittaa kuun 22.–24 päivälle, jolloin on paras aika myös hedelmien keräämiselle. Suomessahan tällä tiedolla ei tee mitään, mutta ehkäpä kauppojen hevi-osastoilla on silloin hyvä tarjonta.
Jos maaliskuussa haluaa aloittaa jotain projekteja, on niihin ryhdyttävä 11. päivänä. Jo aloitetut projektit sen sijaan on syytä saattaa päätökseen 24. päivänä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miksi aatelisiin ja kuninkaallisiin viitataan joskus termillä siniverinen. Onko heidän veressään jotain maagista sinisyytä?
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Siniverinen-termi juontaa juurensa Espanjaan
Siniverinen on aatelisia ja kuninkaallisia kuvaavana terminä ollut käytössä jo useiden vuosisatojen ajan. Alun perin ilmausta siniverinen, sangre azul, käytettiin Espanjan kuninkaista. Nämä kuninkaat polveutuivat germaaniheimo visigooteista, jotka saapuivat Pyreneiden niemimaalle 400-luvulla.
Pohjoiseurooppalaisten visigoottien jälkeläisinä kuninkaat olivat vaaleaihoisia ja he uskoivat, että heidän ihonsa läpi sinisenä kuultava veri oli merkki ylhäisestä syntyperästä.
Pohjoisafrikkalaiset umaijadit, jotka 700-luvulla Portugalia ja suurta osaa nykyisen Espanjan alueesta, olivat sen sijaan hyvin tummaihoisia – ja visigoottien verivihollisia. Tummasta ihosta verisuonet eivät samalla tavalla kuulla läpi.
Aikojen kuluessa espanjalaiset aristokraatit alkoivat mennä naimisiin muslimihallitsijoiden kanssa, mutta pieni joukko ylimystöä kieltäytyi ”sekoittamasta vertaan”. He asettuivat asumaan Cantabrianvuorten juureen, mikä erotti heidät niin maantieteellisesti kuin ihonvärinsäkin puolesta muusta kansasta.
Tämä ylimystön osa halusi pitää kiinni vaaleasta ihostaan ja säilyttää sukupolvesta toiseen eron tummempiin valtaajiin ja näiden jälkeläisiin. Vaalea iho ja sininen veri olivat heille merkki ”puhdasrotuisuudesta”.
Kastilian kuninkailla, historian ensimmäisillä siniverisillä, oli tapana ennen taisteluun lähtöä kohottaa miekkakätensä ilmaan, jotta sinertävät verisuonet näkyisivät kaikelle kansalle – ja tummille vihollisille.
Siniverisyys levisi muihinkin Euroopan kuningashuoneisiin
Kuva: Marko Ollonqvist
Vaalea iho on historiallisesti merkinnyt korkeaa sosiaalista asemaa ja se oli tavoittelemisen arvoinen. Niin ainakin ennen ajateltiin. Esimerkiksi 1700-luvulta alkaen ylimystö rupesi käyttämään lyijyjauhetta saadakseen vitivalkoisen ihon. Lyijypuuterin myrkyllisyys oli varsin hyvin jo tuolloin tiedossa, mutta ulkonäkö ja turhamaisuus menivät terveyden edelle.
Hyvin vaalea iho oli osoitus siitä, että aatelisten ei tarvinnut raataa ulkosalla, vaan he saivat loikoilla kartanoissaan auringonsäteiltä suojassa. Heidän hipiänsä ei siis päässyt päivettymään ja vaaleuden vuoksi myös verisuonet näkyivät paremmin ja sinertävän sävyisinä.
Englannin kielessä siniverinen-termi on ollut vähintään vuodesta 1811 lähtien. Tuolloin englantilainen sanomalehti kertoi Valencian aateliston jakautuvan kolmeen luokkaan: siniverisiin, punaverisiin ja keltaverisiin.
Aikojen kuluessa siniverinen-termi alkoi merkitä Englannissa ja myöhemmin muissakin maissa eroa yhteiskunnan ylempien ja alempien luokkien välillä; samalla tavalla kuin kalman valkea iho oli tehnyt jo aiemmin.
Siniverisyys siirtyi symbolina myös taiteeseen, sillä muotokuvamaalarit rupesivat maalaamaan aatelisnaisille turkooseja verisuonia.
Muita selityksiä kuninkaallisten ja aatelisten siniverisyydelle
Joidenkin tutkijoiden mukaan Euroopan ylimystön keskuudessa hieman sinertävä iho ei ollut lainkaan harvinaista. Mitään suoraa tekemistä sinisyydellä ei kuitenkaan ollut aatelisarvon kanssa, vaan ihon sävy oli tulosta sairaudesta nimeltä argyria.
Argyria on harvinainen sairaus, joka voi puhjeta hopean pitkäaikaisesta nauttimisesta tai sille altistumisesta. Elimistöön päätynyt hopea siirtyy ruoansulatuselimistöstä verenkiertoon, josta se poistuu viikon kuluessa ulosteen ja virtsan mukana. Jos hopeaa on kertynyt elimistöön liian paljon, ei se ehdi poistumaan, vaan varastoituu ihoon ja muihin kudoksiin. Hopealla kylästetty iho muuttuu siniharmaaksi altistuessaan valolle.
Ylhäisö käytti aikoinaan hopeisia ruokailuvälineitä, mikä on yksi tapa, jolla hopeahiukkasia saattoi päätyä elimistöön. Toisaalta hopeaa käytettiin antimikrobisten ominaisuuksien vuoksi myös lääkehoidossa, mutta vain yhteiskunnan rikkaimmilla oli varaa terveydenhuoltoon.
Oli sitten ”siniverinen” tai ”syntynyt hopealusikka suussa”, niin verisuonten ja/tai ihon sinertävyys oli ylhäisön merkki.
Suonissa meillä kaikilla kuitenkin virtaa punaista verta.
Lue myös:
Yleistieto
Kauheat alkuperäistarinat rakastettujen satujen takana – Nämä eivät sovellu lasten iltasaduiksi!
Rakastettujen satujen alkuperäiset versiot ovat täynnä väkivaltaa, tappamista ja raiskauksia. Hieman eri kaliiberia kuin ne, joita meille on iltasaduiksi luettu.
Monet näistä listan saduista ovat muuntuneet Disneyn animaatioelokuviksi ja sitä kautta lapsien, ja miksei aikuistenkin, rakastamiksi tarinoiksi.
Satujen alkuperät ovat kuitenkin täysin lapsille soveltumattomia. Tai jokainen voi toki päättää itse. Yöunet voivat jäädä näiden tarinoiden jälkeen itsekullakin väliin. Paha ei aina saa palkkaansa eivätkä prinssit ja prinsessat saa onnellisia loppuja. Ja väliin mahtuu ties mitä järkyttävää.
Listafriikki vie lukijansa nyt satujen maailmaan, mutta kuten jo todettua, hyvin erilaiseen kuin se, mihin olemme tottuneet.
Prinsessa Ruusunen
Satu Prinsessa Ruususesta on ikivanha tarina, joka on saanut kirjoittajasta riippuen monta erilaista versiota. Se julkaistiin ensimmäisen kerran kirjallisessa muodossa vuonna 1634, italialaisen kirjailijan Giambattista Basilen kuoleman jälkeen. 1800-luvulla Jacob ja Wilhelm Grimm tekivät sadusta oman versionsa, joka oli Basilen kirjoittamaa tarinaa kevyempi, ja josta Disney muokkasi oman rakastetun klassikkonsa. Hyvä niin, sillä nyt seuraa vähän erilainen Prinsessa Ruusunen.
Basilen Ruususessa pellavan tikku vaivuttaa Talia-nimisen nuoren naisen ikiuneen, mutta paikalle ei saavu pelastava prinssi vaan sattumalta ohikulkeva kuningas. Hän kiipeää tikapuilla Talian huoneeseen ja yrittää herättää nukkuvan kaunokaisen – turhaan.
Kuningas tekee, minkä parhaaksi näkee: raiskaa tajuttoman Talian ja poistuu paikalta. Talia tulee raskaaksi ja synnyttää unissaan kaksoset, joista toinen imee äitinsä sormesta tikun irti. Kun tikku on poissa, Talia herää, kuningas tulee takaisin ja kaksikko rakastuu.
Ongelmana on kuitenkin kuninkaan vaimo, joka ei innostu aviomiehensä suhteesta. Hän suunnittelee keittävänsä kaksoset ja syöttävänsä ne kuninkaalle. Talian hän yrittää polttaa roviolla. Suunnitelmat menevät kuitenkin mönkään ja kuningatar päätyy itse liekkeihin.
Talia, kuningas ja heidän lapsensa elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Raiskauksesta sun muusta huolimatta.
Pinokkio
Italialaisen Carlo Collodin vuonna 1883 kirjoittama tarina Pinokkiosta ei ole yhtä lämminhenkinen kuin Disneyn versio vuodelta 1940.
Kun Geppetto veistää Pinokkion puhuvasta puusta, karkaa tämä heti kävelemään opittuaan. Poliisi nappaa ilkikurisen pojan, jota luullaan pahoinpidellyksi ja Geppetto päätyy vankilaan.
Kun Pinokkio palaa kotiinsa, on Samu Sirkka siellä varoittamassa häntä houkutuksista ja kehottaa olemaan kuuliaisempi. Pinokkiota ei kiinnosta, vaan hän heittää sirkkaa vasaralla kohtalokkain seurauksin.
Geppetto vapautuu vankilasta ja vaatii Pinokkiota menemään kouluun. Kapinoiva poika myy koulukirjansa mennäkseen katsomaan marionettiteatteria. Jossain vaiheessa Pinokkion veriviholliset kettu ja kissa yrittävät hirttää hänet, mutta haltijan lähettämä haukka pelastaa pojan tukehtumiselta. Disneyn piirretystä tutut aasiksi muuttumiset ja nenän kasvamiset ovat toki myös mukana alkuperäisessä sadussa.
Tarina kuitenkin päättyy onnellisesti, kun Pinokkio pelastaa Geppetton kauhistuttavan hain vatsasta, ryhdistäytyy kaikkien seikkailujensa jälkeen ja muuttuu oikeaksi pojaksi.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Grimmin veljesten tarina Lumikista on paljon synkempi kuin Disneyn versio; tämä trendi on teille lukijoille jo tainnut tulla selväksi. Siinä ilkeä kuningatar, Lumikin äitipuoli, määrää metsästäjän viemään kauniin prinsessan syvälle metsään, tappamaan hänet ja tuomaan hänen maksansa ja keuhkonsa mukanaan.
Metsästäjä kuitenkin säästää Lumikin hengen ja vie kuningattarelle tappamansa villisian sisäelimet. Ne kuningatar keittää suolaliemessä ja syö hyvällä ruokahalulla.
Myöhemmin kuningattarelle selviää taikapeilin välityksellä, että Lumikki onkin hengissä, ja hän yrittää kahdesti päättää tämän päivät. Epäonnistuneiden salamurhayritysten jälkeen kuvaan astuu meidän kaikkien tuntema tarina myrkytetystä omenasta, seitsemästä kääpiöstä ja lasisesta arkusta. Lopulta Lumikki päätyy yhteen uljaan prinssin kanssa ja häihin on kutsuttuna kaikki muut paitsi ilkeä kuningatar, joka jälleen kuvittelee päässeensä tytärpuolestaan eroon.
Kuningatar kuitenkin saapuu hääjuhlaan kuokkimaan tietämättä lainkaan, kuka taikapeilin ”maassa kaunehimmaksi” julistama morsian on. Rangaistuksena kaikesta vehkeilystä kuningatar pakotetaan laittamaan jalkaansa tulikuumat rautakengät ja tanssimaan kuolemaansa saakka. Aikamoinen loppuillan kohokohta!
Pieni merenneito
Pieni merenneito on tanskalaisen Hans Christian Andersenin kirjoittama, vuonna 1837 julkaistu, synkkä tarina mahdottomasta rakkaudesta. Sadussa ollaan tunnelmaltaan melko kaukana Disneyn vuoden 1989 sovituksesta: Merenelävät eivät laula ”Aalloilla siis”, eikä Ariel saa prinssiä tai onnellista loppua.
Andersenin tarinassa merenneidot saavat nousta pintaan täytettyään 15 vuotta, ja tarinan päähenkilö, kutsutaan häntä selvyyden vuoksi Arieliksi, näkee ensimmäisellä kerrallaan komean prinssin ja pelastaa tämän hukkumiselta. Rakastunut Ariel kuulee isoäidiltään, että kun ihmiset kuolevat, pääsevät he iankaikkiseen taivaaseen, mutta merenneidot sen sijaan muuttuvat meren vaahdoksi.
Rakkaudentuskissa piehtaroiva merenneito lähtee tapaamaan merinoitaa, joka lupaa antaa Arielille jalat sillä ehdolla, että tämä antaa vastineena äänensä ja kielensä. Kaiken kukkuraksi jokainen askel tuntuisi siltä, kuin lukuisat veitset uppoaisivat jalkapohjiin eikä hän liioin voisi ikinä palata merenneidoksi. Prinssin olisi myös rakastuttava Arieliin, tai tämä muuttuisi sieluttomaksi vaahdoksi, jos prinssi jonain päivänä astuisi avioon jonkun muun kanssa.
Arielin mielestä diili oli reilu.
Asiat eivät kuitenkaan mene suunnitellusti ja henkilöllisyyksissä sekoillut prinssi menee naimisiin toisen naisen kanssa. Murheen murtama Ariel saa vielä mahdollisuuden pelastaa itsensä, kunhan tappaa prinssin ja vuodattaa tämän verta jaloilleen. Siihen hän ei suostu, vaan tappaa itsensä ja muuttuu vaahdoksi. Epäitsekkyytensä vuoksi hän kuitenkin saa mahdollisuuden tehdä 300 vuoden ajan hyviä asioita henkiolentona, ja ehkä siten päästä lopulta taivaaseen.
Topi ja Tessu
Topi ja Tessu on monien rakastama Disneyn animaatioelokuva vuodelta 1981. Se pohjautuu Daniel P. Mannixin vuonna 1967 julkaistuun romaaniin nimeltään Kettu ja koira.
Kirjassa Topi-kettu kasvaa metsästäjän perheen kanssa, mutta kun luonto alkaa kutsua, karkaa se omistajaltaan vapauteen. Topi palaa kuitenkin silloin tällöin kiusaamaan perheen koiria ja esittelee metsässä oppimiaan taitoja. Eräänä päivänä metsästäjän paras ajokoira pääsee ketjustaan irti ja ajaa Topia takaa lähellä rautatiekiskoja. Topi väistää lähestyvän junan, mutta koira jää alle.
Metsästäjä ottaa elämäntehtäväkseen kostamisen ja Topin nappaamisen. Pakkomielteiseksi yltyvä saalistus ei tuota tulosta, vaikka ammutuiksi joutuvat Topin kaksi poikuetta ja lopulta myös sen kumppani.
Metsästäjä ratkeaa ryyppäämään ja menettää kaikki muut koiransa paitsi Tessun. Mies päättää myrkyttää kettuja, mutta kun paikallinen lapsi joutuu aineen uhriksi, järjestää hän valtavan operaation Topin nappaamiseksi.
Metsästäjä ei ikinä onnistu Topia ampumaan, mutta lopulta kettu kuolee uupumukseen Tessu-koiran ajettua sitä väsymättä takaa. Ilo on kuitenkin lyhytaikainen ja metsästäjä alkoholisoituu entisestään. Kirja päättyy siihen, kun metsästäjä valmistautuu ampumaan kättään luottavaisena nuolevan Tessun.
Aika paljon saa juonta venyttää siihen tarinaan, jossa ketunpoikasesta ja koiranpennusta tulee ikuisesti parhaat ystävät.
Punahilkka
Punahilkka on 1100-luvulta peräisin oleva eurooppalainen kansantarina, joka teki läpimurtonsa ranskalaisen kirjailijan Charles Perraultin satukokoelmassa vuonna 1697. Perrault oli ensimmäinen, joka puki päähenkilön punaiseen hilkkaan.
Aiemmissa versioissa paha susi tappoi Punahilkan isoäidin, pilkkoi tämän paloiksi ja laski veren viinipulloon. Isoäitiä imitoiden susi kehotti vierailulle tullutta Punahilkkaa syömään. Tyttö tietysti tottelee ja tekee illallisen mummonsa jäänteistä. Sitten susi kehottaa tyttöä riisuutumaan, polttamaan vaatteensa ja tulemaan kanssaan sänkyyn. Kansantaru loppuu siihen, kun susi syö Punahilkan.
Perraultin tarinassa tyttö ei paista isoäitinsä lihasta pihvejä, mutta hyppää peiton alle viekkaan suden kanssa ja tarina päättyy siihen, kun Punahilkka tulee suden syömäksi. Kirjailija on kertonut, että kirjoitti sadun nimenomaan varoittaakseen nuoria ja kauniita tyttöjä kaikista oudoista saalistajista. Eikä hän viitannut eläimiin vaan helppoja ja luottavaisia uhreja vaaniviin ihmisiin.
Tunnetuimmassa Punahilkka-sadussa, joka on Grimmin veljesten käsialaa, tyttö ja isoäiti pelastuvat, kun metsästäjä leikkaa suden vatsan auki ja kokonaisena pysynyt kaksikko pääsee vapauteen.
Tuhkimo
Satu Tuhkimosta on vanha kansantarina, jota on kerrottu ympäri maailman hieman eri versioina. Ensimmäinen kirjallinen tuotos on ajanlaskumme alkuvaiheilta, Kreikasta, ja toinen vanha versio on peräisin Kiinasta vuodelta 860.
Grimmin veljesten versio vuodelta 1812 on kuitenkin ehkä tunnetuin. Siinä tutustutaan ilkeään äitipuoleen ja äärimmäisen raskaisiin sisarpuoliin eikä Tuhkimon isä piittaa tyttärensä kohtelusta tippaakaan.
Haltijakummia Grimmin veljesten tarina ei tunne, vaan Tuhkimo esittää toiveensa tanssiaisista äitinsä haudalla kasvavalle puulle. Kaunis puku ja lasikengät ilmestyvät kuin tyhjästä ja tanssiaiset sujuvat hyvin puoliyöhön asti.
Kun prinssi kiertää testailemassa tippunutta jalkinetta kaikkien valtakunnan neitojen jalkoihin, päätyy hän toki myös Tuhkimon perheen kotiovelle. Sisarpuolten jalat eivät kuitenkaan mahdu siroon kenkään, joten ensimmäinen heistä leikkaa varpaansa pois. Prinssi lähtee viemään väärää neitoa linnaansa, mutta pirulliset kyyhkyt laulavat huijauksesta ja paljastavat silvotut jalat. Toinen ilkeistä sisarpuolista leikkaa itseltään kantapäät ja taas prinssi luulee löytäneensä mielitiettynsä. Linnut ovat kuitenkin jälleen asialla.
Kun Tuhkimo viimein kokeilee – tuossa vaiheessa jo epäilemättä verta täynnä olevaa – lasikenkää, sopii se tietysti täydellisesti, ja pariskunta alkaa suunnitella häitään. Juhlassa ilkeät sisarpuolet saavat vielä kerran kokea prinssin kyyhkysten mahdin, kun ne nokkivat huijareilta silmät päästä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että onko olemassa Vanha-Seelanti. Koska Uusi-Seelanti on olemassa, niin jossainhan täytyy olla sen ”alkuperäinen Seelanti”.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Kun on olemassa Uusi-Seelanti, niin onko myös Vanha-Seelanti?
Kuva: Michal Klajban | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Ensimmäinen Uuteen-Seelantiin rantautunut länsimainen henkilö oli alankomaalainen löytöretkeilijä Abel Tasman. Hänen ”löydöksiinsä” kuuluvat myös Tonga, Fidži ja Australialle kuuluva Van Diemenin maa, joka myöhemmin nimettiin Abel Tasmanin mukaan Tasmaniaksi.
Tasman purjehti Uuden-Seelannin Eteläsaarelle joulukuussa 1642, mutta ei ollut aivan kartalla. Hän uskoi näiden kaukaisten saarten olevan osa Argentiinan eteläisen kärjen rannikolla sijaitsevaa Isla de los Estados -saarta. Niinpä Tasman nimitti maa-aluetta Staten Landtiksi.
Melko pian Tasmanin maanmiehet, kartografit Hendrik Brouwe ja Joan Blaeu, kuitenkin tajusivat, että Tasmanin löytämillä saarilla ei ollut mitään tekemistä Etelä-Amerikan kanssa.
Blaeu antoi eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevalle saariryhmälle nimen kotimaansa pitkälti saarista koostuvan provinssin, Zeelandin, mukaan. Aivan identtistä nimestä ei kuitenkaan tullut, vaan kaukaiset saaret saivat nimekseen Nieuw Zeeland, latinaksi Nova Zeelandia.
Ja kaukaiset ne tosiaan ovatkin! Välimatkaa Zeelandin ja Uuden-Seelannin välillä on suurin piirtein 18 500 kilometriä. Paljon sen kauemmaksi ei tällä planeetalla pääse, sillä pisin mahdollinen etäisyys kahden maapallolla olevan pisteen välillä on hieman yli 20 000 kilometriä. ”Seelannit” ovat siis varsin kirjaimellisesti täysin eri puolella maailmaa.
Tasmanin jälkeen seuraavia eurooppalaisia saatiinkin sitten odottaa Uuteen-Seelantiin yli sata vuotta, kun vuonna 1769 englantilainen James Cook rantautui Pohjoissaarelle. Cookin aloitteesta hollantilaisten antama nimi vaihdettiin englantilaiseen versioon New Zealand.
Alkuperäinen tai Vanha-Seelanti on siis olemassa, vaikka sitä ei siksi kutsuta. Alankomaalainen provinssikaan ei käänny suomeksi Seelanniksi, vaan pitää oman Zeeland-nimensä.
Lue myös:
-
Oudoimmat1 viikko sitten10 naurettavaa veroa meiltä ja muualta, menneisyydestä nykypäivään – osa 1
-
Tiede1 viikko sitten
7 eläintä, jotka kuolivat sukupuuttoon… Paitsi eivät kuolleetkaan!
-
Yhteiskunta5 päivää sitten
Mistä on peräisin happy hour? Suomessa ”iloisella tunnilla” on ollut tuulinen historia
-
Yhteiskunta1 viikko sitten
Mistä suomalaiset viikonpäivien nimet tulevat ja mitä ne tarkoittavat?
