Top 10 erikoiset kielet, joissa kommunikoidaan ilman puhuttuja sanoja

Montaako kieltä sinä osaat puhua? Entä osaatko yhtäkään kieltä, joissa ei käytetä sanoja? Tässä vinkkejä opetteluun, kun Listafriikki esittelee erikoiset kielet, joissa ei puhuta sanoilla.

Viittomakieli tulee varmaan monilla mieleen, mutta on olemassa lukuisia muitakin tapoja kommunikoida ilman puhetta ja sanoja – on naksutusta, vihellystä, rummutusta ja koputtelua. Joten jos kielipäätä löytyy ja perus ranskat, venäjät, hepreat ja japanit on hallussa, niin tästä joku hieman eksoottisempi kieli opetteluun.

Tässä ovat siis top 10 erikoiset kielet, joissa kommunikoidaan ilman puhuttuja sanoja. Voi kuinka rikasta kielenkäyttö ja viestintä voikaan olla!

Sfyria

Maailmassa tunnetaan noin 70 vihellyskieltä, joissa kommunikointi tapahtuu, arvasit oikein, viheltämällä. Kreikkalainen sfyria on tämän top 10 erikoiset kielet -listan ensimmäinen vihellyskieli – toki muutama muukin saa paikkansa parrasvaloissa.

Sfyriaa puhutaan, tai vihelletään, ainoastaan pienessä Antian vuoristokylässä, Evian saarella. Vihellyskielellä on 2500 vuotta vanhat perinteet, joita paimenkansa on ylpeänä siirtänyt sukupolvelta toiselle. Vielä 1980-luvulla koko 250 hengen kyläyhteisö osasi kommunikoida viheltämällä, mutta nykyisin taitajia on jäljellä vain kourallinen – kylän väkimääräkin on vähentynyt muutamaan kymmeneen, kun nuoret muuttavat kaupunkeihin opiskeluiden ja työn perässä. Sfyriaa ei turhaan pidetä yhtenä maailman uhanalaisimmista kielistä. Vaikka kulttuuriperintöä haluttaisiinkin herätellä uudelleen henkiin, nousee ongelmaksi se, että sfyriaa osaavat ikäihmiset ovat monesti huonohampaisia, eivätkä enää pysty tuottamaan kielen vaatimia vihellyksiä.

Evian ulkopuolinen maailma tuli tietoiseksi sfyriasta vasta vuonna 1969, kun Antian lähistölle tippui pienlentokone. Pilottia etsimään tullut pelastusryhmä kuuli paikallisten viheltelevän toisilleen pitkiä melodioita kanjoneiden poikki ja kiinnostuivat selvittämään viestinnän merkitystä.

Kreikkalaisen kielitieteilijän Dimitra Hengenin mukaan sfyria on vihelletty versio puhutusta kreikasta: sanat ja tavut ovat vaihtuneet eri sävyillä ja tiheydellä tuotettuihin vihellyksiin. Koska vihelletyt ääniaallot eroavat puheesta, voi sfyriaa käyttämällä saada viestinsä perille jopa neljän kilometrin päähän. Se on noin 10 kertaa pidemmälle kuin kurkku suorana huutamalla.

Khoisankielet

Vaikka Afrikan etelä- ja luoteisosissa puhuttavissa khoisankielissä sanojen muodostukseen käytetäänkin sekä vokaaleja että tavallisia konsonantteja, on mukana useita erilaisia naksutuksia, joita käytetään konsonanttien tapaan.

Kaikille naksutuskieliä kuulleille puhe kuulostaa varsin eriskummalliselta. Itse asiassa hollantilaiset, jotka aikoinaan saapuivat valtaamaan ja rakentamaan omia siirtokuntiaan Etelä-Afrikkaan, nimesivät khoisakieliä puhuvat kansat ”änkyttäjiksi”, hollanniksi stotteraar. He eivät ymmärtäneet kyseessä olevan oikea kieli, vaan luulivat naksautusten olevan yleinen puhehäiriö. Tuosta hollanninkielisestä sanasta on kehittynyt myös suomalainen versio hottentotti, jota nykyään pidetään epäsopivana ja halventavana ilmaisuna.

Tällä hetkellä khoisankieliä on useita kymmeniä erilaisia ja niitä puhuu noin puolimiljoonaa ihmistä. Vaikka naksautusääniä käyttävät kielet niputetaankin usein samaan ryhmään, ei niitä voi kutsuta yhteiseksi kieliperheeksi; niin paljon ne toisistaan eroavat. Eri naksautuskielet voivat meidän korviimme kuulostaa keskenään samanlaisilta, mutta sitä ne eivät todellakaan ole. Eri kieliä ja naksautuksia käyttävät eivät ymmärrä toisiaan yhtään sen paremmin kuin mekään. Jossakin kielessä voi olla vain viisi erilaista naksutusta tai maiskautusta, mutta toisissa niitä voi olla useita kymmeniä.

Damin

Jatketaan vielä toinen listan kohta naksutuskielillä. Yhtä lukuun ottamatta kaikki naksutusääniä käyttävät kielet ovat afrikkalaisia, mutta tuo yksi poikkeus on Pohjois-Australialaisella Mornington-saarella asuvien aboriginaalien käyttämä damin. Naksutukset ovat tässä lardil-heimossa liittyneet mieheksi tulo rituaaliin, mutta koska seremonioita ei ole järjestetty enää 1970-luvun jälkeen, on tuo osa kielestä käytännössä kuollut. 

Tarinan mukaan naksutukset ovat peräisin myyttisestä Uniajasta, aboriginaalien kansanperinteeseen kuuluvasta ajanjaksosta, jolloin kaikki elollinen ja eloton on luotu. Teini-ikäiset miehisyysriittiin osallistuvat olivat ainoita, joille kieli opetettiin, mutta se ei kuitenkaan ollut salainen. Vaikka naksutuskieltä käytettiin enimmäkseen seremonioissa, puhuivat miehet sitä muutenkin heimon keskuudessa ja näin osa naisistakin oppi käyttämään sitä. Daminin yksinkertainen kielioppi ja sanojen muodostus oli mahdollista oppia hyvinkin nopeasti, sillä sanoja on vain noin 250, ja niitä yhdistelemällä saadaan aikaan monimutkaisempia konsepteja.

Syy daminin kielen katoamiseen on ollut se, että miehistymisrituaaliin liittyi oleellisena osana syväviilto, jossa siitin halkaistaan päästään joko vain alapuolelta tai sitten kokonaan (kuvassa toimenpide käynnissä, onneksi yksityiskohtia ei näy). Seremonia oli vapaaehtoinen, joten kun nuorukaisia ei enää houkutellut sukuelinten silpominen, loppui daminin oppiminen siinä samalla. Nyt kieltä ollaan herättelemässä uudelleen, sillä sen taitajia on vielä muutamia eikä tuon osan kulttuurista haluta katoavan lopullisesti. Nähtäväksi jää, palaako kielen mukana muitakin perinteitä!?

Silbo gomero

Kanariansaariin kuuluvalla La Gomeralla on vuosisatojen ajan kommunikoitu espanjan lisäksi silbo gomeron kielellä. Yli 20 000 hengen väestö on kaksikielinen – he puhuvat espanjaa ja viheltävät silbo gomeroa. 

Kun ensimmäiset espanjalaiset saapuivat Kanarialle 1400-luvun alussa, asuttivat saariryhmää pohjoisafrikkalaista alkuperää olevat guanchit. Jo silloin La Gomeralla vihellettiin, joten omalaatuisen kommunikointitavan oli täytynyt tulla alkuperäisasukkaiden mukana Afrikasta. Ajan kuluessa ja väestön sekoittuessa vihellyskieli kuitenkin säilyi, joskin se muutti muotoaan. Nyt jo pitkään silbo gomero on ollut vihellettyä espanjaa.

La Gomera on vulkaaninen saari, jossa vuorottelevat metsäiset laaksot ja jylhät vuoren rinteet. Vaikeakulkuisessa maastossa kaikuvat silbo gomeron vihellykset, jotka kattavat noin 4000 erilaista sanaa. Vielä 1950-luvulla, kun käytössä ei ollut puhelimia ja talot oli rakennettu harvakseltaan, oli yli kolmen kilometrin päähän kuuluva vihellys tehokas keskustelutapa ja sitä käytettiin paljon yleisten ilmoitusten antamiseen. Muuten viesti piti lähteä toimittamaan kävellen.

Silbo gomero oli jo vaarassa kadota kokonaan, mutta paikallishallinto sääti vuonna 1999 lain, jonka mukaan vihellyskieltä on opeteltava koulussa, jotta taito ja perinne pysyy voimissaan. Väestössä on kuitenkin erikoinen väliinputoajien joukko: ne, jotka ovat syntyneet 1950- ja 1990-lukujen välillä kyllä ymmärtävät kieltä, mutta eivät osaa sitä itse viheltää. Vanhimmat ja nuorimmat asukkaat sen sijaan ovat aidosti kaksikielisiä.

Sotavangit ja Polybiuksen neliö

Kuuluisaksi tämä jo antiikin Kreikassa keksitty kommunikointitapa tuli viimeistään Vietnamin sodan jälkeen, kun sotavankeina olleet amerikkalaissotilaat kertoivat viestineensä toisilleen koputtamalla sellin seinään. Kirjelappujakin vaihdettiin ja kuiskimista kokeiltiin, mutta niistä jäi helposti kidutuksen arvoisesti kiinni.

Idea tuli kapteeni Carlyle Harrisilta, joka vuonna 1965 vangittiin ja suljettiin Hỏa Lòn vankilaan, jota Hanoin Hiltoniksikin kutsuttiin, yhdessä monien muiden amerikkalaisten kanssa. Harris muisti, että toisen maailmansodan aikana vangit olivat käyttäneet kommunikointiin nerokasta polybiuksen neliötä. Jokainen kirjain voitiin ilmaista kahdella eri koputuksella, ehkä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ensin koputetaan pysty- ja sitten vaakarivi. Esimerkiksi s-kirjain on 4-3.

Joku voisi väittää, ettei kyseessä ole kieli. Mutta mielipide voi muuttua, jos lukee vara-amiraali James Stockdalen muistelmia. Hän oli sotavankina Hanoin Hiltonissa yli seitsemän vuoden ajan. Stockdalen mukaan koputukset eivät olleet vain yksittäisten sanojen vaihtoa, vaan seinien läpi käytiin syvällisiä keskusteluja, joissa välittyivät niin suru, ilo, jännitys, huumori, masentuneisuus kuin sarkasmikin. Tärkeässä roolissa oli myös vankitovereiden valmistaminen kuulustelu- ja kidutustuokioihin sekä niiden jälkeinen lohduttaminen.

Luostareiden viittomakieli

Jos sotavankien oli pakko, oman ja kavereiden hengen säästämiseksi kommunikoida sanattomasti, ovat toiset tehneet vaitiololupauksen aivan omasta tahdostaan. 

Jumalalle tai jumalille omistautuneet ihmiset ovat vuosituhansien ajan tehneet hiljaisuusvaloja eläessään luostareissa, temppeleissä tai mikä ikinä aiheeseen liittyvä rakennus onkaan kulloinkin ollut kyseessä.

Kristityt munkit totesivat (eivät kuitenkaan varmaankaan yhteen ääneen) 1000-luvulla, että vaikka juttelu on pois laskuista, ei kukaan ole kieltänyt kommunikointia. He alkoivat luomaan käsimerkkejä ja -liikkeitä, joilla saatiin aikaan helposti ymmärrettävä, yksinkertainen sanasto. Syvällisiä keskusteluja viittomilla ei käyty, mutta luostarin päivittäiset askareet saatiin sovittua aiempaa helpommin. Onko joku nähnyt minun Raamattuani? Voitko ojentaa ehtoollisviinin? Lainasitko eilen kaapuani? Miten tällaisia asioita esität toverille ilman sanoja tai viittomia?

Ensimmäiset sormiaakkosetkin muuten näkivät kirkon hämyssä siivilöityvän päivänvalon luostareissa, mutta niitä oli sallittua käyttää vain kuolevien ja sairaiden parissa.

Vaikka monet munkit ja nunnat nykypäivänä juttelevatkin, tekee osa edelleen lupauksen olla puhumatta, joten luostareiden oma viittomakieli pysyy voimissaan.

Al-Sayedin beduiinien viittomakieli

Maapallolla on yli 7000 puhuttua kieltä ja useita satoja viittomakieliä. Monelle voi tulla yllätyksenä, että viittomakieli ei ole mikään universaali kieli, jota kaikki ymmärtävät. Suomalaista viittomakieltä ja amerikkalaista viittomakieltä, ASL:ää, käyttävät eivät ymmärrä toisiaan, elleivät ole toisen kieltä opiskelleet. Brittiläinen viittomakieli eroaa myös ASL:stä, joten vaikka Pohjois-Amerikassa ja Isossa-Britanniassa puhutaan englantia, eroavat alueiden viittomakielet totaalisesti toisistaan.

Mennään nyt kuitenkin listan kohtaan, jossa käsitellään Israelissa, Negevin autiomaassa elävän al-Sayedin beduiiniheimon viittomakieltä. Vaikka isot viittomakielet ovat varta vasten luotuja, on monissa eristyneissä yhteisöissä kehittynyt luonnollisesti tapa kommunikoida ilman puhetta. Erityisesti silloin, jos yhteisössä on epätavallisen paljon kuuroja. Näin on al-Sayedin beduiineilla. Heimo sai alkunsa 1800-luvulla melko pienestä joukosta ihmisiä, joista kaksi oli perinnöllisesti kuuroja. Kuten monesti suljetuissa yhteisöissä, voi tällainen perustajavaikutus aiheuttaa sairauksissa paljon suuremman esiintymistiheyden kuin normaalisti ihmispopulaatiossa voisi olettaa. Aivan samasta syystä meillä on harmittava suomalainen tautiperintö.

Koska noin 3000 jäsenen beduiiniheimossa kuuroja on jopa viisi prosenttia, alkoi heillä hiljalleen noin 80 vuotta sitten kehittyä orgaanisesti, muiden kielten vaikutuksesta erillään, aivan oma viittomakielensä. (Perinnöllisen kuurouden esiintyvyys maailmanlaajuisesti on noin 0,1 %:n luokkaa.)

Al-Sayedin beduiinien viittomakielessä lauserakenteet ja sanojen järjestykset ovat täysin erilaisia verrattuna alueella puhuttuihin kieliin, arabiaan ja hepreaan. Sillä ei myöskään ole mitään tekemistä israelilaisen viittomakielen kanssa – se on täysin itsenäinen kielensä.

Erityistä on myös se, että jokainen heimon jäsen osaa viittoa sujuvasti: kaikki pystyvät kommunikoimaan keskenään eikä kukaan tunne oloaan ulkopuoliseksi.

Chinantecien vihellyskieli

Kuten jo kaksi aiempaakin vihellyskieltä, myös meksikolaisen chinantec-heimon vihellykset ovat syntyneet alueella, jossa maasto on vuorten ja laaksojen värittämää. Viheltäminen on ollut kaikkein tehokkain keino viestiä syrjäisessä San Pedro Sochiapamin vuoristokylässä.

Chinantecien vihellyskielessä on samanlaisia ”ääntämyksellisiä” ominaisuuksia kuin puhutussakin kielessä; on katkoäänteitä, painotuksia ja erilaisia tooneja eli sävelkorkoja. Sama sana tai tässä tapauksessa vihellys tarkoittaa toonista riippuen aivan eri asiaa. Esimerkiksi mandariinikiinassa on ”vain” viisi toonia, mikä tekee opettelusta melko haastavaa, kun sanan merkitys muuttuu pienellä vivahde-erolla täysin. Chinantecien vihellyskielessä on seitsemän sävelkorkoa.

Chinantecit pystyvät viheltämällä kertomaan kaiken saman mitä puhuenkin. Vihellyskielellä voidaan käydä neuvotteluja, suunnitella tulevaa ja muistella menneitä – siihen kuuluvat myös siis aikamuodot.

Hieman linnun viserrystä kuulostavaa kieltä opetetaan nykyään kouluissa, jotta sen ikivanha perinne saataisiin säilytettyä. Lapset eivät kuitenkaan opi vihellyskieltä täydellisesti, vain ehkä muutaman tavan tuottaa ääntä. Sujuvasti viheltävät sen sijaan käyttävät kieltään ja sormiaan lukuisilla eri tavoilla saadakseen aikaan kaikki vihellyskielen nyanssit.

Vaikka kännyköiden kuuluvuus kylässä on huono, käyttävät monet nykyisin kaiuttimia tai radiopuhelimia kauemmas kommunikoidessaan. Kieltä tutkinut David Foris on sanonut, että ennen teknologian vyöryä kylässä oli joka aamu upea vihellyskonsertti, kun miehet tekivät suunnitelmia tulevalle päivälle.

Puhuva rumpu

Kun suomeksi sanotaan, että ”viidakkorumpu kertoo” jotain, on kyseessä kuulopuhe tai huhu, joka kiertää ei aina niin luotettavasti kertojalta toiselle. Mutta jossain maailman kolkassa rummutus on luotettava ja tehokas kommunikointitapa.

Länsi-Afrikassa rummuttamisella on pitkät perinteet ja vaikka rummulla nykyään enimmäkseen musisoidaan, voidaan sillä edelleen vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa. Vielä hieman reilu sata vuotta sitten tiimalasin muotoisella puhuvalla rummulla kuitenkin kommunikoitiin kylien välillä ja myös orjakaupan uhreiksi jääneiden ihmisten kanssa. Keskustelua voitiin käydä kyläläisten ja kidnapattujen läheisten kanssa täysin orjakauppiaiden tajuamatta. 

Esimerkiksi yoruba-heimon kielessä jokainen tavu voidaan sanoa kolmella eri toonilla tai sävelellä, jolloin ne tarkoittavat eri asiaa. Nämä tavut sitten sitten toistetaan eri kokoisilla rummuilla, joissa myös sävelkorkeutta voidaan säädellä soitinta ympäröivillä naruilla; näin saadaan luotua pitkiäkin lauseita.

Pirahãt hyräilevät

Brasiliassa, syvällä Amazonin sademetsässä asuva pirahã-heimo on jo pitkään ollut kielitieteilijöiden ja tutkijoiden kiinnostuksen kohde. Eikä vähiten heidän käyttämänsä kielen vuoksi. Heidän puhutusta kielestään puuttuvat numerot ja lukumäärät. Heillä ole sanoja väreille, tarkoille suunnille, yksikölle tai monikolle eivätkä he käytä pronomineja. Tutkiminen on myös siinä mielessä hankalaa, että heimon jäseniä ei voisi vähempää kiinnostaa olla tekemisissä ulkopuolisten kanssa. Mutta sehän ei tutkijoita ole estänyt yrittämästä…

Toisaalta kielessä on vain kahdeksan konsonanttia ja kolme vokaalia, jonka vuoksi se on yksinkertaisuudessaan maailman tutkittujen kielten joukossa aivan omassa luokassaan. Mutta silti heimon keskuudessa paljon aikaa viettäneet kielen tutkijat ihmettelivät, miten sen puhumaan opettelu on niin hankalaa. Selvisi, että vähäinen kirjainten määrä on ainoa kielen ainoa yksinkertainen asia.

Lukuisat tavujen sävelkorot ja pituudet, sekä niiden monimutkaiset yhdistelmät mahdollistavat kirjainten jättämisen kokonaan pois. Pirahãt voivat ”sanoa” haluamansa asian vain hyräilemällä, laulamalla tai viheltämällä tavujen sävelet. Silti he ymmärtävät toisiaan täydellisesti. Tämä erikoinen seikka kielessä selvisi tutkijoille, kun he havaitsivat hyräilyn olevan tapa opettaa lapsia puhumaan. Äidit eivät käyttäneet sanoja, vaan kommunikoivat ainoastaan sävelin.