Pääsiäisen perinteet pitävät sisällään virpomista, pääsiäismunia ja -pupuja, rairuohoa ja koristeltuja pajunkissoja. Näin siis meillä Suomessa. Samoja elementtejä on pääsiäisen vietossa muuallakin, mutta jokaisella kulttuurilla on...
Pyhän Patrickin päivää vietetään maaliskuun 17. päivänä. Kyseessä on Irlannin kansallispäivä, mutta jostain syystä sitä juhlii puoli maailmaa vihreään pukeutuen ja Guinnessia hörppien. Tuskin minkään muun...
Nimi on yhtiön kannalta yksi tärkeimmistä asioista. Sen pohjalta luodaan ensivaikutelma ja muodostetaan mielikuvia. Nimi voi tehdä tähden tai pilata kaiken. Nimen täytyy sekä herättää huomiota...
Tällä kertaa lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, että miksi kosiessa polvistutaan. Samalla selvitetään, onko mitään väliä, että kumpiko polvi kosiessa on maassa. Jos on aikeissa esittää rakkaalleen...
Potkut töistä on yksi kamalimpia kokemuksia. Vielä hirveämmältä sen täytyy tuntua silloin, jos irtisanominen on tehty jostain täysin järjettömästä syystä. Mikä on hyvä syy antaa potkut...
Tammikuun 6. päivänä on loppiainen. Miksi loppiaista vietetään ja miten sitä juhlistetaan ympäri maailman? Suomessa tämän pyhäpäivän juhlinta keskittyy lähinnä siihen, että monilla on töistä vapaata....
Samppanjaa ja ilotulitteita – kuulostaa uudenvuoden juhlinnalta! Uuttavuotta juhlistetaan monin eri tavoin ja esittelemme nyt kymmenen erikoista perinnettä ympäri maailman. Vuoden vaihtuminen on merkittävä juhla monessa...
Tänään vietetään Halloweenia, joka on vasta joitakin vuosikymmeniä vanha juhla. Lokakuun lopussa ja marraskuun alussa on kuitenkin tuhansien vuosien ajan vietetty suuria kekkereitä. Marraskuun alkua on...
Sukupuolenpaljastusjuhlat ovat odottaville vanhemmille hauska tapa ilmoittaa tulevan lapsensa sukupuoli. Mutta mikä alkoi kakuista ja ilmapalloista, on nyt muuttunut ihmishenkiä vaativaksi show’ksi. Sukupuolenpaljastusjuhlien eli gender reveal...
Maapallolla puhutaan yli 7000 erilaista kieltä. Mutta yllättäen on kuitenkin olemassa sanoja, jotka ovat hyvin samankaltaisia ympäri maailman ja kielestä sekä kulttuurista riippumatta. Kymmenien tuhansien vuosien...